Ryhmäpuheenvuoroni valtuustossa Lempäälän uimahallihankkeesta

Lempäälän kunnanvaltuustossa päätettiin tänään vuosikymmeniä odotetun uimahallihankkeen käynnistämisestä. Valtuusto hyväksyi kiinteistöyhtiön perustamisen yhdessä Ideaparkin kanssa. Seuraavaksi kiinteistöyhtiö ryhtyy selvittämään saadaanko uimahalli-kylpylän operatiiviseen toimintaan sopivaa pitkäjänteistä ja vakavaraista kumppania. Pidin aiheesta kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron, jossa totesin kokoomuksen kyllä kannattavan hanketta, mutta korostavan taloudellisia vaikutuksia. Tätäkin hanketta täytyy edistää painottaen realismia ja tervettä taloutta.

Kokoomuksen valtuustoryhmä on kuullut kuntalaisten toiveet Lempäälän omasta uimahallista. Sitä on toivottu kuntaan jo vuosikymmenten ajan, ja tänään olemme viimein ottamassa toistaiseksi suurimman askeleen tuon odotetun hankkeen toteuttamiseksi.

Tampereen kaupunkiseudun ja UKK-instituutin Seutuliike-ohjelmassa laskettiin, että liikkumattomuuden hinta Lempäälän veronmaksajille on noin 16,7 miljoonaa euroa. Uinti on yksi tehokkaimmista liikunnan muodoista, joten sen harrastamista on tärkeä tukea kaikissa ikäryhmissä lapsista ikäihmisiin. Lempäälän koululaisia kuljetetaan nykyisin jopa Kangasalle saakka saamaan uimaopetusta. Lukuisten järvien Lempäälässä uimataidolla on erityistä merkitystä, joten sen opetusta tulee olla saatavilla myös omassa kunnassa.

Tänään valtuusto päättää kiinteistöyhtiön perustamisesta. Tänään ei päätetä siitä millaisia altaita tai saunoja uimahalli-kylpylässä tulee olemaan. Heti huomenna ei siis vielä kannata lähteä ostamaan kausikortteja. Lähes kaikki varmasti haluavat kuntaan oman uimahallin, mutta sitä ei voida toteuttaa mihin hintaan tahansa. Poliittisilla päättäjillä on nyt vastuu siitä, että kuntalaisten verorahat käytetään tehokkaasti.

Valtuusto on sitoutunut maltilliseen menokasvuun, jonka raameihin tämä hanke ei täysin mahdu. Toisessa vaakakupissa on kuitenkin tärkeä investointi kuntalaisten hyvinvointiin. Kuntapoliitikkojen ja viranhaltijoiden tulee siksi olla erityisen tarkkana siitä millaisin taloudellisin reunaehdoin uimahalli-kylpylän käytännön toteutusta edistetään resursseiltaan hyvin tiukassa kuntataloudessa.

Nyt perustettavan kiinteistöyhtiön on määrä lähteä seuraavaksi kartoittamaan uimahalli-kylpylään kumppania, joka tulee vastaamaan laitoksen käytännön pyörittämisestä. Me kokoomusryhmässä katsomme, että tuon operaattorin valinnassa tulee kiinnittää erityistä huomiota pitkän tähtäimen kannattavuuteen, jotta uimahalli-kylpylän taloudellisesti kestävä toiminta on varmistettu pitkälle tulevaisuuteen. Ellei sopivaa kumppania löydetä, tulee hankkeesta luopua.

Ideapark on maan suurin kauppakeskus ja matkailukohde, jonne tullaan satojen kilometrien päästä. Uimahalli-kylpylä ja sen kanssa samassa yhteydessä oleva kauppakeskus ravintoloineen tukevat vahvasti toisiaan, puhumattakaan alueelle mahdollisesti tulevasta hotellista. Tämä yhdistelmä tukee vahvasti Lempäälään suuntautuvaa matkailua ja siten myös työllisyyttä ja eurojen jäämistä alueelle.

Optimitilanteessa kuntalaiset saavat uimahalli-kylpylän, turistit saavat uuden matkailukohteen ja Lempäälä saa yrittäjyyttä, turisteja ja veroeuroja. Puhumattakaan liikunnan mukanaan tuomista sosiaali- ja terveydenhuollon säästöistä. Tänään tuolle kaikelle on määrä antaa alkusysäys. Arvon puheenjohtaja ja valtuutetut, kokoomuksen valtuustoryhmä kannattaa esitystä uimahalli-kylpylähankkeen käynnistämiseksi.

2 vastausta artikkeliin “Ryhmäpuheenvuoroni valtuustossa Lempäälän uimahallihankkeesta”

  1. Uimahalli on jees, mutta Kuohun kaltainen toiminta ei ole hyvä. Uimahalli on aina täynnä, koska siellä on mitä ihmeellisempiä tapahtumia. Kilpauinti varaa lähes koko hallin parhaaseen aikaan eikä alueen hallit ole tarpeeksi myöhään auki. Hyvin todennäköisesti seuraa samaa rataa eikä toimita uimahallin virkaa.

  2. Olen samaa mieltä nim, Meikäläisen kanssa. Aika näyttää kuin käy. Tuleehan siitä käden vääntöö se varma ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *