Alkoholin kokonaiskulutus laskussa – tuoreet tilastot vahvistavat

Olen seurannut jo puolentoista vuoden ajan hyvin tiiviisti suomalaisen alkoholipolitiikan käänteitä erityisesti uuteen alkoholilakiin liittyen. Tänään koettiin taas odotettu hetki, kun sain käsiini Valviran tilastot tammi-lokakuulta 2018. Ne osoittavat taas kerran, että Alkon monopolia puolustanut Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL ja sen marionetit kansanedustaja Pekka Puskan johdolla esittivät eduskunnalle perättömiä väittämiä uuden alkoholilain seurauksista. THL uhkasi kansanedustajia jopa 500 lisäkuolemalla vuosittain, jos alkoholilaki hyväksyttäisiin. Laki hyväksyttiin ja sen suurin seuraus oli THL:n uskottavuuden menetys.

Lue myös: Alkoholiprosentin nosto lisää merkittävästi kansanterveyttä (20.9.2017)

Kulunut kesä 2018 oli Suomen mittaushistorian helteisin, ja luonnollisesti terassikelit vaikuttivat myös alkoholin myyntiin sekä ravintoloissa että kaupoissa. Tämä korostuu erityisesti, kun tilastoja verrataan vuoden takaiseen kesään 2017, joka oli sateisin miesmuistiin ja siksi terassiravintoloiden painajainen. Viime kesän helteistä huolimatta tammi-lokakuulta raportoidut alkoholin myyntiluvut eivät kuitenkaan juuri kasvaneet verrattuna vuoden 2017 poikkeuksellisen sadekesään. Itse olisin odottanut yli 60 hellepäivän nostavan alkoholin myyntiä merkittävästi enemmän, mutta viime kesän suurimmaksi nousijaksi muodostuikin hieman yllättäen alkoholiton olut. Hyvä niin.

Alkoholin myyntitilasto tammi-lokakuu 2018, Lähde: Valvira

Valviran myyntitilastossa on tapahtunut yksittäisten kuukausien kohdalla suuriakin heittoja molempiin suuntiin, mutta kausivaihteluja tasoittavan tammi-lokakuun tilaston mukaan alkoholin kokonaismyynti kasvoi vain 0,8 prosenttia, kun THL ennusti peräti 4-6 prosentin kulutuskasvua. Tätä edeltänyt Valviran tilasto piti sisällään alkoholin myynnin tammi-elokuussa 2018, jolloin puhtaana alkoholina myynti nousi 1,1 prosenttia. Elokuusta lokakuuhun alkoholin myynnin kehitys on siis ollut laskemaan päin.

Lue myös: THL ajoi lobbarimopolla seinään – alkoholin kulutus ei kasvanut 1,1 prosenttia (27.11.2018)

Tammi-lokakuun tilastossa eniten myyntiä kasvattivat odotetusti miedot juomasekoitukset, kuten lonkerot, joiden myynti peräti kolminkertaistui. Maustamattoman viinan myynti laski kuitenkin 4,1 prosenttia ja maustetun viinan myynti laski sekin 3,9 prosenttia. Oluiden kategoriassa pintahiivaiset ovat kasvattaneet myyntiä 15,9 prosenttia, mutta pohjahiivaisten myynti on laskenut 2,4 prosenttia. Siiderien myynti oli laskussa peräti 7,9 prosenttia ja punaviinien myynti peräti 6,9 prosenttia. Valkoviinin myynti oli puolestaan 1,2 prosentin kasvussa ja kuohuviinien myynti maltillisessa 2,2 prosentin kasvussa.

Alkoholin myynti kasvoi siis puhtaassa alkoholissa mitattuna yhteensä 0,8 prosenttia. Myynti ei ole kuitenkaan koko totuus kulutuksesta, joka on kaikkein olennaisin mittari. Suomeen virtaa nimittäin juotavaksi tarkoitettua alkoholia muualtakin kuin ravintoloista ja kaupoista.

Miten niin kokonaiskulutus on laskussa?

En ole tilastotieteilijä tai matemaatikko, sillä oma erikoisosaamiseni painottuu lähinnä talouteen ja yrittäjyyteen. Näkemykseni alkoholin kokonaiskulutuksen laskusta perustuu kuitenkin omiin laskelmiini, joissa olen yhdistänyt Valviran ja THL:n tuoreimmat tilastot. Valviran tilastossa on nimittäin mukana ainoastaan myyntiluvut ravintoloista ja kaupoista, mutta kokonaiskulutukseen lasketaan myyntien lisäksi mukaan myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen laskemat matkustajatuonnin määrät. Nämä kaksi tilastoa pitää siis yhdistää, jotta saamme jonkinlaisen vertailukelpoisen arvion alkoholin kokonaiskulutuksesta.

Soitin tänään vielä varmuuden vuoksi Valviran alkoholitilastoista vastaavalle lakimies Kristiina Meriläiselle, joka vahvisti minulle, että Valviran tilastossa ei ole mukana mitään matkustajatuonnin elementtejä. Ne ovat siis kaksi aivan eri asiaa ja tilastoa. Nyt meillä on siis tiedossa Valviran tilasto tammi-lokakuulta 2017 ja 2018 sekä THL:n tilasto syyskuusta 2017 elokuuhun 2018. Ajanjaksot eroavat hieman, mutta tätä tarkempaa tilastoa ei vielä tässä vaiheessa ole saatavilla.

Lue myös: THL pyyhkii vaikka nelosolut on jo housuissa (30.5.2018)

Valviran tilastojen mukaan alkoholin myynti kasvoi puhtaana alkoholina mitattuna vuodessa 0,8 prosenttia, eli 31,5 miljoonasta litrasta 31,8 miljoonaan litraan. THL:n mukaan matkustajatuonti laski vuodessa peräti 11 prosenttia 7,5 miljoonasta litrasta 6,7 miljoonaan litraan. Näin saadaan lyhyellä matematiikalla laskettua, että vuonna 2017 alkoholin kokonaiskulutus olisi ollut arviolta 39 miljoonaa litraa ja vuonna 2018 arviolta 38,5 miljoonaa litraa.

Tämän yksinkertaistetun laskelmani perusteella alkoholin kokonaiskulutus näyttää laskeneen uuden alkoholilain myötä 1,3 prosenttia, kun tarkastelujakso on syksystä 2017 syksyyn 2018.

Ellei jotain todella rajuja muutoksia tapahtunut marras-joulukuussa 2018, tulee koko vuoden alkoholin kokonaiskulutus näiden tilastojen valossa laskemaan. Koko vuoden kulutustilasto julkaistaan aikaisintaan maaliskuussa, jolloin nähdään miten oikeaan laskelmani osuivat. Joka tapauksessa nyt lienee varmaa, että THL:n uhkailut 4-6 prosentin kulutuksen kasvusta olivat vain perätöntä Alkon monopolin aseman pönkittämistä.

Viranomaisten tulisi kertoa eduskunnalle tarkoitushakuisten ja poliittisesti värittyneiden satujen sijaan ainoastaan faktoja, sillä eduskunnalla tulee olla käytettävissään tarvittavat faktat tärkeiden päätösten tekemiseen. Alkoholilain valmistelun johdosta THL tulee jatkossa asemoida Alkon etujärjestöksi. Varsinkin, kun eduskunta ryhtyy käsittelemään Alkon monopolin lakkauttamista ja viinien myyntiä kaupoissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *