Hallituksen panttivankidraama jatkuu – lunnaat maksettiin silti

Ikäväkseni joudun toteamaan, että osuin napakymppiin. Kirjoitin sattumalta juuri tämän aamun Pohjalainen-sanomalehdessä miten ammattiyhdistykset pitävät parhaillaan Suomea panttivankinaan. Vain tunteja tuon kirjoituksen julkaisemisen jälkeen aamupäivällä Sipilän hallitus ilmoitti antaneensa kiristäjille periksi. Taas kerran. Sitä nimitetään nyt kompromissiksi. Sama kaava on toistunut tällä kaudella aivan liian monta kertaa. Missä on johtajuus?

Pohjalainen 2.10.2018

Demokraattisessa maassa poliittisen päätösvallan pitäisi kuulua vaaleilla valitulle eduskunnalle, mutta Sipilän hallituksessa tilanne on toinen. Hallitus on antanut ammattiyhdistyksille rajattoman veto-oikeuden, jota ne ovat käyttäneet koko hallituskauden ajan. Päätöksenteon peräsimessä ei ole ollut hallitus, vaan ulkoparlamentaarinen AY-liike, joka on vesittänyt hallituksen tärkeitä kehityshankkeita yksi toisensa jälkeen. Kirjoitin taannoin tästä aiheesta blogiini otsikolla ”Irtisanomissuoja saatava 2000-luvulle – vaikka lakkoaseen piippuun katsoen”. Toivoin siinä, että hallitus olisi viimein kasvattanut munat ja yrittänyt puolustaa demokraattista päätöksentekoa AY-mafiaa vastaan.

Toiveeni ei toteutunut. Taaskaan.

Kirjoitin tänään Pohjalainen-lehdessä, että hallitus ei missään nimessä saa antaa enää piiruakaan periksi ammattiyhdistyksille, jotka eivät yksinkertaisesti kuulu päättäjien pöytään. Tänään kuitenkin selvisi, että hallitus vesitti tarpeellisesta uudistuksestaan puolet ammattiliittojen vaatimusten vuoksi. Yritysten työllistämistä helpottavan irtisanomissuojan päivittämisen oli alunperin määrä koskea alle 20 työntekijän yrityksiä, mutta tänään työministeri Jari Lindström kertoi, että jatkossa se koskee vain alle 10 työntekijän yrityksiä. Tästä puuttuu enää se, että hallitus kääntäisi toisenkin posken, johon iskemällä koko hankkeesta luovuttaisiin.

Kansanedustaja Hjallis Harkimo naureskeli tänään, että seuraavaksi irtisanomislaki rajataan vain kahden hengen yrityksiin. Tätä menoa hän on vielä oikeassa. On huolestuttavaa, että johtajuutta ei oteta edes maan hallituksessa siten kuin äänestäjien ja eduskunnan antama mandaatti edellyttäisi. Keskusteluja täytyy tietenkin käydä monien tahojen kanssa  ja lausuntoja pyytää, mutta uudistuksista luopuminen yksi toisensa jälleen ammattiyhdistysten vaatimusten vuoksi on järjetöntä. Minusta irtisanomislaki tulisi ottaa käyttöön kaiken kokoisille yrityksille, koska se tulisi helpottamaan merkittävästi työllistämistä. Lain nimi pitäisi mielestäni olla ”työelämän joustavuuslaki”. Ammattiyhdistykset pääsivät nyt kuitenkin määrittelemään terminologian ja latasivat nimeen haluamansa arvot.

Medioissa ja somekeskusteluissa kiristykseen antautumista on perusteltu sillä, että hallituspuolueet eivät menettäisi ääniä ensi kevään vaalien alla. Niitä kuulemma menetettäisiin, jos irtisanomislaki menisi läpi sellaisenaan. Nyt seuraa uutinen: Väärin! Jokainen talouselämää ja talousmatematiikkaa edes jossain määrin ymmärtävä tietää, että irtisanomislaki vaikuttaisi positiivisesti työllistämiseen. Se, että kaikki eivät sitä ymmärrä, ei ole kestävä peruste ammattiyhdistykselle antautumiseen. Mitä tulee hallituspuolueiden maineelle kriitikoiden silmissä, niin se kolhu on jo saatu, eikä se poistu ottamalla takapakkia 20 työntekijästä 10 työntekijään. Päin vastoin vaikutus on nyt tuplaantunut, sillä kriitikoiden äänten lisäksi menetettiin myös omien kannattajien ääniä, kun hallitus lähti hännystelemään AY-liikettä. Tästä voidaan kyllä vielä nousta, mutta se edellyttää reipasta ryhtiliikettä ja aidon johtajuuden ottamista. Viimeistään nyt hallituksen täytyisi ryhtyä aidosti johtamaan tätä maata.

Kirjoitin äskettäin, että hallituksen pitäisi mieluummin valita kertalaakista suoraselkäinen lakkosuma kuin roikkua vuodesta toiseen löysässä hirressä ammattiyhdistysten kiristettävänä ja siten vesittää yhteiskunnan tärkeitä uudistuksia. Kertalaakista iskevää massiivista lakkosumaa tulisi seurata saman tien yleishaitallisten ammattiyhdistysten verovapauden poistaminen sekä täysi korvausvelvollisuus lakoilla aiheutetuista vahingoista. Myös poliittisten lakkojen kieltäminen kokonaan tulee toteuttaa ensi tilassa monien muiden maiden tapaan.

Nyt olemme tilanteessa, jossa ammattiyhdistykset pyörittävät hallitusta aivan oman tahtonsa mukaan. Tiedäthän sanonnan, jossa hiiret hyppivät pöydillä, kun kissa on poissa. Niin. Juuri niin. Hallituksen nolosta pakittamisesta huolimatta huomenna lakkoilusta kärsivä Suomi tarvitsee ryhtiliikettä nyt enemmän kuin koskaan. Siksi olen ehdolla Pirkanmaalta kokoomuksen ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin. Olen siis ehdolla ehdokkaaksi. Ensi kevään vaalien jälkeen onkin sitten aika tehdä eduskunnassa ryhtiliike.

Siksi #jocka2019

Siksi #ryhtiliike

Yksi vastaus artikkeliin “Hallituksen panttivankidraama jatkuu – lunnaat maksettiin silti”

  1. Jos demarit on seuraavassa hallituksessa – ja varsinkin pääministeripuolueena – niin hyvää onnea vaan ryhtiliikkeesi kanssa. En ole tavoitteista suinkaan eri mieltä, mutta poliittiset realiteetit joutuu kyllä ottamaan huomioon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *