Valehtelusta tullut politiikan väline – ryhtiliike tarvitaan nyt!

Termit valehtelija ja valhe olivat vielä muutama vuosi sitten elleivät nyt kiellettyjä niin ainakin liian rajuja kansallisen politiikan areenoille. Silloin esimerkiksi eduskunnassa opastettiin käyttämään niiden sijaan termiä ”muunneltu totuus”. Viimeisen vuoden aikana tilanne on kuitenkin muuttunut, sillä nykyisin jopa politiikan toimittajat joutuvat perustellusti käyttämään mainittuja termejä. Niin käytän minäkin, koska olen kyllästynyt nykyiseen trendiin, jossa tietoinen valehtelu on otettu mukaan sekä ammattiyhdistysten että poliittisten puolueiden keinovalikoimiin.

Enää ei ole kyse pienistä valkoisista valheista tai erilaisista näkemyksistä, vaan tarkoituksellisesta perättömien väitteiden levittämisestä. Iltalehden politiikan toimittaja Mika Koskinen kysyi suoraan saako poliitikko tosiaan valehdella. Toinen kokenut politiikan toimittaja Timo Haapala totesi Twitterissä osuvasti, että jos tällaisen valehtelun hyväksyy, niin voi hyväksyä kaiken.

Pidän nykytilannetta huolestuttavana monestakin syystä. Politiikkaan pesiytynyt valehtelun kulttuuri on omiaan romuttamaan kansalaisten luottamusta politiikkaan, poliitikoihin ja puolueisiin. Miksi useasti valheesta kiinni jäänyt kansanedustaja puhuisi jatkossa totta? Miksi kansalaisen pitäisi luottaa siihen, että sama kansanedustaja puhuisikin ensi kerralla totta? Ei miksikään. Suomalaisilla on perusteltu syy kyseenalaistaa kaikki näiden henkilöiden ja instanssien väitteet ja niiden todenperäisyys. Luottamusta sen sijaan luovat esimerkiksi Juhana Vartiaisen (kok) ja Osmo Soininvaaran (vihr) kaltaiset kansanedustajat, jotka sanovat ikävätkin asiat siten kuin ne ovat. Sellainen luo luottamusta puoluekantaan katsomatta.

En luonnollisestikaan haluaisi todeta ketään valehtelijaksi, mutta faktoja rakastavana pitkän linjan toimittajana en voi olla kertomatta suomalaisille mitkä järjestöt, puolueet ja henkilöt heille kulloinkin satuilevat puutaheinää. Kansalaisilla on oikeus tietää ketkä heille syöttävät perättömyyksiä. Viestintuojaa on turha ampua. Tiedon saatuaan jokainen suomalainen voi sitten vapaasti pohtia mikä on ollut kulloinkin motiivina ja miten se vaikuttaa jatkossa. Vanha sanonta toteaa, että luottamuksen voi menettää vain kerran, ja kansanedustajan tehtävä on maan korkeimpia luottamustehtäviä. Haluammeko tosiaan nähdä eduskunnassa jatkossakin ihmisiä, jotka levittävät kannattajilleen tietoisesti väärää tietoa? Sen voi jokainen äänioikeutettu vapaasti itse päättää ensi keväänä vaaliuurnilla.

Valehteleva poliitikko saa helposti myös kollegansa näyttämään samalta. Aiheesta käydyissä keskusteluissa on nostettu usein esiin, että jokainen poliitikko olisi pohjimmiltaan valehtelija. Se lienee hyvin yleinen stereotypia. Itse en ole poliitikko, vaan yrittäjä ja perheenisä, mutta en silti voi allekirjoittaa yleistystä. Asioita pitää voida ajaa rehellisesti, ja sekä asioihin että puolueisiin kohdistuvaa kritiikkiä pitää voida harjoittaa rehellisesti faktapohjalta. Kaikissa puolueissa ja hankkeissa on varmasti jotain sellaista, jota voi kritisoida ilman tarkoituksellista valehtelemista. Jostain syystä tuohon politiikan osa-alueeseen on viime aikoina muodostunut musta aukko, jota paikataan yhä useammin perättömillä väitteillä. Ja niistä jäädään usein myös kiinni.

Paras esimerkki tällaisesta kulttuurista on Vihreät. Tuoreimpina heistä Jani Toivola ja Emma Kari, mutta samaa ovat tehneet jo pitkään myös esimerkiksi Ville Niinistö ja Touko Aalto. Vielä muutama vuosi sitten Vihreät menestyi hienosti osallistuessaan politiikkaan faktapohjalta, mutta sitten Niinistön kauden loppupuolella tapahtui jotain mikä muutti tilanteen. Vihreissä alkoi totuuden ja suoraselkäisyyden jälkeinen aikakausi, joka on voimistunut viikko viikolta. Samaan aikaan puolueen kannatus on ollut ihan ymmärrettävästi vahvassa laskussa, sillä suomalaiset ovat fiksumpia kuin mitä puolueessa uskotaan. Vihreät on malliesimerkki äänestäjien aliarvioimisesta, mutta toki perättömyyksiä levitetään myös muista puolueista ja myös ammattiyhdistyksistä. Jokaisella puolueella lienee omat luurankonsa kaapissa.

Kertojasta riippumatta valehtelun syy on nähdäkseni yleensä siinä, että varsinaiset argumentit ovat loppuneet ja populistiset tarkoitusperät täytyy pyrkiä siitä huolimatta täyttämään. Kun faktat eivät enää tarjoa tarpeeksi raflaavia vastakkainasetteluja, keksii populisti päästään uusia. Toki aina löytyy myös ihmisiä, jotka uskovat sokeasti heille syötettävän pajunköyden.

Järjestöpuolella tähän sortui taannoin SAK, joka lanseerasi valheellisen #viimeinenniitti -kampanjan. Järjestö yritti kampanjallaan mustamaalata hallituksen suunnitelmat työllistämisen helpottamiseksi, mutta  joutui vetämään kuvansa nopeasti pois. Poliittiset valehtelijat voisivat kritisoida hallitusta, oppositiota tai niiden hankkeita myös faktapohjalta, jolloin somemyrskyjen sijaan voisi syntyä myös hedelmällistä keskustelua. Nyt sellainen on mahdotonta, kun perättömyyksien kohteet joutuvat alituisesti korjaamaan väitteitä, ja hedelmällinen jatkokeskustelu on sen jälkeen lähes mahdotonta. Ikävä kyllä.

SAK:n valhekampanja 2018

Vielä muutamia vuosikymmeniä sitten poliitikot saivat puhua eduskunnassa lähes mitä tahansa, kun kansa keskittyi vain kuuntelemaan ja ihmettelemään. Sitten alkoi internetin aikakausi, jonka myötä poliitikoiden jokainen lausunto jää talteen kenen tahansa sekunneissa googletettavaksi. Tämä on luonut politiikkaan aivan uudenlaisia paineita, jotka ovat varmasti raskaita varsinkin jo vuosikymmeniä eduskunnassa istuneille konkareille. Kaikella kunnioituksella heitä kohtaan täytyy kuitenkin todeta, että perättömyyksiä harrastaa konkarien sijaan pääasiassa poliitikoiden nuorempi sukupolvi, joka ei ole kasvanut suoraselkäisyyteen, vaan on jousitettuine selkärankoineen niin sanotun vapaan kasvatuksen tulosta.

Olen ehkä naiivi, mutta uskon nykyisen tilanteen parantuvan seuraavien eduskuntavaalien jälkeen. Toivottavasti eduskunnassa tapahtuu puolueesta riippumatta merkittäviä miehistönvaihdoksia. Olen itse ehdolla kokoomuksen ehdokkaaksi ensi kevään eduskuntavaaleihin. Pirkanmaan Kokoomus valitsee eduskuntavaalien ehdokkaansa lokakuussa. Tulevan kampanjani yksi tärkeimmistä termeistä on #RYHTILIIKE. Sitä tarvitaan eduskunnassa nyt enemmän kuin koskaan aiemmin. Emme saa ottaa Suomessa käyttöön Yhdysvaltojen mallin mukaista totuuden jälkeistä aikaa. Emmehän?

#jocka2019
#ryhtiliike


Jocka Träskbäck (kok.) on ehdolla eduskuntaan Pirkanmaalta. Hänen vaalikampanjaansa voi tukea myös joukkorahoituksella. Träskbäckin vaaliteemoihin voit tutustua tästä linkistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *