Case Soini romuttaa luottamusta politiikkaan

Case Soinista. Vuonna 2008 Ilkka Kanerva joutui jättämään ministerin tehtävänsä, koska lähetteli tekstiviestejä. Vuonna 2018 ulkoministeri Timo Soini julistaa maailmalla Suomen virallista linjaa vastaan, mutta pitää silti edelleen tiukasti kiinni ministerisalkustaan. Surullista.

Eilinen äänestys ei silti liittynyt todellisuudessa naisten oikeuksiin, vaan oli ainoastaan opposition yritys kaataa hallitus ennen vaaleja. Vielä vuonna 2011 SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto olivat nimittäin yhdessä tekemässä hallitusohjelmaa, jossa päätettiin selvittää aborttilain kiristyksiä tavoitteena vähentää aborttien määrää. Sen palan historiaansa nuo puolueet ovat tietenkin aktiivisesti unohtaneet. Nyt demarien gallup-tulokset ja hallituksen pyrkimys työelämän uudistamiseen tarjosivat Antti Rinteelle vastustamattoman paikan vaalitempaukselle, joten puolue päätti käyttää Timo Soinia keppihevosena.

Suomella ei tietenkään voi olla ulkoministeriä, joka julistaa maailmalla Suomen virallista ulkopoliittista linjaa vastaan ja pitää samalla hallitusta panttivankinaan. Timo Soinin olisi tullut jättää ministerin tehtävänsä jo heti Argentiina-kommenttiensa jälkeen ilman mitään äänestyksiä. Ministereitä on vaihdettu pienemmästäkin syystä, mutta Soini on onnistunut saamaan hallituksesta niskalenkin. Se on surullista, ja erityisesti se on omiaan romuttamaan entisestään jo muutenkin heikkoa luottamusta politiikkaan rehdin ja suoraselkäisen vaikuttamisen välineenä.

Kriisienhallinnan täytyy olla nykyisin nopeaa, ja siksi tämä asia olisi pitänyt ratkaista nopeasti hallituksen sisällä. Koska se ei kuitenkaan onnistunut, sai oppositio tilaisuuden tehdä Soinin toiminnasta näyttävän vaalitempauksen äänestyksineen. Populistipuolueet SDP ja Vihreät tarttuvat parhaillaan hanakasti jokaiseen mahdolliseen oljenkorteen, ja tällä kertaa niille tuli hallitukselta syöttö suoraan lapaan.

Timo Soinilla ei ole tässä pelissä mitään hävittävää, koska hänen uransa politiikassa näyttää olevan joka tapauksessa ohi, kun hänen puolueensa katoaa seuraavissa vaaleissa poliittiselta kartalta. Tässä farssissa Soini pääsi kuitenkin vielä kerran paistattelemaan voittajana. Suurin häviäjä sen sijaan oli suomalaisten luottamus politiikkaan ja poliitikoihin. Tällainen teatteri pitäisi kyetä karsimaan pois eduskunnasta, sillä politiikka tarvitsee nyt kipeästi ryhtiliikettä.

Siksi.

#jocka2019
#ryhtiliike

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *