Pidin loman viimeksi 1990-luvulla – yrittäjän jaksaminen on kiinni aivan muusta

Pidin loman viimeksi 1990-luvulla. Ei se ollut maineensa veroista.” Tuota lausahdusta olen ajoittain viljellyt, kun keskusteluissa on tullut puhetta yrittäjien asemasta Suomessa. Yrittäjät ovat täällä kylmässä Pohjolassa olleet perinteisesti sylkykupeista seuraavia, kuten olemme taas viime päivinä saaneet huomata muun muassa Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontulan amatöörimäisen typeristä kommenteista sekä demarien vaalikampanjasta. Yrittäjää pidetään noissa piireissä lähinnä loputtomana lypsylehmänä.

Meidät yrittäjät on siis perinteisesti sysätty ravintoketjun alapäähän, vaikka ilman meitä koko Suomi pysähtyisi kertalaakista. Yrittäjät ja yritykset pitävät tätä maata pystyssä ja maksavat myös julkisen sektorin palkat ja kulut. Ilman yrittäjiä ei siis olisi hyvinvointivaltiota eikä hyvinvointia. Merkittävä osa yrittäjistä raataa kirjaimellisesti niska limassa pitkää päivää surkealla palkalla. Yrittäjät maksavat ensin työntekijöille ja verottajalle, ja vasta sitten saavat ehkä hieman juustoa perheensä leipien päälle, jos siihen sattuu jäämään hieman rahaa. Usein ei jää. Yrittäjät eivät myöskään nosta osinkoja, ellei ensin ole tehty kovalla työllä ja suurella riskinotolla hieman voittoa, jota voisi jakaa osinkona.

”Haluan työn, josta en halua lomaa.”

Itse tein viime vuosikymmenen lopulle saakka aivan liian paljon töitä, kun työpäivät venyivät helposti jopa 12 tuntiseksi seitsemänä päivänä viikossa. Käytännössä yrittäjyys on siis yleensä äärimmäisen kaukana vasemmiston mielikuvaporvareista. Todellisuudessa yrittäjät polttavat itsensä yhä useammin loppuun ja monet jopa hautaan. Viime päivinä muun muassa Lyytin toimitusjohtaja Petri Hollmén ja juontaja Lauri Salovaara ovat julkaisseet sosiaalisessa mediassa tästä asiasta pysäyttävät päivitykset. Keho voi irtisanoa sopimuksensa, vaikka yrittäjä olisi omasta mielestään yhä hyvässä kunnossa.

Yrittäjien raataminen ja hektinen 24/7-elämäntapa menevät joskus niin pitkälle, että fysiikka sanoo itsensä yksinkertaisesti irti. Se on kehon viimeinen hätähuuto, sillä seuraavaksi soitetaan jo hautapaikkaa. Yrittäjän lomista on tullut mediassa viime aikoina mantra, jonka nimeen vannotaan ja joiden uskotaan pelastavan loputtomasti raataneen yrittäjän elämän burnoutilta. Jokainen ihminen on tietenkin erilainen, mutta juuri lomien merkityksen korostaminen on minusta mennyt jo liian pitkälle. Miksikö? Koska silloin jää varjoon yrittäjän jaksamisen kannalta monta kertaluokkaa lomaa tärkeämpi seikka.

”Yrittäjät paikkaavat muita ja tekevät pitkää päivää. Kun työviikon pituus on yli 55 tuntia, uupumisriski kasvaa huomattavasti.”
Työterveyslääkäri Auli Rytivaara

Pidin siis oikean loman viimeksi 1990-luvulla. Se pitää paikkansa, mutta en mainitse asiaa tässä yhteydessä retostellakseni lomattomuudellani, sillä pointtini on täysin toinen. Olen varmasti monien kanssa eri mieltä, mutta väitän, että loma ei pelasta yhtään yrittäjää loppuunpalamiselta. Tiedän useita yrittäjiä, joille loma itse asiassa aiheuttaa arkea enemmän stressiä. Lomalta palataan silloin huonommassa kunnossa kuin sinne lähdettiin. Tiedän toki, että monille yrittäjille lomat ovat tärkeitä ja jopa selviytymisen elinehto. Haluan kuitenkin korostaa, että muitakin vaihtoehtoja paremmalle jaksamiselle löytyy. Lomien sijaan valtaosalle yrittäjiä ratkaisu voisi löytyä aivan tavallisesta arjesta, josta puhutaan nykyisin mielestäni aivan liian vähän.

Minusta jokaisen yrittäjän tulisi tavoitella tilannetta, jossa hän rakastaa sitä mitä tekee, koska silloin menestyksen eteen työskenteleminen on helpompaa ja Vincitin toimitusjohtaja Mikko Kuitusen sanoin ”Maanantaina ei saa vituttaa tulla töihin”. Tuskin kukaan pääsee suoraan unelmatyöhönsä, mutta jo matka siihen on usein mielenkiintoinen ja tarjoaa myös positiivisia haasteita. Sellaisia, jotka eivät välttämättä kuormita äärirajoille. Lomaa parempi vaihtoehto olisikin mielestäni arjen tasapainottaminen mahdollisimman vähän henkisesti ja fyysisesti kuormittavaksi. Se ei tietenkään ole helppoa, mutta mahdollista se kyllä on.

Miksi yrittäjä haluaisi antaa koko ajan 110 % itsestään, jos sen seurauksena menee henki? Vähempikin riittää sekä yrittäjälle että hänen läheisilleen. Päätöksen asiasta voi kuitenkin tehdä vain yrittäjä itse. Oman hyvinvoinnin kuunteleminen ja mahdollisten muutosten seuraaminen on kaiken A ja O, sillä olemme kaikki erilaisia ja oireilemme loppuunpalamisesta eri tavoin. Jokaisen yrittäjän tulee pyrkiä olemaan itselleen rehellinen siitä mikä on oma tilanne fyysisesti ja henkisesti, ja toimia sen mukaisesti. Jos asiasta on epäselvyyttä, niin ammattiapua on runsaasti tarjolla.

”Loma ei pelasta ketään, jos arki kuormittaa liikaa.”

Painoin itse yrittäjänä aivan liian lujaa vuodet 1994-2009, ja vasta jälkeenpäin huomasin, että olisi pitänyt rauhoittaa menoa jo aiemmin. Siihen ei kuitenkaan ollut ensin vuosikausiin taloudellisia mahdollisuuksia, ja kun taloudellinen mahdollisuus lopulta tuli, niin yrityksen kasvun hakeminen lisäsi vauhtia entisestään. Se oli itseään ruokkiva kierre. Onneksi erinäiset seikat auttoivat lopulta huomaamaan, että yrittäjänä minun ei olekaan pakko painaa duunia 24/7. Joskus voi antaa myös itselleen ja läheisilleen aikaa. Muuten voi käydä niin, että yrittäjä huomaa olevansa yhtäkkiä eläkeikänsä kynnyksellä kokematta ja näkemättä tarpeeksi.

Minusta jokaisen yrittäjän tärkein tehtävä on tehdä itsensä tarpeettomaksi. Se on usein liikaa vaadittu varsinkin yrityksen alkuvaiheessa, mutta tavoitteena se on loistava. Kun yrittäjä saa delegoitua yrityksensä rutiinityöt muille, kykenee hän purkamaan omaa kuormitustaan ja näkemään metsän puilta, jolloin yrityksen kehittämisen lähtökohdat ovat aivan toiset kuin arkirutiinien hoitamisen lomassa. Tuollaiseen tilanteeseen pääseminen vaatii tietenkin kovaa työtä, mutta tavoitetilana se toimii hyvin.

Summa summarum. Loma ei pelasta ketään, jos arki kuormittaa liikaa. Siksi yrittäjien tulisi keskittyä satunnaisten lomien sijaan tasapainottamaan koko arkeaan vähemmän kuormittavaksi. Meemeistä tuttu sanonta ”Haluan työn, josta en halua lomaa” on ollut minulla tavoitteena ja ohjenuorana. Toivottavasti sinullakin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *