Ryhmäpuheenvuoroni valtuustossa 18.4.2018: ”Hyvinvoiva henkilöstö on kunnan tärkein voimavara”

Tänään järjestetyssä Lempäälän kunnanvaltuuston kokouksessa pidin Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron kunnan henkilöstökertomuksesta. Valtuustoryhmämme on erityisen huolestunut kunnan henkilöstön kasvaneista sairauspoissaoloista sekä työterveyden kulujen erittäin merkittävästä kasvusta.

Henkilöstökertomus herätti Kokoomus-ryhmässä huolta erityisesti kahdesta syystä. Olemme huolissamme kasvaneista työterveyden kuluista, mutta ennen kaikkea kunnan henkilöstön hyvinvoinnista. Pitkien sairauspoissaolojen ja mielenterveyden häiriöiden määrä on kasvanut selvästi, ja viime vuonna keskimäärin 100 ihmistä oli sairauslomalla koko ajan. Määrä on toki lähes sama kuin valtakunnallinen keskiarvo, mutta meidän ei tule tyytyä siihen.

Hyvinvoiva henkilöstö on kunnan tärkein voimavara, josta tulee pitää hyvää huolta jokapäiväisessä arjessa. Ennaltaehkäisevä työ henkilöstön hyvinvoinnin eteen on tyytyväisen työyhteisön edellytys, eikä riitä, että ongelmien syitä selvitetään vasta niiden jo ilmaannuttua. Erityisesti psykososiaalisiin ongelmiin on myöhäistä puuttua vasta sitten, kun tilanne on jo eskaloitunut esimerkiksi työuupumuksen takia. Työn kuormittavuutta tuleekin jatkossa seurata aikaisempaa aktiivisemmin ruohonjuuritason esimiestyössä.

Kunnassa ei tietääkseni tehty viime vuonna lainkaan työhyvinvointikyselyä, vaikka samaa aihepiiriä toki sivuttiin IDEA-kyselyssä ja tasa-arvokyselyssä. Tänä vuonna sekä työhyvinvointikysely että kehityskeskustelut tulee toteuttaa uuden kuntastrategian työhyvinvointiohjelman mukaisesti, ja niiden tulokset tulee ottaa vakavasti ja ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin. Henkilöstökertomuksessa esitettiin lisäksi työkykyjohtamisen vastuuttamista jatkossa esimiehille. Tämä on seikka, jonka toteutumiseen tulee jatkossa kiinnittää erityistä huomiota.

Työnantajan ja työntekijän välinen molemminpuolinen luottamus on tärkeää, mutta emme välttämättä tarvitse nykyistä mahdollisuutta peräti yhdeksän päivän sairauslomaan esimiehen luvalla ilman lääkärintodistusta. Monissa kunnissa määrä on neljä päivää ja monissa yrityksissä kaksi-kolme päivää. Tämän asian lisäksi tulee keskittyä myös korvaavan työn mallin tehokkaaseen toteuttamiseen.

Mitä tulee työterveyden huolestuttavasti kasvaneisiin kustannuksiin per henkilö, niin palveluntarjoajan vaihtumisen Terveystaloon odotettiin nostavan kuluja hieman, mutta nyt nähty kulujen kasvu ei enää selity pelkällä yrityksen vaihtumisella tai sairauspoissaolojen kasvulla.

Nyt tulee selvittää millaisesta kulurakenteesta summa koostuu ja voidaanko asialle tehdä jotain jo lyhyellä tähtäimellä. Onko esimerkiksi tilanteita, joissa yhden yskäisyn perusteella tehdään suuri määrä tutkimuksia vain koska maksajana on kunta? Potilas täytyy tietenkin tutkia, kun siihen on tarvetta, mutta mahdolliset perusteettomat kuluerät tulee pyrkiä karsimaan.

Työterveyden perustarkoituksena on ylläpitää työkykyä ja työhyvinvointia sekä ennaltaehkäistä ongelmia. Nyt nähtyjen tilastojen perusteella siinä ei ole onnistuttu parhaalla mahdollisella tavalla, vaikka työterveyden kulut ovat samaan aikaan nousseet pilviin. Toivomme, että uuden kuntastrategian mukaiset toimet parantavat tilannetta kuluvana vuonna.


Jocka Träskbäck (kok.) on ehdolla eduskuntaan Pirkanmaalta.
- Liity Facebook-ryhmään
- Liity Tukiryhmään Facebookissa
- Lue lisää vaaliteemoista
- Tue kampanjaa joukkorahoituksella

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *