10 vuotta Elämyksiä

Perjantaina juhlittiin Suomen suurimman ja kauneimman elämysalan yrityksen, Elämystaikurit Oy:n kymmenvuotista taivalta. Onneksi olkoon vaan firmalle ja koko upealle jengille!!! Kuten menestystarinat usein syntyvät, myös Elämystaikurit sai alkunsa harrastustoiminnasta. Sittemmin yritys on kasvanut maan suurimmaksi tapahtumamarkkinointia, erilaisia yritystapahtumia ja elämyspäiviä järjestäväksi yritykseksi.

Itse olen tehnyt keikkoja suurimmalle osalle Suomen ohjelmatoimistoista, joten uskallan väittää, että mikään muu alan yritys ei pääse lähellekään Taikureita monessakin suhteessa. Keikoilla on aina kaikki toiminut a:sta ö:hön täydellisesti. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, jälleen kerran.

Taikureilla on joku yhdeksäs vaisto valita töihin vain ja ainoastaan paras jengi. Vähän sama meisinki kuin matkaoppaissa, kaikki ovat samalla aaltopituudella ja tulevat jättihyvin keskenään toimeen. Harvinaista ja juuri siksi erittäin hienoa. Tuiki tavallisesta kyräilystä, äksyilystä ja selkään puukottamisesta ei ole mitään havaintoja näillä kiertueilla.

10-vuotisjuhlat juhlittiin Hämeenlinnassa Vanajanlinnassa. Puitteet olivat hienot ja kaikki viimeisen päälle suunniteltua. Juhlaa ohjasi live-versio Hyppönen, Enbuske Experiencestä. Vaikka ohjelma oli hieno, silti kaiken kruunasi jälleen upea yhteenkuuluvuuden tunne, vaikka suurin osa jengistä oli toisilleen täysin tuntemattomia ennen tätä iltaa. Ei ole enää 🙂

Leppilammen Mikko oli fiksannut Vanajalinnan saunaosaston isoja ja mukavia jatkoja varten. Siellä juhlittiinkin liki aamuun saakka kosteissa tunnelmissa saunoen ja mm. lumessa pyörien. Mikko piti hienosti huolen myös keittopuolesta. Vielä näin jälkikäteen kiitos ja paljon terveisiä jokaiselle paikalla olleelle! Kutsu Tampereelle on edelleen avoinna!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *