Unelmaduuniin vai oikeasti töihin?

Somessa leviää Iltalehden artikkeli perheestä, jonka molemmat vanhemmat ovat työttömiä, eikä 2.277 euron tukiraha riitä perheen elämiseen. Monet ovat surkutelleet tilannetta, mutta vähintään yhtä suuri osa lukijoista on tyrmistynyt, koska vanhemmat eivät näytä haluavan lainkaan mukaan työelämään.

Perheen äiti jätti opiskelut perheenlisäyksen myötä, eikä hän ole jatkanut opintojaan, vaikka yhteiskunta tarjoaa siihen lukemattomia erilaisia mahdolisuuksia. Isä on sen sijaan tehnyt kahdessa vuodessa kokonaiset 20 työhakemusta. Vajaan yhden kuukaudessa! Samaan aikaan hänen alallaan on Suomessa huutava työvoimapula ja satoja ellei tuhansia avoimia työpaikkoja. Isä ei myöskään ottanut vastaan hänelle tarjottua työkokeilua kaupan kassalla. Tästä on vedetty ihan perustellusti johtopäätös, että isä ei yksinkertaisesti halua työelämään, vaan on tyytyväinen siihen, että yhteiskunta elättää hänen perheensä nyt ja tulevaisuudessa isän räkiessä kattoon kotona.

Suomessa jokainen työtä aidosti haluava työkykyinen saa työtä. Aina.

Monet suomalaiset työttömät elävät kuitenkin kuplassa, jossa halutaan suoraan unelmaduuniin, eivätkä niin sanotut paskaduunit ole kelvanneet enää aikoihin. Opiskelut jo taakseen jättäneet työttömät haluavat usein vain ja ainoastaan koulutustaan vastaavaa työtä – tietenkin huippupaikoilta ja huippupalkoilla. Jos ja kun unelmaduunia ei ole heti näköpiirissä, jättäydytään yhteiskunnan eläteiksi. Esimerkiksi siivoojat ovat yhä useammin ahkeria maahanmuuttajia sen sijaan, että suomalaiset hakisivat siivouksesta arvokasta työkokemusta. Rekrytoidessani annan suuren painoarvon, jos työnhakijan CV sisältää työkokemusta siivoojana. Se kertoo työnhakijan asenteen olevan kunnossa, ja asenne ratkaisee. Aina.

Suomessa väitetään olevan 355 000 työtöntä työnhakijaa. Ei ole. Työttömiä kylläkin, mutta ei työnhakijaa. Vain osa työttömistä hakee nimittäin työtä vakavissaan ja tavoitteenaan saada työpaikka. Yhteiskunnan tuet tekevät työllistymisestä aivan liian usein taloudellisesti huonon ratkaisun, sillä ilman työtäkin tilille napsahtaa veronmaksajien kukkaroista sievoinen summa rahaa kuukaudessa. Kotona kattoon syljeksiminen onkin monille taloudellisesti järkevä ratkaisu. Sitä sanotaan politiikassa kannustinloukuksi. Vastikkeettomia tukia tulisi vähentää merkittävästi, sillä ne passivoivat ihmisiä aivan liikaa.

Aloitin itse työurani 14-vuotiaana lehtiä jakamalla ja työskentelemällä kaupan kassalla. Jokaisen työpaikkani olen saanut menemällä itse suoraan paikan päälle ja kysymällä töitä sekä ottamalla vastaan mitä tahansa työtä. Tällä asenteella kukaan ei jää Suomessa työttömäksi. 1990-luvun loppupuolella minä oli vajaan vuoden ajan työttömänä ja kortistossa, kunnes kyllästyin täyttämään työkkärilappuja ja päätin hankkia itselleni töitä. Se onnistui tutuksi tulleella taktiikalla. Väite työtehtävään ylikouluttautumisesta on mielestäni ainoastaan tekosyy, sillä kaupan kassalle ja siivoojaksi kelpaa vaikka professorin papereilla. Jos duuniin tarvitaan jonkinlainen kelpuutus, sen hankkiminen lienee läpihuutojuttu muutenkin jo kouluttautuneille ihmisille.

Yhteiskunnan täytyy tietenkin tukea hädänalaisia, mutta jatkuva laiskuuden palkitseminen on kestämätöntä. Toivottavasti seuraava hallitus tekee työn tekemisestä taas kannattavaa. Esimerkkitarinan perheellä olisi varaa lapsensa harrastuksiin, jos vanhemmat menisivät töihin.

Kirjoituksen lyhennetty versio on julkaistu 1.4.2015 Tamperelainen-lehden kolumnina.


Jocka Träskbäck (kok.) on ehdolla eduskuntaan Pirkanmaalta. Hänen vaalikampanjaansa voi tukea myös joukkorahoituksella. Träskbäckin vaaliteemoihin voit tutustua tästä linkistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *