Suomessa hehkutetaan kovasti start up -yrityksiä ja niiden saamia ensiluokkaisia asiantuntijapalveluja. Näissä palveluissa on nyt kuitenkin paljastunut kohtalokas puute, joka on maksanut ja tulee vielä maksamaan yrityksille valtavia summia. Yritykset eivät nimittäin saa juuri lainkaan asiantuntevaa tietoa niiden menestymisen kannalta tärkeimmästä asiasta – tavaramerkeistä.
Taannoin päättyneessä Etuovi-nimikiistassä sain perehtyä 12 vuoden ajan harvinaisen syvällisesti tavaramerkkeihin sekä niihin liittyvään juridiikkaan ja oikeuskäytäntöön. Reilu vuosikymmen oli koulu, joka opetti tavaramerkeistä kaiken oppimisen arvoisen. Siksi katson alaa nyt hieman tavaramerkeillä väritettyjen lasien läpi. Nyt lasit ovat kuitenkin taas silmillä, koska lukemattomat suomalaiset uudet (ja vanhatkin) yritykset tekevät hämmentävän usein kalliita virheitä syyllistymällä tavaramerkkiloukkauksiin. Usein jopa tietämättään. Minulla on asiasta kymmenittäin käytännön omakohtaisia kokemuksia ja esimerkkejä, joten tiedän tarkalleen mistä puhun.
Jokaisen start-upin tärkein tavoite on kehittää, lanseerata ja markkinoida tuote, eli brändi. Brändillä tarkoitan tässä tapauksessa mitä tahansa tuotetta verkkosivustosta mobiilipeliin ja konserttikiertueesta ravintolaan. Menestymisen kannalta tärkeintä ei ole pitchata tuotetta sijoittajille hauskoilla jargon-termeillä, vaan tärkeintä on keksiä tuotteelle osuva, yksinkertainen ja tarttuva nimi, jota lähdetään iskostamaan valitulle kohderyhmälle ja jonka paremmuudesta kertomiseen panostetaan yleensä suuria summia rahaa ja muita resursseja. Tästä vaiheessa paljastuu kuitenkin start-upien akilleen kantapää, johon moni yritys saa rajun iskun. Ja ainoastaan siksi, että yrityshautomot ja muut alan palveluja tarjoavat eivät tunne alaa tarpeeksi, eivätkä toisin sanoen ole tehtäviensä tasalla.
Brändin nimen valinnassa tulee keskittyä muutamaan osa-alueeseen, joista huomattava osa yrityksistä ja niiden sidosryhmistä on edellä mainitulla tavalla täysin pihalla, koska kukaan ei ole osannut kertoa heille asiasta. Brändin nimen tulee olla a) ytimekäs, b) vapaana ja c) rekisteröitävissä tavaramerkiksi. Hyviä nimiä on helppo keksiä, mutta start-upien ja yhtä lailla mainostoimistojen tekemien virheiden ydin ovat vasta kohdat b ja c. Onko brändi vapaana? Entä onko se rekisteröitävissä?
Mitään brändiä ei kannata lähteä kehittämään tai markkinoimaan, ellei sen eteen tehtyä työmäärää ja rahallisia panostuksia voi suojata tavaramerkillä. Ainoastaan tavaramerkki tuo nimittäin omistajalleen yksinoikeuden käyttää merkkiä tavaran tai palvelun kaupallisena tunnusmerkkinä, sillä toiminimi ja aputoiminimi eivät tuo todellisuudessa minkäänlaista suojaa brändille. Ilman tavaramerkkiä kuka tahansa voi ottaa saman merkin käyttöön ja ”lokkeilla” aikaisemman merkin omistajan kovan työn tuloksia.
Turussa on toiminut jo kolme vuotta Pub Höpöhöpö, josta on muodostunut paikallisten suosikkibaari. Omistaja ei ole halunnut rekisteröidä nimeä tavaramerkiksi. Pian hän kuulee, että Vaasaan on avattu myös Pub Höpöhöpö. Ravintoloitsija suivaantuu ja vaatii uutta pubia suljettavaksi. Mitään ei ole kuitenkaan tehtävissä, koska ravintoloitsija ei ole suojannut tuotteensa nimeä tavaramerkillä. Vakiintumiseen vetoaminen ei auta, koska turkulainen ravintola ei ole voinut vakiintua Vaasassa. Höpöhöpö-brändin rakentamiseen käytetyt resurssit ovat siten valuneet osittain hukkaan ja yksinoikeus menetetty.
Uuden brändin kehittäjä on velvoitettu tarkistamaan, että onko Suomessa rekisteröityjä tavaramerkkejä, jotka voisivat olla ristiriidassa tuotteelle valitun nimen kanssa. Jos joku sekoitettavissa oleva merkki on jo olemassa, kannattaa poikkeuksetta vaihtaa nimeä jo suunnitteluvaiheessa. Yleensä näin ei kuitenkaan osata toimia, ja silloin tuloksena on usein kalliita prosesseja, kun tuotteen nimi joudutaan myöhemmin vaihtamaan. Tässä vaiheessa paljastuu liian usein yritysten täydellinen tietämättömyys tavaramerkeistä ja niiden perusteista. Yritykset eivät nimittäin yleensä erota tavaramerkkiä patentista ja sanamerkkiä kuviomerkistä. Usein myös luullaan virheellisesti, että tavaramerkin perään lisätty toinen sana estäisi merkkien sekoittumisen.
Tavaramerkkien korkeakouluna minulle toiminut Etuovi-tapaus on onnellisesti ohi, mutta olen edelleen päivittäin tavaramerkkien kanssa tekemisissä alaan liittyvien konsultointipalvelujen ja Stara Median omistamien tavaramerkkien merkeissä. Keskimäärin kerran kuukaudessa tulee eteen tilanne, joissa esimerkiksi juuri Stara-tavaramerkki tai siihen sekoitettavissa oleva merkki on otettu käyttöön jonkin uuden palvelun nimenä tai nimessä. En mainitse näitä loukkauksia tässä, mutta luennoillani kerron niistä tarkemmin.
Turkulaisen eläintarhan mainostoimisto kehitti asiakkaalle kampanjan, jonka osana julkaistiin eläintarhalle oma kokoelmalevy. Levyn nimeksi valittiin Eläintarha Höpöhöpö Collection. Levyjä painettiin heti 4.000 kappaletta. Televisiomainos oli tehty ja alkanut pyöriä televisiossa, kun Höpöhöpö-tavaramerkin omistaja ilmoitti, että kyseessä on tavaramerkkiloukkaus. Eläintarha sekä sen mainostoimisto ja lakimiehet olivat ihmeissään ja väittivät aluksi vastaan, mutta muutaman tiukkasävyisen kirjelmän jälkeen levy vedettiin myynnistä ja kampanja lopetettiin. Levyt jäivät varastoon.
Loukkaavan nimen valinta on tehty yleensä tietämättömänä ja vahingossa, mutta sillä ei ole merkitystä asian juridiikan kannalta. Keskimäärin kerran kuukaudessa joku yritys tai yrittäjä joutuu vaatimuksestani vaihtamaan tuoteensa a) nimen, b) logon, c) verkkosivun osoitteen ja usein myös d) videot, e) nettibannerit ja f) painetut mainosmateriaalit. Tämä kaikki vain siksi, että tuotteen nimen valinnassa ei ole osattu tai ymmärretty selvittää onko nimi ollut vapaana. Tarkistaminen olisi onnistunut alle minuutissa patentti- ja rekisterihallituksen sivuilta, mutta on vaikea tehdä jotain josta kukaan ei ole kertonut.
Törmään usein tapauksiin, joissa joudun vänkäämään yrittäjän tai jopa lakimiehen kanssa alan juridiikasta ja siitä mikä on loukkaus ja mitkä merkit on sekoitettavissa. Luit aivan oikein, sillä suurin osa lakimiehistäkin on täydellisen ratapihalla tavaramerkeistä ja niihin liittyvän juridiikan perusteista. Samasta syystä monet yritykset ovat saaneet lakimiehiltään väärää informaatiota ja tekevät saamiensa väärien neuvojen takia kalliita virheitä. Minun ei ole tarkoitus vittuilla millekään yritykselle, mutta tavaramerkkilaki velvoittaa tavaramerkin omistajaa pitämään huolta yksinoikeudesta. Siksi asioihin täytyy puuttua heti – tiukasti ja nollatoleranssilla. Muuten yksinoikeuden voi menettää.
Maanlaajuisesti toimivan hampurilaisketjun mainostoimisto keksi Höpöhöpö Burger -nimisen kausituotteen, josta ravintolaketju innostui. Tuotetta markkinoitiin heti laajasti toimipisteissä, radiossa, netissä, lehdissä ja televisiossa. Nimen oikeudet olivat kuitenkin jääneet tarkistamatta sekä mainostoimistolta että yritykseltä. Höpöhöpö-tavaramerkin omistaja otti pian yhteyttä ja kertoi tuotteen ja kampanjan loukkaavan tavaramerkkiään. Purilaisketju kysyi neuvoa lakimieheltään, joka luuli olevansa nerokas ja haki yritykselle tavaramerkkiä hampurilaistuotteille. Tavaramerkeistä tietämätön lakimies ei kuitenkaan tiennyt, että hakemusta ei voi tehdä tietoisena siitä, että joku jo käyttää samaa merkkiä samoille tuotteille. Niinpä Höpöhöpö Burgerin kampanja päättyi ja yritys lakimiehineen sai nenilleen patentti- ja rekisterihallituksessa. Mainosmateriaalit poistettiin.
Verkossa tavaramerkkien merkitys kasvaa koko ajan nopeasti, kun valtava osa brändeistä on pelkkää bittivirtaa. Ilman konkreettista tuotetta brändin tärkein osa on sen tavaramerkki. Näin on Staran, Facebookin, Angry Birdsin, Instagramin ja Googlen kanssa. Helppotajuinen esimerkki on Angry Birds, jonka arvo ei missään nimessä ole pelissä tai sen lähdekoodissa, vaan tavaramerkeissä, joita nyt lisensioidaan ziljooniin tuotteisiin ympäri maailmaa.
Yrityshautomojen ja muiden yrityksille palveluja tarjoavien tahojen tulisi viimeistään nyt ottaa tavaramerkit vakavasti. Ongelma on merkittävä myös mainostoimistoissa, joissa propellipäät kehittävät asiakkaille brändejä ja kampanjoita tuntematta usein lainkaan nimien valintaan ja käyttöön liittyvää lainsäädäntöä. Loukkauksen sattuessa mainostoimisto pesee yleensä kätensä ja asiakas maksaa heidän virheestään. Itse olen törmännyt useita kertoja Stara-tavaramerkin loukkauksiin, joissa nimen tuotteelle on keksinyt (yrityksen kertoman mukaan) juuri mainostoimisto.
Olen käynyt luennoimasta tavaramerkkien perusteista jo useita kertoja sekä mainosalan yrittäjille että start up -yrityksille. Jokaisen luennon jälkeen kuulijoita on tullut kertomaan, että heille ei ole koskaan aiemmin kerrottu näistä asioista. Se on uusien yritysten tulevaisuuden kannalta pelottavaa.