Anna meille blogisi – ja blogitulosi

Iltalehti on avannut, tai avaamassa, uuden Oma.fi -osion verkkosivuilleen. Näköjään lehdessä on innostuttu toden teolla blogeista, mutta hieman totutusta toimintatavasta poiketen. Lehti nappaa nimittäin itselleen huimat 80 prosenttia blogien mainostuotoista. Tässä hieman otteita viestistä.

Vaihda blogin julkaisupaikkasi Oma.fi -palveluun. Lupaamme 20 % blogi-sivullesi myytyjen mainosten tuotosta sinulle (arvonlisäverottomasta myynnistä). Nyt lanseerauksen jälkeen mainoksia ei vielä palvelussa ole, mutta vuonna 2010 arvioimme parhaimpien blogistien voivan ansaita näin 5000-15000 euroa vuodessa.

Toisin sanoen lehti arvioi tekevänsä yhden suositun bloggaajan tekemällä työllä vuonna 2010 peräti 50.000 euroa vuodessa. Aika hyvää bisnestä sanoisin. Yksittäinen blogi saa nousta aikamoiseksi ilmiöksi, jotta se saavuttaisi 75.000 euron vuositulot, joista Iltalehti ottaisi tietenkin siis 50.000 euroa päältä. Tuolloin viikkolukijoita tulisi olla arviolta 200.000, mikä on huima määrä blogille ainakin nykymittapuussa. Tällä hetkellä Suomessa ei ole tietääkseni yhtään näin luettua blogia.

Blogi-sivusta voit tehdä itsesi näköisen: voit valita oman visuaalisen ilmeen sivulle, tehdä kuvagallerioita ja lisätä videoita. Blogien lisäksi palvelussa voidaan viestiä kavereilta kavereille ja muodostaa yhteisöjä. Tai julkaista jopa omaa verkkolehteä.

Iltalehden viestin mukaan näyttäisi siltä, että palveluun haalitaan mahdollisimman paljon blogeja mahdollisimman nopeasti, joten oikeasti hyvät blogit hukkuvat pahasti massaan ja se vaikeuttaa entisestään hyvien blogien erottumista. Mikäli bloggaajalla on mainio idea tai jo olemassaoleva blogi, se kannattaa tuotteistaa täysin omaksi domainikseen (ei siis blogspot tms) ja ottaa mainosraha kokonaan omaan taskuun vaikkapa Googlen AdWordsin kautta.

Toinen vaihtoehto on liittoutua jonkin jo tunnetun sivuston kanssa ja liittää blogi kyseisen sivuston kiinteäksi osaksi, eikä vain alihakemiston alihakemiston alihakemistoksi. Silloin kirjoittaja saa valmiin lukijakunnan sekä sopimuksen mukaan esimerkiksi oman bloginsa AdSense -tulot kokonaisuudessaan. Silloin voidaan puhua jo kuukausituloista. Eikä tarvise odottaa ”ehkä” sanan lunastamista vuoteen 2010.

PÄIVITYS 15.11.2007: Maija käsittelee blogissaan samaa asiaa, ja hän on ottanut myös yhteyttä kyseiseen instanssiin. Sieltä löytyy siis lisämatskua aiheesta.


Jocka Träskbäck (kok.) on ehdolla eduskuntaan Pirkanmaalta.
- Liity Facebook-ryhmään
- Liity Tukiryhmään Facebookissa
- Lue lisää vaaliteemoista
- Tue kampanjaa joukkorahoituksella

3 vastausta artikkeliin “Anna meille blogisi – ja blogitulosi”

  1. Minulla oli samansuuntaiset ajatukset: ”Jos nyt itse päättäisin tienata blogien mainostuloilla, niin tekisin sen jotenkin ihan toisin kuin laittamalla blogini Oma.fi -palveluun. Silloin tulot tulisivat suoraan minulle ja saisin myös vapauden määritellä homman kokonaisuudessaan.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *