Viinit ovat elintarvikkeita, eivät päihteitä

Suomi otti vuodenvaihteessa merkittävän askeleen eurooppalaisempaan suuntaan, kun ruokakaupoissa myytävien alkoholijuomien vahvuus nousi 5,5 prosenttiin. Riippumattomasta tutkimuslaitoksesta poliittiseksi käsikassaraksi muuttunut Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL sekä Alkon monopolia puolustaneet kansanedustajat maalasivat meille synkkää kuvaa päätöksen traagisista seurauksista. Suomi ajautuisi kaaokseen ja rappioon, jos A-olutta ja lokeroa myytäisiin muualla kuin Alkossa. Toisin kävi.

Jokainen tolkun ihminen tiesi ennakkoon, että A-oluen ja lonkeron tulo ruokakauppoihin ei toisi mukanaan ryntäystä juomahyllyille saati nostaisi merkittävästi alkoholin kulutusta. Äskettäin saimmekin jo ensimmäisiä lukuja tammikuun myynneistä, ja niiden perusteella A-olutta myytiin vain viisi prosenttia kaikista oluista. Viisi prosenttia! Samalla alkoholittoman oluen myynti nousi peräti 18 prosenttia. Ei kuulosta ihan samalta kauhukuvalta kuin meille ennen tuota historiallista päätöstä maalailtiin.

Näin THL valehteli suomalaisille Iltalehdessä 11.1.2018

Tarkempia myyntilukuja saadaan varmasti lähiviikkoina, mutta ei tämä nyt ihan maailmanlopun menolta vaikuta. Ei vaikka A-oluen myynti tuplaantuisi ennakkotiedoista. Missään nimessä alkoholin kulutus ei tule nousemaan 5-6 prosenttia, kuten THL ja Alkon hallintoneuvostossa istuvat kansanedustajat meille satuilivat puolustaessaan kiivaasti Alkon monopoliasemaa.

Perusteettomaksi osoittautunut pelottelu täytyy nyt viimein jättää taakse, ja suomalaisessa alkoholipolitiikassa tulee ottaa avoimesti katse kohti sivistynyttä eurooppalaista juomakulttuuria. A-oluen tulo ruokakauppoihin oli vasta ensimmäinen askel oikeaan suuntaan, sillä seuraavaksi viinit täytyy saada ruokakauppojen hyllyille. Euroopassa viinit ovat nimittäin elintarvikkeita, eivät päihteitä. Ja elintarvikkeiden paikka on ruokakaupoissa.

Suomalaiset ovat merkittävästi fiksumpia kuin mitä THL ja muut alkoholilain vastustajat meille uskottelivat. A-oluen ja lonkeron tulo kauppoihin ei johtanut katastrofiin, vaan ennen kaikkea parempaan valikoimaan ja terveeseen hintakilpailuun. Viinien monopolista vapauttamisella tulee olemaan samanlaiset seuraukset. Nyt nähtyjen tapahtumien myötä suomalaiset osaavat jatkossa suhtautua heille syötettävään alkoholipoliittiseen pajunköyteen sen ansaitsemalla varauksella.

”Kantani on, puolueista riippumatta, että viinit täytyy saada maitokauppaan ja Suomi kohti Eurooppaa.”
– Jocka Träskbäck YLE Uutisissa 11.2.2015

Olen jo vuosien ajan kampanjoinut julkisesti viinien ruokakauppoihin saamisen puolesta, sillä minun Suomessani viiniä tulee saada ostaa ruokaostosten yhteydessä. Lukuisissa suomalaisissa kauppakeskuksissa ruokaosaston ja viinihyllyn on jo pitkään erottanut pelkkä Alkon väliseinä. Nyt väliseinän poistaminen on ajankohtaista, ja samalla viinit tulee saada kaikkien muidenkin ruokakauppojen hyllyille. Holhous saa viimein riittää.

Poliisit-realitysarja täyttää 10 vuotta – osoitus hyvästä pelisilmästä

Huippusuosituksi osoittautunut Poliisit-realitysarja täyttää pian 10 vuotta. Oma työhistoriani liittyy merkkivuoteen mielenkiintoisella tavalla, ja samalla minulla on hyvä hetki nostaa hattua Poliisit-sarjan ansiokkaille perustajille ja tekijöille. Työskentelin itse aikoinaan vuosina 2002 – 2006 toimittajana Poliisi-TV -ohjelmassa, jossa tein myös Poliisit-sarjan esikuvaa, eli Poliisin matkassa -juttusarjaa.

Moni muistaa ohjelman lopussa nähdyn viisiminuuttisen, jossa toimittaja ja kuvaaja viettivät viikonlopun poliisipartion matkassa ympäri maata ja näyttivät miltä järjestyspoliisin arki kentällä näyttää. Vietin itse poliisiauton takapenkillä lukemattomia viikonloppuja.

Yleisradiossa otettiin noihin aikoihin tehokäyttöön niin sanottu tilaaja-tuottaja -malli ja samalla yhtiö ryhtyi ulkoistamaan tuotantoja aikaisempaa enemmän. Viikonloppuisin kuvattavan juttusarjan tekeminen Yleisradion omana tuotantona oli kovin kallista, ja perustamamme tuotantoyhtiö Katastrofi Tuotanto Oy sai lopulta pitkien neuvottelujen jälkeen vastuullisen tehtävän tuottaa Poliisin matkassa -juttusarjaa alihankintana Yleisradiolle.

Maailmalla oli tuolloin pyörinyt jo pitkään Cops-realitysarja (”Bad boys, bad boys…”), mutta sen adaptoiminen sellaisenaan Suomeen ei olisi ollut toimiva ratkaisu. Sen sijaan Poliisi-TV:n tiimin vuosikymmenten varrella luoma Poliisin matkassa -malli oli Suomen oloihin oikein toimiva. Korostan vielä, että en ollut itse luomassa tuota menestysformaattia, vaan se oli kehitetty jo kauan ennen minun aikaani.

Vuonna 2004 ehdotimme Poliisi-TV:n tuottaja Raija Pellin myötävaikutuksella Yleisradiolle, että suositusta juttusarjasta tehtäisiin Yleisradion asiaohjelmille puolen tunnin viikottainen oma spin off -ohjelmansa, joka esitettäisiin heti Poliisi-TV:n jälkeen. Ohjelman nimi olisi ollut Poliisin matkassa, ja myös se olisi ollut Katastrofi Tuotanto -yrityksemme tuotantoa. YLE kuitenkin tyrmäsi idean nopeasti. Tein tuolloin itse päivät Poliisi-TV -ohjelmaa ja illat Stara-verkkomediaa, joten aikataulu ja stamina eivät riittäneet ohjelmaidean viemiseksi tuon pidemmälle. Case closed.

Kuvaamassa Poliisi-tv:n Poliisin matkassa -jaksoja jossain päin Suomea. Kuvaajana Jarkko Vuolle.

Nopeasti kasvanut Stara vaati pian kaiken työpanoksen, ja jäin itse pois Poliisi-TV:n toimituksesta vuonna 2006. Myöhemmin selvisi, että olimme Katastrofi Tuotannossa iskeneet hanskat tiskiin ohjelmaidean osalta liian aikaisin. Poliisi-TV:ssä oli toimittajana myös Timo-Erkki Varpainen, joka innostui Poliisin matkassa -juttusarjan pohjalle tehtävästä ohjelmasarjasta niin paljon, että hän lähti viemään Yleisradion kertaalleen tyrmäämää ohjelmaideaa kaupallisille kanaville. Tämän seurauksena hän siirtyi Aito Medialle, joka tuotti Poliisit-realitysarjan ensimmäinen jakson vuonna 2009. Loppu on sitten historiaa.

En tunne Poliisit-sarjan alkuvaiheita tuota tarkemmin, eli sarjan viilaamisessa on varmasti ollut mukana koko joukko muitakin ihmisiä. Haluan nostaa nyt juhlavuoden kunniaksi hattua sekä Varpaiselle että ohjelman koko tuotantotiimille, joka onnistui luomaan Poliisi-TV:n luomasta aihiosta todella menestyksekkään televisiosarjan. Katastrofi Tuotanto, Yleisradio tai moni muu tuotantotiimi eivät olisi kyenneet samaan. Tämä tarina on osoitus siitä, että hanskoja ei saa iskeä naulaan liian aikaisin, sillä menestys voi odottaa jo seuraavan kulman takana. Sama analogia sopii moniin muihinkin tilanteisiin. Ne menestyvät, jotka jaksavat mennä vielä sen maagisen extra mailin.

Kymmenen vuotta televisiossa pyörinyt realitysarja on näillä leveysasteilla todellinen harvinaisuus, sillä vastaaviin suorituksiin pääsee nykyisin vain aniharva televisiotuotanto. Poliisit raivasi osaltaan tietä muille vastaaville viranomaisten seuraamiseen keskittyville suomalaisille realitysarjoille. Kaiken lisäksi suomalaisia yleisöennätyksiä rikkonut hittisarja on menestynyt upeasti myös maailmalla, sillä Aito Media myi vuonna 2010 formaatin useisiin muihin maihin. Sille kelpaa nostaa maljaa useammankin kerran.

Onnea 10-vuotiaalle! Suomi tarvitsee lisää näitä menestystarinoita.

 

Alkoholiprosentin nosto lisää merkittävästi kansanterveyttä

20.9.2017 Eduskunnassa ja mediassa käydään parhaillaan poikkeuksellisen kiivasta sananvaihtoa siitä tuleeko Suomen alkoholilainsäädäntö päivittää vastaamaan eurooppalaista kulttuuria vai jatketaanko kansakunnan holhousta vastaisuudessakin lähes kieltolain tyyliin. Tämän kirjoituksen otsikko ei välttämättä pidä paikkaansa, mutta monet eduskunnassa tällä viikolla pidetyistä alkoholikauhistelijoiden puheenvuoroista ovat olleet pelkkää satua alusta loppuun. Tarkoituksella.

Tällä viikolla eduskunnassa kuultiin uuden alkoholilain vaaroista sellaista satuilua, että Tove Janssonkin olisi ollut kateellinen vaikkapa Pekka Puskan ja Päivä Räsäsen mielikuvituksen vilkkaudesta. Kaupoissa myytävän alkoholin rajan nostaminen 5,5 prosenttiin ei todennäköisesti lisää kansanterveyttä, mutta ei se sitä myöskään heikennä. Ei vaikka alkoholikauhistelijoiden tuulesta temmatuissa tarinoissa suomalaiset kuolevat saman tien viinaan ja katuojat täyttyvät sammuneista, kun kaupoissa myytävän alkoholin prosenttirajaa nostetaan alle prosenttiyksikön. Mahtaa seurata todellinen kaaos näin massiivisen muutoksen myötä.

Jokainen asiaa seuraava tietää, että uuden alkoholilain vastustamisessa ei todellisuudessa ole alkuunkaan kyse kansanterveydestä, vaan ainoastaan Alkosta ja rahasta. Eli Alkon rahasta. Eli Alkon monopoliaseman suojelemisesta. Ikävä kyllä myös tähän saakka puolueettomana pidetty Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on valjastettu poliittiseksi käsikassaraksi puolustamaan Alkon monopolia faktoista viis veisaten. Tämä on tulevaisuuden kannalta todella harmillista, koska jatkossa THL:n alkoholipolitiikkaan liittyvät lausunnot tulee käsitellä puolueettoman tutkimustiedon sijaan etujärjestön materiaalina.

Sulle, mulle, vaapulavissun

Alkon hallintoneuvoston muodostavat 12 kansanedustajaa, jotka saavat tehtävästään kokouspalkkioita. Toimikaudella 2016 – 2019 Alko Oy:n hallintoneuvoston jäseniä ovat Vesa-Matti Saarakkala (perus), Anna-Maja Henriksson (rkp), Antti Kaikkonen (kesk), Pekka Puska (kesk), Ulla Parviainen (kesk), Sari Sarkomaa (kok), Pauli Kiuru (kok), Susanna Huovinen (sd), Tuula Haatainen (sd), Aino-Kaisa Pekonen (vas) ja Päivi Räsänen (krist) ja Osmo Kokko (perus).

Yksi prosenttirajan noston kiivaimmista vastustajista on kansanedustaja Pekka Puska, joka on perustuslain mukaan mahdollisesti esteellinen osallistumaan häntä henkilökohtaisesti koskevan alkoholiasian valmisteluun ja päätöksentekoon. (Lue päivitys lopusta) Alkoholiprosentin nostamista vastustavan ns. Puskan ryhmän kerännyt Pekka Puska on nimittäin Alkon hallintoneuvoston jäsen, joten Alko maksaa hänelle muhkeita kokouspalkkiota jokaisesta kokouksesta.

Pekka Puska korvasi taannoin Alkon hallintoneuvostossa Tuomo Puumalan, jolle Alko maksoi viime vuonna peräti 4.200 euroa kokouspalkkioita. Puska tienaa siis monopolin suojelemisesta tuhansien eurojen palkkiot vuodessa,  joten ei ole ihme, että suusta pääsee julkisuuteen kaikenlaista tauhkaa. Alkon hallintoneuvostossa istuvat Puskan lisäksi alkoholirajan nostoa – yllätys yllätys – niin ikään kiivaasti vastustavat Päivi Räsänen, Tuula Haatainen ja Pauli Kiuru.

Alko Oy, Palkitsemistiedot 2016

Sitten siihen varsinaiseen motiiviin. Vähittäiskaupan alkoholirajan nostaminen 5,5 prosenttiin voisi viedä Alkon myynnistä jopa satoja miljoonia euroja, josta pelkkä lonkeron päätyminen kauppoihin voisi tehdä Alkon kassaan peräti 100 miljoonan euron loven ja A-olut mukaan lukien jopa 120-130 miljoonan euron loven. Tuo raha siirtyisi pääosin vähittäiskaupalle, eli esimerkiksi pienille lopettamisuhan alla kamppaileville kyläkaupoille. Alkoholikeskustelun motiivi on siis raha. Alkon raha.

Näin ollen yhteys Alkon hallintoneuvoston jäsenten päätöksentekoon eduskunnassa on enemmän kuin ilmiselvä. Päivi Räsänen tienasi viime vuonna Alkon palkkioita 3.500 euroa, Tuula Haatainen 3.500 euroa ja Pauli Kiuru 4.200 euroa. Muiden hallintoneuvoston jäsenten tienestit näet yllä olevasta tilastosta. Koska hallintoneuvoston kansanedustajat saavat Alkolta rahapalkkioita, on heillä kiistatta henkilökohtainen lehmä ojassa. Siksi on paikallaan vilkaista mitä perustuslaissa säädetään esteellisyydestä.

”Suomen perustuslaki 32 §
Kansanedustaja on esteellinen osallistumaan valmisteluun ja päätöksentekoon asiassa, joka koskee häntä henkilökohtaisesti. Hän saa kuitenkin osallistua asiasta täysistunnossa käytävään keskusteluun.”

Valtaosa alkoholirajan nostamista vastustavista kansanedustajista muisti eduskunnan palopuheissaan viitata Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen puolueettomaan tutkimustietoon, joka tarkoittaa terminologisesti samaa kuin viittaisi Kummelin käsikirjoitukseen. Edellä mainittu Alkon hallintoneuvoston jäsen ja kansanedustaja Pekka Puska sattui nimittäin toimimaan vuosina 2013-2014 Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtajana, ja luonnollisesti hänen yhteytensä taloon ovat yhä tiiviit. Puska tunnetaan valtakunnan aktiivisimpana alkoholin vastustajana, joka on vaatinut keskiolutta jo ikuisuuden vain monopolin hyllyille. Tässä valossa THL-lausumat alkoholista tuskin tulevat yllätyksenä.

THL-pääjohtaja Alkon hallituksessa

Puskan kaksoisrooli jää kuitenkin kertaheitolla varjoon, kun tarkastellaan herraa nimeltä Juhani Eskola. Hän on nimittäin samaan aikaan sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja että Alkon hallituksen jäsen. Eturistiriita Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusten ja Alkon aseman puolustamisen välillä on siis enemmän kuin ilmeinen. Siihen ei tarvita edes rautalankaa. Tältä pohjalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimukset voidaan heittää suoralta kädeltä romukoppaan. THL onkin jäänyt jo useita kertoja nolosti kiinni tutkimustulostensa tahallisesta väärintulkinnasta, joten tutkimustuloksilla lienee faktojen kanssa melko vähän kosketuspintaa. Propagandan välineeksi ne sen sijaan soveltuvat täydellisesti, varsinkin silloin kun kuulija ei vielä tiedä tutkimusten toteuttajan suorista yhteyksistä Alkon johtoon.

”On järkyttävää, että meillä on kaikenlaisia tutkimuslaitoksia ja tutkijoita tekemässä maksettua, päämäärähakuista tutkimusta, jonka tehtävänä on todistaa viinan kauhistus.”
Professori Timo Airaksinen Verkkouutisissa

Eduskunnassa alkoholilain uudistusta, eli myös prosenttirajan nostamista, käsittelee ensin sosiaali- ja terveysvaliokunta, joka muodostuu harvinaisen vahvasti – yllätys yllätys – nimenomaan Alkon hallintoneuvoston jäsenistä. Tilanne on siis sama kuin että peruskoulun opettajat valmistelisivat oman kyläkoulunsa lakkauttamista. Tulos ja palopuheet ovat luonnollisesti sen mukaisia, kuten eduskunnassa juuri nähtiin. Aivan oma lukunsa on Vihreiden massatakinkääntö, sillä esimerkiksi puheenjohtaja Touko Aalto hehkutti vielä vaalikoneissa kannattavansa vahvojen oluiden ja jopa viinien tuloa kauppoihin. Niin se takki vaan kääntyi täydellisesti ja äänestäjät saavat nyt jotain aivan muuta kuin mitä vaaliuurnilla tilasivat. Vaalilupaus oli tehty rikottavaksi?

Alkoholiprosentin korotuksen vastustamisella yritetään nyt siis pelastaa kansanterveyden sijaan ainoastaan Alkon satojen miljoonien eurojen tulovirrat, joten nyt olisi paikallaan vilkaista yhtiön taloustietoja. Alko Oy on lähes neuvostoaikaiseen tyyliin äärimmäisen tehoton yritys, jonka voitto oli vuonna 2016 vaivaiset 38,5 miljoonaa euroa 1 162 miljoonan euron liikevaihdolla ja 93,5 miljoonan litran vuosimyynnillä. Alkon valtiolle tuoma veropotti on siis pelkkiä murusia ottaen huomioon, että yhtiöllä on Suomessa monopoli yli 4,7 prosentin alkoholijuomissa. Lisäksi suomalaisille viinaa yksinoikeudella myyvän yhtiön toimitusjohtajalle maksetaan palkkaa yli 400.000 euroa vuodessa. Alkon tulot ovat valtavat, mutta niin ovat myös tehottoman organisaation kulutkin, joten ilman monopolia Alko Oy olisi ollut konkurssissa jo vuosikymmeniä sitten. Alkon monopolin purkaminen tullee tapetille viimeistään vuonna 2019, kun seuraava nykyistä edistyksellisempi eduskunta aloittaa toimintansa.

Pori Jazz

Mitä tapahtui Pori Jazzeilla?

Alkoholilain käsittely on osoittanut, että Suomen eduskunta on tosiaan kansakunta pienoiskoossa. Kansanedustajat jakautuvat nimittäin vahvasti kahteen leiriin. Toiset ovat edelleen kieltolain 1960-luvulla eläviä sulkeutuneisuuden aikakauden ihmisiä, jotka pelkäävät antaa kansalaisille vastuuta omista teoistaan. Kansalaisiin ei luoteta, ja silloin tärkeintä on hallita heitä holhoamalla, säännöillä ja määräyksillä. Ja niitä meillä tunnetusti riittää. Toinen puoli on taas eurooppalaistuvia ja tässä ajassa eläviä kansanedustajia, jotka luottavat kansalaisiin ja kansalaisten omaan arviointikykyyn siinä määrin, että eivät pelkää maan pysähtyvän, jos lonkerot tulevat myyntiin supermarkettiin.

Kumpi ryhmä on sitten oikeassa, pysähtyneisyyden väki vai edistykselliset? Käytäntö on osoittanut, että pysähtyneisyyden aikakauden kansanedustajat ovat pahasti väärässä. Harva nimittäin tietää, että Pori Jazz nousi vedenjakajaksi näiden kahden eri leirin välillä. Miksikö? No, Pori Jazzin festarialueelle sai vielä muutama vuosi sitten kantaa mukanaan omat juomat, eli myös pulloittain alkoholijuomia prosenttirajaan katsomatta. Jokainen festarikävijä sai tuoda mukanaan vaikkapa pari viinipulloa ja nauttia niitä vapaasti musiikkia kuunnellen ja ystävien ja sukulaisten kanssa iloisesti seurustellen. Olen käynyt Pori Jazzeilla vuodesta 1994 saakka, mutta en muista nähneeni siellä tuolloin yhtään vahvasti päihtynyttä saati sammunutta festarivierasta.

Mutta sitten iski salama kuin kirkkaalta taivaalta. Pysähtyneisyyden aikakauden väki huomasi nimittäin Pori Jazzin viinarallin ja päätti panna sille stopin välittömästi. Luottamus kansalaisten käyttäytymiseen ei sovi suomalaiseen yleisötapahtumaan, joten se täytyy vaihtaa holhoukseen. Heti! Niin kävikin, mutta millaisin seurauksin? Päivi Räsänen, Pekka Puska, Touko Aalto ja muut alkoholirajan nostamista kiivaasti vastustavat kansanedustajat tuskin edes ymmärtävät, että Pori Jazzin päihtymysongelmat alkoivat juuri sinä samana päivänä, kun festarivieraiden omien alkoholijuomien tuonti festarialueelle kiellettiin. Porin poliisi on vahvistanut tämän faktan useita kertoja, mutta viranomaisten rautalanka ei taida riittää mainituille kansanedustajille.

Pori Jazz oli vuosittaisella 50.000 ihmisen otannalla ja vuosikymmenien aikajaksolla täydellinen tosielämän ihmiskoe siitä miten oikeasti käy, kun ihmiset saavat itse kantaa vastuun alkoholin juomisesta. Hyvin siinä kävi, kunnes holhous toi mukanaan päihdeongelmat.

Verotulot ja työllisyys

Jokainen alkoholiprosentin nostamista vastustava kansanedustaja vastustaa samalla Viron viinarallin hillitsemistä. Suomesta Viroon valuu nykyisin noin 300 miljoonaa euroa verotuottoja vuodessa, mikä on noin kolmannes Viron alkoholiveron tuotoista. Rahat lähtevät maasta, mutta ongelmat jäävät tietenkin Suomeen suomalaisten maksettavaksi. Korkea alkoholivero tulee siis Suomelle ja suomalaisille todella kalliiksi. Talousmatematiikan opettaminen tulisi säätää kansanedustajille pakolliseksi, kun edes Lafferin käyrä ei ole heille vieläkään tuttu.

Osa kansanedustajista väittää Viron alkoholiveron noston vaikuttavan asiaan merkittävästi, vaikka Suomi itse nostaisi samaan aikaan alkoholiveroa. Jos alkoholin hinta tulisi nousemaan liikaa Virossa, eivät suomalaiset palaisi kuitenkaan Alkon asiakkaiksi, vaan suuntaisivat virolaisten tavoin Latviaan. Jo nyt Latvian rajalla on alkoholin supermarketteja, joiden asiakkaista merkittävä osa on suomalaisia. Niin kauan kuin Virosta ja Latviasta saa alkoholia puoli-ilmaiseksi, suomalaiset hakevat niistä täysiä lasteja oluita ja viinejä alkoholijuomia – ja niiden päälle väkeviä ihan varmuuden vuoksi. Alkon monopolin puolesta kampanjoiva Helsingin Sanomat teki taannoin asiaan liittyen ”puolueettoman” vertailun vertaamalla Viron nelosoluen ja Suomen kolmosoluen hintaa toisiinsa.

”Vuoteen 2020 mennessä miedon alkoholin verotuksen on määrä kiristyä asteittain niin paljon, että lopulta oluen hinta voi nousta puolella. Sekä Viron valtiovarainministeriön että Veronmaksajain keskusliiton laskelmien mukaan nykyään 12 euroa maksavan A-olutlaatikon hinta nousee 18 euroon. Suomessa vastaavan kokoinen pakkaus keskiolutta maksaa noin 25 euroa.”
– Helsingin Sanomat otsikolla ”Halvan oluen aika Virossa on pian ohi”, 6.6.2017

Jokainen voi päätellä oliko Helsingin Sanomien vertailu tarkoitushakuinen. Yhtä hyvin lehti olisi voinut kirjoittaa artikkelin, jossa se vertaa toisiinsa Audin hintaa Saksassa ja Kian hintaa Suomessa.

Suomessa on viime vuosina lähtenyt kasvamaan erittäin vireää pienpanimotoimintaa, joka on lisännyt olutharrastajien määrää merkittävästi. Toisin kuin osa kansanedustajista yhä kuvittelee, eivät olutharrastajat vedä sikalärvejä kotonaan, hakkaa vaimojaan ja aja kännissä autolla. Sen sijaan harrastajat maistelevat oluita ilman päihtymistarkoitusta, ja he haluaisivat tehdä sitä myös kotonaan. Merkittävä osa pienpanimoiden oluista on kuitenkin selvästi vahvempia kuin 4,7 prosenttia, joten niitä ei saa nykyisen kivikautisen alkoholilain mukaan kaupassa myydä.

Näsäviisas voisi tähän todeta, että kyllä Alkosta voi hakea vahvoja oluita. Mutta kun ei voi. Miksikö? No, vaikka Alkolla on hyvä ja kattava valikoima, niin sen hyllyille ei yksinkertaisesti mahdu yhtä suurta olutvalikoimaa kuin tavalliseen supermarkettiin. Toinen – ja se merkittävämpi – seikka on etäisyys. Esimerkiksi Tampereella lähimpään Alkoon on matkaa helposti yli 30 kilometriä suuntaansa puhumattakaan aidoista syrjäkylistä. Sata kilometriä lähimpään Alkoon ei ole Suomessa mikään harvinaisuus.

Hakisitko sinä mieluummin saunalonkerot koko kesäksi puoli-ilmaiseksi Virosta vai tunnin ajomatkan päästä lähimmästä Alkosta? Varsinkin kun vaihtoehtona olisi ostaa ne lähikaupasta ja pitää siten yllä syrjäkylien liiketoimintaa, työllisyyttä ja yhteisöllisyyttä. Lähikauppa kun on monessa kunnassa kuntalaisten tapaamispaikka ja alkoholin myynti on vähittäiskaupalle taloudellisesti äärimmäisen tärkeä tuote. Pienten kauppojen liikevaihdosta peräti 15-20 prosenttia tulee jo nyt alkoholista. Jo pelkästään Lonkeron myötä Alkosta vähittäiskaupalle siirtyy jopa 100 miljoonan euron liikevaihto. Alkoholilain marginaalisella muutoksella 4,5 prosentista 5,5 prosenttiin on siis erittäin suuri merkitys moneen eri asiaan. Kansanterveyteen tosin ei.

Haluatko sinä Suomeen holhousta vai luottamusta? Nyt kannattaa katsoa tarkkaan mitä mieltä sinun kansanedustajasi asiasta on, ja seuraavissa eduskuntavaaleissa vaihtaa tarvittaessa ehdokas parempaan.

PÄIVITYS: Vielä sananen esteellisyydestä.

Kirjoituksen jälkeen ajatus Alkon hallintoneuvoston jäsenten mahdollisesta esteellisyydestä alkoi vaivata minua toden teolla, joten ryhdyin selvittämään asiaa tarkemmin. Perustuslain mukaan kansanedustaja on esteellinen, jos asia koskee häntä henkilökohtaisesti tai hän saa taloudellista etua. On fakta, että Alkon hallintoneuvostossa olevat kansanedustajat saavat vuosittain Alkolta tuhansien eurojen palkkiot. Taloudellinen yhteys kansanedustajien omaan talouteen on siis täysin kiistaton. Yhtä lailla on selvää, että valtaosa hallintoneuvoston kansanedustajista puolustaa parhaillaan Alkon monopoliasemaa.

Mutta.

Kansanedustajien esteellisyyden tulkinnassa on tehty mielenkiintoisia rajanvetoja. Alkoholiprosenttia koskevassa päätöksessä on pohjimmiltaan kyse Alkon monopoliasemasta, jonka ei nykyisen tulkinnan mukaan katsota tuovan hallintoneuvoston jäsenille henkilökohtaista etua niin paljon, että esteellisyyden raja ylittyisi. Ei vaikka Alko maksaa heille tuhansia euroja vuodessa.

Lisäksi asiakokonaisuudessa tulee huomioida, että monet hallintoneuvoston jäsenet istuvat samalla myös alkoholilakia valmistelevassa sosiaali- ja terveyslautakunnassa. Esimerkiksi lautakunnan puheenjohtaja Tuula Haatainen on hallintoneuvoston jäsenen, eli hän saa Alkolta vuosittain tuhansien eurojen palkkiot. Kansanedustajien kolmoisroolit 1. Alkon monopolin puolustajana, 2. alkoholilain valmistelijana ja 3. alkoholilain hyväksyjänä herättävät monia kysymyksiä kansanedustajan motiiveista ja puolueettomuudesta.

Alkoholilaista äänestetään tällä tietoa 15. joulukuuta.

Suomi on yhä digiaikakauden dinosaurus

Kirjoitin kaksi vuotta sitten Tamperelainen-lehden kolumnistina otsikolla ”Kun Suomi kehityksen kelkasta putosi” siitä miten monet suomalaiset päättäjät elävät yhä edelleen harhaa, jossa he kuvittelevat – ja juhlapuheissaan julistavat – maamme olevan jotenkin erityinen digiaikakauden toimija. Ikävä kyllä todellisuus ei aina vastaa juhlapuheita.

Meillä Suomessa esimerkiksi peliosaaminen on maailman huippuluokkaa. Suomessa on niiden lisäksi kehitetty monia tekniikoita ja verkkopalveluja, jotka olisivat olleet maailmanluokan hittejä, mutta kivikaudella oleva lainsäädäntömme varsinkin tekijänoikeuksien suhteen on torpannut valtavan määrän kansainvälisesti merkittäviä innovaatioita. Itse asiassa on tragikoomista edes juhlapuheissa peräänkuuluttaa ja ylistää suomalaisia innovaatioita niin kauan kuin meidän lainsäädäntömme torppaa niitä yksi toisensa jälkeen.

Monet erityisesti Yhdysvalloissa läpi lyöneet digipalvelut ovat toki sielläkin joko rikkoneet lakeja tai ainakin venyttäneet niiden rajoja, kunnes kasvaneen suosion myötä lakeja on ollut lopulta pakko muuttaa. Suomessa vastaava ei ole mahdollista, koska by-the-book on täällä kuin uskonto ja tuomioistuin ehtii torpata aidosti edistykselliset rajoja rikkovat innovaatiot ennen kuin ne saavat mahdollisuuden kansainvälistyä ja saada sitä kautta oikeutuksen.

Mainitussa kolumnissani nostin esiin case-esimerkkeinä varsinkin kirjojen vuokrauspalvelu BookaBookan sekä TVkaistan, joka oli toimivuudeltaan aivan ylivoimainen digiboksi netissä. Varsinkin jälkimmäisen tapauksen jälkimainingit lyövät edelleen.

Syy tähän kirjoitukseen on Elisa Viihteeseen liittyvä tuore tapaus. Suomen kivikaudella olevan lainsäädännön takia palvelun asiakkaat eivät saa vuonna 2017 vapaasti käyttää verkossa sijaitsevaa digiboksia, vaan sieltä pyyhitään yli kaksi vuotta vanhat tallenteet. Miten on mahdollista, että internet on edelleen tekijänoikeuksien iso paha susi eikä arkipäiväinen palvelualusta siinä missä telkkarin vieressä oleva harmaa muovilaatikko.

Arkadianmäki, nyt viimein järki käteen.

Eduskunnassa on onneksi muutamia nettiaikakauden ilmiöt tuntevia ja niiden päälle ymmärtäviä kansanedustajia. Toivon, että muun muassa Harri Jaskari, Sofia Vikman, Jaana Pelkonen ja Antero Vartia saisivat vakuutettua digireliikit siitä, että Suomi pitäisi viimein saada 2000-luvulle.

Saara Aalto ja myöhäisherännäisyys

Viime päivinä olen törmännyt lukuisia kertoja kirjoituksiin, joiden mukaan suomalaisten pitäisi jostain syystä hävetä sitä, että Saara Aalto ei noussut supertähdeksi jo yrittäessään tehdä uraa kotimaassaan vuosikausien ajan. Saaran faniksi ryhtymistä vasta X Factor -menestyksen myötä pidetään monien mielestä jotenkin nolona. Varsinkin näin X Factorin finaalipäivänä näitä kirjoituksia tuntuu olevan Facebook pullollaan. Asiasta on kirjoitettu sosiaalisen median lisäksi myös kolumneja, joten tilanne selvästi kalvaa monia.

Olen itse seurannut Saaran uraa työkseni Staran päätoimittajana vuodesta 2012 saakka ja ihastellut julkisesti esimerkiksi hänen taannoista Kiinan valloitustaan. Varsinainen fani minusta tuli kuitenkin vasta X Factorin huumaavan upeiden esitysten myötä. Olenko minä siksi huonompi Saaran fani kuin joku muu? Mielestäni en ole. On nimittäin hipsterimäistä ajatella, että jotain artistia pitäisi seurata hänen ensimmäisestä demostaan (kärjistys) saakka voidakseen fanittaa häntä katu-uskottavammin. Jokainen ihminen saa täysin vapaasti itse päättää koska ja millä perusteilla jotain artistia ryhtyy fanittamaan. Ei fanitusta kukaan muu voi määritellä, saati väittää myöhäisherännäistä fanitusta noloksi tai tuntea siitä jopa myötähäpeää.

Artisteja saa fanittaa juuri silloin kun se itselle sopii.

Saara Aalto ei lyönyt itseään läpi Suomessa, mutta ei se ollut suomalaisten tai Saaran syytä. Hänen materiaalinsa nyt ei vaan sattunut olemaan sopivaa menestyäkseen Suomessa. Chisu mokasi taannoin haukkuessaan suomalaisten musiikkimaun, kun hänen uusi musiikkinsa ei noussutkaan listoille. Saara ei alentunut tuollaiseen, vaan jatkoi omaa puurtamistaan vuosien ajan. Se on minusta hatunnoston paikka, sillä hän jaksoi uskoa unelmaansa ja etsi uusia keinoja toteuttaa itseään levyttämällä mm. kiinaksi Kiinassa. Jo se osoitti, että kyseessä on ainutlaatuinen lahjakkuus. Suurilla lahjakkuuksilla on taipumus nousta tähdeksi, ja mutkat matkan varrella tuovat usein vain lisää intohimoa ja halua menestyä.

Saara Aaltoa hänen laulu-uransa aivan alusta saakka fanittaneita ihmisiä on olemassa arviolta parikymmentä, ja he ovat luonnollisesti vain hänen perhettään ja lapsuuden ystäviään. Kuulutko sinä tuohon Saaraa alusta saakka fanittaneiden katu-uskottavaan joukkoon? Tuskin, mutta ei sinun tarvitsekaan, koska Saaraa ja kaikkia muitakin artisteja saa fanittaa juuri silloin kun se itselle sopii ja silloin kun artisti tuntuu itsestä hyvältä. Saara on jo nyt yksi kaikkien aikojen suosituimmista suomalaisista poptähdistä maailmalla, ja hän on uskomattomalla lahjakkuudellaan ja kovalla työllään ansainnut jokaisen fanin riippumatta siitä koska fanitus on alkanut.

Go Saara, Go!

PS: Staran haastattelussa vuonna 2012 Saara iloitsi siitä, ettei hän voittanut The Voice of Finlandia, koska kakkossija oli hänelle parempi kuin voitto. Tänään voi mahdollisesti käydä samoin, mutta Saara on jo nyt joka tapauksessa voittaja riippumatta X Factorin tämän illan superfinaalin sijoituksesta. Suomella on uusi supertähti, jota jokainen saa fanittaa vapaasti.

Kuinka nopeasti maailma voi muuttua? Pokemon Go teki sen viikossa

Elämme vuonna 2016 ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa tilanteessa, jossa on syytä heittää romukoppaan kaikki mitä olemme tienneet kehityksestä ja sen nopeudesta. Mooren laki on toiminut tähän saakka kuin kello, mutta nyt sekin on jäämässä jälkeen ensimmäistä kertaa koskaan. Historia ei ole aiemminkaan ollut tae tulevasta, mutta nyt kaikki siihen liittyvät rajoittuneisuudet on syytä unohtaa, jos haluaa pysyä kärryillä siitä mitä maailmassa tapahtuu.

Maailma ei nimittäin ainoastaan voi muuttua, vaan konkreettisesti muuttuu nopeammin kuin kukaan on aiemmin osannut edes hurjimmissa päiväunissaan kuvitella. Edes tulevaisuudentutkijat eivät ole koskaan ennustaneet näin nopeaa muutosta tapahtuvaksi.

Tasan viikko sitten sitten 7.7.2016 koko maailmassa vain harvat ihmiset olivat kuulleet lisätystä todellisuudesta, sillä se oli teknologiahenkisten knoppisana, jolla pyrittiin lähinnä pätemään kampaviineripalavereissa. Tavalliset ihmiset eivät olleet koskaan kuulleet koko termiä tai eivät olleet sitä ainakaan ymmärtäneet. Tasan viikko sitten tapahtui kuitenkin jotain mullistavaa, kun Pokemon Go julkaistiin ja maailma muuttui viikossa enemmän kuin viimeksi kuluneessa vuodessa. Vain hetki ennen tämän tekstin kirjoittamista uutisoitiin, että Android-laitteissa (graafi) Pokemon Go on ohittanut päivittäisessä käyttäjämäärässä Twitterin, Snapchatin ja Google Mapsin.

YHDESSÄ VIIKOSSA!!!!

Lisätty todellisuus iskeytyi nyt tosielämään kertalaakista ja näyttävästi sekä nopeammin kuin mikään uusi teknologia, peli tai sovellus koskaan aiemmin. Yhtäkkiä miljoonat ihmiset kaikkialla maailmassa kulkevat lisätyn todellisuuden parissa mobiililaitteet käsissään pitkin katuja pelaamassa maailman suurinta peliä, josta juuri kukaan ei ollut viikko sitten kuullutkaan.

Yhdysvalloissa on raportoitu teinien odottamattomasta käytöksestä, kun he ovat yllättäen ja vastoin kaikkia odotuksia liikkuneet tuntikausien ajan ulkoilmassa kipeyttäen samalla tottumattomat jalkansa. Nuoria sohvaperunoita on yritetty saada jo vuosikymmenien ajan kaikin keinoin pois pelikonsolien ääreltä ja ulos harrastamaan. Nyt se onnistui muutamassa päivässä. Se on vain silmänräpäys historiassa, mutta tuossa ajassa teinit ympäri maailmaa saatiin kertaheitolla liikkumaan ulkona. Hittipelin kansanterveydellinen vaikutus on jo nyt todella merkittävä kaikkialla maailmassa.

Pokemon Go ja sen pelimaailma ovat päätyneet viikon sisään myös Suomessa jo kaksi kertaa television pääuutisiin, vaikka peliä ei ole vielä edes julkaistu Suomessa. Pelin vaikutukset näkyvät positiivisesti tosielämässä monin eri tavoin. Esimerkiksi Gigantti tiedotti tänään, että kännyköiden virtalähteet on viety käsistä Pokemon Go -pelaajien tarpeisiin. Niiden myynti on räjähtänyt VIIKOSSA peräti 700 prosentin kasvuun jo yksin Gigantissa, ja kun päälle tulevat vielä Verkkokauppa.comit ja muut vähittäismyyjät, niin pelimaailman mullistus näkyy konkreettisesti myös paikallisessa liiketoiminnassa. Eikä peliä tosiaan ole vielä edes julkaistu Suomessa.

Kuvitelkaa miten käy, kun peli julkaistaan maailmanlaajuisesti.

Nintendon markkina-arvo on tätä kirjoitettaessa kasvanut hittipelin ansiosta viikossa uskomattomat 12 miljardia dollaria, eikä osakekurssin nousulla ole rajaa. Pelkkä arvonnousu on yli kaksi kertaa enemmän kuin Microsoft maksoi taannoin Nokian matkapuhelimista. Nokian puhelinbisnestä rakennettiin 1980-luvulta saakka ja siihen panostettiin miljardeja euroja ja tuhansia vuosia miestyötunteja. Pokemonin tuotantokustannukset olivat tuosta todennäköisesti korkeintaan promillen luokkaa.

Vuonna 2005 erään sittemmin jo lopetetun nuorten aikakauslehden päätoimittaja totesi paneelikeskustelussa, ettei internet ole uhka painetulle lehdelle. Vuonna 2012 toimitusjohtaja Heikki Rotko julisti haastattelussa Maikkarin ”potkivan Netflixiä munille”. Yksikään isoista media-alan yhtiöistä ei 2000-luvun alussa ymmärtänyt internetin merkitystä media-alalle, ja niistä jokainen sai sittemmin toistella YT-neuvottelujen yhteydessä mantraa ”median murroksen yllättävyydestä”. Samalla pienet ja aikaansa seuraavat toimijat kaappaavat markkinoita hitailta jäteiltä. Terveen kehityksen ylenkatsomisella ei ole koskaan menestytty. Vastaavia esimerkkejä riittää nimittäin jokaiselta toimialalta.

Aikansa seuraaminen ja sen vaikutusten arviointi tulisi kuulua jokaisen toimitusjohtajan päätehtäviin, sillä ilman oikeanlaisia kiikareita yritys kuin yritys jämähtää paikoilleen edellä mainituin tuloksin. Jonkun täytyy ottaa vastuu kiikareista ja niiden käytöstä. Aikansa seuraaminen vaikeutuu koko ajan, kun muutosvauhti vain kasvaa päivä päivältä. Ehkä juuri siksi aivan liian moni johtaja kulkee nykyisin tietoisesti laput silmillään, koska eivät itse enää ymmärrä kehitystä eivätkä tiedä miten kehitys tulisi adaptoida omaan liiketoimintaan. Silloin on aika luovuttaa kapula nuoremmille.

Piti Pokemon Go -pelistä tai ei, niin sen valtaisa menestys on osoittanut, että teknologia ja kehityksen nopeus eivät tule enää koskaan olemaan entisellään. Kaikki tähänastiset oletukset uusien teknologioiden ja sovellusten läpimurron nopeudesta täytyy heittää roskakoriin, sillä viimeisen viikon aikana maailma on muuttunut pysyvästi. Parissa kuukaudessa se tulee muuttumaan vielä merkittävästi enemmän. Seuraava mullistus voi vallata maailman viikon sijaan jo parissa päivässä.

Pitäkää mielenne avoimina kehitykselle ja varokaa Pokemon-pelaajia liikenteessä.

Huonoa musiikkia vai huonoja kuulijoita?

Musiikki ja musiikkimaku on jokaisen ihmisen henkilökohtainen asia, ja omiin mieltymyksiin vaikuttaa mittaamattoman moni asia ihmisen koko elämässä. Siksi artisti ei koskaan saisi lähteä julkisesti kritisoimaan kansalaisten musiikkimakua, sillä vääjäämättä kritiikki osuu myös omiin faneihin. Lukemattomia hittejä takonut Chisu kritisoi kuitenkin tänään Ilta-Sanomissa nykyisiä listahittejä kovin sanoin.

Sävelletty musa on tällä hetkellä hakusessa. Tällä hetkellä biiseissä mennään aika lailla tuotanto edellä – nyt kikkaillaan enemmän erilaisilla soundeilla. Kuuntelin just pari päivää sitten Spotifyn top-50 -listan ja musta tuntui ehkä seitsemännen biisin aikana siltä, että jos joku laulaa vielä kännäämisestä ja bailaamisesta, niin mä kuolen. Tämä on tosi jännää aikaa, koska oman sukupolveni – ja niin voi jo sanoa – musantekijät alkavat olla aika hädässä. Että voiko tässä enää säveltää mitään, vai pitääkö vaan kikkailla samplejen kanssa?
– Chisu Ilta-Sanomissa 12.7.2016

Tällaisia avautumisia on kautta aikojen totuttu näkemään pääasiassa uransa ehtoopuolelle olevilta artisteilta, joiden tuorein levy on flopannut ja jotka eivät ole enää halunneet tai kyenneet seuraamaan koko ajan muuttuvia hittikaavoja. Keikkakalenteri ei ole ehkä enää täyttynyt kulta-aikojen tahtiin ja festarivetoja ei ole tullut odotetusti. Yleensä tätä kritiikkiä on kuultu lähinnä ikääntyneiltä iskelmätähdiltä. Viime päivinä vuorossa ovat kuitenkin olleet myös pitkän linjan hittiartistit Chisu ja Michael Monroe.

Molemmat artistit ovat tehneet ja tekevät edelleen hienoa musiikkia. Chisulla on alla pitkä ja upea hittiputki, jollaisesta valtaosa artisteista saa vain unelmoida. Nyt kun hittikaava on vaihteeksi hieman hakusessa, niin pitkän linjan artistin tulisi joko muuttua rohkeasti trendien mukana Jari Sillanpään ja Kaija Koon tavoin tai sitten pitää sama tuttu linja ja uskoa ihmisten vielä löytävän hänen materiaalinsa.

Nykyisin Spotifyn, YouTuben ja vastaavien ansiosta tarpeeksi hyvä musiikki nousee aina listoille, sillä radioiden musiikkipäälliköt eivät enää sanele yksin mitä suomalaiset kuuntelevat. Sen tietävät ne suomalaiset hittiartistit, joiden jättisuosio on noussut yksinomaan keikoilta ja verkosta kokonaan ilman radiosoittoa. Jos oma musiikki ei näy listoilla laajasta fanipohjasta huolimatta, niin ehkä vika on musiikissa.

Musiikki on taidelaji, jossa ei ole olemassa hyvää eikä huonoa. On vain musiikkia ja ihmisten subjektiivisia mielipiteitä musiikista – samoin kuin esimerkiksi kuvataiteessa. Joku pitää spermaa tehosekoittimessa hyvänä taiteena ja toinen taas ei. Von Hertzenin levytetyt bänditreenit ovat musiikkia siinä missä nykyiset jättihititkin.

Suuri yleisö äänestää vapaasti jaloillaan mitä on milloinkin listoilla, eli mikä on kulloinkin tilastollisesti hyvää musiikkia. Nykyisin soundikikkailu ja suorabiittinen EDM ovat listoilla Se Juttu, kuten Chisu aivan oikein kertoo. Tekeekö silti musiikista paskaa se, että kappale ei ole niin sanotusti ”sävelletty oikeasti”? Ei tee. Joskus vain käy niin, että artisti ei ole itse hetkeen löytänyt uusia hittejä, ja peilikuvan sijaan tilanteesta on helpompi syyttää yleisön musiikkimakua.

Ja sitähän Chisu tässä syyttää. Yleisöä.

Postia Teneriffalle

Teneriffan Playa de las Americas, syys-lokakuussa 1999. Astelin aikaisin aamulla sisään työpaikalleni Fritidsresorin toimistolle, kun kohdepäällikkö ojensi minulle Suomesta saapuneen postilähetyksen. Kyseessä oli 15 x 15 -senttinen kova pahvikuori. Tunnistin heti, että kyseessä oli CD-levyn postituskuori, mutta ihmettelin miksi ihmeessä se oli lähetetty minulle Teneriffalle saakka.

Avasin kuoren ja sisällä oli sinikantinen CD-promosingle ja sen mukana A4-paperiarkille tussilla kirjoitettu viesti Jaakko JS16 Salovaaralta. Viesti oli lyhyt ja ytimekäs tähän tyyliin:

”Tsekkaa Jocka tää. Tästä tulee kova. T:JS16”

Toimistollamme ei ollut CD-soitinta, joten panin levyn laukkuuni ja suuntasin hotellipäivystyksille. Sen jälkeen vein bussillisen turisteja lentokentälle ja paluumatkalla hain saman verran turisteja hotelleille. Pääsin asunnollemme vasta alkuillasta, jolloin iskin levyn juuri ostamaani kannettavaan soittimeen. Tuolloin jo 9 vuotta DJ-töitä tehneenä ymmärsin heti ensisekunneista, että nyt on kyseessä joku hieman tavallista erikoisempi ralli.

Tunnustan, että en sytttynyt siihen ihan ensikuulemalta, koska tyylilaji oli jotain niin selkeästi uutta. Muutaman kuuntelukerran jälkeen biisi alkoi kuitenkin tarttua kuin purkka tukkaan ja ymmärsin, että kyseessä oli mahdollisesti jotain todella suurta ja aivan uutta konemusiikin kentällä. Minulla ei kuitenkaan voinut olla mitään aavistusta siitä millainen superhitti kyseessä olikaan.

Tramps-klubi 17.4.2016
Tramps-klubi 17.4.2016

Samana iltana otimme matkaoppaiden kanssa hieman punssia ja suuntasimme joukolla Den Glade Vikingin drinkkien kautta tuttuun tapaan Playa de las Americasin yökerhoihin. Otin saamani promon mukaan varmuuden vuoksi, jos joku DJ sen vaikka haluaisi soittaa. Jostain kumman syystä eksyimme tavoistamme poiketen brittien kantapaikkana tunnetulle ja tässä kuvassa nähtävälle Tramps-klubille. Siellä DJ veivasi yleensä pääasiassa technoa ja muuta konemusiikkia, ja ykköshitti oli juuri tuolloin Alice Deejayn Better Off Alone.

Vein saamani promosinglen DJ:lle, joka suostui ihme kyllä kuuntelemaan siitä pienen otteen. Ilmeisesti hänellä oli hittikorvaa, sillä lyhyen kuuntelun jälkeen mies uskalsi panna biisin soimaan kuulematta sitä koskaan aiemmin. Kuten odotettua, jengi ei syttynyt biisiin kovinkaan hyvin ja tanssilattialta väheni hieman väkeä. Ei kuitenkaan niin paljon, että kyseessä olisi ollut vikatikki tai merkki huonosta biisistä. Sama ilmiö nähdään nimittäin jokaisella ensisoitolla. DJ kuitenkin syttyi ja kysyi innoissaan mikä tuollainen biisi oikein mahtaa oikein olla.

Kerroin sen olevan Daruden Sandstorm.

Tuo Trampsin ilta oli todennäköisesti ensimmäinen kerta, kun Sandstorm on koskaan soinut Espanjassa. Se oli todennäköisesti myös ensimmäisiä kertoja, kun Sandstorm soi klubeilla Suomen ulkopuolella. Sittemmin sama ralli on soinut ”jokusen” kerran ja muodostunut Suomen kaikkien aikojen menestyneimmäksi kappaleeksi sekä yhdeksi maailman suosituimmista kappaleista koskaan. Tuo historiallinen promolevy on edelleen mukana ysärin levypakissani. Pitänee nyt kuitenkin kehystää se Jaakon viestin kanssa seinälle. Good old times.

Tämä tarina tuli mieleeni, kun kävimme viime viikonloppuna tsekkaamassa vanhat mestat Teneriffalla. Tramps on näemmä edelleen olemassa, mutta tuskin siellä kukaan tietää mitä historiallista klubilla tapahtui tuona iltana syys-lokakuussa 1999. Sandstorm siellä soi takuuvarmasti edelleen.

Black Friday -tavaramerkkiin ei ole yksinoikeutta

Rallikuskina tunnetuksi tulleen Marcus Grönholmin MG Properties -yritys omistaa vuonna 2012 rekisteröidyn tavaramerkin ”Musta Perjantai, Black Friday” luokassa 35, joka kattaa vähittäismyynnin, mainonnan ja markkinoinnin. Eli juuri ne luokat, joissa tunnusta käytetään yleisesti kautta maailmaa. Nyt Grönholm valittaa Taloussanomissa, että monet suomalaiset kauppaketjut käyttävät hänen tavaramerkkiään ilman lupaa. Rallitähti paljastaa samalla lähettäneensä asiasta jopa kieltokirjeitä kauppaketjuille.

Taloussanomien juttu.

Tavaramerkki tuo haltijalleen yksinoikeuden käyttää ko. tunnusta tiettyjen tavaroiden tai palvelujen kaupallisena tunnuksena. Tavaramerkeissä on kuitenkin olemassa niin sanottu vapaana pitämisen tarve, jota käytettiin taannoin minun paljastettuani Staran artikkelissa, että eräs suomalainen yksityishenkilö oli rekisteröimässä hymiöt tavaramerkeikseen ja että PRH oli jo hyväksynyt nämä rekisteröinnit. Staran juttu muutti kuitenkin asian ja rekisteröintejä vastaan tehtiin ennätysmäärä väitteitä. Lopulta KHO vahvisti, että hymiöitä ei voi rekisteröidä. Samaa pykälää voidaan soveltaa myös tavaramerkkiin ”Musta Perjantai, Black Friday”, joka on nyt virallisesti Grönholmin yrityksen omistuksessa.

Staran hymiöjuttu.

Vaikka MG Properties on rekisteröinyt tavaramerkin Suomessa ja PRH on hyväksynyt rekisteröinnin, ei rekisteröinti välttämättä tuota mitään yksinoikeutta kenellekään. Asian todellinen laita punnitaan vasta, jos merkinhaltija haastaa jonkun tavaramerkin käyttäjistä käräjille ja jos haastettu nostaa vastakanteen merkin kumoamiseksi mainitsemastani syystä. Väitän, että MG Properties ei tule viemään yhtään tapausta oikeuteen. Jos vie, niin lupaan olla itse paikalla seuraamassa oikeudenkäyntiä, sillä siitä tulee erittäin mielenkiintoinen ja todennäköisesti melko nopea. Indikaatiota tuloksesta antaa ehkä se, että vuonna 2012 tavaramerkki meni rekisteriin, mutta vuonna 2013 ”Black Friday Finland” ei enää mennytkään.

Black Friday tavaramerkit
Black Friday tavaramerkit

Grönholm ei suinkaan ole keksinyt ”Musta Perjantai, Black Friday” -tunnusmerkkiä, sillä Black Friday -nimen keksivät 1960-luvulla yhdysvaltalaiset poliisit, jotka päivittelivät Kiitospäivän jälkeisen suositun shoppailupäivän valtavia ruuhkia. Yhdysvalloista termi on levinnyt koko maailmaan ja muodostunut erään teemapäivän vakiintuneeksi termiksi. Tilanne on sama kuin että saisin puolivahingossa rekisteröityä tavaramerkit Movember, Oktoberfest*, Aprillipäivä tai Isänpäivä. Rekisteriin ne voi toki saada, jos ja kun PRH:ssa käsittelijänä toimii joku vastavalmistunut harjoittelija. Yhtä nopeasti ne saa kuitenkin kumottua tuomioistuimessa.

Grönholmin vertaus Stockmannin Hullut Päivät -tavaramerkkiin on kuin vertaisi tunnusmerkkejä ”kännykkä” ja ”Nokia” toisiinsa. Tosin sillä twistillä, että ”kännykkä” oli alunperin Nokian rekisteröimä tavaramerkki kunnes muuttui tavaramerkistä yleissanaksi. Hullut Päivät on Stockmannin keksimä tavaramerkki, eikä maailmanlaajuisesti kymmeniä vuosia tunnettu teemapäivä. Lisäksi Grönholmin tavaramerkki on kokonaisuus ”Musta Perjantai, Black Friday” eikä siis yksin ”Musta Perjantai” tai ”Black Friday”. Suutari pysyköön lestissään.

Huomenna siis Musta Perjantai, Black Friday!

Shop til’ You Drop.

*) Oktoberfestin lisäsin kirjoitukseen syksyllä 2016, kun Hartwall ilmoitti muille panimoille omistavansa sen tavaramerkin. Tilanne on siinä samankaltainen kuin Grönholmin tapauksessa. Päivän Lehti kirjoitti aiheesta artikkelin ja haastatteli juttua varten myös minua. Lue artikkeli tästä.

Kristallipalloni oli 10 vuotta etuajassa – Supla teki visiosta totta

Kukas hännän nostaa ellei itse? Niin. Lapsellistahan sellainen on, tunnustan. Huomasin kuitenkin tänään ilokseni, että 10 vuotta sitten kristallipalloni oli viritetty oikeaan asentoon, vaikka tuolloin sainkin täyslaidallisen kuraa niskaan useissa media-alan tapahtumissa. Tuolloin julkisesti esittämistäni visioista saamani kritiikki oli toki ihan odotettua, sillä itse jopa hieman nautin aiheuttamastani debatista ja sanallisesta kädenväännöstä. Kaikkein eniten nautin kuitenkin tänään, kun Sanoma-konserni vahvisti visioni olleen oikeassa.

Olen itse pyrkinyt aina seuraamaan teknologian trendejä ja mahdollisuuksien mukaan adaptoimaan lupaavat jutut liiketoimintaan tavalla tai toisella mahdollisimman nopeasti. Lokakuussa 2005 teimme Stara.fi-verkkosivustolla Suomen ensimmäisen kaupallisen podcastin. Epäkaupallisia podcasteja oli sitä ennen ehtinyt tehdä esimerkiksi Yleisradio. Markkinointi & Mainonta -lehti noteerasi podcastien ilmestymisen mediakartalle 11.10.2005 otsikolla Podcast on Pop, jossa Stara oli luonnollisesti mukana kaupallisena esimerkkinä.  Varsinaista kohua media-alan seminaareissa eivät kuitenkaan aiheuttaneet Staran podcastit eivätkä niihin myydyt mainoskatkot, vaan tuolloin absurdeiksi ja typeriksi väitetyt visioni median tulevaisuudesta. Niitä olivat muun muassa seuraavat:

  1. FM-radio kuolee Suomessa vuoteen 2016 mennessä,
  2. Tulevaisuudessa kuluttaja muodostaa oman radiokanavista riippumattoman ohjelmavirtansa kannettavaan päätelaitteeseen ja
  3. Tulevaisuudessa mainontaa myydään suoraan kuluttajan taskuun.

Väitteistä ensin mainittu osui ajallisesti ehkä muutaman vuoden pieleen, mutta olen täysin varma ja vakuuttunut, että se pitää muilta osin yhä paikkansa. Asiasta käydään edelleen tasaisin väliajoin värikästä debattia radioväen kanssa. FM-radio tulee joka tapauksessa formaattina ja jakelutienä vääjäämättä kuolemaan Suomessa, eikä asiasta ole mitään epäselvyyttä. Kirjoitan aiheesta kuitenkin oman päivityksensä sitten kun se on ajankohtaista. Nyt keskitytään FM-radion sijaan toiseen vuonna 2005 esittämääni väitteeseen, eli kuluttajan itse personoimaan ohjelmavirtaan ja eri kanavien hämärtymiseen kuluttajakäyttäytymisessä. Kolmas väite sen sijaan toteutuu automaattisesti toisen toteutuessa.

Mediaa mobiiliin vai ei?

Vuonna 2005 Stara oli ainoa suomalainen media, joka keskittyi voimakkaasti mobiiliin. Tämän epäilijät voivat kaivaa asiasta lisätietoja esimerkiksi Markkinointi & Mainonta -lehden arkistoista. Ihmettelin outoa tilannetta alan tapahtumissa usein ääneen, kun juuri kukaan ei tuntunut uskovan mobiilimedian läpimurtoon. Nyt jokainen media-alan ihminen väittää tietenkin jälkiviisaana uskoneensa mobiilimediaan jo kauan ennen muita, mutta totuus on jotain aivan muuta. Minua pidettiin kokeneemman mediaväen keskuudessa arroganttina huutelijana, koska maalasin piruja vanhojen mediatalojen seinille on-demand -visioillani. Vanhojen mediatalojen muutosvastarinnan airueet pitivät kynsin hampain kiinni printtimediasta, radiosta ja televisiosta ainoina oikeina medioina, mutta ne olivat jokainen onneksi väärässä. Ilman sitä Stara ei nimittäin olisi saanut tarvitsemaansa tilaa kasvaa merkittäväksi verkkomediaksi. Totuus median murroksesta paljastui isoille mediataloille vasta seuraavalla vuosikymmenellä, kuten viime vuosina on saatu uutisista huomata.

Staran ensimmäisissä kaupallisissa on-demand -sisällöissä mainostajana olivat perinteisen median puolelta MTV Finland -musiikkikanava ja kuluttajapuolelta energiajuomayhtiö. Aamulehti kirjoitti 23.11.2005 podcasteista otsikolla ”Radio-ohjelma hyppää kuulijan taskuun – Tampereella tehdään Suomen ainoat aidosti kaupalliset verkkoradio-ohjelmat” muun muassa näin:

Melko harppauksen podcasting ottaa, kun lähetykset saadaan suoraan kännykkään. Nokian kuun alussa julkaisemat multimediakännykät ovat neljän gigatavun muisteineen askel tähän suuntaan. Träskbäck arvelee, että ensi vuoden aikana tulee saataville puhelin, joka käyttää langatonta laajakaistaa ja ymmärtää podcasteja.
– Aamulehti 23.11.2005

Ennustus meni hieman pieleen, sillä WLAN-yhteyksiä tasokkaasti tukevaa matkapuhelinta saatiin odottaa pari vuotta pidempään samoin kuin ensimmäisiä kunnolla toimivia podcast-sovelluksia.

Kaupallisten podcastien Staralle tuoma pioneerin asema sai lopulta odottamattomat mittasuhteet, kun matkapuhelinvalmistaja Nokia lähestyi minua tulevan uutuuslaitteen tiimoilta. Heidän uuteen N95-puhelimeensa oli nimittäin tulossa maailman ensimmäinen mobiilivideoita näyttävä sovellus Nokia Video Center, johon Nokia halusi Staran tekevän viihdealan videopodcasteja. Nokian kanssa sovittiin hedelmällisestä yhteistyöstä ja projekti oli pian kasassa.

”Podcast on radion uusi tuleminen eikä uhka”

Nokia-yhteistyön seurauksena Stara ryhtyi tekemään myös kaupallisia mobiilivideoita, eli videopodcasteja. Suomen ensimmäinen kaupallinen videopodcast julkaistiin Starassa 9.5.2007, ja ensimmäinen mainostaja oli tuolloin Hartwall. Pian jokaisessa myydyssä Nokia N95 -multimediapuhelimessa oli natiivisti ladattavissa Suomesta Yleisradion ja Staran mobiilivideot. Kansainvälisesti Nokia N95 -laitteissa olivat mukana myös muun muassa CNN, BBC ja 24-televisiosarja. Duudsonit tulivat niin ikään pian mukaan omilla videoillaan.

RadioPro-seminaarissa 2005

Kesäkuussa 2005 olin puhumassa AdMobi-seminaarissa aiheesta ”Video ja podcasting: Miten kuvat kulkevat käyttäjän mukana?” ja lokakuussa pääsin ensimmäisen kerran puhujaksi sekä Musiikki & Media että RadioPro (kuva yllä) -tapahtumiin. Molemmissa aiheena oli kovasti kiistelty podcast ja mobiilimedian tulevaisuus. Esitysten ja paneelikeskustelujen tuloksena oli jälleen kerran melkoisen kuuma debatti radioväen kanssa. Tässä ote 23.10.2005 julkaisemastani blogikirjoituksesta.

Itse kävin keskustelemassa molempien tapahtumien  podcast-aiheisissa paneelikeskusteluissa ja saimme jälleen vietyä podcast-tietoutta eteenpäin myös media-alan ammattilaisten keskuudessa. Kaupallisten radioiden väelle piti painottaa, että podcast on radion uusi tuleminen, eikä uhka. Eräät puritaanit tosin eivät moista uskoneet, vaikka kuinka yritin vääntää heille, että jonkun on tuotettava myös jatkossa laadukasta puhesisältöä.

Yllättävän moni radioihminen ei jostain syystä ymmärtänyt, että muutoksessa kyse oli ainoastaan uudesta jakelutiestä ja että laadukkaan puhutun sisällön merkitys vain kasvaa, kun kuluttaja voi jatkossa valita halutut ohjelmat radiokanavista riippumatta. Muutosvastarinta ei ole media-alalla mitään uutta, ja erityisesti vanhempi väki vastusti tuolloin jyrkästi ajatusta siitä, että kuluttajat voisivat valita itse radio-ohjelmansa ja kuunnella ne missä ja koska itse haluavat.

Vuodesta 2005 saakka julistin seminaareissa mobiilimedian tulevaisuutta ja kerroin kuinka mobiililaitteet tulevat nousemaan varsinkin viihdemedian kulutuksessa tietokoneiden ohi. Markkinointi & Mainonta -lehti kirjoitti aiheesta 27.3.2008 artikkelin otsikolla ”Stara mukaan Nokia Video Centeriin”. Jutussa kirjoitettiin seuraavaa:

Tamperelaisen Stara Media Oy:n kustantama monimediallinen viihdelehti Stara on viime vuosina keskittynyt tuottamaan ääni- ja videosisältöä juuri mobiilikäyttöä silmällä pitäen.

– Viihteen kysyntä kasvaa verkossa huimaa vauhtia, ja näkemyksemme mukaan hyvin suuri osa viihdesisällöstä kulutetaan jatkossa kannettavissa päätelaitteissa. Nokia Video Centerin kautta tuotantomme langaton jakelu onnistuu erinomaisesti suoraan toimituksesta kuluttajan taskuun, Staran toimitusjohtaja Jori-Pekka Träskbäck kertoo.
– Markkinointi & Mainonta 27.3.2008

Media-alaa seuraava Vierityspalkki-blogi teki elokuussa 2008 artikkelin ja haastattelun samasta aiheesta.

Träskbäck uskookin, että omalle päätelaitteelle ladattavien ohjelmien yhteydessä mainostamisesta tulee tavallista verkkokampanjan osana. Toistaiseksi videopodcastmainosmyynnissä on haastetta: Mediatoimistoissa ei usein tiedetä, mikä podcast tai videopodcast on.
– Vierityspalkki 11.8.2008

Supla teki viimein visioista totta

Tänään 29.10.2015 sain ilokseni huomata, että Sanoma on lanseerannut upean Supla-sovelluksen. Kyseessä on juuri sellainen sovellus, jota maalailin julkisesti ilmoille jo 10 vuotta sitten. Supla-sovelluksen verkkosivujen esittelytekstit toivat hymyn huulille, sillä ne olivat kuin suoraan 10 vuoden takaisista seminaariesityksistäni.

Kuuntele kun sinulle sopii. Voit jättää kuuntelun kesken ja jatkaa siitä, mihin viimeksi jäit. Lisäämällä suosikkiohjelmasi seurantaan, löydät ne aina helposti suoraan etusivulta. Tekemällä jaksoista soittolistan, voit kuunnella kaiken haluamasi putkeen.
– Suplan esittelytekstit

Supla
Supla

Nyt siis ympyrä on sulkeutunut, kun Sanoma ymmärsi mihin maailma on radion puolella menossa. Projektin isänä on toiminut monin tavoin eri medioissa ansioitunut ja suuresti arvostamani Johannes Saukko. Ainakin ensimmäisten kokeilujen perusteella Supla toimii hyvin, ja jatkossa siihen tulee varmasti uusia mielenkiintoisia ominaisuuksia.

Haluan korostaa, että en halua enkä edes voisi ottaa minkäänlaista krediittiä Suplasta tai sen ideasta. Olen ainoastaan heittänyt ilmoille, että tuollainen toimintaperiaate on tulevaisuutta, mutta en ole koskaan suunnitellut tekeväni tuollaista sovellusta tai palvelua itse. Olen sen sijaan tyytyväinen siihen, että Sanoma tarjoaa minulle viimein sovelluksen, josta voin kuunnella Radio Suomipopin päivittäisen Aamulypsy-annokseni varhaisen aamun sijaan vasta iltapäivällä. Se on toki tähänkin saakka onnistunut lataamalla äänitiedosto puhelimeen Aamylypsyn Koko Shitti -verkkosivuilta.

Vaikka minun kristallipalloni oli 10 vuotta sitten oikeassa, en tietenkään ollut vuonna 2005 ainoa mobiilimedian ja podcastien tulevaisuuden nimeen vannoneista suomalaisista. Esimerkiksi Pirkka Aunola kirjoitti jo vuonna 2005 podcastien suosion tulevasta noususta ja Yleisradion Tuija Aalto toimi muistaakseni aktiivisesti podcastien puolestapuhujana sekä Yleisradion sisällä että ulkopuolella.

Tämän kirjoituksen pointti on paitsi osoittaa, että tulevaisuuden visiot aikoinaan suoralta kädeltä tyrmänneet olivat väärässä, mutta myös osoittaa miten tärkeää jokaisen ihmisen on kuunnella muiden mielipiteitä avoimin mielin ja ilman oman kulloisenkin työtehtävän muodostamaa ennakkoasennetta. Muutosvastarinnasta hyötyvät aina lähes yksinomaan pienet ja ketterät toimijat, jotka ovat isoja paremmin kartalla maailman menosta ja tulevaisuuden suunnasta. Ilman isojen mediatalojen muutosvastarintaa Suplan kaltainen sovellus olisi todennäköisesti lanseerattu jo viisi vuotta sitten.  Se on ainakin varmaa, että ilman isojen mediatalojen muutosvastarintaa Stara ei olisi nykyisin Stara. Kauan eläköön muutosvastarinta.

Onnea Supla! Tulen olemaan aktiivikäyttäjä.