Stara perustettiin 22 vuotta sitten – idea verkkomediasta syntyi uima-altaalla Teneriffalla

Eilen 20.1.2022 tuli kuluneeksi päivälleen 22 vuotta minulle hyvin tärkeästä päivästä. Lekottelin joulukuun lopussa 1999 uima-altaalla Teneriffalla, kun sain idean perustaa Suomeen viihdealan verkkomedian. Olin koodannut nettisivuja vuodesta 1993 lähtien ja työskennellyt samasta vuodesta alkaen toimittajana useissa musiikkimedioissa. Kuin salama kirkkaalta taivaalta minulle tuli ajatus, että internetissä pitäisi ryhtyä julkaisemaan artikkeleita ja arvosteluita, koska sähköisissä medioissa vaikutti tuolloin olevan potentiaalia.

Irtisanouduin Fritidsresorin ja Hassen matkaoppaan duunista heti ja sain lennon Suomeen tammikuun puoliväliin. Kotiin palattuani käärin hihat ja varasin Staran esiasteen domainin 20.1.2000. Ensimmäiset kuusi vuotta tein päivät duunia muun muassa koodaamalla nettisivuja eri yrityksille ja yhteisöille, toimittamalla Yleisradion Poliisi-tv -ohjelmaa ja soittamalla illat levyjä klubeilla ja yökerhoissa. Vapaa-ajan käytin verkkosivuston sisällön tuottamiseen ja koodaamiseen.

Poliisi-tv:n promokuva vuodelta 2002.

Tuolloin ei ollut vielä olemassa nykyisiä julkaisujärjestelmiä, joten jokainen artikkeli piti kirjoittamisen jälkeen myös koodata sisään sivustoon. Suuret suomalaiset mediatalot tyytyivät vain naureskelemaan verkkomedioille, koska niiden johdossa ei alkuunkaan ymmärretty internetin roolia ja mahdollisuuksia. Hyvä niin, sillä Stara ei olisi koskaan kasvanut näin suureksi mediaksi, jos verkkoon hiljalleen syntynyt kysyntä olisi tyydytetty isojen mediatalojen toimesta. Lämmin kiitos.

Nyt oli hyvä hetki vilkaista mitä 22 vuodessa on syntynyt ja summata tilannetta vime vuoden 2021 tilastojen perusteella. Stara tavoittaa nykyisin 1,3 miljoonaa eri lukijaa kuukaudessa ja vuodessa verkkosivustolle tehtiin yhteensä 54 miljoonaa sivulatausta, eli keskimäärin 148 000 sivulatausta päivässä läpi vuoden. Facebookissa Stara tavoittaa kuukausittain hieman yli miljoona suomalaista, ja engagement on peräti 2,4 miljoonaa kuukaudessa. Näiden tilastojen valossa voidaan todeta, että Staran koko tiimi on tehnyt erittäin hyvää duunia. 22 vuotta on suomalaiselle verkkomedialle pitkä historia, mutta edessä on vielä pidempi tulevaisuus.

Kiitos kaikille tällä matkalla mukana olleille ystäville, henkilöstölle ja kumppaneille! Olette olleet korvaamattomia osia tässä isossa palapelissä. Toivottavasti vuosi 2022 jatkaa tätä upeaa kehitystä. Linkin takana luettavissa 25 vuoden yrittäjäurani historiikki, jonka kiteytin jokunen vuosi sitten luettavaan muotoon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *