Hyvä Nokia!!

nok_vs_ericy.jpg

Suomalaisten entinen ylpeys rypee nykyisin mobiilimaailman pohjamudissa. Liiallinen ylpeys kostautui tuotekehityksen laiminlyönnillä. Samaan aikaan kilpailijat kehittivät uusia puhelinmalleja ja keräävät nyt kahmalokaupalla markkinaosuuksia Nokialta. Mielestäni Ollilan haave 40% osuudesta on täyttä puppua. Nokian osuus tulee pikemminkin laskemaan alle 30%.

Keskihintaisten puhelinten sarjassa aiemmin hyvin pärjänneellä Nokialla ei ole tuohon segmenttiin tällä hetkellä yhtään varteenotettavaa puhelinta, eikä todellisia uutuuksia ole julkaistu ikuisuuksiin. Liiallinen kikkailu business-sarjassa ei tuo taloon tarvittavaa hilloa, ja samalla muut takovat rahaa kansan puhelimilla ympäri maailmaa. Varsinkin Aasia on ilman kunnollista läppämallia pyristelevälle Nokialle surullinen tapaus.

Ensimmäinen neljännes meni penkin alle ja toinen lienee vieläkin heikompi. Nokia on luvannut julkaista vuoden 2004 aikana 40 uutta puhelinmallia. Vielä ei ole mitään tapahtunut. Jos tulossa on järkeviä malleja, Noksu voi nostaa osuuttaan ehkä jo ensi vuonna. Siihen on kuitenkin vielä matkaa…

Ylpeys käy lankeemuksen edellä” on erittäin osuva lausahdus romahtaneelle Nokian osakkeelle. Alas tullaan vielä ja lujaa samalla kun pääoma siirtyy kasvuyrityksiin, kuten Erickssoniin ja Motorolaan. Kurssiero kahdessa kuukaudessa on vaivaiset 60%… Hyvä Nokia, ei näy valoa tunnelin päässä vielä pitkään aikaan.

Taidanpa hankkia seuraavaksi Samsungin puhelimen.

Radiolinjalle 3 x hurraa!

Hauskaa. Radiolinja lanseerasi pari päivää sitten tarjouksen, jossa asiakkaat saavat soittaa ilmaiseksi klo 20 – 21. Eilen oli sit verkko täynnä eikä puhelut toimineet. Tänään Aamulehdessä oli haastateltu jotain Radiolinjan asiakaspalveluspedeä, joka väitti, ettei mitään ongelmia ole ollut ja kaikki on toiminut niinkuin pitääkin…

Sattuneesta syystä tuossa pari tuntia sitten tuli viesti Radiolinjalta, että tuo kyseinen tarjous on jouduttu perumaan, koska verkko ei ole riittänyt. Hienoa Radiolinja. Pitänee alkaa suunnitella vaihtamista esim. Saunalahteen tms…

Nopeeta toimintaa

Sain tänään jo takaisin kannettavani, joka lähti huoltoon viime tiistaina. Erittäin nopeaa ja hyvää palvelua Fujitsu-Siemensiltä. Kone rullaa nyt hyvin ja kaikki toimii taas. Boyaka!

Huoltoa huoltoa

Eilen lähti toi ”pääkone” huoltoon. Fujitsu-Siemensin kannettavaan oli vajaassa vuodessa tullut jos jonkinlaisia vikoja. CD-asema katosi päivittäin kokonaan käyttiksestä, näytönohjain tilttasi koko koneen usein, eikä se suostunut edes päivittymään. Viimeinen setti oli kun yhtäkkiä a-kirjain, vasen shift ja vasen ctrl lopettivat yhteistyön.

Täytyy myöntää, että firmalla kyllä palvelu pelaa erittäin kiitettävästi. Soitin huollon numeroon ja sieltä luvattiin, että kone haetaan seuraavana päivänä kotoa. Niinpä sitten tuli kuriiri hakemaan koneen kotiovelta. Ja kotiin se luvattiin myös palauttaa, kunhan korjataan ensin. Korjausaika on asiakaspalvelun mukaan noin viikko.

Siihen saakka on käytössä hiukan vanhempi varakone, HP:n XE3:n. Ihan kelpo peli, varsinkin kun kaikki filet on ulkoisella kovalevyllä, niin käytössä on samat filet kuin toisessakin koneessa. Eiköhän tällä viikko pärjätä…

Eilen oli aika tiukkaa settiä, kun vietettiin toimituksen ns. äijäpäivää. Ensin hohtokeilaamaan, sitten safkaamaan, Ilveksen (oikeasti hyvään) matsiin ja siitä saunomaan. Luonnollisesti ilta päättyi London Pubiin, josta setit jatkui vielä saunajatkoilla himassa. Tänään olikin sitten aika heikko happi 🙂 Hauskaa oli ja kiitos vielä kaikille mukana olleille!

Jokapäiväinen ilon tuoja…

np. Kuningas Pähkinä & Setä Tamu – Yön kunkut 2

Tietoturvaa?

Kansalaisen tietoturvaopas on yleisesti tietoturvaa käsittelevä ja opastava sivusto, jonka takana on suuria yrityksiä ja instansseja. Muistaakseni (!) mukana olivat ainakin F-Secure, Microsoft, Sonera, Elisa, Finnet, Viestintävirasto ja Nokia.

Nyt taisi käydä niin köpelösti, että tuo sivuston on hakkeroitu 🙂 Sattuisko kenelläkään olemaan screenshottia saitista ennen kuin se suljettiin? Päivitys: Kiitos Tonille screenshotista.

Tänään on muutenkin taas ollut normaalia vilkkaampi viruspäivä. Ainakin minun mailiboksissani. Myös F-Securella on tänään ollut ongelmia virusten kanssa. Jotain sen suuntaista infoa löytyy ainakin keskustelupalstoilta.