Hyvä Nokia!!

nok_vs_ericy.jpg

Suomalaisten entinen ylpeys rypee nykyisin mobiilimaailman pohjamudissa. Liiallinen ylpeys kostautui tuotekehityksen laiminlyönnillä. Samaan aikaan kilpailijat kehittivät uusia puhelinmalleja ja keräävät nyt kahmalokaupalla markkinaosuuksia Nokialta. Mielestäni Ollilan haave 40% osuudesta on täyttä puppua. Nokian osuus tulee pikemminkin laskemaan alle 30%.

Keskihintaisten puhelinten sarjassa aiemmin hyvin pärjänneellä Nokialla ei ole tuohon segmenttiin tällä hetkellä yhtään varteenotettavaa puhelinta, eikä todellisia uutuuksia ole julkaistu ikuisuuksiin. Liiallinen kikkailu business-sarjassa ei tuo taloon tarvittavaa hilloa, ja samalla muut takovat rahaa kansan puhelimilla ympäri maailmaa. Varsinkin Aasia on ilman kunnollista läppämallia pyristelevälle Nokialle surullinen tapaus.

Ensimmäinen neljännes meni penkin alle ja toinen lienee vieläkin heikompi. Nokia on luvannut julkaista vuoden 2004 aikana 40 uutta puhelinmallia. Vielä ei ole mitään tapahtunut. Jos tulossa on järkeviä malleja, Noksu voi nostaa osuuttaan ehkä jo ensi vuonna. Siihen on kuitenkin vielä matkaa…

Ylpeys käy lankeemuksen edellä” on erittäin osuva lausahdus romahtaneelle Nokian osakkeelle. Alas tullaan vielä ja lujaa samalla kun pääoma siirtyy kasvuyrityksiin, kuten Erickssoniin ja Motorolaan. Kurssiero kahdessa kuukaudessa on vaivaiset 60%… Hyvä Nokia, ei näy valoa tunnelin päässä vielä pitkään aikaan.

Taidanpa hankkia seuraavaksi Samsungin puhelimen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *