Musiikki ja musiikkimaku on jokaisen ihmisen henkilökohtainen asia, ja omiin mieltymyksiin vaikuttaa mittaamattoman moni asia ihmisen koko elämässä. Siksi artisti ei koskaan saisi lähteä julkisesti kritisoimaan kansalaisten musiikkimakua, sillä vääjäämättä kritiikki osuu myös omiin faneihin. Lukemattomia hittejä takonut Chisu kritisoi kuitenkin tänään Ilta-Sanomissa nykyisiä listahittejä kovin sanoin.
Sävelletty musa on tällä hetkellä hakusessa. Tällä hetkellä biiseissä mennään aika lailla tuotanto edellä – nyt kikkaillaan enemmän erilaisilla soundeilla. Kuuntelin just pari päivää sitten Spotifyn top-50 -listan ja musta tuntui ehkä seitsemännen biisin aikana siltä, että jos joku laulaa vielä kännäämisestä ja bailaamisesta, niin mä kuolen. Tämä on tosi jännää aikaa, koska oman sukupolveni – ja niin voi jo sanoa – musantekijät alkavat olla aika hädässä. Että voiko tässä enää säveltää mitään, vai pitääkö vaan kikkailla samplejen kanssa? – Chisu Ilta-Sanomissa 12.7.2016
Tällaisia avautumisia on kautta aikojen totuttu näkemään pääasiassa uransa ehtoopuolelle olevilta artisteilta, joiden tuorein levy on flopannut ja jotka eivät ole enää halunneet tai kyenneet seuraamaan koko ajan muuttuvia hittikaavoja. Keikkakalenteri ei ole ehkä enää täyttynyt kulta-aikojen tahtiin ja festarivetoja ei ole tullut odotetusti. Yleensä tätä kritiikkiä on kuultu lähinnä ikääntyneiltä iskelmätähdiltä. Viime päivinä vuorossa ovat kuitenkin olleet myös pitkän linjan hittiartistit Chisu ja Michael Monroe.
Molemmat artistit ovat tehneet ja tekevät edelleen hienoa musiikkia. Chisulla on alla pitkä ja upea hittiputki, jollaisesta valtaosa artisteista saa vain unelmoida. Nyt kun hittikaava on vaihteeksi hieman hakusessa, niin pitkän linjan artistin tulisi joko muuttua rohkeasti trendien mukana Jari Sillanpään ja Kaija Koon tavoin tai sitten pitää sama tuttu linja ja uskoa ihmisten vielä löytävän hänen materiaalinsa.
Nykyisin Spotifyn, YouTuben ja vastaavien ansiosta tarpeeksi hyvä musiikki nousee aina listoille, sillä radioiden musiikkipäälliköt eivät enää sanele yksin mitä suomalaiset kuuntelevat. Sen tietävät ne suomalaiset hittiartistit, joiden jättisuosio on noussut yksinomaan keikoilta ja verkosta kokonaan ilman radiosoittoa. Jos oma musiikki ei näy listoilla laajasta fanipohjasta huolimatta, niin ehkä vika on musiikissa.
Musiikki on taidelaji, jossa ei ole olemassa hyvää eikä huonoa. On vain musiikkia ja ihmisten subjektiivisia mielipiteitä musiikista – samoin kuin esimerkiksi kuvataiteessa. Joku pitää spermaa tehosekoittimessa hyvänä taiteena ja toinen taas ei. Von Hertzenin levytetyt bänditreenit ovat musiikkia siinä missä nykyiset jättihititkin.
Suuri yleisö äänestää vapaasti jaloillaan mitä on milloinkin listoilla, eli mikä on kulloinkin tilastollisesti hyvää musiikkia. Nykyisin soundikikkailu ja suorabiittinen EDM ovat listoilla Se Juttu, kuten Chisu aivan oikein kertoo. Tekeekö silti musiikista paskaa se, että kappale ei ole niin sanotusti ”sävelletty oikeasti”? Ei tee. Joskus vain käy niin, että artisti ei ole itse hetkeen löytänyt uusia hittejä, ja peilikuvan sijaan tilanteesta on helpompi syyttää yleisön musiikkimakua.
Teneriffan Playa de las Americas, syys-lokakuussa 1999. Astelin aikaisin aamulla sisään työpaikalleni Fritidsresorin toimistolle, kun kohdepäällikkö ojensi minulle Suomesta saapuneen postilähetyksen. Kyseessä oli 15 x 15 -senttinen kova pahvikuori. Tunnistin heti, että kyseessä oli CD-levyn postituskuori, mutta ihmettelin miksi ihmeessä se oli lähetetty minulle Teneriffalle saakka.
Avasin kuoren ja sisällä oli sinikantinen CD-promosingle ja sen mukana A4-paperiarkille tussilla kirjoitettu viesti Jaakko JS16 Salovaaralta. Viesti oli lyhyt ja ytimekäs.
”Tsekkaa Jocka tää. Tästä tulee kova. T:JS16”
Fritidsresorin ja Hassen toimistolla ei ollut CD-soitinta, joten panin levyn laukkuuni ja suuntasin hotellipäivystyksille. Sen jälkeen vein bussillisen turisteja lentokentälle ja paluumatkalla hain saman verran turisteja kentältä hotelleille. Pääsin asunnollemme vasta alkuillasta, jolloin iskin levyn juuri ostamaani kannettavaan soittimeen. Tuolloin jo yhdeksän vuotta DJ-töitä tehneenä ymmärsin heti ensisekunneista, että nyt on kyseessä joku hieman tavallista erikoisempi ralli.
Tunnustan, että en syttynyt kappaleeseen heti ensikuulemalta, koska tyylilaji oli jotain niin selkeästi uutta ja ihmeellistä. Muutaman kuuntelukerran jälkeen biisi alkoi kuitenkin tarttua kuin purkka tukkaan ja ymmärsin, että kyseessä oli mahdollisesti jotain todella suurta ja aivan uutta konemusiikin kentällä. Minulla ei kuitenkaan voinut olla mitään aavistusta siitä millainen superhitti kyseessä olikaan.
Tramps-klubi 17.4.2016
Samana iltana otimme matkaoppaiden kanssa hieman punssia ja suuntasimme joukolla Den Glade Vikingin drinkkien kautta tuttuun tapaan Playa de las Americasin yökerhoihin. Otin saamani promolevyn mukaan varmuuden vuoksi, jos joku DJ sen vaikka haluaisi soittaa. Jostain kumman syystä eksyimme normaalista poiketen brittien kantapaikkana tunnetulle ja tässä kuvassa nähtävälle Tramps-klubille. Siellä DJ veivasi yleensä pääasiassa tiukkaa technoa ja muuta konemusiikkia, ja ykköshitti oli juuri tuolloin Alice Deejayn Better Off Alone.
Vein saamani promosinglen DJ:lle, joka suostui ihme kyllä kuuntelemaan siitä pienen otteen. Ilmeisesti hänellä oli hittikorvaa, sillä lyhyen kuuntelun jälkeen mies uskalsi panna biisin soimaan kuulematta sitä koskaan aiemmin. Kuten odotettua, jengi ei syttynyt uuteen ja hieman poikkeavaan biisiin kovinkaan hyvin ja tanssilattialta väheni hieman väkeä. Ei kuitenkaan niin paljon, että kyseessä olisi ollut vikatikki tai merkki huonosta biisistä. Sama ilmiö nähdään nimittäin jokaisen kappaleen ensisoitolla. DJ kuitenkin syttyi ja kysyi innoissaan mikä tuollainen biisi oikein mahtaa oikein olla.
Kerroin sen olevan Daruden Sandstorm.
Tuo Trampsin ilta oli todennäköisesti ensimmäinen kerta, kun Sandstorm on koskaan soinut Espanjassa. Se oli todennäköisesti myös ensimmäisiä kertoja, kun Sandstorm soi klubeilla Suomen ulkopuolella. Sittemmin sama ralli on soinut ”jokusen” kerran ja muodostunut Suomen kaikkien aikojen menestyneimmäksi kappaleeksi sekä yhdeksi maailmanhistorian suosituimmista kappaleista. Tuo historiallinen promolevy on edelleen mukana ysärin levypakissani. Pitänee kehystää se Jaakon viestin kanssa seinälle. Historian havinaan. Good old times.
Tämä tarina muistui elävästi mieleeni, kun kävimme viime viikonloppuna tsekkaamassa vanhat mestat Teneriffalla. Tramps on näemmä edelleen olemassa, mutta tuskin siellä kukaan tietää mitä historiallista klubilla tapahtui tuona iltana syys-lokakuussa 1999. Sandstorm siellä soi takuuvarmasti edelleen.
Olin pari päivää pois Suomesta ja somen perusteella maan ykkösuutinen on omia panojaan omassa kodissaan kuvannut julkkisjuontaja. Tuomas Enbuske kirjoittaa vieläpä ”seksuaalirikoksista”, vaikka todellinen rikosnimike on käsittääkseni salakatselu. Korjatkaa jos olen väärässä. Samaan aikaan somekansa vaatii ehdotonta vankeustuomiota ja huutaa viranomaisia sekä suurin piirtein Hannu Karpoa apuun.
Suomessa rikollinen saa yleensä asianmukaisen tuomion, jos hänet todetaan tuomioistuimessa syylliseksi. Vasta tuomioistuin päättää onko rikosta tapahtunut ja jos niin millainen rikos. Siihen saakka voimassa on syyttömyysolettama, joka ei tietenkään ole mukava asia, koska siksi somekansan ei pitäisi ennen tuomioistuimen päätöstä huutaa barrikadeilla maksimituomiota ja julistaa millainen ihmishirviö on kyseessä. Törkeimmissä viesteissä ja kommenteissa juontajan salakuvausta on verrattu jopa raiskaukseen. Somesta löytyy parhaillaan valtava määrä viestejä, jotka täyttävät sekä törkeän kunnianloukkauksen että laittoman uhkauksen tunnusmerkit. Onko kukaan paheksunut noita laittomuuksia?
Aikanaan tuomio tulee tai ei tule, mutta asia ei ole somekansan käsissä. Salainen videokamera yöpöydällä ei tietenkään ole kodin valvomista. Intiimejä puuhia ei tietenkään saa kuvata edes omassa kodissaan silloin, kun mukana on toinen kuvaamisesta täysin tietämätön osapuoli. Äänitys voi sekin mennä tulkinnasta riippuen samaan sarjaan. Oli syyllistynyt rikokseen tai ei, niin kyseinen juontaja on nyt saanut paskaa niskaansa paljon enemmän kuin mitä suomalainen tuomioistuin koskaan voi hänelle tämän maan rikoslain perusteella langettaa.
Suomen rikoslaissa maksimituomio salakatselusta on yksi vuosi vankeutta. Se on kuitenkin pelkkää silmänlumetta, sillä lähes poikkeuksetta salakatselusta on tuomittu pelkkiä sakkorangaistuksia. Somekansa on kuitenkin oman elinkautisen tuomionsa jo julistanut, vaikka poliisi on hädin tuskin aloittanut asian tutkinnan. Vastaavia tapauksia paljastuu Suomessa vuosittain lukemattomia, ja muut tekijät saavat mahdollisesta rikoksestaan vain lain ja tuomioistuimen määrittämän rangaistuksen. He eivät saa median ja somekansan antamaa kovennettua tuomiota, joka voi olla jopa julkisen uran elinkautinen tuomio. Tämän tapauksen juontaja saa kyllä tuomionsa, jos hänet katsotaan tuomioistuimessa syylliseksi. Siihen saakka maltin tulisi olla valttia niin somessa kuin medioissakin.
JULKAISTU 1.2.2016: Kaikille lienee selvää, että Fortumin sähköverkkojen myynti Carunan sijoittajille oli karmaiseva virhe. Se oli toki monilla tiedossa jo kolme vuotta sitten, kun asiaa vasta suunniteltiin. Suomalaiset maksavat nyt tästä tempusta kovan hinnan monin eri tavoin, kuten esimerkiksi hintojen räjähdysmäisenä nousuna ja verotulojen katoamisena maailman ääriin. Kukaan ei voi kiistää, etteikö sähköverkkojen monopolin myynti olisi ollut valtava virhe, kuten oli myös sähköyhtiöille määritelty velvoite siirtää sähköjohdot maahan.
Carunan kauppa on nyt kuitenkin jäämässä sivuosaan, jos vireillä oleva ihmiskunnan suurin puhallus, TTIP-sopimus, toteutuu esitetyssä muodossa. Sopimuksen toteutuminen voidaan kuitenkin vielä estää, ja siihen tuleekin pyrkiä kaikin keinoin. Jos Suomi ja muut EU-maat menevät vapaakaupan hurmoksessaan hyväksymään sopimukseen sisältyvän investointisuojan, ovat Carunan hinnankorotukset sen tuomiin ongelmiin verrattuna kuin pieru Saharassa.
Monet ovat varsinkin some-keskusteluissa väittäneet, että TTIP-sopimuksesta ei olisi mitään todellista vaaraa, ja että kyseessä olisi Suomelle ja Yhdysvalloille win-win-tilanne. Asioita tarkemmin seuranneet kuitenkin tietävät miten asia todellisuudessa on. TTIP-sopimus ja sitä vastaavat (mm. CETA) ovat saattaneet lukuisia maita vakaviin ongelmiin, kun valta on siirtynyt demokraattisesti valituilta parlamenteilta monikansallisten yritysten lakimiehille, jotka panevat isotkin maat polvilleen miljardivaatimuksillaan. Syynä tähän on sopimuksiin sisältyvä investointisuoja ja sen välimiesmenettely. Suomi olisi tuossa pelissä vain lypsylehmä ja pelinappula, jota ohjaavat Yhdysvalloissa istuvat yhdysvaltalaiset lakimiehet. Toisin sanoen jatkossa oikeudenmukaisuuden määrittelisivät Suomen ja muiden EU-maiden omien oikeuslaitosten sijaan ulkomaiset jättiyritykset. Se pitää estää.
PUHDAS VESI JULISTETTAVA IHMISOIKEUDEKSI
Suomella on eräs tähtitieteellisen arvokas omaisuus, jota aniharvalla maalla koko maailmassa on. Se on vesi. Puhdas vesi on Suomen ehdottomasti ja ylivoimaisesti merkittävin kansallisomaisuus. Se tulee olemaan tulevaisuudessa arvokkaampaa kuin öljy, joten Suomen maaperässä ja järvissä odottaa jopa satojen miljardien eurojen arvoinen omaisuus. Maailman arvokkain luonnonvara kiinnostaa monikansallisia yrityksiä siinä missä maaperämme arvometallit, joita Suomi lahjoittaa parhaillaan ulkomaalaisille yhtiöille miljardeilla euroilla vuosittain, koska kivikaudelle jämähtänyt kaivoslakimme sen mahdollistaa. Suomesta viedään vuosittain miljardien eurojen mineraalit, mutta tuhottu luonto jää tietenkin meille siivottavaksi. Esimerkiksi malmien arvosta jää Suomeen nykyisin alle kolme prosenttia. Nykyinen kaivoslaki on siis yksi suuri farssi ja se pitää saada uudistettua ennen CETA-sopimuksen voimaantuloa.
Palataan vielä TTIP-sopimukseen. Mikäli se hyväksytään, voi Suomi sanoa hyvästit maamme ylivoimaisesti arvokkaimmalle luonnonvaralle, sillä puhdas vesi tulee pala palalta siirtymään Nestlen ja muiden monikansallisten jättiyritysten omaisuudeksi. Vesi kokisi silloin saman kohtalon kuin malmimme ja mineraalimme. Joku voisi pitää tätä toteamusta foliohattuiluna, mutta silloin kannattaisi lukea enemmän. Menossa on nimittäin tämän kirjoituksen otsikon mukaisesti ihmiskunnan suurin puhallus.
Suomessa käytiin kolme vuotta sitten, vuonna 2013, kiivaita keskusteluja sähköverkkojen yksityistämisestä. Poliitikot julistivat, ettei Caruna voisi nostaa sähkön siirtohintoja miten haluaa. Kuinkas sitten kävikään? Niinpä. Viisi vuotta sitten käytiin kiivasta keskustelua siitä voivatko yhdysvaltalaiset tiedusteluorganisaatiot kuunnella kännyköitä. Moni sinisilmäinen piti väitteitä salaliittoteoriana ja foliohattuiluna. Kuinkas sitten kävikään? Niinpä.
Suomesta löytyy paljon ihmisiä, jotka eivät kyseenalaista medioiden esittämää yhtä ainoaa totuutta, koska silloin pitäisi nähdä vaivaa ja tutustua taustoihin suomalaista mediatarjontaa syvemmin. On helpompi maata kotisohvalla ja uskoa kaikki mitä poliitikot uutisissa satuilevat, koska silloin voi keskittyä vaikkapa Putouksen sketsihahmokisaan ja hakea jääkaapista uuden oluen. TTIP ja vastaavat sopimukset tulevat olemaan toteutuessaan montaa kertaluokkaa vakavampi ongelma kuin Caruna on meile koskaan ollut. Vapaakauppa on hyvä asia, mutta siihen liittyvä investointisuoja tulee olemaan EU-maille ja niiden itsemääräämisoikeudelle vaarallinen. Se on kuin valtioon ujutettu myrkkypilleri, joka vain odottaa aktivointiaan miljardien rahakoneeksi.
TJEU.
PÄIVITYS 26.12.2019: Kansainvälisen oikeuden professori Martti Koskenniemi kertoi Ykkösaamussa olevansa huolissaan YK:ssa suunnitteilla olevasta investointituomioistuimesta, jota edistetään EU:n aloitteesta. Hänen mukaansa sijoittaja voisi sen toteutuessa viedä valtion suoraan oikeuteen esimerkiksi sillä perusteella, että valtion toiminta heikentää sijoittajan voittoa. Kansainväliset sijoittajat ovat saaneet viime aikoina oikeusteitse muun muassa Nigerialta yhdeksän miljadin ja Pakistanilta kuuden miljardin korvaukset. Perusteena on ollut saamatta jäänyt voitto. Toimittaja on Päivi Neitiniemi. Kuuntele haastattelu tästä. Katso myös tästä alta asiaan liittyviä artikkeleita viime vuosilta.
En ole koskaan käynyt Ilosaarirockissa, mikä on ihan oikeasti aukko sivistyksessäni. Olen kuitenkin aina ollut siinä uskossa, että kaikista Suomen festareista juuri Ilosaaren kävijät olisivat suvaitsevaisimpia erilaisille esiintyjille. Olin ehkä väärässä – tai ehkä Cheekin esiintymisestä syntynyttä kritiikkiä ja jopa boikottia vain paisutellaan mediassa. Mene ja tiedä. Onneksi esiintyjän ja tapahtuma nimet on kirjoitettu oikein, sillä huonoa medianäkyvyyttä ei ole olemassa. Oli Ilosaaresta mitä mieltä tahansa, niin Cheek ja Antti Tuisku ovat kaksi Suomen ylivoimaisesti parasta live-esintyjää. Hands down. Ilosaaren kävijät kyllä suvaitsevat myös Cheekiä, kunhan ovat hänet ensin esiintymislavalla nähneet.
Suvaitsevaisuus on muutenkin ollut kovasti framilla viime aikoina. Kun Teemu Selänne kommentoi somessa turvapaikahakijoiden tekemiä raiskauksia ja totesi tilanteen olevan vakava, kuplaväki raivostui ja alkoi syyttää kiekkolegendaa rasismista. Tuo ryhmä palasi kuitenkin nopeasti koloihinsa, kun itsekin pakolaisena Suomeen tullut poliitikko Fatbardhe Hetemaj astui esiin ja totesi ettei löydä tapauksesta mitään rasistista. Turvapaikanhakijoista julkisesti lausutut faktat muuttuivat taas kerran rasismiksi, kun vastapuolen argumentit yksinkertaisesti loppuivat. Rasistikortin käyttäminen on ollut jo vuosien ajan osoitus asiallisen keskustelun päättymisestä. Teemu Selänteen tapauksen jälkeen rasismikorttia heiluttelevat toivottavasti ymmärtävät mitä onkaan tullut tehtyä ja nostavat kätensä virheen merkiksi. Ja ehkä muutama muukin.
Vähemmistöjen voisi kuvitella olevan keskimääräistä suvaitsevaisempaa väkeä. Näin ei kuitenkaan aina ole. Monet vähemmistöjen edustajat (eivät tietenkään kaikki) vaativat muilta suvaisevaisuutta, vaikka he itse eivät elä kuten saarnaavat. Tuoreessa muistissa on esimerkiksi perttikurikkagate, jossa homot osoittivat ahdasmielisyytensä kehitysvammaisten yhtyeen päästessä edustamaan maatamme Euroviisuissa. Sosiaalinen media täyttyi heti homojen ”Hävettää niin että muutan pois Suomesta” -vuodatuksista, ja osa kommenteista meni vieläpä henkilökohtaisuuksiin yhtyeen kehitysvammaisista jäsenistä. Se siitä suvaitsevaisuudesta. Äskettäin eräs julkihomo stailisti ei suvainnut rintaruokintaa lähistöllään, joten hän päätti avautua asiasta somessa tunnetuin seurauksin. Lapsena rintamaito tosin maistui varmasti hänellekin ja tissi suussa hiljensi räväkimmänkin ärripurrikohtauksen.
Pyrin itse suvaitsemaan kaikkia vähemmistöjä seksuaaliseen suuntautumiseen, ihonväriin, kotimaahan ja uskontoon katsomatta. En kuitenkaan edes yritä suvaita ihmisiä, jotka eivät elä tässä maassa tämän maan lakien ja normien mukaisesti ja tämän maan ihmisiä kunniottaen sekä kantaen itse oman osuutensa yhteiskunnan pyörittämisestä – olivat he sitten syntyneet Suomessa tai muualla. Suhtautumiseni on täysin sama oli kyseessä sitten turkulainen työnvieroksuja tai irakilainen turvapaikanhakija, tamperelainen kristitty tai syyrialainen muslimi, ruotsalainen homoseksuaali tai vaasalainen hetero. Kuitenkin jos joku Suomeen turvattomuutta paennut syyllistyy rikokseen toista ihmisiä kohtaan, tulee hänet lähettää välittömästi hevonkuuseen täältä muita vainoamasta. Suomessa on riippumaton poliisi ja oikeuslaitos, jotka selvittävät kyllä kuka on syyllinen. Sen jälkeen syyllinen tulee pakata maitojunaan kulkematta lähtöruudun kautta. Ei siinä tarvita Odinin vaimonhakkaajia eikä Lollersin pellejä.
Suomessa on jo vuosia puhuttu kovaan äänen seksuaalirikosten tuomioista ja niiden koventamista on vaadittu näkyvästi jopa kansalaisadressilla. Kukaan ei siis voi väittää, etteikö keskustelua raiskauksista ja niiden rangaistuksista olisi käyty jo ennen kuin turvapaikanhakijoiden hirmuteot alkoivat. Turvapaikanhakijoiden tekemiä raiskauksia hyssyttelevä kuplaväki käyttää usein argumenttinaan, että myös suomalaisten tekemistä raiskauksista täytyisi puhua kuin puhutaan turvapaikanhakijoiden tekemistä raiskauksista. Miksi ihmeessä pitäisi? Viime vuonna Helsingissä tehtiin 14 puskaraiskausta, jotka ovat seksuaalirikoksista ylivoimaisesti pahimpia. Jokaisessa (!!!) tapauksessa epäilty on ulkomaalainen ja valtaosassa epäily on tarkentunut turvapaikanhakijaan. On järjetöntä väittää, että näiden yhteydessä pitäisi puhua myös suomalaisten tekemistä raiskauksista. Tuollaisten kommenttien tarkoituksena on ainoastaan vähätellä turvapaikanhakijoiden tekemiä hirmutekoja, koska kyllä suomalaisetkin.
Summa summarum. Rikollisten paapominen ei ole missään tilanteessa suvaitsevaisuutta, eikä faktojen lausuminen ääneen ole rasismia. Jos et usko minua, niin katso mitä presidentti Sauli Niinistö on asiasta viime aikoina lausunut ja mitä Suomeen aiemmin pakolaisina tulleet ovat asiasta mieltä. Entiset pakolaiset ovat nimittäin parhaimmat asiantuntijat tässä asiassa. Siksi lainaankin lopuksi pakolaisena Suomeen tulleen poliitikko Fatbardhe Hetemaj’n tämänpäiväistä kirjoitusta, josta yksikään kuplaihminen ei voi nostaa rasistikorttia, vaikka mieli varmasti tekisi.
”Mielestäni Suomessa rikokseen syyllistynyt turvapaikanhakija ei ansaitse turvapaikkaa, koska ei turvaan päästyäänkään itse arvosta muiden turvallisuutta.”
Rauhallinen koti-iltani keskeytyi taannoin iltakahdeksalta puhelimen soidessa. Puhelu tuli tuntemattomasta numerosta, mutta vastasin siitä huolimatta. Ärtymys oli kuitenkin melkoinen, kun toisessa päässä ryhdyttiin latelemaan suoralta kädeltä erään aikakaudehden myyntijagonia. Löin soittajalle luurin korvaan, kuten kymmeniä kertoja aiemminkin.
Vaimoni ihmetteli käyttäytymistäni ja esitti relevantin toteamuksen: ”Soittaja yritti ansaita elantoaan tekemällä töitä iltaisin. Ehkä siellä oli joku yksinhuoltajaisä, joka tekee kahta työtä elättääkseen perheensä.” Tämä pysäytti minut toden teolla. Vuosia sitten valitsemani toimintatapa kadutti välittömästi, sillä huomasin miten moukkamaisesti olinkaan toiminut. Ja kaiken lisäksi oma toimintani oli vastaan kaikkea sitä mitä itse olen kovasti julistanut.
Suomessa jokainen työtä haluava saa aina työtä. Aina. Kysymys on ainoastaan siitä onko ihmisellä halua poistua omalta mukavuusalueeltaan vai jäädä yhteiskunnan elätiksi. Iltaisin ihmisille soittelevista puhelinmyyjistä moni lienee juuri niitä ihailemiani ihmisiä, jotka sossurahojen turvin kotona kattoon räkimisen sijasta ovat ottaneet itseään niskasta kiinni ja tekevät jotain konkreettista elantonsa eteen.
Ihminen voi kuitenkin muuttua. Tuolle kyseiselle puhelinmyyjälle yritin soittaa heti takaisin, mutta ahkeralla myyjällä oli kuitenkin jo seuraava soitto käynnissä. En olisi tilannut kyseistä lehteä, mutta olisin pahoitellut puhelun yllättävää katkeamista. Tuosta illasta on nyt jokunen viikko aikaa, ja sen jälkeen olen keskustellut jokaisen minulle soittaneen puhelinmyyjän kanssa lyhyesti muutaman sanan ja ilmoittanut kohteliaasti ”Ei kiitos.”
Puhelinmyyjältä ei tarvitse olla tilaamassa mitään toimiakseen sivistyneesti ja inhimillisesti. Siellä joku tekee vain työtään ansaitakseen elantoaan. Anteeksi, että olen toiminut moukkamaisesti. Olen jo muuttanut tapani.
Kolumni on julkaistu Tamperelainen-lehdessä 9.12.2015
Rallikuskina tunnetuksi tulleen Marcus Grönholmin MG Properties -yritys omistaa vuonna 2012 rekisteröidyn tavaramerkin ”Musta Perjantai, Black Friday” luokassa 35, joka kattaa vähittäismyynnin, mainonnan ja markkinoinnin. Eli juuri ne luokat, joissa tunnusta käytetään yleisesti kautta maailmaa. Nyt Grönholm valittaa Taloussanomissa, että monet suomalaiset kauppaketjut käyttävät hänen tavaramerkkiään ilman lupaa. Rallitähti paljastaa samalla lähettäneensä asiasta jopa kieltokirjeitä kauppaketjuille.
Tavaramerkki tuo haltijalleen yksinoikeuden käyttää ko. tunnusta tiettyjen tavaroiden tai palvelujen kaupallisena tunnuksena. Tavaramerkeissä on kuitenkin olemassa niin sanottu vapaana pitämisen tarve, jota käytettiin taannoin minun paljastettuani Staran artikkelissa, että eräs suomalainen yksityishenkilö oli rekisteröimässä hymiöt tavaramerkeikseen ja että PRH oli jo hyväksynyt nämä rekisteröinnit. Staran juttu muutti kuitenkin asian ja rekisteröintejä vastaan tehtiin ennätysmäärä väitteitä. Lopulta KHO vahvisti, että hymiöitä ei voi rekisteröidä. Samaa pykälää voidaan soveltaa myös tavaramerkkiin ”Musta Perjantai, Black Friday”, joka on nyt virallisesti Grönholmin yrityksen omistuksessa.
Vaikka MG Properties on rekisteröinyt tavaramerkin Suomessa ja PRH on hyväksynyt rekisteröinnin, ei rekisteröinti välttämättä tuota mitään yksinoikeutta kenellekään. Asian todellinen laita punnitaan vasta, jos merkinhaltija haastaa jonkun tavaramerkin käyttäjistä käräjille ja jos haastettu nostaa vastakanteen merkin kumoamiseksi mainitsemastani syystä. Väitän, että MG Properties ei tule viemään yhtään tapausta oikeuteen. Jos vie, niin lupaan olla itse paikalla seuraamassa oikeudenkäyntiä, sillä siitä tulee erittäin mielenkiintoinen ja todennäköisesti melko nopea. Indikaatiota tuloksesta antaa ehkä se, että vuonna 2012 tavaramerkki meni rekisteriin, mutta vuonna 2013 ”Black Friday Finland” ei enää mennytkään.
Black Friday tavaramerkit
Grönholm ei suinkaan ole keksinyt ”Musta Perjantai, Black Friday” -tunnusmerkkiä, sillä Black Friday -nimen keksivät 1960-luvulla yhdysvaltalaiset poliisit, jotka päivittelivät Kiitospäivän jälkeisen suositun shoppailupäivän valtavia ruuhkia. Yhdysvalloista termi on levinnyt koko maailmaan ja muodostunut erään teemapäivän vakiintuneeksi termiksi. Tilanne on sama kuin että saisin puolivahingossa rekisteröityä tavaramerkit Movember, Oktoberfest*, Aprillipäivä tai Isänpäivä. Rekisteriin ne voi toki saada, jos ja kun PRH:ssa käsittelijänä toimii joku vastavalmistunut harjoittelija. Yhtä nopeasti ne saa kuitenkin kumottua tuomioistuimessa.
Grönholmin vertaus Stockmannin Hullut Päivät -tavaramerkkiin on kuin vertaisi tunnusmerkkejä ”kännykkä” ja ”Nokia” toisiinsa. Tosin sillä twistillä, että ”kännykkä” oli alunperin Nokian rekisteröimä tavaramerkki kunnes muuttui tavaramerkistä yleissanaksi. Hullut Päivät on Stockmannin keksimä tavaramerkki, eikä maailmanlaajuisesti kymmeniä vuosia tunnettu teemapäivä. Lisäksi Grönholmin tavaramerkki on kokonaisuus ”Musta Perjantai, Black Friday” eikä siis yksin ”Musta Perjantai” tai ”Black Friday”. Suutari pysyköön lestissään.
Huomenna siis Musta Perjantai, Black Friday!
Shop til’ You Drop.
*) Oktoberfestin lisäsin kirjoitukseen syksyllä 2016, kun Hartwall ilmoitti muille panimoille omistavansa sen tavaramerkin. Tilanne on siinä samankaltainen kuin Grönholmin tapauksessa. Päivän Lehti kirjoitti aiheesta artikkelin ja haastatteli juttua varten myös minua. Lue artikkeli tästä.
Kukas hännän nostaa ellei itse? Huomasin tänään ilokseni, että 10 vuotta sitten kristallipalloni oli viritetty oikeaan asentoon, vaikka tuolloin sainkin täyslaidallisen kuraa niskaan useissa media-alan tapahtumissa. Tuolloin julkisesti esittämistäni visioista saamani kritiikki oli toki ihan odotettua, sillä itse jopa hieman nautin aiheuttamastani debatista ja sanallisesta kädenväännöstä. Kaikkein eniten nautin kuitenkin tänään, kun Sanoma-konserni vahvisti visioni olleen oikeassa.
Olen itse pyrkinyt aina seuraamaan teknologian trendejä ja mahdollisuuksien mukaan adaptoimaan lupaavat jutut liiketoimintaan tavalla tai toisella mahdollisimman nopeasti. Lokakuussa 2005 teimme Stara.fi-verkkosivustolla Suomen ensimmäisen kaupallisen podcastin. Epäkaupallisia podcasteja oli sitä ennen ehtinyt tehdä esimerkiksi Yleisradio. Markkinointi & Mainonta -lehti noteerasi podcastien ilmestymisen mediakartalle 11.10.2005 otsikolla Podcast on Pop, jossa Stara oli luonnollisesti mukana kaupallisena esimerkkinä. Varsinaista kohua media-alan seminaareissa eivät kuitenkaan aiheuttaneet Staran podcastit eivätkä niihin myydyt mainoskatkot, vaan tuolloin absurdeiksi ja typeriksi väitetyt visioni median tulevaisuudesta. Niitä olivat muun muassa seuraavat:
FM-radio kuolee Suomessa vuoteen 2016 mennessä,
Tulevaisuudessa kuluttaja muodostaa oman radiokanavista riippumattoman ohjelmavirtansa kannettavaan päätelaitteeseen ja
Tulevaisuudessa mainontaa myydään suoraan kuluttajan taskuun.
Väitteistä ensin mainittu osui ajallisesti ehkä muutaman vuoden pieleen, mutta olen täysin varma ja vakuuttunut, että se pitää muilta osin yhä paikkansa. Asiasta käydään edelleen tasaisin väliajoin värikästä debattia radioväen kanssa. FM-radio tulee joka tapauksessa formaattina ja jakelutienä vääjäämättä kuolemaan Suomessa, eikä asiasta ole mitään epäselvyyttä. Kirjoitan aiheesta kuitenkin oman päivityksensä sitten kun se on ajankohtaista. Nyt keskitytään FM-radion sijaan toiseen vuonna 2005 esittämääni väitteeseen, eli kuluttajan itse personoimaan ohjelmavirtaan ja eri kanavien hämärtymiseen kuluttajakäyttäytymisessä. Kolmas väite sen sijaan toteutuu automaattisesti toisen toteutuessa.
Mediaa mobiiliin vai ei?
Vuonna 2005 Stara oli ainoa suomalainen media, joka keskittyi voimakkaasti mobiiliin. Tämän epäilijät voivat kaivaa asiasta lisätietoja esimerkiksi Markkinointi & Mainonta -lehden arkistoista. Ihmettelin outoa tilannetta alan tapahtumissa usein ääneen, kun juuri kukaan ei tuntunut uskovan mobiilimedian läpimurtoon. Nyt jokainen media-alan ihminen väittää tietenkin jälkiviisaana uskoneensa mobiilimediaan jo kauan ennen muita, mutta totuus on jotain aivan muuta. Minua pidettiin kokeneemman mediaväen keskuudessa arroganttina huutelijana, koska maalasin piruja vanhojen mediatalojen seinille on-demand -visioillani. Vanhojen mediatalojen muutosvastarinnan airueet pitivät kynsin hampain kiinni printtimediasta, radiosta ja televisiosta ainoina oikeina medioina, mutta ne olivat jokainen onneksi väärässä. Ilman sitä Stara ei nimittäin olisi saanut tarvitsemaansa tilaa kasvaa merkittäväksi verkkomediaksi. Totuus median murroksesta paljastui isoille mediataloille vasta seuraavalla vuosikymmenellä, kuten viime vuosina on saatu uutisista huomata.
Melko harppauksen podcasting ottaa, kun lähetykset saadaan suoraan kännykkään. Nokian kuun alussa julkaisemat multimediakännykät ovat neljän gigatavun muisteineen askel tähän suuntaan. Träskbäck arvelee, että ensi vuoden aikana tulee saataville puhelin, joka käyttää langatonta laajakaistaa ja ymmärtää podcasteja.
– Aamulehti 23.11.2005
Ennustus meni hieman pieleen, sillä WLAN-yhteyksiä tasokkaasti tukevaa matkapuhelinta saatiin odottaa pari vuotta pidempään samoin kuin ensimmäisiä kunnolla toimivia podcast-sovelluksia.
Kaupallisten podcastien Staralle tuoma pioneerin asema sai lopulta odottamattomat mittasuhteet, kun matkapuhelinvalmistaja Nokia lähestyi minua tulevan uutuuslaitteen tiimoilta. Heidän uuteen N95-puhelimeensa oli nimittäin tulossa maailman ensimmäinen mobiilivideoita näyttävä sovellus Nokia Video Center, johon Nokia halusi Staran tekevän viihdealan videopodcasteja. Nokian kanssa sovittiin hedelmällisestä yhteistyöstä ja projekti oli pian kasassa.
”Podcast on radion uusi tuleminen eikä uhka”
Nokia-yhteistyön seurauksena Stara ryhtyi tekemään myös kaupallisia mobiilivideoita, eli videopodcasteja. Suomen ensimmäinen kaupallinen videopodcast julkaistiin Starassa 9.5.2007, ja ensimmäinen mainostaja oli tuolloin Hartwall. Pian jokaisessa myydyssä Nokia N95 -multimediapuhelimessa oli natiivisti ladattavissa Suomesta Yleisradion ja Staran mobiilivideot. Kansainvälisesti Nokia N95 -laitteissa olivat mukana myös muun muassa CNN, BBC ja 24-televisiosarja. Duudsonit tulivat niin ikään pian mukaan omilla videoillaan.
Kesäkuussa 2005 olin puhumassa AdMobi-seminaarissa aiheesta ”Video ja podcasting: Miten kuvat kulkevat käyttäjän mukana?” ja lokakuussa pääsin ensimmäisen kerran puhujaksi sekä Musiikki & Media että RadioPro (kuva yllä) -tapahtumiin. Molemmissa aiheena oli kovasti kiistelty podcast ja mobiilimedian tulevaisuus. Esitysten ja paneelikeskustelujen tuloksena oli jälleen kerran melkoisen kuuma debatti radioväen kanssa. Tässä ote 23.10.2005 julkaisemastani blogikirjoituksesta.
Itse kävin keskustelemassa molempien tapahtumien podcast-aiheisissa paneelikeskusteluissa ja saimme jälleen vietyä podcast-tietoutta eteenpäin myös media-alan ammattilaisten keskuudessa. Kaupallisten radioiden väelle piti painottaa, että podcast on radion uusi tuleminen, eikä uhka. Eräät puritaanit tosin eivät moista uskoneet, vaikka kuinka yritin vääntää heille, että jonkun on tuotettava myös jatkossa laadukasta puhesisältöä.
Yllättävän moni radioihminen ei jostain syystä ymmärtänyt, että muutoksessa kyse oli ainoastaan uudesta jakelutiestä ja että laadukkaan puhutun sisällön merkitys vain kasvaa, kun kuluttaja voi jatkossa valita halutut ohjelmat radiokanavista riippumatta. Muutosvastarinta ei ole media-alalla mitään uutta, ja erityisesti vanhempi väki vastusti tuolloin jyrkästi ajatusta siitä, että kuluttajat voisivat valita itse radio-ohjelmansa ja kuunnella ne missä ja koska itse haluavat.
Vuodesta 2005 saakka julistin seminaareissa mobiilimedian tulevaisuutta ja kerroin kuinka mobiililaitteet tulevat nousemaan varsinkin viihdemedian kulutuksessa tietokoneiden ohi. Markkinointi & Mainonta -lehti kirjoitti aiheesta 27.3.2008 artikkelin otsikolla ”Stara mukaan Nokia Video Centeriin”. Jutussa kirjoitettiin seuraavaa:
Tamperelaisen Stara Media Oy:n kustantama monimediallinen viihdelehti Stara on viime vuosina keskittynyt tuottamaan ääni- ja videosisältöä juuri mobiilikäyttöä silmällä pitäen.
– Viihteen kysyntä kasvaa verkossa huimaa vauhtia, ja näkemyksemme mukaan hyvin suuri osa viihdesisällöstä kulutetaan jatkossa kannettavissa päätelaitteissa. Nokia Video Centerin kautta tuotantomme langaton jakelu onnistuu erinomaisesti suoraan toimituksesta kuluttajan taskuun, Staran toimitusjohtaja Jori-Pekka Träskbäck kertoo.
– Markkinointi & Mainonta 27.3.2008
Media-alaa seuraava Vierityspalkki-blogi teki elokuussa 2008 artikkelin ja haastattelun samasta aiheesta.
Träskbäck uskookin, että omalle päätelaitteelle ladattavien ohjelmien yhteydessä mainostamisesta tulee tavallista verkkokampanjan osana. Toistaiseksi videopodcastmainosmyynnissä on haastetta: Mediatoimistoissa ei usein tiedetä, mikä podcast tai videopodcast on.
– Vierityspalkki 11.8.2008
Supla teki viimein visioista totta
Tänään 29.10.2015 sain ilokseni huomata, että Sanoma on lanseerannut upean Supla-sovelluksen. Kyseessä on juuri sellainen sovellus, jota maalailin julkisesti ilmoille jo 10 vuotta sitten. Supla-sovelluksen verkkosivujen esittelytekstit toivat hymyn huulille, sillä ne olivat kuin suoraan 10 vuoden takaisista seminaariesityksistäni.
Kuuntele kun sinulle sopii. Voit jättää kuuntelun kesken ja jatkaa siitä, mihin viimeksi jäit. Lisäämällä suosikkiohjelmasi seurantaan, löydät ne aina helposti suoraan etusivulta. Tekemällä jaksoista soittolistan, voit kuunnella kaiken haluamasi putkeen.
– Suplan esittelytekstit
Supla
Nyt siis ympyrä on sulkeutunut, kun Sanoma ymmärsi mihin maailma on radion puolella menossa. Projektin isänä on toiminut monin tavoin eri medioissa ansioitunut ja suuresti arvostamani Johannes Saukko. Ainakin ensimmäisten kokeilujen perusteella Supla toimii hyvin, ja jatkossa siihen tulee varmasti uusia mielenkiintoisia ominaisuuksia.
Haluan korostaa, että en halua enkä edes voisi ottaa minkäänlaista krediittiä Suplasta tai sen ideasta. Olen ainoastaan heittänyt ilmoille, että tuollainen toimintaperiaate on tulevaisuutta, mutta en ole koskaan suunnitellut tekeväni tuollaista sovellusta tai palvelua itse. Olen sen sijaan tyytyväinen siihen, että Sanoma tarjoaa minulle viimein sovelluksen, josta voin kuunnella Radio Suomipopin päivittäisen Aamulypsy-annokseni varhaisen aamun sijaan vasta iltapäivällä. Se on toki tähänkin saakka onnistunut lataamalla äänitiedosto puhelimeen Aamylypsyn Koko Shitti -verkkosivuilta.
Vaikka minun kristallipalloni oli 10 vuotta sitten oikeassa, en tietenkään ollut vuonna 2005 ainoa mobiilimedian ja podcastien tulevaisuuden nimeen vannoneista suomalaisista. Esimerkiksi Pirkka Aunolakirjoitti jo vuonna 2005 podcastien suosion tulevasta noususta ja Yleisradion Tuija Aalto toimi muistaakseni aktiivisesti podcastien puolestapuhujana sekä Yleisradion sisällä että ulkopuolella.
Tämän kirjoituksen pointti on paitsi osoittaa, että tulevaisuuden visiot aikoinaan suoralta kädeltä tyrmänneet olivat väärässä, mutta myös osoittaa miten tärkeää jokaisen ihmisen on kuunnella muiden mielipiteitä avoimin mielin ja ilman oman kulloisenkin työtehtävän muodostamaa ennakkoasennetta. Muutosvastarinnasta hyötyvät aina lähes yksinomaan pienet ja ketterät toimijat, jotka ovat isoja paremmin kartalla maailman menosta ja tulevaisuuden suunnasta. Ilman isojen mediatalojen muutosvastarintaa Suplan kaltainen sovellus olisi todennäköisesti lanseerattu jo viisi vuotta sitten. Se on ainakin varmaa, että ilman isojen mediatalojen muutosvastarintaa Stara ei olisi nykyisin Stara. Kauan eläköön muutosvastarinta.
Tampereella järjestettiin äskettäin Musiikki & Media -tapahtuma, jossa molempien alojen ammattilaiset kohtaavat toisensa. Tapahtumassa puitiin vuoden aikana tapahtunutta, mutta luodattiin myös tulevaa. Eräs päällimmäiseksi jääneistä teemoista oli digitalisoituminen, eli palvelujen muuttuminen alati nopeutuvassa tahdissa bittivirraksi.
Musiikki ja media ovat jo vuosia sitten muuttuneet pääosin digitaalisiksi. Julistin itse vuonna 2005 FM-radion kuolemaa vuoteen 2016 mennessä. Myönnän ennustukseni olleen Suomen osalta muutaman vuoden etuajassa, sillä Suomi tulee perinteisesti jälkijunassa. Televisio muutettiin digitaaliseksi jo vuosia sitten, ja radio seuraa vääjäämättä perässä.
Maailma muuttuu koko ajan nopeutuvassa tahdissa, mistä Mooren laki antoi viitteitä jo vuonna 1965. Tällä hetkellä kehitys, eli digitalisaatio ja robotisaatio, ovat Suomelle sekä mahdollisuus että uhka. Meillä on maailman huippuluokan osaajia, joten Suomella on kaikki mahdollisuudet nousta suosta, kunhan yritysten kansainvälinen kilpailukyky onnistutaan palauttamaan.
Digitalisaatio ja robotisaatio ovat meille kuitenkin myös uhka, jota emme voi välttää. Henkka Hyppönen kiteytti asian äskettäin toteamalla, että jokainen automatisoitavissa oleva ammatti automatisoidaan. Asiaa on hyvä miettiä, kun oma jälkikasvu miettii omaa uravalintaansa. Maailman muuttuminen koettelee Suomea poikkeuksellisen rajusti, mikä on helppo todeta YT-uutisista.
Muutokseen pitäisi yrittää sopeutua, mutta AY-liike tekee kaikkensa vastustaessaan työelämän päivittämistä 2000-luvulle. AY-liike hyötyy työttömyydestä monin tavoin, esimerkiksi imagohyödyllä ansiosidonnaisista päivärahoista. Monet kuvittelevat ansiosidonnaisen liittyvän jäsenmaksuihin, mutta todellisuus on toinen. Ansiosidonnaisista vain 5,5 prosenttia kuitataan työttömyyskassoista ja loput maksetaan jokaisen palkansaajan ja työnantajan maksamista verovaroista.
Suomi pitäisi nyt saada ohjattua uusille urille, että meillä olisi valoisa tulevaisuus muuttuvassa maailmassa. Jos jäämme 1970-luvulla kaivettuihin poteroihin, niin viimeinen voi sammuttaa valot.
Kirjoitus on julkaistu Tamperelainen-lehden kolumnina 27.10.2015.
Suomi on viime viikkoina jakautunut kahtia. Ihmisiin, jotka ymmärtävät talouden perusteita ja ihmisiin, jotka eivät ymmärrä. Meillä on vuosikymmeniin ensimmäinen hallitus, joka tietää mitä tehdä ja uskaltaa sen myös toteuttaa. Parlamentaarisessa demokratiassa päätökset tekee nimittäin kansan valitsema eduskunta ja hallitus, ei 1970-luvulle jämähtänyt AY-liike. Perjantaina näemme kuinka moni on tästä asiasta eri mieltä.
On huolestuttava nähdä kuinka moni luulee miljardien ilmestyvän valtion budjettiin jostain maagisesta taikaseinästä. Lapsille, opiskelijoille, työttömille, vanhuksille ja pakolaisille tarvitaan lisää rahaa, mutta samaan aikaan kahden edellisen hallituksen aikana ylettömästi nousseista palkoista ja etuuksista ei olla valmiita nipistämään yhtään. Paitsi tietenkin silloin, kun nipistys ei satu omalle kohdalle. Suomessa talkoot ovat nimittäin hieno asia siihen saakka kunnes joku työntää haravan omaan käteen.
Sosiaalisen median perusteella Suomi on muuttunut pahoinvointivaltioksi. Positiivisuus ja rakentavat ehdotukset jäävät usein tekstimuotoisten oksennusten jalkoihin. Sunnuntailisistä ja sairausloman karenssista noussut kohu vei kaiken huomion työllistämistä tukevilta positiivisilta päätöksiltä, joita ovat muun muassa palkan sivukulujen aleneminen ja nuorten naisten työllistämisen merkittävä tukeminen.
Suomen uusi nousu ja uusien työpaikkojen luominen ovat yrittäjien varassa. Yrittäjän sairausloma on kuitenkin aina ollut palkatonta. Yrittäjä ei ole koskaan saanut ylityö- tai sunnuntailisiä, eikä yrittäjällä ole koskaan ollut varsinaista työttömyys- tai muutosturvaa saati lomarahoja, palkallisia arkipyhiä ja pekkaspäiviä. Kaikki tämä yleensä palkansaajia pidemmällä työajalla ja pienemmällä palkalla. Kuinka monta yrittäjää olet silti nähnyt lakossa? Niinpä.
Kolumni julkaistiin tänään Tamperelainen-lehdessä.
