Autoedun päivittämisellä kohti tulevaisuutta

Vaikka olenkin itse vankka yksityisen sähköautoilun kannattaja, niin ymmärrän silti autoilun luonteen muuttuvan vääjäämättä MaaS-suuntaan. Kansanedustaja Harri Jaskari heitti nyt ilmoille mielestäni erittäin kehittämiskelpoisen ajatuksen liikenteen tulevaisuudesta.

Jaskari kirjoitti palvelusta, jossa BMW vuokraa jo nyt Saksassa autoja minuuttihintaan ja asiakas näkee vapaat autot kätevästi kännykän sovelluksesta. Mutta miten kivikaudella autoilun saralla elävä Suomi pääsisi nopeasti tähän kehityksen kelkkaan? Siihen Jaskarilla oli mielenkiintoinen ajatus, jota toivoisin vietävän eteenpäin.

”Kännykät yleistyivät nopeasti Suomessa siten, että niille määrättiin selkeä verotusarvo 20 euroa kuukaudessa. Työsuhdeautojen osalta on myös selkeä kriteeri siitä, paljonko auto merkitsee palkanlisää. Voisimmeko määritellä tarkan verotusarvon sille, mikäli sinun työsuhde-etusi liittyisikin ”jakamistalouden” autokonseptiin?

Olen aina uskonut, että kilpailun vapauttaminen antaa tilaa huikeille konsepteille, joita voisi jatkossa viedä maailmalle. Berliinissä esimerkiksi BMW:n ja muutamien muiden automerkkien uudet palvelut ovat merkinneet sitä, että 40 000 taloutta on luopunut omasta autosta. Tiet ja rautatiet voivat puolestani olla yhteistä veronmaksajien omaisuutta, mutta sallitaan ainakin palveluille mahdollisuus osoittaa luovuuttaan. Pitäisikö Suomen uskaltaa olla liikenteen pilottimaa?”

Minusta liikenneverkon tulee nyt ja jatkossa olla valtiollisessa omistuksessa, eikä edes yhtiöitettynä valtion sisällä. Sen sijaan yksityisellä palvelusektorilla on tilaa mitä mielikuvituksellisimpiin uusiin konsepteihin, joiden yleistymistä voidaan edesauttaa valtiollisin toimin. Kuten esimerkiksi juuri Harrin esittämällä tavalla uudistamalla työsuhdeautojen verotusarvoa tapauksissa, joissa nähdään potentiaalia yhteiseen hyvään.

Luulisin myös Vihreiden hyppivät innosta tässä tapauksessa. Tämän esityksen lisäksi olen itse jo pitkään peräänkuluttanut autoedun poistamista kokonaan – tai edes sen puolittamista – sähköautoilta. Siten saataisiin hyvin nopeasti suuri määrä puhtaita sähköautoja Suomen teille melko yksinkertaisesti. Verokertymä tosin kokisi samalla pienen kolauksen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *