Alkoholin kokonaiskulutus laskussa – tuoreet tilastot vahvistavat

Olen seurannut jo puolentoista vuoden ajan hyvin tiiviisti suomalaisen alkoholipolitiikan käänteitä erityisesti uuteen alkoholilakiin liittyen. Tänään koettiin taas odotettu hetki, kun sain käsiini Valviran tilastot tammi-lokakuulta 2018. Ne osoittavat taas kerran, että Alkon monopolia puolustanut Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL ja sen marionetit kansanedustaja Pekka Puskan johdolla esittivät eduskunnalle perättömiä väittämiä uuden alkoholilain seurauksista. THL uhkasi kansanedustajia jopa 500 lisäkuolemalla vuosittain, jos alkoholilaki hyväksyttäisiin. Laki hyväksyttiin ja sen suurin seuraus oli THL:n uskottavuuden menetys.

Lue myös: Alkoholiprosentin nosto lisää merkittävästi kansanterveyttä (20.9.2017)

Kulunut kesä 2018 oli Suomen mittaushistorian helteisin, ja luonnollisesti terassikelit vaikuttivat myös alkoholin myyntiin sekä ravintoloissa että kaupoissa. Tämä korostuu erityisesti, kun tilastoja verrataan vuoden takaiseen kesään 2017, joka oli sateisin miesmuistiin ja siksi terassiravintoloiden painajainen. Viime kesän helteistä huolimatta tammi-lokakuulta raportoidut alkoholin myyntiluvut eivät kuitenkaan juuri kasvaneet verrattuna vuoden 2017 poikkeuksellisen sadekesään. Itse olisin odottanut yli 60 hellepäivän nostavan alkoholin myyntiä merkittävästi enemmän, mutta viime kesän suurimmaksi nousijaksi muodostuikin hieman yllättäen alkoholiton olut. Hyvä niin.

Alkoholin myyntitilasto tammi-lokakuu 2018, Lähde: Valvira

Valviran myyntitilastossa on tapahtunut yksittäisten kuukausien kohdalla suuriakin heittoja molempiin suuntiin, mutta kausivaihteluja tasoittavan tammi-lokakuun tilaston mukaan alkoholin kokonaismyynti kasvoi vain 0,8 prosenttia, kun THL ennusti peräti 4-6 prosentin kulutuskasvua. Tätä edeltänyt Valviran tilasto piti sisällään alkoholin myynnin tammi-elokuussa 2018, jolloin puhtaana alkoholina myynti nousi 1,1 prosenttia. Elokuusta lokakuuhun alkoholin myynnin kehitys on siis ollut laskemaan päin.

Lue myös: THL ajoi lobbarimopolla seinään – alkoholin kulutus ei kasvanut 1,1 prosenttia (27.11.2018)

Tammi-lokakuun tilastossa eniten myyntiä kasvattivat odotetusti miedot juomasekoitukset, kuten lonkerot, joiden myynti peräti kolminkertaistui. Maustamattoman viinan myynti laski kuitenkin 4,1 prosenttia ja maustetun viinan myynti laski sekin 3,9 prosenttia. Oluiden kategoriassa pintahiivaiset ovat kasvattaneet myyntiä 15,9 prosenttia, mutta pohjahiivaisten myynti on laskenut 2,4 prosenttia. Siiderien myynti oli laskussa peräti 7,9 prosenttia ja punaviinien myynti peräti 6,9 prosenttia. Valkoviinin myynti oli puolestaan 1,2 prosentin kasvussa ja kuohuviinien myynti maltillisessa 2,2 prosentin kasvussa.

Alkoholin myynti kasvoi siis puhtaassa alkoholissa mitattuna yhteensä 0,8 prosenttia. Myynti ei ole kuitenkaan koko totuus kulutuksesta, joka on kaikkein olennaisin mittari. Suomeen virtaa nimittäin juotavaksi tarkoitettua alkoholia muualtakin kuin ravintoloista ja kaupoista.

Miten niin kokonaiskulutus on laskussa?

En ole tilastotieteilijä tai matemaatikko, sillä oma erikoisosaamiseni painottuu lähinnä talouteen ja yrittäjyyteen. Näkemykseni alkoholin kokonaiskulutuksen laskusta perustuu kuitenkin omiin laskelmiini, joissa olen yhdistänyt Valviran ja THL:n tuoreimmat tilastot. Valviran tilastossa on nimittäin mukana ainoastaan myyntiluvut ravintoloista ja kaupoista, mutta kokonaiskulutukseen lasketaan myyntien lisäksi mukaan myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen laskemat matkustajatuonnin määrät. Nämä kaksi tilastoa pitää siis yhdistää, jotta saamme jonkinlaisen vertailukelpoisen arvion alkoholin kokonaiskulutuksesta.

Soitin tänään vielä varmuuden vuoksi Valviran alkoholitilastoista vastaavalle lakimies Kristiina Meriläiselle, joka vahvisti minulle, että Valviran tilastossa ei ole mukana mitään matkustajatuonnin elementtejä. Ne ovat siis kaksi aivan eri asiaa ja tilastoa. Nyt meillä on siis tiedossa Valviran tilasto tammi-lokakuulta 2017 ja 2018 sekä THL:n tilasto syyskuusta 2017 elokuuhun 2018. Ajanjaksot eroavat hieman, mutta tätä tarkempaa tilastoa ei vielä tässä vaiheessa ole saatavilla.

Lue myös: THL pyyhkii vaikka nelosolut on jo housuissa (30.5.2018)

Valviran tilastojen mukaan alkoholin myynti kasvoi puhtaana alkoholina mitattuna vuodessa 0,8 prosenttia, eli 31,5 miljoonasta litrasta 31,8 miljoonaan litraan. THL:n mukaan matkustajatuonti laski vuodessa peräti 11 prosenttia 7,5 miljoonasta litrasta 6,7 miljoonaan litraan. Näin saadaan lyhyellä matematiikalla laskettua, että vuonna 2017 alkoholin kokonaiskulutus olisi ollut arviolta 39 miljoonaa litraa ja vuonna 2018 arviolta 38,5 miljoonaa litraa.

Tämän yksinkertaistetun laskelmani perusteella alkoholin kokonaiskulutus näyttää laskeneen uuden alkoholilain myötä 1,3 prosenttia, kun tarkastelujakso on syksystä 2017 syksyyn 2018.

Ellei jotain todella rajuja muutoksia tapahtunut marras-joulukuussa 2018, tulee koko vuoden alkoholin kokonaiskulutus näiden tilastojen valossa laskemaan. Koko vuoden kulutustilasto julkaistaan aikaisintaan maaliskuussa, jolloin nähdään miten oikeaan laskelmani osuivat. Joka tapauksessa nyt lienee varmaa, että THL:n uhkailut 4-6 prosentin kulutuksen kasvusta olivat vain perätöntä Alkon monopolin aseman pönkittämistä.

Viranomaisten tulisi kertoa eduskunnalle tarkoitushakuisten ja poliittisesti värittyneiden satujen sijaan ainoastaan faktoja, sillä eduskunnalla tulee olla käytettävissään tarvittavat faktat tärkeiden päätösten tekemiseen. Alkoholilain valmistelun johdosta THL tulee jatkossa asemoida Alkon etujärjestöksi. Varsinkin, kun eduskunta ryhtyy käsittelemään Alkon monopolin lakkauttamista ja viinien myyntiä kaupoissa.


Jocka Träskbäck (kok.) on ehdolla eduskuntaan Pirkanmaalta.
- Liity Facebook-ryhmään
- Liity Tukiryhmään Facebookissa
- Lue lisää vaaliteemoista
- Tue kampanjaa joukkorahoituksella

Ryhtiliike maahanmuuttoon – aidot asiantuntijat pääsivät ääneen

Populismissa pyritään esittämään helppoja ja yksinkertaisia ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin. Maahanmuutto on perinteisesti ollut hyvä esimerkki populismista, jossa keskitietä kulkevat tolkun ihmiset pyritään usein leimaamaan molempien ääripäiden toimesta. Joko olet meidän puolellamme tai meitä vastaan. Keskustelua dominoivat molemmat ääripäät, jotka eivät halua tolkun ihmisiä häiritsemään vahvasti polarisoitunutta keskusteluaan. Kyse on lisäksi nähdäkseni ainakin osin myös tahallisesta väärin ymmärtämisestä poliittisin tarkoitusperin.

Suomalaiset päättäjät ovat olleet 1990-luvun alusta saakka aivan liian naiiveja ja sinisilmäisiä turvapaikanhakijoita kohtaan. Kuten Suomessa usein, taas kerran tarvittiin surullinen tragedia ja lähestyvät vaalit ennen kuin valtaosa päättäjistä avasi silmänsä. Tämä siitä huolimatta, että rikostilastot ovat osoittaneet jo vuosien ajan ulkomaalaisten kasvavaneen yliedustuksen seksuaalirikoksissa. Tilastoja ei ole haluttu uskoa esimerkiksi eduskunnassa ja poliisijohdossa, joissa ikäviä lukuja on yritetty perustella ilmoituskynnyksen alentumisella. Tuskin he uskoivat itsekään selitykseensä.

Oulun tapahtumat nostivat maamme ylle synkän pilven, ja jos pilvellä on havaittavissa edes pieni hopeareunus, on se ollut tolkullisten maahanmuuttajien nouseminen otsikoihin. Viimeinkin heitä kuullaan! Suomessa ei nimittäin ole totuttu siihen, että näistä asioista kuullaan kriittisiä äänenpainoja maahanmuuttajien taholta. Erityisesti Eva Tawasolin ja Rajkumar Sabanadesanin lausunnot ovat olleet erityisen tärkeitä, koska näillä asiantuntijoilla on aivan toisenlainen mandaatti kommentoida tapahtumia kuin meillä sivusta seuraavilla suomalaisilla. Tawasol ja Sabanadesan puhuvat molemmat kriittisesti ja rohkeasti asioiden oikeilla nimillä. Tällaista tarvitaan jatkossakin lisää, sillä näin suuria ongelmia ei saa lakaista maton alle.

”Usein kuulee muistutettavan, että ”tekeväthän suomalaisetkin seksuaalirikoksia”. Tämä on kuitenkin samanlaista whataboutismia kuin mitä esimerkiksi Donald Trump harrastaa.”
Rajkumar Sabanadesan kolumnissaan 16.1.2019

Minä en ole maahanmuuton asiantuntija, sillä oma asiantuntemukseni koskee lähinnä yrittäjyyttä, taloutta ja työelämää. Toimittajana pyrin turvautumaan asiantuntijoilta ja tilastoista saamiini tietoihin. Poliisi-tv:n toimittajana pääsin aikoinaan perehtymään jonkin verran myös maahanmuuton ongelmiin. Haastattelin silloin juuri rikollisuuteen liittyen useiden eri etnisten ryhmien johtajia, jotka kertoivat miten haastavaa heidän nuorempaa sukupolveaan on pitää kurissa, kun vanhimpien arvovalta oli murentunut liikaa. He kertoivat kuitenkin tuomitsevansa jyrkästi myös omiensa rikokset. Tämä näkökulma on mielestäni jäänyt viime aikoina liian vähälle huomiolle. Valtaosa ulkomaalaisista nimittäin tuomitsee oman ryhmänsä rikolliset, koska tietävät niiden vaikeuttavan koko ihmisryhmän asemaa Suomessa.

Lue lisää: Turvapaikanhakijoiden rikollisuus vakava uhka – ryhtiliike tehtävä heti

Toivon, että suomalaiset mediat päästävät myös jatkossa ääneen kriittisiä puheenvuoroja esittäviä tolkun maahanmuuttajia. He nimittäin osoittavat meille kaikkein konkreettisimmin, että nyt tarvitaan ryhtiliike. Päättäjät saavat heiltä myös tärkeää tietoa miten esimerkiksi lainsäädäntöä ja rangaistuksia tulisi kehittää. Suomalaisen oikeuskäytännön ehdolliset tuomiot eivät nimittäin ole konkreettisia tuomioita, eivätkä siten toimi pelotteena. Sama koskee suomalaista vankilaa, joka on kriisialueilta tulleille turvapaikanhakijoille kuin all inclusive -lomakoti. Sen sijaan turvapaikan peruminen ja karkotus tuomion kärsimisen jälkeen toimisivat aitona pelotteena.

”Jos ihminen on kasvanut kulttuurissa, jossa tasa-arvoa ei tunneta, on toiveajattelua ja jopa hölmöä luottaa siihen, että pari sosiaalityöntekijän (usein naisen) vetämää tasa-arvokurssia vastaanottokeskuksessa muuttaa asian.”
Rajkumar Sabanadesan kolumnissaan 16.1.2019

Mitä sitten pitäisi tehdä? Tärkeintä on ottaa laittomasti maassa olevat kiinni ja poistaa heidät maasta. Jos esimerkiksi Irak ei suostu ottamaan palautettavia vastaan, tulee ulkoministeriön neuvotella tilanteen korjaamiseksi. Euroakaan kehitysapua ei tule antaa maihin, jotka eivät ota omiaan vastaan.

Suomi ei tietenkään voi sulkea rajojaan ja kieltäytyä auttamasta ketään. Suomen pitää kuitenkin auttaa vain niitä, jotka apua oikeasti tarvitsevat. He ovat kiintiöpakolaisia, eli pakolaisleireillä olevia lapsia, naisia ja lapsiperheitä, joille YK:n pakolaisjärjestö on jo antanut pakolaisstatuksen. Lisäksi seksuaalirikosten rangaistuksia tulee koventaa tekijän kansalaisuuteen ja taustaan katsomatta.

Vaadin viime vuonna seksuaalirikosten rangaistusten koventamista ja esitin, että seksi alle 13-vuotiaan kanssa katsottaisiin aina raiskaukseksi, josta tulee aina tuomita ehdotonta vankeutta. Lisäksi esitin, että minimirangaistuksia pitää korostaa merkittävästi, koska maksimin muutoksilla ei ole mitään käytännön merkitystä. Lisäksi rikoslaista täytyy poistaa tuomioiden paljousalennukset. Seksuaalirikokset eivät nimittäin ole tarjoustuotteita, joita saa kaksi yhden hinnalla.

Lue lisää: Oikeusjärjestelmän törkeä mahalasku – seksi lapsen kanssa ei ole raiskaus

Oikeusministeriössä kaavaillaan parhaillaan lapsiin kohdistuviin seksuaalirikoksiin uutta nimikettä ”törkeä lapsenraiskaus”, jonka rangaistusasteikko olisi 4-12 vuotta vankeutta. Eduskunnassa on käsittelyssä myös ulkomaalaislain muutos, jossa puututaan turvapaikanhakijoiden uusintahakemuksiin ja mahdollistetaan turvapaikanhakijoiden passien haltuunotto palautusten helpottamiseksi.

Vuoden 2019 alusta lähtien rikoksiin syyllistyneiden karkotuksia nopeutettiin. Tänä vuonna poliisille on osoitettu 26 miljoonaa euroa enemmän rahaa kuin viime vuonna, ja vuoteen 2024 mennessä poliisien määrän pitäisi nousta Suomessa noin 7850 poliisiin. Nämä muutokset eivät vielä estäneet ulkomaalaisten seksuaalirikosten paisumista kansalliseksi ongelmaksi, mutta ne ovat kuitenkin askel oikeaan suuntaan.


Jocka Träskbäck (kok.) on ehdolla eduskuntaan Pirkanmaalta.
- Liity Facebook-ryhmään
- Liity Tukiryhmään Facebookissa
- Lue lisää vaaliteemoista
- Tue kampanjaa joukkorahoituksella

Suomalainen työelämä täytyy korjata – muutosvastarinta viimein narikkaan

Aamulehti julkaisi päivälleen vuosi sitten kirjoitukseni (kuva alla) suomalaisen työelämän suurimmasta haasteesta, eli kroonisesta muutosvastarinnasta. Ongelma oli vuosi sitten akuutti, ja ikävä kyllä se on sitä yhä edelleen. Sipilän hallitus yritti äskettäin korjata tilannetta niin sanotulla työllistämislailla, mutta ryhtiliike jäi kuitenkin torsoksi, koska ammattiliitoille annettiin jo tutuksi tullut veto-oikeus Suomen lainsäädäntöön. Ammattiliittojen muutosvastarinta vesitti taas kerran suomalaisen työelämän kipeästi tarvitsemat kehitysaskeleet.

Aamulehti 15.1.2018

Suomi tarvitsee nykyistä joustavampia työmarkkinoita. Meidän täytyy ryhtyä yhdessä vakavasti pohtimaan miten syrjäinen maamme pääsee kehityksen kelkkaan, joka kulkee ohitsemme vääjäämättä, jos emme hyppää sen kyytiin. Muutosvastarinta estää kehitystä ja tulee yhteiskunnallemme pitkällä aikavälillä kohtuuttoman kalliiksi.

Tällä hallituskaudella torsoksi jäänyt työllistämislaki tulee ottaa alkuperäisessä muodossaan vahvasti mukaan hallitusohjelmaan ja lakimuutos ajaa läpi heti seuraavan hallituksen ja eduskunnan alkutaipaleella. Ja nimenomaan ensin koskemaan kaikkia alle 20 hengen yrityksiä, ja sitten hyvien kokemusten myötä koskemaan kaikkia yrityksiä.

Samalla Suomen tulee viimein poistaa työnantajia yrityksen koon perusteella syrjivä yleissitovuus ja mahdollistaa laaja paikallinen sopiminen. Ilman näitä elintärkeitä työelämän muutoksia jäämme katsomaan miten fiksummat naapurimaat porskuttavat ohitsemme niin, että pian pelkät punaiset perävalot vilkkuvat horisontissa.

Lue myösAmmattiliittojen itkupotkuraivarit

Lue myösKansantalous ammattiyhdistysten panttivankina

Mikäli Suomen seuraavalla hallituksella tulee sen kokoonpanoon katsomatta olemaan jonkinlaisia hahmotusongelmia työelämän kehityksen tarvitsemista muutoksista, voidaan mallia katsoa vuosi sitten esimerkkinä mainitsemani Tanskan lisäksi nykyisin myös Ruotsista. Siellä jopa demarit ovat viimein ymmärtäneet mitä työelämän kehitys 2000-luvulla tarkoittaa ja mitä päättäjien pitää tehdä hyvinvointivaltion säilyttämiseksi.

Ruotsissa  uusi hallitus on sopinut jättävänsä muutosvastarinnan viimein narikkaan ja tekevänsä useita kehitykselle välttämättömiä talousliberaaleja uudistuksia. Mukana on edellä mainitsemani työllistämislaki, luopuminen ahkeruutta torppaavasta solidaarisuusverosta sekä alempien palkkojen salliminen pitkäaikaistyöttömien saamiseksi töihin. Ruotsi on ottanut mallia Tanskasta, ja Suomen pitää tehdä samoin, jos haluamme jatkossa menestyä.

Äänestäjät päättävät ensi keväänä mihin suuntaan suomalaista työelämää ollaan viemässä. Taannutaanko täällä kylmässä peräpohjolassa takaisin ammattiliittojen kultaiselle 1960-luvulle vai katsotaanko viimein rohkeasti eteenpäin 2000-luvulle ja kansainvälisille markkinoille. Hyvinvointivaltion tulevaisuuden näistä kahdesta vaihtoehdosta turvaa vain toinen.

Sinä päätät kumpi valitaan. Kunhan vain äänestät.

#jocka2019
#ryhtiliike


Jocka Träskbäck (kok.) on ehdolla eduskuntaan Pirkanmaalta.
- Liity Facebook-ryhmään
- Liity Tukiryhmään Facebookissa
- Lue lisää vaaliteemoista
- Tue kampanjaa joukkorahoituksella

Hallituksen esitys tavaramerkkilaista ristiriidassa direktiivin kanssa

Olin taannoin toisena osapuolena Suomen oikeushistorian laajimmassa tavaramerkkiriidassa, jota puitiin peräti 12 vuoden ajan kaikissa mahdollisissa oikeusasteissa ja virastoissa niin Suomessa kuin Suomen ulkopuolellakin. Kyseessä oli paitsi Suomen ennätys diaarinumeroiden ja oikeudenkäyntien määrässä myös tietojeni mukaan ainoa tavaramerkkiriita, jossa korkein hallinto-oikeus on käsitellyt saman tavaramerkin rekisteröinnin kahteen kertaan. Kyseessä oli 12 vuoden korkeakoulu tavaramerkkijuridiikasta.

Oikeudenkäyntien päätyttyä kutsun työ- ja elinkeinoministeriön työryhmään, jonka tehtävä oli valmistella Suomen tavaramerkkilain kokonaisuudistusta. Työryhmämme sai urakan valmiiksi keväällä 2018 ja tuloksista julkaistiin mietintö. Sittemmin uudesta tavaramerkkilaista on saatu aikaiseksi myös hallituksen esitys HE 201/2018, joka ei ole kuitenkaan mennyt ihan maaliin.

Edellä mainitsemaani tavaramerkkikiistaa käsiteltiin Suomen lisäksi useissa eri prosesseissa myös Euroopan yhteisön yhtenäistämisvirasto OHIMissa, jossa pääsin tutustumaan näköalapaikalta tavaramerkkejä koskeviin EU-direktiiveihin sekä luonnollisesti myös Pariisin sopimukseen ja TRIPS-sopimukseen, joita vertasin vuosikausien ajan kansalliseen lainsäädäntöön – melko menestyksekkäästi ainakin lopputuloksen perusteella.

Suomen tavaramerkkilain ja EU-direktiivin erojen takia kansallisen tavaramerkkilain kokonaisuudistus on nyt tarpeellinen ja ajankohtainen. Uudistuksen tarkoitus on paitsi selkeyttää tavaramerkkien ja toiminimien suhdetta myös päivittää laki vastaamaan direktiivin sisältöä. Hallituksen esityksen perusteella tämä ei näytä kuitenkaan onnistuneen, sillä esitys tavaramerkkilaiksi ei ole yhdenmukainen direktiivin kanssa. Kerron pian miksi.

Nykyisessä kansallisessa tavaramerkkilaissa ja tavaramerkkidirektiivissä on monia perustavaa laatua olevia eroja, joten vanhentunut kansallinen laki lakaistiin myös Etuovi-oikeudenkäynneissä maton alle useissa kohdissa, kun direktiivi määräsi asioista toisin kuin Suomen tavaramerkkilaki.

Euroopan yhteisön jäsenvaltio voi itse valita, ottaako se käyttöön periaatteen laajemman suojan antamisesta laajalti tunnetuille tavaramerkeille, mutta jäsenvaltio ei voi valita niitä tilanteita, jotka tama suoja kattaa, jos se on päättänyt antaa tällaista suojaa (ks. C-408/01 Adidas, kohta 20). Suomen tuomioistuimet joutuvat näin ollen asettamaan direktiivin Suomen lain edelle, jos niissä on ristiriitaisuuksia. Tämä olikin Etuovi-oikeudenkäynneissäni ratkaisevaa, sillä Suomen tavaramerkkilaki oli ja on yhä auttamattomasti vanhentunut verrattuna direktiiviin.

Tavaramerkkidirektiivissä laajalti tunnetuille merkeille yli tavaraluokkien annettava suoja on Euroopan Unionin jäsenmaissa harmonisoitu ja sen tulee olla yhdenmukainen. Direktiivin mukainen tavaraluokat ylittävä laajalti tunnettujen tavaramerkkien suoja koskee siten vain ja ainoastaan rekisteröityjä merkkejä. Rekisteröinti on siis suojan saamisen ehdoton edellytys, eikä Suomi voi antaa laajalti tunnetulle tavaramerkille direktiiviä kapeampaa tai laajempaa suojaa (C-106/89, Marleasing, tuomio 13.11.1990, Kok. 1990, s. I-4135, Kok. Ep. X s. 599, kohdat 8-9 ja yhdistetyt asiat Pfeiffer ym., kohdat 113-119).

Uutta tavaramerkkilakia valmistelevan taustaryhmämme toiminta sujui kaikin puolin jouhevasti ja hyvässä yhteisymmärryksessä. Mukana oli useita arvostamiani alan ammattilaisia, joista osalla oli ollut osuutensa myös Etuovi-tapauksessa. Nostin työryhmän kokouksissa esiin olennaisen lakiluonnokseen jääneen virheen, joka oli ristiriidassa paitsi direktiivin sanamuodon mutta myös EUT-oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden kanssa. Hallituksen esitykseen onkin nyt jäänyt jo viime syksynä osoittamani virhe, joka on ilmiselvästi ristiriidassa direktiivin kanssa.

Mikäli tavaramerkkilaki astuu voimaan nyt esitetyssä muodossa, joutuvat suomalaiset tuomioistuimet jatkossakin asettamaan kansallisen lain sivuun ja noudattamaan direktiiviä, kuten kävi taannoisissa Etuovi-oikeudenkäynneissä. Olen tutustunut tähän aiheeseen vuosikaupalla, joten luulen tuntevani sen melko hyvin. Hallituksen tulisi pikavauhtia korjata lakiesitykseen jäänyt virhe, jotta kansallinen tavaramerkkilaki vastaisi direktiiviä.

Kyse on laajalti tunnetun tavaramerkin suojasta.

Laajalti tunnetusta tavaramerkistä puhutaan silloin, kun jokin merkki on niin tunnettu, että se saa suojaa kaikissa luokissa. En lähde tässä käsittelemään tuon statuksen saavuttamisen edellytyksiä, koska niistä saisi oman pitkän kirjoituksensa. Nyt on sen sijaan olennaista, että direktiivin ja siihen liittyvän oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden mukaan tavaramerkin täytyy olla rekisteröity saadakseen laajalti tunnetun tavaramerkin suojaa. Tästä ei ole direktiivissä minkäänlaista epäilystä. Rekisteröimätön merkki voidaan toki katsoa laajalti tunnetuksi, mutta ilman rekisteröintiä se ei voi saada laajalti tunnetun tavaramerkin suojaa. Hallituksen esityksessä tavaramerkkilaiksi kuitenkin esitetään direktiivistä merkittävällä tavalla poikkeavasti, että myös rekisteröimätön tavaramerkki voisi saada laajalti tunnetun tavaramerkin suojaa esimerkiksi vakiintumisen perusteella. Hallituksen esityksessä on siis virhe.

Hallituksen esitys HE201/2018 vp

”Tavaramerkin haltijan olisi näytettävä, että tavaramerkki on laajalti tunnettu Suomessa. Tämä tarkoittaa, että merkittävän osan kohdeyleisöstä on tunnettava merkki. Huomioon tulisi ottaa kaikki asiaan vaikuttavat seikat, kuten esimerkiksi merkin markkinaosuus, sen markkinointikustannukset, käytön intensiivisyys, kesto ja maantieteellinen laajuus. Tavaramerkki voi olla laajalti tunnettu ja saada laajalti tunnetulle merkille kuuluvaa suojaa, vaikka tavaramerkkiä ei olisi rekisteröity. Myös tavaramerkkidirektiivi mahdollistaa edellä 4 §:ssä todetuin tavoin vakiintuneet tavaramerkit ja vakiintuneet laajalti tunnetut tavaramerkit. Laajalti tunnetun tavaramerkin suojan laajuuden katsotaan olevan molemmissa tilanteissa sama.”

Tavaramerkkidirektiivi 2015/2436 16.12.2015

”10. On olennaista varmistaa, että rekisteröidyt tavaramerkit saavat saman suojan kaikkien jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmissä. Unionissa laajalti tunnetuille EU-tavaramerkeille myönnettyä laajaa suojaa vastaava suoja olisi myönnettävä myös kansallisella tasolla kaikille rekisteröidyille tavaramerkeille, jotka ovat laajalti tunnettuja kyseisessä jäsenvaltiossa.”

Huomaatteko merkittävän eron yllä olevissa hallituksen esityksessä ja direktiivissä? Kansallinen tavaramerkkilaki antaisi nykyisellään suojaa rekisteröimättömille, vaikka direktiivi edellyttää rekisteröintiä. Hallituksen esityksessä virhettä perusteellaan viittaamalla puutteellisesti direktiiviin, joka hallituksen virheellisen tulkinnan mukaan mahdollistaisi, että vakiintunut tavaramerkki saisi laajalti tunnetun tavaramerkin suojaa. Perustelu ei pidä paikkaansa, kuten edeltä voidaan helposti huomata.

Tavaramerkkidirektiivin 5.2 artikla, TRIPS-sopimuksen 16.3 artikla ja kattava EUT-oikeuskäytäntö (mm. C-252/07 Intel, kohdat 34 ja 47; T-150 Tosca Blu, kappale 55; C-375/97 General Motors, kappale 23) nimenomaan edellyttävät, että rekisteröinti on laajalti tunnetun tavaramerkin suojan saamisen edellytys. Siitä ei ole epäselvyyttä. Suomen uudessa tavaramerkkilaissa pyritään antamaan rekisteröimättömille tavaramerkeille direktiiviä selvästi kattavampaa suojaa, vaikka se on kiellettyä (mm. C-106/89, Marleasing, tuomio 13.11.1990, Kok. 1990, s. I-4135, Kok. Ep. X s. 599, kohdat 8-9 ja yhdistetyt asiat Pfeiffer ym., kohdat 113-119). Sama virhe löytyy hallituksen esityksestä myös muissa pykälissä. Esimerkiksi 13 §:n 3 momentista, joka ei vastaa sisällöltään direktiivin samaa kohtaa.

Hallituksen esitys HE201/2018 vp

”13 § Tavaramerkkiä ei rekisteröidä, tai jos se on rekisteröity, se on mitätöitävä, jos:
3) merkki on sama tai samankaltainen kuin aiempi Suomessa tai Euroopan unionissa laajalti tunnettu tavaramerkki, riippumatta siitä käytetäänkö sitä samoja tai samankaltaisia tavaroita tai palveluja varten.”

Tavaramerkkidirektiivi 2015/2436 16.12.2015

”3. Tavaramerkkiä ei lisäksi saa rekisteröidä tai, jos se on rekisteröity, se on julistettava mitättömäksi,
a) jos se on sama tai samankaltainen kuin aikaisempi tavaramerkki riippumatta siitä, ovatko tavarat tai palvelut, joita varten sitä haetaan tai rekisteröidään, samoja, samankaltaisia tai ei samankaltaisia kuin tavarat tai palvelut, joita varten aikaisempi tavaramerkki on rekisteröity, kun aikaisempi tavaramerkki on laajalti tunnettu jäsenvaltiossa, jota varten rekisteröintiä on haettu tai jossa tavaramerkki on rekisteröity, tai EU-tavaramerkin tapauksessa tavaramerkki on laajalti tunnettu unionissa ja myöhemmän tavaramerkin aiheeton käyttö merkitsisi epäoikeudenmukaisen edun saamista aikaisemman tavaramerkin erottamiskyvystä tai maineesta taikka olisi haitaksi aikaisemman tavaramerkin erottamiskyvylle tai maineelle.”

Voidaanko hallituksen esityksessä viitata direktiivin artiklaan tahallaan virheellisesti? Mahdollisesti, sillä tuossa yläpuolella on aivan suora lainaus direktiivistä. Jokainen huomaa, että artiklassa rekisteröinti mainitaan edellytyksenä laajalti tunnetun tavaramerkin suojan saamiselle, mutta hallituksen esityksen referaatista rekisteröinnin edellytys on jätetty pois. Tuskin tuollaista epähuomiossa tapahtuu. Tässä alla on hallituksen esityksen kappale, jossa yllä olevaa artiklaa referoidaan virheellisesti. Huomaatko eron, eli löydätkö alla olevasta referaatista mainintaa artiklassa mainitusta rekisteröinnistä? En minäkään.

Hallituksen esitys HE201/2018 vp

”Artiklan 3 kohdan mukaan tavaramerkkiä ei saa rekisteröidä tai, jos se on rekisteröity, se on julistettava mitättömäksi, jos se on sama tai samankaltainen kuin aikaisempi tavaramerkki, tavaralajien samankaltaisuudesta riippumatta, kun aikaisempi tavaramerkki on laajalti tunnettu jäsenvaltiossa, tai EU-tavaramerkin tapauksessa, kun tavaramerkki on laajalti tunnettu unionissa. Suoja edellytyksenä on, että myöhemmän tavaramerkin aiheeton käyttö merkitsisi epäoikeudenmukaisen edun saamista aikaisemman tavaramerkin erottamiskyvystä tai maineesta taikka olisi haitaksi aikaisemman tavaramerkin erottamiskyvylle tai maineelle.”

Niinpä.

Kuten edellä mainitsin, minulla on nimenomaan tästä lainkohdasta vuosien kokemus nyansseineen. Etuovi-tapauksen oikeudenkäynneissä Helsingin hovioikeudella oli  riittävä asiantuntemus haastavien tavaramerkkiasioiden käsittelyyn. En avaa tässä enemmälti oikeudenkäyntien sarjan materiaaleja, sillä helpointa on lainata Helsingin hovioikeutta. Tässä alla tähän liittyvät olennaisimmat hovioikeuden tuomiossa todetut seikat. Ne eivät jätä minkäänlaista tulkinnanvaraa asiasta.

Helsingin hovioikeus, Etuovi-oikeudenkäynti

Suomen oikeusjärjestelmän kannalta olisi noloa, jos uuteen lakiin päätyy direktiivin kanssa ristiriidassa olevia pykäliä. Ettei oltaisi vain direktiivin sekä omaan historiaani liittyvien seikkojen varassa, niin otetaan vielä kansallisia tuomioistuimia (myös Suomessa) sitovia Euroopan Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisuja samasta asiasta.

EUT C-252/07 Intel v. CPM, kohdat 34 ja 47
”Tavaramerkin laajaa tunnettuutta on arvioitava suhteessa siihen, miten kohdeyleisö, joka muodostuu niiden tavaroiden tai palvelujen kuluttajista, joita varten tämä tavaramerkki on rekisteröity, mieltää tavaramerkin.”

EUT T-150/04, Tosca Blu, kappale 55
”Asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 5 kohdan sanamuodosta, jossa käytetään ilmausta ”joita varten aikaisempi tavaramerkki on rekisteröity”, seuraa, että tätä säännöstä sovelletaan tämän asetuksen 8 artiklan 2 kohdan mukaisiin aikaisempiin tavaramerkkeihin vain siltä osin kuin ne on rekisteröity.”

EUT C-375/97, General Motors, kappale 23
”Koska direktiivin 5 artiklan 2 kohdassa – toisin kuin 5 artiklan 1 kohdassa – suojataan rekisteröityjä tavaramerkkejä myös muihin kuin samankaltaisiin tavaroihin tai palveluihin nähden, siinä on asetettu ensimmäiseksi edellytykseksi, että aiemman tavaramerkin tunnettuus yleisön keskuudessa on tietynasteista.”

Otetaan vielä vilkaisu edellä pikaisesti jo sivuamaani TRIPS-sopimukseen ja sen 16 artiklaan. Tämäkään ei jätä juuri arvailun varaa siitä täytyykö laajalti tunnetun tavaramerkin olla suojaa saadakseen rekisteröity vai ei.

TRIPS-sopimuksen 16(3) artikla
”Article 6 bis PC shall apply mutatis mutandis, to goods or services which are not similar to those in respect of which a trade mark is registered, provided that use of that trade mark would indicate a connection between those goods or services and the owner of the registered trade mark and provided that the interests of the owner of the registered trade mark are likely to be damaged by such use.”

Suomen osalta on 1.1.1996 tullut voimaan Maailman kauppajärjestön perustamissopimuksen liitteenä 1 C oleva sopimus teollis- ja tekijänoikeuksien kauppaan liittyvistä näkökohdista (ns. TRIPS-sopimus), jonka 16 artiklan 3 kohdan mukaan “Pariisin yleissopimuksen (1967) 6 bis artiklaa sovelletaan soveltuvin osin tavaroihin ja palveluihin, jotka eivät ole samanlaisia niiden kanssa, joille tavaramerkki on rekisteröity, edellyttäen että tavaramerkin käyttö sanotuille tavaroille tai palveluille loisi vaikutelman yhteydestä noiden tavaroiden tai palvelujen ja tavaramerkin omistajan välillä, ja edellyttäen, että rekisteröidyn tavaramerkin omistajan etu todennäköisesti kärsisi sellaisesta käytöstä.” TRIPS-sopimuksen 16 artiklan 3 kohdassa edellytetään siis tavaralajien ylittävän suojan saamiseksi tavaramerkin rekisteröintiä (mm. Mia Pakarinen: Tavaramerkin oikeudellinen suoja-ala ja tavaramerkin käyttö verkkotunnuksessa 2004, s. 64-66).

EUT on katsonut tavaramerkkiasetuksessa tarkoitetun laajalti tunnetun tavaramerkin suojan edellytysten osalta, että laajalti tunnettuina tavaramerkkeinä suojataan vain sellaisia tavaramerkkejä, jotka ovat yleisesti tunnettuja Pariisin yleissopimuksen 6 bis artiklassa tarkoitetussa merkityksessä ja joiden rekisteröinnistä on esitetty näyttöä (T-150/04, Mülhens GmbH & Co. KG v. SMHV, kohta 56). Unionin yleinen tuomioistuin on lisäksi todennut, että se, että jäsenvaltion lainsäädännössä taataan laaja suoja Pariisin yleissopimuksen 6 bis artiklassa tarkoitetuille yleisesti tunnetuille tavaramerkeille, joita ei ole rekisteröity, ei ole omiaan muuttamaan toteamusta, jonka mukaan asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 5 kohtaa ei sovelleta yleisesti tunnettuihin tavaramerkkeihin, kun niitä ei ole rekisteröity (Mülhens, kohta 61). Toisin sanoen laajalti tunnetun tavaramerkin suojaa voi saada vain rekisteröity tavaramerkki toisin kuin hallituksen esityksessä nyt virheellisesti todetaan.

Mia Pakarinen, Tavaramerkkien oikeudellinen suoja-ala

”TRIPS-sopimus, toisin kuin Pariisin sopimus, antaa siis suojaa myös yli kilpailurelaation. TRIPS-sopimuksen mukaan tällaista laajennettua suojaa tulisi kuitenkin antaa vain rekisteröidyille tunnuksille. TRIPS-sopimuksen ja direktiivin valossa näyttää siis siltä, että yhteisöalueella rekisteröimättömille tavaramerkeille tulisi siis pääsääntöisesti antaa suojaa vain suhteessa identtisiin tai samankaltaisiin tavaroihin/palveluihin. Jotta tavaramerkin oikeudenhaltija voisi saada yli tavarakohtaisuuden menevää suojaa, on hänellä oltava voimassaoleva rekisteröinti johon vedota.”

”TRIPS-sopimus antaa rekisteröidyille yleisesti tunnetuille merkeille suojaa yli kilpailurelaation. Sen tarkoitus on laajentaa Pariisin sopimuksen suojaa, mutta se eroaa tästä olennaisesti juuri siksi, että siinä puhutaan vain ja nimenomaisesti rekisteröidyistä merkeistä.”

Mitä nyt pitäisi tehdä?

Nähdäkseni ei ole mitään epäselvyyttä siitä, etteikö direktiivi edellyttäisi rekisteröintiä laajalti tunnetun tavaramerkin suojan saamiselle. Toin nämä epäkohdat esiin työ- ja elinkeinoministeriön asettamassa työryhmässä sekä suullisesti että kirjallisesti. Jostain syystä ne eivät kuitenkaan päätyneet mietintöön saakka, vaikka kyse on olennaisesta seikastaHallituksen esitys uudesta tavaramerkkilaista tulee korjata vastaamaan tavaramerkkidirektiiviä. Se onnistuu poistamalla hallituksen esityksestä virheellinen perustelu ”Tavaramerkki voi olla laajalti tunnettu ja saada laajalti tunnetulle merkille kuuluvaa suojaa, vaikka sitä ei ole rekisteröity” ja lisäämällä lakiesitykseen direktiivin mukainen määritelmä rekisteröinnin edellytyksestä laajalti tunnetun tavaramerkin suojan saamiseksi.

Ellei tätä virhettä korjata, joutuvat suomalaiset tuomioistuimet jatkossakin noudattamaan kansallisen lainsäädännön sijaan EU-direktiiviä. Sellainen tilanne tuskin oli alunperin tavaramerkkilain kokonaisuudistuksen tarkoituksena. Uudistusta lähdettiin nimittäin aikanaan tekemään, jotta tavaramerkkilaki saataisiin viimein vastaamaan direktiiviä. Ilmeisesti joku on nyt pudottanut hanskat ennen maaliviivaa. Tavaramerkkilaki ei nimittäin avaudu kovin helposti edes kokeneille asianajajille saati kansanedustajille ja ministeriön virkamiehille. Nyt tarvitaan käsi pystyyn virheen merkiksi ja nopea korjausliike.


Jocka Träskbäck (kok.) on ehdolla eduskuntaan Pirkanmaalta.
- Liity Facebook-ryhmään
- Liity Tukiryhmään Facebookissa
- Lue lisää vaaliteemoista
- Tue kampanjaa joukkorahoituksella

Ammattiliittojen itkupotkuraivarit – öykkäröinnin lyhyt oppimäärä

Suomessa eletään parhaillaan historiallisia hetkiä, kun SAK on käskyttänyt jo toisen kerran lyhyen ajan sisään joukkionsa barrikadeille marionettinsa SDP:n vaalikampanjaa tekemään. Hakaniemen vasalli Antti Rinne tekee täsmälleen kuten hänen isäntänsä käskee, ja soppa on  silloin valmis.

Jokainen asioita seuraava tietää, että kyse ei ole todellisuudessa irtisanomislaista aivan kuten kevään lakkoilussa ei ollut todellisuudessa kyse aktiivimallista. Molemmissa lakkoiluissa kyse oli ja on vain ja ainoastaan kahdesta asiasta: 1. Demarien vaalikampanjasta ja 2. Ammattiliittojen kipuilusta jäsenmäärän ja arvovallan syöksykierteessä. Lue jälkimmäisestä pidempi kirjoitukseni tästä.

On päivänselvää, että irtisanomislaki täytyy ajaa läpi. Siitä ei ole mitään epäselvyyksiä. Laki tulee madaltamaan työllistämisen kynnystä ja synnyttämään siten merkittävän määrän uusia työpaikkoja. Laki siis parantaa työllisyyttä. Olen kirjoittanut aiheesta jo aiemmin, joten en turhaan toista itseäni. Lue aiheesta pidempi kirjoitus tästä. Irtisanomislakia on turha tässä yhteydessä pidemmälti käsitellä, koska se ei liity mitenkään nyt meneillään olevaan lakkoiluun ja yhteiskunnan kehityksen mukanaan tuomaan ammattiliittojen kipuiluun.

SDP ei halua kiistan päättyvän sovintoon

Irtisanomislaki valittiin nyt tekosyyksi samasta syystä kuin aktiivimalli keväällä. Niiden molempien tilalla olisi voinut olla vaikkapa hulevesilaki tai eläinsuojelulaki. Aivan mikä tahansa. Tämä seikka vahvistui viimeistään, kun pääministeri Juha Sipilä esitti lakkokenraali Antti Rinteelle suorassa A-Studio -ohjelmassa sovintoa ja irtisanomislain vetämistä pois. Rinne ei ottanut asiaa kuuleviin korviinsa eikä edes vastannut, joten Sipilä toisti sovintoesityksen vielä kaksi uutta kertaa. Rinne väisti ne kaikki. Viimeistään tämä vahvisti vedenpitävästi, että SDP ei missään nimessä halua, että sen vaalikampanjana toimivat lakot peruttaisiin.

Juha Sipilän hallitus taas on puolestaan antanut jo lukemattomia kertoja ammattiliitoille äärimmäisen nolosti veto-oikeuden hallituksen päätöksiin, joten nyt on täysin perusteltua puhua siitä kuka maata todellisuudessa johtaa, eduskunta ja sen valitsema hallitus vai sittenkin joku random joukkio ulkoparlamentaarisia yhdistyksiä Hakaniemestä? Ensin mainitun demokratian peruspilarin on meille valinnut Suomen kansa demokraattisilla vaaleilla ja toinen taas on… No tiedätte kyllä.

Myös irtisanomislain tapauksessa hallitus meni nopeasti polvilleen ja laski esityksen koskevien yritysten työntekijämäärän kahdestakymmenestä kymmeneen. Se oli nolo hetki suomalaiselle demokratialle ja hallituksen uskottavuudelle. Hallituksen pitäisi nyt kasvattaa munat ja tehdä viimein päätöksiä itsenäisesti Suomen kansan sille antamalla mandaatilla ilman asiaan täysin kuulumattoman yksittäisen vaalikampanjan vaikutusta. Kenellekään ulkopuoliselle ei tule antaa veto-oikeutta tällaisissa asioissa.

Maailma muuttuu ja nykyisenkaltaiset ammattiliitot ovat vääjäämättä kuolemassa pois, joten kolmikannan jäätyä syystäkin historiaan tulee ammattiliittoja jatkossa enää kuulla korkeintaan lausuntojen antajina.

Esimerkiksi SAK väittää juhlapuheissaan edelleen olevansa yli miljoonan suomalaisen järjestö, mutta totuus on täysin toinen. Taannoin nimittäin paljastui, että syöksykierteessä olevan SAK:n jäsenmäärä on enää hädin tuskin 600 000 suomalaista. Jäsenpako vain nopeutuu jatkossa, kun ammattiliitot paljastavat viimein oikeat tarkoitusperänsä. Työttömyys ja kurjuus ovat niiden etu ja tavoite, jonka varjolla nuo veroparasiitit keräävät miljardeja kaikkein köyhimmiltä suomalaisilta esimerkiksi asumistukina ylisuurien riistovuokrien kautta. Köyhiltä tuhkatkin pesästä ammattiliiton holviin. Kirjoitin aiheesta taannoin. Lisäksi suuri osa suomalaista maksaa joka kuukausi siivun palkastaan Hakaniemen pohjattomaan kassaan.

Ammattiliittojen rajattoman härskiyden osoitti viimeistään viime viikon äänestys eduskunnassa. Perustuslain myötä Suomessa ylintä päätösvaltaa käyttävä eduskunta päätti, että hallitus voi jatkaa irtisanomislain valmistelua. Siis valmistelua, jonka perusteella joskus hamassa tulevaisuudessa esitettävän lain eduskunta voi halutessaan myös hylätä. Viimeistään eduskunnan päätöksen jälkeen ammattiliittojen olisi pitänyt kaivautua ökypalkkaisine johtajineen takaisin kiviensä alle ja antaa demokratian tehdä tehtävänsä. Sen sijaan AY-joukkio päätti uhmata Suomen kansaa ja sen valitsemaa eduskuntaa jatkamalla lakkoiluaan. Vastaavaa ei taida olla tapahtunut koskaan aiemmin, joten ammattiliittojen hätä arvostuksensa tulevaisuudesta on nyt todella suuri.

Tällä hetkellä lakot on siis osoitettu suoraan suomalaista kansanvaltaa, eduskuntaa ja perustuslakia vastaan. Ammattiliitot lakkoilevat siis jokaista suomalaista vastaan. Samat ammattiliitot elävät pitkälti valtion rahoittamana, koska nuo veroparasiitit jättävät tilittämättä vuosittain noin 200 miljoonaa euroa valtion kassaan. Puuttuvan summan joutuvat maksamaan muut veronmaksajat. Sinä ja minä. Nyt käsillä oleva tilanne antaa myös asiantuntijoiden mukaan syyn kysyä perustellusti, että miksi valtio rahoittaa järjestöjä, jotka toimivat suoraan kansanvaltaa vastaan. Enää ei ole olemassa mitään syytä miksi työmarkkinajärjestöjen verovapautta ei pitäisi poistaa. Siksi se on myös yksi vaaliteemoistani.

Tähän kokonaiskuvaan sopii mainiosti, että alkavan viikon kaksipäiväisen lakkoilun uhreiksi ammattiliitot ovat valinneet juuri lapset ja vanhukset, eli kaikkein heikoimmat. Juuri ne, joiden etua nämä samat liitot ja niiden poliittinen käsikassara SDP väittävät juhlapuheissaan suojelevan. Todelliset tarkoitusperät kuitenkin paljastuivat, kun kriisi arvovallan murentumisesta alkoi.

Ammattiliitto ei liity ansiosidonnaiseen mitenkään

Päivä päivältä yhä useampi suomalainen ymmärtää, että ammattiliitto ei liity mitenkään ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan ja että ammattiliitto ei maksa pennin jeniä ansiosidonnaisista työttömyyskorvauksista. Suomalaisten sumutus tästä aiheesta on jatkunut jo vuosikymmeniä, mutta onneksi koko ajan useampi ymmärtää, että ammattiliitot vievät merkittävän osan kuukausipalkasta ilman, että ne liittyvät mitenkään työttömyysturvaan saati olisivat ansiosidonnaisen edellytys.

Laki edellyttää, että kenenkään ei tarvitse kuulua liittoon saadakseen ansiosidonnaista työttömyysturvaa. Siihen riittää pelkän työttömyyskassan jäsenyys, ja kassat ovat aina liitoista erillisiä organisaatioita. Esimerkiksi niin sanottu Loimaan kassa, eli YTK, laski juuri tällä viikolla hintojaan, koska sen suosio on räjähdysmäisessä kasvussa. YTK tarjoaa työttömyysturvaa ilman liittojen kuukausipalkasta viemää merkittävää osuutta. Yksi vaaliteemoistani on saada jokainen suomalainen palkansaaja automaattisesti ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiriin. Lue lisää siitä ja muista vaaliteemoistani tästä.

Valhe, propaganda ja muunneltu totuus

Parhaillaan verkossa liikkuu rajattomasti vihervasemmiston räikeän valheellista propagandaa, jolla pyritään perusteettomasti oikeuttamaan lasten jättäminen ilman ruokaa kahdeksi päiväksi. Esimerkiksi tämä somepäivitys tarjoaa malliesimerkki siitä miten valheellinen vasemmistopropaganda saa ihmiset uskomaan mitä tahansa soopaa, jota AY-liikkeen propagandaosasto heille tuubeistaan syöttää. Kuvitelkaapa, että monet suomalaiset tekevät tällaisen roskan perusteella ensi keväänä äänestyspäätöksensä.

Väite: ”Hallitus söi sanansa olla heikentämättä työttömien asemaa, kun kiky-sopimus sovittiin.”

Väärin. Hallitus ei ole kiky-sopimusta neuvoteltaessa luvannut missään vaiheessa olla heikentämättä työttömien tai työllisten asemaa. Se on yksinomaan ammattiliittojen valhe, jonka perättömyyden Helsingin Sanomat äskettäin osoitti hankkimalla tutkittavakseen kyseisissä kiky-kokouksissa tehdyt muistiot. Mikäli tuollainen lupaus olisi tehty, olisi siitä kiistatta olemassa sanatarkasti materiaalia mustaa valkoisella vähintään kokouksen muistiinpanoissa. Väite on siis yksinkertaisesta perätön, eli valhe.

Väite: ”Hallituksen toimet ovat yksipuolisesti heikentäneet pienituloisten asemaa Suomessa.”

Väärin. Tuloerot ovat nykyisen hallituksen aikana pienentyneet, joten pienituloiset saavat nyt enemmän rahaa suurituloisiin nähden kuin demareiden istuessa viimeksi hallituksessa. Mielikuva köyhien rokottamisesta on vain vihervasemmiston perätön väite, joka on osoitettu tilastollisesti vääräksi jo lukemattomia kertoja. Suomalaisten ja kansainvälisten tilastojen mukaan Suomi edustaa tuloerojen pienuudessa kirkkainta kärkeä Euroopassa ja koko maailmassa. Myös ostovoimakorjatussa mediaanitulossa Suomen gini-kerroin on aivan Euroopan kärkitasoa. Lisäksi tilastokeskuksen mukaan köyhyys- ja syrjäytymisriskissä elävien osuus on laskenut merkittävästi sen jälkeen, kun nykyinen hallitus aloitti, eli kun demarit putosivat hallituksesta. Faktoilla on usein taipumus pilata hyvin alkanut propaganda.

Väite: ”Nyt kun pienipalkkaiset keittäjät ja siivoojat ovat lakossa työehtojensa takia”

Väärin. Lakossa ovat JULKISEN sektorin keittäjät ja siivoojat, joita YKSITYISEN sektorin yrityksiä koskeva irtisanomislaki ei koske mitenkään. Nyt lakkoilevat eivät ole lakimuutoksen piirissä, joten keittäjät ja siivoojat eivät ole lakossa työehtojensa takia, vaan he jättävät lapset ilman ruokaa aivan muista syistä. Todellinen syy lakkoiluun tulikin todettua jo edellä. Veikkaan, että valtaosa lakkoilevista ei ymmärrä, että lakkokenraalit ovat määränneet heidät lakkoon demarien vaalikampanjan ja ammattiliittojen vaikutusvallan pönkittämisyrityksen vuoksi. Loput eivät uskalla mennä työpaikoilleen, vaikka liitto ei voi pakottaa ketään lakkoilemaan. Ei jäseniään eikä ketään muutakaan.

Tämän kaiken seurauksena alkavalla viikolla lapset eivät saa kahtena päivänä ruokaa kouluissa ja päiväkodeissa. Monille lapsille koulun ja päiväkodin ruoka on päivän ainoa lämmin ateria. Maanantaisin ruoan menekki kasvaa jopa 20 % normaalista, kun lapset tulevat viikonlopun jälkeen nälkäisinä kouluun ja päiväkotiin. Demarien vaalikampanjan ansiosta näiden lasten nälkä jatkuu kaksi ylimääräistä päivää, ja ruokaa on luvassa yhteiskunnan toimesta vasta keskiviikkona. Mahtavat lakkoilijat ja heidän lakkokenraalinsa olla tyytyväisiä saavutukseensa. Yhtä tyytyväisiä saavutukseensa lienevät ne demaripäättäjät, jotka ovat kieltäneet ravintoloita ja kauppiaita tarjoamasta nälkäisille lapsille ruokaa. Nälkä on ollut maailman kriisipesäkkeissä perinteisesti politiikan välikappale. En olisi uskonut, että 2000-luvulla sitä käytetään myös Suomessa.

Pienen ihmisen puolella? Kunpa olisivatkin.


Jocka Träskbäck (kok.) on ehdolla eduskuntaan Pirkanmaalta.
- Liity Facebook-ryhmään
- Liity Tukiryhmään Facebookissa
- Lue lisää vaaliteemoista
- Tue kampanjaa joukkorahoituksella

JockaTV: Tunnelmat ehdokasvalinnan jälkeen – sisältää politiikkaa!

Tallensin keskiviikkona videolle hieman tunnelmia heti sen jälkeen, kun Kokoomuksen piirikokous oli valinnut minut ehdokkaaksi ensi kevään eduskuntavaaleihin. Videolla kommentoin lisäksi hieman päivän toista agendaa, eli yrityksiä piinaavia järjenvastaisia lakkoja sekä niiden taustoja.


Jocka Träskbäck (kok.) on ehdolla eduskuntaan Pirkanmaalta.
- Liity Facebook-ryhmään
- Liity Tukiryhmään Facebookissa
- Lue lisää vaaliteemoista
- Tue kampanjaa joukkorahoituksella

Kansantalous ammattiyhdistysten panttivankina

Ammattiyhdistysliike virittelee parhaillaan lakkoasetta, jolla se kiristää hallitusta perumaan työelämän tärkeän uudistuksen. Monet hallituksen aikaisemmat uudistukset on peruttu samasta syystä, kun hallitus on taipunut kerta toisensa jälkeen ja mahdollistanut elinkeinoelämän ja kansantalouden ottamisen ammattiyhdistysten panttivangiksi. Niiden lunnaat ovat kalliita, sillä poliittiset lakot aiheuttavat täysin sivullisille yrityksille ja ihmisille miljardivahingot.

Suomessa poliittisten päätösten tekeminen kuuluu ainoastaan vaaleilla valitulle eduskunnalle ja sen valitsemalle hallitukselle, joten AY-liikkeen toimet ovat demokratian ja parlamentarismin halveksimista. Tietääkseni yhtään ammattiliittoa ei ole valittu eduskuntaan. Pian nähdään onko AY-liikkeellä siitä huolimatta veto-oikeus hallituksen ja eduskunnan päätöksiin.

AY-liike on kaivanut lakkoaseen esiin, koska hallitus on helpottamassa työllistämistä ja irtisanomista pienissä yrityksissä. Työllisyyden parantuminen on tunnetusti punainen vaate Hakaniemessä, jossa eletään työttömyydestä ja kurjuudesta. Siksi liitot ovat vesittäneet monta tärkeää uudistusta. Nyt olemme tilanteessa, jossa hallitus ei saa antaa enää piiruakaan periksi. Mieluummin pysäytetään Suomi kertalaakista kuin alistutaan vuodesta toiseen jatkuvaan kiristykseen ja uhkailuun. Nyt hallitukselta odotetaan ryhtiliikettä.

Hyvinvointivaltion rapauttaminen täytyy saada loppumaan, sillä seuraava taantuma odottaa nurkan takana. AY-liikkeelle täytyy osoittaa kaapin paikka, koska sillä ei ole roolia päätöksenteossa. Tällä hallituskaudella Suomeen on syntynyt yli 120 000 uutta työpaikkaa, mutta mikä mahtaisi olla tilanne ilman AY-liikkeen kapuloita rattaissa?

Eduskunnan täytyy ottaa pikaisesti käsittelyyn ammattiyhdistysten verovapauden lopettaminen ja korvausvelvollisuus poliittisten lakkojen aiheuttamista vahingoista. Verovapauden myötä me veronmaksajat joudumme maksamaan vuosittain satoja miljoonia euroja enemmän veroja – kuuluimme liittoon tai emme. Siitä on yhdenvertaisuus kaukana.

Kirjoitus on julkaistu tänään Pohjalainen-lehdessä.


Jocka Träskbäck (kok.) on ehdolla eduskuntaan Pirkanmaalta.
- Liity Facebook-ryhmään
- Liity Tukiryhmään Facebookissa
- Lue lisää vaaliteemoista
- Tue kampanjaa joukkorahoituksella

Valehtelusta tullut politiikan väline – ryhtiliike tarvitaan nyt!

Termit valehtelija ja valhe olivat vielä muutama vuosi sitten elleivät nyt kiellettyjä niin ainakin liian rajuja kansallisen politiikan areenoille. Silloin esimerkiksi eduskunnassa opastettiin käyttämään niiden sijaan termiä ”muunneltu totuus”. Viimeisen vuoden aikana tilanne on kuitenkin muuttunut, sillä nykyisin jopa politiikan toimittajat joutuvat perustellusti käyttämään mainittuja termejä. Niin käytän minäkin, koska olen kyllästynyt nykyiseen trendiin, jossa tietoinen valehtelu on otettu mukaan sekä ammattiyhdistysten että poliittisten puolueiden keinovalikoimiin.

Enää ei ole kyse pienistä valkoisista valheista tai erilaisista näkemyksistä, vaan tarkoituksellisesta perättömien väitteiden levittämisestä. Iltalehden politiikan toimittaja Mika Koskinen kysyi suoraan saako poliitikko tosiaan valehdella. Toinen kokenut politiikan toimittaja Timo Haapala totesi Twitterissä osuvasti, että jos tällaisen valehtelun hyväksyy, niin voi hyväksyä kaiken.

Pidän nykytilannetta huolestuttavana monestakin syystä. Politiikkaan pesiytynyt valehtelun kulttuuri on omiaan romuttamaan kansalaisten luottamusta politiikkaan, poliitikoihin ja puolueisiin. Miksi useasti valheesta kiinni jäänyt kansanedustaja puhuisi jatkossa totta? Miksi kansalaisen pitäisi luottaa siihen, että sama kansanedustaja puhuisikin ensi kerralla totta? Ei miksikään. Suomalaisilla on perusteltu syy kyseenalaistaa kaikki näiden henkilöiden ja instanssien väitteet ja niiden todenperäisyys. Luottamusta sen sijaan luovat esimerkiksi Juhana Vartiaisen (kok) ja Osmo Soininvaaran (vihr) kaltaiset kansanedustajat, jotka sanovat ikävätkin asiat siten kuin ne ovat. Sellainen luo luottamusta puoluekantaan katsomatta.

En luonnollisestikaan haluaisi todeta ketään valehtelijaksi, mutta faktoja rakastavana pitkän linjan toimittajana en voi olla kertomatta suomalaisille mitkä järjestöt, puolueet ja henkilöt heille kulloinkin satuilevat puutaheinää. Kansalaisilla on oikeus tietää ketkä heille syöttävät perättömyyksiä. Viestintuojaa on turha ampua. Tiedon saatuaan jokainen suomalainen voi sitten vapaasti pohtia mikä on ollut kulloinkin motiivina ja miten se vaikuttaa jatkossa. Vanha sanonta toteaa, että luottamuksen voi menettää vain kerran, ja kansanedustajan tehtävä on maan korkeimpia luottamustehtäviä. Haluammeko tosiaan nähdä eduskunnassa jatkossakin ihmisiä, jotka levittävät kannattajilleen tietoisesti väärää tietoa? Sen voi jokainen äänioikeutettu vapaasti itse päättää ensi keväänä vaaliuurnilla.

Valehteleva poliitikko saa helposti myös kollegansa näyttämään samalta. Aiheesta käydyissä keskusteluissa on nostettu usein esiin, että jokainen poliitikko olisi pohjimmiltaan valehtelija. Se lienee hyvin yleinen stereotypia. Itse en ole poliitikko, vaan yrittäjä ja perheenisä, mutta en silti voi allekirjoittaa yleistystä. Asioita pitää voida ajaa rehellisesti, ja sekä asioihin että puolueisiin kohdistuvaa kritiikkiä pitää voida harjoittaa rehellisesti faktapohjalta. Kaikissa puolueissa ja hankkeissa on varmasti jotain sellaista, jota voi kritisoida ilman tarkoituksellista valehtelemista. Jostain syystä tuohon politiikan osa-alueeseen on viime aikoina muodostunut musta aukko, jota paikataan yhä useammin perättömillä väitteillä. Ja niistä jäädään usein myös kiinni.

Paras esimerkki tällaisesta kulttuurista on Vihreät. Tuoreimpina heistä Jani Toivola ja Emma Kari, mutta samaa ovat tehneet jo pitkään myös esimerkiksi Ville Niinistö ja Touko Aalto. Vielä muutama vuosi sitten Vihreät menestyi hienosti osallistuessaan politiikkaan faktapohjalta, mutta sitten Niinistön kauden loppupuolella tapahtui jotain mikä muutti tilanteen. Vihreissä alkoi totuuden ja suoraselkäisyyden jälkeinen aikakausi, joka on voimistunut viikko viikolta. Samaan aikaan puolueen kannatus on ollut ihan ymmärrettävästi vahvassa laskussa, sillä suomalaiset ovat fiksumpia kuin mitä puolueessa uskotaan. Vihreät on malliesimerkki äänestäjien aliarvioimisesta, mutta toki perättömyyksiä levitetään myös muista puolueista ja myös ammattiyhdistyksistä. Jokaisella puolueella lienee omat luurankonsa kaapissa.

Kertojasta riippumatta valehtelun syy on nähdäkseni yleensä siinä, että varsinaiset argumentit ovat loppuneet ja populistiset tarkoitusperät täytyy pyrkiä siitä huolimatta täyttämään. Kun faktat eivät enää tarjoa tarpeeksi raflaavia vastakkainasetteluja, keksii populisti päästään uusia. Toki aina löytyy myös ihmisiä, jotka uskovat sokeasti heille syötettävän pajunköyden.

Järjestöpuolella tähän sortui taannoin SAK, joka lanseerasi valheellisen #viimeinenniitti -kampanjan. Järjestö yritti kampanjallaan mustamaalata hallituksen suunnitelmat työllistämisen helpottamiseksi, mutta  joutui vetämään kuvansa nopeasti pois. Poliittiset valehtelijat voisivat kritisoida hallitusta, oppositiota tai niiden hankkeita myös faktapohjalta, jolloin somemyrskyjen sijaan voisi syntyä myös hedelmällistä keskustelua. Nyt sellainen on mahdotonta, kun perättömyyksien kohteet joutuvat alituisesti korjaamaan väitteitä, ja hedelmällinen jatkokeskustelu on sen jälkeen lähes mahdotonta. Ikävä kyllä.

SAK:n valhekampanja 2018

Vielä muutamia vuosikymmeniä sitten poliitikot saivat puhua eduskunnassa lähes mitä tahansa, kun kansa keskittyi vain kuuntelemaan ja ihmettelemään. Sitten alkoi internetin aikakausi, jonka myötä poliitikoiden jokainen lausunto jää talteen kenen tahansa sekunneissa googletettavaksi. Tämä on luonut politiikkaan aivan uudenlaisia paineita, jotka ovat varmasti raskaita varsinkin jo vuosikymmeniä eduskunnassa istuneille konkareille. Kaikella kunnioituksella heitä kohtaan täytyy kuitenkin todeta, että perättömyyksiä harrastaa konkarien sijaan pääasiassa poliitikoiden nuorempi sukupolvi, joka ei ole kasvanut suoraselkäisyyteen, vaan on jousitettuine selkärankoineen niin sanotun vapaan kasvatuksen tulosta.

Olen ehkä naiivi, mutta uskon nykyisen tilanteen parantuvan seuraavien eduskuntavaalien jälkeen. Toivottavasti eduskunnassa tapahtuu puolueesta riippumatta merkittäviä miehistönvaihdoksia. Olen itse ehdolla kokoomuksen ehdokkaaksi ensi kevään eduskuntavaaleihin. Pirkanmaan Kokoomus valitsee eduskuntavaalien ehdokkaansa lokakuussa. Tulevan kampanjani yksi tärkeimmistä termeistä on #RYHTILIIKE. Sitä tarvitaan eduskunnassa nyt enemmän kuin koskaan aiemmin. Emme saa ottaa Suomessa käyttöön Yhdysvaltojen mallin mukaista totuuden jälkeistä aikaa. Emmehän?

#jocka2019
#ryhtiliike


Jocka Träskbäck (kok.) on ehdolla eduskuntaan Pirkanmaalta.
- Liity Facebook-ryhmään
- Liity Tukiryhmään Facebookissa
- Lue lisää vaaliteemoista
- Tue kampanjaa joukkorahoituksella

Tappajat kaasuttelevat teillämme – eduskunnalta tarvitaan ryhtiliike

Suomalainen hyvinvointivaltio pyrkii pitämään parhaansa mukaan huolta yhteiskunnan heikoimmista ja vähäosaisista jäsenistä, mutta yhden tappajajoukon edessä seistään kuitenkin edelleen tumput suorana tekemättä mitään konkreettista asian korjaamiseksi. Suomen teillä risteilee nimittäin tänäkin päivänä – myös sinun tätä kirjoitusta lukiessasi – vähintään kymmeniä tappajia, joiden kuriin saamiseksi ei ole tehty läheskään tarpeeksi. Kyseessä on jokapäiväinen ja akuutti kansallinen tragedia, joka aiheuttaa vuosittain määrättömästi surua sadoissa perheissä.

Kyse on rattijuopoista.

Suomessa on rattijuoppojen aiheuttamista tragedioista esimerkkejä enemmän kuin voisin tässä koskaan mainita. Tammi-kesäkuussa 2018 rattijuopumusten määrä kasvoi edellisvuodesta peräti 14,4 prosenttia, ja törkeiden rattijuopumusten määrä peräti 5,17 prosenttia. Jokainen meistä tietää, että nykyisellä valvonnan määrällä tuo on vain jäävuoren huippu. Koska sinä olet ajanut viimeksi puhallutusratsiaan? Niinpä. Sitten synkkään tilastoon: Vuonna 2017 rattijuopot tappoivat Suomessa 38 ihmistä ja vammauttivat 551 ihmistä. Rattijuoppo tappaa siis keskimäärin yhden suomalaisen joka kymmenes päivä. Onko se paljon vai vähän? Entä pitäisikö lainsäätäjien viimein herätä tähän asiaan, vai annammeko tosiaan tragedian jatkua?

Työskentelin 2000-luvun alussa neljä vuotta Poliisi-TV -ohjelman toimittajana ja istuin kymmeniä viikonloppuja poliisiautojen takapenkeillä ympäri maata kaikissa isoissa kaupungeissa ja lukemattomissa pienemmissä kunnissa. Neljän vuoden aikana olin useita kertoja mukana takaa-ajoissa, jossa mentiin tuhatta ja sataa rattijuoppojen ja niihin rinnastettavien huumekuskien perässä. Vaaratilanteita oli lukemattomia. Näimme karmaisevia tapauksia ja niiden seurauksia, joista lehtien palstoilta saadaan yleensä lukea ilman tarkkoja uutiskuvia. Tiedän siis liiankin hyvin millaista jälkeä rattijuopot tekevät maamme teillä.

Kirjoitin tästä samasta asiasta Facebook-sivulleni jo elokuussa, kun rattijuoppo törmäsi Haukiputaalla kahteen lapseen ja pakeni paikalta. Tänään 12. syyskuuta saimme taas lukea lehdistä miten sivullinen nainen kuoli lauantaina Inkoon Degerbyssä, kun yli kaksi promillea puhaltanut rattijuoppo ajoi nokkakolarin maantiellä. Uhrilla ei ollut mitään mahdollisuutta selvitä. Tällaisten tilastojen ja tapausten myötä luulisi hälytyskellojen jo soivan eduskunnassa, mutta ei. Siellä on hiljaista kuin huopatossutehtaalla.

Kahden lapsen isänä en voi hyväksyä nykytilannetta. En lainkaan.

Mikä olisi sitten oma ratkaisuni? Minusta Suomeen tarvitaan pikavauhtia lakimuutos, joka mahdollistaa rattijuopon ajoneuvojen määräaikaisen tai pysyvän takavarikon jo ensikertalaiselta sellaisissa tapauksissa, joissa kuljettaja syyllistyy törkeään rattijuopumukseen. Seuraamus täytyy panna täytäntöön täysin huolimatta ajoneuvon omistussuhteista. Rikoslain 10 luvussa määritellyn menettämisseuraamuksen tarkoitus on uusien rikosten ehkäiseminen, joten ajoneuvon menetys on mielestäni erittäin hyvin perusteltu seuraamus kyseisellä ajoneuvolla tehdystä rikoksesta, joka aiheuttaa välitöntä vaaraa sivullisille. Ensikertalaiselta auto tulisi ottaa valtion varikolle takavarikkoon esimerkiksi puoleksi vuodeksi, ja rikoksen uusimisen yhteydessä auto tulisi tuomita kokonaan valtiolle menetetyksi. Jälkimmäisessä tapauksessa auto huutokaupattaisiin uudelle omistajalle ja siitä saatavat varat voitaisiin osoittaa esimerkiksi rikosuhrimaksuna rikosten uhrien tukipalveluihin.

Tässä vaiheessa joku voi miettiä, että menetysseuraamus olisi epäreilua tapauksissa, joissa rattijuoppo ei itse omista autoaan. Jos rikoksen tekemisen olennaisena välineenä käytetty auto on leasing-auto tai kaverilta lainattu, niin rattijuoppo vastaa luonnollisesti itse aiheuttamistaan seurauksista auton omistajalle. Tilanne on rinnastettavissa siihen, että rattijuoppo ajaa leasing-autonsa tai kaverinsa auton romuksi metsään. Silloinkin auto menetetään, eikä auton haltijan tai omistajan vakuutusyhtiö varsinaisesti innostu tilanteesta. Jatkossa kannattaisi siis miettiä kahteen kertaan kenelle autoaan lainaisi.

Leasing-sopimuksiin saadaan helposti lisättyä pykälä, jolla vastuu määritellään tapauksissa, joissa auto määrätään menetetyksi valtiolle tilapäisesti tai pysyvästi kuljettajan rattijuopumuksen vuoksi. Auton haltija vastatkoon käytössään olevan auton käyttämisestä. Poikkeuksena tästä pääsäännöstä tulisivat tietenkin tapaukset, joissa auto on selkeästi varastettu. Poliisin tehtävä olisi selvittää onko auto otettu käyttöön luvatta vai ei.

Suomen nykyinen oikeuskäytäntö on rattijuopoille kuin yhtä suurta yläkoulun jälki-istuntoa. Tuomiot ovat muille aiheutettuun vaaraan nähden mitättömiä.  KKO on jopa linjannut ennakkoratkaisuissaan (mm. KKO:2005:75), että ajokiellon määrääminen on tehokas keino estää rattijuopumuksen toistumista. Väärin. Käytäntö on osoittanut lukemattomien ihmishenkien menetyksellä, että korkeimman oikeuden näkemys ei pidä paikkaansa. Ajokielto ei ole lainkaan rangaistus, kun sitä ei noudateta ja kun rikoksentekoväline odottaa oven edessä käynnistämistään. Ensimmäisen kossupullon jälkeen kaasu on jo pohjassa – väitti korkein oikeus sitten ihan mitä tahansa. Tästä on olemassa lukemattomia traagisia käytännön esimerkkejä.

On totta, että jo nykyisen rikoslain 10 luvun 5 §:n 2 momentti mahdollistaa rattijuopon auton takavarikoinnin, mutta käytännössä niin ei käy juuri koskaan. Nykyisen oikeuskäytännön mukaan rattijuopon täytyy jäädä kiinni kymmeniä kertoja ennen kuin oikeus määrää auton menetetyksi. Koska vain murto-osa kännissä ajeluista päättyy kiinni jäämiseen, pääsee rattijuoppo vaarantamaan nykyisin ihmishenkiä jopa satoja kertoja ennen kuin yhteiskunta ottaa häneltä rikoksentekovälineen pois. Menettämisseuraamuksesta tulee tehokas pelote vasta, kun se on mahdollista määrätä jo heti ensimmäisellä kerralla. Nykyisin tällaista pelotetta ei ole, koska ensikertalainen ei koskaan menetä autoaan. Ei vaikka ajaisi kolmen promillen kaatokännissä lapsia täynnä olevaan bussikatokseen. Asialle täytyy siis tehdä jotain ja nopeasti.

Yksikään rattijuoppo ei lähde vahingossa juovuksissa auton rattiin. Teko on siis aina tahallinen. Siitä huolimatta ihmishenkien menettämiseen johtaneiden rattijuopumusten rikosnimike on nykyisin yleensä kuolemantuottamus. Tätäkin tulisi harkita perusteellisesti uudelleen, sillä kuolemantuottamuksen sijaan sivullisten kuolemaan johtavien rattijuopumusten oikea nimike ja sen myötä myös tuomion pitäisi olla tappo. Sastamalan helmikuun 2017 tapauksessa tuomioistuin katsoi teon niin suunnitelmalliseksi, että tekijä tuomittiin taposta. Se oli äärimmäisen harvinainen poikkeus. Suomen rikoslaissa säädetään eri tekojen rangaistusasteikoista, joita tuomarit eivät kuitenkaan todellisuudessa käytä. Rangaistukset ovat nimittäin säännönmukaisesti ainoastaan asteikon alapäästä. Kun tuomioistuimet eivät selvästikään osaa käyttää niille määriteltyjä työkaluja, tulee lainsäätäjän korjata tilanne muuttamalla työkaluja, eli rangaistusasteikkoa ja muita seurauksia.

Suomessa rattijuopumuksen raja on 0,5 promillea, joka on muihin Euroopan maihin korkeaa keskisarjaa. Valtaosassa naapurimaistamme rattijuopumuksen raja on nykyisin 0,2 promillea. Suomen promillerajan alentaminen on tasaisin väliajoin otsikoissa myös poliitikoiden toimesta, mutta se ei ole ainoa toimiva ratkaisu. Miksikö ei? Koska promillerajan alentaminen ei yksin auta niin pitkään kuin rangaistukset sen ylittämisestä ovat aivan liian lievät. Suomen tulee korjata tämä vakava valuvika törkeiden rattijuopumusten rangaistuksissa ennen kuin promillerajaa lähdetään laskemaan. Rajan alentamisella on varmasti vaikutusta, mutta yksin tehtynä sen pelote ei ole riittävä, kun rikoksentekoväline on koko ajan käsillä odottamassa käyttöään.

Vanhan paikkansa yhä pitävän sanonnan mukaan suomalaisen kannattaa hypätä kännissä auton rattiin, jos haluaa tappaa toisen ihmisen. Silloin tekijä selviää ehdollisella tai korkeintaan vuoden vankilavisiitillä. Sanonta pitää ikävä kyllä paikkansa.

Kuten edellä totesin, esimerkkitapauksia on satoja. 10-vuotiaan tytön kahden promillen humalassa tappanut rattijuoppo tuomittiin vuonna 2015 vain viiden kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Ehdolliseen! Käytännössä tappaja siis vietti muutaman kuukauden leppoisasti vapaalla jalalla kahvitellen, elokuvissa, harrastuksissa ja asui tietenkin kotonaan. Yksi traagisimmista tapauksista on vuonna 2012 tapahtunut 11-vuotiaan Matleena-tytön tapaus, jossa Itä-Suomen hovioikeus alensi pikkutytön tappaneen rattijuopon 2 vuoden ja 7 kuukauden tuomiota viidellä kuukaudella, koska ajettu matka oli niin lyhyt. Anteeksi mitä? Koska matka oli niin lyhyt! Tappaja istui ensikertalaisena vankilassa vain vaivaisen vuoden. Tekijä oli 2,58 promillen kaatokännissä autoillut 52-vuotias nainen.

Tekijä oli jäänyt aiemminkin kiinni rattijuopumuksesta.

Mieti sitä hetki.

Kaksi kuukautta sitten, heinäkuussa 2018, rattijuoppo tappoi kaksi ihmistä Mäntyharjulla noin 200 km/h nopeudella tapahtuneessa nokkakolarissa. Paikkakunnalla oli yleisesti tiedossa, että miehellä oli tapana ajaa kännissä. Edellisen kerran mies oli jäänyt poliisille kiinni rattijuopumuksesta vain muutamaa päivää aiemmin ja tällä kertaa hän lähti pakoon ikävin seurauksin. Ajokorttia miehellä ei enää ollut, mutta auto hänellä kuitenkin oli edelleen rikoksentekovälineenä.

Mieti sitäkin hetki.

Ajokortilla ei ajeta, mutta autolla ajetaan. Tässä yhteydessä on taas paikallaan muistuttaa, että korkeimman oikeuden mukaan ajokielto on riittävän tehokas keino estää rattijuopumusten toistumista (KKO:2005:75), vaikka tuossa tapauksessa oli kyse toistuvasti rattijuopumukseen syyllistyneestä henkilöstä.

Oikeuskirjallisuudessa (Pekka Viljanen, LM 3/2004 s. 493 – 501) ja rikoslain uuden 10 luvun (26.10.2001/875) esitöissä (HE 80/2000 vp s. 28) on katsottu mielestäni perustavalla tavalla virheellisesti, että rattijuopon autoa tulisi kohdella rikoksen kohteena eikä rikoksentekovälineenä. Olen tästä vahvasti eri mieltä. Auto ei ole rikoksen kohde, vaan sen tekoväline. Edellä mainittujen ja kymmenien muiden esimerkkien valossa jokainen meistä voi pohtia kuinka moni rattijuopon uhri olisi jäänyt kuolematta, jos rattijuopolla ei olisi ollut enää autoa, jolla ajaa sivullisten päälle juovuksissa.

Matleenan tappaja vapautui vankilasta jo vajaan vuoden päästä hovioikeuden käsittelystä. Matleena on sen sijaan ikuisesti poissa. Tapaus johti tytön isän Jorma Sonnisen tekemään kansalaisaloitteeseen, joka ylitti vaaditut 50 000 allekirjoitusta kirkkaasti keräten yhteensä yli 62 000 nimeä. Kansalaisaloite luovutettiin eduskunnan silloiselle puhemiehelle Eero Heinäluomalle, mutta eduskunta ei kyennyt tekemään muutoksia, joita kansalaiset valitsemiltaan kansanedustajilta vaativat. Eduskunnan käsittelyssä kansanedustajat tosin vielä vaativat rattijuoppojen rangaistusten koventamista, mutta vaatimukset jäivät pelkiksi juhlapuheiksi. Taas kerran.

Säälittävää tunarointia, sanoisin.

Eduskunnan on aivan turha väittää tekevänsä jotain konkreettista rattijuopumusten vähentämiseksi niin pitkään kuin rattijuopon autoa ei oteta pois edes määräajaksi jo ensimmäisestä törkeästä rattijuopumuksesta. Suomalaiset ovat ilmaisseet jo useasti yksiselitteisen vaatimuksensa rattijuoppojen rangaistusten koventamisesta. Nykyinen eduskunta on ollut täysin kädetön korjaamaan tätä asiaa, mutta ensi keväänä sinullakin on mahdollisuus vaikuttaa asiaan eduskuntavaaleilla.

Itse tulen tekemään hartiavoimin töitä, että minun lapsillani on jatkossa turvallisempi Suomi.


Jocka Träskbäck (kok.) on ehdolla eduskuntaan Pirkanmaalta.
- Liity Facebook-ryhmään
- Liity Tukiryhmään Facebookissa
- Lue lisää vaaliteemoista
- Tue kampanjaa joukkorahoituksella

Ansiosidonnainen yhdenvertaisuuden esteenä – ammattiliittojen sumutuksen loputtava

Suomalaisille on syötetty jo vuosikymmenten ajan pajunköyttä, jota liian moni yhä uskoo. Jos nimittäin kysyt sadalta vastaantulijalta kuka maksaa työttömälle ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen, veikkaan korkeintaan viiden tietävän oikean vastauksen. Loput väittävät maksajaksi ammattiliittoa. Sosiaaliturvan yleisimmät harhaluulot nimittäin ovat, että kerätyt eläkemaksut ohjautuisivat kasvamaan korkoa ja että ansiosidonnaiset kustannettaisiin ammattiyhdistysten jäsenmaksuista.

Kumpikaan ei pidä paikkaansa.

Ansiosidonnaisista 94,5 prosenttia maksetaan valtion kassasta, eli käytännössä maksajina ovat sinä, minä, palomies, sairaanhoitaja, päiväkodin täti, parturi-kampaaja ja lähikauppias. Siis me ihan tavalliset veronmaksajat. Loput 5,5 prosenttia korvauksesta maksaa työttömyyskassa. Ammattiliitot eivät maksa ansiosidonnaisista euroakaan. Siitä huolimatta liitot pyrkivät edelleen uskottelemaan, että niiden jäsenyys olisi muka ansiosidonnaisen edellytys. Tämä harhaluulo on ollut jo vuosikymmenten ajan ammattiliittojen jäsenhankinnan tärkein kulmakivi. Todellisuudessa ansiosidonnaisen saaminen edellyttää jäsenyyttä vain työttömyyskassassa, joka on aina liitosta erillinen organisaatio. Esimerkiksi Loimaan kassa YTK on kaikille avoin ja liitoista riippumaton työttömyyskassa, ja juuri siksi sen suosio kasvaa nopeasti. Yrittäjille vastaava on SYT-kassa. Ansiosidonnaisen saa siis ilman ammattiliittoa ja ammattiliiton palkasta veloittamaa siivua.

Kirjoitukseni Pohjalainen-lehdessä 8.8.2018

Suomen Yrittäjät rohkaisi taannoin työnantajia maksamaan työsuhde-etuna työntekijöiden työttömyyskassan jäsenmaksut, jos ne maksetaan kaikille avoimeen kassaan. Yritysten pitäisi juuri esitetyllä tavalla edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta työelämässä. Syrjintänä esitystä ei voida missään nimessä pitää, sillä yritykset saavat vapaasti tarjota työsuhde-etuna vaikkapa tietyn kuntosalin tai keilakerhon jäsenyyden ilman että työntekijä voi vaatia yritystä maksamaan itse haluamansa uintiseuran tai joogakerhon jäsenyyden. Sama etu tulee tietenkin tarjota jokaiselle työntekijälle, jotka saavat kukin itse päättää ottavatko edun vastaan. Liitot ja kassat ovat toisistaan irrallisia, joten esitys ei mitenkään estäisi työntekijöiden järjestäytymisvapautta. Ammattiliittojen väki on ymmärrettävästi virkansa puolesta täysin toista mieltä, koska heidän työnsä on ylläpitää harhaluuloa, jossa ansiosidonnainen maksetaan nimenomaan liittojen rahoista.

”Ansiosidonnaista työttömyyskorvausta saavat nykyisin ainoastaan työttömyyskassojen jäsenet. Kaikki maksavat, mutta vain osa saa. Reiluako?”

Tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta täytyy edistää työelämässä monin eri tavoin. Se lienee kaikille selvää. Siksi toinen juuri nyt pohtimisen arvoinen asia on ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen laajentaminen kaikille palkansaajille. Tällä hetkellä käytössä oleva malli asettaa nimittäin palkansaajat keskenään merkittävästi eriarvoiseen asemaan, koska ansiosidonnaista työttömyyskorvausta saavat nykyisin ainoastaan työttömyyskassojen jäsenet. Kaikki maksavat, mutta vain osa saa. Reiluako? Ei tietenkään. Nykytilanne on valovuosien päässä yhdenvertaisesta ja tasa-arvoisesta. AY-liike ja sen käsikassara vasemmisto vastustavat kiivaasti työmarkkinoiden tasa-arvon kehittämistä, sillä tämänkaltainen yhdenvertaisuus voisi viedä ammattiliitoilta maksavia jäseniä, jotka huomaavat yhtäkkiä maksaneensa liitolle kuukausittain merkittävän osan palkastaan aivan muusta syystä kuin mitä heille on alunperin uskoteltu.

Seuraavalla hallituskaudella meidän täytyy toteuttaa sosiaaliturvan suurremontti, jonka osana täytyy käsitellä myös ansiosidonnaisen laajentaminen koskemaan kaikkia palkansaajia. Nopeasti kasvava joukko varsinkin nuoria ja pätkätöitä tekeviä jää nykyisin kokonaan vaille ansiosidonnaisen turvaa, koska he eivät kuulu työttömyyskassoihin. Nykymallissa he siis maksavat muiden ansiosidonnaiset vailla mahdollisuutta saada sellaista itse. Ei kuulosta yhdenvertaiselta ja reilulta. Ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen tulen kansanedustajana tekemään aktiivisesti töitä tämän epäkohdan poistamiseksi sekä työmarkkinoiden yhdenvertaisuuden parantamiseksi myös ansiosidonnaisten osalta. Jokainen saa tietenkin halutessaan kuulua ammattiliittoon, mutta valinta pitäisi tehdä oikeista syistä. Ei harhaanjohdettuna.

Tämä mielipidekirjoitus on julkaistu Pohjalainen ja Turun Sanomat -lehdissä ja niiden verkkosivuilla.


Jocka Träskbäck (kok.) on ehdolla eduskuntaan Pirkanmaalta.
- Liity Facebook-ryhmään
- Liity Tukiryhmään Facebookissa
- Lue lisää vaaliteemoista
- Tue kampanjaa joukkorahoituksella