Nuorten ääni kuuluviin! Politiikan tori tänään Lempäälän lukiossa

Vietin tänään päivän Lempäälän lukion järjestämässä Politiikan tori -tilaisuudessa, jossa olivat Kokoomuksen ehdokkaista myös Totti Hämäläinen, Johanna Lundán ja Janni Huura. Olimme päättäneet järjestää lukiolaisille Leijonan kita -tyylisen ideointi- ja sparraustilaisuuden, jossa Lempäälän kunnalle etsittiin nuoria kiinnostavia ja heidän tarpeisiinsa vastaavia kehitysideoita.

Tilaisuus oli erittäin onnistunut, sillä meillä oli mukana yhteensä 12 oppilasryhmää, joista jokainen keksi kehitysidean ja kehitti sitä eteenpäin yhdessä meidän sparraajien kanssa. Samalla saimme erittäin tärkeää tietoa siitä mitä juuri Lempäälässä tarvitaan, jotta nuoret viihtyisivät entistä paremmin omassa kunnassaan eikä aina tarvitsisi lähteä esimerkiksi Tampereelle. Ideoita tuli yhtä monta kuin oli ryhmiäkin, ja parhaat ideat viemme seuraavaksi Lempäälän Kokoomuksen pöytään mahdollisia jatkotoimia varten. Monet ideoista sopiva hyvin yksiin omien vaaliteemojeni ja tavoitteideni kanssa. Niihin voit tutustua osoitteessa www.jocka.fi.

Lukion tokaluokkalaisten toiveissa oli odotetusti varsinkin ajanviettoon ja harrastuksiin liittyviä ideoita, kuten monitoimihalli, uimahalli, nuorisokahvila ja nuorisotilat. Valtaosaan ideoista kaavailtiin myös omat rahoitusmallit, joten pelkästään kunnan budjetin varaan uudistusten toteutusta ei yksinomaan laskettu. Esimerkiksi kunnan ja yksityisen toimijan kanssa yhteistyössä toteutettavaan uimahalliin riittäisivät perustoiminnot ilman porealtaita ja höyrysaunoja. Käyntimaksujen lisäksi tuloja saataisiin samassa yhteydessä sijaitsevista pienyrityksistä, kuten urheiluhierojasta, myymälästä ja parturista. Sijainniksi esitettiin joko Ideaparkin jo aloitettua luolastoa tai vaihtoehtoisesti kuntakeskusta.

Itse innostuin erityisesti erään ryhmän Vaihmalan Hovin liepeille ideoimasta Flow Park -kiipeilypuistosta, jonka radat ylittäisivät veden ja jonka yhteydessä olisi tilaisuuksia varten myös kokoustila, ruokailutila, saunat ja suihkut. Laadukas catering tulisi aivan naapurista Vaihmalan Hovista. Tällaiselle liikunnalliselle ajanvietteelle olisi varmasti tilausta myös yritysmaailmassa ja esimerkiksi synttärijuhlissa. Kilpailua hieman vastaavan Tampereen Flow Parkin kanssa ehkäistäisiin erilaisella radalla ja muutaman euron edullisemmalla lipulla. Aktiivisimmille harrastajille olisi myynnissä edullisia kausikortteja.

Kaksi ryhmää ehdotti Lempäälään festareita. Toinen ryhmistä ideoi LemFest-tapahtuman, joka järjestettäisiin Lempoisten urheilukentällä kesällä kaikenikäisille. Koko perheen tapahtumassa esiintyisi aamupäivällä lasten suosikkeja, iltapäivällä ohjelmassa olisi räppiä ja konemusiikkia ja illalla aikuisten musiikkia. Valtaosa esiintyjistä tietenkin maan A-sarjan tähtiä. Ohjelmassa olisi lisäksi esimerkiksi standupia ja alueella paikallisten yrittäjien kojumyyntiä.

Uutta yläastetta lukiolaiset kaavailivat nykyisen ala-asteen yhteyteen, jotta kahden koulun synergiaedut olisivat mahdollisimman suuret esimerkiksi liikuntatilojen osalta. Myös esimerkiksi keittiö voisi palvella molempia kouluja samanaikaisesti. Nuorisokahviloissa ja nuorisotiloissa voisi kokoontua turvallisesti ja järjestää vaikkapa bileitä tai bändikeikkoja. Nuoret olisivat myös itse siellä esimerkiksi kesätöissä.

Erään ryhmän ehdottamalle elokuvateatterille olisi Lempäälässä niin ikään aitoa tarvetta. Sen tulisi olla kuitenkin oikean kokoinen, jotta käyttöaste saataisiin korkeaksi. Lempäälän kouluilla on nykyisin elokuvanäytöksiä, mutta en lainkaan ihmettele, miksi nuoret eivät halua lähteä romanttisille elokuvatreffeille kouluun… Muiden ehdotusten joukossa oli muun muassa uusi kauppa Hauralaan, koska nykyisellään kauppaan on liian pitkä matka. Lisäksi ehdotettiin uutta kännykkäsovellusta, jossa bussit näkyisivät nykyistä luotettavammin. Kaikki hyviä ja kehityskelpoisia ideoita.

Kiitos Lempäälän lukiolaiset!

Perhe vararikkoon kännykkäpelillä – maksukatto tarvitaan nyt

Iltalehti uutisoi tänään kuinka kahdeksanvuotias suomalaispoika pelasi perheelleen kännykällä kahdessa viikossa 6.400 euron laskun, koska isoisän luottokorttitiedot olivat jääneet vahingossa puhelimeen lapsenlapsen muutaman euron nimipäivälahjan myötä. Nyt perhe joutuu mahdollisesti jopa muuttamaan, eikä laskua saada silti ehkä koskaan maksettua. Nyt peliyhtiön tulisi kantaa vastuunsa asiassa.

Tässä tapauksessa kyse oli suomalaisen Supercellin tuottamasta Clash Royale -pelistä, johon yksinhuoltajaperheen poika oli tietämättään ostanut lisäsisältöä jopa sadoilla euroilla päivittäin. Se oli onnistunut parilla pelinomaisella klikkauksella, koska isoisän korttitiedot olivat jo valmiiksi puhelimessa. Sama ongelma on lukemattomissa muissakin peleissä ja sovelluksissa, joiden kohderyhmää erityisesti lapset ovat. Supercell teki vuonna 2015 huikeat 845 miljoonaa euroa voittoa 2,1 miljardin euron liikevaihdolla. Kuinka suuri osa siitä mahtaa olla tällä tavalla lapsiperheiltä vietyä rahaa?

Tämä on lukemattomissa suomalaisperheissä akuutti ja erittäin vakava ongelma. Monet vanhemmat eivät ymmärrä lainkaan niitä taloudellisia riskejä, joita lasten pelaaminen kännykällä aiheuttaa. Parin euron pelejä ostetaan pelikaupoista isän tai äidin luottokortilla, mikä on tietenkin aivan normaalia. Mutta jos isä tai äiti ei varmistu siitä, että jokainen tuleva osto edellyttää kortinhaltijan vahvistuksen, voi lasku nousta nopeasti jopa tuhansiin euroihin. Satojen eurojen laskuilla tuskin pääsee enää edes lehtien palstoille.

Meidän perheessämme on nelivuotias poika, joka pelaa ajoittain kännykällä esimerkiksi Angry Birdsiä ja muutamaa muuta peliä. Lähes jokaisella pelikerralla tulee eteen tilanne, että peli kysyy maksullista lisäsisältöä varten sormenjälkeä tai salasanaa. Emme luonnollisestikaan anna kumpaakaan, mutta voin vain kuvitella mitä tapahtuisi, jos asetukset jäisivät joskus sellaisiksi, että salasanaa tai sormenjälkeä ei enää tarvittaisi tai poika saisi selville salasanan tai keksisi muun tavan kiertää vahvistus. Silloin seurauksena voisi olla edellä esitetyn kaltainen tuhansien eurojen lasku.

Lapsen ei voida edellyttää ymmärtävän, että hänen pelaamisestaan syntyy vanhemmille rahanmenoa, koska 1) kysymykset pelin sisäisistä ostoista ovat yleensä englanniksi ja 2) koska ostaminen on tietoisesti tehty niin helpoksi, että se onnistuu parilla klikkauksella ja 3) koska ostaminen on tehty peleissä kiinteäksi osaksi pelaamista. Ostaminen ei siis näytä graafisesti yhtään erilaiselta kuin pelaaminen itsessään. Usein vanhempien käyttämät salasanat on hyvin helppo arvata, koska vanhemmat eivät ymmärrä millaisiin seuraamuksiin salasanan syöttäminen kännykkäpelissä voi pahimmillaan johtaa. Esimerkiksi vanhemmat syntymäajan ”arvaaminen” ei ole kovin vaikea temppu edes lapselle.

Koska tällaiset vahinko-ostokset ovat peliyhtiöille todellinen rahasampo, yhtiöt tuskin tulevat itse tilannetta korjaamaan ilman asianmukaista ohjeistusta. Siksi operaattorit ja peliyhtiöt tulee mielestäni velvoittaa lainsäädännöllä korjaamaan tilanne. En ehtinyt tätä kirjoitusta varten vielä selvittää onko tällainen asia mahdollisesti jo vireillä, mutta lupaan selvittää asiaa, kunhan tästä kiireet hieman hellittävät.

Euroopan yhteisössä määriteltiin taannoin, että ulkomailla tapahtuvaan niin sanottuun roaming-datakäyttöön asetetaan raja, joka ilmoittaa rajan täyttymisestä kuluttajalle. Sen jälkeen kuluttaja joutuu erikseen vahvistamaan lisädatan ostamisen. Mobiilidataa käyttäviä aikuisia siis suojellaan odottamattomilta laskuilta, mutta kännykkäpelejä pelaavien lasten vanhempia ei.

Samanlainen kulukatto on nyt tarpeen määritellä lainsäädännöllä sekä Suomessa että koko EU-alueella pakolliseksi datasiirron lisäksi myös pelaamiselle. Esimerkiksi tekstiviesti kortinhaltijan kännykkään 60 euron kulurajan täytyttyä olisi aivan riittävä toimenpide, eikä se liene teknisesti lainkaan mahdoton. On täysin kestämätöntä, että lapsi voi aiheuttaa perheelle tuhansien eurojen laskun tietämättään ja siten tuhota koko perheen talouden. Nyt tarvitaan suoraselkäisyyttä myös Supercelliltä ja muilta peliyhtiöiltä.

Nyt peliyhtiöt, kansanedustajat ja mepit töihin. Toimikaa!

Yleisradio halutaan kaapata poliitikkojen käsikassaraksi

Suomessa on kritisoitu viime vuosina näkyvästi Itä-Euroopassa tapahtunutta kehitystä, jossa poliitikot ovat ottaneet päätösvaltansa alaisuuteen riippumattomia kansallisia mediataloja. Lainasin pari päivää sitten täällä Facebookissa Matti Apusen osuvaa lausetta ”Poliitikot valvovat Yleisradiota, joka valvoo poliitikoita”. Luulin sen olevan vitsi tai ainakin kärjistys, mutta pian selvisi, että olin väärässä.

Pari päivää myöhemmin uutisissa nimittäin kerrottiin, että hallitus haluaa ottaa Yleisradion poliitikkojen suoraan valvontaan. Median, erityisesti verovaroin rahoitetun Yleisradion, olemassaolon tärkein tehtävä on toimia neljäntenä valtiomahtina ja valvoa sekä poliitikoiden tekemisiä että yhteiskunnan toimintaa. Tästä tuskin on kenellään epäselvyyksiä. Sitä tehtävää Yleisradio on myös suorittanut ansiokkaasti. Tai suoritti, kunnes Yleisradion uutisten päätoimittaja Atte Jääskeläinen taipui äskettäin sensuroimaan pääministeri Sipilää koskevia uutisointia, koska pääministeri hyökkäsi Yleisradiota kohtaan sähköpostitulvalla. Sen luultiin olevan journalismin mahalasku, mutta tuoreiden tietojen valossa se olikin vasta alkua.

Mikäli Suomessa halutaan säilyttää edes rippeet riippumattomasta Yleisradiosta, niin yhtiö tulee pitää todella kaukana poliitikkojen suorasta vallasta. Muussa tapauksessa Yleisradion uskottavuus puolueettomana tiedonvälittäjänä romuttuu. Nyt se on saanut tuohon verrattuna vasta pieniä pintanaarmuja.

”Esityksen mukaan Ylen hallintoneuvoston aseman vahvistaminen parantaisi eduskunnan vaikutusmahdollisuuksia Ylen toiminnan linjauksiin. Hallintoneuvosto voisi myös pyytää tarpeellisiksi katsomiltaan asiantuntijoilta lausuntoja tai kuulla heitä suullisesti. Hallintoneuvoston jäsenistä päättää eduskunta. Yhtiön henkilöstöllä on hallintoneuvostossa kaksi edustajaa, joilla on kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus mutta ei äänioikeutta.”

Parantaisi eduskunnan vaikutusmahdollisuuksia?

Henkilökunnalla ei äänioikeutta?

Tähän saakka Yleisradion strategiasta on päättänyt yhtiön hallitus, mutta jatkossa päätösvalta halutaan siirtää poliitikoiden muodostamalle Yleisradion hallintoneuvostolle, jossa yhtiön omalla henkilökunnalla ei ole minkäänlaista valtaa. Toisin sanoen eduskunta voisi jatkossa sanella mitä yhtiössä tapahtuu. Jokainen osaa arvata mitä se käytännössä tarkoittaa, ja mitä sen myös halutaan tarkoittavan.

Hallintoneuvoston rooli on ollut nykyisellään aivan riittävä, eikä sitä tule laajentaa yhtään. Muussa tapauksessa olemme itse lähiaikoina samassa tilanteessa, josta olemme kritisoineet muita maita. Juhlapuheissa tietenkin kerrotaan, että muutoksessa olisi kyse ainoastaan Yleisradion strategisesta päätönsenteosta, jolla ei ole mitään tekemistä journalististen päätösten kanssa. Se on kuitenkin täyttä roskaa. Jokainen media-alalla työskentelevä tietää, että mediayhtiössä jokainen strateginen päätös on suoraan kytköksissä journalistisen sisällön tuottamiseen.

Vaikka Yleisradio on valtava yhtiö, niin se on silti vain yksi suuri kokonaisuus. Strategisissa päätöksissä ei ole kysymys kopiopaperin tilaamisesta, vaan viime kädessä aina journalistisista sisällöistä. Jos et usko, niin kysy miten Sipilä-uutisoinnin myötä kävi Yleisradion toimitusjohtaja Lauri Kivisen rahankeruulle sinfoniaorkesterin soittimia varten.

Veronmaksajilta miljoonatuet kaupalliselle medialle?

Hjallis Harkimon johtama liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä esittää parhaillaan kaupalliseen televisiotoimintaan kahdeksan miljoonan euron vuosittaista tukea. Esityksen mukaan uutis- ja ajankohtaistuotantoa tuettaisiin kolmena vuotena kahdeksalla miljoonalla eurolla vuodessa. Vaikka itse edustan useita kaupallisia medioita ja olen usein Hjalliksen kanssa samaa mieltä, niin nyt mennään pahasti metsään.

Kaupallinen media on kaupallista mediaa siksi, että sen tulee kantaa itse itsensä. Markkinataloudessa tämä on perussääntö. Muilla tavoilla toimiville järjestelmille on hieman toisenlainen nimitys, joka viittaa entiseen Neuvostoliittoon. Suomessa veronmaksajien tehtävä ei ole maksaa kaupallisille mediayhtiöille siitä, että ne tuottavat meille uutis- ja ajankohtaisohjelmia televisioon. Tai minnekään muualle. Jos kaupallinen televisiotoiminta ei jostain syystä kannata, niin silloin toiminnan täytyy joko muuttua tai täytyy laittaa lappu luukulle.

Olen itse työskennellyt kaupallisessa mediassa 24 vuoden ajan, josta 23 vuotta yrittäjänä. Pyöritän nykyisin useita verkkomedioita, joten tiedän paremmin kuin hyvin mitkä ovat alan haasteet 2000-luvun Suomessa. Talous on kuitenkin media-alalla aivan samanlaista kuin millä tahansa muullakin alalla. Tuloja täytyy olla enemmän kuin menoja, sillä muuten on pian lappu luukulla. Ei ole veronmaksajien ongelma, jos ulkomaille myyty mediatalo ei myy tarpeeksi mainoksia ylläpitääkseen uutis- ja ajankohtaistoimintaansa.

Monet kaupallisten medioiden edustajat ovat viime vuosina nousseet äänekkäästi barrikadeille, koska Yleisradiota rahoitetaan suoraan veronmaksajien pussista ja se aiheuttaa heidän mielestään kilpailun vääristymistä. Olen tästä osittain samaa mieltä, koska Yleisradio kilpailee päivittäin samoista lukijoista ja samanlaisilla sisällöillä kuin kaupalliset mediat. Täsmälleen samanlaista kilpailun vääristymää aiheuttaisi kuitenkin valtion budjetista yksityisille mediayhtiöille maksettava tuki, mutta sillä ikävällä seurauksella, että esimerkiksi MTV-kanavan osalta tukirahat katoaisivat ”ihan carunana” ulkomaille. Aiheesta lisää tässä Journalistin artikkelissa.

Yksittäiset Tekes-kehityshankkeet ja niiden saaman mediatuen vielä ymmärrän, mutta Harkimon työryhmän esitys muutenkin jo äärimmäisen tiukassa olevien verorahojen syytämisestä miljoonittain mediataloille menee yksinkertaisesti liian pitkälle. Jos kaupallista mediaa todella halutaan tukea, niin se tulee hoitaa neutraalisti ja tasapuolisesti esimerkiksi poistamalla tai alentamalla media-alan arvonlisäveroa. Silloin jotain jäisi viivan alle, eikä raha valuisi ulkomaille.

Mikäli Harkimon työryhmän esitys menee jostain syystä läpi, niin seuraavaksi voimme alkaa maksaa veronmaksajien piikkiin miljoonien tukia myös kaupallisille sanomalehdille, paikallisradioille ja videovuokraamoille.

PÄIVITYS 1.6.2017: Nyt Sipilän hallitus on myöntänyt miljoona euroa tukea kaupallisen television uutistoiminnalle. Samaan aikaan MTV ohjaa vuosittain miljoonia euroja rahaa ruotsalaiselle emoyhtiölleen Bonnierille.

PÄIVITYS 5.6.2017: Päivän Lehti paljasti tänään, että Harkimon työryhmän mukainen television miljoonatuki ollaan myöntämässä kanavalle, jollaista ei Suomen televisiossa enää ole olemassa. Näin ollen nykyisillä spekseillä tukea ei voida myöntää Maikkarille eikä millekään muullekaan kanavalle. Tuki on nimittäin osoitettu yleisen edun kanavalle, eikä Suomessa ole enää yhtään yleisen edun kanavan ehdot täyttävää televisiokanavaa. Jos tämä on tosiaan Arkadianmäen osaamisen taso vuonna 2017, niin loppukaudesta on turha odottaa menestystä.

 

Autoedun päivittämisellä kohti tulevaisuutta

Vaikka olenkin itse vankka yksityisen sähköautoilun kannattaja, niin ymmärrän silti autoilun luonteen muuttuvan vääjäämättä MaaS-suuntaan. Kansanedustaja Harri Jaskari heitti nyt ilmoille mielestäni erittäin kehittämiskelpoisen ajatuksen liikenteen tulevaisuudesta.

Jaskari kirjoitti palvelusta, jossa BMW vuokraa jo nyt Saksassa autoja minuuttihintaan ja asiakas näkee vapaat autot kätevästi kännykän sovelluksesta. Mutta miten kivikaudella autoilun saralla elävä Suomi pääsisi nopeasti tähän kehityksen kelkkaan? Siihen Jaskarilla oli mielenkiintoinen ajatus, jota toivoisin vietävän eteenpäin.

”Kännykät yleistyivät nopeasti Suomessa siten, että niille määrättiin selkeä verotusarvo 20 euroa kuukaudessa. Työsuhdeautojen osalta on myös selkeä kriteeri siitä, paljonko auto merkitsee palkanlisää. Voisimmeko määritellä tarkan verotusarvon sille, mikäli sinun työsuhde-etusi liittyisikin ”jakamistalouden” autokonseptiin?

Olen aina uskonut, että kilpailun vapauttaminen antaa tilaa huikeille konsepteille, joita voisi jatkossa viedä maailmalle. Berliinissä esimerkiksi BMW:n ja muutamien muiden automerkkien uudet palvelut ovat merkinneet sitä, että 40 000 taloutta on luopunut omasta autosta. Tiet ja rautatiet voivat puolestani olla yhteistä veronmaksajien omaisuutta, mutta sallitaan ainakin palveluille mahdollisuus osoittaa luovuuttaan. Pitäisikö Suomen uskaltaa olla liikenteen pilottimaa?”

Minusta liikenneverkon tulee nyt ja jatkossa olla valtiollisessa omistuksessa, eikä edes yhtiöitettynä valtion sisällä. Sen sijaan yksityisellä palvelusektorilla on tilaa mitä mielikuvituksellisimpiin uusiin konsepteihin, joiden yleistymistä voidaan edesauttaa valtiollisin toimin. Kuten esimerkiksi juuri Harrin esittämällä tavalla uudistamalla työsuhdeautojen verotusarvoa tapauksissa, joissa nähdään potentiaalia yhteiseen hyvään.

Luulisin myös Vihreiden hyppivät innosta tässä tapauksessa. Tämän esityksen lisäksi olen itse jo pitkään peräänkuluttanut autoedun poistamista kokonaan – tai edes sen puolittamista – sähköautoilta. Siten saataisiin hyvin nopeasti suuri määrä puhtaita sähköautoja Suomen teille melko yksinkertaisesti. Verokertymä tosin kokisi samalla pienen kolauksen.

Pääministeri tukkanuottasilla median kanssa

Pääministeri Juha Sipilä on joutunut viime viikkoina myllytykseen, kun suomalaiset tiedotusvälineet ovat tehneet sitä kaikkein perimmäistä työtä mikä niille kuuluu. Median pääasiallinen tehtävä on olla vallan vahtikoira, joka välittää kansalaisille tietoa siitä mitä kulisseissa tapahtuu ja kaivaa esiin väärinkäytöksiä ja eturistiriitoja.

Tämä on ollut tiedotusvälineiden tehtävä satojen vuosien ajan. Montesquieun vallan kolmijakoon kuuluvat eduskunta, valtioneuvosto ja oikeuslaitos. Niiden lisäksi samaan kokonaisuuteen kuuluu neljäntenä valtiomahtina media, jonka rooli on raportoida edellä mainittujen tekemisistä suurelle yleisölle.

Tämä tuli ilmeisesti pääministeri Juha Sipilälle yllätyksenä.

If you can’t take the heat, stay out of the kitchen.

Juha Sipilä tulee yrittäjäpiireistä, jossa toimintaperiaatteet ovat yleensä hieman toisenlaiset kuin politiikassa. Tiedän sen, koska olen itse ollut 23 vuotta yrittäjänä ja mukana noin kymmenessä eri yrityksessä. Niistä monet toimivat media-alalla, jonka parissa olen työskennellyt pääasiallisesti vuodesta 1993 saakka, eli 24 vuoden ajan. Tuosta lähes neljännesvuosisadasta olen työskennellyt esimerkiksi neljän vuoden ajan toimittajana Yleisradion asiaohjelmissa, joten ainakin itse kuvittelen tietäväni mistä puhun. Lukija saa toki olla vapaasti myös toista mieltä.

Pääministeri Juha Sipilä ei ole ilmeisesti lainkaan tiennyt mihin oli ryhtymässä hakiessaan puolueensa puheenjohtajaksi ja päätyessään sitä kautta Suomen pääministeriksi. Viisi vuotta kansanedustajana ei ollut jostain syystä opettanut hänelle mikä on median rooli politiikassa.

Pääministeri ei ole tavallinen kaduntallaaja, vaan Suomen ylin valtaa käyttävä henkilö. Se taas tarkoittaa, että pääministeriin kohdistuu – ja pitääkin kohdistua – moninverroin tavallista suurempi suurennuslasi, jolla tämän massiivisen vallan käyttöä seurataan tarkasti. Kyse ei ole henkilökohtaisesta ajojahdista, kuten Sipilä itse varmasti haluaisi asian ilmaista, vaan mediasta tekemässä juuri sitä mikä sille kuuluu.

Ensin Sipilä jäi kiinni siitä, ettei ollut etukäteen tarkistanut omia jääviyksiään suhteessa niihin asioihin, joista oli päättämässä. Sitten paljastui, että Yleisradion uutisten päätoimittaja Atte Jääskeläinen suojeli Sipilää kieltämällä toimittajilta Sipilää käsittelevät artikkelit ja lisäksi hyllytti jo valmiiksi tehtyjä juttuja. Tämä tapahtui, koska Sipilä painosti Yleisradion päätoimittajaa sähköpostitulvalla.

Kaksi pitkän linjan arvostettua journalistia jätti Yleisradion saman tien ja vaihtoi journalismin pariin Suomen Kuvalehteen. Sen jälkeen Sipilä jäi kiinni (hätä)valheista yksi toisensa jälkeen. Mediat paljastivat ”epätotuuksia” intialaisista kokouspöytäkirjoista saakka, eli tekivät juuri sitä mitä niiden pitääkin tehdä. Tutkivaa journalismia, joissa asioiden taustat ja väitteiden paikkansapitävyys tarkistetaan.

Totta kai Sipilää korpesi, kun ilkeä media meni julkisesti kumoamaan hänen väittämiään. Yhtä lailla Alexander Stubbia varmasti korpesi hallintarekisteriin liittyvien väittämien paljastuminen – sori siitä – puutaheinäksi, Jyrki Kataista korpesi Kreikan vakuussopimuksen paljastuminen pelkäksi allekirjoitetuksi kirjeeksi, Matti Vanhasta korpesi lautakasan paljastuminen ja Anneli Jäätteenmäen pyytämättä ja yllättäen saaman faksin paljastuminen omasta pyynnöstä toimitetuksi. Ainoastaan yksi edellä mainituista ryhtyi kuitenkin kiukuttelemaan medialle.

Se joka leikkiin lähteköön, se leikin kestäköön.

Tänään mediat raportoivat eduskunnasta todella huolestuttavia tietoja siitä, että Sipilä on yllättäen lopettanut medialle puhumisen. Siihen hänellä ei kuitenkaan ole länsimaisessa demokratiassa oikeutta eikä edes mahdollisuutta, sillä pääministerin tehtävä on kertoa tekemisistään medialle avoimesti ja salailematta. Vaikka välillä vähän vituttaisi ilkeiden toimittajien kiperät kysymykset kulisseista paljastuneista vehkeilyistä ja epäselvyyksistä. Eivät ne ole henkilökohtaisuuksia.

Tänään Sipilältä olisi kysytty eduskunnan peräti kuuden viikon loman jälkeen muun muassa ministeri Bernerin asemasta, oikeuskanslerin Sipilälle myönteisestä jääviyspäätöksestä Terrafamen asiassa, Donald Trumpin toimista, liikenneverkkoryhmän perustamisesta, Keskustan hiipuvasta suosiosta ja sotemallista. Pääministeri kuitenkin kiukutteli kuin pikkukakara ja poistui paikalta tiuskien. Vastaavaa ei ole tapahtunut miesmuistiin.

Suomessa on viime päivinä äimistelty laajasti Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin päätöstä olla antamatta kommentteja CNN-kanavalle, koska kanava uutisoi hänelle epäedullisista asioista. Trump syytti CNN-kanavaa valemediaksi, vaikka artikkeleissa ei ollut yhtään asiavirhettä. Miten on mahdollista, että me suomalaiset ihmettelemme rapakon takana tapahtuvaa toimintaa, kun meidän oma pääministerimme toimii parhaillaan lähes samalla tavalla? Hän ei vastaa medioiden kysymyksiin, koska nämä ovat aiemmin uutisoineet hänestä epäedulliseen sävyyn.

Olen tänään yrittänyt pohtia miten Sipilä pääsee ulos nurkasta, johon hän on itse itsensä ajanut. Hän ei voi huomenna ryhtyä taas antamaan normaalisti kommentteja ”Ei vaiskaan, kunhan vitsailin” -tyylisesti. Hänen taustavoimissaan pohditaan varmasti nyt kuumeisesti keinoja pelastaa pääministerin kasvot tunti tunnilta paisuvalta nolouden huipentumalta. Jokainen pääministeri on joutunut kokemaan kovia median taholta, kun median on tehnyt sille kuuluvaa työtä. Edellä mainituista Vanhanen, Jäätteenmäki, Katainen ja Stubb ovat kuitenkin jokainen toimineet myös tiukassa paikassa ammattimaisesti median kanssa sen sijaan, että olisivat lapsellisesti pakoilleet toimittajia pitkin eduskunnan käytäviä ja takaovia.

Juhalla on nyt Känkkäränkkäpäivä. Toivottavasti se ei jatku pitkään.

Anne Berner kaahasi päin seinää – unohti käsijarrun

Viime päivinä on puhuttu paljon ministeri Bernerin esityksestä väylien ja liikenteen tulevaisuudesta. Kyseessä oli vain ja ainoastaan esitys, jonka esittelyssä Bernerillä tosin lähti vähän mopo käsistä. Kukaan ei ole toistaiseksi poistamassa autoveroa tai laskemassa ajoneuvoveroa tai polttoaineveroa, vaikka esityksestä sellaisen kuvan saikin. Pääministeri Sipilä pitää ehdotusta rohkeana ja pyytää tutustumaan siihen tarkemmin ennen tyrmäystä. Olen itse sitä mieltä, että tiedotustilaisuudessa selvisi aivan tarpeeksi suunnitelman täydelliseen tyrmäykseen. Tässä muutama mieleeni jäänyt ongelmallinen seikka.

1. Esityksessä ei huomioida mitenkään jo maksettuja autoveroja, eli siinä pyritään rahastamaan autovero kahteen kertaan niiltä, jotka ovat viime aikoina ostaneet uuden auton.

2. Bernerin vapaaehtoiseksi väittämä GPS-seuranta on todellisuudessa pakollinen, koska seurannasta vapautuminen onnistuu ainoastaan maksamalla enemmän (silloin kun ajokilometrejä kertyy vähän). Se ei ole vapaaehtoisuutta.

3. Bernerin väite siitä, että tienkäyttäjien maksut laskevat on valhetta. Tai siis muunnellun totuuden esittämistä. Pääministeri Sipilä kirjoittaa blogissaan, että ”Toteutuessaan selvitys toisi uusien avautuvien liiketoimintamallien avulla merkittävästi lisää euroja väyläverkon investointeihin.” Lisäraha väyläinvestointeihin tulee tietenkin tien käyttäjiltä, sillä tuskin Lidl ostaa mainostilaa moottoritien pinnasta. Toisin sanoen keskimäärin autoilijat joutuvat maksamaan enemmän kuin nyt. Liikenteen verotulojen allokoinnista kohdassa 4.

4. Väyläyhtiön perustaminen ei ole tarpeellista, vaan ainoastaan Bernerin ja Sipilän välietappi suomalaisten veroeuroilla maksamien väylien yksityistämiseen ja myymiseen ulkomaille Carunan ja Digitan tavoin. Tilanne ja tulos olisivat samat kuin kusisi housuun talvella. Liikenteestä saatavat verotulot voitaisiin jo nyt poliittisella päätöksellä ohjata väylien parantamiseen ja korjausvelan lyhentämiseen, mikäli hallitus sitä haluaisi. Täysin sama tehtiin jo vuosia sitten YLE-verossa, joten Bernerin puheet verotulojen korvamerkinnän mahdottomuudesta ovat täyttä paskaa. Siitä hän tosin jäi kiinni jo tiedotustilaisuudessa.

5. Tähän saakka Sipilän hallitus on juhlapuheissaan väittänyt edistävänsä vihreää liikennettä ja sähköautoihin siirtymistä. Tämä Bernerin esitys haistatti kuitenkin pitkät tälle tavoitteelle. Tarkistin eilen Trafin (tosin virheellisestä laskurista), että minun sähköautoni juoksevat verokulut putoaisivat kyllä noin 200 euroa vuodessa, mutta autoveron poistuessa bensa-autot saisivat merkittävän kilpailuedun suhteessa sähköautoihin. Miksi suomalaiset ostaisivat jatkossa sähköautoja, jos niistä saatavat veroedut katoaisivat kuin kusi lumeen Bernerin uudistuksessa? Hallituskauden alussa oli puhetta autoedun poistamisesta sähköautoilta. Taisi sekin jäädä juhapuheisiin*.

Summa summarum: Berner maksoi 330 000 euroa konsulteille ja sai aikaiseksi – aivan totta – rohkean esityksen. Olisi kuitenkin voinut kuvitella, että tuolla rahalla olisi saanut konsulteilta loppuun saakka mietityn lopputuloksen. Ei saanut. Sen sijaan autokauppa pysähtyi kuin seinään ja autokauppojen markkinointipanostukset muuttuivat lyhyellä tähtäimellä hukkaan heitetyksi rahaksi. Voisin laatia vastaavan esityksen vaikkapa lentoliikenteen uudistamisesta vaivaisella 250.000 eurolla.

Autovero olisi pitänyt poistaa jo vuosikymmeniä sitten ja toivottavasti se poistetaan mahdollisimman pian, koska vain siten Suomen autokanta saadaan nykyistä terveemmäksi. Todellinen muutos täytyy kuitenkin hoitaa merkittävästi fiksummin kuin Bernerin juosten kustussa esityksessä. Sellaisen esityksen ehtii hyvin laatia vielä kuluvan hallituskauden aikana, ellei uusia eduskuntavaaleja järjestetä jo tänä vuonna. Ei sekään skenaario enää kaukana ole.

Tänään on synttärit!

Päivälleen 17 vuotta sitten olin juuri muuttanut Teneriffalta takaisin Suomeen saatuani Espanjan auringon alla vision internetin kasvusta media-alustana ja idean viihdealan verkkomedian perustamisesta Suomeen. Irtisanouduin heti ja otin ensimmäisen mahdollisen lennon kotimaahan.

Saavuttuani koodasin verkkosivuston ja rekisteröin 20.1.2000 Pop-opas.com -domainin, joka muuttui vuonna 2003 Stara-verkkomediaksi. Tuolloin vanhojen mediatalojen väki tyytyi avoimesti naureskelemaan verkkomedialle, koska eihän internetissä mitään bisnestä voisi tehdä. Kallis harrastus ainoastaan.

Vähättely jatkui vuoteen 2007 saakka, jolloin Stara nousi viihdealan verkkomedioiden markkinajohtajaksi. Sen jälkeen ei enää juuri naureskeltu, mutta median murros yllätti silti mediatalot pitkälle 2010-luvulle saakka. Nykyisin Stara on Suomen suurin viihde- ja lifestyle -verkkomedia.

Staran (esiasteen) synttäripäivän kunniaksi kiitos kaikille matkan varrella mukana olleille, toimittajille, tekniikalle, yhteistyökumppaneille, levy- ja elokuvayhtiöille, mainostajille ja mainosmyyjille sekä kaikkein suurin kiitos kaikille ziljoonille lukijoille, jotka kuluttavat päivittäisen Stara-annoksensa.

PS: Kirjoitin pari vuotta sitten silloin 20 vuotta kestäneen yrittäjäurani välitilinpäätöksen, jossa avasin hieman nykytilanteeseen johtanutta ketjureaktiota. Päivitetty versio tuosta ilmestynee elokuussa 2019, kun 25 vuotta yrittäjänä tulee täyteen.

Viro-Suomi veromaaottelu 6-0

Virossa yhteisövero on nyt 0% ja osinkovero on pian 14%. Suomessa yhteisövero on 20% ja osinkovero on 30%/34%*. Samaan aikaan Suomen Kuvalehti uutisoi miten Viro on ohittamassa Suomen kehityksessä, startupeissa ja jopa koululaisten Pisa-tutkimuksessa.

Viime viikolla uutisoitiin myös, että Suomessa yhteisöveron lasku on selvästi nostanut verotuloja, vaikka oppositio väitti (tietenkin perusteettomasti) veronlaskun tulevan Suomelle kalliiksi. Ei tullut. Seuraavissa eduskuntavaaleissa – ehkä jo tänä vuonna – olisi paikallaan äänestää Arkadianmäelle sellainen ryhmä, joka osaa ottaa pään pois perseestä ja ryhtyä aidosti nostamaan Suomen kansainvälistä kilpailukykyä ilman naurettavia kiky-farsseja.

Disclaimerina todettakoon, että Suomessa on toki EU-keskiarvoa alhaisempi yhteisövero jo nyt. Jos tänne halutaan kuitenkin houkutella kansainvälisiä yrityksiä Viron nenän edestä ja jos yhteisöveron tuloja halutaan nostaa entisestään, osinkoverotusta järkeistää sekä investointeja ja työllisyyttä kasvattaa, niin Viron veromalli tulisi ottaa käyttöön vähintään sovellettuna.

*) Siltä osin kuin ovat Suomessa veronalaisia. Täytyy muistaa myös 8 % sääntö 150 000 euroon saakka sekä 75% ja 85% säännöt. Sekavaa ja monimutkaista siis toisin kuin Virossa.

Valeuutinen. Mikä se on?

Oliko Iltalehden uutinen laissa olevasta lakupiippujen 18 vuoden ikärajasta valeuutinen? Entä Helsingin Sanomien artikkeli, jonka mukaan Malmössä on kaikki hyvin? Tai Verkkouutisten artikkeli, jonka mukaan SDP ajaa yrittäjien asiaa? Tai Staran artikkeli, jonka mukaan pikkupoika menehtyi Joulupukin syliin? Tai Aamulehden artikkeli, jonka mukaan Blockfesteillä oli tapahtunut puukotus ja kymmeniä pahoinpitelyjä?

Kaikki tiedämme, että virheelliset ja valheelliset uutiset pitäisi jättää omaan arvoonsa. Mutta missä menee valeuutisen raja? Onko huolimattomuuden vuoksi tai väärien lähtötietojen perusteella tehty virheellinen uutinen valeuutinen? Vai kenties ainoastaan tietoisesti tehty valheellinen uutinen? Entä miten kolmas ulkomaalainen osapuoli kykenee erottamaan nuo kaksi toisistaan, koska virheellisiä uutisia julkaisevat ja levittävät joskus kaikki maailman mediat ja uutistoimistot YLE, CNN ja BBC mukaanlukien.

”Saksassa aloitetaan käytäntö, jossa Facebookin käyttäjä voi raportoida valeuutiseksi epäilemänsä raportin ulkopuoliselle faktantarkistajalle. Jos tarkastaja toteaa jutun valheelliseksi, se merkitään Facebookissa ”kiistanalaiseksi”. Facebookin käyttäjät saavat varoituksen, jos aikovat jakaa varoitusmerkillä merkityn jutun. Facebookin algoritmi ei myöskään nosta tällaisia juttuja esiin.”
HS 15.1.2017

Amerikkalainen mediakonserni Facebook aikoo siis ryhtyä saksalaisten viranomaisten määräyksestä sensuroimaan valeuutisia Saksan lähestyvien vaalien alla. Kuka viime kädessä ratkaisee mitä sensuroidaan ja mitä ei sensuroida? Kuka määrittelee minkä toimittajan ääni pääsee jakoon miljoonille ihmisille ja miksi juuri se?

Kenelle ollaan nyt antamassa avaimet ihmisten poliittisten mielipiteiden muokkaamiseen sosiaalisessa mediassa? Facebookilla ei nimittäin ole Julkisen sanan neuvostoa, joka käsittelisi asiat ja päättäisi oman näkemyksensä. Mainittu ulkopuolinen faktantarkistaja voi tarkoittaa aivan mitä tahansa niin kauan kuin henkilöllisyyttä ja mahdollisia poliittisia taustoja ei tiedetä.

Nyt on jo osoitettu, että Facebookissa leviävät uutiset muokkaavat ihmisten mielipiteitä vahvasti myös poliittisesti. Eikä vähiten Trumpin tapauksessa, sillä hänen väitetään nousseen presidentiksi sosiaalisessa mediassa levinneiden valeuutisten avulla, ja nyt hän itse haukkuu uutismedioita CNN mukaanlukien nimenomaan valeuutisten levittämisestä.

Pidän tietenkin hyvänä asiana, että valeuutisille pyritään tekemään jotain. Mutta mitä ja miten se hoidetaan aiheuttaa nyt mielestäni erittäin relevantteja ja vakavia kysymyksiä, joihin ainakaan minulla ei ole vastausta. Toivottavasti joku muu tietää. Facebookissa uutisten ja valeuutisten rajan määrittävä taho tulee olemaan 2000-luvun presidentintekijä.