Pirkanmaalle uusi liikenteen solmukohta

Sijainti, sijainti ja sijainti. Kiinteistövälittäjien mantra on tuttu jokaiselle. Tampere ja Lempäälä sijaitsevat Suomen HHT-kasvukäytävässä, joka ulottuu Helsingistä Hämeenlinnan kautta Tampereelle. Tällä alueella asuu kolmannes suomalaisista, ja sen varrella sijaitsee puolet maan työpaikoista. Sijainti on siksi merkittävä kilpailutekijä.

Elinkeinoelämä on jo vuosia peräänkuuluttanut lentokentän ja sen liikenneyhteyksien kehittämistä, johon kuuluu Tampere-Pirkkalan lentokentän peruskorjauksen lisäksi olennaisena myös kolmannen raideparin rakentaminen Järvenpään Purolasta Lempäälän Sääksjärvelle. Nämä hankkeet ovat nyt ottamassa ison harppauksen eteenpäin Finavian suunnitelmien ja raideliikenteen kilpailun avaamisen myötä. Maakuntakaava 2040 vahvistaa Lempäälän asemaa Pirkanmaan solmukohtana, jossa Kehä II kohtaa lähijunat ja lentokenttäjunan.

Kaupunkiseudun Visio 2030+ -selvityksen mukaan Vuoreksessa ja Hervannassa asuvat voivat tulevaisuudessa jättää autonsa Sääksjärven liityntäparkkiin, josta matka jatkuu puolen tunnin välein lähijunalla Tampereelle, Lempäälän kuntakeskukseen ja Toijalaan saakka. Puhumattakaan lähijunien pysäkeistä Lakalaivassa, Kuljussa, Hakkarissa ja Viialassa. Lähijunalla työmatkat Lempäälän ja Tampereen välillä ovat jatkossa helppoja ja nopeita. Uusi rautatieyhteys pääradalta lentokentälle tulee tällä tietoa kulkemaan Kuljun kohdalta. Näiden toteutuminen edellyttää kuitenkin kolmatta raidetta.

Turkulaiset ovat puuhanneet viime aikoina Tunnin juna -teemalla nopeaa junayhteyttä Helsingistä Turkuun. HHT-kasvukäytävä osoittaa, että tunnin junayhteys tarvitaan Turun sijaan Helsingistä Tampereelle, eli myös Helsinki-Vantaan ja Pirkkalan lentokenttien välille. Suomen lentoliikenne tarvitsee aidon kakkoskentän. Pirkkalan lentokentällä on kakkoskentän statukseen mahdollisuudet, kunhan lentokentän vaihtaminen onnistuu reilussa tunnissa. Kakkoskentän status olisi talousalueelle merkittävä sekä turismin että yrityselämän kannalta. Sen toteutuminen edellyttää kuitenkin kolmatta raidetta.

Pirkanmaan liiton väestösuunnitteen mukaan Pirkanmaalla on vuonna 2040 jo 615.000 asukasta, joten liikennemäärät kasvavat selvästi. Vuonna 2040 merkittävä osa autoista on yhteiskäytössä ja sähköautot liikkuvat automaattiohjauksella ilman kuljettajaa, mutta ihmisten liikkumisen tarvetta se ei muuta. Tampereen kaupunkiseudun uusi kehätie, Kehä II, kulkee tulevaisuudessa Kangasalan Lentolasta Hervannan, Vuoreksen ja Sääksjärven kautta Pirkkalan lentokentälle. Lisäksi varsinkin Lakalaivan ruuhkia purkamaan suunnitellaan uutta moottoritietä, niin sanottua Puskiaisten oikaisua, Lempäälän Kuljun liittymästä Pirkkalan kehätielle.

Olen tulkinnut, että Tampereella on paineita siirtää taajamiensa painopistettä itä-länsi -laajentumisesta kohti etelää. Lakalaivan, Peltolammin ja Multisillan täydennysrakentaminen olisi mielestäni toimiva ratkaisu samoin kuin Hatanpään nykyisen yritysalueen kaavoittaminen asunnoille. Hatanpään autokaupoista moni siirtyy samalla Lempäälän RealParkiin – sinne jo nyt muuttaneiden autokauppojen perässä. Hankkeita tukee myös Pirkanmaan maakuntakaava 2040, jossa Sääksjärven merkitys nousee merkittävästi myös etelätamperelaisten liikkumisessa. Nyt vireillä olevat suunnitelmat tulevat siten palvelemaan laajaa joukkoa pirkanmaalaisia.

Sitten se sijainti. Lempäälällä ja Tampereella on ylivertainen sijainti maan tärkeimmän pääväylän ympärillä. Logistiikka on jatkossakin tärkeä kilpailutekijä, ja meiltä kuljetukset liikkuvat vaivatta joka suuntaan.Lempäälä julkisti taannoin suunnitelman, jossa Marjamäen alue Ideaparkin ympärillä kasvaa edelleen. Lisäksi Kehä II tuo mahdollisuuksia uusille yritysalueille uuden kehätien varrelle ja lentokentän liepeille. Lempäälästä on siis kasvamassa Pirkanmaan merkittävin liikenteen solmukohta. Tampereen ja Lempäälän kehitys vaatii kuitenkin kolmannen raideparin Helsinkiin. Mielellään nopeasti.

Media maalittaa julkkiksia – klikkirahastusta vai jotain aivan muuta?

Photo credit: www.flickr.com/photos/76281306@N00/6723758731 via photo pin CC 2.0

Iskelmätähti Jari Sillanpää ajoi taannoin autoa kovien huumeiden vaikutuksen alaisena ja vaaransi useita ihmishenkiä, mutta media silitti hänen päätään ja ymmärsi. Laulaja Tomi Metsäketo sen sijaan vonkasi vuosia sitten naisilta seksiä, lääppi ja lähetti suorasukaisia viestejä, joten yksittäinen toimittaja päätti maalittaa hänet ja ryhtyä tuhoamaan hänen uraansa. Kirjoitin Jari Sillanpään huumeajelun hyssyttelystä jo aiemmin blogikirjoituksen, joka sai melko suuren suosion. Nyt tuo kirjoitus ansaitsee jatko-osan, mutta vastakkaisella teemalla.

Minun tehtäväni ei ole syyttää tai puolustella kumpaakaan miestä, mutta jotkut mediat ovat sen sijaan ottaneet viime aikoina usein tuomarin aseman julkkisten kohujen paisuttajana ja hyssyttelijänä – valiten näkökulmansa aina kunkin julkkiksen media-arvon perusteella. Tällaisen toiminnan motiiveja tulisi pohtia Suomessa hieman tarkemmin, kun medioiden ja valemedioiden rooleja on nostettu viime aikoina esiin selvästi aikaisempaa enemmän. Medioiden toimitukset ja joskus jopa yksittäiset toimittajat määrittelevät nykyisin melko vapaasti kenen uran ne voivat tuhota saadakseen lisää klikkauksia – eli mainosrahaa. Joissain tapauksissa motiivi voi olla myös henkilökohtainen.

Nykyisellä internetin valtakaudella tällaisista maalitetuista julkkiskohuista hyötyvät ainoastaan klikkijanoiset mediatalot, joille julkkisten uran tuhoaminen on erittäin tuottoisaa liiketoimintaa. Toisten julkkisten päätä silitetään, koska heiltä halutaan jatkossakin klikkauksia tuovia henkilöhaastatteluja. Toisten uralla taas ei voida rahastaa yhtä hyvin, joten ne ovat siten vapaata riistaa skandaalien kehittelylle, paisuttelulle ja kansalaisten kollektiivisen someraivon lietsomiselle. Sosiaalisessa mediassa faktoilla ei tunnetusti ole mitään merkitystä, joten temppu ei ole edes vaikea. Kun yksi media lähtee ajojahtiin, muut liittyvät nopeasti mukaan, koska muussa tapauksessa arvokkaita klikkauksia karkaa kilpailijalle. Silloin oma faktojen tarkistaminen jää yleensä tekemättä.

Esimerkiksi laulaja Kasmir joutui taannoin täysin ilman syytä Suomen mediahistorian törkeimmän valeuutisoinnin kohteeksi Helsingin Sanomia, Yleisradiota, Maikkaria ja molempia iltapäivälehtiä myöden. Yksikään näistä ei vaivautunut tarkistamaan väitteidensä todenperäisyyttä. Hesari meni vieläpä niin pitkälle, ettei koskaan oikaissut virhettään ja julkaisi myöhemmin aiheesta henkilöhaastattelun maksumuurinsa takana. Myöhemmin päätoimittaja retosteli julkisesti miten hyvin tuo artikkeli tuotti lehdelle rahaa. Hesari siis tienasi sievoisen summan perättömällä valeuutisellaan. Mikäli Kasmirin tilalla olisi ollut joku kansakunnan kaapin päälle nostettu ikoninen iskelmätähti, niin vastaavaa valeuutisointia ei olisi koskaan tapahtunut.

Mediat valitsevat nykyisin ensin maalinsa, uutisoivat skandaalin ja ottavat siitä irti kaikki mahdolliset klikkaukset. Ensin tehdään raflaava paljastusjuttu, sitten sille jatkojuttu, sitten pyydetään jo kommentteja muilta ihmisiltä ja lopuksi tehdään vielä juttu siitä miten median itsensä nostattama someraivo leviää kansalaisten keskuudessa. Hesari tosin tekee lisäksi henkilöhaastattelun maksumuurinsa taakse. Kun yhden julkkiskohun klikkaukset on viimein kaluttu loppuun, heitetään käytetty julkkis uransa kanssa romukoppaan ja ryhdytään etsimään seuraavaa maalia ja sen tuomia uusia klikkauksia. Myllyn täytyy pyöriä.

Median ei tietenkään tule hyssytellä kenenkään edesottamuksia, ei edes Jari Sillanpään, mutta nykyinen kaksinaismoralistinen reagointi artistin statuksen perusteella olisi hyvä jättää viimein taakse. Julkkisten maalittaminen ja systemaattinen uran tuhoaminen kuuluisi nimittäin jäädä historian lehdille. Jussi Kuosmanen kiteyttää julkkisten maalittamisen erittäin hyvin blogissaan, jossa hän käsittelee myös aikaisempia vastaavia tapauksia. Niitä kyllä riittää.

Asioiden taustoja penkoessa on saatu usein huomata, että medioissa tapahtuvaa julkkiksen tai yrityksen mustamaalaamista on käytetty myös henkilökohtaisen koston välineenä. Eräs suuri pirkanmaalainen sanomalehti jäi taannoin rysän päältä kiinni siitä, että toimittaja kosti merkittävän kokoiselle suomalaiselle yritykselle lähisukulaisensa puolesta kirjoittamalla yrityksestä täysin perättömän rikosjutun. Kaiken lisäksi juttu lainattiin perättömine väitteineen Ilta-Sanomiin. Onneksi törkeä teko ja sen taustat paljastuivat nopeasti, ja julkisen sanan neuvosto antoi molemmille lehdille langettavan tuomion.

Maria Veitolan someviesti

Tomi Metsäkedon tapauksessa kysymysmerkkejä on nostanut varsinkin toimittaja Maria Veitolan osuus, sillä se on ollut Metsäkedon maalittamisessa erityisen merkittävä. Juuri Veitola nimittäin haki sosiaalisen median ryhmässä (kuva yllä) kertomuksia laulajan tekosista, ja juuri Veitola toimitti saamansa ”tiedot” suositun viihdeohjelman tuotantoyhtiölle ja hankki laulajalle näin ollen potkut ohjelmasta sosiaalisessa mediassa saamiensa tarkistamattomien kommenttien perusteella. Ennen kuin jatketaan tästä aiheesta, käydään nopeasti vilkaisemassa mitä ihmisoikeudet sanovat syyllisyydestä ja syyttömyydestä.

”Syyttömyysolettama on keskeinen rikoksesta epäillyn oikeusturvan tae. Sen mukaan jokaista rikoksesta epäiltyä ja syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen. Syyttömyysolettamaa koskeva nimenomainen määräys sisältyy Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6.2 artiklaan ja kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 14.2 artiklaan.”

Ihmisoikeuksien mukaan jokainen ihminen on siis syytön kunnes toisin todistetaan. Tämä olennainen oikeusvaltion perusperiaate ei näytä olevan tiedossa esimerkiksi juuri Veitolalla, joka nimenomaan pyysi somessa paljastuksia Metsäkedon puuhista ja tietenkin niitä sai. Minäkin olisin voinut sellaisen hänelle kirjoittaa, sinäkin olisit voinut sellaisen hänelle kirjoittaa ja kuka tahansa muukin olisi voinut hänelle kirjoittaa. Some on täynnä perättömiä väittämiä, mutta Maria Veitolalle väitteiden tarkistaminen näyttää olevan sivuseikka. Sen hän myös vahvisti julkisesti Seiskalle antamassaan lausunnossa.

”Vaikka siinä olisi kyse tietyllä tavalla vain epäilyistä…ja ihmiset varmasti pohtivat, onko tapahtunut jotain rikosta…mutta mielestäni sillä ei ole väliä. En usko, että kenenkään täytyy mustamaalata ketään täysin syytöntä ja nuhteetonta ihmistä. Mielestäni on todella hyvä asia, että sille on nollatoleranssi. Sen pitäisi olla aina niin, Maria kommentoi Seiskalle.”

Näin tyylikkäästi television keskusteluohjelman toimittaja myönsi, ettei totuuden selvittämisellä ole merkitystä, koska hän ei usko kenenkään mustamaalaavan syytöntä ja nuhteetonta miestä sosiaalisessa mediassa. Somessa ei mustamaalata syyttömiä? Täysin järjetön kommentti! Veitola viittaa toki rikokseen, mutta syyttömyysolettaman perusperiaate koskee kaikkia muitakin raskauttavia syytöksiä, jollaisista tässäkin on nyt kyse.

Veitola hankki siis Metsäkedolle potkut pelkkien someväitteiden perusteella ja viittasi kintaalla mahdollisuudelle, että ne olisivatkin soopaa. Seuraavaksi Veitola ryhtyy ehkä hankkimaan jollekin potkuja Vauva.fi-kommenttien perusteella. Totta kai someväitteet voivat myös pitää paikkansa, mutta ne olisi tullut selvittää asianmukaisesti. En voi välttyä ajatukselta, että tässä haiskahtaa henkilökohtainen agenda kilometrien päähän. Metsäketo on itse kommentoinut asiaa tiedotteessaan näin.

”Olen seurannut hämmennyksellä mustamaalauskampanjaa, jota minua kohtaan on julkisuudessa käyty. Kampanja on ollut tarkkaan suunniteltua ja erityisesti yhden minulle ennestään täysin vieraan ihmisen johtamaa. Sittemmin tähän kampanjointiin on osallistunut suuri määrä muita ihmisiä.”

Jos joku on oikeasti joutunut Metsäkedon ahdistelun kohteeksi, tulee hänen ottaa yhteys poliisiin, ei Maria Veitolaan. Saamieni tietojen mukaan poliisi on nyt ryhtynyt tutkimaan Metsäkedon tekojen sijaan tapaukseen sosiaalisessa mediassa liittyvää kommentointia. Poliisille on toimitettu kymmenittäin kuvakaappauksia Facebook-ryhmän keskusteluista ja kommenteista on tehty ainakin yksi rikosilmoitus ja useita muita on vielä tulossa. Hyvä, että poliisi on ottanut asian vakavasti, sillä aivan suuri moni suomalainen kuvittelee edelleen, että sosiaalisessa mediassa saisi kirjoittaa muista ihmisistä aivan mitä tahansa joutumatta siitä edesvastuuseen.

Ettei kenellekään jäisi epäselväksi, haluan korostaa, että jokainen ahdistelutapaus on liikaa. Oli kohteena sitten nainen tai mies, aikuinen tai lapsi. On hyvä, että aiheesta puhutaan nyt #metoo-kampanjan myötä enemmän kuin koskaan, sillä kaikenlainen ahdistelu tulee saada loppumaan. Mukaan lukien erityisesti koulukiusaaminen. Ahdistelun nostaminen näyttävästi esiin ei kuitenkaan oikeuta tuhoamaan julkisuudessa työskentelevän ihmisen uraa pelkkien someväitteiden perusteella. Oli taustalla sitten henkilökohtainen kauna tai ei.

Ensin pitäisi tutkia, ja sitten vasta hutkia.

Alkoholiprosentin nosto lisää merkittävästi kansanterveyttä

Eduskunnassa ja mediassa käydään parhaillaan poikkeuksellisen kiivasta sananvaihtoa siitä tuleeko Suomen alkoholilainsäädäntö päivittää vastaamaan eurooppalaista kulttuuria vai jatketaanko kansakunnan holhousta vastaisuudessakin lähes kieltolain tyyliin. Tämän kirjoituksen otsikko ei pidä paikkaansa, kuten ei myöskään valtaosa eduskunnassa tällä viikolla kuulluista alkoholikauhistelijoiden puheenvuoroista. Ne ovat tarkoituksella puutaheinää.

Tällä viikolla eduskunnassa kuultiin alkoholin vaaroista sellaista satuilua, että Tove Janssonkin olisi ollut kateellinen vaikkapa Pekka Puskan ja Päivä Räsäsen mielikuvituksen vilkkaudesta. Kaupoissa myytävän alkoholin rajan nostaminen 5,5 prosenttiin ei lisää kansanterveyttä, mutta ei se sitä myöskään heikennä. Ei vaikka alkoholikauhistelijoiden iltasaduissa suomalaiset kuolevat saman tien viinaan ja katuojat täyttyvät sammuneista, kun kaupoissa myytävän alkoholin prosenttirajaa nostetaan huikeat 0,8 prosenttiyksikköä. Mahtaa olla koko maassa todellinen kaaos näin massiivisen muutoksen myötä. Jokainen asiaa seuraava kuitenkin tietää, että kyse ei todellisuudessa ole alkuunkaan kansanterveydestä, vaan Alkosta ja rahasta. Eli Alkon rahasta. Eli Alkon monopoliaseman suojelemisesta.

Sulle, mulle, vaapulavissun

Alkon hallintoneuvoston muodostavat 12 kansanedustajaa, jotka saavat tehtävästään kokouspalkkioita. Toimikaudella 2016 – 2019 Alko Oy:n hallintoneuvoston jäseniä ovat Vesa-Matti Saarakkala (perus), Anna-Maja Henriksson (rkp), Antti Kaikkonen (kesk), Pekka Puska (kesk), Ulla Parviainen (kesk), Sari Sarkomaa (kok), Pauli Kiuru (kok), Susanna Huovinen (sd), Tuula Haatainen (sd), Aino-Kaisa Pekonen (vas) ja Päivi Räsänen (krist) ja Osmo Kokko (perus).

Yksi prosenttirajan noston kiivaimmista vastustajista on kansanedustaja Pekka Puska, joka on perustuslain mukaan mahdollisesti esteellinen osallistumaan häntä henkilökohtaisesti koskevan alkoholiasian valmisteluun ja päätöksentekoon. (Lue päivitys lopusta) Alkoholiprosentin nostamista vastustavan ns. Puskan ryhmän kerännyt Pekka Puska on nimittäin Alkon hallintoneuvoston jäsen, joten Alko maksaa hänelle muhkeita kokouspalkkiota jokaisesta kokouksesta.

Pekka Puska korvasi taannoin Alkon hallintoneuvostossa Tuomo Puumalan, jolle Alko maksoi viime vuonna peräti 4.200 euroa kokouspalkkioita. Puska tienaa siis monopolin suojelemisesta tuhansien eurojen palkkiot vuodessa,  joten ei ole ihme, että suusta pääsee julkisuuteen kaikenlaista tauhkaa. Alkon hallintoneuvostossa istuvat Puskan lisäksi alkoholirajan nostoa – yllätys yllätys – niin ikään kiivaasti vastustavat Päivi Räsänen, Tuula Haatainen ja Pauli Kiuru.

Alko Oy, Palkitsemistiedot 2016

Sitten siihen varsinaiseen motiiviin. Vähittäiskaupan alkoholirajan nostaminen 5,5 prosenttiin veisi Alkon myynnistä satoja miljoonia euroja, josta pelkkä lonkeron päätyminen kauppoihin tekisi Alkon kassaan peräti 100 miljoonan euron loven ja A-olut mukaan lukien arviolta noin 120-130 miljoonan euron loven. Tuo raha siirtyisi pääosin vähittäiskaupalle, eli esimerkiksi pienille lopettamisuhan alla kamppaileville kyläkaupoille. Alkoholikeskustelun motiivi on siis raha. Alkon raha.

Näin ollen yhteys Alkon hallintoneuvoston jäsenten päätöksentekoon eduskunnassa on enemmän kuin ilmiselvä. Päivi Räsänen tienasi viime vuonna Alkon palkkioita 3.500 euroa, Tuula Haatainen 3.500 euroa ja Pauli Kiuru 4.200 euroa. Muiden hallintoneuvoston jäsenten tienestit näet yllä olevasta tilastosta. Koska hallintoneuvoston kansanedustajat saavat Alkolta rahapalkkioita, on heillä kiistatta henkilökohtainen lehmä ojassa. Siksi on paikallaan vilkaista mitä perustuslaissa säädetään esteellisyydestä.

”Suomen perustuslaki 32 §
Kansanedustaja on esteellinen osallistumaan valmisteluun ja päätöksentekoon asiassa, joka koskee häntä henkilökohtaisesti. Hän saa kuitenkin osallistua asiasta täysistunnossa käytävään keskusteluun.”

Valtaosa alkoholirajan nostamista vastustavista kansanedustajista muisti eduskunnan palopuheissaan viitata Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen puolueettomaan tutkimustietoon, joka tarkoittaa terminologisesti samaa kuin viittaisi Kummelin käsikirjoitukseen. Edellä mainittu Alkon hallintoneuvoston jäsen ja kansanedustaja Pekka Puska sattui nimittäin toimimaan vuosina 2013-2014 Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtajana, ja luonnollisesti hänen yhteytensä taloon ovat yhä tiiviit. Puska tunnetaan valtakunnan aktiivisimpana alkoholin vastustajana, joka on vaatinut keskiolutta jo ikuisuuden vain monopolin hyllyille. Tässä valossa THL-lausumat alkoholista tuskin tulevat yllätyksenä.

THL-pääjohtaja Alkon hallituksessa

Puskan kaksoisrooli jää kuitenkin kertaheitolla varjoon, kun tarkastellaan herraa nimeltä Juhani Eskola. Hän on nimittäin samaan aikaan sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja että Alkon hallituksen jäsen. Eturistiriita Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusten ja Alkon aseman puolustamisen välillä on siis enemmän kuin ilmeinen. Siihen ei tarvita edes rautalankaa. Tältä pohjalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimukset voidaan heittää suoralta kädeltä romukoppaan. THL onkin jäänyt jo useita kertoja nolosti kiinni tilastojensa vääristelystä, joten tutkimustuloksilla lienee faktojen kanssa melko vähän kosketuspintaa. Propagandan välineeksi ne sen sijaan soveltuvat täydellisesti, varsinkin silloin kun kuulija ei vielä tiedä tutkimusten toteuttajan suorista yhteyksistä Alkon johtoon.

Eduskunnassa alkoholilain uudistusta, eli myös prosenttirajan nostamista, käsittelee ensin sosiaali- ja terveysvaliokunta, joka muodostuu harvinaisen vahvasti – yllätys yllätys – nimenomaan Alkon hallintoneuvoston jäsenistä. Tilanne on siis sama kuin että peruskoulun opettajat valmistelisivat oman kyläkoulunsa lakkauttamista. Tulos ja palopuheet ovat luonnollisesti sen mukaisia, kuten eduskunnassa juuri nähtiin. Aivan oma lukunsa on Vihreiden massatakinkääntö, sillä esimerkiksi puheenjohtaja Touko Aalto hehkutti vielä vaalikoneissa kannattavansa vahvojen oluiden ja jopa viinien tuloa kauppoihin. Niin se takki vaan kääntyi täydellisesti ja äänestäjät saavat nyt jotain aivan muuta kuin mitä vaaliuurnilla tilasivat. Vaalilupaus oli tehty rikottavaksi?

Alkoholiprosentin korotuksen vastustamisella yritetään nyt siis pelastaa kansanterveyden sijaan ainoastaan Alkon satojen miljoonien eurojen tulovirrat, joten nyt olisi paikallaan vilkaista yhtiön taloustietoja. Alko Oy on lähes neuvostoaikaiseen tyyliin äärimmäisen tehoton yritys, jonka voitto oli vuonna 2016 vaivaiset 38,5 miljoonaa euroa 1 162 miljoonan euron liikevaihdolla ja 93,5 miljoonan litran vuosimyynnillä. Alkon valtiolle tuoma veropotti on siis pelkkiä murusia ottaen huomioon, että yhtiöllä on Suomessa monopoli yli 4,7 prosentin alkoholijuomissa. Lisäksi suomalaisille viinaa yksinoikeudella myyvän yhtiön toimitusjohtajalle maksetaan palkkaa yli 400.000 euroa vuodessa. Alkon tulot ovat valtavat, mutta niin ovat myös tehottoman organisaation kulutkin, joten ilman monopolia Alko Oy olisi ollut konkurssissa jo vuosikymmeniä sitten. Alkon monopolin purkaminen tullee tapetille viimeistään vuonna 2019, kun seuraava nykyistä edistyksellisempi eduskunta aloittaa toimintansa.

Pori Jazz

Mitä tapahtui Pori Jazzeilla?

Alkoholilain käsittely on osoittanut, että Suomen eduskunta on tosiaan kansakunta pienoiskoossa. Kansanedustajat jakautuvat nimittäin vahvasti kahteen leiriin. Toiset ovat edelleen kieltolain 1960-luvulla eläviä sulkeutuneisuuden aikakauden ihmisiä, jotka pelkäävät antaa kansalaisille vastuuta omista teoistaan. Kansalaisiin ei luoteta, ja silloin tärkeintä on hallita heitä holhoamalla, säännöillä ja määräyksillä. Ja niitä meillä tunnetusti riittää. Toinen puoli on taas eurooppalaistuvia ja tässä ajassa eläviä kansanedustajia, jotka luottavat kansalaisiin ja kansalaisten omaan arviointikykyyn siinä määrin, että eivät pelkää maan pysähtyvän, jos lonkerot tulevat myyntiin supermarkettiin.

Kumpi ryhmä on sitten oikeassa, pysähtyneisyyden väki vai edistykselliset? Käytäntö on osoittanut, että pysähtyneisyyden aikakauden kansanedustajat ovat pahasti väärässä. Harva nimittäin tietää, että Pori Jazz nousi vedenjakajaksi näiden kahden eri leirin välillä. Miksikö? No, Pori Jazzin festarialueelle sai vielä muutama vuosi sitten kantaa mukanaan omat juomat, eli myös pulloittain alkoholijuomia prosenttirajaan katsomatta. Jokainen festarikävijä sai tuoda mukanaan vaikkapa pari viinipulloa ja nauttia niitä vapaasti musiikkia kuunnellen ja ystävien ja sukulaisten kanssa iloisesti seurustellen. Olen käynyt Pori Jazzeilla vuodesta 1994 saakka, mutta en muista nähneeni siellä tuolloin yhtään vahvasti päihtynyttä saati sammunutta festarivierasta.

Mutta sitten iski salama kuin kirkkaalta taivaalta. Pysähtyneisyyden aikakauden väki huomasi nimittäin Pori Jazzin viinarallin ja päätti panna sille stopin välittömästi. Luottamus kansalaisten käyttäytymiseen ei sovi suomalaiseen yleisötapahtumaan, joten se täytyy vaihtaa holhoukseen. Heti! Niin kävikin, mutta millaisin seurauksin? Päivi Räsänen, Pekka Puska, Touko Aalto ja muut alkoholirajan nostamista kiivaasti vastustavat kansanedustajat tuskin edes ymmärtävät, että Pori Jazzin päihtymysongelmat alkoivat juuri sinä samana päivänä, kun festarivieraiden omien alkoholijuomien tuonti festarialueelle kiellettiin. Porin poliisi on vahvistanut tämän faktan useita kertoja, mutta viranomaisten rautalanka ei taida riittää mainituille kansanedustajille.

Pori Jazz oli vuosittaisella 50.000 ihmisen otannalla ja vuosikymmenien aikajaksolla täydellinen tosielämän ihmiskoe siitä miten oikeasti käy, kun ihmiset saavat itse kantaa vastuun alkoholin juomisesta. Hyvin siinä kävi, kunnes holhous toi mukanaan päihdeongelmat.

Verotulot ja työllisyys

Jokainen alkoholiprosentin nostamista vastustava kansanedustaja vastustaa samalla Viron viinarallin hillitsemistä. Suomesta Viroon valuu nykyisin noin 300 miljoonaa euroa verotuottoja vuodessa, mikä on noin kolmannes Viron alkoholiveron tuotoista. Rahat lähtevät maasta, mutta ongelmat jäävät tietenkin Suomeen suomalaisten maksettavaksi. Korkea alkoholivero tulee siis Suomelle ja suomalaisille todella kalliiksi. Talousmatematiikan opettaminen tulisi säätää kansanedustajille pakolliseksi, kun edes Lafferin käyrä ei ole heille vieläkään tuttu.

Osa kansanedustajista väittää Viron alkoholiveron noston vaikuttavan asiaan merkittävästi, vaikka Suomi itse nostaisi samaan aikaan alkoholiveroa. Jos alkoholin hinta tulisi nousemaan liikaa Virossa, eivät suomalaiset palaisi kuitenkaan Alkon asiakkaiksi, vaan suuntaisivat virolaisten tavoin Latviaan. Jo nyt Latvian rajalla on alkoholin supermarketteja, joiden asiakkaista merkittävä osa on suomalaisia. Niin kauan kuin Virosta ja Latviasta saa alkoholia puoli-ilmaiseksi, suomalaiset hakevat niistä täysiä lasteja oluita ja viinejä alkoholijuomia – ja niiden päälle väkeviä ihan varmuuden vuoksi. Alkon monopolin puolesta kampanjoiva Helsingin Sanomat teki taannoin asiaan liittyen ”puolueettoman” vertailun vertaamalla Viron nelosoluen ja Suomen kolmosoluen hintaa toisiinsa.

”Vuoteen 2020 mennessä miedon alkoholin verotuksen on määrä kiristyä asteittain niin paljon, että lopulta oluen hinta voi nousta puolella. Sekä Viron valtiovarainministeriön että Veronmaksajain keskusliiton laskelmien mukaan nykyään 12 euroa maksavan A-olutlaatikon hinta nousee 18 euroon. Suomessa vastaavan kokoinen pakkaus keskiolutta maksaa noin 25 euroa.”
– Helsingin Sanomat otsikolla ”Halvan oluen aika Virossa on pian ohi”, 6.6.2017

Jokainen voi päätellä oliko Helsingin Sanomien vertailu tarkoitushakuinen. Yhtä hyvin lehti olisi voinut kirjoittaa artikkelin, jossa se vertaa toisiinsa Audin hintaa Saksassa ja Kian hintaa Suomessa.

Suomessa on viime vuosina lähtenyt kasvamaan erittäin vireää pienpanimotoimintaa, joka on lisännyt olutharrastajien määrää merkittävästi. Toisin kuin osa kansanedustajista yhä kuvittelee, eivät olutharrastajat vedä sikalärvejä kotonaan, hakkaa vaimojaan ja aja kännissä autolla. Sen sijaan harrastajat maistelevat oluita ilman päihtymistarkoitusta, ja he haluaisivat tehdä sitä myös kotonaan. Merkittävä osa pienpanimoiden oluista on kuitenkin selvästi vahvempia kuin 4,7 prosenttia, joten niitä ei saa nykyisen kivikautisen alkoholilain mukaan kaupassa myydä.

Näsäviisas voisi tähän todeta, että kyllä Alkosta voi hakea vahvoja oluita. Mutta kun ei voi. Miksikö? No, vaikka Alkolla on hyvä ja kattava valikoima, niin sen hyllyille ei yksinkertaisesti mahdu yhtä suurta olutvalikoimaa kuin tavalliseen supermarkettiin. Toinen – ja se merkittävämpi – seikka on etäisyys. Esimerkiksi Tampereella lähimpään Alkoon on matkaa helposti yli 30 kilometriä suuntaansa puhumattakaan aidoista syrjäkylistä. Sata kilometriä lähimpään Alkoon ei ole Suomessa mikään harvinaisuus.

Hakisitko sinä mieluummin saunalonkerot koko kesäksi puoli-ilmaiseksi Virosta vai tunnin ajomatkan päästä lähimmästä Alkosta? Varsinkin kun vaihtoehtona olisi ostaa ne lähikaupasta ja pitää siten yllä syrjäkylien liiketoimintaa, työllisyyttä ja yhteisöllisyyttä. Lähikauppa kun on monessa kunnassa kuntalaisten tapaamispaikka ja alkoholin myynti on vähittäiskaupalle taloudellisesti äärimmäisen tärkeä tuote. Pienten kauppojen liikevaihdosta peräti 15-20 prosenttia tulee jo nyt alkoholista. Jo pelkästään Lonkeron myötä Alkosta vähittäiskaupalle siirtyy jopa 100 miljoonan euron liikevaihto. Alkoholilain marginaalisella muutoksella 4,5 prosentista 5,5 prosenttiin on siis erittäin suuri merkitys moneen eri asiaan. Kansanterveyteen tosin ei.

Haluatko sinä Suomeen holhousta vai luottamusta? Nyt kannattaa katsoa tarkkaan mitä mieltä sinun kansanedustajasi asiasta on, ja seuraavissa eduskuntavaaleissa vaihtaa tarvittaessa ehdokas parempaan.

PÄIVITYS: Vielä sananen esteellisyydestä.

Kirjoituksen jälkeen ajatus Alkon hallintoneuvoston jäsenten mahdollisesta esteellisyydestä alkoi vaivata minua toden teolla, joten ryhdyin selvittämään asiaa tarkemmin. Perustuslain mukaan kansanedustaja on esteellinen, jos asia koskee häntä henkilökohtaisesti tai hän saa taloudellista etua. On fakta, että Alkon hallintoneuvostossa olevat kansanedustajat saavat vuosittain Alkolta tuhansien eurojen palkkiot. Taloudellinen yhteys kansanedustajien omaan talouteen on siis täysin kiistaton. Yhtä lailla on selvää, että valtaosa hallintoneuvoston kansanedustajista puolustaa parhaillaan Alkon monopoliasemaa.

Mutta.

Kansanedustajien esteellisyyden tulkinnassa on tehty mielenkiintoisia rajanvetoja. Alkoholiprosenttia koskevassa päätöksessä on pohjimmiltaan kyse Alkon monopoliasemasta, jonka ei nykyisen tulkinnan mukaan katsota tuovan hallintoneuvoston jäsenille henkilökohtaista etua niin paljon, että esteellisyyden raja ylittyisi. Ei vaikka Alko maksaa heille tuhansia euroja vuodessa.

Lisäksi asiakokonaisuudessa tulee huomioida, että monet hallintoneuvoston jäsenet istuvat samalla myös alkoholilakia valmistelevassa sosiaali- ja terveyslautakunnassa. Esimerkiksi lautakunnan puheenjohtaja Tuula Haatainen on hallintoneuvoston jäsenen, eli hän saa Alkolta vuosittain tuhansien eurojen palkkiot. Kansanedustajien kolmoisroolit 1. Alkon monopolin puolustajana, 2. alkoholilain valmistelijana ja 3. alkoholilain hyväksyjänä herättävät monia kysymyksiä kansanedustajan motiiveista ja puolueettomuudesta.

Alkoholilaista äänestetään tällä tietoa 15. joulukuuta.

Lopettakaa huumekuskin rikoksen hyssyttely

Olen yrittänyt olla somessa hiljaa Jari Sillanpään tapauksesta, koska se on kuumentanut tunteitani hieman liikaa. Nyt on kuitenkin pakko lausua siitä jotain, koska sosiaalinen media näyttää täyttyneen laulajan huumekäryä ymmärtävistä hyssyttelijöistä.

Ottakaa nyt viimein pää pois pensaasta!

Jari Sillanpään autoileminen huumepäissään tulee tuomita jyrkästi kaikilla mahdollisilla tavoilla. Sitä ei voi mitenkään hyssytellä tai edes yrittää ymmärtää. Sillanpää oli itse tehnyt päätöksen lähteä ajamaan autoa huumepäissään. Kyseessä oli kaiken lisäksi koviin huumeisiin luettava kristalli, eikä sitä selvästi miedompi amfetamiini, kuten alunperin uutisoitiin. Sillanpää siis vaaransi vakavalla tavalla muiden ihmisten hengen. Sitä ei voida järkisyillä mitenkään perustella, vaikka kyseinen henkilö olisi niin sanotusti kansakunnan kaapin päällä kaiken kritiikin ulottumattomissa.

Olen kuitenkin tänään lukenut verkkojulkaisuista ja sosiaalisesta mediasta kommentteja ja kirjoituksia, joissa Sillanpään törttöilyn kritisoimista on nimitetty jopa kiusaamiseksi. Tuollaista en halua lukea enää koskaan ja missään. Jokainen joka vähänkin hyssyttelee Sillanpään huumepäissään ajamista tulee samalla hyssytelleeksi jokaista rattijuoppoa ja väheksyneeksi jokaista huumekuskin ja rattijuopon aiheuttamaa onnettomuutta, loukkaantumista ja kuolemantapausta. Myös niitä, joissa pieni lapsi on menettänyt henkensä ja perhe rakkaansa tuollaisen järjettömän teon vuoksi. Niitä tapauksia Suomessa on aivan liikaa.

Jokainen huumekuski ja rattijuoppo aiheuttaa vakavan vaaran sivullisille. Joku idiootti kommentoi Facebookissa, että kristallipäissään ajaminen on vähän kuin olisi juonut vahvaa kahvia. Kuinka tyhmä pitää olla kirjoittaakseen tuollaista?

Istuin aikoinaan neljä vuotta poliisiautojen takapenkillä eri puolilla Suomea tekemässä Poliisin matkassa -inserttejä Poliisi-tv -ohjelmaan. Olin useita kertoja mukana takaa-ajoissa, jossa mentiin tuhatta ja sataa huumekuskien perässä. Vaaratilanteita oli lukemattomia. Näin miten huumekuskit oksensivat hätäpäissään nielemiään pillereitä sinisten strobovalojen välkkyessä ympärillä ja näin miten eräs huumekuski oli ajanut perhettä kuljettaneen henkilöauton nokkaan tuhoisin seurauksin. Sillä kertaa kukaan ei onneksi kuollut. Yksikään rattijuoppo tai huumekuski ei ansaitse minkään tason ymmärrystä tai hyssyttelyä. He ansaitsevat vain tuomioistuimen langettaman rangaistuksen.

”Lehdissä on kirjoitettu, että minun epäillään syyllistyneen huumausaineen vaikutuksen alaisena ajamiseen. Tämä pitää paikkansa, vaikka kyseessä olikin hyvin vähäinen määrä. Oli ajattelematonta lähteä liikenteeseen, vaikka koin, että olin täysin ajokykyinen. Pyydän tätä anteeksi. Tiedostan elämän rajallisuuden, ja intohimoisena ihmisenä hakeudun helposti uusien kokemusten pariin.”
– Jari Sillanpää Facebookissa

Jari Sillanpää pyysi tekoaan julkisesti anteeksi, eli myönsi rikosepäilyjen pitävän paikkansa. Se oli ainoa oikea teko tässä tilanteessa. Hän tosin pahoitteli lähinnä ihmisille tuottamaansa mielipahaa, eikä suoranaisesti omaa tekoaan. Olisin odottanut asiallisempaa anteeksipyyntöä kuin huumeajelun nimittämistä ”ajattelemattomaksi”. Sekin oli todellinen rimanalitus ja teon vakavuuden vähättelyä.

Nopea julkinen ulostulo oli kuitenkin Sillanpään kannalta hyvä asia, sillä jonkinlaista anteeksipyynnön suuntaista on nyt ainakin yritetty esittää ja tehty rikos tullaan myöhemmin sovittamaan suorittamalla siitä mahdollisesti tuomioistuimessa määrättävä rangaistus. Sekavia selittelemällä tilanne olisi vain pahentunut. Hyvä, että Sillanpää ei vetäytynyt kuoreensa, vaan jatkaa myös kiertuettaan. Se on suoraselkäistä toimintaa. Olen työni puolesta tavannut Sillanpään lukuisia kertoja myös kulissien takana. Hän on mukava mies ja artistina piinkova lahjakas ammattilainen. Ilmiömäinen lahjakkuus ei kuitenkaan saa sumentaa silmiämme tällaisilta teoilta.

Suomessa kirjattiin vuonna 2016 yhteensä 17.218 rattijuopumusta. Siis seitsemäntoistatuhatta! Ja tilastossa ovat vain kiinni jääneet, joten todellinen määrä on moninkertainen. En voi sietää sitä, että vielä vuonna 2017 Suomessa saa nuuskan salakuljettamisesta kovempia rangaistuksia kuin sivullisten hengen vaarantamisesta päihteiden vaikutuksen alaisena ajamisella. Jos joskus pääsen vaikuttamaan asioihin, niin rattijuopumuksesta annettavien tuomioiden koventaminen tulee olemaan asialistalla ensimmäisten joukossa.

Lopettakaa rikosten hyssyttely. Heti.

Terroristi valehteli meille nimensä ja ikänsä – kenelle tuli yllätyksenä?

Turussa tehtiin äskettäin Suomen historian ensimmäinen terrori-isku, joka ei tullut yhdellekään tilannetta seuraavalle yllätyksenä. Esimerkiksi suojelupoliisi kertoi jo kesäkuussa tällaisen uhan merkittävästä kasvusta. Yllätyksenä ei tullut myöskään se, että poliisin kansainvälisissä tutkimuksissa vahvistui, ettei Turun terroristi ole todellisuudessa ilmoittamansa niminen eikä myöskään ikäinen. Todellista nimeä ja ikää ei ole voitu vieläkään vahvistaa – ja tuskin ne tulevat koskaan selviämään.

Tämä merkittävästi kertomaansa vanhempi terroristi pantiin Turussa vuodeksi tavalliseen peruskouluun, koska viranomaisten oli tarkoitus ”tutustuttaa hänet samanikäisiin nuoriin”. Ääriaines vietti siis vuoden suomalaisnuorten keskellä. Minusta osoittaa käsittämätöntä naiiviutta ja suoranaista tyhmyyttä, että sinisilmäiset suomalaiset luottavat sokeasti näiden turvapaikkalomailijoiden satuihin. Pääministeri Sipilälle itsensä taannoin 17-vuotiaaksi esitellyt ja merkittävästi vanhemmaksi lopulta paljastunut partalapsi ei näemmä opettanut vielä mitään. Monille kukkahatuille näyttää olevan mahdotonta ymmärtää, että suomalaisia on kusetettu järjestelmällisesti ja kusetetaan yhä edelleen.

Yksittäistapauksia ei ole olemassa.

Suomen täytyy ilman muuta auttaa hädänalaisia ihmisiä, mutta ainoastaan ihmisiä, jotka aidosti tarvitsevat apua. Merkittävä osa Suomeen rajan yli iPhonet tanassa tulleista miehistä on turvapaikkalomailijoita, jotka ovat tulleet Suomeen ilmaisen elämän perässä. Yksikään aidosti apua tarvitseva ei esimerkiksi valittaisi täysihoidon tasosta. Aidosti hädänalaiset ihmiset – varsinkin naiset ja lapset – ovat yhä edelleen Syyriassa ja muissa kriisipesäkkeissä odottamassa pelastamistaan. Heitä me saamme autettua ainoastaan kiintiöpakolaisten määrää nostamalla tai auttamalla heitä paikan päällä. Kiintiöpakolaiset ovat saaneet YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n pakolaisaseman, ja heitä otetaan Suomeen eduskunnan päättämän vuosikiintiön mukaisesti.

Olen jo vuosien ajan todennut, että Suomen tulee keskittää rajalliset resurssit aidosti hädänalaisten auttamiseen, eli nostaa suoraan kriisipesäkkeistä otettavien kiintiöpakolaisten määrää merkittävästi nykyisestä noin tuhannesta henkilöstä vuodessa. Samaan aikaan maamme rajoilla tulee ottaa erittäin tiukka linja ja palauttaa jokainen EU-maasta tuleva välittömästi takaisin ensimmäiseen EU-maahan Dublinin sopimuksen ja EU-tuomioistuimen linjauksen mukaisesti.

Pääministeri Juha Sipilä (kes) ja sisäministeri Paula Risikko (kok) esittivät huhtikuussa 2017 hallituksen puoliväliriihen kynnyksellä, että Suomi voisi nostaa kiintiöpakolaisten määrää, eli keskittyä auttamaan aidosti apua tarvitsevia. Presidentti Sauli Niinistö esitti samaa asiaa heinäkuun alussa. Ministeri Sampo Terho (per) kuitenkin tyrmäsi esitykset suoralta kädeltä. Nyt olisi aika ottaa pää pois pensaasta ja katsoa miten Suomen rajalliset resurssit käytettäisiin nykyistä järkevämmin. Nykyisessä järjestelmässä meitä nimittäin kusetetaan todella raikkaasti edestä ja takaa, ja se maksaa meille miljardeja euroja. Suomella on varaa vain rajalliseen määrään autettavia ihmisiä, ja nyt nämä meille valehtelevat turvapaikkalomailijat vievät merkittävän osan tuosta kiintiöstä. Kukaan ei edes tiedä kuinka suuren.

Meidän tulisi jatkossa kiinnittää tarkempaa huomiota siihen kenelle rajallista apuamme jaamme, sillä jokainen euro on peräisin siitä samasta rahakasasta, josta maksetaan myös mm. poliisit, sairaanhoitajat, vanhustenhoito, päivähoito, koulutus ja terveydenhoito. Eli rahoista, joilla pyöritetään meidän omaa yhteiskuntaamme ja hyvinvointiamme. Nykyisellään rahaa poltetaan tähtitieteellisiä määriä turvapaikkalomailijoihin, mutta saamaan aikaan muissa yhteiskunnallisissa menoerissä joudutaan käymään kamppailua jokaisesta eurosta. Meillä on nyt piikki auki ilman mitään ylärajaa. Suomen valtion tulisi pitää ensisijaisesti huolta omista kansalaisistaan, eikä järjestää täysihoitoa maassa laittomasti oleville turvapaikkalomailijoille. Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden elättämisen sijaan rahaa tulisi panostaa erityisesti turvapaikkakäsittelyjen nopeuttamiseen, kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden välittömään palauttamiseen ja poliisien resursseihin. Vain siten kansalaisten turvallisuutta voidaan parantaa edes hieman.

Tiedustelulain tämänhetkisen puutteellisen version masinointi pikavauhdilla läpi on pelkkää poliittista teatteria ja irtopisteiden keräämistä, ellei samaan aikaan ohjata merkittävästi lisää resursseja kentälle. Viranomaisilla ei nimittäin ole resursseja tutkia edes jo nykyisellään saatavia tietoja. Esimerkiksi Turun terroristista oli ilmoitettu suojelupoliisille, mutta resurssipulan vuoksi häntä ei tutkittu tarkemmin. Suomen on jatkossa erittäin tärkeä saada tehdä ulkomailla tapahtuvaa tiedustelua ja seurata maan rajat ylittävää tietoliikennettä, mutta muutoksesta ei ole mitään hyötyä niin pitkään kuin näin saatuja tietoja ei ole mahdollista tutkia asianmukaisesti resurssipulan vuoksi. Tiedustelulaki ei siis ole ratkaisu asiaan, vaikka poliitikot yrittävät parhaillaan leipoa siitä jonkinlaista Graalin maljaa. Ratkaisu on nimittäin sama kuin aiemminkin: Lisää rahaa ja resursseja viranomaisille.

Tähän samaan hulluuteen sisältyvät muun muassa Suomen ISIS-taistelijoille yhä edelleen maksamat sosiaalituet, joilla Suomi rahoittaa terrorismia yhä edelleen vuonna 2017. Sosiaalituet ovat olleet alusta saakka erittäin merkittävä ISIS-rahoituksen lähde, ja Suomi on yksi niiden avokätisistä maksajista. Tuorein käänne on, että Suomessa vaaditaan ISIS-taistelijoille oikeutta ohittaa sossu- ja asuntojonot. Suomi palkitsee jo nykyisellään avokätisesti terroristeja, kun muualla maailmassa heiltä halutaan poistaa jo saatu kansalaisuus ja karkottaa maasta. Koska Suomi toivottaa jo nyt ISIS-taistelijat, terroristit ja muun ääriaineksen lämpimästi tervetulleeksi, niin esitys sossu- ja asuntojonojen ohittamisesta on luonnollinen osa tätä pähkähullua jatkumoa. Tervetuloa Suomeen, terroristien all inclusive -lomaparatiisiin.

Meneillään on kuin Truman Show -elokuvan realityversio.

Lempäälä kuuntelee asukkaitaan – näin sinä voit vaikuttaa!

Lempäälä on perinteisesti ollut Suomen mittapuussa kehityksen aallonharjalla, ja se velvoittaa meitä jatkossakin pitämään kiinni saavutetusta asemastamme. Asukkaiden osallistaminen päätösten valmisteluun on aina ollut tärkeä vaikuttamisen osa-alue, mutta monissa kunnissa ja kaupungeissa se on kuitenkin jäänyt vuosikymmenestä toiseen käytännössä ainoastaan juhlapuheiden tasolle. Lempäälässä on sen sijaan ryhdytty sanoista tekoihin.

Lempäälässä kuntalaiset on nostettu kunnan kehittämisessä keskiöön, ja sen myötä jokaisella asukkaalla on mahdollisuus aidosti vaikuttaa tulevaisuuden kuntaansa kertomalla omat näkemyksensä, ideansa ja kehitysehdotuksensa niihin tarkoitetuissa erilaisissa foorumeissa. Olen tästä asiasta aidosti ylpeä, sillä lukemattomat muut kunnat ja kaupungit voisivat ottaa tästä mallia.

Valtuustokausi 2017 – 2021 tullaan toivottavasti muistamaan kautena, jolloin Lempäälän asukkaat nostettiin keskiöön ja he pääsivät itse vaikuttamaan – ja tietenkin myös kokemaan vaikuttavansa. Vaikka kuntalaiset ovat jo valinneet keskuudestaan kunnan asioista viime kädessä päättävän valtuuston, löytyy paras mahdollinen tietotaito ja näkemys asioiden valmisteluun kuitenkin silloin, kun luottamushenkilöt, virkamiehet (nykyisin viranhaltijat) ja kuntalaiset pääsevät yhdessä vaikuttamaan asioihin ja sparraamaan toinen toisiaan. Yhdessä.

Kuntalaisten tulee voida vaikuttaa ympäröivään yhteiskuntaan ja yhteisiin asioihin muulloinkin kuin pelkästään kunnallisvaaleissa neljän vuoden välein. Facebookissa esimerkiksi Lempäälän kuntapolitiikka -ryhmä on melko aktiivinen, mutta varsinaisia vaikuttamisen keinoja on toki paljon muitakin. Nyt Lempäälässä on tällaisen toiminnan osalta historiallinen tilanne, sillä kuntalaisten aktiiviseen vaikuttamiseen on tällä hetkellä olemassa useita eri mahdollisuuksia samanaikaisesti – ja lisää tulee.

Valiokunnat kuntalaisten ajatuksia varten

Alkaneella valtuustokaudella Lempäälässä tullaan käynnistämään kuntalaisten kanssa käytävään dialogiin tarkoitetut valiokunnat, jotka ovat yltiövirallisesta nimestään huolimatta aivan muuta kuin valtuutettujen ja virkamiesten turhantärkeää pönötystä. Käytännössä kyse on nimittäin tilaisuuksista, joissa luottamushenkilöt ja viranhaltijat tulevat kuuntelemaan kuntalaisten näkemyksiä ruohonjuuritasolla leppoisissa matalan kynnyksen keskustelutilaisuuksissa.

Paikalle tilaisuuksiin voi saapua esimerkiksi vain kuuntelemaan muiden ajatuksia tai kertomaan omansa. Kaiken tämän tarkoitus on ottaa kuntalaiset aktiivisesti mukaan vaikuttamiseen jo asioiden valmisteluvaiheessa. Nyt perustetuista valiokunnista tulevaisuusvaliokunta luotsaa kunnan tulevaa kehitystä ja lähipalveluvaliokunta vastaa sote-asioista ja on yhteys maakuntaan. Yhteisövaliokunnan tontille kuuluvat sen sijaan muun muassa tapahtumat ja yhdistykset. Valiokunnista tiedotetaan lisää, kun ne pääsevät vauhtiin.

Kouluruokailuun agenttiryhmät

Lempäälän koulujen kouluruokailua kehitetään parhaillaan perustamalla kouluihin niin sanottuja kouluruoka-agenttitiimejä. Näiden tiimien tehtävänä on kehittää kouluruokailua keskustelemalla yhdessä oppilaiden, vanhempien, kouluhenkilöstön ja ruokapalveluhenkilöstön kanssa.

Muutaman kerran lukuvuodessa kokoontuvien agenttitiimien lisäksi verkossa on nyt avattu kouluruoasta kysely, jonka vanhempien toivotaan täyttävän yhdessä oppilaiden kanssa. Kyselyllä selvitetään oppilaiden mielipiteitä kouluruokailusta. Kyselyn kautta saatavia palautteita ja ideoita tullaan käsittelemään tulevissa koulujen kouluruoka-agenttitiimeissä.

Kouluruoka puhuttaa perinteisesti paljon niin somessa kuin kahvipöydissäkin, ja NYT on aika kertoa asiaan liittyvät mahdolliset huolenaiheet ja kehitysideat suoraan kunnan päättäjille. Kysely on avoinna 10.9.2017 saakka ja se löytyy tästä linkistä. Kanna kortesi kekoon ja vaikuta.

Sääksjärven osayleiskaava

Lempäälän Sääksjärvi tulee kehittymään tulevina vuosikymmeninä valtavasti, kun esimerkiksi Pirkanmaan maakuntakaava 2040 tuo alueelle paitsi uuden Kehä II -tien ja rautatieseisakkeen (tai aseman) mutta myös kolmannen raiteen myötä kovasti odotetut lähijunat. Lempäälän kunta on siis parhaillaan syystäkin kehittämässä Sääksjärveä voimakkaasti, ja kehitystyötä varten on jo laadittu ja julkaistu luonnoksia alueen osayleiskaavasta.

Kuva: TTY Arkkitehtuurin laitoksen yhdyskuntasuunnittelun ammattikurssi
Kuva: TTY Arkkitehtuurin laitoksen yhdyskuntasuunnittelun ammattikurssi

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman perusteella Lempäälän kunta pyytää kyselyssä parhaillaan asukkailta Sääksjärven osayleiskaavan luonnoksesta mielipiteitä ja ajatuksia sekä ehdotuksia siitä miten Sääksjärvestä saataisiin tulevaisuudessa entistäkin parempi, viihtyisämpi ja elinvoimaisempi paikka asua ja yrittää.

Nettikyselyssä asukkaat voivat merkitä suoraan kartalle viihtyisimmät ja kauneimmat paikat, tärkeimmät oleskelupaikat, epäviihtyisimmät paikat ja tietenkin ehdottaa minne alueella pitäisi saada vaikkapa uusia asuinalueita, kauppoja tai yritysrakentamista. Sääksjärven osayleiskaavan kysely on avoinna 17.9.2017 saakka ja se löytyy tästä linkistä. Vastaa ja vaikuta!

PS: Kannattaa käydä tutustumassa myös Tampereen teknillisen yliopiston Arkkitehtuurin laitoksen yhdyskuntasuunnittelun ammattikurssin harjoitustyöhön, jossa Sääksjärvelle laadittiin kymmenen erilaista ja inspiroivaa suunnitelmaa. Niihin pääset tutustumaan tästä linkistä.

Lempäälän joukkoliikenne

Tampereen kaupunkiseudulle laaditaan parhaillaan uutta joukkoliikenteen palvelutasomäärittelyä vuosille 2017-2021. Uuden palvelutason määrittely on parhaillaan luonnosvaiheessa, ja nyt siitä kaivataan kuntalaisten kommentteja. Nyt lempääläisillä on tuhannen taalan paikka vaikuttaa siihen miten usein linja-autot jatkossa kunnassamme liikennöivät ja millä alueilla.

Kuva: Luonnos joukkoliikenteen palvelutasosta.
Kuva: Joukkoliikenteen palvelutasot

Joukkoliikenteen palvelutaso määritellään alueellisesti jokaisen alueen ominaispiirteiden perusteella, mutta myös nettikyselyssä saadut palautteet merkitsevät. Näitä palvelutasoja on kuusi (tarkemmat tiedot tästä), joista valtaosa Lempäälää ja muun muassa Sääksjärvi on nyt luokassa 4. Palvelutason parantaminen olisi paikallaan koko kunnassa, joten käy täyttämässä kysely ja klikkaa oma asuinalueesi kartalle.

Kysely on avoinna enää tämän kirjoituksen julkaisupäivän (25.8.2017) loppuun saakka, joten toivottavasti ehdit vielä vastata tästä linkistä ja kantaa kortesi kekoon Lempäälän entistä parempien bussiyhteyksien puolesta.

Nyt on aika vaikuttaa. Tehdään se yhdessä!

Uimahalli Lempäälään? Vain toteutus puuttuu

Lempäälä tarvitsee uimahallin. Siitä ei ole epäilystäkään. Vietimme ennen vaaleja kollegani Totti Hämäläisen ja muutamien muiden ehdokkaiden kanssa päivän Lempäälän lukiossa, jossa tästäkin asiasta keskusteltiin paljon. Kävi ilmi, että koululaiset eivät käy nykyisin liikuntatunneilla uimassa tarpeeksi, koska Valkeakoskelle ja Tampereelle on liian kallista kuljettaa uimaan. Tätä asiaa tulen selvittämään tarkemmin, kunhan uusi valtuustokausi kunnolla alkaa. Uimahalli on uimataidon ja liikunnan osalta tärkeä investointi, sillä se pelastaa pitkällä tähtäimellä ennaltaehkäisevästi jopa ihmishenkiä.

Uimahallin tarpeellisuus ei siis liene kenellekään epäselvää, mutta se on todella kallis investointi ja kallista myös ylläpitää. Toistaiseksi se on Lempäälälle liian kallis. Kuinka moni olisi valmis nostamaan veroprosenttia saadakseen uimahallin? Ennen vaaleja kovin moni ei ollut. Siksi rahoituksen muut mahdollisuudet täytyy selvittää ennen projektin käynnistämistä. Yksi mahdollisuus olisi toteuttaa uimahalli yksityisen yrittäjän kanssa, mutta käsittääkseni sillä rintamalla ei ole ehdokkaita ollut ainakaan tungokseen saakka. Lempäälä-talo on toki sekin kallis investointi, mutta sen rakentamisesta on päätetty jo ennen meidän aikaamme. Minun mielestäni Lempäälä-talo on hyvä investointi, sillä se tulee valmistuttuaan palvelemaan suurta joukkoa kuntalaisia.

Lupasin itse ennen vaaleja, että alkavalla kaudella tullaan käynnistämään selvitys uimahallin paikasta, ja parhaassa tapauksessa projekti voisi saada suuremmankin alkusysäyksen. Varsinaisen rakentamisen aloittaminen seuraavan neljän vuoden aikana on kuitenkin nähdäkseni epätodennäköistä. Niin totesin myös ennen vaaleja. Projektin valmisteleminen voidaan kuitenkin saada käyntiin.

Ideaparkiin ryhdyttiin aikoinaan, noin 10 vuotta sitten, rakentamaan kunnallista uimahallia. Alkavalla kaudella täytyy selvittää mikä on Ideaparkiin jo rakennetun luolaston tilanne oikeasti, sillä tilanteesta on liikkeellä todella paljon erilaisia huhuja ja väitteitä. Osassa väitteitä on käsitykseni mukaan taustalla myös henkilökohtaisia seikkoja, jotka täytyy kyetä jättämään taakse näin suurista kuntalaisten asioista päätettäessä.

Jos uimahalli joskus tulisi Ideaparkiin, niin bussikuljetukset tuskin muodostuisivat ongelmaksi. Sen sijaan synergiaedut kauppakeskuksen ja sen muiden oheispalvelujen kanssa olisivat ilmeiset. Esimerkiksi Sääksjärvellä sijaitessaan uimahalli palvelisi hyvin myös Vuoreksen koululaisia ja Tampere luonnollisesti maksaisi siitä. Uimahallin sijainti voi toki olla myös joku aivan muukin, ja sitä täytyy ryhtyä alkavalla kaudella selvittämään. Nauhataajaman molemmissa päissä se olisi kuitenkin epäreilua toisia kohtaan, ja Ideapark sijaitsee melko keskellä.

Summa summarum: Lempäälän uimahalli on ollut toiveissa jo kymmeniä vuosia, ja nyt projekti on viimein aika nytkäyttää eteenpäin tavalla tai toisella. On tärkeää, että kuntalaiset ovat aktiivisia tässä keskustelussa ja kertovat ideoitaan ja ajatuksiaan sekä uimahallin paikasta että sen toteuttamisen malleista. Olemme nimittäin kaikki samassa veneessä. Ja tässä veneessä uimataito on elintärkeä.

Onnea Tampere! Lauri Lyly teki sen mihin kukaan ei uskonut

Tunnustan. Kuullessani Demarien ja Lauri Lylyn kuntavaalien äänisaaliista Tampereella tuli mieleeni ensimmäisenä miten AY-jyrä voisi toimia vahvasti 2000-luvulla elävän, dynaamisen ja nopeasti kehittyvän kaupungin pormestarina. Uusi valtuustokausi alkaa vasta kesäkuussa, joten vielä nyt Lylyä ei ole nähty pormestarina, sillä nimitys tehdään vasta ensimmäisessä valtuuston kokouksessa. Silti Lyly on jo nyt onnistunut osoittamaan, että hänen työhistoriastaan johtuneet ennakkoluulot olivat vahvasti liioiteltuja. Nyt onkin hyvä syy onnitella sekä Lylyä että Tamperetta ja kaikkia tamperelaisia, sillä siellä on tehty viime päivinä poliittista historiaa.

Ennen vaaleja kahvipöytäkeskusteluissa erityisesti Lylyn neuvottelijan taitoja pidettiin isona plussana. Nyt Lyly on osoittanut olevansa ainakin neuvottelijana niin suvereeni, että hän onnistui taikomaan Tampereen kuntapolitiikasta opposition pois. Zimzalabim! Tamperelainen-lehdessä toimittaja Petteri Mäkinen kiteytti asian pyytämällä niitä lukijoita nostamaan kätensä, jotka uskoivat ennakkoon, että Tampereella sorvataan kaikkien ryhmien allekirjoittama poliittinen linjapaperi. Sen jälkeen Mäkinen pyysi ystävällisesti valehtelijoita laskemaan kätensä. Siinä oli tähän mennessä paras kiteytys jymy-yllätyksestä, joka Tampereella onnistuttiin nyt saavuttamaan.

Viime vuosikymmenten aikana Tampereella on onnistuttu tekemään paljon suuria päätöksiä, mutta yleensä vasta pitkäkestoisen ja värikkään poliittisen sirkustemppuilun jälkeen. Surullisenkuuluisia tuoreita esimerkkejä tästä ovat rantatunneli ja ratikka unohtamatta Särkänniemeä ja Tampere-taloa. Näistä ratikkapäätöksen väännöistä valtuustossa tehtiin jopa lyhytelokuva, jolle jo sadat tuhannet ihmiset ovat nauraneet verkossa. Tuollaiset tapaukset ovat jatkossa ehkä historiaa, sillä Tampereella keskitytään nyt todennäköisesti kehittämään kaupunkia yhdessä ja yhteen hiileen puhaltamalla yli puoluerajojen. Tampereen kokoisen kaupungin oppositioton valtuusto on tilanne, joka mahdollistaa nopean ja tehokkaan päätöksenteon kohti yhdessä sovittua maalia. Tuollaisesta tilanteesta jokainen kunta ja kaupunki voi olla avoimesti kateellinen.

Olen seurannut tamperelaista kuntapolitiikkaa melko läheltä jo lähes 20 vuoden ajan, mutta jatkossa tulen seuraamaan vieläkin suuremmalla mielenkiinnolla miten odottamaton neuvottelutulos näkyy käytännössä Tampereen päätöksenteossa. Jos ja kun kaikki puolueet toimivat saman pormestariohjelman mukaisesti, niin voisiko siitä muuta kuin hyvää seuratakaan? Potentiaalinen ongelma tosin voi konkretisoitua, jos rahat jostain syystä loppuvat ja jonkin ryhmän päätavoitteista joudutaan tinkimään. Silloin syntyy varmasti näyttävä show, jonka siivellä haetaan ehkä jopa irtopisteitä seuraaviin kuntavaaleihin. Toivottavasti neljä vuotta menee kuitenkin Tampereella ilman dramatiikkaa ja yhtä hienosti kuin neuvottelut näyttävät tähän mennessä menneen. Siten saadaan aikaan myös tuloksia.

Olin itse Lempäälän kuntavaaleissa vertauslukujen ykkönen, joten olen jatkossa päättämässä asioista Lempäälän valtuustossa. Täällä paikallisessa kuntapolitiikassa on puhallettu jo pitkään pääasiassa yhteen hiileen, mikä on tietenkin hyvä kuntalaisten kannalta. Lempäälän valtuustosta meni nyt uusiksi yli puolet, ja tällainen sukupolvenvaihdos tuo varmasti mukanaan raikkaita uusia ajatuksia ja näkemyksiä päätöksentekoon. Toivottavasti myös rohkeutta.

Tamperetta pidetään usein mörkönä sitä ympäröivissä naapurikunnissa, mutta minun mielestäni Tampereen kasvu ja menestyminen eivät ole missään nimessä lempääläisiltä pois, vaan päinvastoin. Suomea täytyy ajatella yhtenä kokonaisuutena, jossa Tampereen sen ympäryskuntien intressit ovat usein samansuuntaiset. Lempäälä ei siten kilpaile Tampereen kanssa, vaan ennemminkin Pirkanmaa kilpailee pääkaupunkiseudun kanssa. Kun Tampereen jo valmiiksi ylivertainen vetovoima kasvaa nyt mahdollisesti entisestään, niin Lempäälä saa ison naapurin menestyksestä kyllä oman osansa. Lempäälän sijainti Tampereen eteläpuolella Helsinki-Hämeenlinna-Tampere -alueen paalupaikalla, eli Suomen kasvukäytävässä, on täydellinen kunnan tulevaisuutta ajatellen. Kun tuohon kokonaisuuteen lisätään päälle Lempäälän omat kehitystoimet kuntamme vetovoiman ja elinvoiman lisäämiseksi, niin meillä on varmasti edessämme upeat neljä vuotta.

Toivotan oppositiottomalle Tampereelle onnea ja menestystä. Ja tietenkin meille itsellemme siinä samalla.

Poliisit vaativat oikeutta tuhota todisteita rikoksistaan

Yhdysvalloissa yhä useammissa kaupungeissa on otettu käyttöön niin sanotut haalarikamerat, jotka ovat vähentäneet merkittävästi kansalaisiin kohdistuneita poliisirikoksia. Suomessa haalarikameroita on testattu Helsingin poliisilaitoksella jo parin vuoden ajan hyvällä menestyksellä, ja tulevaisuudessa ne tulevat todennäköisesti käyttöön koko maassa. Se olisi odotettu askel kaikkien osapuolten oikeuksien turvaamiseksi. Poliisihallituksen asettama työryhmä esittääkin nyt, että haalarikamerat voitaisiin saada valtakunnalliseen käyttöön jo vuonna 2018.

Haalarikameroiden perusajatus on tallentaa kaikki tilanteet ja siten parantaa sekä poliisien että kansalaisten oikeusturvaa mahdollisissa riitatilanteissa. Videotallenne säilyy sovitun mukaisesti jopa 96 tuntia kuvaushetkestä, eli ennen katoamista se voidaan ottaa talteen mahdollista oikeudenkäyntiä varten. Tällaisissa tapauksissa todisteena olisi viimein muutakin kuin pelkästään sana sanaa vastaan, jolloin tuomioistuin tai valtakunnansyyttäjänviraston poliisirikosten käsittely-yksikkö voi itse vapaasti päättää minkä painoarvon se kullekin lausumalle tai haalarivideolle antaa. Tällaista järjestelmää sanotaan oikeusvaltioksi.

Matkaan on nyt kuitenkin tullut todella odottamaton mutka, sillä Suomen Poliisijärjestöjen liitto vaatii yllättäen poliiseille oikeutta poistaa haalarikameransa tallenteita silloin, kun poliisi itse on syyllistynyt rikokseen ja haalarikamera on tallentanut siitä todisteet. Vaatimusta perustellaan itsekriminointisuojalla, joka on toki merkittävä kansainväliseen lakiin perustuva ihmisoikeus, mutta jolla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä poliisien haalarikameroiden kanssa.

”Suomen Poliisijärjestöjen liitto (SPJL) edellyttää, että haalarikameroiden käytössä varmistetaan poliisin itsekriminointisuoja. Se tarkoittaa kansainvälisten ihmisoikeuksien takaamaa oikeutta olla todistamatta itseään vastaan. SPJL:n järjestöpäällikkö Mika Nygård muistuttaa, että inhimillisiä virheitä sattuu kaikille. Käytännössä kysymys on siitä, että poliisit haluavat oikeuden poistaa haalarikameraan tallentuneen videokuvan ja äänen, jos niille on tallentunut poliisin itsensä tekemä virkavirhe.”
Aamulehti 25.5.2017.

Mitä ihmettä minä juuri luin? Järjestöpäällikkö totesi, että ”Inhimillisiä virheitä sattuu kaikille.” Voivatko muutkin viranomaiset jatkossa perustella virkavirheitään inhimillisellä virheellä, joita sattuu kaikille?

Tunnen itsekriminointisuojaa koskevaa judiikkaa jossain määrin, eikä tämä nyt esitetty vaatimus mene sen piiriin. Ai miksikö ei? Koska aktiivinen videokamera on kiinteä ja pakollinen osa poliisin virka-asua, eikä virka-asuun sisältyvän laitteen automaattisesti tallentama materiaali ole poliisin itsensä kuvaamaa. Toisin sanoen poliisi ei omalla toiminnallaan edesauta syyllisyytensä selvittämistä, eli itsekriminointisuojan edellytykset eivät täyty. Olennaista tässä on määritelmä ”omalla toiminnallaan”. Koska poliisi ei itse kuvaa mitään, ei itsekriminointisuoja voi olla peruste vaatimukselle todisteiden tuhoamisesta.

Mikäli Suomen Poliisijärjestöjen liiton vaatimus jostain syystä menisi läpi, niin samalla myös esimerkiksi rekkakuskien ajopiirturit kuuluisivat itsekriminointisuojan piiriin. Rekkakuskeille tulisi saada tuhota ajopiirturiensa tiedot, jos niille on tallentunut todisteita vaikkapa liian pitkistä työpäivistä.

Aamulehdessä Suomen Poliisijärjestöjen liitto perustelee vaatimustaan myös sillä, että poliisin partiokaveri todistaisi tapahtumista paremmin kuin poliisissa kiinni oleva videokamera.  On järjenvastaista, että poliiseja edustavan järjestön mukaan haalarikameran tallenne on käypä todiste silloin, kun poliisia vastaan rikotaan, mutta antaisi yhtäkkiä väärän kuvan tapahtumista silloin, kun poliisi itse syyllistyisi rikokseen. Tällaista näkemystä ei voi selittää millään argumenteilla.

Olen istunut neljän vuoden aikana satoja ja taas satoja tunteja lukemattomien eri poliisipartioiden kyydissä ympäri Suomea tehdessämme Poliisi-tv -ohjelman Poliisin matkassa -raportteja. Näillä reissuilla näimme lähes kaikki mahdolliset tilanteet, joita poliisin työssä tulee eteen. Silloin kun tilanne eskaloituu esimerkiksi ravintolan edustalla tai yksityisasunnon pimeässä pihassa, niin partiokaveri kykenee tekemään havaintoja toisen partiokaverin tekemisistä vain päällisin puolin. Siksi haalarikamera on kaikkien oikeusturvan välttämätön edellytys, mutta vain silloin, kun sen materiaalia ei pääse kukaan asianomainen peukaloimaan.

Eduskunta puukottaisi oikeusvaltiota jalkaan, jos se menisi suostumaan Suomen Poliisijärjestöjen liiton vaatimukseen haalarikameroiden tallentamien todistajien poistamisesta, koska pienikin sensuurin mahdollisuus sotii näiden kameroiden perustarkoitusta vastaan. Kaikki poliisin toimet tulee kuvata, ja mitään materiaalia ei tule voida poistaa päätetyn määräajan (24h/96h) sisällä. Poliisille ei voida myöntää oikeutta peitellä rikoksiaan, jos sellaisia tapahtuu.

Ei meidän aikanamme ollut vihreitä ajatuksia

Eräässä ruokatavarakaupassa kaupan nuori kassa kehotti vanhempaa naishenkilöä ottamaan seuraavalla kerralla oman kauppakassin, koska kauppa on päättänyt olla enää satsaamatta ympäristölle haitallisiin muovikasseihin. Hämmentyneenä vanha rouva selitti anteeksi pyydellen, ettei hänen nuoruudessaan ollut tietoakaan vihreästä ajattelutavasta. Kassa vastasi nenäkkäästi: ”Sehän meidän ongelmamme juuri on, kun te ette aikanaan välittäneet tarpeeksi ympäristöstä.”

Kyseinen vanhempi naishenkilö ajatteli kotimatkallaan, että oikeassahan se kaupan kassaneiti oli:

”Ei meidän aikanamme ollut vihreitä ajatuksia. Siihen aikaan me palautimme maitopullot, juomapullot ja olutpullot kauppaan, joka sitten lähetti ne meijeriin tai tehtaaseen pestäväksi ja steriloitavaksi ja täytettäväksi, jotta samoja pulloja voitiin käyttää yhä uudelleen. Niitä siis todella kierrätettiin. Mutta ei meillä mitään vihreitä ajatuksia silloin ollut.

Me kävelimme kerroksiin kaupoissa ja virastoissakin, koska joka paikassa ei ollut rullaportaita. Ostoksillekin menimme kävellen emmekä hypänneet autoon aina kun piti mennä parin korttelin päässä olevaan lähikauppaan. Mutta kassa oli ihan oikeassa, emme me mitään vihreitä ajatuksia miettineet.

Lasten vaipatkin siihen aikaan pestiin, koska ei ollut näitä kertakäyttöisiä. Pyykki kuivattiin narulla, eikä missään sähköllä toimivassa kuivaustornissa. Tuuli- ja aurinkovoima kuivasivat vaatteet ihan oikeasti. Lapset saivat vanhempien sisarustensa pieniksi jääneet vaatteet, eivät aina upouusia. Mutta eihän meillä silloin tosiaankaan ollut mitään vihreitä ajatuksia.

Siihen aikaan meillä oli vain yksi televisio tai radio, ei vastaanotinta joka huoneessa. Ja tv-ruutukin oli jokseenkin nenäliinan kokoinen, eikä täyttänyt koko olohuoneen seinää. Keittiössä tehtiin ruokaa, hämmennettiin ja sekoiteltiin käsin, koska ei ollut sähkökoneita apuna joka käänteessä. Kahvi keitettiin pannussa, eikä kahviautomaatissa.

Kun pakkasimme jotain herkästi särkyvää postipakettiin, käytimme vanhoja sanomalehtiä suojaamaan lähetystä, koska ei ollut styroksia tai kuplamuovia. Emmekä me ruohoakaan leikanneet bensiiniä polttavalla koneella. Meillä oli työnnettävä käsikäyttöinen ruohonleikkuri. Me pidimme lihaskuntoa yllä työnteolla, emmekä kuntosalin sähköisillä juoksumatoilla. Oikeassahan kassa siis oli, ei meidän päässämme mitään vihreitä ajatuksia silloin ollut.

Kun janotti joimme vettä kraanasta sen sijaan että olisimme joka kerta käyttäneet pullovettä. Täytimme täytekynät musteella, emmekä ostaneet heti uutta kynää, kun muste alkoi ehtyä. Ja vaihdoimme partahöylän terän heittämättä koko kapinetta roskiin, kun terä tylsyi. Siihen aikaan ihmiset käyttivät ratikkaa tai linja-autoa matkantekoon ja lapset menivät kouluun polkupyörillä tai jalan, eikä äidin tai isän tarvinnut hoidella heidän takiaan 24-tunnin taksipalvelua.

Kotona oli yksi pistorasia huonetta kohti, eikä kokonaista rivistöä jos vaikka minkälaisille elektronisille laitteille. Eikä tarvinnut käyttää mitään tietokoneohjattua vempainta, joka on yhteydessä tuhansien kilometrien päässä avaruudessa olevaan satelliittiin, jotta löytäisi lähimmän ruokapaikan.

Mutta eikö olekin surullista, kun nykynuoriso valittaa, miten tuhlaavaisia me olimme, kun meillä ei ennen vanhaan ollut näitä vihreitä ajatuksia?” pohti vanhempi rouvahenkilö ja käveli parin kilometrin kauppareissulta kotiinsa sen sijaan, että olisi ajanut kolme pysäkinväliä bussilla.

Verkossa kiertää parhaillaan yllä oleva osuva tarina vihreistä ajatuksista. Tarinan alkuperä ei ole tiedossa, ja se on julkaistu pikaisen googletuksen mukaan tällä vuosikymmenellä ainakin parikymmentä kertaa eri foorumeissa. Tarina voisi hyvin pitää paikkansa missä tahansa marketissa vaikkapa tänään.

Nykyiset mielestään vihreästi valveutuneet nuoret ja nuoret aikuiset kuvittelevat usein, että heidän elämänsä vihreät arvot olisivat jotenkin ainutlaatuisia, mutta todellisuus on kuitenkin jotain aivan muuta. Kukaan tuskin lähtee kiistämään, etteikö elämänmeno varsinkin teollisuudessa olisi ollut vuosikymmeniä sitten sellaista, että luonnosta ja vihreistä arvoista ei juuri välitetty. Tarinassa mainitut seikat olivat kuitenkin tavallisille ihmisille arkipäivää ilman, että niiden päälle piti väkisin lyödä vihreä leima.

Vihreää aatetta julistavat kuvittelevat usein virheellisesti, että ihmiset elävät 2010-luvulla jotenkin luontoystävällisemmin kuin esimerkiksi 1960-luvulla. Realismi on nimittäin vain tiellä, kun aatetta oikein julistetaan. Tarinan mummo eli tilastojen mukaan omaa nuoruuttaan 1960 merkittävästi vihreämmin kuin häntä kritisoinut nuori kaupan kassaneiti. Kaikki ei siis ole niin mustavalkoista kuin aatteen palossa tulee usein kuviteltua.

Worldbank.org

Kaupan kassalla on toki yllä nähtävän tilaston perusteella perusteltu aihetta huoleen, koska ihmisten hiilijalanjälki on noussut 50 vuodessa lähes kaksinkertaiseksi. Vuoden 1960 kolmesta tonnista on noustu yli viiteen tonniin (5,002 tonnia vuonna 2012) per henkilö, ja se on todella huolestuttavaa. Maailmanlaajuiset taloustaantumat vuosina 1992 ja 2008 näyttävät molemmat tuoneen pudotusta kulutukseen ja sitä kautta päästöihin.

Öljykriisi vuonna 1973 toi tilaston perusteella päästöjen kasvuun positiivisen muutoksen, ja määrät pysyivät aisoissa aina 2000-luvun alkuun saakka. Vuonna 2002 tapahtui kuitenkin jotain mikä syöksi hiilidioksidipäästöt uudelleen rajuun kasvuun. Tuolloin tarinan mummon sijaan kerskakuluttajina olivat kuitenkin jo aivan muut ihmiset.

Suomessa on tehty paljon töitä sen eteen, että maailma saataisiin pelastettua, mutta ikävä kyllä meidän tekomme ovat samaa luokkaa kuin että vuotavaa soutuvenettä yritettäisiin tyhjentää vedestä lusikalla. Katseet kohdistuvat erityisesti Yhdysvaltoihin ja Kiinaan, joista varsinkaan ensin mainitun tilanne ei ole Trumpin valtakaudella kovin lohduttava luonnon kannalta. Siitä on kuitenkin turha syyttää vuosikymmeniä sitten nuoruuttaan eläneitä yksittäisiä kuluttajia.

Ei silloin ollut vihreitä ajatuksia.