Ryhtiliike maahanmuuttoon – laittomasti maassa olevat ulos ja työperäisiä sisään

Maahanmuutto on ollut vuodesta 2015 saakka suomalaisille arka aihe, joka jakaa edelleen kansaa. Ääripäissä touhu on lähtenyt ihan lapsesta, mutta valtaosa suomalaisista on onneksi tolkun ihmisiä, jotka taiteilevat ääripäiden välissä. Keskustelu maahanmuutosta on vaikeaa. Polarisoituneessa keskustelussa myös tolkun ihmiset helposti leimataan, koska ääripäät eivät usein suvaitse muita kuin oman usein melko ahtaan näkemyksensä. Ratkaisu voi kuitenkin löytyä jostain sieltä ääripäiden välistä. Leimaaminen estää asiallisen keskustelun tärkeästä aiheesta, josta suomalaisten pitäisi puhua merkittävästi nykyistä enemmän. Varsinkin jos haluamme säilyttää nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan myös tulevaisuudessa.

Terminologian ymmärrys vaikeuttaa keskustelua

Yksi asiallisen keskustelun esteistä on maahanmuuton terminologia, sillä esimerkiksi äärioikealla ei selvästikään tiedetä mitä kiintiöpakolainen tarkoittaa, saati että niitä voisi ajatella myös jonkinlaisena ratkaisuna. Yhtä lailla tarveharkinta ja siitä luopuminen tuntuvat olevan monille varsinainen ajatusten musta aukko. Suomalaisten päitä sekoittavat lisäksi – tahallaan tai tahattomasti – esimerkiksi kolumnistit, jotka eivät erota pakkopalautettavia työperäisestä maahanmuutosta. Noiden täysin eri asioiden samaistaminen on kuin väittäisi vasemmiston pitävän huolta suomalaisten verorahoista. Ei siis ihme, että keskustelua maahanmuutosta pyritään välttämään viimeiseen saakka.

Olen Kokoomuksen ehdokkaana kevään eduskuntavaaleissa, joten kantaani maahanmuuttoon tiedustellaan päivittäin. En välttele mitään aihealuetta, joten kerron tietenkin avoimesti kantani myös tähän kysymykseen. Olen tosin kertonut sen jo vuosien ajan, joten mitään uutta tämä ei ole. Varsinkin somekeskusteluissa minulle on esitetty vuorotellen S-korttia ja R-korttia. Kumpikaan ääripää ei siis näytä suvaitsevan näkemyksiäni, joten tulkitsen sen perusteella kuuluvani tolkullisiin keskitien realisteihin. Mielestäni tarvitsemme maahanmuuttoa, mutta meidän tulee kyetä kontrolloimaan tiukasti millaista se käytänössä on.

Vuonna 2015 kymmenettuhannet turvapaikanhakijat rynnivät rajojemme yli kenenkään estämättä. Tuloksena oli kaaos, joka velloi kuukausikaupalla. Sekava tilanne antoi molemmille ääripäille eväät nousta barrikadeille. Vihervasemmiston ääripää toivotti kaikki maailman ihmiset tervetulleeksi Suomeen viettämään all inclusive -lomaa veronmaksajien kustannuksella, ja äärioikeisto taas halusi sulkea rajat kaikilta ulkomaalaisilta. Molemmat ääripäät olivat ja ovat edelleen mielestäni väärässä. Suomi on pieni maa, jolla on käytössä vain rajalliset resurssit auttaa muita. Siksi resursseja tulee jatkossa kohdentaa maahanmuuttoon, mutta se tulee tehdä merkittävästi nykyistä järkevämmin. Suomella ei nimittäin ole varaa toimia koko maailman sosiaalitoimistona, vaikka joku sitä kuinka haluaisi.

”Laittomasti maassa oleva kielteisen päätöksen saanut turvapaikanhakija on turvallisuusriski Suomelle ja suomalaisille.”

Vuonna 2015 Suomeen tulleista merkittävä osa ei paennut halki Euroopan vainoja, vaan heidän motiivinsa oli taloudellinen*. Toisin sanoen tulla Suomeen turvapaikkalomalle. Passit hukattiin matkalla ja ennen rajaa keksittiin uudet nimet, iät, kotimaat ja tarinat. Samaan aikaan oikeasti apua tarvitsevat naiset, lapset ja lapsiperheet jäivät virumaan pakolaisleireille, koska heillä ei ollut mahdollisuutta maksaa ihmissalakuljettajille matkasta Suomeen. Vastaanottokeskuksiin päästyään turvapaikkaturistit ryhtyivät vaatimaan lisää rahaa, parempaa ruokaa ja laadukkaampaa majoitusta. Kas kun eivät vaatineet matkanjärjestäjältä rahojaan takaisin, kun lomakohteen laatu ei vastannutkaan esitteen lupauksia. Näitä herroja on sittemmin palautettu takaisin kotimaihinsa, kun turvapaikkahakemukset on todettu perusteettomiksi ja loma on loppunut siihen. Kun turvapaikanhakijan hakemus hylätään ja henkilö jää siitä huolimatta Suomeen, on hän laittomasti maassa. Vihervasemmisto käyttää näistä ihmisistä pumpulinhöttöistä termiä ”paperiton”.

*) Eurostatin mukaan EU-maista on vuosina 2015-2017 hakenut turvapaikkaa 3,2 miljoonaa ihmistä. Myönteisen päätöksen on saanut 1,6 miljoonaa ihmistä, joten peräti puolet tulijoista ei ole täyttänyt turvapaikan myöntämisen edellytyksiä. Merkittävä osa turvapaikanhakijoista on tullut EU-alueelle nimenomaan paremman elintason perässä, mutta tarkkaa määrää on mahdoton sanoa tilastojen perusteella. Siksi käytän itse määrettä ”merkittävä osa”. Pääministeri Sipilä totesi kuitenkin syyskuussa 2018 Ylen Ykkösaamun haastattelussa, että ”suurin osa” turvapaikanhakijoista on tullut Eurooppaan taloudellisista syistä. Lausunto nostatti kohun, jota puitiin medioissa päiväkausia. Sipilä perusti lausuntonsa YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n vuonna 2016 tekemään tutkimukseen, jonka mukaan Libyan kautta Eurooppaan suunnanneista pakolaisista puolet kertoi olevansa matkalla Eurooppaan työn ja paremman elintason perässä. Eli puhtaasti taloudellisista syistä.

Laittomasti maassa olevat palautettava heti

Laittomasti maassa oleva kielteisen päätöksen saanut turvapaikanhakija on turvallisuusriski Suomelle ja suomalaisille. Heidät täytyy ottaa kiinni ja poistaa maasta mahdollisimman nopeasti. Vihervasemmisto levittää aktiivisesti väitteitä, että pakkopalautettavien päätöksissä olisi hätiköity ja että palautukset olisivat siten perusteettomia. Eivät ole. Pakkopalautettavan asia on lainvoimaisesti ja lopullisesti käsitelty viranomaisten toimesta. Lisäksi päätöksestä on usein valitettu, jolloin myös valitus on käsitelty vähintään yhdessä tuomioistuimessa ennen pakkopalautusta. Yksikään poliitikko ei ole viranomaisia ja tuomioistuimia pätevämpi arvioimaan pakkopalautuksen perusteita. Vihreiden kattojärjestön kansainvälisen kampanjan mukaisesti lentomatkustajat estivät äskettäin Britanniassa pakkopalautuksen, minkä jälkeen palautettava paljastui teinitytön joukkoraiskaajaksi. Suomessakin voitaisiin jättää jatkossa monimutkaiset oikeudelliset ratkaisut ammattilaisten tehtäväksi, joten lentokoneissa seisoskelun voi suosiolla jättää lentoemännille ja stuerteille.

Poliisin tilasto, ulkomaalaisten osuus rikollisuudesta

Suomessa rikostilastot puhuvat seksuaalirikosten osalta karmaisevaa kieltään ulkomaalaisten osuudesta, ja sama ilmiö on todettavissa viikoittain lehtien palstoilta. Vuoden 2015 jälkeen olemme saaneet poliisilta tilastoja, joiden sisältöä edes paatuneimmat kukkahatut eivät voi enää kiistää. Ulkomaalaisten osuus seksuaalirikoksista on räjähtänyt kaikilla mahdollisilla mittareilla vuoden 2015 jälkeen. Suomessa on tuhatta suomalaista kohden on 0,3  epäilyä seksuaalirikoksesta, mutta esimerkiksi irakilaisilla luku on peräti 12,9. Taannoin jopa keskusrikospoliisi KRP huolestui asiasta ja ryhtyi selvittämään asian taustoja. Ruotsi sulki tietoisesti silmänsä tältä aiheelta vuosikymmeniksi, ja seuraukset ovat nähtävissä viikoittain lehtien palstoilla. Esimerkiksi Malmössä ja Tukholmassa meno on paikoin kuin sotatantereella, eivätkä esimerkiksi ensihoitajat lähde monille alueille ilman poliisin tukipartiota. Kotouttaminen jää myös Suomessa pelkäksi tyhjäksi puheeksi, jos henkilö itse ei halua kotoutua. Suomen tulevaisuus tulee olemaan Ruotsin kaltainen, ellemme tee nopeasti ryhtiliikettä.

Korostan, että tässä toteutuu jälleen kerran vanha totuus siitä, että pieni osa huonosti käyttäytyviä ihmisiä pilaa koko ihmisryhmän maineen. Ryhmän pienuus ei kuitenkaan voi olla syy hyväksyä kaikki tulijat, vaan ennemminkin sen tulee olla peruste olla valinnoissa entistäkin tarkempia. Lisäksi rikoksiin syyllistyvät turvapaikanhakijat ja turvapaikan jo saaneet tulee karkottaa maasta. Jos turvapaikanhakija syyllistyy turvaa antaneessa maassa rikokseen, ei hän ole ansainnut saada turvaa. Siksi meidän tulee jatkossa valita tarkasti keitä me autamme.

Suomen on autettava – mutta vain apua tarvitsevia

Suomen täytyy auttaa pakolaisia, mutta vain oikeita pakolaisia. Sellaisia, jotka tarvitsevat aidosti apuamme ja ovat siitä kiitollisia. Oikeita pakolaisia eivät ole rajan yli Suomeen täysihoitoa vaatimaan matkustaneet nuoret miehet, vaan oikeita pakolaisia ovat pakolaisleireillä edelleen apua odottavat ihmiset. Heitä ovat naiset, lapset ja perheet, jotka YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on todennut aidoiksi pakolaisiksi ja joille on myös annettu virallinen pakolaisstatus. Nämä ihmiset ovat kiintiöpakolaisia, ja heitä meidän täytyy auttaa.

Suomen tulee kohdentaa rajalliset resurssinsa nimenomaan kiintiöpakolaisten auttamiseen, ja siinä samalla voimme kiristää rajojen yli tulleiden hakemusten käsittelyä ja ryhtyä viimein palauttamaan heitä edelliseen EU-maahan Dublinin sopimuksen mukaisesti. Jokainen turvapaikkaturistiin käytetty euro on pois oikeiden pakolaisten auttamisesta. Kiintiöpakolaiset ovat takuulla onnellisia päästessään pois pakolaisleireiltä, ja oletan heidän olevan myös motivoituneita oppimaan uuden maan tavat ja kielen sekä kasvattamaan lapsensa suomalaisuuteen. Oletan kotoutumisen olevan tehokkaampaa nimenomaan kiintiöpakolaisten kohdalla. Maassa maan tavalla.

”Eurooppa ei pitkään enää kestä hallitsematonta kansainvaellusta. Sietorajan ylittyminen romahduttaa arvojärjestelmäämme. Käy niin, että pyrkimys hyvään tuottaa kaikille pahaa.”
– Presidentti Sauli Niinistö 3.2.2016

Kanssani samoilla linjoilla on esimerkiksi presidentti Sauli Niinistö, joka totesi taannoin, ettei Suomi voi profiloitua maana, johon paperittomien on hyvä jäädä. Presidentin mukaan kiintiöpakolaisten määrää voitaisiin nostaa, kunhan muu maahantulo olisi ensin hallinnassa. Presidentti totesi ideaalitilanteen olevan, että turvapaikanhakijoita tulisi vain kiintiöjärjestelmän kautta. Turun Kirkkopäivillä presidentti Niinistö totesi, ettei Suomi voi auttaa parempaa elintasoa etsiviä. Presidentin mukaan aulis turvapaikkapolitiikka haastaa koko eurooppalaisen arvojärjestelmän, sillä Eurooppa ei kestä hallitsematonta kansainvaellusta. Lisäksi Niinistö kiteytti olennaisen ”Parasta on tunnustaa tosiasiat, ja parasta, että tunnustuksen antaa EU ja ryhtyy yhteisen rajavalvonnan, muuttoliikkeen hidastamisen ja nopeutettujen käännytysten tielle, ja sitä kautta raivaa turvan tilaa pahimmassa hädässä oleville.

Video: Sauli Niinistö avaa valtiopäivät 2016 (ks. 5:10 eteenpäin)

Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtaja ja EU-komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin erityisneuvonantaja Aura Salla korosti taannoin, että Suomen on kyettävä erottamaan humanitaarisen avun tarpeessa olevat ja paremman elintason perässä tulevat pakolaiset toisistaan. Köyhän elintason maat tarvitsevat nuoria ja kyvykkäitä miehiä ja naisia rakentamaan kestävää tulevaisuutta omissa maissaan. Aura Salla totesi lisäksi, että ”Mikäli tulijalle ei ole sijaa majatalossa, on palautus tapahduttava ensi tilassa”. Asia on täsmälleen näin. Lisäksi Salla oli kanssani samaa mieltä siitä, että kiintiöpakolaisten määrää tulee kasvattaa, mutta vain kantokykymme mukaan. Liikaa elätettäviä emme voi ottaa alati vähenevien veronmaksajien kontolle.

Työperäisen maahanmuuton tarveharkinta poistettava

Suomessa on valtava määrä työpaikkoja, joihin ei ole tekijöitä ja joihin ei ole edes tulossa kotimaisia tekijöitä. Lukuisilla aloilla on huutava työvoimapula puhumattakaan korkean osaamisen ja teknologian työpaikoista, kuten esimerkiksi koodareista. Vaikka Suomessa kuinka lisättäisiin muuntokoulutusta, niin koodareita emme kykene taikomaan niin nopeasti kuin niitä tarvitsemme. Suomen täytyy siis houkutella osaajia ulkomailta, sillä se on ainoa mahdollisuutemme saada tarpeeksi osaavaa työvoimaa. Kivikaudelta periytyvä työvoiman tarveharkintamme kuitenkin käytännössä estää ammattilaisten rekrytoinnit ulkomailta, koska luvan saavatkin joutuvat ensin nälkävuoden pituiseen jonoon ja monet projekti ovat jo ohi, kun lupa joskus tulee. Jos tulee.

Ulkomaisen työvoiman tarveharkinta on parhaillaan kansantalouden kokoinen tulppa Suomen talouskasvulle. 1960-luvun maailmaan jumiutunut AY-liike kuitenkin vastustaa edelleen kiivaasti tarveharkinnan poistamista, vaikka sillä ei tietenkään ole asiaan parempaakaan ratkaisua. Minusta on päivänselvää, että työperäisen maahanmuuton tulee kuulua Suomen keinovalikoimaan, mikäli haluamme turvata hyvinvointivaltion jatkumisen. Ja tällä tarkoitan nimenomaan työperäistä maahanmuuttoa, eli osaamisensa vuoksi Suomeen töihin kutsuttavia ammattilaisia. En siis tarkoita pakolaisvyöryn aikana tulleita lumeammattilaisia. Työperäisiä maahanmuuttajia saadaksemme meidän tulee kyetä tekemään Suomesta tarpeeksi houkutteleva kohdemaa, sillä samoista osaajista kamppailevat parhaillaan kaikki muutkin kehittyneet länsimaat.

Pakolaisia pyrittävä auttamaan lähtömaissa

Eurooppa ei kestä valtavaa massaliikehdintää, jossa sadattuhannet pakolaiset pyrkivät alueelle. Unionin kantokyky ei yksinkertaisesti riitä ottamaan vastaan tuleviksi vuosiksi ennustettuja massoja. Siksi Euroopan ja Suomen tulee pyrkiä auttamaan pakolaisia Euroopan ulkopuolella. Tätä on edellyttänyt esimerkiksi Ranskan eurooppaministeri Nathalie Loiseau. Kuten edellä totesin, selkeintä on, että pakolaisstatuksen selvittää ja myöntää YK:n pakolaisjärjestö UNHCR ja nimenomaan Euroopan rajojen ulkopuolella. Myös EU-maiden antama kehitysapu tulee osoittaa ensisijaisesti lähtömaiden olosuhteiden parantamiseen ja mahdollisten ongelmien ennaltaehkäisyyn. Samalla Euroopan yhteistä rajavalvontaa tulee vahvistaa entisestään.

Summa summarum

Suomalaisten on ryhdyttävä viimein käsittelemään maahanmuuttoa yhtenä suurena kokonaisuutena ja järkiperäisesti sen kaikilla osa-alueilla. Minun kantani maahanmuuttoon liittyvistä seikoista voi kiteyttää tässä kirjoituksessa listaamiini kolmeen perusajatukseen. Näitä asioita minä tulen ajamaan eduskunnassa.

  1. Suomessa laittomasti olevat kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet täytyy ottaa kiinni ja palauttaa kotimaahansa. Emme voi elättää ihmisiä, jotka ovat tulleet Suomeen hyödyntämään sinisilmäisyyttämme.
  2. Tarvitsemme kipeästi ulkomaista työvoimaa, mikäli haluamme pitää hyvinvointivaltion pystyssä myös tulevaisuudessa. Ulkomaisen työvoiman tarveharkinta tulee siksi poistaa.
  3. Meidän täytyy auttaa aitoja pakolaisia, joita ovat pakolaisleireillä apua odottavat ja virallisen statuksen saaneet kiintiöpakolaiset. Heidän kiintiötään tulee nostaa ja samalla tulee kiristää Suomeen rajan yli saapuvien turvapaikanhakijoiden käsittelyjä.

Jocka Träskbäck (kok.) on ehdolla eduskuntaan Pirkanmaalta. Hänen vaalikampanjaansa voi tukea myös joukkorahoituksella. Träskbäckin vaaliteemoihin voit tutustua tästä linkistä.

Samasta työtehtävästä sama palkka? Epätasa-arvon lyhyt oppimäärä

Talouden Nobel-palkittu suomalainen professori Bengt Holmström aiheutti äskettäin ammattiliitoissa kuhinaa toteamalla, että Suomen ammattiliittojen tulisi viimein herätä 2000-luvun maailmaan ja Suomen epädemokraattisiin työmarkkinoihin. Holmström totesi, että hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseksi työmarkkinoille tarvitaan lisää joustoa. Sillä hän viittasi nähdäkseni suomalaiseen erikoisuuteen, eli liitukaudelta periytyvään työehtosopimusten yleissitovuuteen. Tai oikeastaan yleissitovuuden käyttämiseen.

Nobel-voittajan kanssa samoilla linjoilla on myös Libera, joka on tehnyt EU-komissiolle kantelun yleissitovuudesta. Liberan mukaan yleissitovuus antaa suurimmille työnantajille kartellioikeuden, jolla ne voivat määritellä pienempiä toimijoita velvoittavia ehtoja ilman pienten yritysten vaikutusvaltaa itseään koskeviin asioihin. Yleissitovuus siis syrjii pieniä ja järjestäytymättömiä yrityksiä ja haittaa kansantalouttamme sekä heikentää pienten yritysten työllistämisen mahdollisuuksia. Odotan mielenkiinnolla määritteleekö EU-komissio Suomen yleissitovuuden kilpailulainsäädännön vastaiseksi. Toivottavasti, sillä se olisi tärkeä askel kohti nykyaikaisia työmarkkinoita, joiden keskeinen osa tulisi olla paikallisen sopimisen mahdollistaminen.

Varsinainen kohu nousi kuitenkin Holmströmin lausunnosta, jonka mukaan hän helpottaisi maahanmuuttajien pääsyä työmarkkinoille heikentämällä heidän työehtojaan. Holmström totesi Yleisradiolle, että ulkomailta tulevien pitäisi voida tehdä työtä työehtosopimuksia pienemmällä palkalla ja huonommalla sosiaaliturvalla kuin suomalaisten. Nykyiset työehtosopimukset määräävät aloille minimipalkkatason, jonka alle ei saa palkata työvoimaa, vaikka siihen olisi halukkaita jonossa ja vaikka alempaan palkkaan olisi hyvät perusteet esimerkiksi kouluttamattomuuden myötä.

Suomessa on edelleen Pohjois-Euroopan korkein työttömyys, joten nykyisessä mallissamme on sekä työn kysynnän että tarjonnan tavassa jotain pahasti vialla. Koko Euroopassa on vain kuusi maata, joissa työttömyys on Suomea suurempi, ja ne kaikki sijaitsevat kaukana Välimeren rannalla. Tämä kertoo karua kieltään nykyisten työmarkkinoidemme toimivuudesta. Talousnobelisti Holmström totesi, että nykytilanne on hänen mielestään uhka hyvinvointivaltion tulevaisuudelle, ja asiantuntija osui siinä täydellisesti maaliin. Suomi tulee ajautumaan seuraavassa taantumassa väistämättä seinään, ellei työmarkkinoitamme saada kehitettyä 1960-luvulta viimein 2000-luvulle. Kehityksen jarruna toimii yksinomaan AY-liike, joka huutaa 1960-luvulla kaivamistaan poteroista muutosvastarintaa lähes yhteen ääneen. Poikkeus (eli Akava) vahvistaa säännön.

Palkansaajajärjestöistä fiksuimman, siis Akavan, puheenjohtaja Sture Fjäder ajautui ahtaalle, koska hän meni yllättäen puhumaan totta. Hän nimittäin lipesi yllättäen ammattiliittojen linjasta ja puhui hetken asioista niiden oikeilla nimillä. Fjäder  komppasi vahvasti toista fiksua miestä, eli edellä mainittua talousnobelisti Holmströmiä. Tosin vain siihen saakka kunnes Akavan vanhoilliset jäsenliitot sulkivat hänen suunsa, ettei puhe kehityksestä vaan leviäisi laajemmalle. Alla olevassa suorassa sitaatissa Fjäder toteaa, että työehtosopimuksista tulee voida joustaa, jos haluamme maahanmuuttajien kotoutuvan suomalaiseen yhteiskuntaan.

”Pitää katsoa totuutta silmiin. Jos halutaan kotouttaa maahanmuuttajat ja pakolaiset, joilla ei ole esimerkiksi ammatillista koulutusta, niin kyllä työehtosopimusten pitää joustaa.”
– Sture Fjäder Yleisradiolle

Sture Fjäderin mukaan kouluttamattoman maahanmuuttajan ei siis tulisi välttämättä saada samaa palkkaa samasta työtehtävästä kuin koulutetun suomalaisen. Jotta hänen pointtinsa tulisi varmasti selväksi ja jotta kiihkoilijat voisivat työntää R-korttinsa takaisin ahteriinsa, otan erivapauden muokata Fjäderin lausumaa hieman. Jotta saan kiteytettyä hänen lausunnostaan olennaisen, jätän siitä pois viittaukset ihmisten syntyperään. Alla karsimani kiteytys.

”Pitää katsoa totuutta silmiin. Jos halutaan työllistää ihmiset, joilla ei ole esimerkiksi ammatillista koulutusta, niin kyllä työehtosopimusten pitää joustaa.”
– Oma versioni Sture Fjäderin lausumasta

Jos ja kun Fjäder tarkoitti tätä, osuu hän täydellisesti maaliin, vaikka olenkin hieman stilisoinut hänen lausuntoaan. Korjatkaa, jos olen aivan väärässä. Eilen joku ammattiliiton naisjohtaja totesi radiouutisissa, että ”Samasta työtehtävästä sama palkka”. Hän oli siinä yksinkertaisesti väärässä. AY-reliikit ei nimittäin halua missään nimessä myöntää, että työnantajalla ei reaalimaailmassa ole mitään perusteltua syytä maksaa palkkaa työtehtävän mukaan, vaan sen sijaan palkkaa tulee maksaa työsuoritusten mukaan. Selvyyden vuoksi todettakoon, että samoista tuloksista saman palkan maksaminen on tietenkin paikallaan.

Mikä olisikaan neuvostoliittolaisempaa ja epätasa-arvoisempaa kuin maksaa kaikille sama palkka samasta työtehtävästä, koska jokaisen työntekijän konkreettinen panos työnantajan hyväksi eroaa aina muista suuntaan tai toiseen. Toinen on ahkerampi ja toinen laiskempi. Toinen osaa työn paremmin ja toinen huonommin. Toinen on panostanut osaamiseensa ja toinen on käyttänyt saman ajan somessa notkumiseen. Miksi siis kaikille tulisi maksaa sama palkka? Ei miksikään, elleivät sitten työsuoritteet ja työn tulokset ole samalla tai lähes samalla tasolla. Kouluttamattomien kohdalla näin ei yleensä ole. Lisäksi kouluttamaton työntekijä vaatii yleensä yritykseltä selvästi koulutettuja enemmän resursseja työhön opastukseen.

Akavan puheenjohtaja Fjäder viittasi lausunnollaan nimenomaan ammatilliseen koulutukseen. En erottele ihmisiä kotimaan, ihonvärin tai vaikkapa uskonnon perusteella, eikä sitä varmasti tarkoittanut myöskään Fjäder. Laiska ja kouluttamaton turkulainen on nimittäin aivan samalla viivalla laiskan ja kouluttamattoman bagdadilaisen kanssa siinä missä ahkera ja koulutettu tamperelainen on samalla viivalla ahkeran ja koulutetun milanolaisen kanssa.

Kouluttamaton on kouluttamaton riippumatta täysin kotimaasta, uskonnosta tai ihonväristä. Ja kouluttamattomalle ei pidä olla pakkoa maksaa samasta työtehtävästä samaa palkkaa kuin kollegalle, joka on panostanut osaamiseensa vuosia kouluissa ja kursseilla, ja jonka työn konkreettiset tulokset ovat aivan toista luokkaa. Tuloksista pitää maksaa, ei tittelistä.

Käsi ylös kenen mielestä ”Samasta työtehtävästä sama palkka” on oikeudenmukaista, reilua, tasa-arvoista tai yhdenvertaista? Sitä minäkin. Se on kaikkea muuta. Koulutettuja ja ahkeria kohtaan tuo periaate on epäoikeudenmukainen, epäreilu, epätasa-arvoinen ja epäyhdenvertainen. Palkka tulee maksaa ihmisille koulutuksen, osaamisen, työsuoritusten ja tulosten perusteella. Ei sen perusteella mitä hänen palkkakuitissaan lukee työtehtävän kohdalla – tai mistä hän on kotoisin.

Tämä kirjoitus on julkaistu Aamulehdessä 4.11.2018 ja Pohjalainen-lehdessä 8.11.2019.


Jocka Träskbäck (kok.) on ehdolla eduskuntaan Pirkanmaalta. Hänen vaalikampanjaansa voi tukea myös joukkorahoituksella. Träskbäckin vaaliteemoihin voit tutustua tästä linkistä.

Jari Sillanpää sometuomioistuimen käsittelyssä

Jari Sillanpää. Hän on suomalaisten kauhistelun ykköskohde jo toista kertaa lyhyen ajan sisällä. Ensimmäisellä kerralla ei vielä kauhisteltu, sillä hänen huumeajelunsa päätyivät viime syksynä lähinnä median ja fanien hyssyteltäväksi, vaikka mies myönsi tekonsa. Se nyt vaan on tuollainen Jari. Tästä syystä kirjoitin blogiini tekstin Lopettakaa huumekuskin rikoksen hyssyttely, joka on jälleen tänään hyvin ajankohtainen.

Olen tänään seurannut huolestuneena sosiaalisen median keskusteluja, joissa monissa Jari Sillanpäätä vaaditaan käytännössä lynkattavaksi. Poliisi kuitenkin vasta tutkii hänen asunnostaan löytyneellä muistikortilla olevaa mahdollista alaikäisen sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaa kuvaa. Jos Jari Sillanpää tuomitaan tästä asiastä, niin minä olen itse tilaamassa ensimmäisenä tervaa ja höyheniä…

Mutta.

Se yksi pieni mutta.

Suomessa on edelleen voimassa syyttömyysolettama, kuten kaikissa muissakin sivistyneissä länsimaissa. Meillä on Suomessa kolme tasoa tuomioistuimia, joiden tehtävä on jakaa tuomioita rikoksista. Tuomitseminen ei ole kenenkään muun tehtävä, ei somessa eikä kahvipöydissä. Ei minun eikä sinun. Sillanpäätä vasta epäillään rikoksesta, jonka hän on itse toistaiseksi kiistänyt. Viime syksynä huumeajelunsa jälkeen hän itse myönsi tekonsa. Noiden kahden välillä on siis valtavan suuri periaatteellinen ero. Tässä tuoreimmassa tapauksessa Sillanpää voidaan aivan hyvin vielä vapauttaa syytteistä tai poliisi voi huomenna ilmoittaa lopettaneensa tutkinnan, jos ilmenee, että Sillanpäätä ei olekaan syytä epäillä rikoksesta.

Jos asia on hieman haastava ymmärtää, niin kuvitellaan vaikkapa tilanne, jossa naapuri väittää sinun varastaneen hänen lompakkonsa. Hän tekee rikosilmoituksen ja kertoo naapuruston Facebook-ryhmässä, että poliisi on aloittanut asiassa tutkinnan. Naapurusto hylkää sinut ja joku puhkoo autosi renkaat. Työnantaja kuulee asiasta ja antaa potkut. Sitten parin viikon päästä naapuri löytää lompakkonsa sohvansa alta. En väitä, että Sillanpää olisi syytön, mutta kukaan meistä ei voi väittää häntä myöskään syylliseksi. Sosiaalisen median aikakaudella massahysteria voi aiheuttaa pahoja seurauksia.

Nyt siis rauha maahan somessa ja jokaisen mesojan tulisi ottaa muutama syvä hengitys ja laskea kymmeneen. Me voimme nyt vain odottaa poliisin esitutkinnan valmistumista ja sitä mahdollisesti seuraavan oikeudenkäynnin tulosta. Vasta sen jälkeen tulee tehdä pidemmälle meneviä johtopäätöksiä. Meidän tulee luottaa poliisin ja tuomioistuinten toimintaan, sillä emmehän halua tulla verratuksi Touko Aaltoon.

Seuraavia käänteitä odotellessa ehdit hyvin lukea viime syksyltä edellä mainitsemani kirjoituksen Lopettakaa huumekuskin rikoksen hyssyttely.

PÄIVITYS kello 22.25: Juuri tulleen tiedon mukaan poliisi on päättänyt palauttaa takavarikoidut tavarat Sillanpäälle. Tavaroita ei yleensä palauteta, jos niitä voidaan tarvita oikeudenkäynnissä todisteena. Tällä hetkellä näyttää siis siltä, että Sillanpään tutkinta tullaan tältä osin lopettamaan lähipäivinä. Jos näin tosiaan käy, niin olin ikävä kyllä jälleen kerran oikeassa. Somelynkkaus oli taas kerran perusteetonta. Eikä varmasti viimeisen kerran.


Jocka Träskbäck (kok.) on ehdolla eduskuntaan Pirkanmaalta. Hänen vaalikampanjaansa voi tukea myös joukkorahoituksella. Träskbäckin vaaliteemoihin voit tutustua tästä linkistä.

Ansiosidonnainen yhdenvertaisuuden esteenä – ammattiliittojen sumutuksen loputtava

Suomalaisille on syötetty jo vuosikymmenten ajan pajunköyttä, jota liian moni yhä uskoo. Jos nimittäin kysyt sadalta vastaantulijalta kuka maksaa työttömälle ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen, veikkaan korkeintaan viiden tietävän oikean vastauksen. Loput väittävät maksajaksi ammattiliittoa. Sosiaaliturvan yleisimmät harhaluulot nimittäin ovat, että kerätyt eläkemaksut ohjautuisivat kasvamaan korkoa ja että ansiosidonnaiset kustannettaisiin ammattiyhdistysten jäsenmaksuista.

Kumpikaan ei pidä paikkaansa.

Ansiosidonnaisista 94,5 prosenttia maksetaan valtion kassasta, eli käytännössä maksajina ovat sinä, minä, palomies, sairaanhoitaja, päiväkodin täti, parturi-kampaaja ja lähikauppias. Siis me ihan tavalliset veronmaksajat. Loput 5,5 prosenttia korvauksesta maksaa työttömyyskassa. Ammattiliitot eivät maksa ansiosidonnaisista euroakaan. Siitä huolimatta liitot pyrkivät edelleen uskottelemaan, että niiden jäsenyys olisi muka ansiosidonnaisen edellytys. Tämä harhaluulo on ollut jo vuosikymmenten ajan ammattiliittojen jäsenhankinnan tärkein kulmakivi. Todellisuudessa ansiosidonnaisen saaminen edellyttää jäsenyyttä vain työttömyyskassassa, joka on aina liitosta erillinen organisaatio. Esimerkiksi Loimaan kassa YTK on kaikille avoin ja liitoista riippumaton työttömyyskassa, ja juuri siksi sen suosio kasvaa nopeasti. Yrittäjille vastaava on SYT-kassa. Ansiosidonnaisen saa siis ilman ammattiliittoa ja ammattiliiton palkasta veloittamaa siivua.

Kirjoitukseni Pohjalainen-lehdessä 8.8.2018

Suomen Yrittäjät rohkaisi taannoin työnantajia maksamaan työsuhde-etuna työntekijöiden työttömyyskassan jäsenmaksut, jos ne maksetaan kaikille avoimeen kassaan. Yritysten pitäisi juuri esitetyllä tavalla edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta työelämässä. Syrjintänä esitystä ei voida missään nimessä pitää, sillä yritykset saavat vapaasti tarjota työsuhde-etuna vaikkapa tietyn kuntosalin tai keilakerhon jäsenyyden ilman että työntekijä voi vaatia yritystä maksamaan itse haluamansa uintiseuran tai joogakerhon jäsenyyden. Sama etu tulee tietenkin tarjota jokaiselle työntekijälle, jotka saavat kukin itse päättää ottavatko edun vastaan. Liitot ja kassat ovat toisistaan irrallisia, joten esitys ei mitenkään estäisi työntekijöiden järjestäytymisvapautta. Ammattiliittojen väki on ymmärrettävästi virkansa puolesta täysin toista mieltä, koska heidän työnsä on ylläpitää harhaluuloa, jossa ansiosidonnainen maksetaan nimenomaan liittojen rahoista.

”Ansiosidonnaista työttömyyskorvausta saavat nykyisin ainoastaan työttömyyskassojen jäsenet. Kaikki maksavat, mutta vain osa saa. Reiluako?”

Tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta täytyy edistää työelämässä monin eri tavoin. Se lienee kaikille selvää. Siksi toinen juuri nyt pohtimisen arvoinen asia on ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen laajentaminen kaikille palkansaajille. Tällä hetkellä käytössä oleva malli asettaa nimittäin palkansaajat keskenään merkittävästi eriarvoiseen asemaan, koska ansiosidonnaista työttömyyskorvausta saavat nykyisin ainoastaan työttömyyskassojen jäsenet. Kaikki maksavat, mutta vain osa saa. Reiluako? Ei tietenkään. Nykytilanne on valovuosien päässä yhdenvertaisesta ja tasa-arvoisesta. AY-liike ja sen käsikassara vasemmisto vastustavat kiivaasti työmarkkinoiden tasa-arvon kehittämistä, sillä tämänkaltainen yhdenvertaisuus voisi viedä ammattiliitoilta maksavia jäseniä, jotka huomaavat yhtäkkiä maksaneensa liitolle kuukausittain merkittävän osan palkastaan aivan muusta syystä kuin mitä heille on alunperin uskoteltu.

Seuraavalla hallituskaudella meidän täytyy toteuttaa sosiaaliturvan suurremontti, jonka osana täytyy käsitellä myös ansiosidonnaisen laajentaminen koskemaan kaikkia palkansaajia. Nopeasti kasvava joukko varsinkin nuoria ja pätkätöitä tekeviä jää nykyisin kokonaan vaille ansiosidonnaisen turvaa, koska he eivät kuulu työttömyyskassoihin. Nykymallissa he siis maksavat muiden ansiosidonnaiset vailla mahdollisuutta saada sellaista itse. Ei kuulosta yhdenvertaiselta ja reilulta. Ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen tulen kansanedustajana tekemään aktiivisesti töitä tämän epäkohdan poistamiseksi sekä työmarkkinoiden yhdenvertaisuuden parantamiseksi myös ansiosidonnaisten osalta. Jokainen saa tietenkin halutessaan kuulua ammattiliittoon, mutta valinta pitäisi tehdä oikeista syistä. Ei harhaanjohdettuna.

Tämä mielipidekirjoitus on julkaistu Pohjalainen ja Turun Sanomat -lehdissä ja niiden verkkosivuilla.


Jocka Träskbäck (kok.) on ehdolla eduskuntaan Pirkanmaalta. Hänen vaalikampanjaansa voi tukea myös joukkorahoituksella. Träskbäckin vaaliteemoihin voit tutustua tästä linkistä.

Kun tasa-arvolla ajettiin päin seinää

Hyväkin ideologia muuttuu usein huonoksi, kun se paisuu yli äyräidensä ja alkaa siten syömään itse itseään. Näin ikävästi on nyt käynyt tasa-arvolle ja sukupuolineutraaliudelle, joiden ytimessä on yhä edelleen erittäin kannatettava ajatusmaailma. Mutta… Tasa-arvon ja sukupuolineutraaliuden julistaminen lähti käsistä, kun niitä lähdettiin levittämään kaikkialle välittämättä lainkaan terveestä järjestä ja suomalaisten enemmistön ajatuksista.

Yleisradion toimittaja tiedusteli äskettäin aamuohjelmassa miksei Tuntematon sotilas -elokuvassa nähty enempää naisia rintamalla. Nimenomaan näin ohjelmassa kysyttiin ja nimenomaan tuohon kysymykseen elokuvan ohjaaja Aku Louhimies vastasi. Sitä eivät jälkikäteen mediassa esitetyt seliselitykset muuta mihinkään. Ohjaaja Louhimies vastasi typerään kysymykseensä, että hän halusi tehdä totuudenmukaisen elokuvan. Tietenkin. Historia on historiaa, eikä rintamalle voida jälkikäteen marssittaa kukkahattujen vaatimuksesta naissotilaita, joita siellä ei alunperin ollut.

Tasa-arvon ja sukupuolineutraaliuden julistamisen huippu ei kuitenkaan ollut vielä siinä. Ne molemmat nimittäin koettiin vasta, kun isänpäivä muutettiin parissa helsinkiläisessä päiväkodissa läheisen päiväksi. Se oli ideologioiden kehityksen kannalta käännekohta, joka teki ainoastaan hallaa muuten erittäin hyville ajatuksille. Viimeistään tuolla hetkellä kehityssuunta nimittäin kääntyi itseään vastaan – eli sillä ajettiin päin seinää – ja enemmistön vastareaktio oli väistämätön. Erityisen hataria olivat perustelut, joiden mukaan isänpäivän nimitys piti vaihtaa, koska kaikilla lapsilla ei ole isää ja koska Suomessa on myös naispareja vanhempina. Ja koska joillekin lapsille voi tulla paha mieli, jos isänpäiväkorttia ei voikaan antaa omalle isälle tai äitienpäiväkorttia omalle äidille.

Herätys!

Avioerojen, vapautuneen seksuaalisen ilmapiirin ja uusperheiden aikakaudella Suomessa on rajaton määrä erilaisia perheitä. Valtaosa perheistä on niin sanotusti tavallisia, mutta osassa perheitä vanhemmat ovat homoseksuaaleja, monissa perheissä biologinen isä ei ole esimerkiksi avioeron vuoksi enää vuosiin asunut yhdessä lasten kanssa, ja monissa perheissä isä joutuu esimerkiksi työn vuoksi asumaan poissa perheen luota – myös isänpäivänä. Jokaisella lapsella on kuitenkin biologinen isä. Aivan jokaisella.

On törkeää miesten ja isien aseman alentamista vaihtaa isänpäivän nimitys päiväkodeissa sukupuolineutraaliksi. Se on paitsi lapsellisen naiivia myös kaikkea muuta kuin tasa-arvoista. Se on yksinkertaisesti isien ja miesten dissaamista. Aivan kuin isät eivät muka ansaitsisi äitien tavoin omaa liputettavaa juhlapäiväänsä, vaikka viime vuosina juuri isien rooli perheissä on kasvanut merkittävästi ja vaikka yhteiskunta pyrkii tällä hetkellä saamaan isän esimerkiksi hoitovapaille aikaisempaa useammin.

Asiaan liittyvässä julkisessa keskustelussa on esitetty väitteitä, että päiväkodeissa ei olisi lopetettu isänpäivän viettämistä. Juuri siitä on kuitenkin kyse. Aiemmin päiväkodeissa vietettiin nimenomaan isänpäivää ja juotiin isänpäiväkahvit, mutta nyt jo kymmenissä päiväkodeissa isänpäivän vietto on lopetettu – siis lopetettu – ja tilalle on vaihdettu läheisen päivän kahvit sekä läheisen päivän viettäminen ja läheisen päivän korttien tekeminen. Eikä vain Helsingissä, sillä ilmiö on levinnyt muutamassa päivässä monille muillekin paikkakunnille. Tässä mennään tuttuun tapaan vain vähemmistön ehdoilla ja perinteitä vastaan. Tuhannet lapset ovat odottaneet innolla isänpäivän viettämistä päiväkodissa, mutta nyt he joutuvat pettymään, kun isänpäivä onkin päiväkodeissa peruttu.

On hienoa, että Suomessa yksittäiset ihmiset saavat nykyisin vaihtaa tai korjata sukupuoltaan, homot ja lesbot voivat solmia avioliiton ja mielestäni heidän tulisi myös saada tulevaisuudessa adoptoida lapsia. Näistä kaikista huolimatta miehet ovat yhä miehiä, naiset naisia, pojat poikia ja tytöt tyttöjä. Isänpäivä on isien päivä ja äitienpäivä on äitien päivä. Samaa mieltä asiasta on myös lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila, joka on jo vedonnut julkisesti päiväkoteihin isänpäivän säilyttämisen puolesta. Hänen mukaansa lapsia ei pidä aliarvioida isänpäivän mitätöinnillä, koska lapsia ei tarvitse suojella pettymyksiltä. Pettymykset kun ovat olennainen osa normaalia elämää. Pumpulissa varttuneista lapsista ei voi tulla tasapainoisia aikuisia, sillä viimeistään teini-iässä pumpulihöttö katoaa ympäriltä. Viimeistään silloin karu todellisuus iskee.

Suomen alati kasvavassa kukkahattujen joukossa näyttää olevan todellisuudesta vieraantuneita ihmisiä, jolle muutamien valtavirrasta poikkeavien kansalaisen pahastumisen välttäminen on suurempi ongelma kuin enemmistön oikeuksien ja perinteiden vaaliminen. Parin päiväkodin odottamaton päätös olisi ollut irrallisena sivuseikka, mutta yhtenä osana nykyistä tasa-arvon ja sukupuolineutraliteetin kehityssuuntaa noiden päätösten rooli oli kuitenkin merkittävä. Nykyinen alati nopeutuva kehityssuunta, jossa Suomea yritetään muuttaa ainoastaan vähemmistöjen ehdoilla toimivaksi yhteiskunnaksi, on todella huolestuttava.

Jos Suomessa oikeasti ajettaisiin sukupuolten välistä tasa-arvoa, niin aivopierut jätettäisiin sikseen ja keskityttäisiin olennaiseen. Tasa-arvon ajamisen voisi aloittaa esimerkiksi siitä, että isänpäivästä tehtäisiin viimein liputuspäivä äitienpäivän tapaan. Äitienpäivänä nostetaan liput salkoihin kautta maan, mutta isejä ja isien ponnisteluja perheidensä eteen ei vaivauduta kunnioittamaan liputuksella. Lisäksi esimerkiksi homoparien adoptioihin tulisi keskittää tarmoa tällaisten naurettavuuksien sijaan. Tuossa edellä on kukkahatuille pari ihan oikeaa barrikadeille nousemisen syytä, jos he vain haluaisivat aidosti ajaa molempien sukupuolten tasa-arvoa. Näyttää kuitenkin siltä, että miesten oikeudet eivät heitä kiinnosta.


Jocka Träskbäck (kok.) on ehdolla eduskuntaan Pirkanmaalta. Hänen vaalikampanjaansa voi tukea myös joukkorahoituksella. Träskbäckin vaaliteemoihin voit tutustua tästä linkistä.

Halutaanko Tampereen keskustaa elvyttää?

Tampereen keskusta on parhaillaan kuin sodan jäljiltä, ja ensi kesäksi ongelmat tulevat paisumaan entisestään. Siitä tuskin kukaan on eri mieltä. Kapealle kannakselle rakennettu keskusta on muuttunut yrittäjille taistelutantereeksi, kun asiakkaat ovat kadonneet autoilevan ostovoiman myötä. Lukemattomat yrittäjät ovat jo jättäneet uppoavan laivan, kun asiakasmäärät ovat moni paikoin jopa puolittuneet. Ensin syynä oli Hämeenkadun sulkemisfarssi ja sittemmin ratikan rakennustyöt.

Kirjoitin Tampereen keskustan ongelmista helmikuussa 2015.

Haavetta autottomasta keskustasta voisi verrata ostoskärryttömään supermarkettiin. Se on toki trendikästä, mutta talouden realiteetteja sillä ei ole. Nykyisellään Tampereen keskusta näivettyy päivä päivältä enemmän, joten asia tulisi korjata nopeasti. Ehdotan Hämpin parkkiin ilmaispäivää, jonka avulla ihmiset uskaltautuvat kokeilemaan sitä ja jäävät ehkä koukkuun. Ensimmäinen annos kannattaa joskus antaa ilmaiseksi.
– Tamperelainen-lehden kolumnini 17.2.2015

Ehdotin jo lokakuussa 2014, että keskustan tilannetta tulisi parantaa järjestämällä Hämpin Parkissa ilmaispäiviä. Kerroin ideastani myös Tampereen kaupungin omistaman Finnparkin toimitusjohtaja Jussi Tanhuanpäälle ja monille Tampereen kaupungin päättäjille. Esitin, että Hämpin Parkissa tulisi järjestää esimerkiksi lauantaisin ilmaispäiviä, jotta autolla liikkuvat ostovoimaisimmat lapsiperheet pääsisivät kokeilemaan miten kätevää Hämpin Parkissa asiointi on. Esitystäni ei kuitenkaan haluttu syystä tai toisesta toteuttaa.

Ideani käytännön toteutus olisi nähdäkseni ollut kokonaistaloudellisesti tuottoisa ratkaisu, sillä vielä tuolloin lauantaisin tyhjänä ammottaneen Hämpin Parkin täyttäminen ei olisi tuonut kaupungille juurikaan kustannuksia. Sen sijaan tuhannen auton verran ostovoimaa keskustaan olisi tuonut keskustan alueen yrityksille erittäin merkittävän lisäyksen myyntiin. Ilmaispäivillä olisi ollut myös kauaskantoisia positiivisia seurauksia, koska ostovoimaiset autoilijat olisivat huomanneet Hämpin Parkin kätevyyden ja olisivat jatkossa olleet myös valmiita maksamaan siitä. Kaikki olisivat voittaneet.

Nyt eletään marraskuuta 2017 ja Tampereen keskustan yritykset ovat suuremmassa kriisissä kuin koskaan aiemmin. Tampereen kaupunki ei ole tehnyt käytännössä mitään keskustan yrittäjiä auttaakseen. Hämpin Parkin ongelmana on edelleen sen saavutettavuus yhdistettynä ensimmäisen kokeilukerran kynnykseen. Näin ollen kolme vuotta vanha esitykseni olisi vielä tänäkin päivänä toteuttamiskelpoinen ja ennen kaikkea tarpeellinen. Sillä saataisiin nopeasti lisää ostovoimaa Tampereen keskustaan. Nyt Tampereen kaupungin olisi aika tehdä jotain konkreettista, mutta halutaanko keskustaa elvyttää?

Kirjoitus on julkaistu Aamulehdessä 1.12.2017.


Jocka Träskbäck (kok.) on ehdolla eduskuntaan Pirkanmaalta. Hänen vaalikampanjaansa voi tukea myös joukkorahoituksella. Träskbäckin vaaliteemoihin voit tutustua tästä linkistä.

Media maalittaa julkkiksia – klikkirahastusta vai jotain aivan muuta?

Photo credit: www.flickr.com/photos/76281306@N00/6723758731 via photo pin CC 2.0

Iskelmätähti Jari Sillanpää ajoi taannoin autoa kovien huumeiden vaikutuksen alaisena ja vaaransi useita ihmishenkiä, mutta media silitti hänen päätään ja ymmärsi. Laulaja Tomi Metsäketo sen sijaan vonkasi vuosia sitten naisilta seksiä, lääppi ja lähetti suorasukaisia viestejä, joten yksittäinen toimittaja päätti maalittaa hänet ja ryhtyä tuhoamaan hänen uraansa. Kirjoitin Jari Sillanpään huumeajelun hyssyttelystä jo aiemmin blogikirjoituksen, joka sai melko suuren suosion. Nyt tuo kirjoitus ansaitsee jatko-osan, mutta vastakkaisella teemalla.

Minun tehtäväni ei ole syyttää tai puolustella kumpaakaan miestä, mutta jotkut mediat ovat sen sijaan ottaneet viime aikoina usein tuomarin aseman julkkisten kohujen paisuttajana ja hyssyttelijänä – valiten näkökulmansa aina kunkin julkkiksen media-arvon perusteella. Tällaisen toiminnan motiiveja tulisi pohtia Suomessa hieman tarkemmin, kun medioiden ja valemedioiden rooleja on nostettu viime aikoina esiin selvästi aikaisempaa enemmän. Medioiden toimitukset ja joskus jopa yksittäiset toimittajat määrittelevät nykyisin melko vapaasti kenen uran ne voivat tuhota saadakseen lisää klikkauksia – eli mainosrahaa. Joissain tapauksissa motiivi voi olla myös henkilökohtainen.

Nykyisellä internetin valtakaudella tällaisista maalitetuista julkkiskohuista hyötyvät ainoastaan klikkijanoiset mediatalot, joille julkkisten uran tuhoaminen on erittäin tuottoisaa liiketoimintaa. Toisten julkkisten päätä silitetään, koska heiltä halutaan jatkossakin klikkauksia tuovia henkilöhaastatteluja. Toisten uralla taas ei voida rahastaa yhtä hyvin, joten ne ovat siten vapaata riistaa skandaalien kehittelylle, paisuttelulle ja kansalaisten kollektiivisen someraivon lietsomiselle. Sosiaalisessa mediassa faktoilla ei tunnetusti ole mitään merkitystä, joten temppu ei ole edes vaikea. Kun yksi media lähtee ajojahtiin, muut liittyvät nopeasti mukaan, koska muussa tapauksessa arvokkaita klikkauksia karkaa kilpailijalle. Silloin oma faktojen tarkistaminen jää yleensä tekemättä.

Esimerkiksi laulaja Kasmir joutui taannoin täysin ilman syytä Suomen mediahistorian törkeimmän valeuutisoinnin kohteeksi Helsingin Sanomia, Yleisradiota, Maikkaria ja molempia iltapäivälehtiä myöden. Yksikään näistä ei vaivautunut tarkistamaan väitteidensä todenperäisyyttä. Hesari meni vieläpä niin pitkälle, ettei koskaan oikaissut virhettään ja julkaisi myöhemmin aiheesta henkilöhaastattelun maksumuurinsa takana. Myöhemmin päätoimittaja retosteli julkisesti miten hyvin tuo artikkeli tuotti lehdelle rahaa. Hesari siis tienasi sievoisen summan perättömällä valeuutisellaan. Mikäli Kasmirin tilalla olisi ollut joku kansakunnan kaapin päälle nostettu ikoninen iskelmätähti, niin vastaavaa valeuutisointia ei olisi koskaan tapahtunut.

Mediat valitsevat nykyisin ensin maalinsa, uutisoivat skandaalin ja ottavat siitä irti kaikki mahdolliset klikkaukset. Ensin tehdään raflaava paljastusjuttu, sitten sille jatkojuttu, sitten pyydetään jo kommentteja muilta ihmisiltä ja lopuksi tehdään vielä juttu siitä miten median itsensä nostattama someraivo leviää kansalaisten keskuudessa. Hesari tosin tekee lisäksi henkilöhaastattelun maksumuurinsa taakse. Kun yhden julkkiskohun klikkaukset on viimein kaluttu loppuun, heitetään käytetty julkkis uransa kanssa romukoppaan ja ryhdytään etsimään seuraavaa maalia ja sen tuomia uusia klikkauksia. Myllyn täytyy pyöriä.

Median ei tietenkään tule hyssytellä kenenkään edesottamuksia, ei edes Jari Sillanpään, mutta nykyinen kaksinaismoralistinen reagointi artistin statuksen perusteella olisi hyvä jättää viimein taakse. Julkkisten maalittaminen ja systemaattinen uran tuhoaminen kuuluisi nimittäin jäädä historian lehdille. Jussi Kuosmanen kiteyttää julkkisten maalittamisen erittäin hyvin blogissaan, jossa hän käsittelee myös aikaisempia vastaavia tapauksia. Niitä kyllä riittää.

Asioiden taustoja penkoessa on saatu usein huomata, että medioissa tapahtuvaa julkkiksen tai yrityksen mustamaalaamista on käytetty myös henkilökohtaisen koston välineenä. Eräs suuri pirkanmaalainen sanomalehti jäi taannoin rysän päältä kiinni siitä, että toimittaja kosti merkittävän kokoiselle suomalaiselle yritykselle lähisukulaisensa puolesta kirjoittamalla yrityksestä täysin perättömän rikosjutun. Kaiken lisäksi juttu lainattiin perättömine väitteineen Ilta-Sanomiin. Onneksi törkeä teko ja sen taustat paljastuivat nopeasti, ja julkisen sanan neuvosto antoi molemmille lehdille langettavan tuomion.

Maria Veitolan someviesti

Tomi Metsäkedon tapauksessa kysymysmerkkejä on nostanut varsinkin toimittaja Maria Veitolan osuus, sillä se on ollut Metsäkedon maalittamisessa erityisen merkittävä. Juuri Veitola nimittäin haki sosiaalisen median ryhmässä (kuva yllä) kertomuksia laulajan tekosista, ja juuri Veitola toimitti saamansa ”tiedot” suositun viihdeohjelman tuotantoyhtiölle ja hankki laulajalle näin ollen potkut ohjelmasta sosiaalisessa mediassa saamiensa tarkistamattomien kommenttien perusteella. Ennen kuin jatketaan tästä aiheesta, käydään nopeasti vilkaisemassa mitä ihmisoikeudet sanovat syyllisyydestä ja syyttömyydestä.

”Syyttömyysolettama on keskeinen rikoksesta epäillyn oikeusturvan tae. Sen mukaan jokaista rikoksesta epäiltyä ja syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen. Syyttömyysolettamaa koskeva nimenomainen määräys sisältyy Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6.2 artiklaan ja kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 14.2 artiklaan.”

Ihmisoikeuksien mukaan jokainen ihminen on siis syytön kunnes toisin todistetaan. Tämä olennainen oikeusvaltion perusperiaate ei näytä olevan tiedossa esimerkiksi juuri Veitolalla, joka nimenomaan pyysi somessa paljastuksia Metsäkedon puuhista ja tietenkin niitä sai. Minäkin olisin voinut sellaisen hänelle kirjoittaa, sinäkin olisit voinut sellaisen hänelle kirjoittaa ja kuka tahansa muukin olisi voinut hänelle kirjoittaa. Some on täynnä perättömiä väittämiä, mutta Maria Veitolalle väitteiden tarkistaminen näyttää olevan sivuseikka. Sen hän myös vahvisti julkisesti Seiskalle antamassaan lausunnossa.

”Vaikka siinä olisi kyse tietyllä tavalla vain epäilyistä…ja ihmiset varmasti pohtivat, onko tapahtunut jotain rikosta…mutta mielestäni sillä ei ole väliä. En usko, että kenenkään täytyy mustamaalata ketään täysin syytöntä ja nuhteetonta ihmistä. Mielestäni on todella hyvä asia, että sille on nollatoleranssi. Sen pitäisi olla aina niin, Maria kommentoi Seiskalle.”

Näin tyylikkäästi television keskusteluohjelman toimittaja myönsi, ettei totuuden selvittämisellä ole merkitystä, koska hän ei usko kenenkään mustamaalaavan syytöntä ja nuhteetonta miestä sosiaalisessa mediassa. Somessa ei mustamaalata syyttömiä? Täysin järjetön kommentti! Veitola viittaa toki rikokseen, mutta syyttömyysolettaman perusperiaate koskee kaikkia muitakin raskauttavia syytöksiä, jollaisista tässäkin on nyt kyse.

Veitola hankki siis Metsäkedolle potkut pelkkien someväitteiden perusteella ja viittasi kintaalla mahdollisuudelle, että ne olisivatkin soopaa. Seuraavaksi Veitola ryhtyy ehkä hankkimaan jollekin potkuja Vauva.fi-kommenttien perusteella. Totta kai someväitteet voivat myös pitää paikkansa, mutta ne olisi tullut selvittää asianmukaisesti. En voi välttyä ajatukselta, että tässä haiskahtaa henkilökohtainen agenda kilometrien päähän. Metsäketo on itse kommentoinut asiaa tiedotteessaan näin.

”Olen seurannut hämmennyksellä mustamaalauskampanjaa, jota minua kohtaan on julkisuudessa käyty. Kampanja on ollut tarkkaan suunniteltua ja erityisesti yhden minulle ennestään täysin vieraan ihmisen johtamaa. Sittemmin tähän kampanjointiin on osallistunut suuri määrä muita ihmisiä.”

Jos joku on oikeasti joutunut Metsäkedon ahdistelun kohteeksi, tulee hänen ottaa yhteys poliisiin, ei Maria Veitolaan. Saamieni tietojen mukaan poliisi on nyt ryhtynyt tutkimaan Metsäkedon tekojen sijaan tapaukseen sosiaalisessa mediassa liittyvää kommentointia. Poliisille on toimitettu kymmenittäin kuvakaappauksia Facebook-ryhmän keskusteluista ja kommenteista on tehty ainakin yksi rikosilmoitus ja useita muita on vielä tulossa. Hyvä, että poliisi on ottanut asian vakavasti, sillä aivan suuri moni suomalainen kuvittelee edelleen, että sosiaalisessa mediassa saisi kirjoittaa muista ihmisistä aivan mitä tahansa joutumatta siitä edesvastuuseen.

Ettei kenellekään jäisi epäselväksi, haluan korostaa, että jokainen ahdistelutapaus on liikaa. Oli kohteena sitten nainen tai mies, aikuinen tai lapsi. On hyvä, että aiheesta puhutaan nyt #metoo-kampanjan myötä enemmän kuin koskaan, sillä kaikenlainen ahdistelu tulee saada loppumaan. Mukaan lukien erityisesti koulukiusaaminen. Ahdistelun nostaminen näyttävästi esiin ei kuitenkaan oikeuta tuhoamaan julkisuudessa työskentelevän ihmisen uraa pelkkien someväitteiden perusteella. Oli taustalla sitten henkilökohtainen kauna tai ei.

Ensin pitäisi tutkia, ja sitten vasta hutkia.


Jocka Träskbäck (kok.) on ehdolla eduskuntaan Pirkanmaalta. Hänen vaalikampanjaansa voi tukea myös joukkorahoituksella. Träskbäckin vaaliteemoihin voit tutustua tästä linkistä.

Maailma digitalisoituu – ja Suomi perässä

Tampereella järjestettiin äskettäin Musiikki & Media -tapahtuma, jossa molempien alojen ammattilaiset kohtaavat toisensa. Tapahtumassa puitiin vuoden aikana tapahtunutta, mutta luodattiin myös tulevaa. Eräs päällimmäiseksi jääneistä teemoista oli digitalisoituminen, eli palvelujen muuttuminen alati nopeutuvassa tahdissa bittivirraksi.

Musiikki ja media ovat jo vuosia sitten muuttuneet pääosin digitaalisiksi. Julistin itse vuonna 2005 FM-radion kuolemaa vuoteen 2016 mennessä. Myönnän ennustukseni olleen Suomen osalta muutaman vuoden etuajassa, sillä Suomi tulee perinteisesti jälkijunassa. Televisio muutettiin digitaaliseksi jo vuosia sitten, ja radio seuraa vääjäämättä perässä.

Maailma muuttuu koko ajan nopeutuvassa tahdissa, mistä Mooren laki antoi viitteitä jo vuonna 1965. Tällä hetkellä kehitys, eli digitalisaatio ja robotisaatio, ovat Suomelle sekä mahdollisuus että uhka. Meillä on maailman huippuluokan osaajia, joten Suomella on kaikki mahdollisuudet nousta suosta, kunhan yritysten kansainvälinen kilpailukyky onnistutaan palauttamaan.

Digitalisaatio ja robotisaatio ovat meille kuitenkin myös uhka, jota emme voi välttää. Henkka Hyppönen kiteytti asian äskettäin toteamalla, että jokainen automatisoitavissa oleva ammatti automatisoidaan. Asiaa on hyvä miettiä, kun oma jälkikasvu miettii omaa uravalintaansa. Maailman muuttuminen koettelee Suomea poikkeuksellisen rajusti, mikä on helppo todeta YT-uutisista.

Muutokseen pitäisi yrittää sopeutua, mutta AY-liike tekee kaikkensa vastustaessaan työelämän päivittämistä 2000-luvulle. AY-liike hyötyy työttömyydestä monin tavoin, esimerkiksi imagohyödyllä ansiosidonnaisista päivärahoista. Monet kuvittelevat ansiosidonnaisen liittyvän jäsenmaksuihin, mutta todellisuus on toinen. Ansiosidonnaisista vain 5,5 prosenttia kuitataan työttömyyskassoista ja loput maksetaan jokaisen palkansaajan ja työnantajan maksamista verovaroista.

Suomi pitäisi nyt saada ohjattua uusille urille, että meillä olisi valoisa tulevaisuus muuttuvassa maailmassa. Jos jäämme 1970-luvulla kaivettuihin poteroihin, niin viimeinen voi sammuttaa valot.

Kirjoitus on julkaistu Tamperelainen-lehden kolumnina 27.10.2015.


Jocka Träskbäck (kok.) on ehdolla eduskuntaan Pirkanmaalta. Hänen vaalikampanjaansa voi tukea myös joukkorahoituksella. Träskbäckin vaaliteemoihin voit tutustua tästä linkistä.

Hallitus aloitti Suomen peruskorjauksen – kovat lääkkeet tarpeen

Tämä kirjoitus on julkaistu 9.9.2015, kun Sipilän hallitus oli ollut toiminnassa hieman yli kolme kuukautta.

Lukemattomat suomalaiset vinkuvat parhaillaan somessa hallituksen toimista, koska ne koskettavat viimein jossain määrin myös heidän omaa elämäänsä. Suomalainen luonne on sellainen, että kaikilta muilta saa ja pitää höylätä, mutta omaan tilipussiin ei saa koskea. Nyt on käyty kovasti keskustelua erityisesti siitä vaikuttavatko hallituksen päätökset – jotka ovat mielestäni parhaat päätökset vuosikymmeniin – oikeasti Suomen työllisyyteen ja talouteen. Minä tiedän vastauksen jo nyt.

Vaikuttavat varmasti. Piste.

Olen lukemattomien muiden yrittäjien kanssa peräänkuuluttanut jo vuosien ajan kaikkein tärkeimpänä asiana työllistämisen sivukulujen alentamista, ja nyt vihdoin ja viimein se on toteutumassa – joskin edelleen liian maltillisesti. Edellisen hallituksen tekemä yhteisöveron lasku oli työllisyyden kannalta yhdentekevä, koska yhteisöveroa maksetaan vasta tehdystä tuloksesta. Nykyisessä tilanteessa entistä harvempi pieni ja pk-yritys tuottaa lainkaan voittoa tai tuottaa sitä erittäin vähän, joten muutos oli työllisyyden kannalta täysin turha. Motiivina yhteisöveron laskulle oli sen sijaan pitää Suomen suhde muiden maiden verotukseen järkevällä tasolla ja pyrkimys pitää isot yritykset Suomessa. Siinä toki onnistuttiin, eli yhteisöveron lasku oli aivan oikea ja hyvin perusteltu ratkaisu.

Jos yhteisöveron laskun suuruinen euromääräinen alennus olisi kuitenkin tehty valtion budjetissa palkan sivukuluihin, niin työttömyysprosentti olisi varmasti tällä hetkellä nykyistä alhaisempi. Nyt kun sivukuluja viimein alennetaan, niin sillä tulee – sanokaa minun sanoneen – olemaan varmasti merkittävä vaikutus työllisyyteen. Muutoksen tultua voimaan sen positiivinen vaikutus uusien työntekijöiden palkkaamiseksi on nimittäin välitön toisin kuin yhteisöverolla. Kaiken lisäksi yrityksen täytyy nimenomaan työllistää ihmisiä saadakseen muutoksesta hyötyä toisin kuin yhteisöveron laskusta.

Näiden muutosten lisäksi esimerkiksi nuoren naisen palkkaaminen on ollut varsinkin pienille yrityksille (esim. kampaamot) yksinkertaisesti suuri riski, koska yhdestä äitiyslomasta koituu työnantajalle tuhansien eurojen suorat kulut. Tätä korvaamaan on nyt viimein päätetty ottaa käyttöön 2.500 euron kertakorvaus, joka kompensoi näitä kuluja ja alentaa siten kynnystä palkata nuori nainen. Se on hyvä askel tasa-arvoisempaan työelämään.

Nyt ollaan siis em. muutosten osalta uusien työpaikkojen luomisen kannalta oikealla uralla. Jokaisen työkykyisen saaminen kortistosta töihin nostaa kansantaloutta merkittävästi, kun työttömyyskorvaukset ja sossurahat muuttuvatkin verotettavaksi ansiotuloksi henkilön omasta työpanoksesta. Samalla ihminen voi muutenkin paremmin voidessaan tehdä konkreettista työtä ja huomatessaan olevansa taas tärkeä osa yhteiskuntaa. Toisin sanoen kyseessä on win-win -tilanne, jossa kaikki voittavat.

Sairauslomien karenssipäivä on odotettu uudistus, joka olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten ja joka on ollut jo aiemmin käytössä monissa maissa. Kataisen hallitus toimi kuitenkin päinvastoin ja sysäsi työajan lisäksi myös loma-ajan sairastelut yksin työnantajan niskoille. Se oli typerä sosialistinen päätös. Nyt Sipilän hallitus korjaa Kataisen hallituksen virheitä, kun työntekijän kontolle tulee viimein osa vastuusta sairaustapauksissa. Muutoksesta kohkaavat tahot näyttävät unohtaneen, että jatkossakin juuri työnantaja maksaa karenssipäivää lukuunottamatta työntekijän sairastelun omasta pussistaan, ja että yrittäjä on aina maksanut omat sairastelunsa. Ja yrittäjällä ei tunnetusti ole juuri minkäänlaista sosiaaliturvaa. Vieläkään.

Tiedän omasta kokemuksestani tapauksia, joissa yrityksessä on ollut töissä ns. saikuttelija, joka on tuottanut yritykselle valtavia kustannuksia tekaistuilla sairauslomilla. Parin päivän sairausloman saa nykyisin sormia napsauttamalla kun kerran vähän yskäisee, joten saikkua on haettu vilpillisesti krapulapäiviksi, viikonlopun jatkeeksi ja kun nyt vaan sattuu tekemään mieli paria palkallista vapaapäivää. Sipilän hallituksen muutos torppaa edes hieman tätä väärinkäyttöä. Ruotsissa lyhyet sairauslomat vähenivät ja sairauslomien keskipituus nousi, kun siellä tehtiin vastaava muutos. Sairauksien leviämiseen muutoksella ei ole merkitystä, koska monet sairaudet leviävät jo ennen kuin ne puhkeavat. Päätös karenssipäivästä on siis erittäin hyvä kaikkien paitsi saikuttelijoiden kannalta.

Sunnuntain tuplapalkasta luopumisella (100%->75%) ei ole minulle merkitystä, mutta kauppojen aukiolon vapautumiseen liitettynä sen olettaisi lisäävän työvoiman käyttöä vähittäiskaupassa ja siten parantavan alan työllisyyttä. Ymmärrän muun muassa poliisien ja sairaanhoitajien huolen, koska he joutuvat tekemään usein töitä sunnuntaina ilman että se on heidän oma valintansa. En kuitenkaan osaa kommentoida asiaa tarkemmin, koska en ole perehtynyt siihen tarvittavalla tarkkuudella. Arkipyhistä luopumista ei sen sijaan tarvitse edes perustella, koska tuollaisista reliikeistä olisi pitänyt päästä eroon jo vuosikymmeniä sitten.

Näistä muutoksista on nyt kohkattu Suomen suurimmassa syövässä, AY-liikkeessä, niin äänekkäästi, että jonkinlainen lakkoaalto näyttää tällä tietoa olevan tulossa. Se onkin oikeastaan vain ainoastaan asia, sillä nyt tarvitaan sijoituskielellä ”puhdistavaa rommausta”, joka nollaa pelin ja joka paljastaa miten vakavasti AY-liike todellisuudessa hidastaa Suomen pääsyä mukaan muissa maissa jo alkaneeseen nousukauteen. Ammattiyhdistyksiä pyydettiin kaksi kertaa mukaan näihin talkoisiin, mutta ne eivät suostuneet edes neuvottelemaan yhteiskuntasopimuksesta.

Vain lapselliset häiriköt lähtevät vetoamaan sopimusoikeuteen, jos kaikkia osapuolia on ensin pyydetty useampaan otteeseen mukaan ja he ovat päättäneet itse jättäytyä neuvotteluista pois. Toisaalta on hyvä, että AY-liike osoittaa kerta toisensa jälkeen myös jäsenilleen jääneensä kehityksessä 1970-luvun tasolle. Yhä useampi fiksu työntekijä on nimittäin huomannut, että ammattiyhdistys (esimerkiksi PAM viime päivinä) ei ole todellisuudessa enää vuosikausiin ajanut työntekijöiden asiaa, ja siksi työntekijän kannattaakin kyseenalaistaa palkastaan näille järjestöille maksamansa rahat.

Mitä seuraavaksi?

Hallituksen seuraavalla uudistuskierroksella merkittävä rooli olisi hyvä olla yritystukien lopettamisella, sillä ne maksetaan pitkälti yhteisöveron tuotolla. Yritystuet ovat perusteetonta tulonsiirtoa yrityksiltä toisille, joten ne vääristävät vakavasti kilpailua. Yritystuet tulee ottaa vahvaan kriittiseen tarkasteluun ja lopettaa niistä ne, joilla ei ole kiistatonta suoraa vaikutusta kansantalouteen. Perustellut yritystuet ovat todella vähissä.

Yritystukien lopettaminen ja niihin käytettävän yhteisöveron tuoton kohdentaminen järkevämmin mahdollistaisi esimerkiksi työllistämisen sivukulujen laskemisen vielä lisää. Yritystuista säästyneillä rahoilla voisi esimerkiksi ensimmäisen työtekijänsä palkkaava yritys saada yhden vuoden kokonaan ilman sivukuluja, jolloin työllistämisvaikutus olisi jälleen välitön ja jolloin valtio jäisi joka tapauksessa voiton puolelle sekä muiden verotuottojen nousun että sossukulujen laskun ansiosta. Kaikki voittaisivat.

Olenkin kirjoittanut jo vuosien ajan, että Suomessa jokainen työtön saa halutessaan työtä. Aina. Parhaillaan Suomessa on valtavasti vapaita työpaikkoja, joihin ei löydy tekijöitä. Samaan aikaan kortistot ovat pullollaan työttömiä, jotka nauttivat satojen päivien ajan ansiosidonnaista. Tämä on yhtälö, joka on pakko purkaa, jotta Suomi saadaan pyörimään. Taloutta on nimittäin mahdoton saada pyörimään niin pitkään kuin kotona kattoon sylkeminen on taloudellisesti järkevämpää kuin työn tekeminen.

Nuorten sossutuet täytyy muuttaa vastikkeellisiksi, jotta kotona laiskottelusta ei tule heille elämäntapa. Samalla täytyy lisäksi poistaa sekä AY-liikeen verovapaus että niiden jäsenmaksujen verovähennys kokonaan, sillä se on muinaisjäänne, jolla ei ole minkään valtakunnan perustetta. AY-liike ei ole enää vuosikymmeniin ollut yleishyödyllinen, joten sen verovapaudella ei ole perusteita.

Hallituksen lääkkeet surkean työllisyystilanteen parantamiseksi ovat siis seuraavat:

1) Palkan sivukulujen alentaminen
2) Kertakorvaus äitiysloman kuluista
3) Sairauslomien karenssipäivät
4) Sunnuntain tuplapalkasta luopuminen
5) Arkipyhistä luopuminen

Nyt Sipilän hallitukselta tarvitaan munaa, että uskaltavat uudistaa Suomea siten kuin juhlapuheissa ovat kertoneet. Popcornit mikroon ja odotellaan seuraavia käänteitä.


Jocka Träskbäck (kok.) on ehdolla eduskuntaan Pirkanmaalta. Hänen vaalikampanjaansa voi tukea myös joukkorahoituksella. Träskbäckin vaaliteemoihin voit tutustua tästä linkistä.

Monikulttuurisuutta vai pelkkää sanahelinää?

Monikulttuurisuus on minusta sitä, että maassa on asukkaita monista eri maista ja kulttuureista. Tarkennan vielä, että nimenomaan työtä tekeviä, ahkeria sekä maan lakeja ja normeja noudattavia asukkaita, mikä taas tarkoittaa pitkälti työperäistä maahanmuuttoa. Toivottavasti myös Sipilän hallitus on ymmärtänyt tämän ja keskittyy viimeinkin työperäisen maahanmuuton helpottamiseen, ettei kohkaus jäisi jälleen kerran vain pelkäksi sanahelinäksi ja omien häntien nostamiseksi, kuten niin monta kertaa aiemminkin.

Monikulttuurisuudesta on helppo lausua kauniita sanoja. Immostelijoihin on luontevaa purkaa monenlaisia turhaumia kesän kehnosta säästä alkaen. Mutta kun porukalle sitten koittaa tilaisuus ryhtyä aitoihin toimiin monikulttuurisuuden edistämiseksi, enemmistö kääntää selkänsä ja siirtää puheen grillaukseen tai mustikkaämpäriin.
Olli Muurainen

Yrityselämä tarvitsee vääjäämättä lisää työvoimaa ulkomailta, koska monet ammatit eivät enää kelpaa työtä vieroksuville suomalaisille vätyksille. Lehtien palstoilla on saatu tutustua lukuisiin ahkeriin maahanmuuttajiin, joista suuri joukko suomalaisista saisi ottaa opikseen. Ketä tahansa Suomeen ei kuitenkaan tule päästää loisimaan veroeuroilla – ei nyt eikä tulevaisuudessakaan – mutta Singaporen, Australian ja Sveitsin tapaan osaavia ammattilaisia tarvitsemme koko ajan enemmän sekä EU-maista että niiden ulkopuolelta. Samalla Suomi muuttuu automaattisesti viikko viikolta monikulttuurisemmaksi, värikkäämmäksi ja mielenkiintoisemmaksi maaksi sekä meille suomalaisille että myös ulkomaalaisille. Siihen tarvitaan kuitenkin myös hallituksen aitoja käytännön toimenpiteitä verotuksen, normien purkamisen ja työperäisen maahanmuuton tarveharkinnan suhteen. Nykyinen sääntö-Suomi on kaikkea muuta kuin houkutteleva uusi kotimaa, kuten jokainen suomalainen hyvin tietää.

Tällä viikolla on ollut trendikästä liputtaa monikulttuurisuuden puolesta ja myös nostaa itsensä jalustalle suvaitsevaisuuden airueena. Toiset ovat nostaneet oman häntänsä todella näkyvästi ja toiset taas ovat todenneet, että arkipäivän käytännön teot monikulttuurisuuden puolesta puhuvat paljon enemmän kuin osallistuminen mielenosoitukseen (toim. huom. Valtava hatunnosto Flinkkilälle historiallisen kovasta suorituksesta). Mielenosoitus on toki hyvä tapa saada tärkeälle lisänäkyvyyttä mediassa ja sitä kautta jokin suurempi asennemuutos voi saada alkunsa tai ainakin hieman voimistua. Ehkä tämän viikon kohkauksen ansiosta Ypäjän Esson baarissa uskalletaan jatkossa pitää monikulttuurisuuden puolesta puheenvuoro, joka olisi muuten jäänyt pitämättä. Toivottavasti.

Ilman maahanmuuttajia söisimme edelleen kumisaappaat jalassa läskisoosia, kuuntelisimme Dannya ja Nokia valmistaisi yhä noita edellä mainittuja kumisaappaita. Maahanmuutossa ja monikulttuurisuudessa on siis kyse yhteiskuntamme tulevaisuuden kannalta erittäin merkittävästä asiasta. Näistä asioista olisi hienoa voida puhua ilman molempien ääripäiden ylilyöntejä. Monet ovat Immosen typerästä aivopierusta luonnollisesti eri mieltä kuin mies itse, mutta suvaitsevaisuutta on myös antaa muiden kertoa mielipiteensä. Mielenosoitukseen puhujaksi uskaltautuneelle persupoliitikolle buuaaminen oli harvinaisen nolo ylilyönti suvaitsevaisiksi itseään väittäviltä kansalaisilta syntyperään ja ihonväriin katsomatta. Se ei ollut suvaitsevaista, vaan ainoastaan noloa.

Monikulttuurisuuteen liittyvä keskustelu on jokseenkin hyödytöntä, jos se ei johda mihinkään muuhun kuin omahyväiseen tyrmistelyyn. Monikulttuurisuutta ei tueta unelmoimalla, päivittelemällä tai päätä aukomalla vaan rajoja aukomalla.
Olli Muurainen

Toivottavasti jatkossa buuausten sijaan nähdään arjen tekoja.

Tämän kolumnin lyhennetty versio julkaistiin Tamperelainen-lehdessä tänään.


Jocka Träskbäck (kok.) on ehdolla eduskuntaan Pirkanmaalta. Hänen vaalikampanjaansa voi tukea myös joukkorahoituksella. Träskbäckin vaaliteemoihin voit tutustua tästä linkistä.