Maailma digitalisoituu – ja Suomi perässä

Tampereella järjestettiin äskettäin Musiikki & Media -tapahtuma, jossa molempien alojen ammattilaiset kohtaavat toisensa. Tapahtumassa puitiin vuoden aikana tapahtunutta, mutta luodattiin myös tulevaa. Eräs päällimmäiseksi jääneistä teemoista oli digialisoituminen, eli palvelujen muuttuminen alati nopeutuvassa tahdissa bittivirraksi.

Musiikki ja media ovat jo vuosia sitten muuttuneet pääosin digitaalisiksi. Julistin itse vuonna 2005 FM-radion kuolemaa vuoteen 2016 mennessä. Myönnän ennustukseni olleen Suomen osalta muutaman vuoden etuajassa, sillä Suomi tulee perinteisesti jälkijunassa. Televisio muutettiin digitaaliseksi jo vuosia sitten, ja radio seuraa vääjäämättä perässä.

Maailma muuttuu koko ajan nopeutuvassa tahdissa, mistä Mooren laki antoi viitteitä jo vuonna 1965. Tällä hetkellä kehitys, eli digitalisaatio ja robotisaatio, ovat Suomelle sekä mahdollisuus että uhka. Meillä on maailman huippuluokan osaajia, joten Suomella on kaikki mahdollisuudet nousta suosta, kunhan yritysten kansainvälinen kilpailukyky onnistutaan palauttamaan.

Digitalisaatio ja robotisaatio ovat meille kuitenkin myös uhka, jota emme voi välttää. Henkka Hyppönen kiteytti asian äskettäin toteamalla, että jokainen automatisoitavissa oleva ammatti automatisoidaan. Asiaa on hyvä miettiä, kun oma jälkikasvu miettii omaa uravalintaansa. Maailman muuttuminen koettelee Suomea poikkeuksellisen rajusti, mikä on helppo todeta YT-uutisista.

Muutokseen pitäisi yrittää sopeutua, mutta AY-liike tekee kaikkensa vastustaessaan työelämän päivittämistä 2000-luvulle. AY-liike hyötyy työttömyydestä monin tavoin, esimerkiksi imagohyödyllä ansiosidonnaisista päivärahoista. Monet kuvittelevat ansiosidonnaisen liittyvän jäsenmaksuihin, mutta todellisuus on toinen. Ansiosidonnaisista vain 5,5 prosenttia kuitataan työttömyyskassoista ja loput maksetaan jokaisen palkansaajan ja työnantajan maksamista verovaroista.

Suomi pitäisi nyt saada ohjattua uusille urille, että meillä olisi valoisa tulevaisuus muuttuvassa maailmassa. Jos jäämme 1970-luvulla kaivettuihin poteroihin, niin viimeinen voi sammuttaa valot.

Kirjoitus on julkaistu Tamperelainen-lehden kolumnina 27.10.2015.

Sipilä aloitti Suomen peruskorjauksen – kovat lääkkeet tarpeen

Lukemattomat suomalaiset vinkuvat parhaillaan somessa hallituksen toimista, koska ne koskettavat viimein jossain määrin myös omaa elämää. Suomalainen luonne on sellainen, että kaikilta muilta saa ja pitää höylätä, mutta omaan tilipussiin ei saa koskea. Nyt on käyty kovasti keskustelua erityisesti siitä vaikuttavatko hallituksen päätökset – jotka ovat parhaat päätökset vuosikymmeniin – oikeasti Suomen työllisyyteen ja talouteen.

Vaikuttavat varmasti.

Olen lukemattomien muiden yrittäjien kanssa peräänkuuluttanut jo vuosien ajan kaikkein tärkeimpänä asiana työllistämisen sivukulujen alentamista, ja nyt vihdoin ja viimein se on toteutumassa – joskin vielä ehkä turhan maltillisesti. Esimerkiksi taannoinen yhteisöveron lasku oli aivan puutaheinää, koska yhteisöveroa maksetaan vasta tehdystä tuloksesta. Nykyisessä tilanteessa entistä harvempi pieni ja pk-yritys tuottaa lainkaan voittoa tai tuottaa sitä erittäin vähän, joten muutos oli työllisyyden kannalta täysin turha. Motiivina oli sen sijaan pitää järkevällä tasolla Suomen suhde muiden maiden verotukseen ja pyrkimys pitää isot yritykset Suomessa. Siinä toki onnistuttiin.

Jos yhteisöveron laskun suuruinen euromääräinen alennus olisi tehty valtion budjetissa palkan sivukuluihin, niin työttömyysprosentti olisi varmasti nykyistä alhaisempi. Nyt kun kuluja viimein hieman alennetaan, niin sillä tulee olemaan vaikutusta työllisyyteen. Muutoksen tultua voimaan sen positiivinen vaikutus uusien työntekijöiden palkkaamiseksi on nimittäin välitön toisin kuin yhteisöverolla. Kaiken lisäksi yrityksen täytyy nimenomaan työllistää ihmisiä saadakseen muutoksesta hyötyä toisin kuin yhteisöveron laskusta.

Näiden muutosten lisäksi esimerkiksi nuoren naisen palkkaaminen on ollut varsinkin pienille yrityksille (esim. kampaamot) yksinkertaisesti suuri riski, koska yhdestä äitiyslomasta koituu työnantajalle tuhansien eurojen suorat kulut. Tätä korvaamaan on nyt viimein keksitty 2.500 euron kertakorvaus, joka kompensoi näitä kuluja ja alentaa siten kynnystä palkata nuori nainen.

Nyt ollaan siis em. muutosten osalta uusien työpaikkojen luomisen kannalta oikealla uralla. Jokaisen työkykyisen saaminen kortistosta töihin nostaa kansantaloutta merkittävästi, kun työttömyyskorvaukset ja sossurahat muuttuvatkin verotettavaksi ansiotuloksi henkilön omasta työpanoksesta. Samalla ihminen voi muutenkin paremmin voidessaan tehdä konkreettista työtä ja huomatessaan olevansa taas tärkeä osa yhteiskuntaa. Toisin sanoen kyseessä on win-win -tilanne.

Sairauslomien karenssipäivä on odotettu uudistus, joka olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten ja joka on ollut jo aiemmin käytössä monissa maissa. Kataisen ja Stubbin lastentarhahallitus toimi kuitenkin päinvastoin ja sysäsi myös loma-ajan sairastelut vain työnantajan niskoille. Nyt Sipilä korjaa amatöörien virheitä, kun työntekijälle tulee viimein osa vastuusta sairaustapauksissa. Muutoksesta kohkaavat tahot näyttävät unohtaneen, että jatkossakin juuri työnantaja maksaa karenssipäivää lukuunottamatta työntekijän sairastelun omasta pussistaan, ja että yrittäjä on aina maksanut omat sairastelunsa.

Tiedän tapauksia, joissa yrityksessä on ollut töissä ns. saikuttelija, joka on tuottanut yritykselle valtavia kustannuksia tekaistuilla sairauslomilla. Parin päivän sairausloman saa nykyisin sormia napsauttamalla kun kerran vähän yskäisee, joten saikkua on haettu vilpillisesti krapulapäiviksi, viikonlopun jatkeeksi ja kun nyt vaan sattuu tekemään mieli paria palkallista vapaapäivää. Sipilän hallituksen muutos torppaa tätä väärinkäyttöä tehokkaasti. Ruotsissa lyhyet sairauslomat vähenivät ja sairauslomien keskipituus hieman nousi, kun siellä tehtiin vastaava muutos. Sairauksien leviämiseen muutoksella ei ole merkitystä, koska monet sairaudet leviävät jo ennen kuin ne puhkeavat.

Sunnuntain tuplapalkasta luopumisella (100%->75%) ei ole minulle merkitystä, mutta kauppojen aukiolon vapautumiseen liitettynä sen olettaisi lisäävän työvoiman käyttöä vähittäiskaupassa ja siten parantavan alan työllisyyttä. Ymmärrän muun muassa poliisien ja sairaanhoitajien huolen, koska he joutuvat tekemään usein töitä sunnuntaina ilman että se on heidän oma valintansa. En kuitenkaan osaa kommentoida asiaa tarkemmin, koska en ole perehtynyt siihen tarvittavalla tarkkuudella. Arkipyhistä luopumista ei sen sijaan tarvitse edes perustella, koska tuollaisista reliikeistä olisi pitänyt päästä eroon jo vuosikymmeniä sitten.

Näistä muutoksista on nyt kohkattu Suomen suurimmassa syövässä, AY-liikkeessä, niin äänekkäästi, että jonkinlainen lakkoaalto on näemmä vääjäämättä tulossa. Se onkin oikeastaan vain hyvä asia, sillä nyt tarvitaan sijoituskielellä ”puhdistavaa rommausta”, joka nollaa pelin ja joka paljastaa miten aivotonta toimintaa AY-liike harjoittaa. Ammattiyhdistyksiä pyydettiin kaksi kertaa mukaan näihin talkoisiin, mutta ne eivät suostuneet edes neuvottelemaan yhteiskuntasopimuksesta. Vain idiootti lähtee vetoamaan sopimusoikeuteen, jos kaikkia osapuolia on ensin pyydetty useampaan otteeseen mukaan ja päättävät itse jättäytyä neuvotteluista pois. Toisaalta on hyvä, että AY-liike itse osoitti nyt myös jäsenilleen jääneensä 1970-luvun tasolle. Yhä useampi työntekijä on nimittäin nyt huomannut, että ammattiyhdistys (esimerkiksi PAM viime päivinä) ei ole ajanut työntekijän asiaa enää vuosikausiin ja siksi työntekijän kannattaa kyseenalaistaa jokaisesta palkastaan näille järjestöille maksamansa rahat.

Mitä seuraavaksi?

Hallituksen seuraavalla uudistuskierroksella merkittävä rooli olisi hyvä olla yritystukien lopettamisella, sillä ne maksetaan pitkälti yhteisöveron tuotolla. Yritystuet ovat perusteetonta tulonsiirtoa yrityksiltä toisille, joten ne vääristävät kilpailua.

Yritystukien lopettaminen ja niihin käytettävän yhteisöveron tuoton kohdentaminen järkevämmin mahdollistaisi esimerkiksi työllistämisen sivukulujen laskemisen vielä lisää. Yritystuista säästyneillä rahoilla voisi esimerkiksi ensimmäisen työtekijänsä palkkaava yritys saada yhden vuoden kokonaan ilman sivukuluja (Jyrkin ajatus), jolloin työllistämisvaikutus olisi jälleen välitön ja jolloin valtio jäisi joka tapauksessa voiton puolelle sekä muiden verotuottojen nousun että sossukulujen laskun ansiosta.

Parhaillaan Suomessa on valtavasti vapaita työpaikkoja, joihin ei löydy tekijöitä. Toisin sanoen jokainen työtön saa halutessaan työtä. Aina. Samaan aikaan kortistot ovat kuitenkin pullollaan työttömiä, jotka nauttivat esimerkiksi ansiosidonnaista. Tämä on yhtälö, joka on pakko purkaa, että Suomi saadaan pyörimään. Taloutta on nimittäin mahdoton saada pyörimään kunnolla niin pitkään kuin kotona kattoon sylkeminen on taloudellisesti järkevämpää kuin työn tekeminen.

Lisäksi nuorten sossutuet täytyy muuttaa vastikkeellisiksi, jotta kotona laiskottelusta ei tule heille elämäntapa. Samassa päätösnipussa täytyy lisäksi poistaa AY-jäsenmaksujen verovähennys kokonaan, sillä se on muinaisjäänne, jolla ei ole minkään valtakunnan perustetta.

Popcornit mikroon ja odotellaan seuraavia käänteitä.

Monikulttuurisuutta vai pelkkää sanahelinää?

Monikulttuurisuus on minusta sitä, että maassa on asukkaita monista eri maista ja kulttuureista. Tarkennan vielä, että nimenomaan työtä tekeviä, ahkeria sekä maan lakeja ja normeja noudattavia asukkaita, mikä taas tarkoittaa pitkälti työperäistä maahanmuuttoa. Toivottavasti myös Sipilän hallitus on ymmärtänyt tämän ja keskittyy viimeinkin työperäisen maahanmuuton helpottamiseen, ettei kohkaus jäisi jälleen kerran vain pelkäksi sanahelinäksi ja omien häntien nostamiseksi, kuten niin monta kertaa aiemminkin.

Monikulttuurisuudesta on helppo lausua kauniita sanoja. Immostelijoihin on luontevaa purkaa monenlaisia turhaumia kesän kehnosta säästä alkaen. Mutta kun porukalle sitten koittaa tilaisuus ryhtyä aitoihin toimiin monikulttuurisuuden edistämiseksi, enemmistö kääntää selkänsä ja siirtää puheen grillaukseen tai mustikkaämpäriin.
Olli Muurainen

Yrityselämä tarvitsee vääjäämättä lisää työvoimaa ulkomailta, koska monet ammatit eivät enää kelpaa työtä vieroksuville suomalaisille vätyksille. Lehtien palstoilla on saatu tutustua lukuisiin ahkeriin maahanmuuttajiin, joista suuri joukko suomalaisista saisi ottaa opikseen. Ketä tahansa Suomeen ei kuitenkaan tule päästää loisimaan veroeuroilla – ei nyt eikä tulevaisuudessakaan – mutta Singaporen, Australian ja Sveitsin tapaan osaavia ammattilaisia tarvitsemme koko ajan enemmän sekä EU-maista että niiden ulkopuolelta. Samalla Suomi muuttuu automaattisesti viikko viikolta monikulttuurisemmaksi, värikkäämmäksi ja mielenkiintoisemmaksi maaksi sekä meille suomalaisille että myös ulkomaalaisille. Siihen tarvitaan kuitenkin myös hallituksen aitoja käytännön toimenpiteitä verotuksen, normien purkamisen ja työperäisen maahanmuuton tarveharkinnan suhteen. Nykyinen sääntö-Suomi on kaikkea muuta kuin houkutteleva uusi kotimaa, kuten jokainen suomalainen hyvin tietää.

Tällä viikolla on ollut trendikästä liputtaa monikulttuurisuuden puolesta ja myös nostaa itsensä jalustalle suvaitsevaisuuden airueena. Toiset ovat nostaneet oman häntänsä todella näkyvästi ja toiset taas ovat todenneet, että arkipäivän käytännön teot monikulttuurisuuden puolesta puhuvat paljon enemmän kuin osallistuminen mielenosoitukseen (toim. huom. Valtava hatunnosto Flinkkilälle historiallisen kovasta suorituksesta). Mielenosoitus on toki hyvä tapa saada tärkeälle lisänäkyvyyttä mediassa ja sitä kautta jokin suurempi asennemuutos voi saada alkunsa tai ainakin hieman voimistua. Ehkä tämän viikon kohkauksen ansiosta Ypäjän Esson baarissa uskalletaan jatkossa pitää monikulttuurisuuden puolesta puheenvuoro, joka olisi muuten jäänyt pitämättä. Toivottavasti.

Ilman maahanmuuttajia söisimme edelleen kumisaappaat jalassa läskisoosia, kuuntelisimme Dannya ja Nokia valmistaisi yhä noita edellä mainittuja kumisaappaita. Maahanmuutossa ja monikulttuurisuudessa on siis kyse yhteiskuntamme tulevaisuuden kannalta erittäin merkittävästä asiasta. Näistä asioista olisi hienoa voida puhua ilman molempien ääripäiden ylilyöntejä. Monet ovat Immosen typerästä aivopierusta luonnollisesti eri mieltä kuin mies itse, mutta suvaitsevaisuutta on myös antaa muiden kertoa mielipiteensä. Mielenosoitukseen puhujaksi uskaltautuneelle persupoliitikolle buuaaminen oli harvinaisen nolo ylilyönti suvaitsevaisiksi itseään väittäviltä kansalaisilta syntyperään ja ihonväriin katsomatta. Se ei ollut suvaitsevaista, vaan ainoastaan noloa.

Monikulttuurisuuteen liittyvä keskustelu on jokseenkin hyödytöntä, jos se ei johda mihinkään muuhun kuin omahyväiseen tyrmistelyyn. Monikulttuurisuutta ei tueta unelmoimalla, päivittelemällä tai päätä aukomalla vaan rajoja aukomalla.
Olli Muurainen

Toivottavasti jatkossa buuausten sijaan nähdään arjen tekoja.

Tämän kolumnin lyhennetty versio julkaistiin Tamperelainen-lehdessä tänään.

Reklamaatiosta positiivinen viesti?

Englantilainen tuttavani ihmetteli jokunen vuosi sitten miksi suomalaiset eivät anna välitöntä palautetta, jos asiakaskokemuksessa on jotain pielessä. Ja melko usein on. Oli kyse sitten ravintolasta, rautakaupasta tai jäätelökioskista, on suomalainen pitänyt perinteisesti mielipiteensä omanaan tai korkeintaan puhissut huonosta tuotteesta tai palvelusta vain lähipiirilleen.

Sitten tuli some.

Sosiaalisessa mediassa on nykyisin helppo avautua kokemuksista julkisesti. Markkinoinin ikiaikaisen 3/11-säännön mukaan hyvä kokemus kerrotaan kolmelle ja huono yhdelletoista. Facebookin myötä suhde on nykyisin 3/110. Samalla välittömän palautteen antaminen on jäänyt liiaksi taka-alalle. Paras reklamaatio annetaan nimittäin somen sijaan heti, jolloin ongelma voidaan parhaassa tapauksessa korjata ja hyvittää heti.

Yrityksillä on monenlaisia tapoja reagoida saamiinsa reklamaatioihin. Oikein hoidettuna tilanne kääntyy myös somessa yritykselle positiiviseksi viestiksi, mutta väärin hoidettuna se voi maksaa yrityksen maineen kertaheitolla, jos kohu lähtee leviämään kaikelle kansalle.

Olin ennen 90-luvun alussa töissä vaasalaisen pizzakeisarin hotellissa, jossa jokainen valittaja sai 100 markan lahjakortin reklamaation aiheeseen katsomatta. Kampanja oli valtava menestys, eikä perusteettomia valituksia juuri tullut, koska jokainen valitus tutkittiin perinpohjin.

Suomalainen asiakas ansaitsee saada rahoilleen vastinetta, joten antakaa rohkeasti palautetta tuotteista, palveluista ja asiakaspalvelusta. Palaute on hyväksi kaikille, jos siihen suhtaudutaan asianmukaisella vakavuudella. Muistathan, että palautetta tulee antaa myös positiivisista asioista. Sellaisen viestin asiakaspalvelija nimittäin muistaa pitkään.

Hyvää kesää!

Tämä kolumni on julkaistu Tamperelainen-lehdessä 24. kesäkuuta 2015.

Kun Suomi kehityksen kelkasta putosi

Suomalaiset saivat 2000-luvun alkupuolella kehua olevansa digitaalisen kehityksen vetureita koko maailmassa, kun internet levisi joka kylään ja kaupunkiin ja mobiilidata tuli kaikkien saataville. Sitten Suomi putosi kuitenkin kelkasta ja taantui tietotekniikan ja innovaatioiden apuluokkalaiseksi.

Nettinopeuksissa Suomi sijoittuu nykyisin kauas kärjestä, sillä Net Indexin maailmanlistalla olemme nyt sijalla 24. Meitä nopeammin surffaillaan esimerkiksi Romaniassa, Bulgariassa, Moldovassa ja Liettuassa. Trivago selvitti taannoin, että suomalaishotellien nettiyhteydet ovat yhtä surkealla tasolla.

Parhaillaan tuomioistuimessa käydään oikeutta TVkaista-palvelusta, joka on nerokas innovaatio. Palvelussa kuluttaja siirtää fyysisen digiboksinsa maksua vastaan verkkoon. TVkaistan perässä samanlaiset palvelut lanseerasivat myös esimerkiksi Elisa ja DNA. Nettidigiboksien suosion myötä tekijänoikeusjärjestöt ryhtyivät väittämään niitä laittomiksi, vaikka kyse on ainoastaan datan sijainnista.

Tuomioistuin päättää nyt saako kuluttaja tallentaa ohjelmansa verkkoon vai täytyyko bittien sijaita jatkossakin surisevassa laatikossa kotona. Toisin sanoen eletäänkö Suomessa 1990-lukua vai 2010-lukua.

Nettidigiboksi ei ole ainoa suomalainen innovaatio, jonka tekijänoikeusjärjestöt ovat halunneet rokottaa kuoliaaksi. Myös kirjojen vuokrauspalvelu Bookabooka joutui taannoin lopettamaan samasta syystä. Vastaavasta palvelusta tuli vuosia myöhemmin Yhdysvalloissa miljardibisnes. Tietenkin.

Menestyäkseen Suomi tarvitsee uusia innovaatioita, joten nyt olisi aika ottaa pää pensaasta ja ottaa järki käteen. Se on nimittäin ollut jo pitkään hukassa.

Tämä kolumni on julkaistu Tamperelainen-lehdessä 13.5.2015.