Hoitajamitoitus ei vanhustenhoitoa pelasta – katse kokonaisuuteen

Lakiin kirjattava hoitajamitoitus ei ole ratkaisu, koska numeron sijaan pitäisi keskittyä yksilöllisiin tarpeisiin. Nyt esitetyissä vaatimuksissa on unohdettu 50 000 kotihoidossa olevaa vanhusta, joiden asemaa yksi numero laissa ei paranna lainkaan. Asia pitäisi käsitellä vaalihätäilyn sijaan aivan rauhassa kokonaisuutena, jossa ovat mukana myös kotihoito, vammaiset ja lastensuojelu.

Keskustelu vanhustenhoidosta käy parhaillaan villinä, sillä paljastuneet laiminlyönnit ovat olleet karmeita. Moni osasi odottaa paljastuksia, mutta mittaluokka oli jotain aivan muuta kuin odotettiin. Tuoreimpana Attendon Alavudella sijaitsevan hoivakoti Pelimanni, jonka toiminnan aluehallintovirasto  keskeytti laiminlyöntien ja epäselvyyksien vuoksi. Tämäkin tapaus täytyy nyt selvittää hyvin tarkasti.

Jo nyt on kuitenkin selvää, että Attendon tapauksessa hoitajia ei ollut kertaakaan sitä määrää mistä oli sovittu. Mikään numero laissa ei siis olisi estänyt sitä. Tällaisiin tapahtumiin syylliset täytyy saada selvitettyä ja vastuuseen, mutta ikävä kyllä laiminlyönneistä määrättävät sanktiot ovat selvästi alimitoitettuja, jotta niillä olisi käytännön merkitystä. Laiminlyönneistä tulee jatkossa määrätä tuntuva taloudellinen sanktio, jollaisia nykyiset huomautukset eivät ole. Nykyisin myös uhkasakon raja on aivan liian korkea.

Lue edellinen kirjoitukseni samasta aiheesta:
Esperi Care paljasti ryhtiliikeen välttämättömyyden”

Ulkopuolisen silmin jopa tahallisilta vaikuttavat alimitoitukset ja suoranaiset heitteillejätöt tuovat mieleen kysymyksen siitä missä menee raja, jossa yritys voidaan sulkea ulos hoiva-alalta? Sellainen voisi olla paikallaan määritellä, jos muu ei riitä korjaamaan toimintaa.

On erittäin hyvä, että hoivakodit otetaan viimein tiukkaan syyniin. Kaikkiin vanhuspalvelujen yksiköihin pitää tehdä yllätystarkastus oli kyseessä sitten julkisen tai yksityisen sektorin hoivakoti. Se on vähintä mitä tässä tilanteessa voidaan tehdä. Nyt on tärkeää, että hallitus antaa lisäresursseja Suomen kaikkien hoivakotien tarkastuksiin. Mitä mahtavat miettiä esimerkiksi Punkalaitumen hoivakoti Pakarin mummot ja vaarit, jotka SDP:n ja Vasemmistoliiton omistama yksityinen hoivajätti Med Group kauppasi marraskuussa Esperi Caren tunnetusti laadukkaaseen huomaan. Toivottavasti ovat vielä hengissä.

Vanhustenhoidon ongelmat ovat jatkuneet jo yli vuosikymmenen, eivätkä ne johdu mistään hoitajamitoituksesta tai sen puuttumisesta. Mikään hoitajamitoitus ei olisi estänyt sitä, että 1) kuntien ja hoivayhtiöiden välisiä sopimuksia on rikottu räikeästi ja että 2) hoivakotien valvonta on ollut pahasti puutteellista ja että 3) laiminlyönneistä ei ole tullut tuntuvia taloudellisia sanktioita. Nämä kolme seikkaa ovat nähdäkseni syynä nykytilanteeseen ja ne kaikki täytyy nyt korjata. Hoitajamitoitusta säätämällä ei korjata näistä ongelmista yhtään, oli mitoitus sitten kirjattu lakiin tai vaikkapa Li Anderssonin päiväkirjaan.

Suurin yksittäinen syyllinen vanhustenhoidon surkeaan tilaan on rahan puute, joka johtuu suurelta osin kuntien valtionosuuksien leikkauksista. Jokaisella puolueella on ollut tässä sopassa viime vuosina sormensa pelissä, joten yksikään niistä ei voi paistatella voittajana. Yhtä lailla valtaosa kansanedustajista istuu tälläkin hetkellä kunnanvaltuustoissa, joissa he ovat itse olleet päättämässä vanhustenhoidon nykytilasta. Tampereella hoitajien vähentämisen puolesta äänestänyt Sanna Marin ei siis ole ainoa demari tai edes kansanedustaja, jonka puheet ja teot eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Muillakin kuin Marinilla on syytä katsoa isoon peiliin kaikissa puolueissa.

Jokaisella puolueella on ollut tässä sopassa viime vuosina sormensa pelissä, joten yksikään ei voi paistatella voittajana.”

Tässä vaiheessa tulee vielä todeta selvyyden vuoksi, että hoivapalvelut ja niistä sopiminen eivät kuulu hallitukselle, vaan kunnille. Hallitus ei tee hoivasopimuksia, eikä siten myöskään määrittele niiden hoitajamitoituksia.

Hoivakotien sopimusten sisällöt määrittelee ja sopii kunta, joka palvelun tilaa. Näin ollen kuntien pitäisi myös valvoa, että heidän sopimuksiaan noudatetaan, mutta siinäkin on ollut pahoja puutteita. Yhtä lailla kansallisella tasolla valvontaa hoitavan Valviran pitäisi ymmärtää osoittaa valvontaresursseja ravintola-alan jopa koomisen tiukasta valvonnasta hoivakoteihin muulloinkin kuin nyt mediakohun myötä. Vanhusten hyvinvoinnin tulisi olla Valviralle tärkeämpi kohde kuin ravintoloiden siivouskomerojen vesipisteet, viemärit ja moppitelineet.

Suomessa on ollut jo vuosikymmenien ajan satoja pieniä yksityisiä hoiva-alan toimijoita, jotka ovat tehneet tehtävänsä rakkaudella, pieteetillä ja huolella. Nyt kolme isoa kansainvälistä hoivajättiä on kuitenkin pilaamassa kaikkien maineen. Nyt paljastuneet tapaukset eivät ole johtuneet hoivapalvelujen yksityistämisestä, sillä samoja vakavia ongelmia on myös julkisella puolella niin hoitajamäärän alimitoituksessa, laiminlyönneissä, hoitovirheissä ja kuin myös hämärissä kuolemantapauksissa. Ikävä kyllä.

THL osoitti äskettäin, että yksityinen sektori tarjoaa keskimäärin laadukkaampaa hoivaa kuin julkinen. Nyt onkin olennaista huomata, ettei pidä ryhtyä mustamaalaamaan ulkoistamista ja yksityisiä toimijoita perusteettomasti, kuten somessa on usein tapana massahysterian saadessa vallan. Mieti siis kahdesti, ennen kuin annat someraivolle ja populisteille pikkusormen.

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos 2018

Minä en näe lakiin kirjattavaa numeroa ratkaisuna vanhustenhoidon ongelmaan Siinä on nimittäin kyse hätäpäissään kyhätystä vaalikampanjan keppihevosesta, jolla kalastellaan enemmän ääniä kuin aitoa vanhusten hyvinvointia. Hoitajamitoitusta kiivaasti ajavat eivät ole nimittäin ole tietoisia tai haluavat tietoisesti peitellä, että nyt käsittelyssä oleva hoitajamitoitus koskee ainoastaan ympärivuorokautista hoitoa.

Oppositiopoliitikoilta näyttää jääneen vaalikiimoissaan huomaamatta, että Suomessa on samaan aikaan peräti 50 000 vanhusta kotihoidossa. Nyt vaadittava hoitajamitoitus ei ole tuomassa heille minkäänlaista apua, vaikka kotihoito on arvokkaan vanhuuden kannalta aivan avainasemassa. Tuskin kukaan haluaa asua vanhuksena laitoksissa. Kotona asuvat mummot ja vaarit vetivät nyt lyhyemmän tikun kilpailussa vaaliteeman asemasta.

Itse haluan käsitellä näin suurta ongelmaa mieluummin yhtenä kokonaisuutena kuin että lähtisin purkkapaikkaamaan sitä yhdestä kohdasta jollain yksittäisellä numerolla.

Paula Risikko ja Jocka Träskbäck Tampereella 8.2.2019

Käytännössä hoitajamitoitus 0,7 tarkoittaisi 4 300 uutta hoitajaa, joita Suomessa ei yksinkertaisesti ole tällä hetkellä saatavilla. Ellei siirretä vanhuksille nykyisiä hoitajia esimerkiksi kotihoidosta, vammaishoidosta ja lastensuojelusta. Toivottavasti kukaan ei edes esitä sellaista. Esimerkiksi maahanmuuttajia tai työttömiä ei voida panna ilman asianmukaista koulutusta hoitamaan vanhuksia, ellei kyse ole sitten pelkästä ulkoilusta tai seuranpidosta. Hoitajiksi kelpaavat vain ammattilaiset.

Sain kunnian vierailla perjantaina ja lauantaina eduskunnan puhemies Paula Risikon kanssa Tampereella, Virroilla ja Parkanossa. Hoiva-alan ammattilaisena hän kertoi, että 4 300 uuden hoitajan kouluttaminen työelämään tulee kestämään eläkepoistuma mukaan lukien 4-6 vuotta. Valtionvarainministeri Petteri Orpo vihjasi aamulla, että opetusministeriö on jo saanut tehtäväkseen selvittää miten koulutushanketta voisi edistää. Asia on siis jo nyt selvittelyssä, mutta ei tule poistamaan akuuttia ongelmaa vielä ainakaan neljään vuoteen. Eilen selvisi lisäksi, että soveltuvuustestit otetaan taas käyttöön alan koulutuksessa. Se on iso askel laadukkaampaan suuntaan, vaikka ei määrää vielä korjaakaan.

THL

Mikä sitten neuvoksi?

Kuten kirjoitukseni otsikko jo kertoo, minun näkemykseni on, että lakiin kirjattava hoitajamitoitus ei vanhustenhoitoa pelasta. Sen sijaan tai lisäksi tarvitaan aidosti merkittäviä lakimuutoksia. Samaa mieltä kanssani ovat esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijat (kuva yllä).

Minusta vanhustenhoidon kestävä ratkaisu olisi mitoituksen lisäksi se, että jokaisen vanhuksen kohdalla tehtävä palvelutarpeen arviointi johtaisi aidosti jokaisen yksilöllisen tarpeen määrittelyyn. Niiden perusteella tulisi päättää kunkin yksikön hoitajamitoituksen minimi. Perusteet tähän voisivat tulla vanhuspalvelulaista. RAI-järjestelmä on hyvä, mutta suuritöinen, joten arkipäivän hoivantarpeen tarkistamiseen esimerkiksi kolmen kuukauden välein voisi riittää sitä kevyempikin selvitys.

Nimenomaan aidon tarpeen tulisi mielestäni olla ensisijainen hoitajamitoituksen peruste. RAI-selvitys voisi tukea havaintoja esimerkiksi kerran vuodessa. Istun itse Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuustossa ja Lempäälän hyvinvointilautakunnassa ja tiedän, että hoivakotien asiakkailla on hyvin paljon toisistaan eroavia tarpeita. Suomesta ei varmasti löydy kahta samantasoista.

Millään yksittäisellä luvulla ei tulla turvaamaan vanhusten hyvä hoivaa. Sen sijaan yksittäinen numero ilman yksilökohtaisten tarpeiden arviointia voi tuottaa jopa aikaisempaa ennemmän ongelmia, jos numero alkaa ohjata kuntia asettamaan jatkossa tarjouspyynnöt suoraan siihen, koska kuntien tarve säästää rahaa on valtava. Kirjattiin hoitajamitoituksesta uusi numero lakiin tai ei, niin yksilön tarpeeseen pitää jatkossa keskittyä numeroita enemmän.

Vanhustenhoidon ehdotukseni
1. Hoitajamitoitus yksilökohtaisen tarpeen mukaan
2. Valvonta merkittävästi tiukemmaksi
3. Taloudelliset sanktiot laiminlyönneistä

Minkään hoitajamitoituksen kirjaaminen lakiin ei olisi estänyt nyt paljastuneita laiminlyöntejä. Jos sopimuksia ei noudateta, niitä ei valvota eikä niistä laistamisesta saa edes kunnon santioita, ovat vaatimukset pelkkiä kirjaimia paperilla. Oppositio yrittää nyt saada kerättyä halpoja irtopisteitä sotkemalla pikavauhtia kasaan kotikutoisen lakimuutoksen, joka ei olisi edes viisi vuotta sitten tehtynä estänyt näitä tragedioita.

Hoitajamitoituksen kirjaaminen lakiin ei ole mielestäni ratkaisu, mutta en silti vastusta sitä. Edellytän kuitenkin, että asiasta sovitaan vaalihätiköinnin sijaan kaikessa rauhassa seuraavissa hallitusneuvotteluissa. Ongelma on ollut olemassa yli 10 vuotta, joten nyt kannattaa odottaa pari kuukautta ja korjata se kerralla kunnolla. Ja nimenomaan katsoen kokonaisuutta kotihoito, vammaishoito ja lastensuojelu mukaan lukien toisin kuin populistien hurmoksessa parhaillaan. Ei kannata työntää sinitarraa laivan pohjassa olevaan reikään, kun vene on jo matkalla telakalle.

Ymmärtääkseni Esperi Caren ja Kristiinankaupungin välisessä sopimuksissa oli määritelty hoitajamitoitus, mutta sitä ei yksinkertaisesti noudatettu. Mikään laki tai mitoitus ei auta, kun kansainvälinen hoivajätti ei noudata lakeja ja sopimuksia. Tilanne on sama kuin syyttäisi ylinopeudella ajetusta kuolonkolarista tahoa, joka päätti nopeusrajoituksen. Kuten autoilussa, myös hoiva-alalla vain tiukat määräykset, tiukka valvonta ja laiminlyönneistä seuraavat tiukat sanktiot varmistavat parhaan mahdollisen toiminnan. Oli kyseessä sitten yksityisen tai julkisen sektorin hoivakoti.

Jocka Träskbäck
eduskuntavaaliehdokas
(Kokoomus Pirkanmaa)
kunnanvaltuutettu

#jocka2019
#ryhtiliike


Jocka Träskbäck (kok.) on ehdolla eduskuntaan Pirkanmaalta.
- Liity Facebook-ryhmään
- Liity Tukiryhmään Facebookissa
- Lue lisää vaaliteemoista
- Tue kampanjaa joukkorahoituksella

Hallituksen esitys tavaramerkkilaista ristiriidassa direktiivin kanssa

Olin taannoin toisena osapuolena Suomen oikeushistorian laajimmassa tavaramerkkiriidassa, jota puitiin peräti 12 vuoden ajan kaikissa mahdollisissa oikeusasteissa ja virastoissa niin Suomessa kuin Suomen ulkopuolellakin. Kyseessä oli paitsi Suomen ennätys diaarinumeroiden ja oikeudenkäyntien määrässä myös tietojeni mukaan ainoa tavaramerkkiriita, jossa korkein hallinto-oikeus on käsitellyt saman tavaramerkin rekisteröinnin kahteen kertaan. Kyseessä oli 12 vuoden korkeakoulu tavaramerkkijuridiikasta.

Oikeudenkäyntien päätyttyä kutsun työ- ja elinkeinoministeriön työryhmään, jonka tehtävä oli valmistella Suomen tavaramerkkilain kokonaisuudistusta. Työryhmämme sai urakan valmiiksi keväällä 2018 ja tuloksista julkaistiin mietintö. Sittemmin uudesta tavaramerkkilaista on saatu aikaiseksi myös hallituksen esitys HE 201/2018, joka ei ole kuitenkaan mennyt ihan maaliin.

Edellä mainitsemaani tavaramerkkikiistaa käsiteltiin Suomen lisäksi useissa eri prosesseissa myös Euroopan yhteisön yhtenäistämisvirasto OHIMissa, jossa pääsin tutustumaan näköalapaikalta tavaramerkkejä koskeviin EU-direktiiveihin sekä luonnollisesti myös Pariisin sopimukseen ja TRIPS-sopimukseen, joita vertasin vuosikausien ajan kansalliseen lainsäädäntöön – melko menestyksekkäästi ainakin lopputuloksen perusteella.

Suomen tavaramerkkilain ja EU-direktiivin erojen takia kansallisen tavaramerkkilain kokonaisuudistus on nyt tarpeellinen ja ajankohtainen. Uudistuksen tarkoitus on paitsi selkeyttää tavaramerkkien ja toiminimien suhdetta myös päivittää laki vastaamaan direktiivin sisältöä. Hallituksen esityksen perusteella tämä ei näytä kuitenkaan onnistuneen, sillä esitys tavaramerkkilaiksi ei ole yhdenmukainen direktiivin kanssa. Kerron pian miksi.

Nykyisessä kansallisessa tavaramerkkilaissa ja tavaramerkkidirektiivissä on monia perustavaa laatua olevia eroja, joten vanhentunut kansallinen laki lakaistiin myös Etuovi-oikeudenkäynneissä maton alle useissa kohdissa, kun direktiivi määräsi asioista toisin kuin Suomen tavaramerkkilaki.

Euroopan yhteisön jäsenvaltio voi itse valita, ottaako se käyttöön periaatteen laajemman suojan antamisesta laajalti tunnetuille tavaramerkeille, mutta jäsenvaltio ei voi valita niitä tilanteita, jotka tama suoja kattaa, jos se on päättänyt antaa tällaista suojaa (ks. C-408/01 Adidas, kohta 20). Suomen tuomioistuimet joutuvat näin ollen asettamaan direktiivin Suomen lain edelle, jos niissä on ristiriitaisuuksia. Tämä olikin Etuovi-oikeudenkäynneissäni ratkaisevaa, sillä Suomen tavaramerkkilaki oli ja on yhä auttamattomasti vanhentunut verrattuna direktiiviin.

Tavaramerkkidirektiivissä laajalti tunnetuille merkeille yli tavaraluokkien annettava suoja on Euroopan Unionin jäsenmaissa harmonisoitu ja sen tulee olla yhdenmukainen. Direktiivin mukainen tavaraluokat ylittävä laajalti tunnettujen tavaramerkkien suoja koskee siten vain ja ainoastaan rekisteröityjä merkkejä. Rekisteröinti on siis suojan saamisen ehdoton edellytys, eikä Suomi voi antaa laajalti tunnetulle tavaramerkille direktiiviä kapeampaa tai laajempaa suojaa (C-106/89, Marleasing, tuomio 13.11.1990, Kok. 1990, s. I-4135, Kok. Ep. X s. 599, kohdat 8-9 ja yhdistetyt asiat Pfeiffer ym., kohdat 113-119).

Uutta tavaramerkkilakia valmistelevan taustaryhmämme toiminta sujui kaikin puolin jouhevasti ja hyvässä yhteisymmärryksessä. Mukana oli useita arvostamiani alan ammattilaisia, joista osalla oli ollut osuutensa myös Etuovi-tapauksessa. Nostin työryhmän kokouksissa esiin olennaisen lakiluonnokseen jääneen virheen, joka oli ristiriidassa paitsi direktiivin sanamuodon mutta myös EUT-oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden kanssa. Hallituksen esitykseen onkin nyt jäänyt jo viime syksynä osoittamani virhe, joka on ilmiselvästi ristiriidassa direktiivin kanssa.

Mikäli tavaramerkkilaki astuu voimaan nyt esitetyssä muodossa, joutuvat suomalaiset tuomioistuimet jatkossakin asettamaan kansallisen lain sivuun ja noudattamaan direktiiviä, kuten kävi taannoisissa Etuovi-oikeudenkäynneissä. Olen tutustunut tähän aiheeseen vuosikaupalla, joten luulen tuntevani sen melko hyvin. Hallituksen tulisi pikavauhtia korjata lakiesitykseen jäänyt virhe, jotta kansallinen tavaramerkkilaki vastaisi direktiiviä.

Kyse on laajalti tunnetun tavaramerkin suojasta.

Laajalti tunnetusta tavaramerkistä puhutaan silloin, kun jokin merkki on niin tunnettu, että se saa suojaa kaikissa luokissa. En lähde tässä käsittelemään tuon statuksen saavuttamisen edellytyksiä, koska niistä saisi oman pitkän kirjoituksensa. Nyt on sen sijaan olennaista, että direktiivin ja siihen liittyvän oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden mukaan tavaramerkin täytyy olla rekisteröity saadakseen laajalti tunnetun tavaramerkin suojaa. Tästä ei ole direktiivissä minkäänlaista epäilystä. Rekisteröimätön merkki voidaan toki katsoa laajalti tunnetuksi, mutta ilman rekisteröintiä se ei voi saada laajalti tunnetun tavaramerkin suojaa. Hallituksen esityksessä tavaramerkkilaiksi kuitenkin esitetään direktiivistä merkittävällä tavalla poikkeavasti, että myös rekisteröimätön tavaramerkki voisi saada laajalti tunnetun tavaramerkin suojaa esimerkiksi vakiintumisen perusteella. Hallituksen esityksessä on siis virhe.

Hallituksen esitys HE201/2018 vp

”Tavaramerkin haltijan olisi näytettävä, että tavaramerkki on laajalti tunnettu Suomessa. Tämä tarkoittaa, että merkittävän osan kohdeyleisöstä on tunnettava merkki. Huomioon tulisi ottaa kaikki asiaan vaikuttavat seikat, kuten esimerkiksi merkin markkinaosuus, sen markkinointikustannukset, käytön intensiivisyys, kesto ja maantieteellinen laajuus. Tavaramerkki voi olla laajalti tunnettu ja saada laajalti tunnetulle merkille kuuluvaa suojaa, vaikka tavaramerkkiä ei olisi rekisteröity. Myös tavaramerkkidirektiivi mahdollistaa edellä 4 §:ssä todetuin tavoin vakiintuneet tavaramerkit ja vakiintuneet laajalti tunnetut tavaramerkit. Laajalti tunnetun tavaramerkin suojan laajuuden katsotaan olevan molemmissa tilanteissa sama.”

Tavaramerkkidirektiivi 2015/2436 16.12.2015

”10. On olennaista varmistaa, että rekisteröidyt tavaramerkit saavat saman suojan kaikkien jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmissä. Unionissa laajalti tunnetuille EU-tavaramerkeille myönnettyä laajaa suojaa vastaava suoja olisi myönnettävä myös kansallisella tasolla kaikille rekisteröidyille tavaramerkeille, jotka ovat laajalti tunnettuja kyseisessä jäsenvaltiossa.”

Huomaatteko merkittävän eron yllä olevissa hallituksen esityksessä ja direktiivissä? Kansallinen tavaramerkkilaki antaisi nykyisellään suojaa rekisteröimättömille, vaikka direktiivi edellyttää rekisteröintiä. Hallituksen esityksessä virhettä perusteellaan viittaamalla puutteellisesti direktiiviin, joka hallituksen virheellisen tulkinnan mukaan mahdollistaisi, että vakiintunut tavaramerkki saisi laajalti tunnetun tavaramerkin suojaa. Perustelu ei pidä paikkaansa, kuten edeltä voidaan helposti huomata.

Tavaramerkkidirektiivin 5.2 artikla, TRIPS-sopimuksen 16.3 artikla ja kattava EUT-oikeuskäytäntö (mm. C-252/07 Intel, kohdat 34 ja 47; T-150 Tosca Blu, kappale 55; C-375/97 General Motors, kappale 23) nimenomaan edellyttävät, että rekisteröinti on laajalti tunnetun tavaramerkin suojan saamisen edellytys. Siitä ei ole epäselvyyttä. Suomen uudessa tavaramerkkilaissa pyritään antamaan rekisteröimättömille tavaramerkeille direktiiviä selvästi kattavampaa suojaa, vaikka se on kiellettyä (mm. C-106/89, Marleasing, tuomio 13.11.1990, Kok. 1990, s. I-4135, Kok. Ep. X s. 599, kohdat 8-9 ja yhdistetyt asiat Pfeiffer ym., kohdat 113-119). Sama virhe löytyy hallituksen esityksestä myös muissa pykälissä. Esimerkiksi 13 §:n 3 momentista, joka ei vastaa sisällöltään direktiivin samaa kohtaa.

Hallituksen esitys HE201/2018 vp

”13 § Tavaramerkkiä ei rekisteröidä, tai jos se on rekisteröity, se on mitätöitävä, jos:
3) merkki on sama tai samankaltainen kuin aiempi Suomessa tai Euroopan unionissa laajalti tunnettu tavaramerkki, riippumatta siitä käytetäänkö sitä samoja tai samankaltaisia tavaroita tai palveluja varten.”

Tavaramerkkidirektiivi 2015/2436 16.12.2015

”3. Tavaramerkkiä ei lisäksi saa rekisteröidä tai, jos se on rekisteröity, se on julistettava mitättömäksi,
a) jos se on sama tai samankaltainen kuin aikaisempi tavaramerkki riippumatta siitä, ovatko tavarat tai palvelut, joita varten sitä haetaan tai rekisteröidään, samoja, samankaltaisia tai ei samankaltaisia kuin tavarat tai palvelut, joita varten aikaisempi tavaramerkki on rekisteröity, kun aikaisempi tavaramerkki on laajalti tunnettu jäsenvaltiossa, jota varten rekisteröintiä on haettu tai jossa tavaramerkki on rekisteröity, tai EU-tavaramerkin tapauksessa tavaramerkki on laajalti tunnettu unionissa ja myöhemmän tavaramerkin aiheeton käyttö merkitsisi epäoikeudenmukaisen edun saamista aikaisemman tavaramerkin erottamiskyvystä tai maineesta taikka olisi haitaksi aikaisemman tavaramerkin erottamiskyvylle tai maineelle.”

Voidaanko hallituksen esityksessä viitata direktiivin artiklaan tahallaan virheellisesti? Mahdollisesti, sillä tuossa yläpuolella on aivan suora lainaus direktiivistä. Jokainen huomaa, että artiklassa rekisteröinti mainitaan edellytyksenä laajalti tunnetun tavaramerkin suojan saamiselle, mutta hallituksen esityksen referaatista rekisteröinnin edellytys on jätetty pois. Tuskin tuollaista epähuomiossa tapahtuu. Tässä alla on hallituksen esityksen kappale, jossa yllä olevaa artiklaa referoidaan virheellisesti. Huomaatko eron, eli löydätkö alla olevasta referaatista mainintaa artiklassa mainitusta rekisteröinnistä? En minäkään.

Hallituksen esitys HE201/2018 vp

”Artiklan 3 kohdan mukaan tavaramerkkiä ei saa rekisteröidä tai, jos se on rekisteröity, se on julistettava mitättömäksi, jos se on sama tai samankaltainen kuin aikaisempi tavaramerkki, tavaralajien samankaltaisuudesta riippumatta, kun aikaisempi tavaramerkki on laajalti tunnettu jäsenvaltiossa, tai EU-tavaramerkin tapauksessa, kun tavaramerkki on laajalti tunnettu unionissa. Suoja edellytyksenä on, että myöhemmän tavaramerkin aiheeton käyttö merkitsisi epäoikeudenmukaisen edun saamista aikaisemman tavaramerkin erottamiskyvystä tai maineesta taikka olisi haitaksi aikaisemman tavaramerkin erottamiskyvylle tai maineelle.”

Niinpä.

Kuten edellä mainitsin, minulla on nimenomaan tästä lainkohdasta vuosien kokemus nyansseineen. Etuovi-tapauksen oikeudenkäynneissä Helsingin hovioikeudella oli  riittävä asiantuntemus haastavien tavaramerkkiasioiden käsittelyyn. En avaa tässä enemmälti oikeudenkäyntien sarjan materiaaleja, sillä helpointa on lainata Helsingin hovioikeutta. Tässä alla tähän liittyvät olennaisimmat hovioikeuden tuomiossa todetut seikat. Ne eivät jätä minkäänlaista tulkinnanvaraa asiasta.

Helsingin hovioikeus, Etuovi-oikeudenkäynti

Suomen oikeusjärjestelmän kannalta olisi noloa, jos uuteen lakiin päätyy direktiivin kanssa ristiriidassa olevia pykäliä. Ettei oltaisi vain direktiivin sekä omaan historiaani liittyvien seikkojen varassa, niin otetaan vielä kansallisia tuomioistuimia (myös Suomessa) sitovia Euroopan Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisuja samasta asiasta.

EUT C-252/07 Intel v. CPM, kohdat 34 ja 47
”Tavaramerkin laajaa tunnettuutta on arvioitava suhteessa siihen, miten kohdeyleisö, joka muodostuu niiden tavaroiden tai palvelujen kuluttajista, joita varten tämä tavaramerkki on rekisteröity, mieltää tavaramerkin.”

EUT T-150/04, Tosca Blu, kappale 55
”Asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 5 kohdan sanamuodosta, jossa käytetään ilmausta ”joita varten aikaisempi tavaramerkki on rekisteröity”, seuraa, että tätä säännöstä sovelletaan tämän asetuksen 8 artiklan 2 kohdan mukaisiin aikaisempiin tavaramerkkeihin vain siltä osin kuin ne on rekisteröity.”

EUT C-375/97, General Motors, kappale 23
”Koska direktiivin 5 artiklan 2 kohdassa – toisin kuin 5 artiklan 1 kohdassa – suojataan rekisteröityjä tavaramerkkejä myös muihin kuin samankaltaisiin tavaroihin tai palveluihin nähden, siinä on asetettu ensimmäiseksi edellytykseksi, että aiemman tavaramerkin tunnettuus yleisön keskuudessa on tietynasteista.”

Otetaan vielä vilkaisu edellä pikaisesti jo sivuamaani TRIPS-sopimukseen ja sen 16 artiklaan. Tämäkään ei jätä juuri arvailun varaa siitä täytyykö laajalti tunnetun tavaramerkin olla suojaa saadakseen rekisteröity vai ei.

TRIPS-sopimuksen 16(3) artikla
”Article 6 bis PC shall apply mutatis mutandis, to goods or services which are not similar to those in respect of which a trade mark is registered, provided that use of that trade mark would indicate a connection between those goods or services and the owner of the registered trade mark and provided that the interests of the owner of the registered trade mark are likely to be damaged by such use.”

Suomen osalta on 1.1.1996 tullut voimaan Maailman kauppajärjestön perustamissopimuksen liitteenä 1 C oleva sopimus teollis- ja tekijänoikeuksien kauppaan liittyvistä näkökohdista (ns. TRIPS-sopimus), jonka 16 artiklan 3 kohdan mukaan “Pariisin yleissopimuksen (1967) 6 bis artiklaa sovelletaan soveltuvin osin tavaroihin ja palveluihin, jotka eivät ole samanlaisia niiden kanssa, joille tavaramerkki on rekisteröity, edellyttäen että tavaramerkin käyttö sanotuille tavaroille tai palveluille loisi vaikutelman yhteydestä noiden tavaroiden tai palvelujen ja tavaramerkin omistajan välillä, ja edellyttäen, että rekisteröidyn tavaramerkin omistajan etu todennäköisesti kärsisi sellaisesta käytöstä.” TRIPS-sopimuksen 16 artiklan 3 kohdassa edellytetään siis tavaralajien ylittävän suojan saamiseksi tavaramerkin rekisteröintiä (mm. Mia Pakarinen: Tavaramerkin oikeudellinen suoja-ala ja tavaramerkin käyttö verkkotunnuksessa 2004, s. 64-66).

EUT on katsonut tavaramerkkiasetuksessa tarkoitetun laajalti tunnetun tavaramerkin suojan edellytysten osalta, että laajalti tunnettuina tavaramerkkeinä suojataan vain sellaisia tavaramerkkejä, jotka ovat yleisesti tunnettuja Pariisin yleissopimuksen 6 bis artiklassa tarkoitetussa merkityksessä ja joiden rekisteröinnistä on esitetty näyttöä (T-150/04, Mülhens GmbH & Co. KG v. SMHV, kohta 56). Unionin yleinen tuomioistuin on lisäksi todennut, että se, että jäsenvaltion lainsäädännössä taataan laaja suoja Pariisin yleissopimuksen 6 bis artiklassa tarkoitetuille yleisesti tunnetuille tavaramerkeille, joita ei ole rekisteröity, ei ole omiaan muuttamaan toteamusta, jonka mukaan asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 5 kohtaa ei sovelleta yleisesti tunnettuihin tavaramerkkeihin, kun niitä ei ole rekisteröity (Mülhens, kohta 61). Toisin sanoen laajalti tunnetun tavaramerkin suojaa voi saada vain rekisteröity tavaramerkki toisin kuin hallituksen esityksessä nyt virheellisesti todetaan.

Mia Pakarinen, Tavaramerkkien oikeudellinen suoja-ala

”TRIPS-sopimus, toisin kuin Pariisin sopimus, antaa siis suojaa myös yli kilpailurelaation. TRIPS-sopimuksen mukaan tällaista laajennettua suojaa tulisi kuitenkin antaa vain rekisteröidyille tunnuksille. TRIPS-sopimuksen ja direktiivin valossa näyttää siis siltä, että yhteisöalueella rekisteröimättömille tavaramerkeille tulisi siis pääsääntöisesti antaa suojaa vain suhteessa identtisiin tai samankaltaisiin tavaroihin/palveluihin. Jotta tavaramerkin oikeudenhaltija voisi saada yli tavarakohtaisuuden menevää suojaa, on hänellä oltava voimassaoleva rekisteröinti johon vedota.”

”TRIPS-sopimus antaa rekisteröidyille yleisesti tunnetuille merkeille suojaa yli kilpailurelaation. Sen tarkoitus on laajentaa Pariisin sopimuksen suojaa, mutta se eroaa tästä olennaisesti juuri siksi, että siinä puhutaan vain ja nimenomaisesti rekisteröidyistä merkeistä.”

Mitä nyt pitäisi tehdä?

Nähdäkseni ei ole mitään epäselvyyttä siitä, etteikö direktiivi edellyttäisi rekisteröintiä laajalti tunnetun tavaramerkin suojan saamiselle. Toin nämä epäkohdat esiin työ- ja elinkeinoministeriön asettamassa työryhmässä sekä suullisesti että kirjallisesti. Jostain syystä ne eivät kuitenkaan päätyneet mietintöön saakka, vaikka kyse on olennaisesta seikastaHallituksen esitys uudesta tavaramerkkilaista tulee korjata vastaamaan tavaramerkkidirektiiviä. Se onnistuu poistamalla hallituksen esityksestä virheellinen perustelu ”Tavaramerkki voi olla laajalti tunnettu ja saada laajalti tunnetulle merkille kuuluvaa suojaa, vaikka sitä ei ole rekisteröity” ja lisäämällä lakiesitykseen direktiivin mukainen määritelmä rekisteröinnin edellytyksestä laajalti tunnetun tavaramerkin suojan saamiseksi.

Ellei tätä virhettä korjata, joutuvat suomalaiset tuomioistuimet jatkossakin noudattamaan kansallisen lainsäädännön sijaan EU-direktiiviä. Sellainen tilanne tuskin oli alunperin tavaramerkkilain kokonaisuudistuksen tarkoituksena. Uudistusta lähdettiin nimittäin aikanaan tekemään, jotta tavaramerkkilaki saataisiin viimein vastaamaan direktiiviä. Ilmeisesti joku on nyt pudottanut hanskat ennen maaliviivaa. Tavaramerkkilaki ei nimittäin avaudu kovin helposti edes kokeneille asianajajille saati kansanedustajille ja ministeriön virkamiehille. Nyt tarvitaan käsi pystyyn virheen merkiksi ja nopea korjausliike.


Jocka Träskbäck (kok.) on ehdolla eduskuntaan Pirkanmaalta.
- Liity Facebook-ryhmään
- Liity Tukiryhmään Facebookissa
- Lue lisää vaaliteemoista
- Tue kampanjaa joukkorahoituksella

Black Friday -tavaramerkkiin ei ole yksinoikeutta

Rallikuskina tunnetuksi tulleen Marcus Grönholmin MG Properties -yritys omistaa vuonna 2012 rekisteröidyn tavaramerkin ”Musta Perjantai, Black Friday” luokassa 35, joka kattaa vähittäismyynnin, mainonnan ja markkinoinnin. Eli juuri ne luokat, joissa tunnusta käytetään yleisesti kautta maailmaa. Nyt Grönholm valittaa Taloussanomissa, että monet suomalaiset kauppaketjut käyttävät hänen tavaramerkkiään ilman lupaa. Rallitähti paljastaa samalla lähettäneensä asiasta jopa kieltokirjeitä kauppaketjuille.

Taloussanomien juttu.

Tavaramerkki tuo haltijalleen yksinoikeuden käyttää ko. tunnusta tiettyjen tavaroiden tai palvelujen kaupallisena tunnuksena. Tavaramerkeissä on kuitenkin olemassa niin sanottu vapaana pitämisen tarve, jota käytettiin taannoin minun paljastettuani Staran artikkelissa, että eräs suomalainen yksityishenkilö oli rekisteröimässä hymiöt tavaramerkeikseen ja että PRH oli jo hyväksynyt nämä rekisteröinnit. Staran juttu muutti kuitenkin asian ja rekisteröintejä vastaan tehtiin ennätysmäärä väitteitä. Lopulta KHO vahvisti, että hymiöitä ei voi rekisteröidä. Samaa pykälää voidaan soveltaa myös tavaramerkkiin ”Musta Perjantai, Black Friday”, joka on nyt virallisesti Grönholmin yrityksen omistuksessa.

Staran hymiöjuttu.

Vaikka MG Properties on rekisteröinyt tavaramerkin Suomessa ja PRH on hyväksynyt rekisteröinnin, ei rekisteröinti välttämättä tuota mitään yksinoikeutta kenellekään. Asian todellinen laita punnitaan vasta, jos merkinhaltija haastaa jonkun tavaramerkin käyttäjistä käräjille ja jos haastettu nostaa vastakanteen merkin kumoamiseksi mainitsemastani syystä. Väitän, että MG Properties ei tule viemään yhtään tapausta oikeuteen. Jos vie, niin lupaan olla itse paikalla seuraamassa oikeudenkäyntiä, sillä siitä tulee erittäin mielenkiintoinen ja todennäköisesti melko nopea. Indikaatiota tuloksesta antaa ehkä se, että vuonna 2012 tavaramerkki meni rekisteriin, mutta vuonna 2013 ”Black Friday Finland” ei enää mennytkään.

Black Friday tavaramerkit
Black Friday tavaramerkit

Grönholm ei suinkaan ole keksinyt ”Musta Perjantai, Black Friday” -tunnusmerkkiä, sillä Black Friday -nimen keksivät 1960-luvulla yhdysvaltalaiset poliisit, jotka päivittelivät Kiitospäivän jälkeisen suositun shoppailupäivän valtavia ruuhkia. Yhdysvalloista termi on levinnyt koko maailmaan ja muodostunut erään teemapäivän vakiintuneeksi termiksi. Tilanne on sama kuin että saisin puolivahingossa rekisteröityä tavaramerkit Movember, Oktoberfest*, Aprillipäivä tai Isänpäivä. Rekisteriin ne voi toki saada, jos ja kun PRH:ssa käsittelijänä toimii joku vastavalmistunut harjoittelija. Yhtä nopeasti ne saa kuitenkin kumottua tuomioistuimessa.

Grönholmin vertaus Stockmannin Hullut Päivät -tavaramerkkiin on kuin vertaisi tunnusmerkkejä ”kännykkä” ja ”Nokia” toisiinsa. Tosin sillä twistillä, että ”kännykkä” oli alunperin Nokian rekisteröimä tavaramerkki kunnes muuttui tavaramerkistä yleissanaksi. Hullut Päivät on Stockmannin keksimä tavaramerkki, eikä maailmanlaajuisesti kymmeniä vuosia tunnettu teemapäivä. Lisäksi Grönholmin tavaramerkki on kokonaisuus ”Musta Perjantai, Black Friday” eikä siis yksin ”Musta Perjantai” tai ”Black Friday”. Suutari pysyköön lestissään.

Huomenna siis Musta Perjantai, Black Friday!

Shop til’ You Drop.

*) Oktoberfestin lisäsin kirjoitukseen syksyllä 2016, kun Hartwall ilmoitti muille panimoille omistavansa sen tavaramerkin. Tilanne on siinä samankaltainen kuin Grönholmin tapauksessa. Päivän Lehti kirjoitti aiheesta artikkelin ja haastatteli juttua varten myös minua. Lue artikkeli tästä.


Jocka Träskbäck (kok.) on ehdolla eduskuntaan Pirkanmaalta.
- Liity Facebook-ryhmään
- Liity Tukiryhmään Facebookissa
- Lue lisää vaaliteemoista
- Tue kampanjaa joukkorahoituksella

Onnibusille erävoitto tavaramerkkikiistassa OnniExpressistä

OnniExpress-nimeä oikeudettomasti käyttänyt bussiyhtiö Keskimatkat Oy on nyt luovuttanut tavaramerkkikiistansa Onnibussin kanssa, koska olisi joka tapauksessa kärsinyt rökäletappion ilmiselvän vilpillisyytensä takia. Tapaus on kaikessa absurdiudessaan lähinnä lapsellinen, ja tapauksen voittajia ovat ainoastaan juristit. Vastaavia riitoja syntyy kuitenkin Suomessa koko ajan, koska yritykset eivät ymmärrä pestata juuri tämän alan asiantuntijoita avukseen. Tässä kirjoituksessa käsittelen tapauksen taustaa tavaramerkkijuridiikan näkökulmasta mahdollisimman lyhyesti ja helppotajuisesti.

OnniExpressin perustivat neljä Onnibus-konsortiosta eronnutta bussiyhtiötä. Nyt keskiössä olevan tavaramerkin rekisteröintiä haki (mahdollisesti koko nelikon puolesta) Keskimatkat Oy, joka on ajanut bussivuoroja OnniExpress-nimellä muun muassa Turku-Pori -linjalla. Osan liikennoinnistä on 1.1.2015 alkaen ajanut Turun Linja-autoilijain Osakeyhtiö Oy. Sillä ei ole kuitenkaan merkitystä nimikiistan näkökulmasta. Iltalehti uutisoi 31.1.2015, että TLO (ei siis Keskimatkat Oy) on päättänyt luopua OnniExpress-nimestä ja ottaa käyttöön uuden Åbus-nimen. Kiista on lehden mukaan siis ohi, joten on aika katsoa mitä matkalla tapahtui.

Suomen linja-autoalan taannoin mullistanut Onnibuss haki nimelleen asianmukaisesti tavaramerkkiä 28.12.2012, ja merkki 257856 rekisteröitiin 28.2.2013. Sen jälkeen tunnusmerkistä tuli millä tahansa mittarilla Suomessa tavaramerkkilain 6 § 2 momentissa tarkoitettu laajalti tunnettu tavaramerkki, joka saa poikkeuksellisen laajaa suojaa yli luokkarajojen. Tämä oli tietenkin kiistatta myös Keskimatkat Oy:n tiedossa, koska OnniExpressin perustivat juuri entiset Onnibus-konsortion jäsenet.

Tietoisena Onnibusin tavaramerkistä ja sen laajasta tunnettuudesta koko maassa Keskimatkat Oy päätti kuitenkin ottaa vilpillisessä mielessä OnniExpress-tunnusmerkin käyttöönsä bussitoimintansa kaupallisena nimenä. Näiden kahden tunnusmerkin sekoitettavuus on niin ilmeistä, että se ei ole voinut olla vahinko, sillä tunnusmerkkien samankaltaisuus aiheuttaa jopa valistuneelle kuluttajalle tavaramerkkilain 4 §:n 2 momentissa tarkoitetun sekaannusvaaran palvelun tarjoajasta. OnniExpressin voisi hyvällä syyllä olettaa olevan Onnibusin liikennöimä pikavuoro.

Pelkkä nimen oikeudeton käyttäminen ei kuitenkaan riittänyt, sillä OnniExpress.fi-verkkotunnus rekisteröitiin 21.3.2014. Suurin virhe oli kuitenkin se, että Keskimatkat Oy haki OnniExpress-tavaramerkin rekisteröintiä reilua viikkoa aiemmin, 12.3.2014. Patentti- ja rekisterihallituksen tavaramerkkiosasto teki oudon virheen rekisteröidessään tavaramerkin, joka oli ilmiselvästi sekoitettavissa samoille palveluille luokassa 39 jo aiemmin rekisteröidyn tavaramerkin Onnibus kanssa.

Onnibus teki rekisteröinnistä tietenkin väitteen (jolla uutta rekisteröintiä vaadittiin kumottavaksi), koska rekisteröinti oli ilmiselvästi haettu tavaramerkkilain 14 § 1 momentin 7 kohdassa tarkoitetulla tavalla vilpillisessä mielessä hakijan ollessa tietoinen, että toinen (Onnibus) käytti samaa tai samankaltaista tunnusmerkkiä samojen palvelujen tunnuksena. Tavaramerkkiä ei yksinkertaisesti saa hakea, jos tietää toisen jo käyttävän samaa tai samankaltaista tunnusmerkkiä tavaramerkinomaisena kaupallisena tunnuksena samoille tai samankaltaisille palveluille. Tätä tietoisuutta Keskimatkat tuskin edes yritti kiistää.

”Kyllästyimme nimiasian vatvomiseen. Nimen pyörittely on energian tuhlausta, se on kaikki pois toiminnan kehittämisestä ja asiakkaiden palvelemisesta. Nimiasiassa meitä ovat vastassa ulkomaiset tahot, joita vastaan meillä ei ole halua lähteä taistelemaan.”
– TLO:n johtaja Hannu Lehmus lehdistötiedotteessa

Iltalehti siis kertoi osapuolten päässeen sovintoon, eli asian pitäisi olla nyt selvä. Lehdet eivät kuitenkaan tienneet kertoa, että Keskimatkat Oy on hakenut 9.1.2015 jälleen uutta tavaramerkkiä, Suomen OnniExpress (T201550047). Lisäksi käynnissä on edelleen myös domainkiista verkkotunnuksesta onniexpress.fi, jonka käsittely on Ficorassa yhä kesken. Toivottavasti nämä sisältyvät sopuratkaisuun, sillä muussa tapauksessa nimikiista saa pian toisen erän.

Kiistan perimmäisestä syystä on nähdäkseni kaksi vaihtoehtoa:

1) Onnibus-konsortiosta eronneet bussiyhtiöt päättivät keskenään panna kapuloita Onnibusin rattaisiin ja sopivat, että yksi entinen Onnibus-konsortion yhtiö uhrautuu ryhtymällä sekoittamaan pakkaa nimikiistalla

tai

2) Keskimatkat Oy yritti yksin ratsastaa Onnibusin nimellä ja saada Onnibusin asiakkaita harhautettua omiksi asiakkaikseen, vaikka se oli jo eronnut Onnibus-joukosta.

Oli syy kumpi tahansa, niin nimikiista ei olisi päässyt edes alkamaan, jos Keskimatkat Oy olisi ymmärtänyt pestata itselleen osaavan tavaramerkkiasiamiehen tai asianajajan. Asiantuntija olisi nimittäin nähnyt muutamassa minuutissa, että tällä tapauksella on vain yksi mahdollinen lopputulos. Asiantuntija olisi neuvonut yritystä keksimään palvelulleen toisen nimen, jolloin yritys olisi säästänyt 1) omat asianajokulut, 2) vastapuolen asianajokulut 3) paljon omaa aikaa ja vaivaa sekä 4) nimenvaihdoksen hinnan nettisivuineen, mainosmateriaaleineen ja bussien tarroituksineen.

Nyt väärän asiamiehen valinta – tai sellaisen puuttuminen kokonaan – maksoi yritykselle maltaita, vaikka juuri asiamiehen olisi pitänyt heittää pyyhe ajoissa kehään. Rivilakimies ja riviasianajaja tietävät tavaramerkeistä yleensä yhtä paljon kuin siivooja avaruustekniikasta, joten päämiehen tulee aina itse varmistua siitä, että asiamies osaa nimenomaan tavaramerkkijuridiikan etu- ja takaperin. Olen nähnyt tapauksia, joissa lakimiehen tai asianajajan virheet ovat maksaneet enemmän kuin tuomioistuimen langettamat korvaukset tai sovinto. Siperian opetukset ovat tavaramerkkitapauksissa usein melko hintavia.

Tässä tapauksessa asiamiehen epäpätevyys tavaramerkkiasioihin – tai asiamiehen puuttuminen kokonaan – vahvistuu viimeistään siitä, että Keskimatkat Oy on nimikiistan ollessa jo loppusuoralla hakenut vielä tammikuussa 2015 tavaramerkkiä ”Suomen OnniExpress”. Tavaramerkkilaki ei kuitenkaan mahdollista tällaista nimikikkailua, joka kuuluu vain toiminimilakiin. Asiantuntija olisi tällaisen virheen sijaan kehottanut kokeilemaan tavaramerkin hakua esimerkiksi kuviomerkkinä, joskin sekään ei todennäköisesti olisi lopulta mennyt läpi em. syistä. Sillä olisi kuitenkin voinut olla edes marginaaliset mahdollisuudet onnistua.

Tämä tapaus on malliesimerkki siitä miksi neuvon aina asiakkaitani valitsemaan tavaramerkkeihin erikoistuneen kokeneen asiantuntijan hoitamaan tavaramerkkeihin liittyviä ongelmiaan. OnniExpressin tapauksesta sain tavaramerkkiluentooni yhden uuden tuoreen varoittavan esimerkin.

PÄIVITYS 1.2.2015:

Kiistaa on käsitelty vuonna 2014 markkinaoikeudessa, jossa Onnibus nosti kanteen turvaamistoimen määräämiseksi. Kyseessä ei kuitenkaan ollut tavaramerkin oikeuksia koskeva oikeudenkäynti, sillä turvaamistoimella pyritään ainoastaan rajoittamaan vahingon syntymistä ennen varsinaista oikeudenkäyntiä. Tuomioistuimet ovat nykyisin melko varovaisia turvaamistoimien määräämisessä, koska niistä syntyy lähes poikkeuksetta merkittäviä kuluja tai muuta kohtuutonta haittaa toiselle osapuolelle. Se oli perusteena tässäkin tuomiossa. Markkinaoikeus ei myöntänyt Onnibusille turvaamistointa (MAO:570/14, 25.7.2014) näillä perusteilla:

”Mikäli turvaamistoimi myönnettäisiin, aiheutuisi tästä tarve vastapuolelle käyttöönottamiensa tunnusten muuttamiseen. Käytännössä tästä aiheutuisi todennäköisesti tarve liiketoiminnan keskeyttämiseen, ainakin väliaikaisesti, sekä joka tapauksessa ylimääräisiä kustannuksia. Edellä esitetty huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että turvaamistoimen määräämisestä aiheutuisi hakijan turvattavaan etuuteen nähden kohtuutonta haittaa vastapuolille.”

Sen sijaan tässä kirjoituksessa mainitsemaani perustetta TmL 14.1.7 (tietoisuus toisen aikaisemmasta merkistä) ei ehditty lainkaan käsitellä tuomioistuimessa. Mikäli asiassa ei olisi nyt saatu aikaan sovintoa, niin tuolla perusteella OnniExpress olisi hävinnyt kiistan saman tien varsinaisessa oikeudenkäynnissä, jos sellainen olisi tullut.

Markkinaoikeus vahvisti tuomiossaan, että merkit ovat sekoitettavissa.

”Ottaen huomioon tavaramerkin ONNIBUS sekä OnniExpress-tunnusten yhteinen alkuosa ”onni” sekä se, että tunnuksia käytetään samojen palvelujen yhteydessä, markkinaoikeus katsoo, että asiassa voidaan katsoa olevan jossain määrin todennäköisempää, että OnniExpress-tunnusmerkit ovat sekoitettavissa tavaramerkkiin ONNIBUS kuin että ne eivät olisi. Edellä esitetty huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että hakija on saattanut oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla todennäköiseksi, että sillä on puheena olevalta osin vastapuolia vastaan rekisteröityyn tavaramerkkiin ONNIBUS perustuva oikeus, joka voitaisiin vahvistaa ulosottokaaren 2 luvun 2 §:ssä tarkoitetulla ratkaisulla.”

Lisäksi Markkinaoikeus vahvisti, että Onnibusin kärsimä oikeudenloukkaus on todennäköinen.

”Asiassa esitetyn mukaan vastapuolet käyttävät linja-autoliiketoiminnassaan tunnusta OnniExpress. Sanottuun nähden markkinaoikeus katsoo, ettei hakijan väitettä oikeudenloukkausta koskevan vaaran käsillä olemisesta voida pitää epätodennäköisenä. Näin ollen markkinaoikeus katsoo, että hakijan vaatimus turvaamistoimen määräämisestä täyttää oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n 1 momentissa säädetyt edellytykset.”

Markkinaoikeus päätti siis tuomiossaan olla määräämättä turvaamistoimea nimikiistassa, koska tässä vaiheessa se olisi ollut kohtuutonta. Turvaamistoimen epääminen on kuitenkin aivan eri asia kuin mitä olisi tapahtunut varsinaisessa oikeudenkäynnissä, jota ei vielä ehditty edes aloittaa. Tuomiossa merkittävintä on, että Markkinaoikeus:

1) vahvisti Onnibus ja OnniExpress -tunnusten olevan sekoitettavissa
2) vahvisti, että Onnibusilla on OnniExpressiä vastaan parempi oikeus ja
3) piti oikeudenloukkausta todennäköisenä.

Näillä perusteilla olisi varsinaisen oikeudenkäynnin tulos ollut selvä. Mikäli Markkinaoikeuden tuomion suhteellisen helppotajuinen tiivistelmä kiinnostaa, niin se löytyy tästä linkistä sivun keskiosasta. Siellä kiteytetään miksi Markkinaoikeus ei katsonut tarpeelliseksi määrätä turvaamistoimea tässä asiassa.

Haittavertailun osalta MAO kiinnitti huomiota siihen, että vastapuoli oli jo aloittanut oman linja-autotoimintansa OnniExpress-tunnuksin. Turvaamistoimesta aiheutuisi todennäköisesti tarve liiketoiminnan keskeyttäminen ja joka tapauksessa ylimääräisiä kustannuksia. MAO totesi, että turvaamistoimen määräämisestä aiheutuisi hakijan turvattavaan etuuteen nähden kohtuutonta haittaa vastapuolille. Näin ollen edellytykset turvaamistoimen määräämiselle eivät täyttyneet.

Päivitys 2.2.2015

Tänään selvisi, että Iltalehden uutisointi tapauksesta ei pitänytkään kokonaisuudessaan paikkaansa. Sain nimittäin tietää, että Iltalehden uutisoima ”sovinto” ei koskenutkaan koko riitaa, vaan ainoastaan yhtä yritystä neljästä. Kuten edellä jo epäilin, niin toinen kierros tulee vielä. Kolmen muun yrityksen kanssa Onnibusilla on nimittäin parhaillaan vireillä se oikea oikeudenkäynti tavaramerkkiloukkauksesta. Tämän uuden tiedon pohjalta päivitin blogikirjoitusta, sillä esimerkiksi otsikko ”Onnibus voitti tavaramerkkikiistan OnniExpressistä” oli muutaman kuukauden ennenaikainen. Se nimittäin tullee ajankohtaiseksi vasta oikeudenkäynnin jälkeen.

Kolme yritystä jatkaa siis vielä OnniExpress-tunnusmerkin käyttämistä siitä huolimatta, että Markkinaoikeus on jo edellisessä tuomiossaan vahvistanut, että 1) Onnibus ja OnniExpress -tunnukset ovat sekoitettavissa, 2) Onnibusilla on OnniExpressiä vastaan parempi oikeus ja 3) pitänyt OnniExpressin oikeudenloukkausta todennäköisenä. Tällaisilla lähtötiedoilla ei itse lähtisi kokeileman onneani leivättömän pöydän ääreen. Edellä asiamiehestä lausumani perusteella en tosin ihmettele, vaikka tämä keissi päätyisi lopulta pääkäsittelyyn saakka. Eräs näiden kolmen yrityksen edustajista on nyt antanut Yrittäjät-lehteen vähintäänkin mielenkiintoisen lausuman.

”Siitä on kiistaa, mutta ne ovat muut tahot, jotka siitä kiistelevät. Ei me olla kiistelty siitä. PRH on antanut meille sen toiminimen ja sen perusteella me tietenkin toimimme. Ja uskallamme toimia.”

Suomen OnniExpress -tunnus on rekisteröity Kaupparekisterissä 2.1.2015 Keskimatkat Oy:n aputoiminimeksi. Olen ollut mukana useissa toiminimiä koskevissa riidoissa, mutta kukaan ei ole vielä tähän päivään mennessä kehdannut syyttää kaupparekisteriä itse tekemästään loukkauksesta. Yritys hakee toiminimeä ja virasto rekisteröi. Yritys hakee tavaramerkkiä ja virasto rekisteröi. Tavaramerkkilain ja oikeuskäytännön perusteella merkin hakijalla on aina velvollisuus tarkistaa, ettei rekisteröitävällä tavaramerkillä ole esteitä. Tässä tapauksessa osapuolten yhteisen historian johdosta on ilmiselvää, että OnniExpress on tiennyt mitä tekee.

Toiminimi Suomen OnniExpress tullaan kumoamaan yrityksen tavaramerkkien kanssa samassa oikeudenkäynnissä, ellei Markkinaoikeus tule tunnusten sekoitettavuuden arvioinnissaan päinvastaiseen lopputulokseen kuin mihin se on jo kerran lainvoimaisessa tuomiossaan tullut. Siinä tilanteessa ihmeiden aika ei olisi ohi.

Tavaramerkkilain 38 §:n 2 momentin perusteella toisen tunnusmerkkioikeutta tahallisesti loukannut on velvollinen suorittamaan tunnusmerkin oikeudettomasta käytöstä loukatulle sekä kohtuullisen hyvityksen että vahingonkorvauksen, jotka ovat eri asioita. Suomen ja Euroopan unionin tuomioistuimessa oikeuskäytännössä kohtuulliseksi hyvitykseksi on katsottu hinta, jolla merkki olisi ollut lisensioitavissa. Näin ollen OnniBus voi vaatia korvattavaksi esimerkiksi 5-10 prosenttia OnniExpressin kaikesta liikevaihdosta.

Kohtuullisen hyvityksen lisäksi loukkaaja on velvollinen suorittamaan loukatulle vahingonkorvauksen kaikesta vahingosta, jonka loukkaus on aiheuttanut. Voisin kuvitella, että jopa tuhannet asiakkaat ovat käyttäneet OnniExpressiä olettaen sen olevan osa OnniBusia. Jos OnniExpressin linja-autojen palvelutaso ei ole ollut yhtä korkea (asiakkailla WLAN, sähköt, jne) on sekaantumisista voinut aiheutua OnniBusille esimerkiksi 200.000 euron imagohaitta puhumattakaan menetetyistä lipputuloista jne. Loukkauksen tahallisuuden vuoksi hyvitystä ja korvausta ei tule tavaramerkkilain mukaan sovitella lainkaan. Siinä tilanteessa ei enää viraston syyttäminen auta.

Edellä mainitut seikat ja veikkaukset tulevasta ovat ainoastaan allekirjoittaneen pitkän kokemuksen myötä tekemiä valistuneita arvauksia. Odotan mielenkiinnolla miten tapaus edistyy.


Jocka Träskbäck (kok.) on ehdolla eduskuntaan Pirkanmaalta.
- Liity Facebook-ryhmään
- Liity Tukiryhmään Facebookissa
- Lue lisää vaaliteemoista
- Tue kampanjaa joukkorahoituksella

Jocka 20 vuotta yrittäjänä – välitilinpäätöksen aika

Tämä on kirjoitettu 17.8.2014, kun olin toiminut 20 vuotta yrittäjänä. Päivitetty versio julkaistaan 17.8.2019, kun yrittäjäuraa on takana 25 vuotta.

17. elokuuta 1994 tuolloin 20 vuotias Jocka Träskbäck marssi Vaasassa maistraattiin. Siellä hän ilmoitti haluavansa perustaa yrityksen. Tänään sunnuntaina 17. elokuuta 2014 Tmi Hitbeatin perustamisesta on tullut kuluneeksi päivälleen 20 vuotta, joten on aika tehdä pieni tilinpäätös yrittäjyydestä ja vuosikymmenten kokemuksista.

DJ Jocka keikalla jossain päin Suomea. Vuosi ehkä 1993.

Tein teini-ikäisenä tietoisen päätöksen ottaa hetkistä ja eteen avautuvista uusista mahdollisuuksista kiinni, koska en halunnut katua kuolinvuoteella asioiden kokematta jättämista. Olen sittemmin tarttunut lukemattomiin pieniin tilaisuuksiin ja isoihin mahdollisuuksiin, joista monet ovat muovanneet koko elämäni suuntaa hyvinkin merkittävästi. Osa päätöksistä on ollut riskittömiä, ja osassa taas on ollut riskinä koko loppuelämän kestävä velkavankeus. Joskus riskiä on ollut nykytilanteesta katsottuna liikaakin. Nyt voin kuitenkin rehellisesti sanoa, että olen erittäin tyytyväinen siihen miten olen elämäni elänyt. En vaihtaisi päivääkään pois enkä kadu mitään. Tärkeintä on todeta kuolinvuoteella ”Been there, done that”.

Yrittäjäuralle ja nykyiseen tilanteeseen pääseminen on tuhansien sattumien summa, jonka purkaminen tulee tässä tapauksessa aloittaa yläasteelta saakka. Silloin ansaitsin omaa rahaa jakamalla joka sunnuntai Vaasan Ikkuna -lehteä Ristinummen alueella Vaasassa. Sunnuntaisin kotipihaan tuotiin suuri määrä lehtinippuja ja mainoksia. Kodin eteinen muuttui viikoittain tuotantolaitokseksi, kun jokaisen lehden väliin täytyi käsin laittaa sinne kuuluvat mainokset. Sen jälkeen lehdet fillarin kyytiin ja kilometrin polkeminen kerrostaloille, jonne lehdet jaettiin. Tuolloin ei ollut vielä askelmittareita, mutta sellainen olisi varmasti ollut kovilla. Lehtiä jaettiin kesät talvet, kelistä huolimatta.

Lopulta sain kerättyä lehtien jakamisella tarpeeksi rahaa (muistaakseni 3 000 markkaa) Suzuki PV 50 -mopoon, joka oli hyvä investointi monessa mielessä. Pääsin nimittäin kulkemaan mopolla kätevästi sekä Vaasan keskustassa sijaitsevalle yläasteelle että kauempana sijaitsevaan uuteen duunipaikkaan. Sain ensimmäisen varsinaisen kesätyöpaikan legendaarisesta Maniska-halpakaupasta, jossa keräsin kokemusta muun muassa kassalla, varastossa, puutarhaosastolla, elintarvikkeissa ja työkaluissa. Lopulta kesä päättyi, mutta työ kaupassa jatkui läpi talven ja vielä seuraavan kesän. Maniskan yrittäjäperhe oli melko innovatiivinen, ja sain nähdä läheltä miten halpatavara muuttui rahaksi. Mopomatkoilla Ristinummelta Maniskalle Sony Walkmanin korvalappustereoissa soi yleensä legendaarinen Max Mix 10 -italomiksaus, jonka voi kuunnella tästä alta.

Yrittäjäperheestä tulevana en jostain syystä vielä yläasteelta päästessäni tunnistanut oikeaa kutsumustani, vaan hain ammattikouluun sähköpuolelle ja sain paikan. Kolme viikkoa ennen koulujen alkamista ryhdyin kuitenkin kuuntelemaan itseäni hieman eri tavalla ja ymmärsin, että kauppa ja bisnes ovat minun juttujani. Sähkö ei ollut. Yhteishaku oli kuitenkin jo auttamattomasti ohi ja opiskelupaikka amiksessa oli jo saatu ja hyväksytty. Piti siis ottaa ohjat omiin käsiin.

Otin Suzukin alleni ja karautin siltä istumalta kauppaoppilaitokselle. Siellä suuntasin suoraan kansliaan, jossa oli kaikeksi onneksi henkilökuntaa paikalla myös kesällä. Kerroin virkailijoille haluavani kauppaoppilaitokseen ja perustelin asiani. Puhelahjoista ja henkilökohtaisesta käynnistä oli ilmeisesti hyötyä, sillä parin päivän kuluttua sain puhelun, jossa minun kerrottiin saaneen opiskelupaikan kauppaoppilaitoksesta – reilut kaksi viikkoa ennen koulun alkamista ja hakematta sinne lainkaan virallisesti. Opin silloin, että kovalla tahdolla ja massasta poikkeamalla onnistuu tekemään asioita, joissa by-the-book -tyyliset ihmiset eivät onnistu.

Perustin ensimmäisen ”yrityksen” 16-vuotiaana vuonna 1990 heti kauppaoppilaitoksen aloittamisen jälkeen, kun oppeja täytyi päästä testaamaan käytännössä. Tilasin ensin Hong Kongista kelloja ja shortseja, joita kauppasin tutuille ja tuntemattomille muun muassa koulussa ja Vaasan torilla. Pian toiminta laajeni ja tilasin maahantuojalta myös pari kuormalavallista erilaisia makeisia, joita ryhdyin myymään vaasalaisille kioskeille ja kaupoille. Kiersin mopolla keskustaa ja esikaupunkeja esittelemässä kioskeille ja kaupoille herkullisia tuotteita. Tehtyjen kauppojen toimitukset hoidettiin faijan kanssa myöhemmin autolla. Muistan elävästi miten makeistukkurin uran kohokohta koitti, kun sain myytyä muutaman laatikollisen irtomakeisia Sokoksen karkkiosastolle, joka oli tuohon aikaan Vaasan merkittävin makeiskauppa. Paragon-kuitti on edelleen tallessa.

Hollannista tuotu mikseri, josta musiikkiura alkoi.
Kotistudio, jossa harjoittelin ensin miksaamista ilman pitchiä ihan tavallisella levysoittimella. Sitten koitti joulu, kun koossa oli tarpeeksi rahaa ostaa Technics SL1200MK2 -ammattisoittimet.

Vuonna 1989 television Kasmasiini-nuortenohjelmassa esitettiin insertti tiskijukista. Siinä Kari ”DJ Kaippa” Kaivola esitteli DJ-ammattia lapsille, ja minä innostuin siitä välittömästi. Vanhempani kävivät vuonna 1990 Hollannissa, josta he monien mutkien kautta saivat ostettua musiikista innostuneelle 16-vuotiaalle ihmelaitteen, jolla miksattiin musiikkia. Mikseri kytkettiin kotona tavalliseen levysoittimeen, tupladekkiin ja radioon, ja sillä kokoonpanolla ryhdyin harjoittelemaan miksaamista ensin ilman pitchiä aivan tavallisella levysoittimella. Ensimmäinen oikea DJ-keikka oli joulupäivänä 1990 Vaasan Tekla-hostelin discossa. Lopulta DJ-keikoista oli koossa tarpeeksi rahaa ostaa kaksi Technics SL1200MK2-ammattisoitinta. Kasmasiini-ohjelmasta ja Hollannin tuliaisesta sai siis alkunsa ketjureaktio, joka jatkuu yhä edelleen. Tuskin tuolloin kukaan vielä arvasi millainen perhosvaikutus sillä elämääni olisi.

DJ keikkoja alkoi tulla sieltä täältä Vaasassa, ja muutaman kuukauden päästä marssin Wasa Disco Companylle kysymään, että pääsisinkö DJ-keikoille. Pääsin huipputason ammattilaisten, DJ Willyn ja DJ Auvon, hoiviin ja koulutettavaksi. Muutama vuosi aiemmin olin saanut Roller Centerin discoissa ensikosketuksen discoihin, joissa esiintyneet Antti ”DJ Isi” Haavisto ja Jonas ”DJ Sam Mix” Mastosalo olivat vaasalaisteinien suuria idoleita. Oli upeaa päästä heidän kanssaan keikoille. Tein DJ-keikkoja myös Tuomas ”DJ Ace B” Hakalan ja Matti ”DJ Mac One” Salon kanssa sekä Vaasassa että maakunnassa.

Järjestimme vuonna 1991 ystävien kanssa Vaasan ensimmäiset technoravet, Eclipset, Svenska Hankenin alakerrassa. Bileet olivat valtava menestys, ja Vaasan kaupungin nuorisotyöntekijät ryhtyivät välittömästi syyttämään meitä ”huumemusiikin soittamisesta”. Techno oli vielä tuolloin automaattisesti narkkarien musiikkia, vaikka nykyisin 2000-luvulla aivan vastaava musiikki on jo normaalia mainstreamia. Menestys sai meidät järjestämään lisää bileitä. Vaasassa sijaitsi myös legendaarinen Boulevard-klubi, jonne tuli bilejengiä aina Helsinkiä myöten. Muun muassa Sam Inkinen ja Bello Romano ottivat usein perjantaina junan Helsingistä Vaasaan ja palasivat kotiin viikonlopun tiukan reivauksen jälkeen. Itse päädyin soittamaan Boulevardiin vuonna 1992 yhdessä Eero ”DJ Willy” Salmisen ja Perttu ”DJ Auvo” Nurmen kanssa. Se oli uskomatonta aikaa, kun bileitä oli ympäri vuorokauden jokaisena viikonpäivänä, ja klubiin oli korttelin jono kolmena iltana viikossa.

Järjestimme Vaasassa 1 600 ihmisen Last Train To Trancecentral -bileet vuonna 1994. Ne olivat Suomen ensimmäisen junareivit, kun muutimme kolme tyhjää junanvaunua klubiksi äänentoistoineen ja savukoneineen.
DJ SM -voitto 1994. Vasemmalla Aku Lohimäki, oikealla DJ Edward.
Radio Vaasa, Jocka's Party Planet vuonna 1993
Radio Vaasa, Jocka’s Party Planet vuonna 1993
Mikko "Setä Tamu" Tammisen ensimmäisiä biisejä julkisessa soitossa. Bändinä oli vielä Apocalyptic 7.
Mikko ”Setä Tamu” Tammisen ensimmäisiä biisejä julkisessa soitossa. Bändinä oli vielä Apocalyptic 7.

Vuonna 1993 innostuin osallistumaan DJ-kilpailuihin ja niissä tuli jonkin verran menestystä. Pia Temisevän ansiosta osallistuin myös DJ SM -kisoihin, jotka tunnettiin silloin nimellä Showmaster. Samana vuonna sijoituin DJ SM -kisoissa toiselle sijalle. Keväällä 1993 marssin Radio Vaasan ovista sisään ja kysymään josko kanavan primus motor Hippi Hovi uskaltaisi antaa minulle oman radio-ohjelman. Vierailun tuloksena syntyi Jocka’s Party Planet -ohjelma, jossa soitettiin muun muassa Mikko ”Setä Tamu” Tammisen biisejä julkisesti ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa. Sittemmin Tamun uralla on tapahtunut paljon.

Seuraavana vuonna 1994 tuli viimein DJ SM -kilpailujen voitto Tahkolla, jossa nähtiin samana iltana myös Taikapeilin ensimmäinen keikka. DJ-keikkoja alkoi tulla merkittäviä määriä ympäri maata. Legendaarinen Disco Party Escort singahteli Suomen teillä Kotipizzan ja Viking Linen sponsoritarrat kyljissään. Kesällä kävi ilmeiseksi, että keikkojen laskutusta varten on kannattavaa perustaa toiminimi, ja niin ensimmäinen oikea yritykseni Tmi Hitbeat sai alkunsa 17. elokuuta 1994. Tuosta hetkestä on siis tänään kulunut tasan 20 vuotta, ja matkan varrelle on mahtunut melkoinen määrä kokemuksia, menestyksiä ja vastoinkäymisiä. Ihan perinteistä yrittäjän elämää siis.

Eräs yrittäjäuran käännekohdista oli – vaikka en sitä vielä silloin tiennyt – PC-tietokoneen ostaminen kotiin vuonna 1993. Silloin juuri kenellään ei ollut nettisivuja, eikä edes termi www ollut yleisessä tiedossa saati käytössä. Ystäväni Toni ”Skithund” Viemerön opastuksella olin käyttänyt BBS-bokseja jo jonkin aikaa, ja nyt nettiselainten ja html-koodin myötä ryhdyin harjoittelemaan Tonin avustuksella ensimmäisten nettisivujen tekemistä. Hän opetti minulle perusteet, joiden avulla tein ensimmäiset omat verkkosivut jo samana vuonna. Silloin nettisivut ja sähköpostit olivat vielä ainoastaan yliopistojen saatavilla, mutta onneksi sain puhuttua itselleni tunnukset Vaasan yliopistosta. Sähköpostini oli jocka@walli.uwasa.fi ja nettisivuni osoite http://walli.uwasa.fi/~jocka/. Harmi, ettei minulla ole screenshotia ensimmäisestä nettisivustani. Ehkä se on vielä yliopistolla jossain varmassa tallessa.

Vaasassa oli 1990-luvun alussa mielestämme liian alkeellista ohjelmaa nuorisolle, joten ryhdyimme ystävien kanssa järjestämään omien technobileiden lisäksi myös teineille ihan tavallisia discoja ympäri kaupunkia. Muun muassa legendaarinen Frelsis (Club 25) vedettiin vuosien ajan täyteen joka perjantai. Uutenavuotena 1992-1993 teimme DJ-soittamisen maailmanennätyksen soittamalla Vaasan Nuoriskalla 160 tuntia levyjä putkeen yötä päivää. Viralliseksi ennätykseksi tempausta ei kuitenkaan saatu, kun Guinnessin ennätystenkirjan väki olisi halunnut muun muassa biisilistat kaikista soitetuista kappaleista, emmekä me sellaisia olleet ymmärtäneet tehdä. Upea kokemus joka tapauksessa!

Suuretkin elämänmuutokset saavat yleensä alkunsa jostain pienestä asiasta, jonka merkitystä ei yleensä heti edes ymmärrä. DJ SM -finaalissa vuonna 1994 minua oli suomenmestariksi valitsemassa tuomaristossa istunut MTV3-kanavan ohjaaja-tuottaja Aku Lohimäki, jonka tapaaminen vaikutti merkittävästi tulevaisuuteeni. Seuraavana vuonna Aku oli nimittäin käynnistämässä Maikkarilla HotHit-nimistä uutta nuorten musiikkiohjelmaa ja haki siihen juontajia. Aku otti yhteyttä ja pääsin 5.9.1994 koekuvauksiin, mutta minua ei kuitenkaan valittu juontajaksi. Päätin silti pitää yhteydet kunnossa ja soitin hieman ennen ensimmäisen jakson kuvauksia, että pääsisinkö seuraamaan kuvauksia.

YLE TV1 Lista 15.9.1994

Hyvillä ja huonoilla asioilla on taipumus tapahtua rykelmissä. Samaan aikaan HotHit-ohjelman kanssa myös Yleisradion Lista-ohjelmaan haettiin uutta miesjuontajaa. DJ SM -titteli johti myös siihen, että minut kutsuttiin Ylelle koe-esiintymään. Muutama päivä HotHitin koekuvausten jälkeen matkasin 15.9.1994 Pasilaan Lista-ohjelman kuvauksiin ja pääsin samalla televisioruutuun suorassa lähetyksessä. Sen jälkeen Ylen väki jäi pohtimaan kenet ehdokkaista he valitsevat. Jännitys tiivistyi.

Pari päivää ennen ensimmäisen HotHit-jakson kuvauksia Aku Lohimäki soitti ja kutsui minut kiireellisesti Helsinkiin. Hyppäsin junaan, ja vasta perillä Helsingissä sain kuulla, että jo kertaalleen HotHit-ohjelmaan valittu miesjuontaja oli päätetty potkia ulos ja minut haluttiin koekuvata uudelleen. Lohimäki kysyi heti kuvausten jälkeen, että haluaisinko ohjelman juontajaksi. Aamulla kotoa lähtiessäni minulla ei ollut minkäänlaista aavistusta, että jo samana iltana olisin Maikkarin tulevan hittiohjelman juontaja. Näin elämä voi muuttua yhdessä hetkessä, kun on riittävän aktiivinen joka suuntaan.

HotHit-ohjelman logo.
Vuonna 1994 HotHit-haastattelussa 3rd Nation. Kuvassa Charles ”Max C” Salter, Henna Hulkkonen, Jocka Träskbäck, Kari ”DJ Kaippa” Kaivola ja James Black.
Haddawayn kanssa Linnanmäellä 1994.
Haddawayn kanssa Linnanmäellä 1994.
Scatman John HotHitin haastattelussa 1994 tai 1995.
Scatman John HotHitin haastattelussa 1994 tai 1995.
Speden Speleissä Jocka Träskbäck, Spede Pasanen, Henna Hulkkonen, Mira Törmi ja Jussi Hakulinen.

Ilmoitin heti Yleisradiolle, että en voi enää olla ehdolla Lista-ohjelmaan. Ensimmäisen HotHit-jakson tullessa ulos MTV3-kanavalta syyskuussa 1994 juontajina olivat allekirjoittanut ja laulaja Miisa. Katsojia ohjelmalla oli keskimäärin 400.000, mikä teki HotHitista aikanaan Suomen katsotuimman musiikkiohjelman. Ohjelman nimissä lanseerattiin oman vaatemalliston lisäksi myös muun muassa HotHit-jäätelö, HotHit-makeispussi ja paljon muita oheistuotteita. En muista oliko se ensimmäinen näin pitkälle brändätty nuoriso-ohjelma Suomessa, mutta ainakin ensimmäisiä.

DEX Viihde myi lisäksi aktiivisesti HotHit-kiertuetta, jonka kanssa kiersimme viikonloppuisin Suomen keikkalavoja ja esiinnyimme täysille kisahalleille. Yhtyeinä nähtiin muun muassa Mira, Arkadio ja Sikaduo sekä aivan uusi tyttöduo Nylon Beat, josta kukaan ei ollut vielä kuullutkaan. Minulla on edelleen tallessa HotHit-kiertueella Evijärven nuorisoseurantalolla ikuistettu valokuva, jossa Jonna ja Erin nähdään Nylon Beatin ensimmäisellä varsinaisella isommalla keikalla. Väkeä oli paikalla 1.600 henkeä.

Alkuvuoden 1995 kiersin samaan aikaan myös DJ SM Showmaster -kiertueen kanssa ympäri Suomea. Minä ja DJ Edward vastasimme musiikista, juonnoista ja kisoista. Kiertuebändinä oli uusi kotimainen tulokas Aikakone, jolta oli juuri ilmestynyt ensimmäinen single Tähtikaaren taa. Kiertue alkoi 25.1.1995 Kauhajoen urheiluhallilta, jossa Aikakonetta ei vielä tuntenut ketään. Pian Odota-kappaleesta tuli kuitenkin jättihitti ja loppu on kaikkien tuntemaa historiaa. Kiertueen jälkeen Aikakoneen huippuaikoina kiersin jonkin verran mukana myös yhtyeen keikoilla, ja kerran laivakeikalla MS Silja Festivalilla Marko ”Maki” Kolehmainen sai idean heittää minut laulamaan Aikakoneen keikalle. Tulos oli kaikkea muuta kuin kaunista kuultavaa, mutta tulipahan lapsenlapsille kerrottavaa. Tuolla keikalla minulla ja Makilla oli kaiken lisäksi samanlaiset Mic Macin vihreät sponsoripaidat. Priceless!

Vuonna 1995 HotHit pantiin Maikkarilla pakettiin ja tilalle tuli Jyrki. Minut kiinnitettiin samaan aikaan HotHitiä ja Hockey Nightia tuottaneen RAM Musicin tuotantopäälliköksi kehittämään ja kauppaamaan kanaville uusia televisioformaatteja. HotHitiä tehdessämme asuin vielä Vaasassa, mutta uuden pestin myötä syksyllä 1995 muutin uuden duunin perässä Helsinkiin.

HotHit-kiertue Evijärvellä. Nylon Beatin ensimmäinen iso keikka.
HotHit-kiertue Seinäjoen Raviskalla joskus vuonna 1995. Mukana keikalla Hausmylly, 101 ja Mira.
7. taivas -yhtyeen toisen albumin promokuva.
7. taivas Jyrkissä 1996.
7. taivas Jyrkissä 1996.

sinamina7taivas

Samoihin aikoihin vanha DJ-tuttuni Marko ”DJ Cash” Haapahuhta soitti ja kutsui minut saunomaan Kouvolaan. Saunan lauteilla hän kertoi aikovansa perustaa poikabändin ja kysyi kiinnostaisiko minua olla mukana. Ei liene vaikea arvata mikä oli vastaus. 7. taivas -yhtyeen ensiesiintyminen nähtiin kesällä 1996 suorassa Jyrki-lähetyksessä Vaasan Rantarockista. Yhtyeen monien vaiheiden jälkeen perustimme bändin jäsenten kanssa About Pop Records Oy:n, joka kustansi bändin toisen levyn ja hoiti keikkojen raha-asiat.

Olin DJ SM -tittelin ansiosta päässyt DJ-hommiin RantaRockiin jo Virroille vuonna 1994, ja tapahtuman siirryttyä seuraavana vuonna Virroilta Vaasaan meillä oli siellä ohjelman oma HotHit-lava. HotHitin loputtua Rantarockin järjestäjät ottivat yhteyttä ja pyysivät minua hoitamaan tapahtumansa markkinointia. Työskentelin RantaRockille muiden duunien ohella kolmen vuoden ajan, kunnes katsoin parhaaksi ottaa hieman pesäeroa tapahtumaan.

7. taivas -yhtyeen ensimmäisen ison keikan suora televisiolähetys RantaRockista Jyrkissä juhannuksena 1995.
7. taivas, Nylon Beat ja XL5 yhteisellä lomareissulla Turkin Alanyassa vuonna 1996.

Asuin 7. taivas -bändiaikoina yhdeksän kuukautta Kouvolan Cumuluksen huoneessa 518 ja sitten tuli lähtö Tampereelle. Kaupunkiin avattiin uutta Suomen mittapuussa valtavaa NiteTrain-yökerhoa, jonne minut pestattiin soittamaan levyjä Tomi Leppälän ja Mika Yli-Jyrän kanssa.

Ensimmäiset kuusi kuukautta asuin Tampereen Koskikadun Cumuluksen huoneessa 202, kunnes tykästyin Tampereeseen ja muutin sinne lopullisesti asumaan. NiteTrainista tuli konemusiikin saralla Suomen ykkösmesta ja jatkoin itse sieltä toisiin klubeihin kolmen vuoden keikkailun jälkeen. Muita soittopaikkoja olivat tuolloin Lahden High Hill House ja Kouvolan Donna K. Kaikki tunnettiin erityisen tiukasta konemusiikistaan, joka ei ollut tuolloin vielä kaiken kansan poppia kuten nykyisin. Bändimme 7. taivas oli samaan aikaan parhaassa vireessä, ja lähes joka viikonloppu kiidettiin keikkabussilla ympäri Suomen esiintymislavoja. Siinä sivussa kirjoitin muutamia juttuja Suosikki-lehden freelancerina. Tekemistä siis riitti, eikä 24 tuntia tuntunut oikein riittävän yhteen päivään.

Rantarockin historian ikimuistoisimmat yöjatkot Virroilla 1994.
Rantarockin historian ikimuistoisimmat yöjatkot Virroilla 1994.
Linda Lampenius Rantarockin bäkkärillä Vaasassa 1995.
Linda Lampenius Rantarockin bäkkärillä Vaasassa 1995.
DEX Viihteen järjestämällä laskuvarjokurssilla oli mukana sankka joukko nykyisinkin julkisuudesta tavalla tai toisella tuttuja kasvoja.
Matkaoppaana Teneriffalla. Kuvassa oikealla Emmi Weslien.

Melko hektisen 1990-luvun loppupuoliskon kruunasi irtiotto matkaoppaana. Ystäväni Jarkko Tepponen oli oppaana Kreetalla, jonne suuntasimme Lapa Södervikin kanssa lomailemaan. Siellä sytyin ajatukseen matkaoppaan duunista, joten heti kotiin päästyäni panin hakemuksen sisään Fritidsresorille ja syksyllä 1999 tuli kutsu opaskouluun Tukholmaan. Sieltä matka jatkui suoraan Teneriffalle, jossa vietin talvikauden matkaoppaana. Työ oli raskasta sekä henkisesti että fyysisesti, eikä palkkakaan päätä huimannut. Suomalaisen ihmiselon nurja puoli paljastui melko karulla tavalla hotellien, sairaaloiden ja poliisiaseman välillä päivittäin sinkoillessa. Teneriffalla minulla oli kuitenkin aikaa pohtia mitä haluaisin tehdä isona.

Tiesin osaavani a) tehdä nettisivuja ja b) kirjoittaa viihdejuttuja. Niinpä sain ajatuksen yhdistää nämä kaksi osaamisaluetta ja perustaa Suomeen viihdealan verkkomedian. Irtisanouduin matkaoppaan työstä ja parin viikon päästä olin jo takaisin Suomessa. Heti sen jälkeen ryhdyin suunnittelemaan viihdemediaa, jonka päädyin tekemään ensin yhdessä tamperelaisen Opasmedian kanssa. Staran esiasteen nimeksi tuli tammikuussa 2000 Pop-opas.com. Kolmen vuoden jälkeen huomasin, ettei homma oikein toiminut, ja päätin perustaa kokonaan oman sivuston. Stara sai alkunsa syyskuussa 2003. Suurin osa Pop-opas.comin jutuista siirrettiin sellaisenaan Staraan, ja siksi Staran juttuarkisto ulottuu yhä tänäkin päivänä todella pitkälle. Staran arkisto on 65 000 viihdeartikkelillaan Suomen ylivoimaisesti suurin kaikkien saatavilla oleva arkisto, jota myös muiden medioiden toimittajat käyttävät ahkerasti.

YLE TV1 ja aiheena Suomen ensimmäiset verkkomediat.
YLE TV1 vuonna 2002 ja aiheena ensimmäiset verkkomediat.
Poliisi-tv:n promokuva vuodelta 2002.
Kuvaamassa Poliisi-tv:n Poliisin matkassa -jaksoja jossain päin Suomea. Kuvaajana Jarkko Vuolle.
Katastrofi Tuotanto Oy CEBIT-messuilla Saksassa. Kuvassa Jocka Träskbäck, Arttu Nurmi ja Mikko Siltala.
TV2 Matkalla Suomessa -kuvauksissa 2004.
TV2 Matkalla Suomessa -kuvauksissa 2004.

Tein vuodesta 2003 lähtien Staraa pitkään harrastuksena oman toimen ohella, sillä koko internet oli suomalaisille vielä melko hepreaa, eikä mainosrahaa liikkunut kuin murusia. Työskentelin YLE TV2 -kanavalla neljän vuoden ajan vuosina 2002 – 2006. Poliisi-tv -ohjelman toimittajana tein tuona aikana yli sata inserttiä ja vietin kymmeniä viikonloppuja poliisiautojen takapenkeillä ympäri maata. Yleensä kuvaajana oli joko Jussi Suvanto tai Jarkko Vuolle. Lisäksi kesän 2004 toimin Matkalla Suomessa -ohjelman toimittajana, jotta sain ansaittua rahat elämiseen ja Staran pyörittämiseen. Päivät menivät televisioduuneissa, illat toimitin Staraa ja yöt soitin DJ-keikoilla levyjä yökerhoissa ympäri Suomea.

Minun ja muutaman kaverin vuonna 2002 perustaman Katastrofi Tuotanto Oy:n kautta tein verkkosivustoja muun muassa STT:lle ja Yleisradiolle. Yritys oli mukana yrityshautomossa, jossa mentorina toiminut Teppo Sulonen antoi minulle hyvät eväät menestykselliseen yritystoimintaan. Jokaisen vapaan hetken käytin kotona ja kuvausmatkoilla Staran toimittamiseen, sillä materiaalia tarvittiin paljon ja nopeus oli kaikki kaikessa. Tiedän faktana, että Stara oli Suomen ensimmäinen verkkomedia, jota päivitettiin langattomasti tien päältä Nokian Communicatorin yhteyden kautta. Bitti meni usein vinoon huonojen yhteyksien takia, jolloin koko saitti oli alhaalla, kunnes oli taas kenttää tallentaa koodi uudelleen. Siihen aikaan esimerkiksi tunnin katkos verkkopalvelussa ei tosin juuri hetkauttanut lukijoita.

Staran esittely jossain seminaarissa.

lehdet

Teknologiaorientoituneena olen alusta saakka yrittänyt pitää Staran edelläkävijänä uusien tekniikoiden käytössä, ja vuonna 2005 Starassa julkaistiinkin Suomen ensimmäinen kaupallinen podcast. Vuonna 2006 koettiin selkeä käänne, kun verkkomedioiden arvostus alkoi nousta ja Staran lukijamäärät alkoivat nousta kilpailijoiden ohi. Seuraavana vuonna Nokialta otettiin yhteyttä ja kysyttiin Staran mielenkiintoa lähteä tekemään ensimmäisenä kaupallisena toimijana videopodcasteja matkapuhelimiin. Kiitin tarjouksesta ja videopodcastit vietiin muutama kuukausi sen jälkeen tyylikkäästi Nokian uusiin puhelimiin. Ensimmäinen laite taisi olla N95. Ensimmäiset Nokian kännyköissä natiivisti mukana olleet videotuottajat olivat YLE, Stara ja 24-televisiosarja.

Tähän väliin täytyy kertoa eräs loistava esimerkki siitä miten Stara oli aikaansa edellä. TV- ja bänditaustani ansiosta minut kutsuttiin vuosittain Seiskan synttäreille, jotka olivat siihen aikaan vuoden kuumimmat julkkisbileet. Vuoden 2006 bileissä 23. helmikuuta Risto Kaskilahti laskeutui esiintymislavalle helikopterin rungossa, ja samaan aikaan lavalla räjäytettiin pyrotekniikkaa. Lavan vieressä oleva musta verho ei ollutkaan palosuojattu, joten se syttyi palamaan 1 000 bilevieraan edessä. Stara oli alusta saakka suunniteltu mobiilipäivitykseen, joten otin sekunnissa Nokian Communicatorin taskusta, avasin yhteyden ja Starassa oli juttu julkkisbileissä sattuneesta tulipalosta jo ennen kuin liekit oli sammutettu kunnolla. Sen jälkeen en saanut enää kutsua Seiskan synttäreille.

Staran juttu Seiskan synttäreiltä. Jutun ensimmäinen versio julkaistiin Starassa jo ennen kuin liekit olivat sammuneet.

Uusien tekniikoiden ja ihmetuotteiden kauppaajia on riittänyt vuosien varrella – ja riittää edelleen – tungokseksi saakka. Olen kuitenkin yrittänyt käyttää niissä maalaisjärkeä, ja olen siksi onnistunut välttämään isoimmat ja kalleimmat virheet, kuten aikoinaan muun muassa oman musiikkikaupan perustamisen. Tätä kirjoitettaessa Stara on ollut jo vuosia Suomen suurin yksityinen verkkomedia ja pitkään myös Suomen suurin viihdesivusto (Ajankohtainen tilasto tästä). Viime vuosien Staran tapahtumia en käy tässä enemmälti läpi, sillä niistä on saatu lukea usein myös alan lehdistä. Stara Media Oy:n omistukseen on viime aikoina päätynyt osuuksia monista muista tavalla tai toisella verkkomediaan liittyvistä yrityksistä ja sivustoista. Kasvua täytyy hakea päämedian lisäksi myös muualta.

Valtaosa tämän kirjoituksen lukijoista tietää, että erityisen suurta roolia minun ja Tmi Hitbeatin historiassa näytteli peräti 12 vuoden ajan lukuisissa eri instansseissa jatkunut Suomen oikeushistorian laajin tavaramerkkikiista Etuovi-tavaramerkeistä. Minä ja Alma Media tiedotimme kuitenkin vuonna 2013 yhdessä, että asia on sovittu, joten kiistaa ei ole enää tarpeen kommentoida tarkemmin. Asiasta kiinnostuneet löytävät haluamansa tiedot verkosta tai oikeustapausten tietokannoista. 12 vuoden intensiivikoulutuksen aikana opin tavaramerkit, tavaramerkkilait ja direktiivit sekä ennakkotapaukset etu- ja takaperin ulkoa. Teen nykyisin jonkin verran tavaramerkkialan konsultointia yrityksille ja yhteisöille sekä luennoin tavaramerkeistä erityisesti startupeille, mainostoimistoille ja pk-yrityksille.

Vuoden yrittäjä -palkinto vuonna 2012.

20 vuoden yrittäjäuran toistaiseksi hienoin kohokohta koettiin vuonna 2012, kun minut valittiin Tammelanpuiston Yrittäjien toimesta Vuoden yrittäjäksi. Se oli hieno hetki.

Haluan kiittää upeista vuosista vaimoni, perheeni, ystävieni ja läheisteni lisäksi erityisesti henkilöitä, joita ilman en olisi tässä ja joita ilman tähän tilanteeseen johtanut ketjureaktio olisi todennäköisesti katkennut. Ilman Kari ”DJ Kaippa” Kaivolaa en ehkä olisi koskaan ryhtynyt DJ-uralle, ilman Toni Viemeröä en ehkä koskaan olisi opetellut koodaamaan nettisivuja, ilman Perttu ”DJ Auvo” Nurmen esikuvaa en ehkä koskaan olisi tullut menestyksekkääksi DJ:ksi, ilman Hippi Hovia en olisi ehkä koskaan työskennellyt radiossa, ilman Aku Lohimäkeä en ehkä olisi koskaan työskennellyt televisiossa, ilman Marko Haapahuhtaa en ehkä koskaan olisi päätynyt artistiksi ja ilman Jarkko Tepposta en ehkä olisi koskaan työskennellyt matkaoppaana.

Elämä on jatkumo, jossa kohtaa ajoittain risteyksiä. Jokainen edellä mainituista henkilöistä on ollut tällaisessa tienristeyksessä seuraamani viitta. Yllättävissä risteyksissä ihminen joko ottaa riskin ja muuttaa suuntaa tai jatkaa turvallisesti suoraan. Minä olen yleensä kääntynyt, mutta joskus myös jatkanut suoraan.

40 vuoden elämästä ja 20 vuoden yrittäjäuralta olen oppinyt sen, että kun oma jälkikasvu osoittaa joskus erityistä mielenkiintoa johonkin, niin sitä täytyy buustata. Kenenkään ei tarvitse olla hyvä kaikessa, mutta kaikkien tulisi panostaa täysillä ollakseen hyviä siinä mistä itse pitävät. Niin syntyy menestystä.

PS: Tässä alla vielä Tuplaamon muutama vuosi sitten tekemä haastattelu hieman samasta aihepiiristä.


Jocka Träskbäck (kok.) on ehdolla eduskuntaan Pirkanmaalta.
- Liity Facebook-ryhmään
- Liity Tukiryhmään Facebookissa
- Lue lisää vaaliteemoista
- Tue kampanjaa joukkorahoituksella

Elisa vaatii yksinoikeutta VIIHDE-sanaan

Olen seurannut tavaramerkkialaa erittäin tiiviisti jo 12 vuoden ajan ja käynyt läpi jokaisen tuona aikana Suomessa rekisteröidyn uuden tavaramerkin. Olen tuonut julkisuuteen monia erikoisia tapauksia, jotka olisivat muuten jääneet suurelta yleisöltä huomaamatta. Niistä eniten sai vuonna 2006 huomiota niin sanottu hymiö-case, jonka aikoinaan paljastin ja jota monet mediat seurasivat nopeasti perässä.

Kaikenlaista on siis tullut vuosien varrella nähtyä, mutta tuorein keissi menee kertaheitolla listan kärkeen. Huomasin nimittäin tänään patentti- ja rekisterihallituksen tietokantaa selaillessani, että suomalainen operaattorijätti Elisa hakee parhaillaan tavaramerkkiä sanamerkille VIIHDE. Toisin sanoen se vaatii tavaramerkin rekisteröinnin myötä yksinoikeutta käyttää Suomessa kyseistä sanaa kaupallisena tunnusmerkkinä luettelemilleen tavaroille ja palveluille. Patentti- ja rekisterihallituksen tavaramerkkiosastolle 6. kesäkuuta 2013 jätetyn hakemuksen T201350038 VIIHDE tavara- ja palveluluokat ovat seuraavat:

9: Tieteelliset, merenkulku-, geodeettiset, valokuvaus-, elokuva-, optiset, punnitus-, mittaus-, merkinanto-, tarkastus- (valvonta-), hengenpelastus- ja opetuslaitteet ja -kojeet; laitteet ja kojeet sähkön johtamiseen, kytkemiseen, muuntamiseen, varaamiseen, säätämiseen tai hallintaan; äänen ja kuvien tallennus-, siirto- ja toistolaitteet; magneettiset tietovälineet, tallennelevyt; CD-levyt, DVD-levyt ja muut digitaaliset tallennusvälineet; kolikkokäyttöisten laitteiden koneistot; kassakoneet, laskukoneet, tietojenkäsittelylaitteet, tietokoneet; tietokoneohjelmistot; sähköiseen kaupankäyntiin liittyvät tietokoneohjelmistot; ohjelmistot maailmanlaajuisessa viestintäverkossa tapahtuvaa kommunikointia ja tiedon välitystä varten; tietokoneohjelmistot ja tietokoneohjelmat ja sovellukset, joita käytetään puhelimissa ja muissa kädessä pidettävissä elektronisissa laitteissa.

38: Web-sivustojen sisällön jakaminen muille.

42: Tieteelliset ja teknologiset palvelut sekä niihin liittyvä tutkimus ja suunnittelu; Teolliset analyysi- ja tutkimuspalvelut; Tietokonelaitteistojen ja -ohjelmistojen suunnittelu ja kehittäminen; Websivustojen sisällön päivitys muille; kaikki muut palvelut, jotka sisältyvät tähän luokkaan Nizzan luokituksen aakkosellisessa luettelossa.

Elisa haluaa hakemuksensa mukaan tavaramerkin, jonka myötä yhtiöllä olisi jatkossa yksinoikeus käyttää sanaa VIIHDE kaupallisessa käytössä muun muassa internetsivuilla sekä niiden jakamisessa ja päivittämisessä, CD- ja DVD-levyissä, tietokonelaitteistoissa ja ohjelmistoissa, USB-muistitikuissa, Skypessä ja Facebookissa sekä iPhonen, Androidin ja Windows Phonen ohjelmistoissa. Kiteytettynä siis kaikkialla, johon internet ja tiedonsiirto tavalla tai toisella sisältyvät.

En kuitenkaan pidä mahdollisena, että tällainen hakemus hyväksyttäisiin missään tilanteessa rekisteriin. Mikäli niin kuitenkin tapahtuisi, muuttaisi se merkittävästi sekä verkossa toimivien uusien viihdesivustojen että älypuhelimissa toimivien uusien viihdesovellusten toimintaa ja markkinointia. Moni suomalainen tuntee ELISA VIIHDE -nimisen palvelun, jolla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä tämän hakemuksen kanssa. Haettu tavaramerkki on pelkkä VIIHDE, eikä ELISA VIIHDE. Nyt tulee huomata, että Stara omistaa tavaramerkin Viihdetaivas®, Seiska tavaramerkin Parasta viihdettä®, Nelonen tavaramerkin Viihde on hyväksi® ja Digital Entertainment tavaramerkin TV Viihde®. Tavaramerkkilain mukaan tavaramerkkiä ei voida rekisteröidä, mikäli se on sekoitettavissa muiden aikaisempiin merkkeihin. Merkkiä ei voida myöskään rekisteröidä, jos sanalla on niin sanottu vapaana pitämisen tarve. Ehkä sanaa VIIHDE pitäisi vielä myöhemminkin voida käyttää vapaasti? Ehkä.

Tavaramerkkihakemuksen takana on tietenkin aina ensisijaisesti yksinoikeutta hakeva taho. Hakijan asiamies kuitenkin tekee usein varsinaisen hakemuksen ja tarjoaa asiassa konsultointia. Tässä tapauksessa hakemuksen asiamies on Roschier Brands -asianajotoimisto, joka lukeutuu Suomen suurimpiin alan toimijoihin. Siksi onkin käsittämätöntä, että sieltä on päästetty ulos tällainen aivopieru, joka on mielestäni typerämpi kuin kaikki taannoiset hymiö-hakemukset yhteensä (joista osa on muuten edelleen rekisterissä, toisin kuin monet mediat ovat virheellisesti väittäneet).

Patentti- ja rekisterihallituksessa tietämys tavaramerkeistä ja niihin liittyvästä juridiikasta on usein ollut luvattoman huonolla tasolla, sillä valituslautakunta joutuu alituiseen korjaamaan viraston tekemiä virheitä tavaramerkkilain tulkinnassa. Toivottavasti tässä tapauksessa virasto toimii lain mukaisesti, eikä tapansa mukaan pidä pörssiyhtiön hakemusta automaattisesti oikeutettuna. Soitin hetki sitten virastoon, josta kerrottiin minulle, että tästä hakemuksesta 25.9.2013 ja 2.10.2013 annetuissa muodollisissa välipäätöksissä on molemmissa ollut kyse siitä mihin luokkaan ”websivujen tarjoaminen” kuuluu. Varsinaisen hakemuksen käsittelyyn ei ole siis vielä edes päästy. Aikanaan siitä tulee vielä mielenkiintoista, ellei virasto sitten torppaa hakemusta heti alkuunsa ilmiselvien estemerkkien ja vapaana pitämisen tarpeen perusteella.

Sääli, että huhtikuun alusta on jo aikaa, sillä vielä viime keväänä Elisa ja Roschier olisivat voineet vierittää hakemuksensa aprillipäivän syyksi.


Jocka Träskbäck (kok.) on ehdolla eduskuntaan Pirkanmaalta.
- Liity Facebook-ryhmään
- Liity Tukiryhmään Facebookissa
- Lue lisää vaaliteemoista
- Tue kampanjaa joukkorahoituksella

Start-upit pihalla tavaramerkeistä – akilleen kantapää paljaana

Suomessa hehkutetaan kovasti start up -yrityksiä ja niiden saamia ensiluokkaisia asiantuntijapalveluja. Näissä palveluissa on nyt kuitenkin paljastunut kohtalokas puute, joka on maksanut ja tulee vielä maksamaan yrityksille valtavia summia. Yritykset eivät nimittäin saa juuri lainkaan asiantuntevaa tietoa niiden menestymisen kannalta tärkeimmästä asiasta – tavaramerkeistä.

Taannoin päättyneessä Etuovi-nimikiistassä sain perehtyä 12 vuoden ajan harvinaisen syvällisesti tavaramerkkeihin sekä niihin liittyvään juridiikkaan ja oikeuskäytäntöön. Reilu vuosikymmen oli koulu, joka opetti tavaramerkeistä kaiken oppimisen arvoisen. Siksi katson alaa nyt hieman tavaramerkeillä väritettyjen lasien läpi. Nyt lasit ovat kuitenkin taas silmillä, koska lukemattomat suomalaiset uudet (ja vanhatkin) yritykset tekevät hämmentävän usein kalliita virheitä syyllistymällä tavaramerkkiloukkauksiin. Usein jopa tietämättään. Minulla on asiasta kymmenittäin käytännön omakohtaisia kokemuksia ja esimerkkejä, joten tiedän tarkalleen mistä puhun.

Jokaisen start-upin tärkein tavoite on kehittää, lanseerata ja markkinoida tuote, eli brändi. Brändillä tarkoitan tässä tapauksessa mitä tahansa tuotetta verkkosivustosta mobiilipeliin ja konserttikiertueesta ravintolaan. Menestymisen kannalta tärkeintä ei ole pitchata tuotetta sijoittajille hauskoilla jargon-termeillä, vaan tärkeintä on keksiä tuotteelle osuva, yksinkertainen ja tarttuva nimi, jota lähdetään iskostamaan valitulle kohderyhmälle ja jonka paremmuudesta kertomiseen panostetaan yleensä suuria summia rahaa ja muita resursseja. Tästä vaiheessa paljastuu kuitenkin start-upien akilleen kantapää, johon moni yritys saa rajun iskun. Ja ainoastaan siksi, että yrityshautomot ja muut alan palveluja tarjoavat eivät tunne alaa tarpeeksi, eivätkä toisin sanoen ole tehtäviensä tasalla.

Brändin nimen valinnassa tulee keskittyä muutamaan osa-alueeseen, joista huomattava osa yrityksistä ja niiden sidosryhmistä on edellä mainitulla tavalla täysin pihalla, koska kukaan ei ole osannut kertoa heille asiasta. Brändin nimen tulee olla a) ytimekäs, b) vapaana ja c) rekisteröitävissä tavaramerkiksi. Hyviä nimiä on helppo keksiä, mutta start-upien ja yhtä lailla mainostoimistojen tekemien virheiden ydin ovat vasta kohdat b ja c. Onko brändi vapaana? Entä onko se rekisteröitävissä?

Mitään brändiä ei kannata lähteä kehittämään tai markkinoimaan, ellei sen eteen tehtyä työmäärää ja rahallisia panostuksia voi suojata tavaramerkillä. Ainoastaan tavaramerkki tuo nimittäin omistajalleen yksinoikeuden käyttää merkkiä tavaran tai palvelun kaupallisena tunnusmerkkinä, sillä toiminimi ja aputoiminimi eivät tuo todellisuudessa minkäänlaista suojaa brändille. Ilman tavaramerkkiä kuka tahansa voi ottaa saman merkin käyttöön ja ”lokkeilla” aikaisemman merkin omistajan kovan työn tuloksia.

Turussa on toiminut jo kolme vuotta Pub Höpöhöpö, josta on muodostunut paikallisten suosikkibaari. Omistaja ei ole halunnut rekisteröidä nimeä tavaramerkiksi. Pian hän kuulee, että Vaasaan on avattu myös Pub Höpöhöpö. Ravintoloitsija suivaantuu ja vaatii uutta pubia suljettavaksi. Mitään ei ole kuitenkaan tehtävissä, koska ravintoloitsija ei ole suojannut tuotteensa nimeä tavaramerkillä. Vakiintumiseen vetoaminen ei auta, koska turkulainen ravintola ei ole voinut vakiintua Vaasassa. Höpöhöpö-brändin rakentamiseen käytetyt resurssit ovat siten valuneet osittain hukkaan ja yksinoikeus menetetty.

Uuden brändin kehittäjä on velvoitettu tarkistamaan, että onko Suomessa rekisteröityjä tavaramerkkejä, jotka voisivat olla ristiriidassa tuotteelle valitun nimen kanssa. Jos joku sekoitettavissa oleva merkki on jo olemassa, kannattaa poikkeuksetta vaihtaa nimeä jo suunnitteluvaiheessa. Yleensä näin ei kuitenkaan osata toimia, ja silloin tuloksena on usein kalliita prosesseja, kun tuotteen nimi joudutaan myöhemmin vaihtamaan. Tässä vaiheessa paljastuu liian usein yritysten täydellinen tietämättömyys tavaramerkeistä ja niiden perusteista. Yritykset eivät nimittäin yleensä erota tavaramerkkiä patentista ja sanamerkkiä kuviomerkistä. Usein myös luullaan virheellisesti, että tavaramerkin perään lisätty toinen sana estäisi merkkien sekoittumisen.

Tavaramerkkien korkeakouluna minulle toiminut Etuovi-tapaus on onnellisesti ohi, mutta olen edelleen päivittäin tavaramerkkien kanssa tekemisissä alaan liittyvien konsultointipalvelujen ja Stara Median omistamien tavaramerkkien merkeissä. Keskimäärin kerran kuukaudessa tulee eteen tilanne, joissa esimerkiksi juuri Stara-tavaramerkki tai siihen sekoitettavissa oleva merkki on otettu käyttöön jonkin uuden palvelun nimenä tai nimessä. En mainitse näitä loukkauksia tässä, mutta luennoillani kerron niistä tarkemmin.

Turkulaisen eläintarhan mainostoimisto kehitti asiakkaalle kampanjan, jonka osana julkaistiin eläintarhalle oma kokoelmalevy. Levyn nimeksi valittiin Eläintarha Höpöhöpö Collection. Levyjä painettiin heti 4.000 kappaletta. Televisiomainos oli tehty ja alkanut pyöriä televisiossa, kun Höpöhöpö-tavaramerkin omistaja ilmoitti, että kyseessä on tavaramerkkiloukkaus. Eläintarha sekä sen mainostoimisto ja lakimiehet olivat ihmeissään ja väittivät aluksi vastaan, mutta muutaman tiukkasävyisen kirjelmän jälkeen levy vedettiin myynnistä ja kampanja lopetettiin. Levyt jäivät varastoon.

Loukkaavan nimen valinta on tehty yleensä tietämättömänä ja vahingossa, mutta sillä ei ole merkitystä asian juridiikan kannalta. Keskimäärin kerran kuukaudessa joku yritys tai yrittäjä joutuu vaatimuksestani vaihtamaan tuoteensa a) nimen, b) logon, c) verkkosivun osoitteen ja usein myös d) videot, e) nettibannerit ja f) painetut mainosmateriaalit. Tämä kaikki vain siksi, että tuotteen nimen valinnassa ei ole osattu tai ymmärretty selvittää onko nimi ollut vapaana. Tarkistaminen olisi onnistunut alle minuutissa patentti- ja rekisterihallituksen sivuilta, mutta on vaikea tehdä jotain josta kukaan ei ole kertonut.

Törmään usein tapauksiin, joissa joudun vänkäämään yrittäjän tai jopa lakimiehen kanssa alan juridiikasta ja siitä mikä on loukkaus ja mitkä merkit on sekoitettavissa. Luit aivan oikein, sillä suurin osa lakimiehistäkin on täydellisen ratapihalla tavaramerkeistä ja niihin liittyvän juridiikan perusteista. Samasta syystä monet yritykset ovat saaneet lakimiehiltään väärää informaatiota ja tekevät saamiensa väärien neuvojen takia kalliita virheitä. Minun ei ole tarkoitus vittuilla millekään yritykselle, mutta tavaramerkkilaki velvoittaa tavaramerkin omistajaa pitämään huolta yksinoikeudesta. Siksi asioihin täytyy puuttua heti – tiukasti ja nollatoleranssilla. Muuten yksinoikeuden voi menettää.

Maanlaajuisesti toimivan hampurilaisketjun mainostoimisto keksi Höpöhöpö Burger -nimisen kausituotteen, josta ravintolaketju innostui. Tuotetta markkinoitiin heti laajasti toimipisteissä, radiossa, netissä, lehdissä ja televisiossa. Nimen oikeudet olivat kuitenkin jääneet tarkistamatta sekä mainostoimistolta että yritykseltä. Höpöhöpö-tavaramerkin omistaja otti pian yhteyttä ja kertoi tuotteen ja kampanjan loukkaavan tavaramerkkiään. Purilaisketju kysyi neuvoa lakimieheltään, joka luuli olevansa nerokas ja haki yritykselle tavaramerkkiä hampurilaistuotteille. Tavaramerkeistä tietämätön lakimies ei kuitenkaan tiennyt, että hakemusta ei voi tehdä tietoisena siitä, että joku jo käyttää samaa merkkiä samoille tuotteille. Niinpä Höpöhöpö Burgerin kampanja päättyi ja yritys lakimiehineen sai nenilleen patentti- ja rekisterihallituksessa. Mainosmateriaalit poistettiin.

Verkossa tavaramerkkien merkitys kasvaa koko ajan nopeasti, kun valtava osa brändeistä on pelkkää bittivirtaa. Ilman konkreettista tuotetta brändin tärkein osa on sen tavaramerkki. Näin on Staran, Facebookin, Angry Birdsin, Instagramin ja Googlen kanssa. Helppotajuinen esimerkki on Angry Birds, jonka arvo ei missään nimessä ole pelissä tai sen lähdekoodissa, vaan tavaramerkeissä, joita nyt lisensioidaan ziljooniin tuotteisiin ympäri maailmaa.

Yrityshautomojen ja muiden yrityksille palveluja tarjoavien tahojen tulisi viimeistään nyt ottaa tavaramerkit vakavasti. Ongelma on merkittävä myös mainostoimistoissa, joissa propellipäät kehittävät asiakkaille brändejä ja kampanjoita tuntematta usein lainkaan nimien valintaan ja käyttöön liittyvää lainsäädäntöä. Loukkauksen sattuessa mainostoimisto pesee yleensä kätensä ja asiakas maksaa heidän virheestään. Itse olen törmännyt useita kertoja Stara-tavaramerkin loukkauksiin, joissa nimen tuotteelle on keksinyt (yrityksen kertoman mukaan) juuri mainostoimisto.

Olen käynyt luennoimasta tavaramerkkien perusteista jo useita kertoja sekä mainosalan yrittäjille että start up -yrityksille. Jokaisen luennon jälkeen kuulijoita on tullut kertomaan, että heille ei ole koskaan aiemmin kerrottu näistä asioista. Se on uusien yritysten tulevaisuuden kannalta pelottavaa.


Jocka Träskbäck (kok.) on ehdolla eduskuntaan Pirkanmaalta.
- Liity Facebook-ryhmään
- Liity Tukiryhmään Facebookissa
- Lue lisää vaaliteemoista
- Tue kampanjaa joukkorahoituksella

Etuovi-nimikiista päättyi sovintoon

Monet lukijani ovat seuranneet blogissani jo vuosien ajan Etuovi-nimikiistan värikkäitä käänteitä. Nyt osapuolet ovat 12 vuoden jälkeen päässeet asiassa sopimukseen, ja kaikki omistamani Etuovi-oikeudet siirtyvät samalla Alma Medialle. Alla sovintoratkaisusta yhdessä laatimamme lehdistötiedote.

Helsingissä 9.4.2013, Julkaisuvapaa heti

Etuovi-nimikiista päättyi sovintoon

Mediakonserni Alma Median ja tamperelaisen yrittäjä Jori-Pekka Träskbäckin kiista Etuovi-nimen omistuksesta on päättynyt. Osapuolet ovat päässeet asiassa sovintoon, jossa kaikki Etuovi-tavaramerkin oikeudet siirtyvät Alma Medialle. Osapuolet eivät kommentoi sovinnon yksityiskohtia.

– Olemme tyytyväisiä, että pitkään jatkuneessa kiistassa on päästy vihdoin sovintoon. Sovinnon myötä voimme entistä paremmin kehittää Etuovi-liiketoimintaa, Alma Mediapartners Oy:n toimitusjohtaja Riikka Wulff toteaa.

– Hyvässä hengessä käydyissä neuvotteluissa pääsimme molempia osapuolia tyydyttävään ratkaisuun. 12 vuoden riitaisuudet ovat nyt takana ja molemmat osapuolet voivat jatkaa liiketoimintansa kehittämistä ilman nimikiistan rasitteita, Jori-Pekka Träskbäck kommentoi.

Yhteisen sopimuksemme myötä myös Etuovi-nimikiistaan liittyneet kirjoitukset ovat kadonneet täältä blogistani bittien taivaaseen. Haluan vielä tässä vaiheessa kiittää kaikkia asianosaisia ja hengessä mukana olleita. Case is Closed. Over and out.


Jocka Träskbäck (kok.) on ehdolla eduskuntaan Pirkanmaalta.
- Liity Facebook-ryhmään
- Liity Tukiryhmään Facebookissa
- Lue lisää vaaliteemoista
- Tue kampanjaa joukkorahoituksella

Suomen Tavaramerkkirekisteröinti Oy – huijausta vai ei?

Sain tänään kirjeen Suomen Tavaramerkkirekisteröinti Oy -yritykseltä. Olen kirjoittanut useita kertoja tapauksista, joissa hyväuskoisia yrittäjiä on yritetty viilata linssiin toinen toistaan ihmeellisemmillä tavoilla ja usein siten, että huijariyrityksen nimi ja materiaalin ulkoasu on pyritty saamaan mahdollisimman virallisen näköiseksi. Suomen Tavaramerkkirekisteröinti Oy lukeutuu mahdollisesti näihin yrityksiin. Mahdollisesti, mutta ei välttämättä.

Olen sattuneesta syystä perehtynyt äärimmäisen hyvin juuri tavaramerkkeihin, joten jo kirjeen saapuminen tuntemattomasta yrityksestä aiheutti hieman ihmetystä. Sen otsikoksi oli nimittäin merkitty isolla fontilla ”MUISTUTUS”. Muutenkin virallisen näköisessä kirjeessä todettiin, että eräs omistamistani tavaramerkeistä on uusimisen tarpeessa. Se pitää toki paikkansa, joskin merkin rekisteröinti umpeutuu vasta vuonna 2014. Jatkoin muistutuskirjeen lukemista ja pian olin pudota tuolilta.

Uusimispalvelun hinnaksi kerrottiin 1.490,00 euroa kolmelta ensimmäiseltä luokalta ja 490 euroa mahdollisilta lisäluokilta! Huh huh. Nyt ovat hinnat kohdallaan, sillä ainoa rekisteröintejä uudistava virallinen taho patentti- ja rekisterihallitus veloittaa samasta palvelusta 235,00 euroa kolmelta ensimmäiseltä luokalta ja 125 euroa mahdollisilta lisäluokilta. Myös Suomen Tavaramerkkirekisteröinti Oy joutuu sekin joka tapauksessa tekemään uudistamisen viraston kautta, joten palvelun kate rekisteröinnistä on 1.255 euroa, eli 530 prosenttia. Siinä pääsee jo tuntipalkoille.

Tyhmä ei ole se joka pyytää, vaan se joka maksaa. Jotain rajaa kuitenkin, sillä tiedän kokemuksesta, että tavaramerkit ovat 99,99 prosentille yrittäjistä täyttä hepreaa. Näin ollen tavaramerkin uusiminen voi mennä tällaisen virallisen oloisen muistutusviestin jälkeen helposti tilaukseen, kun lomake näyttää tarpeeksi uskottavalta ja kun siinä todetaan virallisen oloisesti seuraavaa:

Tavaramerkkirekisteröintinne on päättymässä. Uudistamisprosessi alkaa XXXX-XX-XX. Tavaramerkkisuoja on voimassa 10 vuotta ja voidaan uusia aina 10 vuotta kerrallaan. Mikäli haluatte uusia suojanne palauttakaa tämä kaavake allekirjoitettuna.

Yritysten saamat kyseenalaiset viestit on huomattu myös patentti- ja rekisterihallituksessa, joka varoittaa niistä verkkosivuillaan.

Viime vuosina myös muutamat yritykset ovat lähestyneet tavaramerkkien haltijoita muistutuskirjeillä, joita osa asiakkaista on erehtynyt luulemaan viraston lähettämiksi.

Viraston julkaiseman varoitusviestin jälkeen Suomen Tavaramerkkirekisteröinti Oy oli otsikoissa esimerkiksi Iltalehdessä, joka uutisoi yrityksestä otsikolla ”Firma lypsää rahaa valelaskuilla”. Iltalehden toimittaja Risto Kunnas ei ole kuitenkaan erottanut laskua muistutuksesta, sillä laskusta tässä ei ole ollut kyse. Samaan laskuvirheeseen (heh) ovat sortuneet myös Etelä-Savon Kauppakamari, Pohjois-Karjalan Kauppakamari ja YLE Pohjois-Karjala, jota nekään eivät erota muistutusta laskusta. Eikö kouluissa enää opeteta perustason taloustietoutta? Suomen yrittäjät sentään osasi kertoa asiasta todenmukaisesti, eikä väittänyt muistutuksia virheellisesti laskuiksi.

Huijausta vai ei? Pidän itse Suomen Tavaramerkkirekisteröinti Oy:n toimintaa hyvin kyseenalaisena lähinnä järjettömien katteiden vuoksi. Kaikesta edellä mainitusta huolimatta itse en kuitenkaan pidä saamaani muistutuskirjettä varsinaisena huijauksena, sillä etusivun pienellä präntätyssä todetaan disclaimerina varsin fiksusti seuraavaa.

Huomioikaa lisäksi, että tämä kaavake sellaisenaan on pelkkä muistutus eikä se ole sitova. Tämä ei myöskään ole lasku. Voitte myös ottaa yhteyttä omaan/aikaisempaan edustajaanne avustamaan teitä tavaramerkin uusimisprosessissa.

Vaikka tavaramerkit ovat yrittäjille hepreaa, niin tällaisiin asiakirjoihin tutustuminen ennen niiden täyttämistä ja allekirjoittamista on tietenkin ensisijaisen tärkeää. Tässä tapauksessa ongelma on siis lähinnä palvelun törkeässä hinnassa. Olettaen tietenkin, että maksettu palvelu myös toimii. Pidän itse jopa hyvänä, että joku muistuttaa yrityksille tavaramerkin rekisteröinnin päättymisestä.

Moraalisesti tässä mennään kuitenkin kauas harmaalle alueelle, jossa kielelle tulee väkisinkin niin sanottua huijauksen makua. Tilannetta ei ainakaan paranna se, että lehtijuttujen aikoihin erinäisillä foorumeilla yritystä ja sen palveluja on kehuttu erityisen vuolaasti samantyylisin sanakääntein, mutta eri nimimerkein. Kannattanee siis jatkossakin hoitaa itse tavaramerkin uudistamiset. Ohjeet löytyvät verkosta www.prh.fi.


Jocka Träskbäck (kok.) on ehdolla eduskuntaan Pirkanmaalta.
- Liity Facebook-ryhmään
- Liity Tukiryhmään Facebookissa
- Lue lisää vaaliteemoista
- Tue kampanjaa joukkorahoituksella