Tampere rahapulassa – polttaa silti miljoonia homeiseen rötisköön

Vakavissa talousvaikeuksissa painiskeleva demarivetoinen Tampereen kaupunki on valmis säästämään niin lasten varhaiskasvatuksesta kuin omaishoidon tuesta sekä kulttuurista, bussilipuista  ja kymmenistä muistakin kohteista. Samaan aikaan se on kuitenkin valmis polttamaan 3,2 miljoonaa euroa riihikuivaa rahaa vanhan homeisen kivikasan, eli niin sanotun tavara-aseman, siirtämiseksi 24 metriä naapuritontille. Tampereen kaupunginhallitus teki asiasta päätöksen 25. kesäkuuta.

En ole vuosikausiin kuullut mitään yhtä typerää rahareikää, ja vieläpä tällaiseen aikaan, kun kaupungin kassa kumisee tyhjyttään ja kaikesta muusta täytyy säästää. Tavara-asema täytyy saada hoidettua pois, koska se tukkii kaupungin kehityksen kannalta elintärkeän liikenneväylän pahasti. Siksi rakennus pitäisi ensi tilassa purkaa ja siirtää kuorma-autoilla lähimmälle maankaatopaikalle. Jos kelpaa edes sinne.

Kuva: Tampereen kaupunginhallituksen pöytäkirja

Kaupunginhallituksen päätös ei varmasti ollut helppo, sillä se oli hieman pakkoraossa päätöstä tehdessään, koska rötiskön purkaminen olisi varmasti aiheuttanut  vuosia kestävän valituskierteen ja tönö olisi seissyt kuin tatti paikoillaan. Nyt päättäjät joutuivat tekemään jonkinlaisen päätöksen, eli valitsemaan huonoista vaihtoehdoista surkeimman. Se tulee asukkaille kalliiksi, mutta ainakin tavara-asema joko siirtyy tai sortuu, eli joka tapauksessa poistuu hankaloittamasta liikennettä.

Tätä kirjoittaessa minulle tuli mieleen toinenkin vaihtoehto, jolla Tampereen kaupunki saisi kuitattua tavara-aseman purkamisesta koituvat noin 500.000 euron kulut ja vieläpä siten, että urakasta jäisi mukava muisto tuhannen ihmisen kirjahyllyyn. Hieman kieli poskessa esitän, että puretaan homeinen tavara-asema saman tien ja liimataan 1 000 palan kylkeen kyltti ”Terveen järjen peruskivi”. Sen jälkeen myydään palat 500 euroa kappale ja purkukulut on kuitattu. Varsinkin keskustassa liikkuvat autoilijat olisivat varmasti jonottamassa näitä, kuten nyt jonottavat tavara-aseman takia.

Sitten on vuorossa kysely

Mihin näistä valitsemistani omasta mielestäni tärkeistä kohteista sinä olisit valmis panostamaan tavara-aseman purkamisella säästettävät noin 2,8 miljoonaa euroa? Jokainen alla olevista kohteista tarvitsee aidosti rahaa toisin kuin homeisen jopa 5 000 tonnia painavan kivikasan siirtäminen, jossa on vieläpä olemassa riski, että koko tönö romahtaa kesken urakan.

Mitkä kolme olisivat sinun valintasi, jos saisit toimia hetken Tampereen ylivaltiaana? Kerro kolme numeroasi kommenteissa.

1) Varhaiskasvatus
2) Omaishoito
3) Joukkoliikenteen maksut
4) Yhdistysten toiminta-avustukset
5) Työväenopiston maksut
6) Nekalan kirjasto
7) Liikuntapalvelujen maksut
8) Lasten ja nuorten psykologipalvelut
9) Työväenopiston maksut
10) Työllisyyspalvelujen tehostaminen

Disclaimerina todettakoon, että samaistan edellä aivan tietoisesti investoinnit ja käyttötalouden, koska 1) molempien rahat tulevat lopulta samasta lähteestä, eli kaupunkilaisilta,  ja koska 2) Tampereen säästösuunnitelmat ovat yksi suuri kokonaisuus, jossa myös tulot ja menot muodostavat yhden suuren kokonaisuuden oli kyse sitten investoinneista tai bussimaksuista tai erikoissairaanhoidon kustannusten rajusta noususta. Ymmärrän myös tuon homeisen tönön olevan jostain käsittämättömästä syystä suojeltu rakennus. Itse asuin aivan tuon rumiluksen naapurissa vuodet 1996 – 2013, eli 18 vuoden ajan. Tuona aikana tönö oli täysin hunningolla eikä kukaan tietääkseni vaatinut sen kunnostamista tai säilyttämistä. Ainakaan kovaan ääneen.

Tilatkaa siis puskutraktorit paikalle.

Onnea Pirkanmaa! Tunnin juna Helsinkiin etenee viimein

Pirkanmaan politiikan ja elinkeinoelämän viime vuosien merkittävin hanke on ottanut tänään merkittävän askeleen eteenpäin, kun valtionvarainministeriö esittää pääradan merkittävää kehittämistä. Tuoreen budjettiesityksen mukaan tavoitteena on päästä jatkossa Helsingistä Tampereelle junalla alle tunnissa. Upeaa!

Monet poliitikot, järjestöt ja yrittäjät ovat tehneet tämän hankkeen eteen kovasti töitä jo vuosien ajan. Itse olen kirjoittanut hankkeesta useasti niin blogissani kuin monien eri lehtien palstoilla. Taannoin kirjoitimme aiheesta Aamulehteen myös vihreiden Juhana Suoniemen kanssa. Hankkeesta ovat kirjoittaneet myös lukuisat muut poliitikot, ja vielä useammat ovat tehneet hankkeen eteen kovasti töitä kulisseissa. Nyt Pirkanmaa voi onnitella itseään tärkeän virstanpylvään saavuttamisesta. Huutoon on vastattu.

Aamulehti 26.1.2018

Pääradan kehittäminen mahdollistaa Pirkanmaalle monenlaista kehitystä, mutta hanke ei kuitenkaan ole ainoastaan Pirkanmaan etu. Sitä on nimitetty syystäkin ”Puolen Suomen hankkeeksi”, sillä varsinkin Vaasa, Seinäjoki ja Kokkola ovat myös hankkeen merkittävien hyötyjien joukossa. Suomen päärata on nimensä veroinen, ja se olisi tullut nostaa kehitettävien listan kärkeen jo vuosia sitten. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan. Nyt asia toivottavasti etenee maaliin saakka.

Suomen taloudellinen sydän HHT-kasvukäytävä (Helsinki, Hämeenlinna, Tampere) ja sen varrella sijaitseva Lempäälä ovat hankkeen keskipisteessä. Kolmannen raideparin myötä Pirkanmaalle saadaan kovasti kaivatut lähijunat Toijalasta Lempäälän kautta Tampereelle. Ne kasvattavat työssäkäyntialuetta Tampereen suuntaan siinä missä nopeat junayhteydet tekevät saman Helsingin suuntaan.

Tampereelta käy koko ajan enemmän ihmisiä töissä Helsingissä, ja edestakainen matka kestää nykyisin kolmesta neljään tuntia. Jatkossa työmatkojen kestosta voidaan leikata jopa kaksi tuntia, jonka ajan työmatkaajat voivat viettää esimerkiksi perheen parissa. Hankkeen inhimillinen hyöty on siis sekin merkittävä. Liityntäpysäköintien ja nopeiden junayhteyksien tehokas käyttäminen tarkoittaa todennäköisesti myös autoliikenteen vähenemistä varsinkin työmatkaliikenteessä. Se lienee mannaa yksityisautoilua jyrkästi vastustaville vihreille.

Tunnin junassa ei ole kyse ainoastaan Helsingin ja Tampereen keskustojen välisestä liikenteestä, vaan toinen pääpainopiste tulee olemaan lentokenttien välisessä liikenteessä. Hankkeen myötä Tampere-Pirkkalan lentokentästä saadaan viimein Suomen kakkoskenttä, sillä statuksen edellytyksenä on tunnin yhteys pääkentälle. Tampere-Pirkkalan lentokentälle saadaan jatkossa myös junayhteys pääradalta. Se olisi hyvä toteuttaa Sääksjärven rautatieaseman kohdalta, josta Tampereen kaupunkiseudun Kehä II -tie kuljettaa autot lentokentälle. Parhaillaan Finavia remontoi Tampere-Pirkkalaa, joten tilanne näyttää lentokentän kehityksen osalta valoisalta.

Teimme Lempäälän valtuustossa taannoin vuosille 2018-2025 uuden kuntastrategian, jossa kunnan kaavoituksen painopisteiksi valittiin tulevien lähijuna-asemien ympäristöt. Valtionvarainministeriön tuore esitys osoittaa strategian osuneen aivan oikeaan. Nyt meidän täytyy kunnanhallituksessa ja kunnanvaltuustossa ryhtyä tehokkaasti toteuttamaan laadittua strategiaa, sillä emme saa jäädä jälkeen kehityksen junasta.

Ansiosidonnainen yhdenvertaisuuden esteenä – ammattiliittojen sumutuksen loputtava

Suomalaisille on syötetty jo vuosikymmenten ajan pajunköyttä, jota liian moni yhä uskoo. Jos nimittäin kysyt sadalta vastaantulijalta kuka maksaa työttömälle ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen, veikkaan korkeintaan viiden tietävän oikean vastauksen. Loput väittävät maksajaksi ammattiliittoa. Sosiaaliturvan yleisimmät harhaluulot nimittäin ovat, että kerätyt eläkemaksut ohjautuisivat kasvamaan korkoa ja että ansiosidonnaiset kustannettaisiin ammattiyhdistysten jäsenmaksuista.

Kumpikaan ei pidä paikkaansa.

Ansiosidonnaisista 94,5 prosenttia maksetaan valtion kassasta, eli käytännössä maksajina ovat sinä, minä, palomies, sairaanhoitaja, päiväkodin täti, parturi-kampaaja ja lähikauppias. Siis me ihan tavalliset veronmaksajat. Loput 5,5 prosenttia korvauksesta maksaa työttömyyskassa. Ammattiliitot eivät maksa ansiosidonnaisista euroakaan. Siitä huolimatta liitot pyrkivät edelleen uskottelemaan, että niiden jäsenyys olisi muka ansiosidonnaisen edellytys. Tämä harhaluulo on ollut jo vuosikymmenten ajan ammattiliittojen jäsenhankinnan tärkein kulmakivi. Todellisuudessa ansiosidonnaisen saaminen edellyttää jäsenyyttä vain työttömyyskassassa, joka on aina liitosta erillinen organisaatio. Esimerkiksi Loimaan kassa YTK on kaikille avoin ja liitoista riippumaton työttömyyskassa, ja juuri siksi sen suosio kasvaa nopeasti. Yrittäjille vastaava on SYT-kassa. Ansiosidonnaisen saa siis ilman ammattiliittoa ja ammattiliiton palkasta veloittamaa siivua.

Suomen Yrittäjät rohkaisi taannoin työnantajia maksamaan työsuhde-etuna työntekijöiden työttömyyskassan jäsenmaksut, jos ne maksetaan kaikille avoimeen kassaan. Yritysten pitäisi juuri esitetyllä tavalla edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta työelämässä. Syrjintänä esitystä ei voida missään nimessä pitää, sillä yritykset saavat vapaasti tarjota työsuhde-etuna vaikkapa tietyn kuntosalin tai keilakerhon jäsenyyden ilman että työntekijä voi vaatia yritystä maksamaan itse haluamansa uintiseuran tai joogakerhon jäsenyyden. Sama etu tulee tietenkin tarjota jokaiselle työntekijälle, jotka saavat kukin itse päättää ottavatko edun vastaan. Liitot ja kassat ovat toisistaan irrallisia, joten esitys ei mitenkään estäisi työntekijöiden järjestäytymisvapautta. Ammattiliittojen väki on ymmärrettävästi virkansa puolesta täysin toista mieltä, koska heidän työnsä on ylläpitää harhaluuloa, jossa ansiosidonnainen maksetaan nimenomaan liittojen rahoista.

”Ansiosidonnaista työttömyyskorvausta saavat nykyisin ainoastaan työttömyyskassojen jäsenet. Kaikki maksavat, mutta vain osa saa. Reiluako?”

Tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta täytyy edistää työelämässä monin eri tavoin. Se lienee kaikille selvää. Siksi toinen juuri nyt pohtimisen arvoinen asia on ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen laajentaminen kaikille palkansaajille. Tällä hetkellä käytössä oleva malli asettaa nimittäin palkansaajat keskenään merkittävästi eriarvoiseen asemaan, koska ansiosidonnaista työttömyyskorvausta saavat nykyisin ainoastaan työttömyyskassojen jäsenet. Kaikki maksavat, mutta vain osa saa. Reiluako? Ei tietenkään. Nykytilanne on valovuosien päässä yhdenvertaisesta ja tasa-arvoisesta. AY-liike ja sen käsikassara vasemmisto vastustavat kiivaasti työmarkkinoiden tasa-arvon kehittämistä, sillä tämänkaltainen yhdenvertaisuus voisi viedä ammattiliitoilta maksavia jäseniä, jotka huomaavat yhtäkkiä maksaneensa liitolle kuukausittain merkittävän osan palkastaan aivan muusta syystä kuin mitä heille on alunperin uskoteltu.

Seuraavalla hallituskaudella meidän täytyy toteuttaa sosiaaliturvan suurremontti, jonka osana täytyy käsitellä myös ansiosidonnaisen laajentaminen koskemaan kaikkia palkansaajia. Nopeasti kasvava joukko varsinkin nuoria ja pätkätöitä tekeviä jää nykyisin kokonaan vaille ansiosidonnaisen turvaa, koska he eivät kuulu työttömyyskassoihin. Nykymallissa he siis maksavat muiden ansiosidonnaiset vailla mahdollisuutta saada sellaista itse. Ei kuulosta yhdenvertaiselta ja reilulta. Ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen tulen kansanedustajana tekemään aktiivisesti töitä tämän epäkohdan poistamiseksi sekä työmarkkinoiden yhdenvertaisuuden parantamiseksi myös ansiosidonnaisten osalta. Jokainen saa tietenkin halutessaan kuulua ammattiliittoon, mutta valinta pitäisi tehdä oikeista syistä. Ei harhaanjohdettuna.

Hanna-Riikka Siitonen on poissa – elämäntyö jää historian lehdille

Suomen viihdemaailma sai tänään ikävän suru-uutisen, kun kerrottiin tieto laulaja-näyttelijä Hanna-Riikka Siitosen menehtyneen. Itse olin tekemisissä Siitosen kanssa lähinnä aivan hänen julkisen uransa alkuvaiheessa, kun tiemme ristesivät useammankin kerran kuvauksissa, keikoilla ja kiertueilla. Kaksi noista kohtaamisista jäi erityisesti mieleen.

Tahko, 24.4.1994

Olin paikalla Taikapeilin ensimmäisellä julkisella keikalla huhtikuussa 1994, sillä tuossa samassa tilaisuudessa Nilsiän Tahkolla voitin tiskijukkien suomenmestaruuden. ShowMaster DJ -kilpailun finaali järjestettiin Tahkolla osana laajempaa Discopressin järjestämää DJ-ammattilaisten vuosittaista tapaamista. Finaalissa nähtiin DJ-finalistien lisäksi usein myös levy-yhtiöiden showcase-artisteja, ja Tahkolla esiintymässä oli kahden nuoren naisen, Hanna-Riikka Siitosen ja Nina Tapion, muodostama yhtyetulokas Taikapeili.

En muista varmuudella oliko Jos sulla on toinen -single jaettu ammattilaisille promoversiona jo ennen tilaisuutta, mutta viimeistään tuolloin parisataapäinen joukko musiikkialan ammattilaisia huomasi, että tuossa biisissä on sitä jotain. Itse asiassa koko yhtyeessä ja sen biiseissä oli jotain uutta ja raikasta tuolloin erittäin rockvoittoisessa suomalaisen musiikkiscenessä. Popyhtyeet eivät olleet nimittäin keväällä 1994 lainkaan sellaisia itsestäänselvyyksiä kuin ne ovat nykyisin, joten Taikapeili oli tuolloin uranuurtaja lajissaan.

Taikapeili aloitti Suomessa jotain, jonka hedelmistä pääsivät nauttimaan myöhemmin niin Nylon Beat ja monet muut tyttöyhtyeet kuin myös monet poikabändit ja lukemattomat eurodanceyhtyeet. Taikapeili nosti nimittäin konemusiikin – silloin puhuttiin vielä DAT-bändeistä – profiilia merkittävästi, ja Jos sulla on toinen -single olikin ansaitusti valtava jättihitti. Sellainen, joita ei enää nykyisin edes pääse syntymään musiikilajien pirstaloiduttua. Taikapeilin Suuri salaisuus -albumi on sekin edelleen täyttä timanttia ja tärkeä pala suomalaista pophistoriaa.

Last Train To Trancecentral

Vaasa, Rewell Center, 12.8.1994

Samaan aikaan kun Taikapeili teki oman ensiesiintymisen musiikkiammattilaisille Tahkolla olimme suunnittelemassa Vaasaan massiivisia Last Train To Trancecentral -reivejä, jotka olivat myös Suomen kautta aikojen ensimmäiset junareivit. Helsingistä lähti Vaasaan bilejuna, jossa suomalaiset ja ulkomaiset DJ-tähdet soittivat technoa koko matkan ajan massiivisella äänentoistolla vaunuissa, jotka toimivat yhtenä pitkänä klubina. Vaasassa reivit järjestettiin Rewell Centerissä, jonne kaikki 1.600 juhlavierasta mahtuivat juuri ja juuri.

Techno oli kuitenkin vielä vuonna 1994 niin uutta, että tarvitsimme sen lisäksi vastapainoksi myös jotain aivan muuta musiikkitarjontaa. Muistaakseni joko Jussi Patrikka tai VP Hannula keksi, että otetaan technotähtien lisäksi mukaan myös Taikapeili-yhtye.

Yhtye valittiin mukaan, ja lopulta Hanna-Riikka Siitonen ja Nina Tapio nousivat lavalle Marcos Lopezin ja Mijk Van Dijkin kaltaisten trancen supertähtien kanssa Vaasan silloisessa mittasuhteessa valtavan yleisömeren eteen. Keikka oli niin poikkeava illan muusta annista, että se jännitti hieman myös meitä järjestäjiäkin kuten varmasti myös yhtyettäkin. Kaikki meni kuitenkin todella hyvin, ja jengi tanssi villisti myös Taikapeilin hitit, jotka soivat tuolloin radioaalloilla taukoamatta.

Tänä kesänä 2018 muun muassa Nylon Beat ja Tiktak tekivät näyttävät paluun festarilavoille. Olisin toivonut, että myös Taikapeili olisi nähty vielä kerran esimerkiksi Tammerfesteillä. Nyt Hanna-Riikka Siitosen poismenon johdosta Taikapeili on kuitenkin jäänyt historiaan. Siitonen teki mittavan uran myös muun muassa Uusi päivä -ohjelmassa, josta hän vetäytyi vasta alkuvuodesta. Hänen mittava elämäntyönsä jää elämään historian siiville. Harva on saanut urallaan yhtä paljon aikaan.

Huippukokous lottovoitto Suomelle

Kun maailman vaikutusvaltaisimmat johtajat valitsivat tapaamispaikakseen Suomen, oli se lottovoitto. Panostus toi Suomelle valtaisan maailmanlaajuisen mediahuomion. Imagoa ei voi ostaa rahalla, ja satavuotias Suomi sai nyt kampanjan, josta mikä tahansa maa olisi kateellinen.

Suomi tunnetaan lähinnä formulatähdistä, Joulupukista ja Lapista, mutta nyt huippukokous toi esiin turvallisen kongressien Suomen. Tuhannet toimittajat ylistivät päiväkausien ajan Suomea medioissa ja päivittivät tuntemuksiaan miljoonille seuraajille sosiaalisessa mediassa. Sadat miljoonat ihmiset kuulivat ja näkivät miten hyvin Suomessa kaikki toimii, vettä voi juoda hanasta, ihmiset ovat ystävällisiä, luonto on kaunis ja poliisitkin vitsailevat. Unohtamatta eksoottista yötöntä yötä.

Huippukokouksen merkittävin anti siis oli, että maailman suurimmat johtajat luottavat edelleen suomalaisiin tapaamistensa järjestelyissä. Maailman tila on nykyisin sellainen, että turistit ja kongressiväki pelkäävät terrori-iskuja ihan tosissaan. Matkakohteita valitaan siksi entistä enemmän maan turvallisuuden perusteella.

Tampere haastaa jo nyt monin tavoin Helsingin kongressipaikkana, ja Kansi ja areena -projektin valmistuttua vielä selvemmin. Huippukokouksen rahakasta satoa tullaan keräämään Pirkanmaalla vielä pitkään, kunhan kaupunki, Tredea ja sen pyörittämä Visit Tampere voivat panostaa jatkossa vielä nykyistäkin voimallisemmin uusien tapahtumien hankkimiseen. Tähän mennessä on tehty upeaa työtä, josta osoituksena muun muassa yleisurheilun nuorten MM-kisat.

Jocka Träskbäck
kunnanvaltuutettu (kok.)
Lempäälä

Kirjoitus on julkaistu Aamulehdessä 18.7.2018

Aamulehti 18.7.2018

Populisti ostaa ääniä lasten tulevaisuudella

Eduskuntavaalit järjestetään jo ensi kevään, joten vaalikampanjat ovat jo täydessä käynnissä. Demarien Antti Rinne paljasti taannoin 8-10 miljardin euron järjenvastaiset vaalilupauksensa. Yksi Rinteen mahdottomista lupauksista oli eläkkeiden nostaminen. Samaan junaan hyppäsi nopeasti myös kristillisdemokraattien Sari Tanus, joka näki Rinteen avauksessa äänisaaliin mahdollisuuden. Suomessa on seuraavissa vaaleissa 2,1 miljoonaa yli 65-vuotiasta äänioikeutettua. Vähempikin saa poliitikon kumartamaan vanhuksille ja näyttämään takapuolta lapsille ja lapsiperheille.

Nämä populistit yrittävät nyt ostaa tulevissa vaaleissa eläkeläisten ääniä lasten ja nuorten tulevaisuuden kustannuksella. Lyhytnäköistä ja surullista. En saanut vastausta, kun kysyin Tanusilta äskettäin somessa onko linjaus hänen omansa vai kenties kristillisdemokraattien uusi linjaus. SDP sen sijaan äänesti juuri äskettäin lasten asemaa parantavaa varhaiskasvatuslakia vastaan, joten siellä lapset ja lapsiperheet ovat todistetusti vain lypsylehmiä.

Olen itse jo aiemmin ilmoittanut olevani valmis kokoomuksen ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa, jos puolue minut siihen valitsee. Pääteemoihini lukeutuvat erityisesti yrittäjyys ja lapsiperheet, koska Suomen tulevaisuus on kiinni niistä molemmista. Molemmat ryhmät myös tarvitsevat Arkadianmäelle lisää puolestapuhujia, jotka osaavat ja erityisesti uskaltavat sanoa mitä ajattelevat.

Olen nyt seurannut järkytyksellä miten nykyiset populistit tekevät vaalilupauksia tulevien sukupolvien piikkiin. Sukupolvien, jotka eivät kykene vielä edes puolustautumaan, vaikka poliitikoilla on jo kädet kyynärpäitä myöden heidän taskuissaan. Lapsilta on helppo viedä tuhkatkin pesästä, koska heillä ei ole äänioikeutta. Rinne tunnetaan miehenä, jota lasten ja lapsiperheiden asiat kiinnostavat vain juhlapuheissa. Tulevaisuus ei tosin näytä muutenkaan häntä kiinnostavan.

Entä haluaisinko minä korotuksen eläkkeeseeni, jos olisin jo eläkeläinen? Tietenkin haluaisin. Jokainen eläkeläinen haluaisi. Tilanne kuitenkin muuttuu täysin, kun korotuksen hintana on nykyisten lasten ja nuorten tulevat eläkkeet. Vaatisinko itselleni korotusta, jos ja kun sen vuoksi omat lapseni jäisivät aikanaan ilman? En tietenkään. Uskon, että myös valtaosa suomalaisista eläkeläisistä on tarpeeksi fiksuja, etteivät he usko populistisia syöttejä, joita Antti Rinne, Sari Tanus ja varmasti vielä monet muutkin heille syöttävät. Toivottavasti eläkeläiset näkevät sumutuksen läpi.

Eläkekeskustelussa viitataan usein niin sanottuun taitettuun indeksiin. Se otettiin aikoinaan käyttöön, jotta eläkejärjestelmämme kestäisi tulevat koko ajan kasvavat rasitteet. Taitetusta indeksistä luopuminen jättäisi koko eläkejärjestelmämme tuuliajolle, jonka seuraukset olisivat tuleville sukupolville karmaisevat. Eduskunta on jo kertaalleen marraskuussa 2017 hylännyt Kimmo Kiljusen (sdp) järjenvastaisen aloitteen taitetusta indeksistä luopumiseksi. Onneksi järki voitti tuolloin myös demarien omassa eduskuntaryhmässä, joka kääntyi aloitetta vastaan. Sama kävi myös demarivetoisessa valiokunnassa.

Nyt Sari Tanus (KD) on kuitenkin vuorostaan haistanut eläkeläisten irtoäänet ja kaivanut aloitteen naftaliinista. Toivottavasti historia toistaa itseään ja esitys taitetusta indeksistä luopumiseksi kaatuu jo toistamiseen omaan mahdottomuuteensa.

Antti Rinne keksi taannoin rahoittaa demarien varjobudjetin tyhjentämällä satoja miljoonia euroja Suomen itsenäisyyden juhlavuoden rahasto Sitrasta. Suunnitelma oli kuin housuihin kuseminen pakkasella. Tiedätte kyllä mitä sillä tarkoitan. Nyt esitettyä eläkerahastojen lypsämistä voisi verrata varkauteen, sillä vuosikymmenten varrella lastemme tulevaisuutta varten kerätyt varat halutaan panna sileäksi pelkän vaalikampanjan vuoksi.

Jokainen taloutta edes hieman seuraava tietää, että suurten ikäluokkien myötä meillä tulee jo nykyisellään olemaan erittäin suuria haasteita maksaa tulevaisuudessa eläkkeitä nykyisille lapsille ja nuorille. Onko mitään lyhytnäköisempää kuin lisätä kuluja silloin, kun rahat ovat jo muutenkin loppumassa?

Minulla on kaksi lasta, ja toivottavasti kahden-kolmen vuosikymmenen päästä useita lapsenlapsia. Suoraselkäisenä suomalaisena en voisi katsoa itseäni peilistä, jos yrittäisin ostaa eläkeläisten ääniä lyhytnäköisellä ja populistisella lupauksella eläkkeiden nostamisesta.

Ikävä kyllä Suomesta löytyy vielä myös poliitikoita, joiden vaalikampanjan vaakakupissa lasten ja nuorten tulevaisuus ei paina mitään. Useimmilla eläkeläisillä on omia lapsia ja lapsenlapsia. Uskon ja toivon, että he ymmärtävät miten pidetään huolta tulevaisuuden sukupolvista. Toivottavasti he eivät lankea halpamaiseen sumutukseen, sillä lapset ja nuoret ovat puolustuskyvyttömiä tällaisia populisteja vastaan.

 

Antti Rinne, onko tänään aprillipäivä?

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne satuilee nettikolumnissaan miten Suomesta pitäisi hänen mielestään tehdä parempi maa lapsille ja lapsiperheille. Muutama päivä sitten hänen johtamansa puolue kuitenkin äänesti eduskunnassa uutta varhaiskasvatuslakia vastaan. Rinne siis vastusti ihan konkreettisesti lasten ja lapsiperheiden aseman parantamista. Tällainen kaksinaismoralismi on koko Suomen kehittymisen esteenä – ja kärsijöinä ovat nimenomaan lapset ja lapsiperheet.

Uusi varhaiskasvatuslaki on vuosikymmeniin merkittävin lasten asemaa parantava lakiuudistus. SDP perustelee kehityksen vastustamista sillä, ettei laki ollut sen mukaan vielä tarpeeksi hyvä. Samaan aikaan SDP kuitenkin itsekin myönsi, että uusi varhaiskasvatuslaki parantaa merkittävästi aikuisten osaamista erityisesti pedagogiikassa. Silti se vastusti lakia. Askeleita oikeaan suuntaan ei siis saa ottaa, jos yhdellä hyppäyksellä ei päästä maaliin.

Minulle varhaiskasvatuksen ryhmäkoot ovat erittäin tärkeä teema, ja olen tehnyt asian eteen myös ihan konkreettista työtä. Ryhmäkoot eivät tule kuitenkaan varhaiskasvatuslaista, vaan asetuksesta. Niillä SDP ei siten voi uuden lain vastustamistaan perustella. Kaikki täysjärkiset tietävät, että jokainen askel lasten aseman parantamiseksi on tärkeä. Roomaakaan ei saatu valmiiksi kerralla. Siksi onkin mahdonta käsittää miksi Antti Rinne ja hänen eduskuntaryhmänsä käytännössä vastustavat lasten aseman parantamista, mutta samaan aikaan Rinne väittää haluavansa parantaa lasten ja lapsiperheiden asemaa. Jos Rinne sitä oikeasti haluaisi, olisi hän toiminut sen mukaisesti eduskunnassa. Ei toiminut.

Sen sijaan, että SDP yrittää hidastaa lasten ja lapsiperheiden aseman parantamista Suomessa puolue voisi keskittää tarmonsa vaikkapa siihen miten varhaiskasvatuksen laatua voitaisiin tasoittaa eri puolilla maata ja eri kunnissa. Nykyisin tasoeroja on nimittäin aivan liikaa. Lisäksi puolue voisi keskittyä varhaiskasvatuksessa lapsille annettavaan tukeen, joka säästäisi lapset ja yhteiskunnan monilta tulevaisuuden ongelmilta. Näitä samoja teemoja SDP on jo vilautellut, mutta kaikkea ei saada kerralla yhteen lakiuudistukseen.

Näitä samoja asioita voi ajaa myös oppositiosta käsin ilman, että yrittää vesittää koko uuden lain ja positiivisen kehityksen. SDP on monissa kunnissa vahva puolue, ja tiedän omasta kokemuksestani, että demarien valtuustoryhmät tekevät monissa kunnissa ja kaupungeissa hyvää työtä lasten aseman eteen. Miksi kattopuolue ei sitten sitä tee? Näyttää siltä, että kentällä lasten eteen halutaan oikeasti tehdä jotain, mutta Arkadianmäellä puolueen poliittinen asema oppositiossa estää saman. Parhaillaan Antti Rinne väittää perättömästi, että hän ja puolueensa olisivat lasten ja lapsiperheiden puolella. Silti SDP äänesti eduskunnassa lasten ja lapsiperheiden etujen vastaisesti. Kaksinaismoralismia siis riittää.

Teot ratkaisevat, eivät nettisatuilut.

Lempäälän kolmas yläkoulu rakennetaan huputettuna

Lempäälän-Vesilahden Sanomat kirjoittaa tänään Lempäälän kuntakeskuksen uutta yläkoulua koskevasta ponsiesityksestäni, jonka Lempäälän kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti. Uusi yläkoulu tulee sen mukaan rakentaa kokonaisuudessaan huputettuna, eli sääsuojattuna.

Suomen Rakennusinsinöörien Liiton RIL:n arvion mukaan jopa 70 prosentissa kouluista kuitenkin saattaa olla korjausta edellyttäviä kosteusvaurioita, ja niistä aiheutuu nykyisin puolen miljardin euron terveysmenot vuosittain. Julkisten rakennusten kosteus- ja homeongelmat ovat siten kiistatta muodostuneet viime aikoina vakavaksi kansalliseksi ongelmaksi, jonka muun muassa eduskunnan tarkastusvaliokunta on ottanut erityiseen tarkkailuun. Elinkaarimalli olisi tuonut myös Lempäälän yläkoululle tärkeän vakuutuksen home- ja kosteusvaurioiden varalta, koska rakentaja olisi vastannut työnsä laadusta ja rakennuksen ylläpidosta vuosikymmenien ajan. Silloin tavataan tehdä sekundan sijaan priimaa.

Olen puhunut julkisen rakentamisen osalta vahvasti elinkaarimallin puolesta – ja puhun jatkossakin – mutta Lempäälän kouluhanke olisi ikävä kyllä jäänyt hieman liian pieneksi elinkaarimalliin. Kannattavuuden rajana pidetään nykyisin 20 miljoonaa euroa, ja koulun kustannusarvio on tällä hetkellä 14,6 miljoonaa euroa. Siksi kouluhanke toteutetaan elinkaarimallin sijaan nyt kiinteistöleasingilla. Halusin kuitenkin varmistaa, että koulu rakennetaan niin, että sen rakenteet pysyvät kuivina koko rakennusvaiheen ajan.

Lempäälän-Vesilahden sanomat 20.6.2018

Uusi yläkoulu olisi ehkä rakennettu joka tapauksessa sääsuojattuna, koska huputtaminen on nykyisin melko yleistä, mutta mitään takeita siitä ei ollut, ja ilman elinkaarimallia rakentajan pitkän aikavälin vastuu työstään on tunnetusti käytännössä nolla. Siksi halusin varmistua valtuustossa, että koulun rakentamisessa edes kuivaketjusta pidetään huolta koko rakennushankkeen ajan, joten esitin valtuuston päätökseen vielä erikseen mainintaa huputuksesta. Sääsuojauksen hintavaikutus kokonaisuuteen on lähes mitätön, mutta sillä voidaan osaltaan pelastaa koulu homeelta ja säästyä miljoonien remonteilta. Perusteluiksi riittänee vilkaisu naapurikunta Akaan tilanteeseen.

Rakennusvaiheen huputuksia on tehty meillä ja maailmalla jo vuosien ajan, joten alkuperäinen idea ei tietenkään ole minun. Eikä kenenkään muunkaan suomalaisen. Lempäälän yläkoulun osalta ajatuksen sääsuojauksesta esitti ensimmäisenä Sari Sihvo 20. helmikuuta järjestetyssä tilaisuudessa. Sittemmin asiaa on minun lisäkseni pitänyt aktiivisesti esillä myös valtuutettu Piia Nurmela. Todennäköisesti sääsuojauttuna rakentaminen on ollut esillä myös yhdyskuntalautakunnassa. Näin olennainen asia onkin hyvä pitää keskusteluissa mahdollisimman laajasti eri foorumeilla ja useiden tahojen toimesta. Nyt sääsuojaus on viimein pontena valtuuston päätöksessä, joten suojauksen ei pitäisi jäädä pelkkien juhlapuheiden varaan.

Eduskunnan seuraavalla kaudella tulisi ottaa vakavaan pohdintaan lakiesitys, joka edellyttäisi kaikilta julkisilta rakennushankkeilta sääsuojausta. Silloin voisimme säästyä mittaamattoman suurilta menetyksiltä niin rakentamisessa ja remontoinnissa kuin myös huonon sisäilman aiheuttamilta sairaustapauksilta ja miljadien terveyskuluilta. Se olisi tärkeä sijoitus tulevaisuuteen. Onneksi meillä Lempäälässä toimitaan näin jo nyt.

Hyvä niin.

Pidin loman viimeksi 1990-luvulla – yrittäjän jaksaminen on kiinni aivan muusta

Pidin loman viimeksi 1990-luvulla. Ei se ollut maineensa veroista.” Tuota lausahdusta olen ajoittain viljellyt, kun keskusteluissa on tullut puhetta yrittäjien asemasta Suomessa. Yrittäjät ovat täällä kylmässä Pohjolassa olleet perinteisesti sylkykupeista seuraavia, kuten olemme taas viime päivinä saaneet huomata muun muassa Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontulan amatöörimäisen typeristä kommenteista sekä demarien vaalikampanjasta. Yrittäjää pidetään noissa piireissä lähinnä loputtomana lypsylehmänä.

Meidät yrittäjät on siis perinteisesti sysätty ravintoketjun alapäähän, vaikka ilman meitä koko Suomi pysähtyisi kertalaakista. Yrittäjät ja yritykset pitävät tätä maata pystyssä ja maksavat myös julkisen sektorin palkat ja kulut. Ilman yrittäjiä ei siis olisi hyvinvointivaltiota eikä hyvinvointia. Merkittävä osa yrittäjistä raataa kirjaimellisesti niska limassa pitkää päivää surkealla palkalla. Yrittäjät maksavat ensin työntekijöille ja verottajalle, ja vasta sitten saavat ehkä hieman juustoa perheensä leipien päälle, jos siihen sattuu jäämään hieman rahaa. Usein ei jää. Yrittäjät eivät myöskään nosta osinkoja, ellei ensin ole tehty kovalla työllä ja suurella riskinotolla hieman voittoa, jota voisi jakaa osinkona.

”Haluan työn, josta en halua lomaa.”

Itse tein viime vuosikymmenen lopulle saakka aivan liian paljon töitä, kun työpäivät venyivät helposti jopa 12 tuntiseksi seitsemänä päivänä viikossa. Käytännössä yrittäjyys on siis yleensä äärimmäisen kaukana vasemmiston mielikuvaporvareista. Todellisuudessa yrittäjät polttavat itsensä yhä useammin loppuun ja monet jopa hautaan. Viime päivinä muun muassa Lyytin toimitusjohtaja Petri Hollmén ja juontaja Lauri Salovaara ovat julkaisseet sosiaalisessa mediassa tästä asiasta pysäyttävät päivitykset. Keho voi irtisanoa sopimuksensa, vaikka yrittäjä olisi omasta mielestään yhä hyvässä kunnossa.

Yrittäjien raataminen ja hektinen 24/7-elämäntapa menevät joskus niin pitkälle, että fysiikka sanoo itsensä yksinkertaisesti irti. Se on kehon viimeinen hätähuuto, sillä seuraavaksi soitetaan jo hautapaikkaa. Yrittäjän lomista on tullut mediassa viime aikoina mantra, jonka nimeen vannotaan ja joiden uskotaan pelastavan loputtomasti raataneen yrittäjän elämän burnoutilta. Jokainen ihminen on tietenkin erilainen, mutta juuri lomien merkityksen korostaminen on minusta mennyt jo liian pitkälle. Miksikö? Koska silloin jää varjoon yrittäjän jaksamisen kannalta monta kertaluokkaa lomaa tärkeämpi seikka.

”Yrittäjät paikkaavat muita ja tekevät pitkää päivää. Kun työviikon pituus on yli 55 tuntia, uupumisriski kasvaa huomattavasti.”
Työterveyslääkäri Auli Rytivaara

Pidin siis oikean loman viimeksi 1990-luvulla. Se pitää paikkansa, mutta en mainitse asiaa tässä yhteydessä retostellakseni lomattomuudellani, sillä pointtini on täysin toinen. Olen varmasti monien kanssa eri mieltä, mutta väitän, että loma ei pelasta yhtään yrittäjää loppuunpalamiselta. Tiedän useita yrittäjiä, joille loma itse asiassa aiheuttaa arkea enemmän stressiä. Lomalta palataan silloin huonommassa kunnossa kuin sinne lähdettiin. Tiedän toki, että monille yrittäjille lomat ovat tärkeitä ja jopa selviytymisen elinehto. Haluan kuitenkin korostaa, että muitakin vaihtoehtoja paremmalle jaksamiselle löytyy. Lomien sijaan valtaosalle yrittäjiä ratkaisu voisi löytyä aivan tavallisesta arjesta, josta puhutaan nykyisin mielestäni aivan liian vähän.

Minusta jokaisen yrittäjän tulisi tavoitella tilannetta, jossa hän rakastaa sitä mitä tekee, koska silloin menestyksen eteen työskenteleminen on helpompaa ja Vincitin toimitusjohtaja Mikko Kuitusen sanoin ”Maanantaina ei saa vituttaa tulla töihin”. Tuskin kukaan pääsee suoraan unelmatyöhönsä, mutta jo matka siihen on usein mielenkiintoinen ja tarjoaa myös positiivisia haasteita. Sellaisia, jotka eivät välttämättä kuormita äärirajoille. Lomaa parempi vaihtoehto olisikin mielestäni arjen tasapainottaminen mahdollisimman vähän henkisesti ja fyysisesti kuormittavaksi. Se ei tietenkään ole helppoa, mutta mahdollista se kyllä on.

Miksi yrittäjä haluaisi antaa koko ajan 110 % itsestään, jos sen seurauksena menee henki? Vähempikin riittää sekä yrittäjälle että hänen läheisilleen. Päätöksen asiasta voi kuitenkin tehdä vain yrittäjä itse. Oman hyvinvoinnin kuunteleminen ja mahdollisten muutosten seuraaminen on kaiken A ja O, sillä olemme kaikki erilaisia ja oireilemme loppuunpalamisesta eri tavoin. Jokaisen yrittäjän tulee pyrkiä olemaan itselleen rehellinen siitä mikä on oma tilanne fyysisesti ja henkisesti, ja toimia sen mukaisesti. Jos asiasta on epäselvyyttä, niin ammattiapua on runsaasti tarjolla.

”Loma ei pelasta ketään, jos arki kuormittaa liikaa.”

Painoin itse yrittäjänä aivan liian lujaa vuodet 1994-2009, ja vasta jälkeenpäin huomasin, että olisi pitänyt rauhoittaa menoa jo aiemmin. Siihen ei kuitenkaan ollut ensin vuosikausiin taloudellisia mahdollisuuksia, ja kun taloudellinen mahdollisuus lopulta tuli, niin yrityksen kasvun hakeminen lisäsi vauhtia entisestään. Se oli itseään ruokkiva kierre. Onneksi erinäiset seikat auttoivat lopulta huomaamaan, että yrittäjänä minun ei olekaan pakko painaa duunia 24/7. Joskus voi antaa myös itselleen ja läheisilleen aikaa. Muuten voi käydä niin, että yrittäjä huomaa olevansa yhtäkkiä eläkeikänsä kynnyksellä kokematta ja näkemättä tarpeeksi.

Minusta jokaisen yrittäjän tärkein tehtävä on tehdä itsensä tarpeettomaksi. Se on usein liikaa vaadittu varsinkin yrityksen alkuvaiheessa, mutta tavoitteena se on loistava. Kun yrittäjä saa delegoitua yrityksensä rutiinityöt muille, kykenee hän purkamaan omaa kuormitustaan ja näkemään metsän puilta, jolloin yrityksen kehittämisen lähtökohdat ovat aivan toiset kuin arkirutiinien hoitamisen lomassa. Tuollaiseen tilanteeseen pääseminen vaatii tietenkin kovaa työtä, mutta tavoitetilana se toimii hyvin.

Summa summarum. Loma ei pelasta ketään, jos arki kuormittaa liikaa. Siksi yrittäjien tulisi keskittyä satunnaisten lomien sijaan tasapainottamaan koko arkeaan vähemmän kuormittavaksi. Meemeistä tuttu sanonta ”Haluan työn, josta en halua lomaa” on ollut minulla tavoitteena ja ohjenuorana. Toivottavasti sinullakin.

Tuhkatkin pesästä – näin härskisti asumistukimiljoonat koplataan

Olen aiemminkin kirjoittanut siitä miten AY-liike on viime vuosina paisuttanut lakkokassojaan sadoilla miljoonilla euroilla suoraan jokaisen suomalaisen veronmaksajan tilipusseista. Tietenkin maksamatta euroakaan veroja yhteisen hyvinvointivaltion kustantamiseksi. Kyseessä on lähes nerokas noidankehä, joka on hyvin lähellä rahaa sylkevää maagista taikaseinää. Vasemmiston vahvalla tuella tästä himmelistä onkin tehty yksi Suomen historian suurimmista koplauksista, jonka laskua maksetaan nykyisin koko maassa Hangosta Ivaloon yleisesti kohonneina vuokrahintoina.

Miten rahakone sitten toimii?

AY-liikkeen pääosin (58,25%) omistama ja sen vahvassa hallinnassa oleva VVO/Kojamo on toistuvasti nostanut asukkaidensa vuokria yli indeksikorotusten, vaikka sen tulisi olla voittoa tavoittelematon yhteisö. Viime vuosien matalan korkotason tulisi vaikuttaa vuokriin alentavasti, mutta todellisuudessa kulujen laskiessa VVO/Kojamo on vuokrien alentamisen sijaan jatkanut niiden nostamista kerta toisensa jälkeen. Härskein vuokrien nosto on ollut vuonna 2015 Espoon Tapiolassa tapahtunut 117 prosentin kertanosto.

Vuokrien törkeistä korotuksista suivaantuneet asukkaat valittivat Espoossa kuluttajariitalautakuntaan, jonka puheenjohtaja Pauli Stålhbergin lahjomisesta VVO/Kojamo jäi äärimmäisen nolosti kiinni. Helsingin hovioikeus tuomitsi Ståhlbergin sakkoihin kahdesta lahjusrikkomuksesta, koska VVO ja Suomen Asumisoikeus Oy olivat molemmat lahjoneet lautakunnan puheenjohtajaa ulkomaanmatkoilla. Jokainen voi itse pohtia tällaisen lahjonnan mahdollisia motiiveja.

Lisäksi VVO/Kojamo keräsi taannoin asukkailtaan miljoonia euroja tuleviin korjauksiin, joita ei koskaan tullutkaan. VVO/Kojamo nimittäin myi yli 8 000 asuntoaan Y-säätiölle, mutta  niiden korjauksiin asukkailta kerätyt miljoonat se piti tietenkin itsellään.

Yleishyödylliset yhteisöt sitoutuvat tavallisesti rajoittamaan liikevoittoaan ja osinkojaan, mutta AY-liikkeen kohdalla säännöt eivät tietenkään päde. Eihän vasemmisto nyt voisi rajoittaa köyhimpien kansalaisten selkänahasta riistämiään miljoonia, koska sellainen toiminta olisi heikoimpien ja köyhimpien puolustamista. Sellainen toiminta ei kuulu vasemmistolle enää 2000-luvulla, sillä nykyisin raha puhuu ja köyhä vikisee.

Merkittävä osa VVO/Kojamon asiakkaiden vuokrista maksetaan siis kaikkein pienituloisimpien suomalaisten asumistuilla. Ne taas maksetaan verotuloista, eli meidän kaikkien veronmaksajien rahoista. Valtion verotuloja ohjautuu siis tyylikkäästi mutkan kautta vasemmiston vaalirahoitukseen, joten rahaympyrä sulkeutuu tasaisin väliajoin kunta-, maakunta-, EU- ja eduskuntavaaleissa. Selkien rapsuttaminen kuuluu Hakaniemestä tänne Tampereelle saakka. Tässä alla havainnollinen kuva siitä miten tämä rahakone pyörii.

 

”Ei tätä sentään pysty riistoksi sanomaan, mutta onhan tämä meidän kannalta hieman hankala yhtälö.”
– PAM:n puheenjohtaja Ann Selin Helsingin Sanomissa

Vuonna 2017 asumistukien määrä rikkoi kahden miljardin rajapyykin. Viime vuosina hurjalla 10 prosentin vuosivauhdilla nousseet kulut maksetaan alati pienentyvän veronmaksajien joukon tilipusseista. Viime vuonna asumistukiin meni jo 2 003 miljoonaa euroa. Mikään ei kuitenkaan riitä, joten kun AY-liike on halunnut taas lisää rahaa pohjattomaan kassaansa, se on vaatinut poliittisen siipensä SDP:n ja Vasemmistoliiton välityksellä asumistukien korottamista. Taas kerran. Sen jälkeen VVO/Kojamo on nostanut vuokriaan saman verran ja vähän ylikin, jotta veroparasiitti on saanut taas muutaman kymmenen miljoonaa lisää veronmaksajien rahoja itselleen. Ja tietenkin verottomana. Keksin tälle koplaukselle aikoinaan myös mielestäni osuvan määritelmän.

”Käänteinen Robin Hood vie köyhiltä ja pitää saaliin itse.”

Nyt VVO/Kojamoa viedään parhaillaan pörssiin jättihinnalla, joten asukkaiden vuokrat eivät tule ainakaan laskemaan. Päinvastoin. Olen itse pitänyt kiinni periaatteesta, jonka mukaan en halua olla osa minkäänlaista epäeettistä koplausta. Siksi jätin aikoinaan esimerkiksi Talvivaaran osakkeet hankkimatta. Nyt teen saman myös VVO/Kojamon kanssa. Sieltä voisi olla saatavissa hyvää osinkotuottoa, mutta en halua olla osa tällaista härskiä vedätystä, jossa kärsijöinä ovat paitsi kaikkein vähävaraisimmat suomalaiset myös jokainen veronmaksaja.  Yleishyödyllisen yhteisön muuttaminen pörssiyhtiöksi sotii sekin ajatusmaailmaani vastaan, sillä koko touhusta jää nykyisellään niin sanotusti kusetuksen maku. Pörssihanke paljastaa, ettei VVO/Kojamo ole ollut yleishyödyllinen enää ikuisuuksiin. Jos koskaan.

Mikäli vasemmisto olisi oikeasti pienen ihmisen puolella, olisi se aikoinaan estänyt tällaisen koplauksen syntymisen. Raha kuitenkin puhuu, vaikka se olisi revitty kaikkein heikoimpien suomalaisten selkänahasta. Juhlapuheet ja todellisuus ovat taas kerran valovuosien päässä toisistaan.