Puheenvuoroni valtuustossa 30.10.2019: Lempäälän veroprosenttia ei pidä nostaa

Lempäälän kunnanvaltuustossa päätettiin tänään kunnan veroprosentit vuodelle 2020. Vasemmistoliitto esitti, että kunnallisveroa olisi nostettu 0,5 prosenttiyksiköllä 21,00 prosenttiin. Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtajana pidin ryhmämme puolesta tämän puheenvuoron esitystä vastaan.

—-

Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut ja muut läsnäolijat. Lempäälän valtuusto on yhdessä laatimassaan kuntastrategiassa valinnut kasvustrategian ja jokainen kuluvan kauden budjetti on ollut kasvubudjetti. Valtuusto on päättänyt, että kunnan tavoitteena on houkutella kuntaan uusia asukkaita ja yrityksiä, eli uusia veronmaksajia. Siis niitä nettomaksajia, joiden ahkerasta työstä saaduilla veroeuroilla kunnan tarjoamat palvelut ja perhetuvat maksetaan.

Kasvutavoitteesta olemme kuitenkin hieman jäljessä, ja yksi syy siihen on kunnan alueellisen vetovoiman puute. Kunnanvaltuusto toteaa yhdessä laatimassaan kuntastrategiassa, että ”Vain menestyvien yritysten ja uusien työpaikkojen kautta Lempäälään virtaa verotuloja, joilla pystymme turvaamaan kuntalaisille toimivat palvelut ja toimeentulon.” Valtuusto on tässä aivan oikeassa. Näin toimittaessa kunta kasvaa ja kukoistaa.

Arvoisa puheenjohtaja, en näe mitään syytä sille, että kunta heikentäisi vetovoimaansa nostamalla veroprosenttia ja menemällä siten nykyisten veromaksajien taskuille. Lisätäksemme kunnan verotuloja meidän täytyy lisätä Lempäälän vetovoimaa, ei heikentää sitä. Kuten edellä kuulimme, eivät kunnan peruspalvelut ole vaarassa eikä esimerkiksi kuntalaisille tärkeitä perhetupia olla lakkauttamassa

Veroprosentin nostoa esitetään yleensä silloin, kun kunnan taloudelle ei osata tehdä mitään muuta. Siis silloin, kun toimintaa ei osata tehostaa esimerkiksi tarkastelemalla jo olemassa olevia prosesseja ja päällekkäisiä kulueriä. Tämä ilmiö palkansaajien ja eläkeläisten rokottamisesta nähdään parhaillaan tuossa aivan naapurissa Tampereella ja Nokialla, joissa ollaan parhaillaan nostamassa veroprosenttia. Tampereelle on tällä tietoa tulossa sama veroprosentti kuin Lempäälässä on nykyisin käytössä.

Samaan aikaan Ylöjärvellä ollaan parhaillaan laskemassa veroprosenttia, sillä siellä on päätetty panostaa kuntalaisten rokottamisen sijaan talouden tervehdyttämiseen ja kasvuun. Tällä hetkellä Lempäälää alhaisempi veroprosentti on naapureistamme Pirkkalassa ja Valkeakoskella. Jokainen meistä varmasti tietää, mitä Pirkkala-ilmiö tarkoittaa. Strategiaamme on kirjattu, että Lempäälän veroprosentti on alueen keskiarvoa. Nyt esitetyn myötä näin ei enää olisi, joten esitys on siten yhteisen strategiamme vastainen.

Pirkanmaalla on parhaillaan menossa jakautuminen kasvaviin ja taantuviin kuntiin. Tänään valtuusto päättää kumpaan sarjaan Lempäälä jatkossa kuuluu. Esimerkiksi yritystonttien myynnillä Lempäälä tulee parhaassa tapauksessa saamaan vähintään saman verran tuottoa kuin nyt esitetyllä veroprosentin nostamisella voisimme parhaimmillaan saada. Meidän tulee rakentaa kuntaamme Lempäälä-ilmiö.

Arvoisa puheenjohtaja, talouslukumme eivät edellytä veroprosentin nostamista. Meillä ei ole tarvetta työntää kättä yhtään nykyistä syvemmälle kuntalaisten taskuihin. Sen sijaan meidän tulee sanoa ”Kyllä” uusille asukkaille, yrityksille ja työpaikoille, sillä ainoastaan ne tuovat kuntaan pysyvästi lisää kasvua ja verotuloja. Korostan, että tällä valtuustokaudella jokainen budjetti on ollut leikkausbudjetin sijaan kasvubudjetti, eikä ensi vuosi ole poikkeus.

Kokoomus ei näin ollen kannata veroprosentin nostamista.

—-

Vasemmistoliiton esitys veroprosentin nostamisesta kaatui äänin 40-3.

Veikkauksen monopoli aikansa elänyt

Pelimonopolin tarkoituksena on haittojen ehkäisy, mutta Veikkaus ei voi samaan aikaan ehkäistä peliongelmia ja markkinoida pelejä 45 miljoonalla eurolla vuodessa. Suomi lukeutuu maailman peliongelmaisimpiin kansoihin. Meillä on 124 000 ongelmapelaajaa, joista osa häviää jopa 2 000 euroa kuukaudessa. 78% kertoo ongelmiensa syyksi peliautomaatit, joita on tutkitusti sijoitettu erityisesti työttömien ja pienituloisten asuinalueille.

Monopolin purkamisella on positiivisia seurauksia. Ruotsissa valtio perii nettipeleistä 18 prosentin veron, joka meni aiemmin sivu suun. Lisenssimallissa valvonta on tiukkaa ja sakot miljoonia euroja. Siihen kuuluu tehokkaita keinoja ongelmapelaamisen ehkäisyyn, sillä esimerkiksi SpelPaus-palvelussa voi asettaa pysyvän eston kaikkiin peleihin kerralla. Tanskassa on käytössä peliyhtiöiden tietokanta, joka estää maksuhäiriöisten pelaamisen.

Ruotsissa urheilu, kulttuuri ja media saivat rahallisen jättipotin, kun lisenssijärjestelmä vapautti pelimainonnan ja sponsoroinnin. Suomessa rahat menevät sivu suun, vaikka täällä pelataan samoja ulkomaisia pelejä. Suomessa on maailman parasta peliosaamista, jota Veikkaus ei voi tarjota ulkomaille. Monopolin loppu avaisi maailmanmarkkinat, joista voisimme saada merkittäviä tulovirtoja.

Aamulehti 26.10.2019

Veikkausvarojen jakaminen poliitikkoja lähellä oleville järjestöille on kouluesimerkki rakenteellisesta korruptiosta, jossa ruokkivaa kättä ei purra. Nyt on paljastunut jopa miljoonien eurojen väärinkäytöksiä. Lisäksi Veikkaus maksaa miljoonia euroja provisioita ulkomaisille peliyhtiöille, joten häviörahat eivät ohjaudu ainoastaan kansanterveydelle.

Veikkauksen tuotosta merkittävä osa on peräisin peliongelmaisten ahdingosta, säästöistä ja pikavipeistä. Nuo rahat eivät muutu eettisesti hyväksyttäväksi kierrättämällä ne pelikoneiden kautta. Monopoli tulee lopettaa, pelikoneet siirtää valvottuihin tiloihin ja pelien tuotot ohjata kohteisiin valtion budjetin kautta.

Jocka Träskbäck
kunnanvaltuutettu (kok.)
Lempäälä

Kirjoitus julkaistiin mielipiteenä Aamulehdessä 26.10.2019. Lue myös aikaisempi laajempi kirjoitukseni samasta aiheesta otsikolla Veikkauksen monopoli purettava – hyödyt aktiivisesti unohdettu.

Yrittäjät ovat maamme selkäranka – ilman heitä ei olisi hyvinvointia

Suomessa puhutaan paljon palkansaajien toimeentulosta, hyvinvoinnista ja jaksamisesta. Sipilän oikeistohallitus teki heille paljon hyvää esimerkiksi luomalla valtavan määrän uusia työpaikkoja sekä vähentämällä tuloeroja, eriarvoisuutta ja syrjäytymistä. Yksi olennainen seikka jäi kuitenkin vielä puolitiehen, sillä yhteiskuntamme suurimpien vastuunkantajien asema jäi korjaamatta.

Suomessa on 280 000 yritystä, joista 180 000 on yksinyrittäjiä. Suomen Yrittäjien tutkimuksen mukaan puolet heistä ansaitsee kuukaudessa alle 2 000 euroa ja neljännes alle 1 000 euroa. Yrittäjien palkat ovat siis alle kaikkien työehtosopimusten ja normien. Kaiken lisäksi he tekevät työtä ilman kunnollista sosiaaliturvaa ja työaikoja saati arkipyhiä, lomia ja lomarahoja. Tästä huolimatta vasemmisto maalaa yrittäjistä jatkuvasti mielikuvaa ahneina veronkiertäjinä ja riistäjäporvareina. Totuus on hieman toinen.

Yrittäjät ovat tämän maan selkäranka. Joka neljäs yksinyrittäjä tekee töitä yli 50 tuntia viikossa ja puolet yrittäjistä on kokenut haasteita jaksamisessa. Nämä ahkerat vastuunkantajat pitävät kuitenkin koko yhteiskuntamme pyörimässä. Uudet työpaikat syntyvät lähes yksinomaan pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, joissa yrittäjät ottavat merkittäviä riskejä hakiessaan kasvua.

Meidän jokaisen tulee muistaa, että ilman yrittäjiä ei ole hyvinvointia, jota vasemmisto näyttelee puolustavansa. Pienten yritysten toimintaedellytysten ja yrittäjän sosiaaliturvan parantaminen sekä yrittäjäriskin palkitseminen satavat lopulta kaikkien suomalaisten yhteiseen laariin työllisyyden parantuessa. Yrittäjien asian tulisi olla myös hallituksen asia, sillä ilman yrittäjiä vasemmistolla ei ole kakkua jaettavaksi.

Jocka Träskbäck
yrittäjä, kunnanvaltuutettu (kok.)
Lempäälä

Kirjoitus on julkaistu mielipidekirjoituksena Turun Sanomissa 21.10.2019.

Opettajille opas lasten ilmastoahdisteluun: ”Leikki päättyy, kun auringonsäteitä ei ole enää jäljellä”

Kirjoitin taannoin järjestelmällisestä ilmastoahdistelusta, jonka on osoitettu aiheuttavan vakavia mielenterveydellisiä ongelmia. Se aiheuttaa nimittäin aikuisille suomalaisille tutkitusti pakko-oireita, surua, vihaa ja syyllisyyttä. Voidaan vain kuvitella mitä samanlainen pelottelu aiheuttaa alakoululaisille pikkulapsille, jotka eivät vielä kykene muodostamaan itse omaa käsitystään hankkimalla tietoa useista eri lähteistä.

Käynnissä oleva ilmastonmuutos on tietenkin vakava asia, ja olen kirjoittanut siitä useasti muun muassa vaaliteemoissani (lue tästä lisää). Oli aihe vakava tai ei, emme missään nimessä saa pelotella sen varjolla puolustuskyvyttömiä pikkulapsia maailmanlopun tunnelmiin. Opettajille tarkoitettu Open ilmasto-opas kuitenkin opastaa nyt lasten järjestelmälliseen ilmastoahdisteluun. Alakouluikäiset lapset ovat erityisen alttiita opettajien auktoriteetilla annettavaan tietoon, joten tällaiseen toimintaan täytyy suhtautua erityisellä varauksella.

”Mielenosoitusten järjestäminen tai sellaiseen osallistuminen ovat mahdollisia tapoja opetella kansalaisvaikuttamisen taitoja. Lasten aloitteesta tehdyt vaikuttamiskampanjat kiinnostavat usein myös mediaa, joten kannattaa harkita myös tiedotusvälineisiin yhteydessä olemista.”

Sen sijaan, että lapset pidettäisiin ilmastoahdistelun ulkopuolella Open ilmasto-opas rohkaisee käyttämään lapsia medianäkyvyyden välikappaleina, koska lasten mielenosoitukset saavat sen mukaan tiedotusvälineissä enemmän palstatilaa kuin aikuisten. Se pitääkin varmasti paikkansa. Lasten käyttämiselle mielenosoituksissa ja muussa kampanjoinnissa näyttää olevan yksinkertainen motiivi – medianäkyvyys.

”On kuitenkin olennaista, että opettajan käsitys on oikea, jottei hän vahingossa tule välittäneeksi mahdollisia virheellisiä ajatusmallejaan oppilaille.”

Opettajien tulee siis varmistaa, etteivät he välitä lapsille muita kuin yhden oikean totuuden ajatusmalleja. Toisenlaiset ajatusmallit ovat virheellisiä, koska ne voivat saada oppilaan kyseenalaistamaan hänelle syötettyä ajatusmallia. Mikäli oppilas turvautuu itse tiedonhakuun tai keskustelee aiheesta esimerkiksi vanhempiensa kanssa, tulee opettajan tarkistaa, että hänen oppilaille välittämänsä ajatusmalli on juuri Se Oikea. Ehkä seuraavaksi lapsia kehotetaan aina ennen nukkumaanmenoa kumartamaan Vihreiden puoluetoimistoa kohti.

”Ilmastonmuutoksesta löytyy paljon erilaista tietoa ja myös asenteellisia kirjoituksia internetistä. Välillä jopa aikuisen voi olla vaikea päästä selville tiedon luotettavuudesta, joten voi olla että opettajan on hyvä suorittaa tutkimusaineistolle ennakkovalintaa, ettei koulussa opittu tieto ainakaan lisää virheellisiä käsityksiä aiheesta.”

Opettajan tulee siis suorittaa tutkimusaineistolle ennakkovalintaa, eli varmistua siitä, että valittu aineisto on yhden oikean totuuden ajatusmallin mukainen. Ilmasto-opissa auktoriteettien sokea kunnioittaminen on ainoa tie valaistumiseen, sillä on vain yksi totuus eikä ole muita totuuksia. Oma tiedonhankinta ja omien vanhempien kanssa käydyt keskustelut voivat oppaan mukaan johtaa oppilaan harhaan, koska vanhempien on vaikea päästä selville tiedon luotettavuudesta. Siksi on parempi saada oikeaa tietoa suoraan opettajalta, jolle on kerrottu opaskirjasessa oikea ajatusmalli.

”Yksi osallistujista valitaan kasvihuonekaasuksi (hippa) ja muut osallistujat ovat auringonsäteitä. Auringonsäteet juoksevat ilmakehässä maan ja auringon väliä. Auringosta maahan he saavat juosta vapaasti, mutta maasta aurinkoon juostessa kasvihuonekaasu-hippa ottaa heitä kiinni. Kiinnijääneet auringonsäteet jähmettyvät paikalleen ja muuttuvat ilmakehää lämmittäviksi kasvihuonekaasuiksi. Leikin kuluessa kasvihuonekaasujen määrä ilmakehässä kasvaa jatkuvasti, ja auringonsäteiden on yhä vaikeampi päästä kimpoamaan (juoksemaan) takaisin avaruuteen kohti aurinkoa. Leikki päättyy, kun auringonsäteitä ei ole enää jäljellä.”

Leikki siis päättyy, kun auringonsäteet loppuvat.

Lapsikin ymmärtää, että auringonsäteiden loppuminen tarkoittaa kuolemaa. Ellei tämä ole pikkulasten ilmastoahdistelua, niin ei sitä ole mikään. Koululaisen ja päikkyläisen isänä tiedän, että tällainen pelottelu tulee aiheuttamaan lapsille ongelmia. Joku voisi todeta, että leikki leikkinä, mutta kotona nukkumaan mentäessä tilanne voi olla aivan toinen, kun koulussa on kerrottu lapsille auringon voivan pimentyä ilmastonmuutoksen vuoksi. Toivottavasti kouluilla ja opettajilla on sen verran tervettä järkeä, etteivät lähde aivopesemään lapsia tällaisella tuuballa. Ellei Pirkkalan moniste ole sinulle jo tuttu, niin viimeistään nyt se kannattaa googlettaa tai klikata suoraan tästä. Se näyttää nimittäin tehneen nyt paluun ilmastoversiona.

Jos nyt kuitenkin heitettäisiin tällaiset pamfletit kierrätykseen ja annettaisiin lasten olla vielä lapsia ilman ahdistelua maapallon ja ihmiskunnan tulevaisuudella. Lapsille voidaan kertoa, että tällainen ilmasto-ongelma on olemassa ja että aikuiset yrittävät sitä parhaillaan ratkaista parhaansa mukaan. Meillä on jo aivan tarpeeksi ongelmia ilmastoahdistuneiden aikuisten kanssa, joten  lasten mielenterveyttä näillä ongelmilla ei pitäisi enää horjuttaa.

Tehokkaimmin suomalaiset voivat hidastaa ilmastonmuutosta vähentämällä yleistä kulutusta, panostamalla ydinvoimaan ja pienydinvoimaloihin (SMR) sekä viemällä ulkomaille maailman puhtainta teknologiaa. Esimerkiksi Kiina, Intia ja Saksa tarvitsevat kipeästi suomalaisia clean techin innovaatioita. Vain viemällä osaamistamme ja teknologiaamme ulkomaille voimme olla kokoamme suurempi toimija globaalin ilmastonmuutoksen torjunnassa. Lisää näkemyksistäni ilmastonmuutoksesta ja sen torjumisesta löydät vaaliteemat-sivulta kohdasta kolme. Siellä ei mainita lasten pelottelua yhtenä keinona.

Olenko minä vihapuheen uhri? Tutkimuksen mukaan kyllä

Olen jo vuosia ilmaissut huoleni siitä miten sosiaalisen median myötä vihapuheeseen viittaamisesta on tullut uusi mantra ja eri mieltä olevien kommenteista triggeröityminen vaikuttaa olevan monille jo harrastus. Vihapuheeseen vetoamisen kynnys on romahtanut, vaikka kukaan ei näytä varmuudella tietävän mitä vihapuhe edes tarkoittaa saati mitkä kriteerit viestien tulee täyttää ollakseen vihapuhetta.

Olen viime aikoina havainnut, että juuri vihapuheeseen vetoamalla on ryhdytty vaatimaan nettikeskusteluihin tiukempaa valvontaa ja jopa ennakkosensuuria. Tämä siitä huolimatta, että vihapuheen määritelmä on edelleen retuperällä. Vihapuheeksi luetaan ymmärtääkseni nykyisin myös tavallisiin väittelyihin liittyvä joskus kiivaskin viestintä. Nyt minulla on siitä tutkitusti mustaa valkoisella.

Vihapuhe muuttui nimittäin omalta osaltani konkreettiseksi, kun useat henkilöt ottivat viikonloppuna yhteyttä ja kertoivat minun lukeutuvan Suomessa eniten vihapuhetta saaneisiin poliitikoihin. Sain osakseni osanottoja ja pahoitteluja sekä tiedusteluja miten pärjään saamieni vihaviestien kanssa. Ensin luulin, että kyse oli pilasta, kunnes näin oheisen kuvakaappauksen ja sain linkin valtioneuvoston tilaamaan ja Jyväskylän yliopiston ja Punos Researchin toteuttamaan tutkimukseen ”Viha vallassa: Vihapuheen vaikutukset yhteiskunnalliseen päätöksentekoon” (PDF).

Kuva: Viha vallassa: Vihapuheen vaikutukset yhteiskunnalliseen päätöksentekoon -tutkimus 2019

Ensinnäkin tutkimuksen listauksessa minut on merkitty virheellisesti perussuomalaiseksi, joten yksin se murentaa ripauksen tutkimuksen uskottavuutta. Jos kuitenkin unohdetaan virheellisesti merkitty puoluekanta, katson päässeeni tutkimuksen listalla melko kovaan seuraan kokoomuksen joukoissa. Tässä puolueemme edustus vihapuhe-tutkimuksessa:

Tere Sammallahti
Petteri Orpo
Juhana Vartiainen
Tuomas Tikkanen
Kai Mykkänen
Timo Heinonen
Alexander Stubb
Atte Kaleva
Sanni Grahn-Laasonen
Henna Virkkunen
Elina Lepomäki
Antti Hakkanen
Petri Sarvamaa
Arto Satonen
Jocka Träskbäck

Vaikka pääsinkin arvovaltaiseen seuraan, täytyy minun kuitenkin omalta osaltani kyseenalaistaa tutkimuksen tulokset. En nimittäin koe joutuneeni vihapuheen kohteeksi Twitterissä tai muuallakaan sosiaalisessa mediassa. Olen käyttänyt sosiaalisen median alustoja työkseni vuodesta 2005 lähtien ja eduskuntavaalien alla nousin hetkeksi koko maan poliitikkojen ykköseksi Apu-lehden ja Underhoodin somelistalla. Kaiken järjen mukaan minun pitäisi olla tietoinen, mikäli lukeutuisin eniten vihaviestejä saaneisiin suomalaisiin poliitikoihin. Tällaista en ole kuitenkaan huomannut, vaikka kriittisiä viestejä olen luonnollisesti saanut ehkä jopa sadoittain. Kriittiset viestit eivät kuitenkaan ole vihaviestejä.

Lukuisat mediat ovat viikonloppuna uutisoineet tutkimuksen tuloksista, ja lukuisat suomalaiset ovat kilvan äimistelleet vihapuheen yleisyyttä. En tietenkään voi puhua muiden listalla olevien puolesta, mutta omalta osaltani en koe kuuluvani listalle. Olen tietenkin saanut paljon kärjekästäkin palautetta, jonka tarkoitus on usein ollut tietoisesti provosoida. Joskus olen myös provosoitunut, vaikka ei olisi pitänyt. Silti en muista yhtään viestiä, jonka olisin kokenut vihapuheeksi tai josta olisin pahoittanut mieleni. Nyt olisi siis enemmän kuin paikallaan tarkistaa tutkimuksessa käytetyn vihapuheen määritelmä. Se on nimittäin koko keskustelun ydinkysymys.

”Tutkimuksessa vihapuheella tarkoitetaan halventavia, uhkaavia tai leimaavia ilmaisuja, jotka liittyvät puheen kohteen henkilökohtaisiin ominaisuuksiin tai joiden taustalla on suvaitsemattomuus.”

On tietenkin mahdollista, että minä en ole kokenut saamiani viestejä vihapuheeksi, koska en ole antanut viestien ja painostuksen vaikuttaa mielipiteisiini tai kirjoituksiini. Olen toki huomannut, että jotkut poliitikot ovat kuin tuuliviirejä, jotka myötäilevät kulloistakin tuulenvirettä, keskustelukumppania ja yhteydenottoa. Silloin myös kokemus vihapuheesta voi olla tavallista herkempi. Lisäksi herkkänahkaiset poliitikot voivat kokea asiat hieman toisin kuin muut.

Samalla täytyy kuitenkin todeta, että suomalaisissa poliitikoissa on runsaasti ihmisiä, jotka aivan tarkoitushakuisesti triggeröityvät hyvinkin pienistä vihjauksista ja tekevät niistä elämää suurempia ongelmia varsinkin Twitterissä. Usein tavoitteena on lähinnä saada aikaan mahdollisimman suuri show näkyvyyden vuoksi. Tämä toimintatapa yleistyy varsinkin vaalien alla. Twitter näyttelee kuitenkin Suomen mediakentässä häviävän pientä roolia, sillä se on kuin hiekkalaatikko koulun välitunnilla. Samat ihmiset kommentoivat viestejä päivästä toiseen, ja suuri yleisö eksyy paikalle vain mediakohujen kautta.

”Esimerkiksi vaatimukset tätä sukupuolineutraalia kielenkäyttöä kohtaan ampuvat monessa kohdin pahasti yli. Ihmiset ovat nykyään kauhean herkkiä loukkaantumaan kaikesta. Mistään asiasta ei uskalla enää edes leikkiä laskea.”
– Eppu Normaalin Pantse Syrjä

Kiivas ja nopeatempoinen keskustelu sosiaalisessa mediassa – ei siis välttämättä vihapuhe – on toki ongelma monille vanhemman koulukunnan poliitikoille. Edellisissä vaaleissa vetäytyi eläkkeelle moni yli 70-vuotias kansanedustaja, ja olen ymmärtänyt yhdeksi eläköitymisen merkittävistä syistä nykyisen totuttua nopeamman tiedonvälityksen sosiaalisessa mediassa ja perinteisissä medioissa.

Takavuosina kansanedustaja antoi kommentin tai pari viikossa, mutta nykyisin pitää olla valmiina reagoimaan kysymyksiin ja kritiikkiin jo minuuteissa. Yksi somepäivitys voi aiheuttaa hetkessä kymmeniä kommentteja ja kysymyksiä, joihin ei yksinkertaisesti ehdi vastata. Silloin voi olla helpompi jättää osallistumatta koko keskusteluun. Ei siis ihme, että tällainen hektisyys ei välttämättä kiinnosta vanhaa kaartia. Kun siihen päälle tulee vielä kritiikkiä kaikista somekanavista, niin keskusteluun osallistumisen kynnys voi nousta korkealle. Viestitulva ja kritiikki eivät kuitenkaan välttämättä tarkoita vihapuhetta, vaan edustavat sosiaalisen median kulttuuria. Niin hyvässä kuin pahassa.

Nykyiset vihapuheen vastaiset toimenpiteet ovat minusta riittäviä. Rikoslaissa on määritelty riittävällä tavalla esimerkiksi kunnianloukkausten ja laittoman uhkauksen tunnusmerkit. Sananvapaus tarkoittaa vapautta sanoa, ja jokainen vastaa sanomisistaan tarvittaessa myöhemmin tuomioistuimessa. Viimeistään tämä tutkimus osoitti, että vihapuhelakia saati ennakkosensuurin tai nettivalvonnan kiristämistä ei tarvita. Sen sijaan vihapuheen yleinen tuomitseminen asenteiden tasolla olisi tietenkin paikallaan. Siihen me jokainen voimme yhdessä vaikuttaa.

Mutta ennen sitä täytyy määritellä vihapuheen tunnusmerkit.

PÄIVITYS 9.10.2019

Nyt sain tiedon, jota ounastelinkin jo tuossa edellä, kun minut oli listattu vihapuheen suurimpien uhrien joukkoon. Valtioneuvoston tilaaman tutkimuksen mukaan someviestit ovat nimittäin vihapuhetta, kun niissä esiintyvät esimerkiksi nämä sanat:

Muija, akka, harppu, reppana, turvapaikkaturisti, hihhuli, luuseri, aivopieru, munaton, hinaaja, penikka, paviaani, tantta, misu, ituhippi, lerssi ja svedu.

Olen itsekin syyllistynyt vihapuheeseen, koska olen käyttänyt useita kertoja esimerkiksi nimitystä aivopieru. Tällainen tutkimus vesittää oikeaa ongelmaa, eli sitä, että monet ovat oikeasti järjestelmällisen someahdistelun kohteena. Lillukanvarsien ja ongelman tarkoitushakuisen paisuttelun sijaan tutkijoiden tulisi keskittyä olennaiseen. Tämä tutkimus ei ollut sitä.

Mediatalojen uutiskoneet sosiaalisen median aikakaudelle

Viestinnässä eletään parhaillaan historiamme hektisintä aikakautta, jonka myötä vakiintuneet tavat joudutaan heittämään roskakoriin muutaman vuoden välein. Kuopion tragedian myötä ryhdyin taas kerran pohtimaan perinteisten medioiden roolia tiedonvälityksessä sosiaalisen median aikakaudella. Siinä on nimittäin vielä paljon kehittämistä.

2000-luvun alkuvuosina internetin nousu yllätti jokaisen perinteisen mediatalon housut kintuissa, mutta sittemmin tilanne on tasaantunut. Tavallisten uutispäivien käytänteet ovat toimituksilla nykyisellään hyvin hallussa, mutta mediataloilla on vielä paljon kehitettävää suurissa ja nopeatempoisissa uutistapahtumissa.

Kuopion tragediassa sosiaalisen median merkitys jäi melko vähälle, mutta niin ei välttämättä tarvitsisi olla. Perinteinen toimittajan henkilökohtaisesti paikan päällä tekemä journalismi on ja tulee jatkossakin olemaan avaintekijä, mutta kansalaisten sosiaaliseen mediaan tuottamaa sisältöä tulee jatkossa nostaa keskiöön paljon nykyistä näkyvämmin.

Britannian yleisradioyhtiö BBC:n kriisiraportointia käsittelevä raportti Social Media at BBC News: The Re-Making of Crisis Reporting on mielenkiintoinen paketti, jossa aihetta käsitellään monelta kantilta. Tulevaisuudessa varsinkin hektisissä uutistapahtumissa toimitusten tehtävä on perinteisen journalismin lisäksi kuratoida, faktatarkistaa, taustoittaa ja varsinkin yhdistellä sosiaalisessa mediassa julkaistua materiaalia.

Kuva: Social Media at BBC News: The Re-Making of Crisis Reporting

BBC on tästä paras esimerkki myös siksi, että se on pisimmällä sosiaalisen median valjastamisessa tutkivan journalismin välineeksi. Jotkut ehkä muistavat vielä Sudanin Khartumissa kesäkuun alussa tapahtuneen massamurhan, jossa maan armeija, poliisivoimat ja puolisotilaalliset joukot iskivät kansalaisia vastaan. Tapahtumat tallentuivat sosiaalisessa mediassa satoihin kuviin ja videoihin, joista BBC:n toimitus kokosi myöhemmin hämmästyttävän tarkan tilannekuvan tapahtumien etenemisestä hetki hetkeltä. Se oli tulevaisuuden kansalaisjournalismia parhaimmillaan.

Suomalaiset mediatalot ovat toivottavasti jo kehittämässä somesisältöjä tehokkaasti hyödyntäviä toiminnallisuuksia, sillä merkittävä uutistapahtuma ei koskaan varoita tulostaan ennakkoon. Koneiston täytyy käynnistyä minuuteissa, ja kaikkien pitää tietää silloin oma tehtävänsä. Ellei tällainen hanke ole jo vireillä, tulee sellainen käynnistää ensi tilassa. Muussa tapauksessa kehitys ajaa perinteisten mediatalojen ohi kuten se teki 2000-luvun alkuvuosina internetin myötä. Mediatalojen tulee ottaa nykyistä aktiivisempi ote somesisältöjen hyödyntämisessä uutistoiminnassa.

Kirjoittaja on 26 vuotta journalistina, päätoimittajana ja kustantajana toiminut media-alan yrittäjä.

Koulukiusaajien paapomisen täytyy loppua

Kirjoitin taannoin, että kiusaamisesta puhuminen on aina uhrin vähättelyä. Kyse on usein pahoinpitelyistä, varkauksista, salakatseluista, kunnianloukkauksista ja jopa seksuaalisesta ahdistelusta. Koululaisten väliset tapaukset niputetaan kuitenkin puheissa usein kiusaamiseksi, jolloin niihin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti. Nyt tarvitaan vahva ryhtiliike kiusaamisen kitkemiseksi, sillä nykyisillä keinoilla ja vanhempien tuella se ei ole onnistunut riittävästi.

Koulu on merkittävä osa jokaisen lapsen elämää. Kiusatuille se on kuitenkin painajainen, johon yhteiskunta pakottaa joka päivä. Sosiaalisen median myötä myös iltaisin ja viikonloppuisin. Ei siis ihme, että joidenkin kiusattujen lasten vanhemmat ovat ottaneet oikeuden omiin käsiinsä jopa vuosia jatkuneen kiusaamisen lopettamiseksi. Yhteiskunnan vastuulla on varmistaa turvallinen opiskeluympäristö, mutta siinä ei kuitenkaan ole aina onnistuttu. Mikä siis neuvoksi?

Kiusaajien paapomisen täytyy loppua, sillä lasten pitää ymmärtää tekojensa vakavuus. Tekoja tulee käsitellä todellisilla rikosnimikkeillä, vaikka lapset eivät ole vielä rikosoikeudellisesti vastuussa. Lisäksi niistä tulee ilmoittaa herkästi poliisille Lappeenrannan mallin mukaisesti. Hallitukselle juuri jätetyn aloitteen mukaan Suomessa pitäisi harkita Ruotsin mallin mukaista korvausten maksamista kiusatuille, sillä korvausvastuu herättää koulut kitkemään kiusaamista tehokkaammin. Eurot kun motivoivat usein parhaiten.

Opettajien valtuudet puuttua kiusaamiseen ja häiriökäyttäytymiseen fyysisesti täytyy palauttaa. Kiusaajan erottaminen määräajaksi tulisi jatkossa onnistua hitaan byrokratiaviidakon sijaan rehtorin päätöksellä. Jos kiusaaminen vielä jatkuu, tulee kiusaaja määrätä vaihtamaan koulua, sillä kiusatun ei pidä kärsiä enempää. Muutokset voivat olla hallinnollisesti raskaita, mutta ne eivät ole yhtä raskaita kuin elää arkea koulukiusattuna. Meidän aikuisten täytyy kyetä nykyistä parempaan, ja se onnistuu vain kantamalla vastuumme yhdessä.

Jocka Träskbäck
yrittäjä, valtuutettu (kok.)

Kirjoitus on julkaistu Tamperelainen-lehden kolumnina 18.9.2019.

Koulumaailma tarvitsee ryhtiliikkeen – oppivelvollisuuden pidennys on väärä lääke

Rinteen hallitusohjelmassa luvattiin panostaa vahvasti koulutukseen, mutta jo hallituksen ensimmäisen sadan päivän aikana paljastui, että lupaukset jäävät torsoksi. Hallituspuolueet keskustaa lukuun ottamatta lupasivat nostaa opintotukea, mutta jokainen niistä petti lupauksensa. Vihreiden lupaama koulutusmiljardi osoittautui sekin saman tien katteettomaksi opiskelijoiden äänten ostamiseksi. Parhaillaan korkeakoulut valmistautuvat jopa leikkauksiin, koska hallitusohjelmassa luvattuja rahoja ei ole sittenkään tulossa.

Rinteen rytmiryhmä avustaja-armeijoineen petti siis lupauksensa rahallisesta panostamisesta koulutukseen. Rahoituksen lisäksi erityisen paljon huomiota on saanut hallitusohjelmaan kirjattu oppivelvollisuusiän korottaminen 18 vuoteen. Toivon, että tämä kallis silmänlume jää yhtä torsoksi kuin hallituksen muut koulutuslupaukset, sillä kaksi pakollista lisävuotta koulunkäyntiä eivät paranna suomalaista kilpailukykyä saati osaamista eivätkä myöskään vähennä syrjäytymistä tai eriarvoisuutta. Todella kalliiksi yhteiskunnalle se kuitenkin tulee. Koulu-urien pakollisen pidentämisen sijaan hallituksen tulisi keskittyä perusasioihin, joissa on koulutuksen saralla paljon korjattavaa. Oppivelvollisuuden pidentäminen ei nimittäin auta, jos ja kun perusta on lahoamassa ja nuorten motiivi opiskella puuttuu.

”Jos koulu ei kiinnosta, pelkkä oppivelvollisuuden pidentäminen on huono lääke.”
Tampereen Kauppakamarin Peer Haataja 13.9.2019

Olen lähes päivittäin tekemisissä opettajien ja rehtorien kanssa ja vierailen jonkin verran kouluissa esimerkiksi puhumassa oppilaille yrittäjyydestä. Samalla tulee aina keskusteltua alan ammattilaisten kanssa myös koulutuksen tilanteesta ja suunnasta. Havaintojeni mukaan lähiopetuksen väheneminen toisen asteen koulutuksessa on johtanut vakaviin ongelmiin ammatin oppimisessa ja työnteon kulttuurin omaksumisessa. Arkipäivisin oppilaiden pitäisi olla koulussa eikä kauppakeskuksessa viettämässä etäpäivää. Miten nuoret voivat oppia käymään töissä joka arkipäivä kahdeksasta neljään, jos opiskelu tarkoittaa viikossa kahta-kolmea aktiivista koulupäivää ja muut päivät pyöritään kaupungilla?

Vastuuta omasta oppimisesta ei siis voida siirtää nuorelle, koska opettaminen on opettajien tehtävä. Tulokset ovat olleet karmivia, sillä tiedän yritysten kieltäytyneen ottamasta esimerkiksi lähihoitajaksi opiskelevia työharjoitteluun, koska opiskelijoiden romahtanut osaamistaso aiheuttaa vaaraa potilaille. Arviointivirhe toisen asteen lähiopetuksen karsimisessa täytyy kiireesti korjata ja lähiopetuksen määrää lisätä merkittävästi. Opiskelemaan itse hakeutuneilla on valmiiksi olemassa motiivi opiskella, joten heidän tarvitsemansa opetus täytyy saada kuntoon ennen kuin toisen asteen pakollisuudesta ryhdyttään edes puhumaan. Suomalainen koulutus menee nimittäin ojasta allikkoon, jos motivaatiota vailla olevia nuoria pakotetaan jo valmiiksi retuperällä olevalle toiselle asteelle vain hallitusohjelman kirjauksen vuoksi.

Toinen aste ei toki ole yksin. Samansuuntainen uuden koulukunnan virhe tehtiin nimittäin äskettäin esimerkiksi Lappeenrannan Pontuksen alakoulussa, jossa otettiin käyttöön ilmiöoppiminen ja itseohjautuvuus. Suomeksi sanottuna lapset jätettiin oman onnensa nojaan vastaamaan itse omasta oppimisestaan, mikä on omiaan lisäämään epätasa-arvoa ja eroja oppimisessa. Ei siis ihme, että useiden lasten vanhemmat ryhtyivät siirtämään lapsiaan toisiin kouluihin. Siis niihin oikeisiin kouluihin, joissa opettajat vielä opettavat. Oppiminen ei voi koskaan olla oppilaan omalla vastuulla. Ei alakoulussa eikä edes toisella asteella.

Esitin joulukuussa 2018, että taloustaitojen opettaminen pitäisi saada pakolliseksi kouluihin. Sittemmin olen saanut esitykselleni vahvaa tukea niin tutkimuksista kuin myös opettajilta ja oppilailta. Teimme alkuvuodesta 2019 myös kansalaisaloitteen uudesta talouden oppiaineesta kouluihin. Tällä hetkellä taloustaitojen opetus jää paikoin lähes mitätöntä pedagogisen harkintavallan vuoksi, joten taloustaitojen merkitystä kouluissa tulisi nostaa selvästi nykyisestä. Rinteen hallituksen ministereille ja avustajille voisi samalla järjestää taloustaidoista oman alkeiskurssinsa.

Kari Tapiota esittävä Matti Ristinen haastattelussa

Tapasin Kari Tapiota esittävän Matti Ristisen tulevan Olen suomalainen -elokuvan merkeissä. Aleksi Mäkelän ohjaamassa elokuvassa ei juuri kaunistella, vaan käsitellään iskelmätähti Kari Tapion elämää, rakkautta ja vakavaa alkoholismia raadollisen realistisesti. Lajityyppinsä parhaita kotimaisia tähän saakka. Elokuva saa ensi-iltansa 13.9.2019.

Mediatalojen tulevaisuus on datassa – oli toiminta kaupallista tai ei

Median murroksen ymmärtäminen on sukupolvikysymys, ja juuri siksi mediatalojen johtoportaissa on käynyt viime vuosina kova puhuri. Perinteisten mediatalojen johdossa internetin merkitys median kulutukseen huomattiin oikeassa mitassa vasta vuonna 2006, eli auttamattomasti liian myöhään. Siitä lähtien mediatalot toistivat vuosikausia osavuosikatsauksissaan kuinka ”Median murros yllätti” taas kerran. Murros ei olisi yllättänyt, jos mediatalojen johtavissa asemissa olisi ollut jo tuolloin nuorempaa väkeä. Internetiä ei pidetty esimerkiksi Suosikki-lehden haastajana vielä vuonna 2005, ja sittemmin lehti lopetettiin lukijoiden siirryttyä verkkoon. MTV3:n toimitusjohtajan paikalta lähtöpassit saanut Heikki Rotko ilmoitti vielä vuonna 2012, että ”Maikkari potkii Netflixiä munille”. Ei potkinut.

Median murroksessa ei ole eroa onko kyseinen mediayhtiö kaupallinen vai epäkaupallinen, eli onko kyseessä esimerkiksi Kaleva, Maikkari tai Yleisradio. Kalevan väistyvä varatoimitusjohtaja Juha Väyrynen toteaa Markkinointi & Mainonta -lehden tuoreessa artikkelissa, ettei hän usko dataliiketoiminnan vahvaan rooliin medioiden tulevaisuudessa. Hän on mielestäni oikeassa vain osittain, sillä merkittävää liiketoimintaa mediat eivät tule datan myynnillä tekemään.  Sen sijaan datan hyödyntäminen mediatalon omassa liiketoiminnassa tulee jatkossa olemaan avainasemassa.

Seuraan mielenkiinnolla media-alan kansainvälisiä trendejä, ja vuonna 2005 julkaisin Suomen ensimmäisen kaupallisen podcastin. Tuolloin kiersin lukuisia media-alan tapahtumia puhumassa podcastien tulevasta noususta. Myönnän, että arvioin niiden suosion kasvun hieman nopeammaksi kuin lopulta tapahtui. Ennustukseni kuitenkin toteutuivat jonkin verran jälkijunassa, sillä nykyisin podcastit ovat jo kiinteä osa varsinkin milleniaalien mediankäyttöä. Mainokset niistä tosin vielä puuttuvat, mutta niihin kerroin ratkaisun jo vuonna 2005. Aika näyttää osuinko arvioissani oikeaan.

Jokainen kymmenen vuoden päästä vielä olemassa oleva media tulee olemaan verkossa vahvasti datavetoinen, eikä datan merkitys ole riippuvainen median tai mediatalon koosta. Kaupallisissa medioissa data tulee ohjaamaan lukijoille tarjottavaa räätälöityä toimituksellista sisältöä ja nykyiseen tapaan kohdennettua mainontaa nykyistäkin tarkemmin. Sen sijaan epäkaupallisissa medioissa data tulee olemaan niin ikään tärkeässä osassa, mutta mainosten räätälöinnin sijaan sen avulla räätälöidään sisältöä.

Siinä missä Spotify tarjoaa datan avulla biisilistoja ja Netflix katselusuosituksia tulevat esimerkiksi edellä mainitut Yleisradio, Maikkari ja Kaleva tarjoamaan tulevaisuudessa arkistoistaan kullekin kävijällä juuri häntä yksilöllisesti kiinnostavaa sisältöä vuosien varrelta. Toimituksellinen sisältö on jo kertaalleen tuotettua, julkaistua, arkistoitua ja ennen kaikkea maksettua, joten sitä tulee jatkossa pyrkiä hyödyntämään mahdollisimman tehokkaasti kunkin kävijän eduksi. Suurinta tuhlausta on jättää laadukas materiaali pölyttymään palvelimelle. Samalla pitkään toimineet mediat saavat etumatkaa tuoreempiin mediataloihin, joille ei ole vielä kertynyt kattavaa arkistoa. Tämä edellyttää kuitenkin kävijöiden ja heidän mielenkiinnon kohteidensa kattavaa tunnistamista, mutta lopputuloksesta hyötyvät kaikki.

Data, data ja data. Mainitsinko jo datan?