Maakuntauudistus romuttaisi pienten kuntien vaikutusvallan – myös Pirkanmaalla

Marinin hallituksen sote-esitys tulisi toteutuessaan romuttamaan suomalaisten hyvinvointia tavalla jollaista ei ole koskaan aiemmin nähty. Tässä kirjoituksessa ei käsitellä yksityisten sote-palvelujen alasajoa, sote-asiantuntijoiden kritiikin järjestelmällistä sensurointia tai kansalaisten jakamista kahteen sotekastiin varallisuuden perusteella, vaan nyt keskitytään sote-pakettiin liittyvään kuntien vaikutusvallan katoamiseen maakuntauudistuksen myötä.

Mikäli erityisesti keskustan ajama maakuntauudistus joskus toteutuu, menettävät pienet kunnat viimeisetkin mahdollisuudet vaikuttaa omien kuntalaistensa sote-asioihin. Pienet kunnat eivät jatkossa kykenisi vaikuttamaan asioihin edes yhdessä toimien, kun maakunnan keskuskaupungilla olisi yli puolet edustajista ja siten vaikutusvallasta. Minun on vaikea ymmärtää hallituspuolueiden kiimaa ajaa uudistusta, joka vie maakuntien äänestäjiltä ja poliitikoilta merkittävästi vaikutusvaltaa keskuskaupungeille.

Suomen kunnista 59 on jäämässä aluevaltuustoissa ilman yhtään paikkaa. Niistä seitsemän on Pirkanmaalla.

Kyllä, luit aivan oikein.

Ajatuspaja Toivon aluevaltuustoselvitys kertoo, että vuoden 2017 kuntavaalien tulosten perusteella jopa 59 pientä kuntaa olisi jäämässä ilman yhtään aluevaltuutettua. Tämä johtuu siitä, että nykyisistä kuntayhtymistä tuttuja äänivaltaleikkureita ei käytettäisi valittaessa uudet valtuutetut suoralla maakuntavaalilla. Näin ollen maakunnan suurin kaupunki saisi kokonsa mukaisesti eniten ääniä ja päätösvaltaa. Monissa aluevaltuustoissa keskuskaupunki saisi enemmistön, jolloin se voisi itse päättää muidenkin kuntien asioista välittämättä mitä muut kunnat ovat asioista mieltä ja mikä olisi niiden asukkaiden etu.

Kuudessa maakunnassa keskuskaupungin väkiluku on yli puolet maakunnan väkiluvusta ja viidessä yli 40 prosenttia. Ainoastaan Päijät-Hämeessä, Kainuussa ja Etelä-Karjalassa edes yksi paikka on jokaisen kunnan ulottuvilla. Eniten nollan aluevaltuutetun kuntia olisi edellisten kuntavaalien perusteella Pohjois-Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa. Pirkanmaalla seitsemän kuntaa jäisi ilman valtuustopaikkaa. Seitsemän! Mitä näiden kuntien keskustavaikuttajat mahtavat ajatella puolueensa kärkihankkeesta, joka veisi kunnalta ja sen poliitikoilta vaikutusvallan kunnan omiin sote-asioihin? Se olisi mielenkiintoista tietää.

Maakuntauudistuksen toteutuessa Pirkanmaan aluevaltuustossa istuisi 79 valtuutettua, eli ehdokkaita maakunnan ehdokaslistaan voisi ottaa 98 per puolue. Tampere saisi kokonsa perusteella 42 valtuustopaikkaa, eli 53 prosenttia. Toisin sanoen Tampere voisi tehdä koko maakunnan sote-päätökset yksin muita kunnista välittämättä. Tämä ei nykyisin esimerkiksi Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä ole mahdollista.

Pirkanmaalla kokonaan ilman valtuustopaikkaa jäisivät Ruovesi, Urjala, Vesilahti, Punkalaidun, Kuhmoinen, Kihniö ja Juupajoki. Enintään yhden valtuustopaikan saisivat Mänttä-Vilppula, Orivesi, Virrat, Hämeenkyrö, Ikaalinen, Parkano ja Pälkäne. Lempäälä saisi aluevaltuustoon kolme valtuustopaikkaa.

Kuten edellä jo totesin, keskuskaupungin ulkopuoliset kunnat eivät voisi edes yhdessä tuumin mitään keskuskaupungin enemmistölle, jonka turvin päätöksenteko olisi yksin yhden kunnan/kaupungin hallinnassa. Lienee selvää, että tällaisen tilanteen myötä päätöksenteossa painotettaisiin keskuskaupungin etuja esimerkiksi palveluverkon kehittämisessä. Tampereella on tuskin kovin suuria intressejä parantaa vaikkapa Lempäälän, Oriveden tai Vesilahden sote-palvelujen saatavuutta.

Maakuntavaaleissa ehdokkaat asetettaisiin luonnollisesti puolueiden toimesta, mutta listojen sisällä ehdokasjoukko painottuisi väkisinkin keskuskaupungin suuntaan ja se vaikuttaisi osaltaan valittavien järjestykseen. Vaikutusta korostaisi se, että kuntalaisilla on luontainen taipumus äänestää oman kunnan ehdokasta. Sellaista tilannetta ei tulla näkemään, että jokin puolueista painottaisi ehdokaslistaansa laatiessaan reuna-alueiden ehdokkaita keskuskaupungin ehdokkaiden kustannuksella. Jopa vappusatanen toteutuu ennen kuin niin tapahtuu.

Oli Sanna Marinin hallituksen sote-uudistuksen sisällöstä mitä mieltä tahansa – ja sehän on silkkaa höttöä – edes hallituspuolueiden ei pitäisi ohittaa tosiseikkaa, että SDP, Vihreät, RKP, Vasemmistoliitto ja erityisesti Keskusta ovat nyt tekemässä uudistusta, jossa kuntien päätösvalta ohjataan yksinomaan keskuskaupungeille. Sote- ja maakuntauudistuksen toteutuessa kehyskunnilla ei olisi enää mahdollisuutta vaikuttaa oman kuntansa ja kuntalaistensa asioihinsa. Jokainen voi vapaasti pohtia tulisiko tämä uudistus parantamaan vai heikentämään pienten kuntien sosiaali- ja terveyspalveluja.

Sitä kannattaa miettiä ennen kuntavaaleja.

Suomi tukee muiden talouskasvua miljardeilla – pois omasta elvytyksestä

EU-elvytyspaketista on hiljalleen paljastunut seikkoja, jotka antavat entistä suuremman syyn kyseenalaistaa pääministeri Sanna Marinin suomalaisille veronmaksajille neuvottelema 3 400 miljoonan euron lisälasku. Näyttää siltä, että kyseessä ei ole elvytyspaketti ensinkään, vaan sen sijaan alkusysäys tulonsiirtounionille, jossa taloutensa hyvin hoitaneet maat kuittaavat jatkossakin taloutensa huonosti hoitaneiden maiden laskun. Tämän jälkeen jäsenmailla ei ole enää intressiä hoitaa julkista talouttaan kestävästi, koska muiden maiden veronmaksajat rientävät kerta toisensa jälkeen apuun. Tuloksena voi olla itseään ruokkiva kierre, kun Suomi on jo kertaalleen päästänyt kriisimaiden kädet taskuilleen.

En toki ole ainoa tätä mieltä oleva, sillä myös maamme arvostetuimpiin talouden asiantuntijoihin lukeutuvat professorit Päivi Leino-Sandberg ja Vesa Vihriälä kirjoittavat samansuuntaisesti.

Elvytysrahaston tukitoimilla luodaan jäsenmaille odotus siitä, että korkean julkisen velan tilanteessa muut maat auttavat finanssipoliittisessa elvytyksessä, ja vieläpä ilman sellaista ehdollisuutta, joka on aiemmin tulkittu edellytykseksi rahoitustuen yhteensopivuudelle perussopimuksen ns. no bailout-artiklan 125 kanssa. Tämä heikentää ilmeisellä tavalla kannustinta huolehtia julkisen talouden kestävyydestä.
professori Vesa Vihriälä 13.7.2020

EU-perussopimukseen 125 artiklassa (no-bailout) on estetty tällaisen sosialistisen tulonjakomallin syntyminen, mutta nyt sellainen saatiin rakennettua koronakriisin siivellä kutsumalla sitä harhaanjohtavasti elvytyspaketiksi. Paketissa rahaa ei nimittäin jaeta jäsenmaille vain koronakriisin seurausten perusteella, vaan myös kriisiä edeltävän taloustilanteen perusteella. Näin ollen koronaelvytyksen lisäksi paketilla tuetaan talouttaan heikosti jo aiemmin hoitaneita maita ja pidetään Italian valtionlainojen korot kurissa. Keskustan Mauri Pekkarisen mukaan EU lahjoittaa jo pelkästään Italialle 82 miljardia euroa, josta Suomen osuus on 1,79 prosenttia. Toisin sanoen Suomi lahjoittaa Italialle 1 460 miljoonaa euroa suomalaisten veronmaksajien rahaa.

Tätä Sanna Marin kutsuu onnistumiseksi.

Eikä tämä jää takuulla viimeiseksi kerraksi, sillä perussopimuksen yli ei ole aiemmin kävelty niin selkeästi kuin nyt. Seuraavan kierroksen veruke voi olla koronan toinen aalto, Yhdysvaltojen laman seuraukset, Italian pankkisektorin kriisi tai lähes mikä tahansa muu sopivaksi katsottu syy. Marinin hallitus on ilman koronaakin lisäämässä Suomen julkista velkaa siihen tahtiin, että voimme pian olla itsekin pelastettavia joukossa. Työllisyystoimista laistaminen on kuitenkin toisen kirjoituksen aihe, joten ei siitä tässä enempää.

”Elpymisrahasto ei ole kertaluonteinen eikä väliaikainen. Se luo 40 vuotta voimassa olevan rakenteen, jota on helppo soveltaa uudelleen, kun toiminnan rahoittamisesta velaksi on jo aikaisemmin sovittu. Muutoksena se ansaitsisi demokraattisessa yhteiskunnassa perusteellisen käsittelyn, jossa uuden rahoitusmallin valtiosääntöisiä ja muita vaikutuksia arvioitaisiin huolella ja avoimesti.”
professori Päivi Leino-Sandberg 10.7.2020

Pääministeri Marinin saavutuksia on ruodittu mediassa syystäkin ahkerasti, sillä pääministerin epäillään jopa toimineen vastoin perustuslakivaliokunnan ja suuren valiokunnan ohjeita. Aika näyttää oliko näin. Varmaa kuitenkin on, että kokoomus, perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit jättivät useiden pitkien käsittelyjen jälkeen suuressa valiokunnassa eriävän mielipiteensä pääministerille annetuista ohjeista. Lisäksi kokoomus vaati Suomen liittoutumista niin sanotun nuukan nelikon kanssa, mutta se ei pääministeri Marinille käynyt. Tuo sama nelikko sai lopulta merkittäviä pysyviä alennuksia, mutta Suomi sai sen sijaan pysyvän 100 miljoonan lisälaskun jäsenmaksuun. Marinin päätös olla blokkiutumatta neuvotteluissa maksaa siis veronmaksajille valtavasti hamaan tulevaisuuteen saakka.

Suomalaiset veronmaksajat tukevat nyt tehdyllä sopimuksella eteläeurooppalaisten maiden talouskasvua ja näiden maiden keskieurooppalaisia velkojia tuhansilla miljoonilla euroilla, jotka Suomi olisi voinut käyttää omaan elvyttämiseen, omien palvelujen turvaamiseen ja oman kilpailukyvyn nostamiseen. Monet tukea saavat maat aikovat keventää verotusta, mutta Suomi joutuu kiristämään sitä.

Pääministeri Marin on perustellut neuvottelemaansa 3 400 miljoonan euron lisälaskua sillä, että Suomi on vauras maa. Komission oman talousennusteen mukaan Suomi on kuitenkin ensi vuonna koko euroalueen hitaimmin kasvava talous, mutta silti tuemme auliisti muiden maiden talouskasvua. Mikäli pääministeri Marinin kovasti kehuma neuvottelutulos jää voimaan, voimme 10 vuoden päästä herätä katsomaan kuinka paljon meitä paremmin muut euromaat ovat koronakriisistä toipuneet – osin meidän kustannuksellamme.

Lienee perusteltua todeta, että Suomea vietiin EU-pöydissä kuin litran mittaa. Ja laskun maksavat ahkerat suomalaiset veronmaksajat vielä vuosikymmenten päästä.