Julkaistu

Valehtelusta tullut politiikan väline – ryhtiliike tarvitaan nyt!

Termit valehtelija ja valhe olivat vielä muutama vuosi sitten elleivät nyt kiellettyjä niin ainakin liian rajuja kansallisen politiikan areenoille. Silloin esimerkiksi eduskunnassa opastettiin käyttämään niiden sijaan termiä ”muunneltu totuus”. Viimeisen vuoden aikana tilanne on kuitenkin muuttunut, sillä nykyisin jopa politiikan toimittajat joutuvat perustellusti käyttämään mainittuja termejä. Niin käytän minäkin, koska olen kyllästynyt nykyiseen trendiin, jossa tietoinen valehtelu on otettu mukaan sekä ammattiyhdistysten että poliittisten puolueiden keinovalikoimiin.

Enää ei ole kyse pienistä valkoisista valheista tai erilaisista näkemyksistä, vaan tarkoituksellisesta perättömien väitteiden levittämisestä. Iltalehden politiikan toimittaja Mika Koskinen kysyi suoraan saako poliitikko tosiaan valehdella. Toinen kokenut politiikan toimittaja Timo Haapala totesi Twitterissä osuvasti, että jos tällaisen valehtelun hyväksyy, niin voi hyväksyä kaiken.

Pidän nykytilannetta huolestuttavana monestakin syystä. Politiikkaan pesiytynyt valehtelun kulttuuri on omiaan romuttamaan kansalaisten luottamusta politiikkaan, poliitikoihin ja puolueisiin. Miksi useasti valheesta kiinni jäänyt kansanedustaja puhuisi jatkossa totta? Miksi kansalaisen pitäisi luottaa siihen, että sama kansanedustaja puhuisikin ensi kerralla totta? Ei miksikään. Suomalaisilla on perusteltu syy kyseenalaistaa kaikki näiden henkilöiden ja instanssien väitteet ja niiden todenperäisyys. Luottamusta sen sijaan luovat esimerkiksi Juhana Vartiaisen (kok) ja Osmo Soininvaaran (vihr) kaltaiset kansanedustajat, jotka sanovat ikävätkin asiat siten kuin ne ovat. Sellainen luo luottamusta puoluekantaan katsomatta.

En luonnollisestikaan haluaisi todeta ketään valehtelijaksi, mutta faktoja rakastavana pitkän linjan toimittajana en voi olla kertomatta suomalaisille mitkä järjestöt, puolueet ja henkilöt heille kulloinkin satuilevat puutaheinää. Kansalaisilla on oikeus tietää ketkä heille syöttävät perättömyyksiä. Viestintuojaa on turha ampua. Tiedon saatuaan jokainen suomalainen voi sitten vapaasti pohtia mikä on ollut kulloinkin motiivina ja miten se vaikuttaa jatkossa. Vanha sanonta toteaa, että luottamuksen voi menettää vain kerran, ja kansanedustajan tehtävä on maan korkeimpia luottamustehtäviä. Haluammeko tosiaan nähdä eduskunnassa jatkossakin ihmisiä, jotka levittävät kannattajilleen tietoisesti väärää tietoa? Sen voi jokainen äänioikeutettu vapaasti itse päättää ensi keväänä vaaliuurnilla.

Valehteleva poliitikko saa helposti myös kollegansa näyttämään samalta. Aiheesta käydyissä keskusteluissa on nostettu usein esiin, että jokainen poliitikko olisi pohjimmiltaan valehtelija. Se lienee hyvin yleinen stereotypia. Itse en ole poliitikko, vaan yrittäjä ja perheenisä, mutta en silti voi allekirjoittaa yleistystä. Asioita pitää voida ajaa rehellisesti, ja sekä asioihin että puolueisiin kohdistuvaa kritiikkiä pitää voida harjoittaa rehellisesti faktapohjalta. Kaikissa puolueissa ja hankkeissa on varmasti jotain sellaista, jota voi kritisoida ilman tarkoituksellista valehtelemista. Jostain syystä tuohon politiikan osa-alueeseen on viime aikoina muodostunut musta aukko, jota paikataan yhä useammin perättömillä väitteillä. Ja niistä jäädään usein myös kiinni.

Paras esimerkki tällaisesta kulttuurista on Vihreät. Tuoreimpina heistä Jani Toivola ja Emma Kari, mutta samaa ovat tehneet jo pitkään myös esimerkiksi Ville Niinistö ja Touko Aalto. Vielä muutama vuosi sitten Vihreät menestyi hienosti osallistuessaan politiikkaan faktapohjalta, mutta sitten Niinistön kauden loppupuolella tapahtui jotain mikä muutti tilanteen. Vihreissä alkoi totuuden ja suoraselkäisyyden jälkeinen aikakausi, joka on voimistunut viikko viikolta. Samaan aikaan puolueen kannatus on ollut ihan ymmärrettävästi vahvassa laskussa, sillä suomalaiset ovat fiksumpia kuin mitä puolueessa uskotaan. Vihreät on malliesimerkki äänestäjien aliarvioimisesta, mutta toki perättömyyksiä levitetään myös muista puolueista ja myös ammattiyhdistyksistä. Jokaisella puolueella lienee omat luurankonsa kaapissa.

Kertojasta riippumatta valehtelun syy on nähdäkseni yleensä siinä, että varsinaiset argumentit ovat loppuneet ja populistiset tarkoitusperät täytyy pyrkiä siitä huolimatta täyttämään. Kun faktat eivät enää tarjoa tarpeeksi raflaavia vastakkainasetteluja, keksii populisti päästään uusia. Toki aina löytyy myös ihmisiä, jotka uskovat sokeasti heille syötettävän pajunköyden.

Järjestöpuolella tähän sortui taannoin SAK, joka lanseerasi valheellisen #viimeinenniitti -kampanjan. Järjestö yritti kampanjallaan mustamaalata hallituksen suunnitelmat työllistämisen helpottamiseksi, mutta  joutui vetämään kuvansa nopeasti pois. Poliittiset valehtelijat voisivat kritisoida hallitusta, oppositiota tai niiden hankkeita myös faktapohjalta, jolloin somemyrskyjen sijaan voisi syntyä myös hedelmällistä keskustelua. Nyt sellainen on mahdotonta, kun perättömyyksien kohteet joutuvat alituisesti korjaamaan väitteitä, ja hedelmällinen jatkokeskustelu on sen jälkeen lähes mahdotonta. Ikävä kyllä.

SAK:n valhekampanja 2018

Vielä muutamia vuosikymmeniä sitten poliitikot saivat puhua eduskunnassa lähes mitä tahansa, kun kansa keskittyi vain kuuntelemaan ja ihmettelemään. Sitten alkoi internetin aikakausi, jonka myötä poliitikoiden jokainen lausunto jää talteen kenen tahansa sekunneissa googletettavaksi. Tämä on luonut politiikkaan aivan uudenlaisia paineita, jotka ovat varmasti raskaita varsinkin jo vuosikymmeniä eduskunnassa istuneille konkareille. Kaikella kunnioituksella heitä kohtaan täytyy kuitenkin todeta, että perättömyyksiä harrastaa konkarien sijaan pääasiassa poliitikoiden nuorempi sukupolvi, joka ei ole kasvanut suoraselkäisyyteen, vaan on jousitettuine selkärankoineen niin sanotun vapaan kasvatuksen tulosta.

Olen ehkä naiivi, mutta uskon nykyisen tilanteen parantuvan seuraavien eduskuntavaalien jälkeen. Toivottavasti eduskunnassa tapahtuu puolueesta riippumatta merkittäviä miehistönvaihdoksia. Olen itse ehdolla kokoomuksen ehdokkaaksi ensi kevään eduskuntavaaleihin. Pirkanmaan Kokoomus valitsee eduskuntavaalien ehdokkaansa lokakuussa. Tulevan kampanjani yksi tärkeimmistä termeistä on #RYHTILIIKE. Sitä tarvitaan eduskunnassa nyt enemmän kuin koskaan aiemmin. Emme saa ottaa Suomessa käyttöön Yhdysvaltojen mallin mukaista totuuden jälkeistä aikaa. Emmehän?

#jocka2019
#ryhtiliike

Julkaistu

Case Soini romuttaa luottamusta politiikkaan

Case Soinista. Vuonna 2008 Ilkka Kanerva joutui jättämään ministerin tehtävänsä, koska lähetteli tekstiviestejä. Vuonna 2018 ulkoministeri Timo Soini julistaa maailmalla Suomen virallista linjaa vastaan, mutta pitää silti edelleen tiukasti kiinni ministerisalkustaan. Surullista.

Eilinen äänestys ei silti liittynyt todellisuudessa naisten oikeuksiin, vaan oli ainoastaan opposition yritys kaataa hallitus ennen vaaleja. Vielä vuonna 2011 SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto olivat nimittäin yhdessä tekemässä hallitusohjelmaa, jossa päätettiin selvittää aborttilain kiristyksiä tavoitteena vähentää aborttien määrää. Sen palan historiaansa nuo puolueet ovat tietenkin aktiivisesti unohtaneet. Nyt demarien gallup-tulokset ja hallituksen pyrkimys työelämän uudistamiseen tarjosivat Antti Rinteelle vastustamattoman paikan vaalitempaukselle, joten puolue päätti käyttää Timo Soinia keppihevosena.

Suomella ei tietenkään voi olla ulkoministeriä, joka julistaa maailmalla Suomen virallista ulkopoliittista linjaa vastaan ja pitää samalla hallitusta panttivankinaan. Timo Soinin olisi tullut jättää ministerin tehtävänsä jo heti Argentiina-kommenttiensa jälkeen ilman mitään äänestyksiä. Ministereitä on vaihdettu pienemmästäkin syystä, mutta Soini on onnistunut saamaan hallituksesta niskalenkin. Se on surullista, ja erityisesti se on omiaan romuttamaan entisestään jo muutenkin heikkoa luottamusta politiikkaan rehdin ja suoraselkäisen vaikuttamisen välineenä.

Kriisienhallinnan täytyy olla nykyisin nopeaa, ja siksi tämä asia olisi pitänyt ratkaista nopeasti hallituksen sisällä. Koska se ei kuitenkaan onnistunut, sai oppositio tilaisuuden tehdä Soinin toiminnasta näyttävän vaalitempauksen äänestyksineen. Populistipuolueet SDP ja Vihreät tarttuvat parhaillaan hanakasti jokaiseen mahdolliseen oljenkorteen, ja tällä kertaa niille tuli hallitukselta syöttö suoraan lapaan.

Timo Soinilla ei ole tässä pelissä mitään hävittävää, koska hänen uransa politiikassa näyttää olevan joka tapauksessa ohi, kun hänen puolueensa katoaa seuraavissa vaaleissa poliittiselta kartalta. Tässä farssissa Soini pääsi kuitenkin vielä kerran paistattelemaan voittajana. Suurin häviäjä sen sijaan oli suomalaisten luottamus politiikkaan ja poliitikoihin. Tällainen teatteri pitäisi kyetä karsimaan pois eduskunnasta, sillä politiikka tarvitsee nyt kipeästi ryhtiliikettä.

Siksi.

#jocka2019
#ryhtiliike

Julkaistu

Työllisyyskokeilun jatkuttava – nuoret ja pitkäaikaistyöttömät tarvitsevat apua työllistymisessä

Tällä hallituskaudella Suomessa on saavutettu kansantaloudellisesti erittäin merkittävä työllisyystavoite, jota oppositiossa pidettiin mahdottomana saavuttaa. Työllisyysaste on nimittäin noussut hallituksen tavoitteeksi asettamaan 72 prosenttiin, josta Sipilän hallitus ansaitsee ison hatunnoston. Oppositiolla oli tätä tavoitetta kritisoidessaan käytössä kansainvälisestä talouskehityksestä aivan samat lähtötiedot kuin hallituksellakin, mutta silti työllisyyden parantumisen mahdollisuus tyrmättiin jyrkästi. Tosin ymmärrettävästi, sillä vihervasemmiston keinoilla työllisyystavoitteen saavuttaminen olisi ollut täysin mahdotonta saavuttaa.

Työllisyyden parantumiseen ovat vaikuttaneet monet seikat. Kansainvälisen kasvusyklin lisäksi hallitus on tehnyt paljon konkreettisia toimenpiteitä työllisyyden parantumisen eteen. Eräs niistä on paikallisesti toteutettu työvoima- ja yrityspalvelujen alueellinen kokeilu, joka ei tosin ole ehtinyt vaikuttaa juurikaan koko maan työllisyyden isoon kuvaan. Paikallisesti sen tuloksista on kuitenkin saatu erittäin rohkaisevia kokemuksia varsinkin nuorten ja pitkä-aikaistyöttömien kohdalla. Kokeilussa esimerkiksi OMA-valmentaja arvioi työttömän palvelutarpeet ja ohjaa hänet yksilöllisen tarpeen mukaan työhön, koulutukseen ja työllistymistä edistäviin palveluihin.

Työllisyyskokeilu: Asiakkaiden ja työttömien määrät koko kokeilussa

Kuntaliiton mukaan kokeilut ovat tuottaneet 10 000 työpaikkaa nimenomaan kaikkein vaikeimmin työllistyville, ja sitä kautta kokeilu on tuottanut 11,5 miljoonan säästöt jo yksin työmarkkinatuessa. Lisäksi mukaan pitää laskea inhimillisen hyvinvoinnin parantuminen ja työllistyneiden vaikutus yhteiskuntaan. Työllinen kansalainen ei rasita yhteiskunnan palveluita siten kuin kotona yksikseen syrjäytyvä pitkäaikaistyötön. Tästä johtuvat palvelutarpeiden väheneminen tarkoittaa merkittäviä säästöjä julkisen talouden kokonaiskustannuksiin.

Koska työllisyyskokeilu on ollut menestyksekäs, olisi sen jatkuminen ja laajentaminen koko maahan nähdäkseni perusteltua, koska työllisyyden parantamiseen sijoitettu euro tulee moninkertaisesti takaisin. Onnistunutta työllisyyskokeilua ollaan nyt kuitenkin yllättäen ajamassa alas. Työministeri Jari Lindström (sin) on ilmoittanut, että työllisyyskokeiluja ryhdytään ajamaan alas jo syyskuun lopussa. Käytännössä lokakuun alusta lähtien kokeiluihin ei enää ohjattaisi uusia työttömiä ja vastuu työttömistä palautuisi tehottomuudestaan tunnetuille TE-keskuksille – myös täällä meillä Pirkanmaalla. Se on ikävä ja taloudellisesti kestämätön päätös.

Kävin itse paikan päällä Tampereen työllisyyspalveluissa (kuva yllä) tutustumassa toimintaan, joka on ollut paitsi ansiokasta myös erittäin tuloksekasta. Keskustelin aamupäivän ajan kokeilun parissa työskentelevien kanssa ja vierailu oli monin tavoin antoisa. Työllisyyspalvelujen väki on etsinyt nuoria ja pitkäaikaisia työttömiä kirjaimellisesti näiden kodeista ja auttanut heitä yksilöinä pääsemään takaisin yhteiskunnan aktiivisiksi jäseniksi. Merkittävä osa asiakkaista on saanut uuden alun koulutus- ja työuralleen. Tärkeintä kokeilussa on kuitenkin ollut henkilökohtainen kontakti, joka on osoittanut vuosia työttömänä olleille ihmisille, että heistä välitetään yksilöinä.

Työllisyyskokeilu: Kokemukset OMA-valmentajan tapaamisesta Tampereen kokeilussa

Poliittisten päättäjien tulisi ensisijaisesti ymmärtää syitä ja seurauksia, ja siinä on ollut viime vuosikymmeninä Suomessa vakavia haasteita. Esimerkkejä voidaan hakea niin alkoholiverosta ja -laista kuin autoverostakin. Lafferin käyrä onkin ikävän monelle päättäjälle tuntematon käsite. Euron sijoitus nyt voi tuottaa tulevaisuudessa viisi takaisin, mutta yksinkertaisen talousmatematiikan ymmärtäminen näyttää olevan päättäjille usein vaikeaa. Työllisyyskokeilun jatkamisessa on kyse aivan samasta asiasta.

Vireillä oleva maakuntauudistus on (ehkä toteutuessaan) siirtämässä ainakin tällä tietoa työllisyyspalvelut maakunnille. Medioissa on uutisoitu, että suuret kaupungit ovat vedonneet kokeilun jatkumisen puolesta. Tämä on mielestäni hieman harhaanjohtavaa, sillä kokeilu ei ole vain suurten kaupunkien asia. Kasvu- ja työllisyyspalvelujen pitäminen omissa käsissä on mielestäni suuria kaupunkeja tärkeämpää nimenomaan pienissä kunnissa, joissa palvelut jäisivät maakuntien hoidossa auttamattomasti suurten jalkoihin. Tuskin kukaan vakavissaan uskoo, että pienten kuntien kasvu- ja työllisyyspalvelut pysyisivät tasokkaina, jos ne siirtyisivät yhteen kasvottomaan maakunnalliseen organisaatioon. Pirkanmaan alueellisessa kokeilussa on mukana 10 kuntaa, eli Tampere ei suinkaan ole ainoa.

Työllisyyskokeilu: Työmarkkinatuen vuosivertailu kaikki kokeilukunnat

On luonnollisesti mahdotonta sanoa täysin varmuudella mikä osa työllisyyden parantumisesta on ollut kansainvälisen talouskehityksen, hallituksen toimien ja nyt lopettamisuhan alla olevan työllisyyskokeilun ansiota. Varmaa sen sijaan on, että ilman Suomen sisäisiä toimenpiteitä työllisyyden kasvu olisi jotain aivan muuta kuin mitä se on nyt ollut. Sen vahvistaa jo opposition lausumat, joissa se katsoi 72 prosentin työllisyysasteen mahdottomaksi toteuttaa. Tämän kehityksen jatkuminen edellyttää tehokkaita toimia, joilla työttömät saadaan taas aidosti töihin ja yhteiskunnan aktiivisiksi jäseniksi.

Kaiken tämän lisäksi siirtyminen maakunnallisiin työllisyyspalveluihin olisi toteutumassa aikaisintaan vasta vuonna 2021, joten nykyisen kokeilun loppuessa Tampereen sekä muiden kaupunkien ja kuntien työllisyyspalveluihin olisi tulossa jopa kolmen vuoden katkos. TE-keskuksilla ei ole kykyä ja resursseja vastata sinne tilapäisesti siirtyvään kysyntään, jolloin nuoret ja pitkäaikaistyöttömät jäisivät vuosiksi ikään kuin heitteille. Siihen Suomella ei ole yksinkertaisesti varaa, koska seuraava taantuma on jo oven takana. Pilottihankkeiden lakiesitys jumittaa yhä eduskunnassa, eikä se ehdi enää tähän hätään. Siksi työllisyyskokeilujen tulisi jatkua vähintään siihen saakka kunnes uudet maakunnat aloittavat – jos aloittavat.

Näillä perustein työllisyyskokeilua täytyy jatkaa.

#jocka2019
#ryhtiliike

Julkaistu

Kiusaamisesta puhuminen on uhrien vähättelyä

JULKAISTU 16.9.2018: Potku polvitaipeeseen liikuntatunnilla. Nyrkinisku alaselkään välitunnilla. Käden vääntämien selän taakse koulumatkalla. Koululaukun heittäminen tulvivaan ojaan kirjoineen ja laskimineen. Ne ovat tositapahtumia vaasalaiselta ala-asteelta 1980-luvun lopulta. Edelleen vuonna 2018 tällaisista teoista puhutaan peitenimellä koulukiusaaminen. Se on rikosten ja niiden uhrien vähättelyä.

Sadoissa tuhansissa tapauksissa kyse ei ole kiusaamisesta, vaan rikoslaissa määritellyistä pahoinpitelyistä, vahingonteoista, varkauksista ja kunnianloukkauksista. Teot ovat usein jatkuvia ja joskus täyttävät jopa törkeän teon tunnusmerkit. Kun lapsia kehotetaan olemaan kiusaamatta, ei hän sanavalinnan takia ymmärrä tekojensa vakavuutta ja seurauksia kuten pitäisi. Kiusaaminen kun ei sanana kuulosta kovin vakavalta.

1980-luvulla ei ollut kännykkäkameroita ja sosiaalista mediaa, jotka ovat helpottaneet varsinkin kunnianloukkausten tekemistä. Takavuosina tapauksia ilmeni lähinnä koulussa, mutta nykyisin ne seuraavat älypuhelimien mukana kaikkialle.

Lapset eivät vielä ole rikosoikeudellisessa vastuussa teoistaan, mutta asioista tulee viimein ryhtyä puhumaan niiden oikeilla nimillä. Voisimme ryhtyä käyttämään rikoslain termejä tai vähintään puoliväliin sijoittuvaa ”kiusaamisrikosta” tapauksissa, joissa rikoslain tunnusmerkit täyttyvät.

Suomen koulujärjestelmä ja kiusaamisen vastaiset hankkeet ovat osoittaneet vuosikymmenten aikana kyvyttömyytensä ehkäistä kiusaamisrikoksia. Olen itsekin ollut muutamissa hankkeissa mukana ja huomannut, että patenttiratkaisua ongelmaan ei ole olemassa. Lapset oppivat käyttäytymismallinsa kotoaan, ja ongelmalasten vanhemmat eivät usein ota vakavasti tietoa siitä, että heidän lapsensa aiheuttaa muille vahinkoa.

Kiusaamisrikoksiin täytyy jatkossa puuttua voimallisemmin kuin nykyisin, ja teoista täytyy seurata pään silittelyn sijaan aito sanktio. Kehitys voi vaatia jopa lakimuutoksia, mutta ensimmäisenä se vaatii asennemuutoksen. Pahoinpitelyt eivät ole kiusaamista.

#jocka2019
#ryhtiliike

Jocka Träskbäck
kunnanvaltuutettu (kok.)
Lempäälä

Tämä kirjoitus on julkaistu mielipidekirjoituksena Tamperelainen, Pohjalainen ja Turun Sanomat -lehdissä.

Julkaistu

Suuren alkoholihuijauksen anatomia – kristallipallo osui oikeaan

Mitäs minä sanoin? Tänään voin hyvällä syyllä kysyä näin, koska Valvira julkaisi kovasti odotetun tammi-kesäkuun 2018 tilastonsa. Kerroin alkoholilain vaikutuksista blogissani jo syyskuussa 2017 ja ennustukseni osui  melko hyvin oikeaan, vaikka monet pitivät sitä tuolloin vitsinä. Kirjoitin ennen alkoholilain hyväksymistä miten ruokakauppojen alkoholiprosentin nosto tulee lisäämään kansanterveyttä ja ettei laki missään tilanteessa tulisi lisäämään alkoholin kulutusta. Moni muistaa millaisen palautevyöryn kirjoitus aiheutti tahoissa, joiden päätehtävä oli ja on edelleen suojella Alkon monopolia.

Tänään julkaistujen tilastojen mukaan puolessa vuodessa alkoholin kulutus on laskenut. THL ennusti kulutukseen peräti kuuden prosentin kasvua, mutta tammi-kesäkuussa kulutus laski litroissa mitattuna 0,7 prosenttia ja puhtaassa alkoholissa mitattuna 0,1 prosenttia. Toukokuu ja kesäkuu olivat tänä vuonna historiallisen helteisiä ja viime vuonna taas historiallisen sateisia, joten kelien perusteella kasvun olisi tullut olla merkittävä. Lopulta edes helteet eivät kyenneet pelastamaan Alkon marionetteja perättömien väitteidensä mahalaskulta.

Kuvakaappaus Twitter-keskustelusta.

THL ja muut monopolin puolustajat keksivätkin jo heti ensimmäisten laskevien kulutustilastojen myötä selityksen, jonka mukaan alkoholilain seuraukset nähtäisiin muka vasta vuosien päästä. Selitys oli tietenkin täyttä roskaa, sillä jos historiallinen hellekesä ei onnistunut nostamaan kulutusta, niin mikään muukaan ei sitä tule nostamaan. Elleivät kaikki suomalaiset ryhdy sitten juomaan suruunsa tätä hämmentävää farssia seuratessaan.

Ennen uuden alkoholilain hyväksymistä THL ja Alkon muut marionetit Pekka Puska (kesk) etunenässä uhkailivat eduskuntaa peräti 500 lisäkuolemalla vuosittain. Kansanedustajia uhkailtiin jopa siten, että alkoholilain puolesta äänestävät kansanedustajat olisivat henkilökohtaisesti vastuussa näistä kuolemista. Noin rajuja argumentteja ei ole totuttu eduskunnassa esittämään, varsinkin kun ne olivat alusta saakka pelkkää tarkoitushakuista roskaa.

”Jokainen asiaa seuraava tietää, että uuden alkoholilain vastustamisessa ei ole kyse kansanterveydestä, vaan Alkosta ja rahasta. Eli Alkon rahasta. Eli Alkon monopoliaseman suojelemisesta.”
– Blogikirjoitukseni 20.9.2017

Uudistuksen kiivaimpia vastustajia olivat Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos THL, professori Heikki Hiilamo sekä erityisesti kansanedustajat Pekka Puska, Toimi Kankaanniemi ja Päivi Räsänen. Heistä Puska ja Räsänen saavat Alkolta vuosittain tuhansien eurojen palkkiot istumalla hallintoneuvoston kokouksissa. Kankaanniemi sen sijaan muistetaan 1990-luvun alusta salmiakkikossun kieltäjänä. Hiilamo puolestaan on saanut Alkolta merkittävää rahoitusta tutkimuksiinsa, joissa hän on – tietenkin – todennut alkoholilain olevan uhka Suomelle.

Alko Oy, Palkitsemistiedot 2016

Alkon hallintoneuvoston muodostavat 12 kansanedustajaa, jotka saavat tehtävästään kokouspalkkioita. Toimikaudella 2016 – 2019 hallintoneuvoston jäsenistä alkoholilakia vastustivat Vesa-Matti Saarakkala (sin), Anna-Maja Henriksson (rkp), Tuula Haatainen (sdp), Susanna Huovinen (sdp), Anna-Kaisa Pekonen (vas), Tuomo Puumala (kes), Ulla Parviainen (kes) ja Päivi Räsänen (kd). Jokainen hallintoneuvoston jäsen saa Alkolta vuosittain kokouspalkkioita 4.200 – 6.000 euroa.

Sen lauluja laulat jonka leipää syöt.

Järjen ääniä hallintoneuvostossa olivat ainoastaan Antti Kaikkonen (kes) ja Sari Sarkomaa (kok). Poissa äänestyksestä oli Pauli Kiuru (kok).

Suomessa on siis koettu kuluneen vuoden sisällä alkoholihuijaus, jollaista ei ole aiemmin nähty. Alkon monopolin puolustajat olivat nimittäin valmiita menemään harvinaisen pitkälle tavoitteensa saavuttamiseksi. Väitteet 150 ja jopa 500 lisäkuolemasta ovat osoittautuneet tuulesta temmatuiksi. Onneksi järki lopulta voitti, jotta uusi alkoholilaki meni läpi ja vei Suomen pienen askeleen kohti eurooppalaisempaa alkoholikulttuuria.

Puolueista Keskusta oli taannoin esittämässä päinvastaista kehitystä, sillä puolueen mukaan keskiolut olisi pitänyt poistaa kaupoista ja siirtää Alkon yksinoikeudeksi. Uuden alkoholilain äänestyksessä puolue jakautui kahtia. Kiivaimmin uutta alkoholilakia vastusti kuitenkin vihervasemmisto. Vihreät korostaa juhlapuheissaan yksilönvapautta, mutta sen todellisuus on täysin toinen. Sekä SDP:n että Vasemmistoliiton kansanedustajista kaikki paitsi yksi molemmista äänesti holhouksen jatkumisen puolesta.

Vihreät eivät luottaneet suomalaisiin edes sen vertaa, että olisivat uskaltaneet tuoda 5,5% nelosoluen ruokakauppaan. Juhlapuheet jäivät juhlapuheiksi, kun kaikki Vihreiden kansanedustajat neljää lukuunottamatta äänestivät ruokakauppojen prosenttirajan nostamista vastaan. Tämä kannattaa muistaa, kun vihervasemmiston juhlapuheissa seuraavan kerran julistetaan yksilönvapauksia. Silloin vastuu siirtyy kuulijalle.

#yhdetpuheet #alkoholilaki #kaksinaismoralismi

MTV Uutiset

A-oluet ja lonkerot saatiin onneksi lopulta ruokakauppoihin, kun uusi alkoholilaki hyväksyttiin eduskunnassa äänin 98-94. Tilastot ovat sittemmin osoittaneet, että kyseessä oli kansanterveyden kannalta positiivinen päätös. Alkoholin kulutus on nimittäin laskenut. Ilman hellekesää se olisi laskenut merkittävästi tätäkin enemmän. Onneksi järki voitti.

Alkoholilain käsittelyssä voittajia ovat suomalaiset ja suomalaisten yksilönvapaudet, joita uuden alkoholilain puolesta lähes yhtenä rintamana äänestänyt Kokoomus kannattaa. Häviäjiin lukeutuu sen sijaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL, joka muuttui puolueettomasta tutkimuslaitoksesta Alkon etujärjestöksi. THL tulee asettaa kaikissa eduskunnan tulevissa käsittelyissä nimenomaan etujärjestöjen lokeroon, koska sen lausumat ovat poliittisesti värittyneitä.

Uuden alkoholilain myötä suomalaiset saavat ostaa entistä parempia juomia lähikaupoista, ja valtava määrä lähikauppoja sai myynnistä elintärkeän piristysruiskeen toimintaansa. Toivottavasti myöhemmin selviää montako kymmentä tai sataa kyläkauppaa pelastui alkoholilain ansiosta. Seuraavalla hallituskaudella vuorossa on Alkon monopolin lopettaminen ja myös viinien saaminen ruokakauppaan. Sinä päätät ensi kevään eduskuntavaaleissa millaisia ihmisiä Arkadianmäellä istuu näistä asioista päättämässä.

Sinä päätät. Siksi.

#jocka2019
#ryhtiliike

Julkaistu

Rattijuoppojen autot tulisi takavarikoida valtiolle – kynnystä laskettava merkittävästi

Suomalainen hyvinvointivaltio pyrkii pitämään parhaansa mukaan huolta yhteiskunnan heikoimmista ja vähäosaisista jäsenistä, mutta yhden tappajajoukon edessä seistään kuitenkin edelleen tumput suorana tekemättä mitään konkreettista asian korjaamiseksi. Suomen teillä risteilee nimittäin tänäkin päivänä – myös sinun tätä kirjoitusta lukiessasi – vähintään kymmeniä tappajia, joiden kuriin saamiseksi ei ole tehty läheskään tarpeeksi. Kyseessä on jokapäiväinen ja akuutti kansallinen tragedia, joka aiheuttaa vuosittain määrättömästi surua sadoissa perheissä.

Kyse on rattijuopoista.

Suomessa on rattijuoppojen aiheuttamista tragedioista esimerkkejä enemmän kuin voisin tässä koskaan mainita. Tammi-kesäkuussa 2018 rattijuopumusten määrä kasvoi edellisvuodesta peräti 14,4 prosenttia, ja törkeiden rattijuopumusten määrä peräti 5,17 prosenttia. Jokainen meistä tietää, että nykyisellä valvonnan määrällä tuo on vain jäävuoren huippu. Koska sinä olet ajanut viimeksi puhallutusratsiaan? Niinpä. Sitten synkkään tilastoon: Vuonna 2017 rattijuopot tappoivat Suomessa 38 ihmistä ja vammauttivat 551 ihmistä. Rattijuoppo tappaa siis keskimäärin yhden suomalaisen joka kymmenes päivä. Onko se paljon vai vähän? Entä pitäisikö lainsäätäjien viimein herätä tähän asiaan, vai annammeko tosiaan tragedian jatkua?

Työskentelin 2000-luvun alussa neljä vuotta Poliisi-TV -ohjelman toimittajana ja istuin kymmeniä viikonloppuja poliisiautojen takapenkeillä ympäri maata kaikissa isoissa kaupungeissa ja lukemattomissa pienemmissä kunnissa. Neljän vuoden aikana olin useita kertoja mukana takaa-ajoissa, jossa mentiin tuhatta ja sataa rattijuoppojen ja niihin rinnastettavien huumekuskien perässä. Vaaratilanteita oli lukemattomia. Näimme karmaisevia tapauksia ja niiden seurauksia, joista lehtien palstoilta saadaan yleensä lukea ilman tarkkoja uutiskuvia. Tiedän siis liiankin hyvin millaista jälkeä rattijuopot tekevät maamme teillä.

Kirjoitin tästä samasta asiasta Facebook-sivulleni jo elokuussa, kun rattijuoppo törmäsi Haukiputaalla kahteen lapseen ja pakeni paikalta. Tänään 12. syyskuuta saimme taas lukea lehdistä miten sivullinen nainen kuoli lauantaina Inkoon Degerbyssä, kun yli kaksi promillea puhaltanut rattijuoppo ajoi nokkakolarin maantiellä. Uhrilla ei ollut mitään mahdollisuutta selvitä. Tällaisten tilastojen ja tapausten myötä luulisi hälytyskellojen jo soivan eduskunnassa, mutta ei. Siellä on hiljaista kuin huopatossutehtaalla.

Kahden lapsen isänä en voi hyväksyä nykytilannetta.

Mikä olisi sitten oma ratkaisuni? Minusta Suomeen tarvitaan pikavauhtia lakimuutos, joka mahdollistaa rattijuopon ajoneuvojen määräaikaisen tai pysyvän takavarikon jo ensikertalaiselta sellaisissa tapauksissa, joissa kuljettaja syyllistyy törkeään rattijuopumukseen. Seuraamus täytyy panna täytäntöön täysin huolimatta ajoneuvon omistussuhteista. Rikoslain 10 luvussa määritellyn menettämisseuraamuksen tarkoitus on uusien rikosten ehkäiseminen, joten ajoneuvon menetys on mielestäni erittäin hyvin perusteltu seuraamus kyseisellä ajoneuvolla tehdystä rikoksesta, joka aiheuttaa välitöntä vaaraa sivullisille. Ensikertalaiselta auto tulisi ottaa valtion varikolle takavarikkoon esimerkiksi puoleksi vuodeksi, ja rikoksen uusimisen yhteydessä auto tulisi tuomita kokonaan valtiolle menetetyksi. Jälkimmäisessä tapauksessa auto huutokaupattaisiin uudelle omistajalle ja siitä saatavat varat voitaisiin osoittaa esimerkiksi rikosuhrimaksuna rikosten uhrien tukipalveluihin.

Tässä vaiheessa joku voi miettiä, että menetysseuraamus olisi epäreilua tapauksissa, joissa rattijuoppo ei itse omista autoaan. Jos rikoksen tekemisen olennaisena välineenä käytetty auto on leasing-auto tai kaverilta lainattu, niin rattijuoppo vastaa luonnollisesti itse aiheuttamistaan seurauksista auton omistajalle. Tilanne on rinnastettavissa siihen, että rattijuoppo ajaa leasing-autonsa tai kaverinsa auton romuksi metsään. Silloinkin auto menetetään, eikä auton haltijan tai omistajan vakuutusyhtiö varsinaisesti innostu tilanteesta. Jatkossa kannattaisi siis miettiä kahteen kertaan kenelle autoaan lainaisi.

Leasing-sopimuksiin saadaan helposti lisättyä pykälä, jolla vastuu määritellään tapauksissa, joissa auto määrätään menetetyksi valtiolle tilapäisesti tai pysyvästi kuljettajan rattijuopumuksen vuoksi. Auton haltija vastatkoon käytössään olevan auton käyttämisestä. Poikkeuksena tästä pääsäännöstä tulisivat tietenkin tapaukset, joissa auto on selkeästi varastettu. Poliisin tehtävä olisi selvittää onko auto otettu käyttöön luvatta vai ei.

Suomen nykyinen oikeuskäytäntö on rattijuopoille kuin yhtä suurta yläkoulun jälki-istuntoa. Tuomiot ovat muille aiheutettuun vaaraan nähden mitättömiä.  Korkein oikeus on jopa linjannut ennakkoratkaisuissaan (mm. KKO:2005:75), että ajokiellon määrääminen on tehokas keino estää rattijuopumuksen toistumista. Väärin. Käytäntö on osoittanut lukemattomien ihmishenkien menetyksellä, että korkeimman oikeuden näkemys ei pidä paikkaansa. Ajokielto ei ole lainkaan rangaistus, kun sitä ei noudateta ja kun rikoksentekoväline odottaa oven edessä käynnistämistään. Ensimmäisen kossupullon jälkeen kaasu on jo pohjassa – väitti korkein oikeus sitten ihan mitä tahansa. Tästä on olemassa lukemattomia traagisia käytännön esimerkkejä.

Pari vuotta myöhemmin korkein oikeus tuli kuitenkin järkiinsä ja antoi ratkaisun KKO:2007:85, joka on samaan aikaan synkkä ja valoista. Synkkää oli se, että tapauksen kuljettaja oli jäänyt kiinni peräti 16 kertaa ennen autonsa takavarikkoa. Toisin sanoen hän oli ajanut kännissä ehkä jopa kymmeniä kertoja. Samassa ratkaisussaan KKO linjasi upeasti ja aikaisempaa oikeuskäytäntöä muuttaen, että liikenneturvallisuus painaa vaakakupissa kalliin auton arvoa enemmän. Ennen tätä rikkaat rattijuopot saivat pitää autonsa, koska kalliin auton menettämisseuraamus katsottiin kohtuuttomaksi. KKO:2007:85 kuitenkin muutti tilanteen vahvistamalla, että myös kallis auto voidaan jatkossa takavarikoida liikenneturvallisuuden nimissä.

Rattijuopumukset 2015-2017

On totta, että jo nykyisen rikoslain 10 luvun 5 §:n 2 momentti mahdollistaa rattijuopon auton takavarikoinnin, mutta käytännössä niin käy törkeiden rattijuopumusten määrään nähden aniharvoin. Poliisihallituksen mukaan rattijuopoilta takavarikoitiin vuonna 2014 yhteensä 64 autoa, vuonna 2015 yhteensä 96 autoa ja vuonna 2016 yhteensä 73 autoa. Tilasto ei kerro moniko auto jäi pysyvästi takavarikkoon. Vain murto-osa kännissä ajeluista päättyy kiinni jäämiseen, joten rattijuoppo pääsee vaarantamaan ihmishenkiä jopa kymmeniä kertoja ennen kuin yhteiskunta ottaa häneltä rikoksentekovälineen pois. Menettämisseuraamuksesta tulee tehokas pelote vasta, kun se on mahdollista määrätä jo heti ensimmäisellä kerralla. Nykyisin tällaista pelotetta ei ole, koska ensikertalainen ei koskaan menetä autoaan. Ei vaikka ajaisi kolmen promillen kaatokännissä lapsia täynnä olevaan bussikatokseen. Asialle täytyy siis tehdä jotain ja nopeasti.

Yksikään rattijuoppo ei lähde vahingossa juovuksissa auton rattiin. Teko on siis aina tahallinen. Siitä huolimatta ihmishenkien menettämiseen johtaneiden rattijuopumusten rikosnimike on nykyisin yleensä kuolemantuottamus. Tätäkin tulisi harkita perusteellisesti uudelleen, sillä kuolemantuottamuksen sijaan sivullisten kuolemaan johtavien rattijuopumusten oikea nimike ja sen myötä myös tuomion pitäisi olla tappo. Sastamalan helmikuun 2017 tapauksessa tuomioistuin katsoi teon niin suunnitelmalliseksi, että tekijä tuomittiin taposta. Se oli äärimmäisen harvinainen poikkeus. Suomen rikoslaissa säädetään eri tekojen rangaistusasteikoista, joita tuomarit eivät kuitenkaan todellisuudessa käytä. Rangaistukset ovat nimittäin säännönmukaisesti ainoastaan asteikon alapäästä. Kun tuomioistuimet eivät selvästikään osaa käyttää niille määriteltyjä työkaluja, tulee lainsäätäjän korjata tilanne muuttamalla työkaluja, eli rangaistusasteikkoa ja muita seurauksia.

Suomessa rattijuopumuksen raja on 0,5 promillea, joka on muihin Euroopan maihin korkeaa keskisarjaa. Valtaosassa naapurimaistamme rattijuopumuksen raja on nykyisin 0,2 promillea. Suomen promillerajan alentaminen on tasaisin väliajoin otsikoissa myös poliitikoiden toimesta, mutta se ei ole ainoa toimiva ratkaisu. Miksikö ei? Koska promillerajan alentaminen ei yksin auta niin pitkään kuin rangaistukset sen ylittämisestä ovat aivan liian lievät. Suomen tulee korjata tämä vakava valuvika törkeiden rattijuopumusten rangaistuksissa ennen kuin promillerajaa lähdetään laskemaan. Rajan alentamisella on varmasti vaikutusta, mutta yksin tehtynä sen pelote ei ole riittävä, kun rikoksentekoväline on koko ajan käsillä odottamassa käyttöään.

Vanhan paikkansa yhä pitävän sanonnan mukaan suomalaisen kannattaa hypätä kännissä auton rattiin, jos haluaa tappaa toisen ihmisen. Silloin tekijä selviää ehdollisella tai korkeintaan vuoden vankilavisiitillä. Sanonta pitää ikävä kyllä paikkansa.

Kuten edellä totesin, esimerkkitapauksia on satoja. 10-vuotiaan tytön kahden promillen humalassa tappanut rattijuoppo tuomittiin vuonna 2015 vain viiden kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Ehdolliseen! Käytännössä tappaja siis vietti muutaman kuukauden leppoisasti vapaalla jalalla kahvitellen, elokuvissa, harrastuksissa ja asui tietenkin kotonaan. Yksi traagisimmista tapauksista on vuonna 2012 tapahtunut 11-vuotiaan Matleena-tytön tapaus, jossa Itä-Suomen hovioikeus alensi pikkutytön tappaneen rattijuopon 2 vuoden ja 7 kuukauden tuomiota viidellä kuukaudella, koska ajettu matka oli niin lyhyt. Anteeksi mitä? Koska matka oli niin lyhyt! Tappaja istui ensikertalaisena vankilassa vain vaivaisen vuoden. Tekijä oli 2,58 promillen kaatokännissä autoillut 52-vuotias nainen.

Tekijä oli jäänyt aiemminkin kiinni rattijuopumuksesta.

Mieti sitä hetki.

Kaksi kuukautta sitten, heinäkuussa 2018, rattijuoppo tappoi kaksi ihmistä Mäntyharjulla noin 200 km/h nopeudella tapahtuneessa nokkakolarissa. Paikkakunnalla oli yleisesti tiedossa, että miehellä oli tapana ajaa kännissä. Edellisen kerran mies oli jäänyt poliisille kiinni rattijuopumuksesta vain muutamaa päivää aiemmin ja tällä kertaa hän lähti pakoon ikävin seurauksin. Ajokorttia miehellä ei enää ollut, mutta auto hänellä kuitenkin oli edelleen rikoksentekovälineenä.

Mieti sitäkin hetki.

Ajokortilla ei ajeta, mutta autolla ajetaan. Tässä yhteydessä on taas paikallaan muistuttaa, että korkeimman oikeuden mukaan ajokielto on riittävän tehokas keino estää rattijuopumusten toistumista (KKO:2005:75), vaikka tuossa tapauksessa oli kyse toistuvasti rattijuopumukseen syyllistyneestä henkilöstä.

Oikeuskirjallisuudessa (Pekka Viljanen, LM 3/2004 s. 493 – 501) ja rikoslain uuden 10 luvun (26.10.2001/875) esitöissä (HE 80/2000 vp s. 28) on katsottu mielestäni perustavalla tavalla virheellisesti, että rattijuopon autoa tulisi kohdella rikoksen kohteena eikä rikoksentekovälineenä. Olen tästä vahvasti eri mieltä. Auto ei ole rikoksen kohde, vaan sen tekoväline. Edellä mainittujen ja kymmenien muiden esimerkkien valossa jokainen meistä voi pohtia kuinka moni rattijuopon uhri olisi jäänyt kuolematta, jos rattijuopolla ei olisi ollut enää autoa, jolla ajaa sivullisten päälle juovuksissa.

Matleenan tappaja vapautui vankilasta jo vajaan vuoden päästä hovioikeuden käsittelystä. Matleena on sen sijaan ikuisesti poissa. Tapaus johti tytön isän Jorma Sonnisen tekemään kansalaisaloitteeseen, joka ylitti vaaditut 50 000 allekirjoitusta kirkkaasti keräten yhteensä yli 62 000 nimeä. Kansalaisaloite luovutettiin eduskunnan silloiselle puhemiehelle Eero Heinäluomalle, mutta eduskunta ei kyennyt tekemään muutoksia, joita kansalaiset valitsemiltaan kansanedustajilta vaativat. Eduskunnan käsittelyssä kansanedustajat tosin vielä vaativat rattijuoppojen rangaistusten koventamista, mutta vaatimukset jäivät pelkiksi juhlapuheiksi. Taas kerran.

Säälittävää tunarointia, sanoisin.

Eduskunnan on aivan turha väittää tekevänsä jotain konkreettista rattijuopumusten vähentämiseksi niin pitkään kuin rattijuopon autoa ei oteta pois edes määräajaksi jo ensimmäisestä törkeästä rattijuopumuksesta. Suomalaiset ovat ilmaisseet jo useasti yksiselitteisen vaatimuksensa rattijuoppojen rangaistusten koventamisesta. Nykyinen eduskunta on ollut täysin kädetön korjaamaan tätä asiaa, mutta ensi keväänä sinullakin on mahdollisuus vaikuttaa asiaan eduskuntavaaleilla.

Itse tulen tekemään hartiavoimin töitä, että minun lapsillani on jatkossa turvallisempi Suomi.

Julkaistu

Työelämää on uudistettava – vaikka lakkoaseen piippuun katsoen

JULKAISTU 5.9.2018: Sipilän hallituksen ensimmäiset kolme kuukautta olivat rohkaisevia, kun pääministerin kaavailemat muutokset olivat niitä mitä Suomi tarvitsi menestyäkseen. Vuoden sisään näitä upeita puheita ja hankkeita ryhdyttiin kuitenkin yksitellen perumaan ja pian oltiin jo lähes lähtöpisteessä. Syynä kehityksen vesittymiseen oli tuttuun tapaan AY-herrojen painostus ja lakkoaseella uhkaaminen. Ammattiyhdistysten toiminta on demokratian ja parlamentarismin halveksimista, sillä kansantalous pyritään ottamaan kerta toisensa jälkeen panttivangiksi.

Poliittisten päätösten tekeminen kuuluu Suomessa vaaleilla valitulle eduskunnalle, ei AY-liikkeelle. Käsittääkseni eduskuntaan ei ole vielä tähän päivään mennessä valittu yhtään ammattiliittoa, joten niillä ei myöskään ole mitään asiaa poliittiseen päätöksentekoon.

Nyt alle 20 henkilön yritysten henkilöperusteiseen irtisanomissuojaan on viimein tulossa marginaalinen korjaus, joka tulee – sanokaa minun sanoneen – ennen kaikkea helpottamaan työllistämistä ja luomaan siten Suomeen lisää työpaikkoja. Eilen sain näkemykselleni tukea myös taloustieteilijöiltä, joista vain 13 prosenttia tyrmäsi vireillä olevan muutoksen yhteyden työllisyyden kasvuun. Nykyinen irtisanomissuoja on yksi suuri farssi, sillä tällä hetkellä työyhteisöä häiriköivästä työntekijästä ei päästä eroon, vaikka hän kiusaisi ja löisi mopilla muita työntekijöitä, käyttäisi firman pankkikorttia omiin hankintoihin tai laiminlöisi työtehtävänsä. Tuomioistuinten oikeuskäytäntö puhuu näistä tapauksista karua kieltään.

(Katso mm. Helsingin HO 28.11.2013, Tuomio nro 3128, Dnro S 12/3178; Rovaniemen HO 23.8.2018, Tuomio nro 278, Dnro S 17/607; Turun HO 3.11.2017, Tuomio nro 647, Dnro 16/1933; TT 2012:19; KKO 2017:27)

Pienessä yrityksessä yksikin väärä rekrytointi voi kaataa koko yrityksen. Kuka tahansa osaa näytellä koeajan tunnollista ja hyvää työntekijää, mutta sen jälkeen tilanne voi muuttua aivan toisenlaiseksi. Pienissä yrityksissä ei ole yksinkertaisesti varaa pitää mukana ihmistä, joka kiusaa, varastaa, tuhoaa asiakassuhteita tai on muuten sopimaton yhteisöön. Kun yritys menee yhden surkean rekrytoinnin takia konkurssiin, niin koko henkilökunta menettää työnsä ja yrittäjä joutuu itse perheineen jopa koko loppuelämänsä kestävään velkavankeuteen. Voittaako yhteiskunta ja terve järki silloin? Ammattiliittojen ja vasemmiston mukaan ilmeisesti voittaa, koska yrittäjän tulee sen mielestä ottaa riskejä.

”Irtisanomisen helpottaminen helpottaa eniten työllistämistä.”

Tiedän itse lukuisia yrittäjiä ja yrityksiä, jotka harkitsevat parhaillaan uusien ihmisten palkkaamista. Siihen ei kuitenkaan ryhdytä, koska vaara väärän rekrytoinnin tekemisestä on liian suuri edellä mainitsemistani syistä. Moni yksinyrittäjä raataa 18 tunnin työpäiviä viimeisillä voimillaan, koska ei voi palkata työntekijää mahdollisen irtisanomisen ollessa lähes mahdotonta. Kun hallituksen esitys irtisanomissuojan nykyaikaistamisesta menee tavalla tai toisella läpi, syntyy Suomeen saman tien merkittävästi työpaikkoja, koska helppous irtisanoa tarkoittaa aina myös helppoutta palkata. Emmekä me Suomessa ole tässä lainkaan edelläkävijöitä, sillä esimerkkiä voi katsoa vaikkapa Tanskasta. Siellä työmarkkinat ovat erittäin toimivat, koska työllistäminen ja irtisanominen on helppoa.

Ammattiliitot ja vasemmisto vastustavat tietenkin kiivaasti tätäkin työmarkkinoiden uudistusta, koska toimivat työmarkkinat ovat niille molemmille myrkkyä. Samasta syystä myös parhaillaan vireillä oleva sijoitustili on niille kauhuskenaario, koska tavalliset kansalaiset voisivat sen myötä rohkaistua sijoittamaan ja jopa vaurastua. Vasemmiston mielestä suomalainen ei saa rikastua työllä, sijoittamalla eikä edes perinnöllä, koska kurjuuden maksimointi on niiden etu, tavoite ja jäsenhankinnan edellytys.

”Mieluummin pysäytetään Suomi kertalaakista pidemmäksi aikaa kuin alistutaan jatkuvaan kiristykseen ja uhkailuun.”

Toivon parhaillaan hartaasti, että Sipilän hallitus löytäisi jostain viimein itselleen munat ja kehittäisi itselleen riittävästi kanttia viedä tämä uudistus läpi nykyisessä muodossa – keinolla millä hyvänsä. Vaikka AY-veroparasiitit huutaisivat barrikadeilla tuskaansa vaikutusvaltansa ja arvostuksensa katoamisen vuoksi ja osoittaisivat lakkoaseensa piipulla suoraan kohti. Ei lakkoaseessa toki mitään uutta olisi, sillä 1970-luvun keinot ovat tuttuja 2010-luvun Suomessa.

Istuvan hallituksen aikana Suomeen on tullut yli 110 000 uutta työpaikkaa. Samaan aikaan Antti Rinne huutaa populismikiimassaan, että hallitus haluaa heikentää työmarkkinoita. Anteeksi mitä?  Mikäli tuo kehityksen jarru päättää pysäyttää Suomen jo valmiiksi kahdeksan vuotta myöhässä olevan talouskasvun ja kovassa vauhdissa olevan työllisyyden parantumisen, niin olkoon niin. Olkoon lakkoilu sitten hinta paremmasta yhteiskunnasta, suomalaisten hyvinvoinnista ja paremmasta työllisyydestä. Mieluummin pysäytetään Suomi kertalaakista pidemmäksi aikaa kuin alistutaan jatkuvaan kiristykseen ja uhkailuun. Lapsikin tietää, että kertakirpaisu on parempi kuin pitkä piinaava tuska. Hyvinvointivaltion kehityksen torppaaminen täytyy saada loppumaan, sillä seuraava taantuma odottaa varmuudella jo aivan nurkan takana. Sitten rytisee korkealta ja kovaa.

Mikäli lakkoaalto iskee, niin tällä kertaa pitää selvittää perinpohjin lakon vuoksi menetetyt työpaikat, lakosta aiheutuneet miljardivahingot yrityksille ja yksityisille sekä kaikki muut suorat ja välilliset lakosta johtuneet vahingot vaikkapa erillisen riippumattoman tutkijaryhmän toimesta. Sen jälkeen tulee osoittaa selvästi kenen syytä nuo syntyneet vahingot olivat ja millä perusteella. Me kaikki tiedämme jo minne suuntaan syyttävä sormi tuolloin osoittaa. Jos nuo tahot ryhtyvät tuhoamaan Suomen tulevaisuutta lakkokassojensa voimin, niin niiden tulee kantaa siitä myös julkinen vastuunsa. Vastuunkantoa siltä suunnalta ei tosin olla totuttu näkemään.

Mikäli lakkoase tosiaan otetaan käyttöön, niin jokaisen suomalaisen tulee tietää ja ymmärtää, että kaikki tuohon lakkoiluun käytettävät varat on kerätty suomalaisten taskuista verottomana. Toisin sanoen jokainen ammattiliittojen verottajalle maksamatta jättämä veroeuro on ollut vuosikymmenten saatossa pois päiväkodeilta, vanhainkodeilta, kouluilta, sairaaloilta ja poliiseilta. Härskeimmin verottomana koplatut sadat miljoonat eurot ovat kuitenkin peräisin VVO/Kojamosta, eli kaikkein köyhimpien suomalaisten asumistuista. Ja ne tuet olemme me kaikki veronmaksajat olemme maksaneet. Kirjoitin tästä AY-liikkeen vedätyksestä taannoin seikkaperäisemmän kirjoituksen.

Tässä lakimuutoksessa on pohjimmiltaan kyse työllistämisen helpottamisesta, vasta toissijaisesti irtisanomisista. Prosessissa taas on kyse yksinomaan siitä säätääkö Suomessa lait vaaleilla valittu eduskunta vai antaako pääministeri Sipilä ammattiliitoille taas kerran veto-oikeuden maamme lainsäädäntöön. Irtisanomissuojaa koskevassa uudistuksessa ei saa antaa piiruakaan periksi, koska se osoittaisi Sipilän hallituksen kyvyttömyyden päättää maamme asioista itsenäisesti. Työmarkkinoille pitäisi saada työrauha, ja se onnistuu parhaiten siten, että SAK hyväksyy alle 20 työntekijän yritysten irtisanomissuojan kehittämisen ilman kompromisseja. Sen jälkeen SAK voi jäädä ihastellen seuraamaan miten Suomen työllisyys paranee ja työttömyys vähenee. Mikäli tuohon tarvitaan lakkokierros, niin isompi kertarysäys vähentää jatkuvaa uhkailua ja kiristystä.

Hallituksella pitää olla kanttia kehittää Suomea.

Toivon hartaasti että sitä löytyy.

Jälkikirjoitus 8.9.2018:

Olen tähän asiaan liittyen lukemattomissa keskusteluissa huomannut, että irtisanomisen päivittämistä 2000-luvulle vastustavat pääasiassa ihmiset, jotka pelkäävät oman työpaikkansa puolesta. Toisin sanoen vastustajia ovat keskimääräistä laiskemmat suojatyöpaikkalaiset.

Sen sijaan aktiiviset, osaavat ja ahkerat palkansaajat puolustavat irtisanomisen päivittämistä, koska he ovat kyllästyneitä tekemään laiskojen kollegojensa työt. Ahkerat palkansaajat haluavat joukkoonsa lisää ihmisiä, jotka ovat valmiita tekemään töitä palkkansa eteen. Se on tietenkin täysin ymmärrettävää.