Suuren alkoholihuijauksen anatomia – kristallipallo osui oikeaan

Mitäs minä sanoin? Tänään voin hyvällä syyllä kysyä näin, koska Valvira julkaisi kovasti odotetun tammi-kesäkuun 2018 tilastonsa. Kerroin alkoholilain vaikutuksista blogissani jo syyskuussa 2017 ja ennustukseni osui  melko hyvin oikeaan, vaikka monet pitivät sitä tuolloin vitsinä. Kirjoitin ennen alkoholilain hyväksymistä miten ruokakauppojen alkoholiprosentin nosto tulee lisäämään kansanterveyttä ja ettei laki missään tilanteessa tulisi lisäämään alkoholin kulutusta. Moni muistaa millaisen palautevyöryn kirjoitus aiheutti tahoissa, joiden päätehtävä oli ja on edelleen suojella Alkon monopolia.

Tänään julkaistujen tilastojen mukaan puolessa vuodessa alkoholin kulutus on laskenut. THL ennusti kulutukseen peräti kuuden prosentin kasvua, mutta tammi-kesäkuussa kulutus laski litroissa mitattuna 0,7 prosenttia ja puhtaassa alkoholissa mitattuna 0,1 prosenttia. Toukokuu ja kesäkuu olivat tänä vuonna historiallisen helteisiä ja viime vuonna taas historiallisen sateisia, joten kelien perusteella kasvun olisi tullut olla merkittävä. Lopulta edes helteet eivät kyenneet pelastamaan Alkon marionetteja perättömien väitteidensä mahalaskulta.

Kuvakaappaus Twitter-keskustelusta.

THL ja muut monopolin puolustajat keksivätkin jo heti ensimmäisten laskevien kulutustilastojen myötä selityksen, jonka mukaan alkoholilain seuraukset nähtäisiin muka vasta vuosien päästä. Selitys oli tietenkin täyttä roskaa, sillä jos historiallinen hellekesä ei onnistunut nostamaan kulutusta, niin mikään muukaan ei sitä tule nostamaan. Elleivät kaikki suomalaiset ryhdy sitten juomaan suruunsa tätä hämmentävää farssia seuratessaan.

Ennen uuden alkoholilain hyväksymistä THL ja Alkon muut marionetit Pekka Puska (kesk) etunenässä uhkailivat eduskuntaa peräti 500 lisäkuolemalla vuosittain. Kansanedustajia uhkailtiin jopa siten, että alkoholilain puolesta äänestävät kansanedustajat olisivat henkilökohtaisesti vastuussa näistä kuolemista. Noin rajuja argumentteja ei ole totuttu eduskunnassa esittämään, varsinkin kun ne olivat alusta saakka pelkkää tarkoitushakuista roskaa.

”Jokainen asiaa seuraava tietää, että uuden alkoholilain vastustamisessa ei ole kyse kansanterveydestä, vaan Alkosta ja rahasta. Eli Alkon rahasta. Eli Alkon monopoliaseman suojelemisesta.”
– Blogikirjoitukseni 20.9.2017

Uudistuksen kiivaimpia vastustajia olivat Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos THL, professori Heikki Hiilamo sekä erityisesti kansanedustajat Pekka Puska, Toimi Kankaanniemi ja Päivi Räsänen. Heistä Puska ja Räsänen saavat Alkolta vuosittain tuhansien eurojen palkkiot istumalla hallintoneuvoston kokouksissa. Kankaanniemi sen sijaan muistetaan 1990-luvun alusta salmiakkikossun kieltäjänä. Hiilamo puolestaan on saanut Alkolta merkittävää rahoitusta tutkimuksiinsa, joissa hän on – tietenkin – todennut alkoholilain olevan uhka Suomelle.

Alko Oy, Palkitsemistiedot 2016

Alkon hallintoneuvoston muodostavat 12 kansanedustajaa, jotka saavat tehtävästään kokouspalkkioita. Toimikaudella 2016 – 2019 hallintoneuvoston jäsenistä alkoholilakia vastustivat Vesa-Matti Saarakkala (sin), Anna-Maja Henriksson (rkp), Tuula Haatainen (sdp), Susanna Huovinen (sdp), Anna-Kaisa Pekonen (vas), Tuomo Puumala (kes), Ulla Parviainen (kes) ja Päivi Räsänen (kd). Jokainen hallintoneuvoston jäsen saa Alkolta vuosittain kokouspalkkioita 4.200 – 6.000 euroa.

Sen lauluja laulat jonka leipää syöt.

Järjen ääniä hallintoneuvostossa olivat ainoastaan Antti Kaikkonen (kes) ja Sari Sarkomaa (kok). Poissa äänestyksestä oli Pauli Kiuru (kok).

Suomessa on siis koettu kuluneen vuoden sisällä alkoholihuijaus, jollaista ei ole aiemmin nähty. Alkon monopolin puolustajat olivat nimittäin valmiita menemään harvinaisen pitkälle tavoitteensa saavuttamiseksi. Väitteet 150 ja jopa 500 lisäkuolemasta ovat osoittautuneet tuulesta temmatuiksi. Onneksi järki lopulta voitti, jotta uusi alkoholilaki meni läpi ja vei Suomen pienen askeleen kohti eurooppalaisempaa alkoholikulttuuria.

Puolueista Keskusta oli taannoin esittämässä päinvastaista kehitystä, sillä puolueen mukaan keskiolut olisi pitänyt poistaa kaupoista ja siirtää Alkon yksinoikeudeksi. Uuden alkoholilain äänestyksessä puolue jakautui kahtia. Kiivaimmin uutta alkoholilakia vastusti kuitenkin vihervasemmisto. Vihreät korostaa juhlapuheissaan yksilönvapautta, mutta sen todellisuus on täysin toinen. Sekä SDP:n että Vasemmistoliiton kansanedustajista kaikki paitsi yksi molemmista äänesti holhouksen jatkumisen puolesta.

Vihreät eivät luottaneet suomalaisiin edes sen vertaa, että olisivat uskaltaneet tuoda 5,5% nelosoluen ruokakauppaan. Juhlapuheet jäivät juhlapuheiksi, kun kaikki Vihreiden kansanedustajat neljää lukuunottamatta äänestivät ruokakauppojen prosenttirajan nostamista vastaan. Tämä kannattaa muistaa, kun vihervasemmiston juhlapuheissa seuraavan kerran julistetaan yksilönvapauksia. Silloin vastuu siirtyy kuulijalle.

#yhdetpuheet #alkoholilaki #kaksinaismoralismi

MTV Uutiset

A-oluet ja lonkerot saatiin onneksi lopulta ruokakauppoihin, kun uusi alkoholilaki hyväksyttiin eduskunnassa äänin 98-94. Tilastot ovat sittemmin osoittaneet, että kyseessä oli kansanterveyden kannalta positiivinen päätös. Alkoholin kulutus on nimittäin laskenut. Ilman hellekesää se olisi laskenut merkittävästi tätäkin enemmän. Onneksi järki voitti.

Alkoholilain käsittelyssä voittajia ovat suomalaiset ja suomalaisten yksilönvapaudet, joita uuden alkoholilain puolesta lähes yhtenä rintamana äänestänyt Kokoomus kannattaa. Häviäjiin lukeutuu sen sijaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL, joka muuttui puolueettomasta tutkimuslaitoksesta Alkon etujärjestöksi. THL tulee asettaa kaikissa eduskunnan tulevissa käsittelyissä nimenomaan etujärjestöjen lokeroon, koska sen lausumat ovat poliittisesti värittyneitä.

Uuden alkoholilain myötä suomalaiset saavat ostaa entistä parempia juomia lähikaupoista, ja valtava määrä lähikauppoja sai myynnistä elintärkeän piristysruiskeen toimintaansa. Toivottavasti myöhemmin selviää montako kymmentä tai sataa kyläkauppaa pelastui alkoholilain ansiosta. Seuraavalla hallituskaudella vuorossa on Alkon monopolin lopettaminen ja myös viinien saaminen ruokakauppaan. Sinä päätät ensi kevään eduskuntavaaleissa millaisia ihmisiä Arkadianmäellä istuu näistä asioista päättämässä.

Sinä päätät. Siksi.

#jocka2019
#ryhtiliike

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *