Kaunista

Tänä vuonna pitää antaa propseja Miss Suomi -kisoille tai ainakin voittajan valinnalle. Pitkästä aikaa Suomeen saatiin taas kaunis ja edustava Miss Suomi. Mira Saloa ei voi ainakaan Suomen Anna Nicole Smithiksi nimittää 🙂

Ruotsissa osataan myös. Tuorein Miss Ruotsi Helena Stenbäck on kertonut olevansa biseksuaali 🙂 Päällikkösettiä! Kissa esitteli vieläpä tyttöystävänsä lehdille heti voiton jälkeen. Erään tutkimuksen mukaan 8% ruotsalaisista työikäisistä pitää oman sukupuolensa edustajista, mikä ei tosin ole mikään uusi juttu…

Päivitin muuten Stara.fi -saitille Paycheck leffan arvostelun. Ei ollut kovin vahva, joten kannattaa zoomata leffa aikaisintaan dvd:ltä…

Fotosettiä

Jostain osui silmiin linkki sivulle, josta löytyy kuvia erilaisista trooppisista sairauksista. Tai itse asiassa niiden seurauksista. Huom! Ei heikkohermoisille! Luvassa on karua katseltavaa…

Seinäremppaa

Päätin remontoida hieman olohuoneen seinää. Koska seinässä oli tapetti, niin päätin repiä sen pois. Eihän siinä menisi kuin yksi ilta. Toisin kuitenkin kävi. Seinässä oli viisi tai kuusi tapettikerrosta, ja yhden kerroksen päälle oli siellä täällä maalattu, joten vesi ei mennyt maalista läpi.

Kaikkein alimmaisena oli vielä joku ihmeellinen liimakerros ja sen alla vielä kalkkivelliä, eli tasoitetta. Nuo kaikki piti ottaa sentti sentiltä veke, mutta nyt voin vihdoin sanoa, että seinä on tasoitetta vaille maalauskunnossa. Huomenna olis tarkoitus tasoitella ja heittää mageen värinen maali pintaan. Vihdoinkin.

Pitänee korkata olut sen kunniaksi, että projekti on päässyt vaiheeseen 2. Mutta vasta sitten kun tää laastikerros on saatu pois iholta 🙂 Pienenä kuriositeettina mainittakoon, että seinästä sentti sentiltä irrotettua laastia ja liimaa kertyi kaksi kymmenen litran sangollista…

Tänään olisi ollut Kraftwerkin keikka Tsadissa ja vieläpä sinne pari lippuakin, mutta tärkeysjärjestys se olla pitää! Toivottavasti veteraanit tulee vielä uudelleen Suomeen. Varmasti oli loistava keikka.

Bush onkin räkänokka

Yhdysvaltain presidenti-instituution arvostusta parhaansa mukaan romuttava George W Bush onkin pelkuri, valehtelija ja sotaa pakoillut räkänokka. Tämä selviää toisen iltapäivälehden tämänpäiväisestä jutusta.

Bush nuorempi on mm. valehdellut olleensa Vietnamin sodassa. Todellisuudessa pelkuri lenteli samaan aikaan hävittäjällä pitkin Yhdysvaltoja kyydissään, usko tai älä, eksoottisia kasveja! Muutenkin speden inttiaika meni lähinnä muiden rikkaiden pentujen kanssa dokatessa ja isäpapan rahoja tuhlatessa.

Nyt tuleva Yhdysvaltain presidentti John Kerry on kaivanut nämä tähän saakka vaietut tiedot julkisuuteen. Tai tietenkin nuo faktat olivat tiedossa, mutta niitä ei ole kovin paljoa ”korostettu” ennen tätä. Vähän pelottaa, kun tietää että tuollaisella räkänokalla on ydinaseiden laukaisukoodit hallussaan…

Jenkkien suuresta ja kiistattomasta viisaudesta kertoo myös äskettäin jaetut Stella-palkinnot. Kolminkertainen hurraahuuto amerikan yhteiskunnalle!

Hurraamista ei ole myöskään ruotsalaisessa yhteiskunnassa, JOS uskoo ruotsalaisen Nettavisen -lehden juttuun siitä, kuinka ruotsalaiset miehet vaihtoivat seksikumppaneinaan lapset eläimiin. Kaikkihan tietävät, ettei ruotsalaiselle miehelle nainen käy 🙂 Juu ehkä vähän provosoitua shaissee 😀

Ählypizzaa

Niin sanottujen ählypizzerioiden taso on puhuttanut jo pitkään. Tässä on yksi, aika kuvaava esimerkki noiden puljujen kyvystä toimia suomalaisessa yhteiskunnassa yhteiskunnan säännöillä.

Nyt olisi aika miettiä pitääkö mitä tuollaisille firmoille voitaisiin tehdä, kun valvontakaan ei aina riitä… Verottajalle noista pizzoista ei liikene senttiäkään. Hillot taitaa mennä postissa Ghanaan tai Marokkoon savimajojen rakentamiseen.

Case pizza Finlandia:

”Pizzeria Finlandian edellytetään huolehtivan siitä, ettei pizzeriassa enää käytetä ihmisravinnoksi sopimattomia elintarvikkeita myytävien tai tarjoiltavien tuotteiden valmistukseen.”

Valomerkki jo 00.30?

Juttu Aamulehdessä 2.2.1054

Suurin osa ravintoloista siirtyi pidennettyyn aikaan
Eilisestä lähtien oli osa 1. luokan ravintoloista Tampereella avoinna klo 1:een asti yöllä. Suurin osa Helsingin 1. luokan ravintoloista siirtyi myös eilen pidennettyyn aikaan…

50 vuotta sitten ei kitisty siitä, että baarit olisivatkin auki vain puoli kolmeen. Niin ne ajat muuttuvat.

Poppaa, poppaa chiliä

Eilen aloittelin himassa pientä seinäremonttia ja ajattelin hankkia vähän energiaa sen tekemiseen tulisesta ruoasta. Kaivoin monen vuoden tauon jälkeen esiin teinivuosina kavereiden kanssa kehitetyn Chilitällin reseptin.

Kyseessä on supermegatulinen safka, josta melkein hajoaa pää. Mutta safkan jälkeen olo on erittäin euforinen. Perinteisten värkkien lisäksi mausteita laitetaan erittäin vapaalla kädellä ja paljon. Cayennepippuria, jalopenoja, chiliä, tuoretta chiliä ja kaiken kukkuraksi ripaus maailman tulisinta luonnossa esiintyvää ainetta, Habanero Red Savina -maustetta.

Enemmän tai vähemmän virallista ennätystä pitänee edelleen capsicum chinense -suvun legendaarisesta Habanero-lajikkeesta jalostettu Red Savina -versio, jonka tulisuus hipoo astronomisia mittasuhteita.

Kyllä lähtee! Vettä menee litrakaupalla jokaista lautasellista kohden ja siihen vielä kylmää maitoa perään neutralisoimaan kapsaiinia ja sammuttamaan liki tulessa olevaa kieltä… Suosittelen. Järjetön tulisuus saa kehon erittämään hyvän fiiliksen tuovaa ainetta, endorfiiniä. Samaa ainetta erittyy myös mm. maratonia juostessa.

Verkostoa, verkostoa

Verkostomarkkinoinnilla on jo pitkään ollut kyseenalainen maine. Eikä suotta. Harjautuneet puhujat saavat kuulijat tilaisuuksissaan usein niin hurmioon, että vähemmän järkevät henkilöt uskovat suuria puheita ja liittyvät hetkessä osaksi verkostoa. Lupauksissa kerrotaan uusista autoista, taloista, miljoonien tuloista ja muuta shaissea.

Usein verkostoon liittyessään pitää ostaa ns. aloituspaketti. Käytännössä siis myyjä ottaa kaiken riskin ja sijoittaa varastoon, jota ei ehkä koskaan saa myytyä. Samalla ketjun yläpäässä oleva henkilö saa kaiken hillon. Ei kuulosta kovin järkevältä ja ilmeisesti näihin ottavatkin osaa lähinnä ne, jotka ovat helposti aivopestäviä ja vähemmän kriittisiä henkilöitä.

Tuorein verkostomarkkinoinnin muoto on matkapuhelinliittymien kauppa. Tuote voi olla saippua, ternimaito tai gsm-liittymä. Tuote vaihtuu, mutta kusetus säilyy. Tänään tulee telkasta aiheeseen liityvä Kuningaskuluttaja. Myös Matkapuhelin.net on kirjoittanut aiheesta mielenkiintoisen jutun.

Kuningaskuluttaja kertoi heti kättelyssä, että aCN-operaattorin ”ilmaiset puhelut liittymien välillä” ovat laitonta markkinointia, koska ilmaisilla puheluilla on minuuttiraja ja kuukausimaksun joutuu maksamaan, vaikka soittaisi vain aCN:n numeroihin… Niin vielä, mikä ihmeen asiakaspalvelu?

Tampere feat. Vaasa

Eilen oli aika settii, kun vaasalainen delegaatio teki invaasion Tampereelle. Salibandyn Rock SM -kisat toivat mestoille sekä pelaajia että kannustajia. Meisinki alkoi jo aamulla, kun Vaasa Rock Cocks hävisi Tampereen Tammerfestin joukkueelle 6-1.

Tämän jälkeen Tampere sai kunnian vastaanottaa PPG:n ja Akin. Keittopuolelle päivä alkoi kallistua jo viiden maissa, kun Jockan majoituspalvelun tiloissa alkoi soimaan Kuningas Pähkinän ja Setä Tamun ”Kylpyammeellinen hittejä” -platta. Kekkerit jatkuivat aamu kahdeksaan saakka (sori naapurit). Välillä tosin vallattiin jengillä salibandyn pelimestat ja kaupungin ravintolat. Vihdoinkin Tampereen baareissa raikasi tulevan jättihitin säkeet: ”Heitä paita vittuun…

Muutaman tunnin unen jälkeen jengi heräili ja meisinki jatkui iltapäivään saakka. Taidan ottaa pienet nokkaunet…

Eino Grön

Kuulin jostain, että kun tanskalaisessa baarissa huutaa tiskillä: ”Eino Grön!”, saa aina eteensä huurteisen pullon Tuborgin olutta. Pitänee testata, kun sinne seuraavan kerran eksyn.

Huomenna Tampereella kisataan salibandyn Rock SM-tittelistä. Maan sporttisimmat popparit kokoontuvat Kaukajärven Spiral Salille, jossa pelataan klo 0930 – 2000. Finaalipelit taistellaan noin klo 1900. Mestoille on vapaa pääsy, joten sinne kaikki!

np. Kuningas Pähkinä ja Setä Tamu