10-vuotias teki biisin koulukiusaamisesta – tämä jokaisen koululaisen tulisi kuulla

Entisenä koulukiusattuna olen pyrkinyt pitämään koulukiusaamisen vastaisten kampanjoiden lippua korkealla aina kun mahdollista, sillä ongelma on edelleen todella vakava ja akuutti yhteiskunnan monista ponnisteluista huolimatta. Kirjoitin taannoin Turun Sanomissa miten kiusaamisesta puhuminen voi olla jopa uhrien vähättelyä, koska kyse on todellisuudessa usein rikoksista, kuten pahoinpitelyistä, vahingonteoista, varkauksista ja kunnianloukkauksista. Lue koko kirjoitus tästä. Sittemmin kirjoitin Tamperelainen-lehdessä miten kiusaajien paapomisen täytyy loppua, sillä kiusaajan tulee tarvittaessa vaihtaa koulua. Ei kiusatun. Nyt erittäin tärkeää aihetta käsitellään koululaisen uudessa kappaleessa.

Tuusulalainen koululainen on päättänyt kantaa oman kortensa kiusaamisen vastaisen työn kekoon, sillä hän on julkaissut aiheeseen liittyvän kappaleen. Anonyyminä pysyttelevän koululaisen, artistinimeltään Nameless J, kappaleen nimi on Astetta kovempi jätkä. Siinä Nameless J riimittelee osuvasti millaisilla ilkeillä sanoilla ja aiheilla lapsia koulujen pihoilla nykyisin kiusataan ja miten joitain kiusattuja ei enää kutsuta esimerkiksi synttäreille. Kiusaamiseen voidaan käyttää monia asioita, kuten vaatteita, puhetapaa tai perheen edullista autoa. Oli tapa mikä tahansa, ei kiusaamista voida koskaan perustella.

Kappaleessa valaistaan myös hieman niitä tuntemuksia, joita kiulukiusattu joutuu kokemaan. Esimerkiksi kouluun meneminen voi usein pelottaa. Tuusulassa sijaitseva Paijalan koulu jakoi videon heti tuoreeltaan verkkosivuillaan. Katso kappaleen musiikkivideo tästä yläpuolelta tai kuuntele kappale Spotifystä. On hienoa nähdä, että Astetta kovempi jätkä on nopeasti muodostunut nopeasti hitiksi, sillä se on saanut jo kymmeniätuhansia kuuntelukertoja. Tämä kappale jokaisen koululaisen pitäisi kuulla.