Saako seurajohto lyödä vetoa oman joukkueen futispeleistä?

Seuraan intohimoisesti urheilusta pääasiassa formuloita ja jääkiekkoa, mutta joskus myös jalkapalloa, varsinkin kun on kyse paikallisista joukkueista ja niiden tekemisistä. Tänään silmiini päätyi Tampereen Pallo-Veikkojen sinänsä kaikin puolin asiallinen päivitys illan ottelusta FC TPS -joukkuetta vastaan. Ottelu pelattiin tänään Tammelan Stadionilla, jonka liepeillä asuin 18 vuoden ajan. Ikävä kyllä en itse päässyt kuitenkaan katsomaan illan ottelua ja kannustamaan TPV:tä voittoon.

En ole jalkapallon sääntöjen asiantuntija enkä harrasta lainkaan vedonlyöntiä rahasta, mutta huomasin kuitenkin ihmetyksekseni miten ottelupäivityksen keskusteluissa joukkueen johdossa toimiva tamperelainen kansanedustaja kertoi lyöneensä itse vetoa illan ottelusta.

”TPV pitkävetokerroin voitossa 4.6…. että voi olla pielessä. Tasainen peli luvassa. Peli jätetty. Tiette kyllä mitä pelasin……”

Samalla hetkellä muistin miten erään taannoisen futsal-skandaalin myötä kilpailusääntöjä tiukennettiin siten, että joukkueissa toimivat eivät saa enää missään tilanteessa lyödä vetoa itse tai edustajansa välityksellä. Niinpä kaivoin muistin virkistämiseksi nyt Palloliiton verkkosivuilta esiin voimassa olevat kilpailumääräykset, jotka vahvistivat muistikuvani oikeiksi. Siellä asia todetaan nähdäkseni melko tyhjentävästi:

”3. Jalkapallotoimijat eivät saa itse tai edustajansa kautta lyödä vetoa tai muilla tavoin osallistua tai vaikuttaa vedonlyöntiin oman sarjatasonsa, farmijoukkueen sarjatason tai yhteistyöseurajoukkueen sarjatason kilpailutapahtumista. Jalkapallotoimijoiksi katsotaan seuran pelaajat, valmentajat, huoltajat, seurajohtoon kuuluvat henkilöt, seuran lääkintähenkilöstö, muut joukkueen kanssa kiinteästi tekemisissä olevat henkilöt ja erotuomarit.”

Siis seurajohtoon kuuluvat henkilöt. Käsitykseni mukaan seuran varapuheenjohtaja ja hallituksen jäsen (lähde joukkueen verkkosivut) on nimenomaan seurajohtoon kuuluva henkilö. En ole niin syvällisesti perehtynyt Palloliiton kilpailusääntöihin, että löytäisin niistä jonkinlaisen porsaanreiän minkä perusteella vedonlyönti ns. oman joukkueen pelistä olisi sittenkin sääntöjen mukaan sallittua.

Korjatkaa toki minua viisaammat, jos olen aivan hakoteillä. Jotenkin minusta kuitenkin tuntuu, että Palloliitolla voisi olla tässä pienimuotoinen lisäselvittelyn paikka. Nyt olisi hyvä saada vastaus otsikon kysymykseen: Saako seurajohto lyödä vetoa oman joukkueen futispeleistä?

Kaiken kukkuraksi TPV ikävä kyllä hävisi tämän illan ottelun, kun FC TPS vei sen maalein 1-4. Tänään Tampereella ei ollut voitokas päivä.