Turvapaikanhakijoiden rikollisuus vakava uhka – ryhtiliike tehtävä heti

JULKAISTU 16.12.2018 Suomessa tehtävistä raiskauksista peräti 29 prosenttia on ulkomaalaisten tekemiä. Kun 10 000 suomalaisesta syyllistyy seksuaalirikokseen keskimäärin 3,3 ihmistä, on sama luku afganistanilaisilla 138 ja irakilaisilla 133. Järkyttävää, mutta ei toki yllätys. Olen kirjoittanut aiheesta aktiivisesti vuodesta 2015 saakka. Lähes jokaiseen kirjoitukseeni naiivit ja sinisilmäiset maailmanhalaajat ovat vastanneet joko ”99% raiskauksista tekee suomalainen” tai ”kyllä suomalaisetkin raiskaavat”. Nyt on kuitenkin saatu konkreettista tilastodataa siitä, että lähes kolmannes raiskauksista on ulkomaalaisten tekemiä. Se on surullista monella tasolla. Suhteutettuna heidän määräänsä Suomessa tilasto osoittaa, että jotain on todella pahasti pielessä.

Oulun tragedian myötä #meilläonunelma-ihmiset kaivautuivat kivien alle piiloon, koska sosiaalisessa mediassa radiohiljaisuus oli käsin kosketeltavissa. Kahden alla kouluikäisen lapsen perheenisänä olen peräänkuuluttanut, että asioista täytyy puhua asioiden nimillä ja kissa pitää nostaa pöydälle.

Niin teen nytkin.

Ulkomaalaisten tekemissä seksuaalirikoksissa ei todellakaan ole kyse yksittäistapauksista, vaan laajasta ilmiöstä. Oulun tragedia ei siten ollut yksittäistapaus, vaan osa ilmiötä, jonka taustat perustuvat erityisesti naisten heikkoon asemaan tekijöiden lähtömaissa ja kulttuureissa. Näitä syvälle juurtuneita näkemyksiä ei poisteta istuttamalla turvapaikanhakija luokan penkkiin kuuntelemaan. Monille turvapaikanhakijoille suomalainen nainen on vääräuskoinen esine, jota saa kohdella miten haluaa. Raiskausta pidetään heidän kulttuureissaan jopa rangaistuksena naisen kieltäydyttyä seksistä. Nämä eivät kuitenkaan voi missään tilanteessa olla perusteluita raiskauksille. Tuollaisia rikoksia ei voida perustella mitenkään.

Kaikkein vähiten kulttuurilla.

Poliisin tilasto, ulkomaalaisten osuus

Turvapaikanhakijoiden kulttuuria ja naisen asemaa on käytetty keskusteluissa perusteluna raiskauksille, vaikka seksuaalirikoksia ei pitäisi edes yrittää selittää millään ulkoisilla tekijöillä. Kaikkein härskeimmässä tapauksessa syyrialainen sarjaraiskaaja vetosi Helsingin hovioikeudessa  itse kulttuuriinsa tekemiensä raiskausten lieventävänä seikkana. Jokaisella turvapaikanhakijalla on ollut alusta saakka tiedossa, että raiskaus on Suomessa rikos, joten tietämättömyydellä tai kulttuurilla raiskauksia ei siis voida perustella, vaikka esimerkiksi Lähi-Idässä raiskaus katsotaankin usein naisen omaksi syyksi. Raiskauksessa ei ole lieventäviä asianhaaroja, vaikka Itä-Suomen hovioikeus onkin perinteisesti antanut raiskauksista ja pahoinpitelyistä paljousalennusta.

”Suomalainen tyttö ei tajua, että hymyily, silmänisku ja saatille pääsy saattaa merkitä toiselle osapuolelle lupausta seksistä. Naisen ei saattaa tarkoittaa toisesta kulttuurista tulevalle kyllä.”
– Arabikulttuurin asiantuntija Päivi Käri-Zein

Suomalaisessa vihervasemmistossa näkemys ulkomaalaisten kulttuurista lieventävänä seikkana on edellä mainitusta huolimatta juurtunut todella syvälle. Tapauksiin liittyviä keskusteluja vuosien ajan seuranneena minulle on tullut joskus jopa vaikutelma, että turvapaikanhakijoiden tekemistä rikoksista syyllistetään länsimaalaisia valkoihoisia miehiä mieluummin kuin raiskauksen tehneitä ulkomaalaisia. Tämä ”kyllä suomalaisetkin” on ollut tuossa ryhmässä ahkerassa käytössä, vaikka sillä ei ole minkään valtakunnan tekemistä koko asian kanssa. Sen käyttäminen osoittaa lähinnä kukkahattujen kyvyttömyyden keksiä aitoja perusteluita ulkomaalaisten rikollisten paapomiselle ja ymmärtämiselle.

”Arabimaissa, joissa naisen rooli on erilainen ja naisen velvollisuus on pukeutua niin, että se ei herätä miesten huomiota, raiskaus tulkitaan usein naisten syyksi.”
– Arabikulttuurin asiantuntija Päivi Käri-Zein

Nostan Oulun poliisille hattua, koska ulkomaalaisten tekemien raiskausten viestintää ei ole siellä painettu villaisella, jolloin myös Yleisradio ja Helsingin Sanomat ovat joutuneet toimituksellisen linjansa vastaisesti uutisoimaan asiasta. Ryhtiliike tarvitaan nyt paitsi hallitukseen myös poliisihallitukseen, joka on tähän saakka kategorisesti pyrkinyt vähättelemään ulkomaalaisten seksuaalirikosten määrän kasvua. Poliisihallitus on nimittäin yrittänyt selittää raiskaustilastojen synkkenemistä jopa ilmoituskynnyksen alenemisella ja uhridirektiivillä. Ehkä poliisihallitus yrittää ensi viikolla selittää ulkomaalaisten 29 prosentin raiskauksista vaikkapa hellekesällä tai uudella alkoholilailla.

Valtion tärkein tehtävä on varmistaa kansalaisten turvallisuus, ja siinä myös hallituksen täytyy nyt ottaa itseään niskasta kiinni.

Vuodesta 2015 jatkunut naiivi sinisilmäisyys saa riittää, sillä nyt on faktojen ja tilastojen aika puhua karua kieltään. Ulkomaalaisten jo tekemiin rikoksiin ei ehditä vaikuttaa, mutta nyt on viimeinen hetki yrittää pelastaa Suomi Ruotsin ja Tanskan kohtalolta. Tanskalainen BT-sanomalehti uutisoi kesäkuussa, että peräti 80 prosenttia maan raiskauksista on ulkomaalaisten tekemiä. Suomen suunta on sama, ellei nykyistä kehitystä katkaista. Ruotsin ja Tanskan tilanteet tuntuvat monien suomalaisten mielestä vielä etäiseltä, mutta tässä asiassa tulee toimia mieluummin proaktiivisesti kuin reaktiivisesti. Ulkomaalaisten rikollisten paapomisella Suomi-laiva tulee karauttamaan samalle karikolle Ruotsin kanssa, sillä ainoastaan selkeä ohjausliike estää törmäyksen.

Laittomat ulos ja apua tarvitsevat sisään

Mitä mieltä olen maahanmuutosta yleisemmin? Asemoidun siinä nähdäkseni keskitien tolkun ihmisiin, sillä olen onnistunut suututtamaan tasaisesti molemmat ääripäät. Ensinnäkin 1) turvapaikkaturistit ja rikoksiin syyllistyvät ulkomaalaiset pitää ottaa kiinni ja poistaa maasta. Toiseksi 2) apua aidosti tarvitsevia kiintiöpakolaisia ja talouselämälle tärkeitä ammattilaisia pitää saada maahan nykyistä enemmän. Kiintiöpakolaisten määrä voidaan helposti kaksinkertaistaa, kunhan samalla karsitaan tänne taloudellisista syistä tulleita turvapaikkaturisteja. Omien rikollisten kansalaistensa palauttamisesta kieltäytyviin maihin Suomen täytyy kohdistaa ulkopoliittisia toimenpiteitä.

Suomen täytyy auttaa aidosti hädänalaisia ihmisiä, eli UNHCR:n vahvistamia kiintiöpakolaisia. He ovat naisia, lapsia ja lapsiperheitä, jotka odottavat apua pakolaisleireillä sen sijaan, että olisivat matkustaneet isolla rahalla all inclusive -turvapaikkalomalle Suomeen. Kiintiöpakolaisten määrää kasvatettaessa voimme kiristää rajan yli tulleille turvapaikanhakijoille asetettuja kriteerejä ja lisätä laittomasti maassa olevien ihmisten palauttamista. Lisäksi työperäisen maahanmuuton tarveharkinnasta täytyy viimein luopua, sillä Suomi ei selviä ilman ulkomailta suomalaisiin yrityksiin töihin kutsuttavia kovan tason ammattilaisia. Maamme tulevaisuuden menestys tarvitsee osaavia tekijöitä ulkomailta, koska esimerkiksi koodareita meiltä ei löydy omasta takaa tarpeeksi, vaikka kuinka sitä toivoisimme. Kirjoitin taannoin samasta aiheesta myös pidemmän kirjoituksen.

Rikoksia ei saa koskaan yleistää koskemaan kaikkia ihmisryhmän jäseniä, sillä sellaisessa tilanteessa täysin syyttömät joutuvat usein kärsimään ryhmänsä rikollisten aiheuttamista ongelmista. Pahimmassa tapauksessa joku suomalainen käyttää voimatoimia syyttömiä ulkomaalaisia kohtaan, ja siksi nykyisestä rikollisten paapomisesta kärsivät hyvin käyttäytyvät lainkuuliaiset ulkomaalaiset. Rikolliset tulee poistaa maasta suojellaksemme rehellisiä maanmiehiä. Ryhtiliike on siis kaikkien etu. Tiedän, että myös ulkomaalaiset haluavat itsekin eroon rikollisista. Monissa ryhmissä oma yhteisö tuomitsee jyrkästi rikollisuuden. Tätä kukkahattujen on näemmä vaikea ymmärtää.

Kahden lapsen perheenisänä uskon ja toivon, että Suomi tulee pysymään turvallisena maana. Nyt on kuitenkin ilmiselvää, että tarvitaan yhteinen ja nopea suunnanmuutos maahanmuutossa ja turvapaikkapolitiikassa. Edellä mainitut seikat ovat olleet mielipiteeni maahanmuutosta jo vuosien ajan, ja ne ovat sitä yhä edelleen. Monet turvapaikanhakijoiden rötöksiä vuosien ajan villaisella painaneet poliitikot ovat viime päivinä muuttaneet lausuntojaan ryhtiliikkeen suuntaan. Toivottavasti he eivät ole pelkkiä tuuliviirejä, jotka ovat kääntäneet takkinsa vain lähestyvien vaalien vuoksi. Suomalaisilla ei nimittäin ole tässä tilanteessa varaa poliittiseen teatteriin kansalaisten turvallisuuden kustannuksella. Eduskuntaan tarvitaan seuraavissa vaaleissa kansanedustajia, jotka pitävät kissan pöydällä myös juhlapuheiden ja vaalikampanjoiden jälkeen.

Sitä tarkoittaa ryhtiliike.

#ryhtiliike