Huippukokous lottovoitto Suomelle

Kun maailman vaikutusvaltaisimmat johtajat valitsivat tapaamispaikakseen Suomen, oli se lottovoitto. Panostus toi Suomelle valtaisan maailmanlaajuisen mediahuomion. Imagoa ei voi ostaa rahalla, ja satavuotias Suomi sai nyt kampanjan, josta mikä tahansa maa olisi kateellinen.

Suomi tunnetaan lähinnä formulatähdistä, Joulupukista ja Lapista, mutta nyt huippukokous toi esiin turvallisen kongressien Suomen. Tuhannet toimittajat ylistivät päiväkausien ajan Suomea medioissa ja päivittivät tuntemuksiaan miljoonille seuraajille sosiaalisessa mediassa. Sadat miljoonat ihmiset kuulivat ja näkivät miten hyvin Suomessa kaikki toimii, vettä voi juoda hanasta, ihmiset ovat ystävällisiä, luonto on kaunis ja poliisitkin vitsailevat. Unohtamatta eksoottista yötöntä yötä.

Huippukokouksen merkittävin anti siis oli, että maailman suurimmat johtajat luottavat edelleen suomalaisiin tapaamistensa järjestelyissä. Maailman tila on nykyisin sellainen, että turistit ja kongressiväki pelkäävät terrori-iskuja ihan tosissaan. Matkakohteita valitaan siksi entistä enemmän maan turvallisuuden perusteella.

Tampere haastaa jo nyt monin tavoin Helsingin kongressipaikkana, ja Kansi ja areena -projektin valmistuttua vielä selvemmin. Huippukokouksen rahakasta satoa tullaan keräämään Pirkanmaalla vielä pitkään, kunhan kaupunki, Tredea ja sen pyörittämä Visit Tampere voivat panostaa jatkossa vielä nykyistäkin voimallisemmin uusien tapahtumien hankkimiseen. Tähän mennessä on tehty upeaa työtä, josta osoituksena muun muassa yleisurheilun nuorten MM-kisat.

Jocka Träskbäck
kunnanvaltuutettu (kok.)
Lempäälä

Kirjoitus on julkaistu Aamulehdessä 18.7.2018

Aamulehti 18.7.2018