Anne Berner kaahasi päin seinää – unohti käsijarrun

Viime päivinä on puhuttu paljon ministeri Bernerin esityksestä väylien ja liikenteen tulevaisuudesta. Kyseessä oli vain ja ainoastaan esitys, jonka esittelyssä Bernerillä tosin lähti vähän mopo käsistä. Kukaan ei ole toistaiseksi poistamassa autoveroa tai laskemassa ajoneuvoveroa tai polttoaineveroa, vaikka esityksestä sellaisen kuvan saikin. Pääministeri Sipilä pitää ehdotusta rohkeana ja pyytää tutustumaan siihen tarkemmin ennen tyrmäystä. Olen itse sitä mieltä, että tiedotustilaisuudessa selvisi aivan tarpeeksi suunnitelman täydelliseen tyrmäykseen. Tässä muutama mieleeni jäänyt ongelmallinen seikka.

1. Esityksessä ei huomioida mitenkään jo maksettuja autoveroja, eli siinä pyritään rahastamaan autovero kahteen kertaan niiltä, jotka ovat viime aikoina ostaneet uuden auton.

2. Bernerin vapaaehtoiseksi väittämä GPS-seuranta on todellisuudessa pakollinen, koska seurannasta vapautuminen onnistuu ainoastaan maksamalla enemmän (silloin kun ajokilometrejä kertyy vähän). Se ei ole vapaaehtoisuutta.

3. Bernerin väite siitä, että tienkäyttäjien maksut laskevat on valhetta. Tai siis muunnellun totuuden esittämistä. Pääministeri Sipilä kirjoittaa blogissaan, että ”Toteutuessaan selvitys toisi uusien avautuvien liiketoimintamallien avulla merkittävästi lisää euroja väyläverkon investointeihin.” Lisäraha väyläinvestointeihin tulee tietenkin tien käyttäjiltä, sillä tuskin Lidl ostaa mainostilaa moottoritien pinnasta. Toisin sanoen keskimäärin autoilijat joutuvat maksamaan enemmän kuin nyt. Liikenteen verotulojen allokoinnista kohdassa 4.

4. Väyläyhtiön perustaminen ei ole tarpeellista, vaan ainoastaan Bernerin ja Sipilän välietappi suomalaisten veroeuroilla maksamien väylien yksityistämiseen ja myymiseen ulkomaille Carunan ja Digitan tavoin. Tilanne ja tulos olisivat samat kuin kusisi housuun talvella. Liikenteestä saatavat verotulot voitaisiin jo nyt poliittisella päätöksellä ohjata väylien parantamiseen ja korjausvelan lyhentämiseen, mikäli hallitus sitä haluaisi. Täysin sama tehtiin jo vuosia sitten YLE-verossa, joten Bernerin puheet verotulojen korvamerkinnän mahdottomuudesta ovat täyttä paskaa. Siitä hän tosin jäi kiinni jo tiedotustilaisuudessa.

5. Tähän saakka Sipilän hallitus on juhlapuheissaan väittänyt edistävänsä vihreää liikennettä ja sähköautoihin siirtymistä. Tämä Bernerin esitys haistatti kuitenkin pitkät tälle tavoitteelle. Tarkistin eilen Trafin (tosin virheellisestä laskurista), että minun sähköautoni juoksevat verokulut putoaisivat kyllä noin 200 euroa vuodessa, mutta autoveron poistuessa bensa-autot saisivat merkittävän kilpailuedun suhteessa sähköautoihin. Miksi suomalaiset ostaisivat jatkossa sähköautoja, jos niistä saatavat veroedut katoaisivat kuin kusi lumeen Bernerin uudistuksessa? Hallituskauden alussa oli puhetta autoedun poistamisesta sähköautoilta. Taisi sekin jäädä juhapuheisiin*.

Summa summarum: Berner maksoi 330 000 euroa konsulteille ja sai aikaiseksi – aivan totta – rohkean esityksen. Olisi kuitenkin voinut kuvitella, että tuolla rahalla olisi saanut konsulteilta loppuun saakka mietityn lopputuloksen. Ei saanut. Sen sijaan autokauppa pysähtyi kuin seinään ja autokauppojen markkinointipanostukset muuttuivat lyhyellä tähtäimellä hukkaan heitetyksi rahaksi. Voisin laatia vastaavan esityksen vaikkapa lentoliikenteen uudistamisesta vaivaisella 250.000 eurolla.

Autovero olisi pitänyt poistaa jo vuosikymmeniä sitten ja toivottavasti se poistetaan mahdollisimman pian, koska vain siten Suomen autokanta saadaan nykyistä terveemmäksi. Todellinen muutos täytyy kuitenkin hoitaa merkittävästi fiksummin kuin Bernerin juosten kustussa esityksessä. Sellaisen esityksen ehtii hyvin laatia vielä kuluvan hallituskauden aikana, ellei uusia eduskuntavaaleja järjestetä jo tänä vuonna. Ei sekään skenaario enää kaukana ole.