Suomeen merkittävästi lisää sähköautoja? Ei ilman oikeaa ryhtiliikettä

Olen itse ajanut neljä vuotta täyssähköautolla. Tiedän siis mitä sähköautoilu käytännössä tarkoittaa ja minulla on mielestäni näkemys miten se saadaan yleistymään. Olen viime aikoina ihmetellyt eri tahojen asettamia hurjia tavoitteita sähköautojen määrälle. Tänään maanantaina osallistuin Tampereella autoilu- ja ilmastopaneeliin, jossa oli paikalla ansiokas asiantuntijajoukko muun muassa autoalan ja Suomen Luonnonsuojeluliiton edustajia sekä yleisössä koko joukko aiheesta kiinnostuneita poliitikoita. Paneelissa sain ajatuksen avata hieman näkemyksiäni autoilusta ja ilmastonmuutoksesta sekä keinoista, joilla saamme oman näkemykseni mukaan Suomeen kaikkein nopeimmin lisää sähköautoja.

Ilmastonmuutos täytyy ottaa vakavasti. Siinä ei ole epäselvyyttä. Miten se sitten käytännössä tapahtuu onkin sitten jo aivan toinen juttu. Eräät poliittiset tahot ovat nostaneet nimenomaan yksityisautoilun tikun nokkaan, vaikka henkilöautot muodostavat vain 9,1 prosenttia Suomen CO2-päästöistä. Yksityisautoilulla on toki haitallinen vaikutus, mutta haitallisuus tulee asettaa oikeaan perspektiiviin tässä kokonaisuudessa. Pääasiassa yksityisautoilun syyttäminen ilmastonmuutoksesta näyttää olevan lähinnä populistista hurskastelua, koska samaan aikaan energiateollisuuteen (26,7%)  ja teollisuuteen (15%) ei kohdistu samoilta tahoilta samanlaista kritiikkiä. Tulee väkisinkin vaikutelma, että yksityisautoilun vastustaminen on valittu poliittiseksi teemaksi kaikesta muusta välittämättä.

Päästöjen vähentämiseksi yksityisautoilun osuutta täytyy tietenkin pienentää siinä missä kaikkea muutakin kulutusta. Esimerkiksi rakentamisessa käytettävän sementin valmistus aiheuttaa jopa viisi prosenttia kaikista maailman hiilidioksidipäästöistä, eli kaksinkertaisesti lentämiseen verrattuna. Maailman laivaliikenne tuottaa 15 prosenttia maailman typen oksidipäästöistä ja kolme prosenttia CO2-päästöistä. Suomessa esimerkiksi maatalous tuottaa yhtä paljon CO2-päästöjä kuin henkilöautot, mutta kovin harva on vaatinut sinne aktiivisia päästövähennyksiä ja toimien tehostamista.

Kaikki tämä pitäisi kyetä asettamaan oikeaan kontekstiin, eikä syyttää ilmastonmuutoksesta pääasiassa yksityisautoilijoita. Varsinkin, kun pitkien välimatkojen Suomessa auto on monille perheille korvaamaton väline arjen liikkumiseen ja esimerkiksi työssäkäyntiin. Autoilu- ja ilmastopaneelissa professori Jorma Mäntynen totesi heti aluksi osuvasti, että ”Liikenne on aina sidoksissa muihin toimintoihin, kuten väestön tarpeisiin, työhön, opiskeluun ja harrastuksiin. Tieliikenteen verotus on aina yleistä verotusta.” Liikenne ei siis ole siis vain liikennettä, vaan se on aina osa muita toimintoja. Koska olet itse lähtenyt autoajelulle vain ajamisen ilosta? Niinpä. Tämä arkielämän realiteetti tuntuu unohtuvan trendikuppiloissa latteaan ryystäviltä cityvihreiltä, sillä kaikki eivät voi ajaa ympäri vuoden Jopolla.

Lisää sähköautoja Suomeen? Ei nykyisillä keinoilla.

Viime aikoina suomalaisessa politiikassa on noussut keskiöön sähköautojen määrän lisääminen, josta näyttää muodostuneen huutokauppaa muistuttavaa kilpahuuto. Esimerkiksi Sitra visioi äskettäin, että Suomen teillä pitäisi olla vuoteen 2030 mennessä 800 000 hybridi- ja sähköautoa. Pian sen jälkeen SDP esitti, että maamme teille tarvitaan 750 000 sähköautoa tai hybridiä. Kaikki nämä esitykset ovat niin kaukana arjen realismista, että ne kääntyvät kaikessa absurdiudessaan jo itseään vastaan.

Perspektiiviä antamaan todettakoon, että kesäkuussa 2018 Suomessa oli vain 11 300 sähköautoa, joista noin 2 000 oli täyssähköautoja ja loput hybridejä. Suomessa täyssähköautoja on vain 16% kaikista sähköautoista, kun muualla maailmassa niitä on keskimäärin 60%. Teknologiateollisuus arvioi, että vuoden 2019 ensimmäisellä neljänneksellä Suomen sähköautojen ja hybridien määrä ylittää 20 000 kappaletta. Kasvu on siis nopeaa, mutta asetettuihin tavoitteisiin mennessä nykyiset määrät pitäisi monisatakertaistaa. Nyt asetetut tavoitteet voidaan unohtaa saman tien, sillä ne ovat vain kaunista satua. Varsinkin kun hallitus kaavailee sähköautoilijoille parhaillaan lisäkuluja aikomalla verottaa työpaikoilla tapahtuvaa latausta.

Jos sen sijaan halutaan saada keskusteluun hieman konkretiaa, niin sähköautojen määrää saadaan kyllä lisättyä merkittävästi nykyisestä. Siinä kuitenkin onnistutaan vain tekemällä sähköautoista taloudellisesti houkuttelevia, eli niin sanotusti hintansa väärtejä. Nykyisellään täyssähköautot maksavat aivan liikaa, jotta ne voisivat muodostua varteenotettavaksi vaihtoehdoksi 250 000 saati 800 000 ostajalle. Muutos sähköautojen yleistymiseksi pitää mielestäni tästä syystä aloittaa yksityisten kotitalouksien sijaan yritysmaailmasta.

Viime aikoina on puhuttu paljon autoverosta luopumisesta, mutta voin todeta, ettei sillä tulla vaikuttamaan sähköautojen yleistymiseen. Täyssähköautoilla on jo nyt niin pieni autovero, että siitä luopumisella ei olisi juuri mitään merkitystä. Kannatan tietenkin autoverosta luopumista, mutta siinä tavoitteena on sähköautojen yleistymisen sijaan autokannan nuorentuminen, mikä sekin on toki tärkeä tavoite. Nuorempi autokanta tarkoittaa sekä vähäpäästöisempia että turvallisempia autoja Suomen teille.

Miten sitten saamme lisää sähköautoja?

Olen esittänyt aiemmin – ja esitin myös nyt autoilu- ja ilmastopaneelissa – ryhtiliikettä suomalaiseen autoilun verotukseen. Esitin, että täyssähköisten työsuhdeautojen verotusarvo puolitetaan seuraavalla hallituskaudella. Vain siten saamme lisättyä sähköautojen määrää nopeasti ja tehokkaasti. Kun sähköauton autoedun verotusarvo on samaa luokkaa Audien ja Bemarien kanssa, muodostuvat sähköautot viimein aidosti varteenotettaviksi työsuhdeautoiksi. Samalla saamme muodostettua tehokkaat sähköautojen jälkimarkkinat, kun muutamassa vuodessa käytettyjen autojen markkinoille tulee runsaasti käytettyjä ja edullisia sähköautoja.

Toivon, että tämä esitykseni sähköautojen autoedun verotusarvon puolittamisesta otetaan pöydälle seuraavissa hallitusneuvotteluissa, joita Kokoomus tulee luonnollisesti vetämään.

#jocka2019
#ryhtiliike

Alkoholin kokonaiskulutus laskussa – tuoreet tilastot vahvistavat

Olen seurannut jo puolentoista vuoden ajan hyvin tiiviisti suomalaisen alkoholipolitiikan käänteitä erityisesti uuteen alkoholilakiin liittyen. Tänään koettiin taas odotettu hetki, kun sain käsiini Valviran tilastot tammi-lokakuulta 2018. Ne osoittavat taas kerran, että Alkon monopolia puolustanut Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL ja sen marionetit kansanedustaja Pekka Puskan johdolla esittivät eduskunnalle perättömiä väittämiä uuden alkoholilain seurauksista. THL uhkasi kansanedustajia jopa 500 lisäkuolemalla vuosittain, jos alkoholilaki hyväksyttäisiin. Laki hyväksyttiin ja sen suurin seuraus oli THL:n uskottavuuden menetys.

Lue myös: Alkoholiprosentin nosto lisää merkittävästi kansanterveyttä (20.9.2017)

Kulunut kesä 2018 oli Suomen mittaushistorian helteisin, ja luonnollisesti terassikelit vaikuttivat myös alkoholin myyntiin sekä ravintoloissa että kaupoissa. Tämä korostuu erityisesti, kun tilastoja verrataan vuoden takaiseen kesään 2017, joka oli sateisin miesmuistiin ja siksi terassiravintoloiden painajainen. Viime kesän helteistä huolimatta tammi-lokakuulta raportoidut alkoholin myyntiluvut eivät kuitenkaan juuri kasvaneet verrattuna vuoden 2017 poikkeuksellisen sadekesään. Itse olisin odottanut yli 60 hellepäivän nostavan alkoholin myyntiä merkittävästi enemmän, mutta viime kesän suurimmaksi nousijaksi muodostuikin hieman yllättäen alkoholiton olut. Hyvä niin.

Alkoholin myyntitilasto tammi-lokakuu 2018, Lähde: Valvira

Valviran myyntitilastossa on tapahtunut yksittäisten kuukausien kohdalla suuriakin heittoja molempiin suuntiin, mutta kausivaihteluja tasoittavan tammi-lokakuun tilaston mukaan alkoholin kokonaismyynti kasvoi vain 0,8 prosenttia, kun THL ennusti peräti 4-6 prosentin kulutuskasvua. Tätä edeltänyt Valviran tilasto piti sisällään alkoholin myynnin tammi-elokuussa 2018, jolloin puhtaana alkoholina myynti nousi 1,1 prosenttia. Elokuusta lokakuuhun alkoholin myynnin kehitys on siis ollut laskemaan päin.

Lue myös: THL ajoi lobbarimopolla seinään – alkoholin kulutus ei kasvanut 1,1 prosenttia (27.11.2018)

Tammi-lokakuun tilastossa eniten myyntiä kasvattivat odotetusti miedot juomasekoitukset, kuten lonkerot, joiden myynti peräti kolminkertaistui. Maustamattoman viinan myynti laski kuitenkin 4,1 prosenttia ja maustetun viinan myynti laski sekin 3,9 prosenttia. Oluiden kategoriassa pintahiivaiset ovat kasvattaneet myyntiä 15,9 prosenttia, mutta pohjahiivaisten myynti on laskenut 2,4 prosenttia. Siiderien myynti oli laskussa peräti 7,9 prosenttia ja punaviinien myynti peräti 6,9 prosenttia. Valkoviinin myynti oli puolestaan 1,2 prosentin kasvussa ja kuohuviinien myynti maltillisessa 2,2 prosentin kasvussa.

Alkoholin myynti kasvoi siis puhtaassa alkoholissa mitattuna yhteensä 0,8 prosenttia. Myynti ei ole kuitenkaan koko totuus kulutuksesta, joka on kaikkein olennaisin mittari. Suomeen virtaa nimittäin juotavaksi tarkoitettua alkoholia muualtakin kuin ravintoloista ja kaupoista.

Miten niin kokonaiskulutus on laskussa?

En ole tilastotieteilijä tai matemaatikko, sillä oma erikoisosaamiseni painottuu lähinnä talouteen ja yrittäjyyteen. Näkemykseni alkoholin kokonaiskulutuksen laskusta perustuu kuitenkin omiin laskelmiini, joissa olen yhdistänyt Valviran ja THL:n tuoreimmat tilastot. Valviran tilastossa on nimittäin mukana ainoastaan myyntiluvut ravintoloista ja kaupoista, mutta kokonaiskulutukseen lasketaan myyntien lisäksi mukaan myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen laskemat matkustajatuonnin määrät. Nämä kaksi tilastoa pitää siis yhdistää, jotta saamme jonkinlaisen vertailukelpoisen arvion alkoholin kokonaiskulutuksesta.

Soitin tänään vielä varmuuden vuoksi Valviran alkoholitilastoista vastaavalle lakimies Kristiina Meriläiselle, joka vahvisti minulle, että Valviran tilastossa ei ole mukana mitään matkustajatuonnin elementtejä. Ne ovat siis kaksi aivan eri asiaa ja tilastoa. Nyt meillä on siis tiedossa Valviran tilasto tammi-lokakuulta 2017 ja 2018 sekä THL:n tilasto syyskuusta 2017 elokuuhun 2018. Ajanjaksot eroavat hieman, mutta tätä tarkempaa tilastoa ei vielä tässä vaiheessa ole saatavilla.

Lue myös: THL pyyhkii vaikka nelosolut on jo housuissa (30.5.2018)

Valviran tilastojen mukaan alkoholin myynti kasvoi puhtaana alkoholina mitattuna vuodessa 0,8 prosenttia, eli 31,5 miljoonasta litrasta 31,8 miljoonaan litraan. THL:n mukaan matkustajatuonti laski vuodessa peräti 11 prosenttia 7,5 miljoonasta litrasta 6,7 miljoonaan litraan. Näin saadaan lyhyellä matematiikalla laskettua, että vuonna 2017 alkoholin kokonaiskulutus olisi ollut arviolta 39 miljoonaa litraa ja vuonna 2018 arviolta 38,5 miljoonaa litraa.

Tämän yksinkertaistetun laskelmani perusteella alkoholin kokonaiskulutus näyttää laskeneen uuden alkoholilain myötä 1,3 prosenttia, kun tarkastelujakso on syksystä 2017 syksyyn 2018.

Ellei jotain todella rajuja muutoksia tapahtunut marras-joulukuussa 2018, tulee koko vuoden alkoholin kokonaiskulutus näiden tilastojen valossa laskemaan. Koko vuoden kulutustilasto julkaistaan aikaisintaan maaliskuussa, jolloin nähdään miten oikeaan laskelmani osuivat. Joka tapauksessa nyt lienee varmaa, että THL:n uhkailut 4-6 prosentin kulutuksen kasvusta olivat vain perätöntä Alkon monopolin aseman pönkittämistä.

Viranomaisten tulisi kertoa eduskunnalle tarkoitushakuisten ja poliittisesti värittyneiden satujen sijaan ainoastaan faktoja, sillä eduskunnalla tulee olla käytettävissään tarvittavat faktat tärkeiden päätösten tekemiseen. Alkoholilain valmistelun johdosta THL tulee jatkossa asemoida Alkon etujärjestöksi. Varsinkin, kun eduskunta ryhtyy käsittelemään Alkon monopolin lakkauttamista ja viinien myyntiä kaupoissa.

Ryhtiliike maahanmuuttoon – aidot asiantuntijat pääsivät ääneen

Populismissa pyritään esittämään helppoja ja yksinkertaisia ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin. Maahanmuutto on perinteisesti ollut hyvä esimerkki populismista, jossa keskitietä kulkevat tolkun ihmiset pyritään usein leimaamaan molempien ääripäiden toimesta. Joko olet meidän puolellamme tai meitä vastaan. Keskustelua dominoivat molemmat ääripäät, jotka eivät halua tolkun ihmisiä häiritsemään vahvasti polarisoitunutta keskusteluaan. Kyse on lisäksi nähdäkseni ainakin osin myös tahallisesta väärin ymmärtämisestä poliittisin tarkoitusperin.

Suomalaiset päättäjät ovat olleet 1990-luvun alusta saakka aivan liian naiiveja ja sinisilmäisiä turvapaikanhakijoita kohtaan. Kuten Suomessa usein, taas kerran tarvittiin surullinen tragedia ja lähestyvät vaalit ennen kuin valtaosa päättäjistä avasi silmänsä. Tämä siitä huolimatta, että rikostilastot ovat osoittaneet jo vuosien ajan ulkomaalaisten kasvavaneen yliedustuksen seksuaalirikoksissa. Tilastoja ei ole haluttu uskoa esimerkiksi eduskunnassa ja poliisijohdossa, joissa ikäviä lukuja on yritetty perustella ilmoituskynnyksen alentumisella. Tuskin he uskoivat itsekään selitykseensä.

Oulun tapahtumat nostivat maamme ylle synkän pilven, ja jos pilvellä on havaittavissa edes pieni hopeareunus, on se ollut tolkullisten maahanmuuttajien nouseminen otsikoihin. Viimeinkin heitä kuullaan! Suomessa ei nimittäin ole totuttu siihen, että näistä asioista kuullaan kriittisiä äänenpainoja maahanmuuttajien taholta. Erityisesti Eva Tawasolin ja Rajkumar Sabanadesanin lausunnot ovat olleet erityisen tärkeitä, koska näillä asiantuntijoilla on aivan toisenlainen mandaatti kommentoida tapahtumia kuin meillä sivusta seuraavilla suomalaisilla. Tawasol ja Sabanadesan puhuvat molemmat kriittisesti ja rohkeasti asioiden oikeilla nimillä. Tällaista tarvitaan jatkossakin lisää, sillä näin suuria ongelmia ei saa lakaista maton alle.

”Usein kuulee muistutettavan, että ”tekeväthän suomalaisetkin seksuaalirikoksia”. Tämä on kuitenkin samanlaista whataboutismia kuin mitä esimerkiksi Donald Trump harrastaa.”
Rajkumar Sabanadesan kolumnissaan 16.1.2019

Minä en ole maahanmuuton asiantuntija, sillä oma asiantuntemukseni koskee lähinnä yrittäjyyttä, taloutta ja työelämää. Toimittajana pyrin turvautumaan asiantuntijoilta ja tilastoista saamiini tietoihin. Poliisi-tv:n toimittajana pääsin aikoinaan perehtymään jonkin verran myös maahanmuuton ongelmiin. Haastattelin silloin juuri rikollisuuteen liittyen useiden eri etnisten ryhmien johtajia, jotka kertoivat miten haastavaa heidän nuorempaa sukupolveaan on pitää kurissa, kun vanhimpien arvovalta oli murentunut liikaa. He kertoivat kuitenkin tuomitsevansa jyrkästi myös omiensa rikokset. Tämä näkökulma on mielestäni jäänyt viime aikoina liian vähälle huomiolle. Valtaosa ulkomaalaisista nimittäin tuomitsee oman ryhmänsä rikolliset, koska tietävät niiden vaikeuttavan koko ihmisryhmän asemaa Suomessa.

Lue lisää: Turvapaikanhakijoiden rikollisuus vakava uhka – ryhtiliike tehtävä heti

Toivon, että suomalaiset mediat päästävät myös jatkossa ääneen kriittisiä puheenvuoroja esittäviä tolkun maahanmuuttajia. He nimittäin osoittavat meille kaikkein konkreettisimmin, että nyt tarvitaan ryhtiliike. Päättäjät saavat heiltä myös tärkeää tietoa miten esimerkiksi lainsäädäntöä ja rangaistuksia tulisi kehittää. Suomalaisen oikeuskäytännön ehdolliset tuomiot eivät nimittäin ole konkreettisia tuomioita, eivätkä siten toimi pelotteena. Sama koskee suomalaista vankilaa, joka on kriisialueilta tulleille turvapaikanhakijoille kuin all inclusive -lomakoti. Sen sijaan turvapaikan peruminen ja karkotus tuomion kärsimisen jälkeen toimisivat aitona pelotteena.

”Jos ihminen on kasvanut kulttuurissa, jossa tasa-arvoa ei tunneta, on toiveajattelua ja jopa hölmöä luottaa siihen, että pari sosiaalityöntekijän (usein naisen) vetämää tasa-arvokurssia vastaanottokeskuksessa muuttaa asian.”
Rajkumar Sabanadesan kolumnissaan 16.1.2019

Mitä sitten pitäisi tehdä? Tärkeintä on ottaa laittomasti maassa olevat kiinni ja poistaa heidät maasta. Jos esimerkiksi Irak ei suostu ottamaan palautettavia vastaan, tulee ulkoministeriön neuvotella tilanteen korjaamiseksi. Euroakaan kehitysapua ei tule antaa maihin, jotka eivät ota omiaan vastaan.

Suomi ei tietenkään voi sulkea rajojaan ja kieltäytyä auttamasta ketään. Suomen pitää kuitenkin auttaa vain niitä, jotka apua oikeasti tarvitsevat. He ovat kiintiöpakolaisia, eli pakolaisleireillä olevia lapsia, naisia ja lapsiperheitä, joille YK:n pakolaisjärjestö on jo antanut pakolaisstatuksen. Lisäksi seksuaalirikosten rangaistuksia tulee koventaa tekijän kansalaisuuteen ja taustaan katsomatta.

Vaadin viime vuonna seksuaalirikosten rangaistusten koventamista ja esitin, että seksi alle 13-vuotiaan kanssa katsottaisiin aina raiskaukseksi, josta tulee aina tuomita ehdotonta vankeutta. Lisäksi esitin, että minimirangaistuksia pitää korostaa merkittävästi, koska maksimin muutoksilla ei ole mitään käytännön merkitystä. Lisäksi rikoslaista täytyy poistaa tuomioiden paljousalennukset. Seksuaalirikokset eivät nimittäin ole tarjoustuotteita, joita saa kaksi yhden hinnalla.

Lue lisää: Oikeusjärjestelmän törkeä mahalasku – seksi lapsen kanssa ei ole raiskaus

Oikeusministeriössä kaavaillaan parhaillaan lapsiin kohdistuviin seksuaalirikoksiin uutta nimikettä ”törkeä lapsenraiskaus”, jonka rangaistusasteikko olisi 4-12 vuotta vankeutta. Eduskunnassa on käsittelyssä myös ulkomaalaislain muutos, jossa puututaan turvapaikanhakijoiden uusintahakemuksiin ja mahdollistetaan turvapaikanhakijoiden passien haltuunotto palautusten helpottamiseksi.

Vuoden 2019 alusta lähtien rikoksiin syyllistyneiden karkotuksia nopeutettiin. Tänä vuonna poliisille on osoitettu 26 miljoonaa euroa enemmän rahaa kuin viime vuonna, ja vuoteen 2024 mennessä poliisien määrän pitäisi nousta Suomessa noin 7850 poliisiin. Nämä muutokset eivät vielä estäneet ulkomaalaisten seksuaalirikosten paisumista kansalliseksi ongelmaksi, mutta ne ovat kuitenkin askel oikeaan suuntaan.

Suomalainen työelämä täytyy korjata – muutosvastarinta viimein narikkaan

Aamulehti julkaisi päivälleen vuosi sitten kirjoitukseni (kuva alla) suomalaisen työelämän suurimmasta haasteesta, eli kroonisesta muutosvastarinnasta. Ongelma oli vuosi sitten akuutti, ja ikävä kyllä se on sitä yhä edelleen. Sipilän hallitus yritti äskettäin korjata tilannetta niin sanotulla työllistämislailla, mutta ryhtiliike jäi kuitenkin torsoksi, koska ammattiliitoille annettiin jo tutuksi tullut veto-oikeus Suomen lainsäädäntöön. Ammattiliittojen muutosvastarinta vesitti taas kerran suomalaisen työelämän kipeästi tarvitsemat kehitysaskeleet.

Aamulehti 15.1.2018

Suomi tarvitsee nykyistä joustavampia työmarkkinoita. Meidän täytyy ryhtyä yhdessä vakavasti pohtimaan miten syrjäinen maamme pääsee kehityksen kelkkaan, joka kulkee ohitsemme vääjäämättä, jos emme hyppää sen kyytiin. Muutosvastarinta estää kehitystä ja tulee yhteiskunnallemme pitkällä aikavälillä kohtuuttoman kalliiksi.

Tällä hallituskaudella torsoksi jäänyt työllistämislaki tulee ottaa alkuperäisessä muodossaan vahvasti mukaan hallitusohjelmaan ja lakimuutos ajaa läpi heti seuraavan hallituksen ja eduskunnan alkutaipaleella. Ja nimenomaan ensin koskemaan kaikkia alle 20 hengen yrityksiä, ja sitten hyvien kokemusten myötä koskemaan kaikkia yrityksiä.

Samalla Suomen tulee viimein poistaa työnantajia yrityksen koon perusteella syrjivä yleissitovuus ja mahdollistaa laaja paikallinen sopiminen. Ilman näitä elintärkeitä työelämän muutoksia jäämme katsomaan miten fiksummat naapurimaat porskuttavat ohitsemme niin, että pian pelkät punaiset perävalot vilkkuvat horisontissa.

Lue myösAmmattiliittojen itkupotkuraivarit

Lue myösKansantalous ammattiyhdistysten panttivankina

Mikäli Suomen seuraavalla hallituksella tulee sen kokoonpanoon katsomatta olemaan jonkinlaisia hahmotusongelmia työelämän kehityksen tarvitsemista muutoksista, voidaan mallia katsoa vuosi sitten esimerkkinä mainitsemani Tanskan lisäksi nykyisin myös Ruotsista. Siellä jopa demarit ovat viimein ymmärtäneet mitä työelämän kehitys 2000-luvulla tarkoittaa ja mitä päättäjien pitää tehdä hyvinvointivaltion säilyttämiseksi.

Ruotsissa  uusi hallitus on sopinut jättävänsä muutosvastarinnan viimein narikkaan ja tekevänsä useita kehitykselle välttämättömiä talousliberaaleja uudistuksia. Mukana on edellä mainitsemani työllistämislaki, luopuminen ahkeruutta torppaavasta solidaarisuusverosta sekä alempien palkkojen salliminen pitkäaikaistyöttömien saamiseksi töihin. Ruotsi on ottanut mallia Tanskasta, ja Suomen pitää tehdä samoin, jos haluamme jatkossa menestyä.

Äänestäjät päättävät ensi keväänä mihin suuntaan suomalaista työelämää ollaan viemässä. Taannutaanko täällä kylmässä peräpohjolassa takaisin ammattiliittojen kultaiselle 1960-luvulle vai katsotaanko viimein rohkeasti eteenpäin 2000-luvulle ja kansainvälisille markkinoille. Hyvinvointivaltion tulevaisuuden näistä kahdesta vaihtoehdosta turvaa vain toinen.

Sinä päätät kumpi valitaan. Kunhan vain äänestät.

#jocka2019
#ryhtiliike

Jockan Ryhtiliike -chilikastike valmistui – eduskuntavaalien tulisin oheistuote?

Vaalikampanjan oheistuotteiden keksiminen on melko haastava projekti, sillä sen tulisi olla samaan aikaan erikoinen sekä ehdokkaan ja hänen teemansa näköinen, mutta kuitenkin jotain mitä muut eivät ole vielä tehneet. Olen itse harrastanut chilejä 1990-luvulta saakka, joten päädyin lopulta itseni ja Ryhtiliike-teemani näköiseen ratkaisuun.

Jockan Ryhtiliike -chilikastike

Tuloksena syntyi Jockan Ryhtiliike -chilikastike, jota on nyt valmistunut ensimmäinen hyvin rajoitettu erä. Myyntiin tätä harvinaisuutta ei ole tulossa lainkaan, vaan sen sijaan esimerkiksi pian toden teolla alkavassa joukkorahoituksessa pullo tätä herkkua lähtee 50 euroa lahjoittaville ja kaksi pulloa 100 euroa lahjoittaville. Jockan Ryhtiliikettä jaetaan niin ikään hyvin rajallinen määrä myös kädestä käteen eri vaalitilaisuuksissa.

Jockan Ryhtiliike -chilikastike

Monia chilien ystäviä kiinnostaa luonnollisesti mitä pullossa on sisällä. Koska siihen kelpaa vain paras, niin pullossa on sisällä Poppamiehen Ahjoa, joka on mielestäni alansa paras tuote ainakin Suomen markkinoilla. Ahjon 333 000 scovillea tarjoaa erittäin tulisen otteen, mutta ei kuitenkaan liikaa täydellisen hedelmäisen maun peittämiseksi. Tulisuus nimittäin ei ole tärkeintä, vaan sitä on nimenomaan maku. Toki 330 000 scovillea on melko tulista, jos sitä vertaa noin 2 000 scovillen Tabascoon tai noin 5 000 scovillen Habanero Tabascoon, joka sekin on toki viiden tähden herkkua.

JockaTV: Iron Sky -elokuvaohjaaja Timo Vuorensolaa tapaamassa

Kulttuuriala on Tampereen merkittävimpiä toimialoja, ja kaupunki on kiistatta Suomen teatteripääkaupunki. Myös elokuvakulttuuri elää Tampereella edelleen vahvana. Maamme päättäjien tuleekin varmistaa Tampereen aseman säilyminen vireänä kulttuurikaupunkina.

Tapasin elokuvaohjaaja Timo Vuorensolan hänen uunituoreen Iron Sky: The Coming Race -elokuvansa merkeissä. Oheisella videolla Vuorensola kertoo millainen oli kuuden vuoden elokuvaprojekti.

Vuorensola on tehnyt poikkeuksellisen näyttävän elämäntyön tamperelaisen elokuvakulttuurin eteen. Kaupungin 2000-luvun elokuvamenestys kulminoituukin pitkälti juuri Vuorensolaan ja hänen aisapariinsa Samuli Torssoseen. Molemmat ovat esimerkkejä siitä miten pitkälle omiin unelmiin uskominen voi viedä, kunhan motivaatiota ja osaamista riittää.

Suomalainen elokuvahistoria kääntää 16. tammikuuta uuden lehden, kun vuosia odotettu suomalainen Iron Sky – The Coming Race -elokuva saa ensi-iltansa.

Jocka mukana Mestiksen Kiekkokaupunki -ohjelmasarjassa

Vaasan Sportin kasvattina en osannut edes 18 vuoden Tampereella asumisen aikana päättää Tapparan ja Ilveksen välillä, joten kannustan molempia aina tilanteen mukaan. Lempäälään muutettuani mukaan astui myös LeKi, jonka pelejä on ollut viime aikoina erittäin mukava käydä katsomassa Mestiksen vauhdikkaan pelin ja liigakiekkoa suuremman energian ansiosta.

Nyt sain kutsun vieraaksi Mestiksen Kiekkokaupunki -ohjelmasarjaan kertomaan suhteestani jääkiekkoon Lempäälässä. Minun lisäkseni jaksossa tavataan esimerkiksi LeKin kapteeni Sami Laakso. Katso nettisarjan jakso tästä alta. Ja muista käydä LeKin peleissä!

Tipaton tammikuu ei pelasta ketään – kokonaisuus ratkaisee

Kirjoitin taannoin yrittäjien lomailusta otsikolla ”Pidin loman viimeksi 1990-luvulla – yrittäjän jaksaminen on kiinni aivan muusta”. Kirjoitukseni pointtina oli, että satunnainen loma ei pelasta ketään, jos tavallinen arki kuormittaa liikaa. Mielestäni yrittäjien pitäisi keskittyä satunnaisten lomien sijaan tasapainottamaan arkeaan vähemmän kuormittavaksi. Vain sillä on nimittäin pitkällä tähtäimellä merkitystä.

Nyt vuoden vaihduttua kohkataan taas tipattomasta tammikuusta ja sen merkityksestä. Minusta tipaton tammikuu on edellä mainituilta osin suoraan verrannollinen kerran vuodessa tehtävään lomamatkaan. Sekä tipattomalla tammikuulla että lomamatkalla on tietenkin positiivisia vaikutuksia ihmiseen ja terveyteen, mutta kumpikaan ei pelasta tilannetta, jos tavallinen arki on jotain aivan muuta. Siinä missä yrittäjän pitäisi keskittyä satunnaisten lomien sijaan arjen kuormittavuuteen läpi vuoden, pitäisi alkoholia käyttävien keskittyä satunnaisen tipattoman tammikuun sijaan arjen alkoholin käyttöön läpi vuoden.

Olen itse ajanut vahvasti Suomen alkoholilain höllentämistä. Kirjoitin jo kauan ennen lain hyväksymistä, että ”Alkoholiprosentin nosto lisää merkittävästi kansanterveyttä”. Tuolloin kovaa kritiikkiä saanut näkemykseni osoittautui kuin osoittautuikin lopulta oikeaksi. Vuonna 2018 alkoholin kokonaiskulutus tulee laskemaan selvästi, sillä alkoholin saatavuus ei ole enää 2000-luvulla yhteydessä kulutukseen. Saatavuuden ja kulutuksen kausaatio on jäänyt viime vuosituhannelle, vaikka THL yhä vannookin perusteettomasti sen nimeen. Suomalaiset ovat siis fiksumpia kuin kukkahatut uskovat, sillä varsinkin nuoremmat sukupolvet osaavat nykyisin itse määritellä omat rajansa ilman kieltolain jäänteitäkin. Poikkeukset toki vahvistavat tämänkin säännön.

En itse ole koskaan viettänyt tipatonta tammikuuta, enkä tule sellaista todennäköisesti koskaan viettämään. Mieluummin pidän alkoholin kulutukseni maltillisena läpi vuoden, koska vain sillä on mielestäni merkitystä isossa kuvassa. Toki terveyden kannalta myös tipaton on ilman muuta hyväksi, mikäli sellaisen haluaa viettää, kunhan samalla pitää läpi vuoden alkoholin kulutuksen maltillisena.  Näkisin mielelläni laajemminkin, että kaikenikäiset suomalaiset tarkastelisivat omaa juomistaan tipattoman tammikuun sijaan kokonaisuutena ja pyrkisivät vähentämään alkoholin kulutusta 12 kuukautta vuodessa. Hyvä olut tai lasillinen viiniä ruoan kanssa tai hyvässä seurassa silloin tällöin on paljon miellyttävämpää kuin kaatokännit kerran viikossa ja päälle pari-kolme olutta päivittäin läpi vuoden. Määrän sijaan olisi hyvä keskittyä laatuun ja nautintoon. Kokonaisuudella on merkitystä.

”Minun nuoruudessani eniten kännissä oleva oli joukon kovis, mutta nykyisin eniten kännissä oleva on ryhmän säälittävin.”

Uudet sukupolvet ovat vääjäämättä fiksumpia kuin edeltäjänsä, ja se näkyy erityisen hyvin alkoholikulttuurissa. Siinä missä nykyiset nelikymppiset viettivät nuorina viikonloppunsa keskustoissa ja puistoissa kilisevän kymppisäkin kanssa, pitävät nykyiset parikymppiset tuollaista vain junttina käytöksenä. Minun nuoruudessani eniten kännissä oleva oli joukon kovis, mutta nykyisin eniten kännissä oleva on ryhmän säälittävin. Toki nykyisetkin nuoret sukupolvet kuluttavat alkoholia, mutta pääasiassa maltillisesti ja keskittyen määrän sijaan laatuun. Alkoholin suhteen askel kohti eurooppalaista juomakulttuuria on siis ollut valtava, eikä se todellakaan ole kukkahattujen valistuksen ansiota. Dokaamisesta on tullut yksinkertaisesti epätrendikästä, kun ulkomaiset vaikutteet ovat rantautuneet Suomeen.

Olin taannoin vahvasti mukana ajamassa läpi uutta alkoholilakia, ja ajan yhä edelleen viinien saamista ruokakauppoihin. Vuosi sitten voimaan astunut uusi alkoholilaki osoitti, ettei saatavuuden lisääntyminen lisää kulutusta. Sama ilmiö tullaan näkemään myös viineissä, vaikka Alkon monopolia puolustava THL ja sen käsikassarat muuta hädissään väittävät. Uusi alkoholilaki on jo osoittanut, että nuo ”asiantuntijat” viisveisaavat realismista silloin, kun vaakakupissa on Alkon rahat. Muutamien kansanedustajien lisäksi myös tutkijat laulavat sen lauluja jonka leipää syövät. Sulle, mulle, vaapulavissun. Tästä syystä THL tulee jatkossa asettaa lainsäädäntöä valmisteltaessa puolueettoman tutkimustahon sijaan suoraan Alkon edunvalvojien lokeroon.

Viinien saaminen ruokakauppaan täytyy olla seuraavassa hallitusohjelmassa, mutta yhtä lailla siinä tulee olla ravintoloissa myytävän alkoholin arvonlisäveron laskeminen 24 prosentista 14 prosenttiin. Nykytilanne on hämmentävän kaksijakoinen, sillä juhlapuheissa halutaan siirtää alkoholin kulutusta kotitalouksista valvottuihin olosuhteisiin, mutta samaan aikaan alkoholin nauttimista valvotuissa olosuhteissa verotetaan ankarammin kuin ruokaa. Köyttä ei voi vetää ja työntää samaan aikaan.

”Viinilasillinen maksaa ravintolassa yhtä paljon kuin viinipullo Alkossa.”

Ei ole vaikea arvata juodaanko viiniä kotona vai tunnelmallisessa ravintolassa niin pitkään, kun viinilasillinen maksaa ravintolassa yhtä paljon kuin viinipullo Alkossa. Ravintoloissa anniskeltavan alkoholin arvonlisäveron laskeminen 14 prosenttiin paitsi siirtäisi kulutusta kotitalouksista ravintoloihin myös nostaisi samalla ravintolaruoan menekkiä ja lisäisi siten alan työllisyyttä. Kun mukaan lasketaan vielä ravintoloissa tapahtuvasta maltillisesta nautiskelusta syntyvä sosiaalinen hyvinvointi, olisi kokonaistulos positiivinen.

Ravintola-alan juomien arvonlisäveron järkeistäminen vaatii eduskuntaan nykyistä enemmän terveellä järjellä varustettuja tolkun ihmisiä. Uuden alkoholilain äänestyksessä nähtiin taannoin, että nykyisestä eduskunnasta lähes puolet (94/200) on reliikkejä, jotka halusivat valtion jatkavan kieltolain ajoilta periytyvää holhousta. Valtaosa noista kehityksen jarruista edustaa 50+ ikäryhmää, mutta myös nuoremmista esimerkiksi Vihreät vastustivat jyrkästi holhouksen purkamista. Seuraavissa vaaleissa erityisesti nuorten äänestäjien kannattaa pohtia tarkkaan millaisen tulevaisuuden puolesta äänestävät.

Mutta vielä siitä tipattomasta tammikuusta… Pitäkää ihmeessä sellainen, mikäli haluatte. Mutta kiinnittäkää mieluummin yhtä alkoholitonta kuukautta enemmän huomiota koko vuoden alkoholin kulutukseen. Humalahakuisuus ei ole enää 2000-luvun trendi, joten siitä olisi hyvä päästä viimein eroon. Nuoret sukupolvet ovat sen jo ymmärtäneet.

Hyvää tolkullista uutta vuotta!

Taloustaidot pakolliseksi kouluun – elämän perustaidot opetettava kaikille

Taloustaidot ovat yksi tärkeimmistä arkielämän osaamisalueista jokaiselle suomalaiselle, mutta niiden opettaminen kouluissa on jäänyt retuperälle. Talouden tiedotustoimiston selvityksen mukaan 90 prosenttia nuorista haluaisi koulun opettavan heille taloustaitoja, mutta vain 20 prosenttia pitää koulun tarjoamia valmiuksia riittävinä. Ero toiveiden ja toteutuneen välillä on huolestuttavan suuri.

Nuorten talousosaaminen 2018 -tutkimus, TAT

Viime vuonna jo yli puoli miljoonaa suomalaista oli ulosotossa. Monet ovat ajautuneet ongelmiin pikavippien, luottokorttien ja nettiostosten vuoksi, koska he eivät ymmärrä esimerkiksi korkojen laskutapaa. Nuo 500 000 ihmistä ovat vaarassa jäädä ilman kännykkäliittymää, pankkikorttia, asuntolainaa ja niin edelleen.

Osa hoitaa velvoitteensa asianmukaisesti, mutta osa on vaarassa luisua aktiivisista yhteiskunnan jäsenistä velkakierteeseen ja pysyvästi hyvinvointivaltion elätettäväksi. Puutteelliset taloustaidot ovat siis vakava yhteiskunnallinen ongelma.

Nuorten talousosaaminen 2018 -tutkimus, TAT

Esitän, että taloustaidot ja oman talouden hallinta säädetään pakolliseksi koulujen opetussuunnitelmiin. Tällä hetkellä talousasioiden opetus on liian riippuvaista yksittäisistä opettajista, joten talouden perusteet jäävät usein hataralle pohjalle.

Koulun pitää antaa jokaiselle lapselle ja nuorelle riittävät eväät elämänhallintaan, ja talousasioiden ymmärtäminen on niistä tärkein. Koulun täytyy tarjota oppilailleen perustaidot, joilla he pärjäävät yhteiskunnassa ja osaavat välttää turhan velkakierteen ja sen myötä uhkaavan syrjäytymisen.

Talouskasvatuksen roolia tulee lisätä kaikilla kouluasteilla ja pyrkiä samalla muuttamaan ilmapiiriä myönteisemmäksi talousasioille. Panostus lasten ja nuorten taloustaitoihin on sijoitus hyvinvointivaltion tulevaisuuteen.

Jocka Träskbäck
eduskuntavaaliehdokas (kok.)
kunnanvaltuutettu
yrittäjä

Kirjoitus on julkaistu mielipiteenä Aamulehdessä, Turun Sanomissa ja Pohjalaisessa.

 

Hallituksen esitys tavaramerkkilaista ristiriidassa direktiivin kanssa

Olin taannoin toisena osapuolena Suomen oikeushistorian laajimmassa tavaramerkkiriidassa, jota puitiin peräti 12 vuoden ajan kaikissa mahdollisissa oikeusasteissa ja virastoissa niin Suomessa kuin Suomen ulkopuolellakin. Kyseessä oli paitsi Suomen ennätys diaarinumeroiden ja oikeudenkäyntien määrässä myös tietojeni mukaan ainoa tavaramerkkiriita, jossa korkein hallinto-oikeus on käsitellyt saman tavaramerkin rekisteröinnin kahteen kertaan. Kyseessä oli 12 vuoden korkeakoulu tavaramerkkijuridiikasta.

Oikeudenkäyntien päätyttyä kutsun työ- ja elinkeinoministeriön työryhmään, jonka tehtävä oli valmistella Suomen tavaramerkkilain kokonaisuudistusta. Työryhmämme sai urakan valmiiksi keväällä 2018 ja tuloksista julkaistiin mietintö. Sittemmin uudesta tavaramerkkilaista on saatu aikaiseksi myös hallituksen esitys HE 201/2018, joka ei ole kuitenkaan mennyt ihan maaliin.

Edellä mainitsemaani tavaramerkkikiistaa käsiteltiin Suomen lisäksi useissa eri prosesseissa myös Euroopan yhteisön yhtenäistämisvirasto OHIMissa, jossa pääsin tutustumaan näköalapaikalta tavaramerkkejä koskeviin EU-direktiiveihin sekä luonnollisesti myös Pariisin sopimukseen ja TRIPS-sopimukseen, joita vertasin vuosikausien ajan kansalliseen lainsäädäntöön – melko menestyksekkäästi ainakin lopputuloksen perusteella.

Suomen tavaramerkkilain ja EU-direktiivin erojen takia kansallisen tavaramerkkilain kokonaisuudistus on nyt tarpeellinen ja ajankohtainen. Uudistuksen tarkoitus on paitsi selkeyttää tavaramerkkien ja toiminimien suhdetta myös päivittää laki vastaamaan direktiivin sisältöä. Hallituksen esityksen perusteella tämä ei näytä kuitenkaan onnistuneen, sillä esitys tavaramerkkilaiksi ei ole yhdenmukainen direktiivin kanssa. Kerron pian miksi.

Nykyisessä kansallisessa tavaramerkkilaissa ja tavaramerkkidirektiivissä on monia perustavaa laatua olevia eroja, joten vanhentunut kansallinen laki lakaistiin myös Etuovi-oikeudenkäynneissä maton alle useissa kohdissa, kun direktiivi määräsi asioista toisin kuin Suomen tavaramerkkilaki.

Euroopan yhteisön jäsenvaltio voi itse valita, ottaako se käyttöön periaatteen laajemman suojan antamisesta laajalti tunnetuille tavaramerkeille, mutta jäsenvaltio ei voi valita niitä tilanteita, jotka tama suoja kattaa, jos se on päättänyt antaa tällaista suojaa (ks. C-408/01 Adidas, kohta 20). Suomen tuomioistuimet joutuvat näin ollen asettamaan direktiivin Suomen lain edelle, jos niissä on ristiriitaisuuksia. Tämä olikin Etuovi-oikeudenkäynneissäni ratkaisevaa, sillä Suomen tavaramerkkilaki oli ja on yhä auttamattomasti vanhentunut verrattuna direktiiviin.

Tavaramerkkidirektiivissä laajalti tunnetuille merkeille yli tavaraluokkien annettava suoja on Euroopan Unionin jäsenmaissa harmonisoitu ja sen tulee olla yhdenmukainen. Direktiivin mukainen tavaraluokat ylittävä laajalti tunnettujen tavaramerkkien suoja koskee siten vain ja ainoastaan rekisteröityjä merkkejä. Rekisteröinti on siis suojan saamisen ehdoton edellytys, eikä Suomi voi antaa laajalti tunnetulle tavaramerkille direktiiviä kapeampaa tai laajempaa suojaa (C-106/89, Marleasing, tuomio 13.11.1990, Kok. 1990, s. I-4135, Kok. Ep. X s. 599, kohdat 8-9 ja yhdistetyt asiat Pfeiffer ym., kohdat 113-119).

Uutta tavaramerkkilakia valmistelevan taustaryhmämme toiminta sujui kaikin puolin jouhevasti ja hyvässä yhteisymmärryksessä. Mukana oli useita arvostamiani alan ammattilaisia, joista osalla oli ollut osuutensa myös Etuovi-tapauksessa. Nostin työryhmän kokouksissa esiin olennaisen lakiluonnokseen jääneen virheen, joka oli ristiriidassa paitsi direktiivin sanamuodon mutta myös EUT-oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden kanssa. Hallituksen esitykseen onkin nyt jäänyt jo viime syksynä osoittamani virhe, joka on ilmiselvästi ristiriidassa direktiivin kanssa.

Mikäli tavaramerkkilaki astuu voimaan nyt esitetyssä muodossa, joutuvat suomalaiset tuomioistuimet jatkossakin asettamaan kansallisen lain sivuun ja noudattamaan direktiiviä, kuten kävi taannoisissa Etuovi-oikeudenkäynneissä. Olen tutustunut tähän aiheeseen vuosikaupalla, joten luulen tuntevani sen melko hyvin. Hallituksen tulisi pikavauhtia korjata lakiesitykseen jäänyt virhe, jotta kansallinen tavaramerkkilaki vastaisi direktiiviä.

Kyse on laajalti tunnetun tavaramerkin suojasta.

Laajalti tunnetusta tavaramerkistä puhutaan silloin, kun jokin merkki on niin tunnettu, että se saa suojaa kaikissa luokissa. En lähde tässä käsittelemään tuon statuksen saavuttamisen edellytyksiä, koska niistä saisi oman pitkän kirjoituksensa. Nyt on sen sijaan olennaista, että direktiivin ja siihen liittyvän oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden mukaan tavaramerkin täytyy olla rekisteröity saadakseen laajalti tunnetun tavaramerkin suojaa. Tästä ei ole direktiivissä minkäänlaista epäilystä. Rekisteröimätön merkki voidaan toki katsoa laajalti tunnetuksi, mutta ilman rekisteröintiä se ei voi saada laajalti tunnetun tavaramerkin suojaa. Hallituksen esityksessä tavaramerkkilaiksi kuitenkin esitetään direktiivistä merkittävällä tavalla poikkeavasti, että myös rekisteröimätön tavaramerkki voisi saada laajalti tunnetun tavaramerkin suojaa esimerkiksi vakiintumisen perusteella. Hallituksen esityksessä on siis virhe.

Hallituksen esitys HE201/2018 vp

”Tavaramerkin haltijan olisi näytettävä, että tavaramerkki on laajalti tunnettu Suomessa. Tämä tarkoittaa, että merkittävän osan kohdeyleisöstä on tunnettava merkki. Huomioon tulisi ottaa kaikki asiaan vaikuttavat seikat, kuten esimerkiksi merkin markkinaosuus, sen markkinointikustannukset, käytön intensiivisyys, kesto ja maantieteellinen laajuus. Tavaramerkki voi olla laajalti tunnettu ja saada laajalti tunnetulle merkille kuuluvaa suojaa, vaikka tavaramerkkiä ei olisi rekisteröity. Myös tavaramerkkidirektiivi mahdollistaa edellä 4 §:ssä todetuin tavoin vakiintuneet tavaramerkit ja vakiintuneet laajalti tunnetut tavaramerkit. Laajalti tunnetun tavaramerkin suojan laajuuden katsotaan olevan molemmissa tilanteissa sama.”

Tavaramerkkidirektiivi 2015/2436 16.12.2015

”10. On olennaista varmistaa, että rekisteröidyt tavaramerkit saavat saman suojan kaikkien jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmissä. Unionissa laajalti tunnetuille EU-tavaramerkeille myönnettyä laajaa suojaa vastaava suoja olisi myönnettävä myös kansallisella tasolla kaikille rekisteröidyille tavaramerkeille, jotka ovat laajalti tunnettuja kyseisessä jäsenvaltiossa.”

Huomaatteko merkittävän eron yllä olevissa hallituksen esityksessä ja direktiivissä? Kansallinen tavaramerkkilaki antaisi nykyisellään suojaa rekisteröimättömille, vaikka direktiivi edellyttää rekisteröintiä. Hallituksen esityksessä virhettä perusteellaan viittaamalla puutteellisesti direktiiviin, joka hallituksen virheellisen tulkinnan mukaan mahdollistaisi, että vakiintunut tavaramerkki saisi laajalti tunnetun tavaramerkin suojaa. Perustelu ei pidä paikkaansa, kuten edeltä voidaan helposti huomata.

Tavaramerkkidirektiivin 5.2 artikla, TRIPS-sopimuksen 16.3 artikla ja kattava EUT-oikeuskäytäntö (mm. C-252/07 Intel, kohdat 34 ja 47; T-150 Tosca Blu, kappale 55; C-375/97 General Motors, kappale 23) nimenomaan edellyttävät, että rekisteröinti on laajalti tunnetun tavaramerkin suojan saamisen edellytys. Siitä ei ole epäselvyyttä. Suomen uudessa tavaramerkkilaissa pyritään antamaan rekisteröimättömille tavaramerkeille direktiiviä selvästi kattavampaa suojaa, vaikka se on kiellettyä (mm. C-106/89, Marleasing, tuomio 13.11.1990, Kok. 1990, s. I-4135, Kok. Ep. X s. 599, kohdat 8-9 ja yhdistetyt asiat Pfeiffer ym., kohdat 113-119). Sama virhe löytyy hallituksen esityksestä myös muissa pykälissä. Esimerkiksi 13 §:n 3 momentista, joka ei vastaa sisällöltään direktiivin samaa kohtaa.

Hallituksen esitys HE201/2018 vp

”13 § Tavaramerkkiä ei rekisteröidä, tai jos se on rekisteröity, se on mitätöitävä, jos:
3) merkki on sama tai samankaltainen kuin aiempi Suomessa tai Euroopan unionissa laajalti tunnettu tavaramerkki, riippumatta siitä käytetäänkö sitä samoja tai samankaltaisia tavaroita tai palveluja varten.”

Tavaramerkkidirektiivi 2015/2436 16.12.2015

”3. Tavaramerkkiä ei lisäksi saa rekisteröidä tai, jos se on rekisteröity, se on julistettava mitättömäksi,
a) jos se on sama tai samankaltainen kuin aikaisempi tavaramerkki riippumatta siitä, ovatko tavarat tai palvelut, joita varten sitä haetaan tai rekisteröidään, samoja, samankaltaisia tai ei samankaltaisia kuin tavarat tai palvelut, joita varten aikaisempi tavaramerkki on rekisteröity, kun aikaisempi tavaramerkki on laajalti tunnettu jäsenvaltiossa, jota varten rekisteröintiä on haettu tai jossa tavaramerkki on rekisteröity, tai EU-tavaramerkin tapauksessa tavaramerkki on laajalti tunnettu unionissa ja myöhemmän tavaramerkin aiheeton käyttö merkitsisi epäoikeudenmukaisen edun saamista aikaisemman tavaramerkin erottamiskyvystä tai maineesta taikka olisi haitaksi aikaisemman tavaramerkin erottamiskyvylle tai maineelle.”

Voidaanko hallituksen esityksessä viitata direktiivin artiklaan tahallaan virheellisesti? Mahdollisesti, sillä tuossa yläpuolella on aivan suora lainaus direktiivistä. Jokainen huomaa, että artiklassa rekisteröinti mainitaan edellytyksenä laajalti tunnetun tavaramerkin suojan saamiselle, mutta hallituksen esityksen referaatista rekisteröinnin edellytys on jätetty pois. Tuskin tuollaista epähuomiossa tapahtuu. Tässä alla on hallituksen esityksen kappale, jossa yllä olevaa artiklaa referoidaan virheellisesti. Huomaatko eron, eli löydätkö alla olevasta referaatista mainintaa artiklassa mainitusta rekisteröinnistä? En minäkään.

Hallituksen esitys HE201/2018 vp

”Artiklan 3 kohdan mukaan tavaramerkkiä ei saa rekisteröidä tai, jos se on rekisteröity, se on julistettava mitättömäksi, jos se on sama tai samankaltainen kuin aikaisempi tavaramerkki, tavaralajien samankaltaisuudesta riippumatta, kun aikaisempi tavaramerkki on laajalti tunnettu jäsenvaltiossa, tai EU-tavaramerkin tapauksessa, kun tavaramerkki on laajalti tunnettu unionissa. Suoja edellytyksenä on, että myöhemmän tavaramerkin aiheeton käyttö merkitsisi epäoikeudenmukaisen edun saamista aikaisemman tavaramerkin erottamiskyvystä tai maineesta taikka olisi haitaksi aikaisemman tavaramerkin erottamiskyvylle tai maineelle.”

Niinpä.

Kuten edellä mainitsin, minulla on nimenomaan tästä lainkohdasta vuosien kokemus nyansseineen. Etuovi-tapauksen oikeudenkäynneissä Helsingin hovioikeudella oli  riittävä asiantuntemus haastavien tavaramerkkiasioiden käsittelyyn. En avaa tässä enemmälti oikeudenkäyntien sarjan materiaaleja, sillä helpointa on lainata Helsingin hovioikeutta. Tässä alla tähän liittyvät olennaisimmat hovioikeuden tuomiossa todetut seikat. Ne eivät jätä minkäänlaista tulkinnanvaraa asiasta.

Helsingin hovioikeus, Etuovi-oikeudenkäynti

Suomen oikeusjärjestelmän kannalta olisi noloa, jos uuteen lakiin päätyy direktiivin kanssa ristiriidassa olevia pykäliä. Ettei oltaisi vain direktiivin sekä omaan historiaani liittyvien seikkojen varassa, niin otetaan vielä kansallisia tuomioistuimia (myös Suomessa) sitovia Euroopan Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisuja samasta asiasta.

EUT C-252/07 Intel v. CPM, kohdat 34 ja 47
”Tavaramerkin laajaa tunnettuutta on arvioitava suhteessa siihen, miten kohdeyleisö, joka muodostuu niiden tavaroiden tai palvelujen kuluttajista, joita varten tämä tavaramerkki on rekisteröity, mieltää tavaramerkin.”

EUT T-150/04, Tosca Blu, kappale 55
”Asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 5 kohdan sanamuodosta, jossa käytetään ilmausta ”joita varten aikaisempi tavaramerkki on rekisteröity”, seuraa, että tätä säännöstä sovelletaan tämän asetuksen 8 artiklan 2 kohdan mukaisiin aikaisempiin tavaramerkkeihin vain siltä osin kuin ne on rekisteröity.”

EUT C-375/97, General Motors, kappale 23
”Koska direktiivin 5 artiklan 2 kohdassa – toisin kuin 5 artiklan 1 kohdassa – suojataan rekisteröityjä tavaramerkkejä myös muihin kuin samankaltaisiin tavaroihin tai palveluihin nähden, siinä on asetettu ensimmäiseksi edellytykseksi, että aiemman tavaramerkin tunnettuus yleisön keskuudessa on tietynasteista.”

Otetaan vielä vilkaisu edellä pikaisesti jo sivuamaani TRIPS-sopimukseen ja sen 16 artiklaan. Tämäkään ei jätä juuri arvailun varaa siitä täytyykö laajalti tunnetun tavaramerkin olla suojaa saadakseen rekisteröity vai ei.

TRIPS-sopimuksen 16(3) artikla
”Article 6 bis PC shall apply mutatis mutandis, to goods or services which are not similar to those in respect of which a trade mark is registered, provided that use of that trade mark would indicate a connection between those goods or services and the owner of the registered trade mark and provided that the interests of the owner of the registered trade mark are likely to be damaged by such use.”

Suomen osalta on 1.1.1996 tullut voimaan Maailman kauppajärjestön perustamissopimuksen liitteenä 1 C oleva sopimus teollis- ja tekijänoikeuksien kauppaan liittyvistä näkökohdista (ns. TRIPS-sopimus), jonka 16 artiklan 3 kohdan mukaan “Pariisin yleissopimuksen (1967) 6 bis artiklaa sovelletaan soveltuvin osin tavaroihin ja palveluihin, jotka eivät ole samanlaisia niiden kanssa, joille tavaramerkki on rekisteröity, edellyttäen että tavaramerkin käyttö sanotuille tavaroille tai palveluille loisi vaikutelman yhteydestä noiden tavaroiden tai palvelujen ja tavaramerkin omistajan välillä, ja edellyttäen, että rekisteröidyn tavaramerkin omistajan etu todennäköisesti kärsisi sellaisesta käytöstä.” TRIPS-sopimuksen 16 artiklan 3 kohdassa edellytetään siis tavaralajien ylittävän suojan saamiseksi tavaramerkin rekisteröintiä (mm. Mia Pakarinen: Tavaramerkin oikeudellinen suoja-ala ja tavaramerkin käyttö verkkotunnuksessa 2004, s. 64-66).

EUT on katsonut tavaramerkkiasetuksessa tarkoitetun laajalti tunnetun tavaramerkin suojan edellytysten osalta, että laajalti tunnettuina tavaramerkkeinä suojataan vain sellaisia tavaramerkkejä, jotka ovat yleisesti tunnettuja Pariisin yleissopimuksen 6 bis artiklassa tarkoitetussa merkityksessä ja joiden rekisteröinnistä on esitetty näyttöä (T-150/04, Mülhens GmbH & Co. KG v. SMHV, kohta 56). Unionin yleinen tuomioistuin on lisäksi todennut, että se, että jäsenvaltion lainsäädännössä taataan laaja suoja Pariisin yleissopimuksen 6 bis artiklassa tarkoitetuille yleisesti tunnetuille tavaramerkeille, joita ei ole rekisteröity, ei ole omiaan muuttamaan toteamusta, jonka mukaan asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 5 kohtaa ei sovelleta yleisesti tunnettuihin tavaramerkkeihin, kun niitä ei ole rekisteröity (Mülhens, kohta 61). Toisin sanoen laajalti tunnetun tavaramerkin suojaa voi saada vain rekisteröity tavaramerkki toisin kuin hallituksen esityksessä nyt virheellisesti todetaan.

Mia Pakarinen, Tavaramerkkien oikeudellinen suoja-ala

”TRIPS-sopimus, toisin kuin Pariisin sopimus, antaa siis suojaa myös yli kilpailurelaation. TRIPS-sopimuksen mukaan tällaista laajennettua suojaa tulisi kuitenkin antaa vain rekisteröidyille tunnuksille. TRIPS-sopimuksen ja direktiivin valossa näyttää siis siltä, että yhteisöalueella rekisteröimättömille tavaramerkeille tulisi siis pääsääntöisesti antaa suojaa vain suhteessa identtisiin tai samankaltaisiin tavaroihin/palveluihin. Jotta tavaramerkin oikeudenhaltija voisi saada yli tavarakohtaisuuden menevää suojaa, on hänellä oltava voimassaoleva rekisteröinti johon vedota.”

”TRIPS-sopimus antaa rekisteröidyille yleisesti tunnetuille merkeille suojaa yli kilpailurelaation. Sen tarkoitus on laajentaa Pariisin sopimuksen suojaa, mutta se eroaa tästä olennaisesti juuri siksi, että siinä puhutaan vain ja nimenomaisesti rekisteröidyistä merkeistä.”

Mitä nyt pitäisi tehdä?

Nähdäkseni ei ole mitään epäselvyyttä siitä, etteikö direktiivi edellyttäisi rekisteröintiä laajalti tunnetun tavaramerkin suojan saamiselle. Toin nämä epäkohdat esiin työ- ja elinkeinoministeriön asettamassa työryhmässä sekä suullisesti että kirjallisesti. Jostain syystä ne eivät kuitenkaan päätyneet mietintöön saakka, vaikka kyse on olennaisesta seikastaHallituksen esitys uudesta tavaramerkkilaista tulee korjata vastaamaan tavaramerkkidirektiiviä. Se onnistuu poistamalla hallituksen esityksestä virheellinen perustelu ”Tavaramerkki voi olla laajalti tunnettu ja saada laajalti tunnetulle merkille kuuluvaa suojaa, vaikka sitä ei ole rekisteröity” ja lisäämällä lakiesitykseen direktiivin mukainen määritelmä rekisteröinnin edellytyksestä laajalti tunnetun tavaramerkin suojan saamiseksi.

Ellei tätä virhettä korjata, joutuvat suomalaiset tuomioistuimet jatkossakin noudattamaan kansallisen lainsäädännön sijaan EU-direktiiviä. Sellainen tilanne tuskin oli alunperin tavaramerkkilain kokonaisuudistuksen tarkoituksena. Uudistusta lähdettiin nimittäin aikanaan tekemään, jotta tavaramerkkilaki saataisiin viimein vastaamaan direktiiviä. Ilmeisesti joku on nyt pudottanut hanskat ennen maaliviivaa. Tavaramerkkilaki ei nimittäin avaudu kovin helposti edes kokeneille asianajajille saati kansanedustajille ja ministeriön virkamiehille. Nyt tarvitaan käsi pystyyn virheen merkiksi ja nopea korjausliike.