Maakuntavaalit – Jocka Träskbäck, Kokoomus Pirkanmaa

Suomi ja Pirkanmaa ovat parhaillaan historiallisten muutosten edessä, kun maakuntavaalit ja eduskuntavaalit lähestyvät kovaa vauhtia. Ensin mainitut vaalit järjestetään tällä tietoa jo lokakuussa 2018, vaikka kiire siinä kyllä tulee. Olen ilmoittanut Kokoomukselle olevani käytettävissä puolueen ehdokkaaksi sekä maakuntavaaleissa että eduskuntavaaleissa.

Lempäälän-Vesilahden sanomat 14.2.2017

Voit lukea mielipiteitäni linkkien takaa avautuvista kirjoituksistani. Kuluneen vuoden aikana erityisen paljon huomiota ovat saaneet muun muassa seuraavat sekä alueellisesti että valtakunnallisesti merkittävät asiat:

Lempäälän kunnanvaltuustossa ja kunnanhallituksessa olen tähän saakka päässyt vaikuttamaan konkreettisesti kunnan kehitykseen ja tulevaisuuteen, mutta tämä ei tietenkään jää tähän. Haluan jatkossa kantaa korteni kekoon merkittävästi laajemmilla foorumeilla ja tehdä töitä sen eteen, että lapseni saavat paremman Lempäälän lisäksi paremman Pirkanmaan ja Suomen.

Suomi tarvitsee tekijöitä, ei selittelijöitä. Suomi tarvitsee päättäjiksi myös nykyistä enemmän kokeneita yrittäjiä. Maakuntavaalien ja eduskuntavaalien ehdokkaat valitaan virallisesti vasta lähiaikoina, mutta työ paremman Pirkanmaan ja Suomen eteen jo alkanut.

Kiitos luottamuksestanne.

Jocka Träskbäck
Yrittäjä, isä ja ihminen

AY-liike kipuilee arvovaltansa romahdettua

Ensi perjantaina 2.2.2018 merkittävä osa Suomea pysähtyy, kun Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK kumppaneineen järjestää massiivisen lakon, jolla ne sahaavat näyttävästi omaa oksaansa laskevien jäsenmääriensä* ja niiden myötä myös arvovaltansa syöksykierteessä. Alunperin lakko ei liittynyt mitenkään aktiivimalliin, vaan kyseessä oli ainoastaan AKT:n ja JHL:n keskinäinen kiista muutamasta kymmenestä jäsenestä. Toisin sanoen se oli SAK:n sisäinen riita, jonka oli tarkoitus ainoastaan vauhdittaa liiton sisäisiä neuvotteluita – ei vaatia aktiivimallin perumista.

”Työtaisteluilmoituksen mukaan edellä mainitut liitot järjestävät jäseninään olevia torninosturinkuljettajia ja satamavalvojia koskevan lakon maanantaina 29.1. klo 6 alkaen vauhdittaakseen työehtosopimusneuvotteluita.”
Talouselämä 16.1.2018

Aktiivimallista ei siis puhuttu alkuperäisessä lakkovaroituksessa mitään, eli aktiivimalli keksittiin lakon syyksi vasta myöhemmin, kun aiheesta noussut kohu kasvoi oppositiota houkutteleviin mittasuhteisiin. Kohun myötä sekä SAK että sen poliittinen käsikassara SDP näkivät tilaisuuden sekä populistiselle mainostempulle että kannatustensa nostamiselle. Demarien puheenjohtaja Antti Rinne kuvitteli aktiivimallin äänekkään vastustamisen nostavan oman puolueensa kannatuksen jopa gallupien ykköseksi, mutta lopulta kävikin aivan päinvastaisesti. Tuoreimmassa 30.1.2018 julkaistussa mittauksessa SDP nimittäin putosi ja Kokoomus nousi, joten demarien propaganda ei mennyt suunnitelmien mukaan. He selvästi aliarvioivat suomalaisten kyvyn tehdä itse omia päätöksiä asioista.

”Kovin jälkijättöistä on SAK:n rähinöinti, mutta sille onkin poliittinen peruste. SAK:n poliittinen siipi SDP kaipaisi nostetta, jota se ei ole omalla politiikallaan saanut, ja nyt sellaista yritetään järjestää aktiivimallin vastaisella propagandalla.”
Iltalehti 30.1.2018

Perjantaina järjestettävä lakkotempaus on edelleen tuon saman propagandan jatkumo, jota ei enää ehditty peruuttaa karujen gallup-tulosten jo selvittyä. Olen vakuuttunut, että lakko ja sen suomalaisille äärimmäisen kalliiksi tulevat seuraukset laskevat entisestään lakon järjestäjien suosiota, kuten edellä mainitussa gallupissa jo nähtiin. Ellei ihmettä tapahdu, niin ensi perjantaina SAK, SDP ja niiden kumppanit aiheuttavat Suomelle ja suomalaisille valtavat taloudelliset menetykset. Toivottavasti saamme lakkoilun jälkeen tarkat laskelmat siitä paljonko tuo mielenvikaisuudenosoitus meille maksaa suoraan ja välillisesti, sillä sen tiedon moni haluaa saada.

Merkittävää on myös se, että ensinnäkin aivan tavalliset suomalaiset eivät lakon vuoksi pääse vuorokauteen töihin, kotiin, ravintolaan, ruokakauppaan, sairaalaan tai hakemaan lapsiaan päiväkodista. Vielä huolestuttavampaa on huomata, että tällä lakolla vastustetaan vaaleilla demokraattisesti valitun eduskunnan hyväksymää lakia, eli lakolla vastustetaan demokratian toteutumista. En muista, että vastaavaa typeryyttä olisi ihan hetkeen Suomessa nähty.

Hallituksen (tai seuraavan) tulee säätää laki, jolla tällaisten lakkosekoilujen haitat määrätään täysimääräisesti niissä mukana olevien ammattiliittojen maksettavaksi. Nuo veroparasiitit ovat jo aiemmin repineet köyhimpien suomalaisten selkänahasta miljardien lakkokassat, eivätkä ole maksaneet niistä senttiäkään veroja suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rahoittamiseen. Olen jo aiemmin todennut, että AY-liike on kuin käänteinen Robin Hood. Se vie kaikkein köyhimmiltä ja pitää saaliin verottomana itsellään. Ammattiliittojen massiivisista lakkokassoista täytyy jatkossa korvata täysimääräisesti lakkoihin syyttömille yrityksille lakoista aiheutuneet kustannukset.

Siinä missä ammattiliitot muualla maailmalla ovat monin paikoin seuranneet aikaansa, on AY-liike Suomessa edelleen jumissa 1970-luvun poteroissaan. Esimerkiksi Tanskassa ammattiliitot ovat jo vuosia sitten siirtyneet 2000-luvulle ja ovat nykyisin arvostettuja kumppaneita ja työnvälittäjiä niin yrityksille kuin työntekijöillekin. Niiden uusi kukoistus alkoi siitä, että pää otettiin pois pensaasta.

Suomessa ammattiliittojen jäsenmäärä on romahtanut viime vuosina pitkälti juuri siksi, että suomalaiset ovat jo tarpeeksi fiksuja ymmärtääkseen, että maksimaalinen työttömyys on ammattiliittojen etu ja päätavoite. Kaikki muu on niille toissijaista. Nyt käynnissä oleva ammattiliittojen jäsenkato saadaan loppumaan vain nostamalla katse varpaista ja ottamalla iso askel nykyaikaan. Se taitaa olla kuitenkin liikaa vaadittu, kun katsoo mitä ensi perjantaina on tapahtumassa.

PS: Kirjoitin joulukuussa aktiivimallista, ja tuo kirjoitus on edelleen ajankohtainen. Lue kirjoitus tästä.

*) Tammikuun alussa paljastui, että SAK oli liioitellut jäsenmääränsä valtavasti yläkanttiin. Väitetty ”lähes miljoona” jäsentä olikin todellisuudessa vain 627.000 jäsentä.

Lähijunat saatava raiteilleen

Lähijunien kehittämisestä on tehty Pirkanmaalla selvityksiä ja suunnitelmia jo vuosikymmenten ajan. Maakuntakaavassa ja liikennejärjestelmäsuunnitelmassa on merkittävä lähijunapainotus, ja politiikot yli puoluerajojen puhuvat lähijunista. Myös valtio suunnittelee poistavansa VR:n yksinoikeuden tuottaa lähijunaliikennettä.

Samalla kun Pirkanmaan liikennejärjestelmäsuunnitelmaa ryhdytään päivittämään, on aika lopettaa valtion toimien odottelu ja siirtyä sanoista tekoihin. Maakuntaan tulee tehdä oma yksityiskohtainen toteutussuunnitelma lähijunaliikenteen tuottamisesta. Maakunnan ja kuntien tulee sitoutua laadittavaan suunnitelmaan ja sen budjettiin. Asiantuntevasti laadittu toteutussuunnitelma aikatauluineen, uusine seisakkeineen ja budjettisitoumuksineen toimisivat viestinä valtion suuntaa Pirkanmaan tahdosta edistää lähijunia nyt tosissaan.

On kunnissa paljon jo tapahtunutkin, sillä monessa kunnassa asemien seutuja kehitetään. Niille kaavoitetaan ja toteutetaan uutta asumista, kauppaa ja liityntäpysäköintiä. Myös jalankulku- ja pyöräilyolosuhteita on alettu parantaa. Esimerkiksi Lempäälässä on tehty hyvää työtä asemanseutujen kehittämisessä niin kuntakeskuksessa kuin Sääksjärvellä. Vain lähijuna vielä puuttuu.

Nyt kun lähijunaliikenteen vapauttaminen on lähellä, uskomme, että maakunnan yhteinen tahto ja pitkälle viedyt suunnitelmat vauhdittaisivat valtion raidepainotuksia entisestään. Pirkanmaan kuntien täytyy näyttää valtiolle yhdessä, että meillä ollaan valmiina. Nyt tarvitaan kipeästi kaivatut lisäraiteet Jyväskylän, Seinäjoen ja erityisesti etelän suuntaan sekä oikeus tuottaa lähijunaliikenne itse. Sen jälkeen alkaa tapahtua vauhdilla. Potentiaalia Tampereen kaupunkiseudulla riittää, ja naapurimaakunnat ovat taatusti mukana.

Juhana Suoniemi
kaupunginvaltuutettu (vihr)
Tampere

Jocka Träskbäck
kunnanvaltuutettu (kok)
Lempäälä

Kirjoitus on julkaistu Aamulehdessä 26.1.2018.

Suomen työelämän suurin ongelma on muutosvastarinta

Suomalaisten työmarkkinoiden perustavinta laatua oleva ongelma ei löydy aktiivimalleista, kiky-himmeleistä, kohtaanto-ongelmista, kannustinloukuista tai muista uustermeistä. Suurin ongelma löytyy nimittäin liian korkeaksi asetetusta kynnyksestä palkata ja irtisanoa työntekijöitä. Maailma on muuttunut viime aikoina melkoisesti, ja 2000-luvulla yritykset tarvitsevat työmarkkinoilta vain työsuoritteita. Varsinkin pienten yritysten on siksi turvallisempaa hankkia tarvitsemiinsa työtehtäviin tekijöitä alihankintana kuin ottaa isoja riskejä ja palkata tehtävään omia työntekijöitä. Alihankintana ja laskutuspalvelun kautta yritys maksaa ainoastaan tehdystä työstä ja siirtää työsuhteisiin liittyvät riskit muille.

Nykyisin kynnys palkata ja irtisanoa omia työntekijöitä on erittäin korkealla, joten eräs merkittävimmistä riskeistä on palkata työsuhteeseen väärä ihminen. Kuka tahansa osaa nimittäin näytellä koeajan hyvää työntekijää, mutta sen loputtua voikin alkaa saikuttelu ja esimerkiksi muun työyhteisön piinaaminen. Olen itsekin nähnyt sellaista vuosien varrella. Väärän ihmisen palkkaaminen voi ajaa pienen yrityksen jopa konkurssiin, jos palkan ja sivukulujen vastineeksi saatava työpanos jää mitättömäksi ja jos työntekijästä ei päästä eroon. Nämä tapaukset ovat tietenkin harvinaisia, mutta silti todellisia. Palkkaamisen ja irtisanomisen kynnyksen madaltaminen muuttaisi tilanteen ja toisi yrityksille rohkeutta palkata työntekijöitä nykyistä kevyemmin perustein.

”Yksilöperusteinen irtisanominen pitäisi olla mahdollista, koska pienessä yrityksessä tilanteet vaihtelevat. Jos työntekijä ei ole kyseiseen työhön sopiva, niin irtisanomisen pitäisi olla silloin mahdollista. Silloin yritykset uskaltaisivat työllistää. Ja irtisanotulla pitäisi olla mahdollisuus päästä taas helposti työttömyyskorvauksen piiriin uudestaan.”
– Carita Orlando Taloussanomissa 11.1.2018

Alihankintaa saataisiin muutettua ihmisten aidon palkkaamisen suuntaan, jos palkkaamista ja irtisanomista helpotettaisiin ja siten työmarkkinoista tehtäisiin nykyistä joustavampia. Vanhat AY-poterot ja muutosvastarinta ovat kuitenkin kehityksen esteenä, vaikka samaan kokonaisuuteen kuuluu olennaisena osana irtisanotun työntekijän pääsy työttömyyskorvausten pariin aikaisempaa helpommin. Joustoa siis tarvittaisiin nyt joka suuntaan.

Yli 20 vuotta ravintoloissa työskennelleenä tiedän, että henkilöstövälityksen kautta toimiminen ja pätkätyöt sopivat varsinkin monille nuorille aikuisille työuransa alkuvaiheessa, mutta työmarkkinoiden kokonaisuuden kannalta tulisi asettaa etusijalle ihmisten palkkaamisen varsinaiseen työsuhteeseen. Jos tällainen tavoite halutaan saavuttaa, tulee varsinkin pienten yritysten kynnystä palkata ensimmäiset työntekijänsä madaltaa merkittävästi nykyisestä. Siihen eivät kuitenkaan lillukanvarret ja termikikkailut auta, sillä työmarkkinoiden 2000-luvulle päivittämiseen tarvitaan aivan uudenlaista joustoa ja paikallista sopimista. Sellaisesta on ollut viime aikoina paljon puhetta, mutta konkretiaa ei ole juuri nähty.

Kaikkia työelämän muutoksia kategorisesti vastustava ammattiyhdistysliike on tunnetusti katoava jäänne teollisen vallankumouksen ajoilta, jolloin maataloustyöt vähenivät ja teollisuustyöt yleistyivät. 1940-luvun toimintatavat ovat kuitenkin jo jääneet kauas siitä mitä työelämä on nykyisin. 2000-luvun ammattilaiset osaavat ilman AY-liikettäkin pitää huolta itsestään, neuvotella omat palkkansa ja tietävät oman arvonsa. AY-liikkeen tulisi juuri siksi nostaa nyt profiiliaan nousemalla poteroistaan ja ottamalla katse tulevaisuuteen. AY-jarrumiesten tulisi seurata kehitystä, sillä Suomi voi kehittyä vain yhteen hiileen puhallettaessa. Kehityksen kelkassa pysymisen myötä AY-liike voisi myös nostaa omaa profiiliaan ja siten pitää jäsenistään kiinni nykyistä paremmin.

Työelämä tarvitsee joustoja ja paikallista sopimista nyt ja heti, ei vasta vuosikymmenen kuluttua. Miksikö? Koska vuosikymmenen ja kahden kuluttua robotisaatio, digitalisaatio ja tekoäly ovat jo vieneet maastamme erittäin suuren määrän työpaikkoja, ja sille kehitykselle me emme voi tehdä mitään. Emme, vaikka AY-liike tuntuu niin kuvittelevan työntäessään pään hiekkaan strutsipuolustuksena. Menossa on nimittäin teolliseen vallankumoukseen verrattavissa oleva mullistus, joka paitsi vie kymmeniä prosentteja työpaikoista myös tuo kokonaan uusia työpaikkoja. Syntyvien työpaikkojen tekijät eivät kuitenkaan ole samoja jotka ovat nyt jäämässä työttömäksi. Tämän alati paisuvan kohtaanto-ongelman vuoksi työelämän mullistus on monta kertaluokkaa suurempi kuin moni ymmärtää. Käsittelin tuota aihetta ensikerran vuonna 2015 Tamperelainen-lehden kolumnissani. Tuo on kuitenkin tulevaisuutta, mutta työllistämisen ja irtisanomisen helpottaminen on tätä päivää.

Olen kirjoittanut viime aikoina jonkin verran suomalaisesta tasa-arvosta ja sen noloista ylilyönneistä, mutta sama aihepiiri koskettaa myös erityisesti suomalaista työelämää. Raskauden negatiivinen vaikutus naisten työllistämiseen on nimittäin aihe, josta kukaan ei uskalla puhua ääneen, mutta jonka kaikki tietävät. Yhden työntekijän raskaudesta koituu työnantajalle arviolta 10.000 euron suorat kulut, ja kaikkine vaikutuksineen todellinen kulu on vähintään puolitoistakertainen. Monille pienille yrityksille se on mahdoton yhtälö, joten kun ne viimein uskaltavat palkata, niin mies on turvallisempi vaihtoehto. Hallitus päätti taannoin helpottaa tätä ongelmaa 2.500 euron kertakorvauksella, mutta tasa-arvon saamiseksi tulisi koko kustannus maksaa yhteisestä kassasta. Työelämän tasa-arvo ei nimittäin toteudu ennen kuin naisten ja miesten palkkaaminen saadaan samalle viivalle. Nämä ongelmat eivät korjaannu, jos ne lakaistaan maton alle.

Kirjoitus on julkaistu Aamulehden mielipideosastolla.

Suomen lähihistorian suurin tragedia täytyy käsitellä – salailun on loputtava nyt

Tämä kirjoitus voi suututtaa ihmisiä, jotka eivät kykene käsittelemään maamme lähihistoriaa siten kuin demokraattisessa länsimaassa pitäisi, eli rehellisesti ja avoimesti. Monet niin sanotut vanhan liiton miehet ja naiset haluavat nimittäin painaa koko asian villaisella nyt ja tulevaisuudessa. Suomalaiset yrittäjät ovat kuitenkin tämän maan selkäranka ja he ansaitsevat parempaa.

Pankkikriisin uhrit ansaitsevat elämänsä tuhonneista tapahtumista viimein avoimen ja rehellisen käsittelyn. Olen itse pitänyt asiaa esillä jo vuosikausien ajan, ja joka kerta joku on todennut asian käsittelyn olevan ennenaikaista. Nuo selitykset jatkuisivat todennäköisesti maailman tappiin, joten viime päivinä muutenkin julkiseen keskusteluun noussut ”kissa” on nyt aika nostaa pöydälle, sillä tapahtumista on kulunut jo yli 25 vuotta.

Kyse on Koiviston konklaavista. Nyt kerron miksi.

Suomen arvojohtaja ja tasavallan presidentti Sauli Niinistö kommentoi viikko sitten uudenvuodenpuheessaan osuvasti miten suomalaisten tulisi käsitellä omaa historiaansa. Niinistö viittasi sadan vuoden takaiseen Suomen sisällissotaan ja peräänkuulutti avointa ja rehellistä keskustelua myös historian kipeistä asioista.

”Historian suhteen on uskallettava olla rehellinen, sillä vain rehellisyys luo pohjan luottamukseen. Yhteisö on vahva, jos se kykenee käsittelemään myös kipeitä asioita. Menneisyyden kanssa on hierottava sovintoa.”
– Sauli Niinistö presidentin uudenvuoden puheessa 1.1.2018

Niinistö osui naulan kantaan. Täsmälleen samaa periaatetta voidaan nimittäin soveltaa myös 1990-luvun pankkikriisin tapahtumiin.

Presidentinlinnassa järjestettiin 6. toukokuuta 1992 kello 19.00 tilaisuus, joka Esko Ahon hallituksen vahvan markan politiikan ja salaisen SSP-sopimuksen kanssa tuhosivat satojen tuhansien suomalaisten tulevaisuuden. Tuolloin yli 40.000 yritystä ajettiin alas, lähes 300.000 suomalaista ylivelkaantui, kymmenettuhannet sairastuivat ja eri lähteistä riippuen jopa 11.000 – 14.500 suomalaista teki itsemurhan. Aiheen vakavuus on niin massiivista mittaluokkaa, ettei asiaa tulisi voida missään sivistysvaltiossa painaa villaisella. Ei varsinkaan Suomessa. Jostain järjettömästä syystä tähän saakka tragediasta on kuitenkin virallisesti vaiettu.

Kyseessä on yhä edelleen Suomen lähihistorian synkin tapahtumasarja, joka täytyy pitää suomalaisten mielissä ja sitä täytyy voida käsitellä syineen ja seurauksineen avoimesti ja rehellisesti. Näin tulee toimia heti, jo nyt vuonna 2018, sillä merkittävä osa tapahtumien uhreista on yhä elossa. Vuosikymmenten kuluttua asian käsitteleminen on jo pelkurimaisen myöhäistä. Oikeusvaltion perusperiaatteisiin ei pitäisi kuulua näin vakavien asioiden painaminen villaisella, joten tapahtumien perusteellinen selvittäminen pitäisi aloittaa ilmiselvistä puoluepoliittisista ristiriidoista huolimatta välittömästi. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että suomalaiset poliitikot ja muut päättäjät eivät yksinkertaisesti uskalla nostaa kissaa pöydälle, vaikka tapahtumista on kulunut jo neljännesvuosisata.

Kuva: Jose Fontano, Unsplash

Mitä vuonna 1992 sitten tapahtui?

Sivistyneessä länsimaisessa demokratiassa on käytössä niin sanottu vallan kolmijako, jossa vallan väärinkäytön estämiseksi lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja toimeenpanovalta on erotettu toisistaan. Kukin näistä kolmesta tahosta hoitaa ainoastaan oman tonttinsa, ja on siten sekaantumatta kahteen muuhun. Toisaalta samaan aikaan kaikkien näiden kolmen tahon tulee nauttia toistensa luottamusta. Yksinkertaista ja toimivaa – mutta vain kun se toimii.

Toukokuussa 1992 presidentti Mauno Koivisto päätti toimia toisin.

Presidentti Koivisto kutsui presidentinlinnaan koolle salaisen oikeuspoliittisen keskustelutilaisuuden, eli niin sanotun Koiviston konklaavin, jonne oli kutsuttu korkeimman oikeuden presidentti, ryhmä korkeimman oikeuden ja muiden tuomioistuinten tuomareita sekä ryhmä muita oikeusoppineita ja virkamiehiä. Suomi oli juuri ajautunut pankkikriisiin, jossa pankit olivat joutuneet todella ahtaalle. Korkein oikeus oli nimittäin vain kuukautta aiemmin tuominnut ns. ylikorkojutussa ennakkoratkaisun KKO 1992:50, jossa pankin katsottiin nostaneen perusteettomasti asuntolainan korkoa. Pankki siis hävisi oikeudenkäynnin. Tuomio oli tulossa pankeille kalliiksi, koska sen mukaan pankeilla ei ollut oikeutta nostaa yksipuolisesti lainojensa korkoja.

Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisut sitovat alempia tuomioistuimia, joten pankit olivat nyt joutumassa Suomen lain mukaisesti maksajan rooliin. Tämä uhkakuva oli liikaa presidentti Koivistolle, joka päätti kutsua maan ylimmät tuomarit luokseen kuulemaan ohjeistusta siitä miten hänen mukaansa Suomen lakia tulisi tuomioistuimissa tulkita. Ja niin myös tapahtui. Tapaamisen jälkeen kaikki tuomioistuimet korkein oikeus mukaan lukien ryhtyivät tulkitsemaan lakia ennakkoratkaisun sijaan siten kuin presidentti Koivisto oli niitä ohjeistanut.

”Tuomioistuinten linja pankkeja koskevissa oikeusjutuissa muuttui aina korkeinta oikeutta myöten ja pankkeja alettiin ymmärtää niin hyvin, että Koiviston konklaavin jälkeen pankit eivät enää juuri hävinneet oikedenkäyntejä, joissa ne olivat asianosaisina.”
– Juridiikan professori Jyrki Virolainen blogissaan.

Koivisto ohjeisti tuomioistuimet ratkaisemaan korkoihin liittyvät oikeusjutut pankkien hyväksi – ja yrittäjien tappioksi. Presidentillisen kurinpalautuksen jälkeen tuomioistuimet tuomitsivat yksityishenkilöt ja yrittäjät häviämään oikeusjutut, vaikka korkein oikeus oli ennen presidentin väliintuloa päättänyt päinvastaisesti ja antanut asiasta päinvastaisen ennakkoratkaisun. Siten myös Suomen korkein oikeus pyyhki ennakkoratkaisullaan omaa takapuoltaan, koska presidentti ohjeisti niin tekemään.

”Tilaisuuden tarkoitus oli tasavallan presidentin ja – mikäli mahdollista – mukaan kutsuttujen henkilöiden arvovallalla painostaa Korkein oikeus tekemään Koiviston mieleinen ratkaisu pankkeja koskevassa asiassa.”
– Konklaavin osallistuja Heikki Ylikangas Laman ja rahan pelurit -kirjassa (2006).

Kuva: Yleisradio A-Studio 16.10.1992

Jokainen meistä 1990-luvulla varttuneista muistaa tuon junailun seuraukset vielä liiankin hyvin. Jos konkurssi tai ylivelkaantuminen ei sattunut omalle kohdalle, niin lähes jokainen tuntee yrittäjiä tai yrittäjäperheitä, joiden tulevaisuus murskautui Koiviston konklaavin ja sitä seuranneen pankkien salaisen SSP-sopimuksen myötä. Pankeille myönnettiin SSP-sopimuksella oikeus ajaa mielivaltaisesti alas yrityksiä, ja presidentti puolestaan ohjeisti tuomioistuimet olemaan tuomitsematta pankkeja korkoriidoissa. Tämän yhtälön ansiosta lukemattomat yrittäjät olivat jättiveloissa loppuelämänsä.

”Se, että presidentti Koivisto kutsui konklaavinsa koolle vain kuukausi sen jälkeen, kun korkein oli antanut kyseisen enakkopäätöksensä (KKO 1992:50), osoittaa presidentissä poikkeuksellista voimakasta halua ja röyhkeyttä puuttua ja vaikuttaa riippumattoman tuomioistuinlaitoksen ratkaisuihin.”
– Jyrki Virolainen blogissaan.

Vallan kolmijaon loukkaaminen on demokraattisessa maassa äärimmäisen arka aihe, joten Koiviston konklaavista tehty muistio määrättiin presidentin päätöksellä salaiseksi. Tieto tapaamisesta ja muistiosta kuitenkin levisi myöhemmin julkisuuteen, ja lopulta presidentti Koiviston puoluetoveri, presidentti Tarja Halonen, määräsi keskustelutilaisuuden 36-sivuisen muistion Koiviston kehotuksesta yhä salaiseksi. Salaaminen ei kuitenkaan estänyt asiakirjan vuotamista julkisuuteen. Vuonna 2013 Yleisradio sai muistion nähtäväkseen ja raportoi sen sisällöstä. Koiviston konklaavia on käsitelty lisäksi myös muun muassa useissa juridiikkaan liittyvissä blogeissa sekä Antti-Pekka Pietilän kirjassa Pankkikriisin peitellyt paperit (2008) ja Seppo Konttisen kirjassa Salainen pankkituki (2007).

”Muistion mukaan Koivisto nosti avauspuheessaan esiin pankkien vaikeudet. Syynä tähän oli maaliskuussa 1992 presidentin järjestämä talouspoliittinen keskustelutilaisuus, joka oli kääntynyt keskusteluksi ”luottolamasta ja pankkien umpikujatilanteesta.”
– Yleisradion uutiset 2013

Presidentti on Suomessa ylimmän toimeenpanovallan edustaja, jonka puuttuminen riippumattoman tuomioistuinten toimintaan on äärimmäisen vakava asia, sillä se loukkaa rajusti oikeusvaltion perusperiaatteita. Kun tähän kokonaisuuteen lasketaan vielä Esko Ahon hallituksen vahvan markan politiikan seuraukset ja pankeille myönnetty salainen oikeus kaataa yrityksiä, niin tällaisen toiminnan traagiset seuraukset sadoilletuhansille suomalaisille yrittäjille, yrittäjäperheille ja heidän läheisilleen tekevät Koiviston Konklaavista synkimmän yksittäisen tapauksen itsenäisen Suomen lähihistoriassa.

Pelkästään Koiviston konklaavia ei tietenkään voida syyttää koko laman seurauksista, mutta ilman sitä suomalaiset olisivat saaneet tuomioistuimissa puolueettomat oikeudenkäynnit ja pankit olisivat joutuneet itse maksamaan omista virheistään. Nyt Koiviston Konklaavi sysäsi pankkien kulut laittomasti yrittäjien ja yrittäjäperheiden niskoille. Se tuhosi ihmisten ja perheiden lisäksi Suomen nousun syvimmästä lamasta, sillä perusteettomien korkotuomioiden seurauksena valtava joukko yrittäjiä joutui elämään koko loppuelämänsä velkavankeudessa sen sijaan, että he olisivat saaneet oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja päässeet rakentamaan Suomelle uutta taloudellista nousua jo laman aikana. Nyt yrittäjät maksoivat pankkien pelastamisen.

”Oikeusvaltion kannalta Koiviston konklaavi oli irvokas näytelmä, jonka todellinen tarkoitus ei jälkihymistelyistä miksikään muutu.”
– Jyrki Virolainen blogissaan.

Nykyinen tasavallan presidentti Sauli Niinistö puolsi salaiseksi määrätyn SSP-sopimuksen 200 sivun aineiston julkistamista jo vuonna 1998 toimiessaan valtionvarainministerinä. Hänen mukaansa ei ollut syytä pitää asiakirjoja salassa, koska niiden salailu ei voi olla itsetarkoitus. Toivottavasti Niinistön alkava presidenttikausi lopettaisi viimein myös Koiviston konklaavin salailun, sillä historiasta ei voida ottaa opiksi, jos sen traagiset tapahtumat lakaistaan järjestelmällisesti maton alle. 1990-luvun pankkikriisin tapahtumat eivät saa toistua, joten nyt salailun tulee loppua.

Suomessa elää vielä satoja tuhansia 1990-luvun lamaan liittyneiden oikeusjuttujen ja konkurssien uhreja ja heidän läheisiään. Siksi asia tulee käsitellä nyt heti – vuonna 2018. Avointen selvitysten jälkeen Suomen valtion tulee esittää virallinen anteeksipyyntö uhreille ja heidän perheilleen. Se on vähintä mitä oikeusvaltion periaatteita törkeästi loukannut valtio voi laman uhreille tehdä. Suomi tarvitsee suoraselkäisiä päättäjiä, jotka uskaltavat presidentti Niinistön ansiokkaan ohjeistuksen mukaisesti käsitellä historiaa rehellisesti.

”Vain rehellisyys luo pohjan luottamukseen.”
– Sauli Niinistä uudenvuoden puheessaan 1.1.2018

Aktiivimalli keskellä massahysteriaa – mutut ja jossittelut faktoina

Työttömien niin sanottu aktiivimalli puhuttaa parhaillaan kovasti suomalaisia. Valtaosa muutoksen vastustajista näyttää muodostaneen mielipiteensä ainoastaan heille syötetyn mutun ja jossittelun perusteella, mikä sopii kuvaan nykyisellä sosiaalisen median ja massahysterioiden aikakaudella.

Ihminen on muuttanut työn ja elannon perässä sivistyksen alusta saakka, eli tuhansien vuosien ajan. Miksi yhtäkkiä 2000-luvulla ihmisten pitäisi voida elää veronmaksajien kustannuksella aivan missä haluaa ja jättäytyä elämään siellä yhteiskunnan tarjoaman turvaverkon varassa? Ei miksikään. Vapaassa maassa jokainen saa asua missä haluaa ja olla halutessaan hakematta tai tekemättä työtä. Ei siihen ole muilla mitään sanottavaa. Ei edes hallituksella. Tuollaisessa tilanteessa eläminen tulee kuitenkin maksaa ainakin pääosin omasta pussista. Hyvinvointiyhteiskunnan tehtävänä ei ole koskaan ollut elättää ihmisiä, jotka eivät suostu edes aktivoitumaan saadakseen itselleen töitä ja ansaitakseen siten oman elantonsa. Moni aktiivimallia kritisoiva näyttää unohtaneen, että tukirahoja ei maksa mikään kasvoton valtio, vaan yhä edelleen töissä käyvät veronmaksajat. Siis toiset suomalaiset yritykset ja ihmiset, joiden kantokyky on rajallinen.

Ainoastaan parhaillaan käynnissä olevalla massahysterioiden ja mielensäpahoittamisten aikakaudella – ja erityisesti vaalien lähestyessä – työttömien aktivointi voi saada ihmiset barrikadeille huolimatta siitä, että aktivointi on eduksi aidosti työtä hakeville ihmisille. Tässä on lisäksi tärkeä huomata, että työtön ja työnhakija eivät ole toistensa synonyymejä.

Olen seurannut viime päivinä aktiivimallista käytyä keskustelua jopa hieman huvittuneena, koska somessa koviten tuntuvat huutavan ihmiset, jotka lähinnä ihannoivat tukiviidakossa ilman minkäänlaista aktiivisuutta eläviä ihmisiä. Suomessa, kuten kaikissa muissakin länsimaissa, jokaisen ihmisen tulee lähtökohtaisesti vastata itse omasta toimeentulostaan. Jos siinä tulee akuutti ongelma, niin yhteiskunta on kehittänyt avuksi tilapäiset rahalliset tuet. Paino sanalla tilapäiset. Siis tilapäiset. Tilapäinen ei tarkoita pitkäaikaista eikä pysyvää – paitsi 60-vuotiaassa autoverossa. Työttömyyskorvausta ei ole koskaan tarkoitettu pysyväksi elämisen tueksi. Aktiivimallia koskevan keskustelun perusteella varsinkin vihervasemmistossa (sis. AY-liike) näyttää olevan vallalla harhaluulo, että työttömien tulisi olla ainoastaan yhteiskunnan saamapuolella ilman mitään aktiivisuutta tai oma-aloitteisuutta oman elämäntilanteensa parantamiseksi. Tuota virheellistä käsitystä levitetään parhaillaan näyttävästi somessa ja medioissa, ja moni suomalainen uskoo kaiken tuon soopan miettimättä asiaa lainkaan itse. Tuloksena on edellä viittaamani massahysteria, jossa faktat jäävät fiktion jalkoihin ja somen barrikadeilla on tungosta.

Olen osallistunut muutamiin keskusteluihin aiheesta esimerkiksi Vihreiden Ville Niinistön ja Vasemmistoliiton Li Anderssonin Twittereissä. Olen yllättynyt, että monet ihmiset näyttävät aidosti uskovan kaiken puutaheinän mitä aktiivimallista levitetään. Yksi väittää Kelan lopettavan lapsiperheiden tukien maksamisen sekavan järjestelmän takia, toinen väittää aktiivimallin vievän tuet omaishoitajilta ja kolmas väittää työkkärin maksupäätösten venyvän rajusti. Kaikki nämä ja paljon muuta perustuvat vielä toistaiseksi vain ja ainoastaan mutuun, jossitteluun ja muttakun-mielipiteisiin. Yksikään ihminen ei ole vielä kärsinyt aktiivimallista eikä yksikään argumenteista siten perustu faktaan tai kokemukseen, koska laki ei ole vielä edes voimassa. Laista on kyllä osoitettu valuvikoja, jotka tulee korjata lain soveltamisessa. Se on aivan selvä. Lupaan itsekin muuttaa mielipiteeni aktiivimallista, jos sen myötä aidosti aktiivisille työnhakijoille ryhdytään langettamaan sanktioita. Niin ei ole kuitenkaan vielä käynyt, ja tätä valuvikaa ehditään korjata vielä huhtikuuhun saakka.

Varsinkin oppositiossa ollessaan vihervasemmistolla (sis. AY-liike) on taipumus esittää julkisuudessa muunneltuja totuuksia milloin mistäkin asiasta saadakseen suututettua mahdollisimman paljon suomalaisia. Niin nytkin, kun tavoitteena on taas uusi massahysteria. Vuosi sitten hallitus päätti, että työttömät haastatellaan kolmen kuukauden välien. Tuolloin seurauksena oli lähes aktiivimallin veroinen someshow, jossa kehityksen vastustajat huusivat tuskaansa somessa ja barrikadeilla nimittäen mallia työttömien nöyryyttämiseksi ja kyykyttämiseksi. Kuinkas sitten kävikään? Muutaman kuukauden päästä mallin huomattiin olevan sittenkin toimiva ja tulosten olevan positiivisia. Huuto työttömien kyykyttämisestä ja nöyryyttämisestä loppui nopeasti. Tärkeintä ei silloinkaan ollut arvioida mitä hyvää uusi malli voisi tuoda, vaan tärkeintä oli syyttää hallitusta. Tuolla agendalla ei tulla koskaan puhaltamaan yhteen hiileen, ja se on Suomen kannalta sääli.

Täysin ongelmaton aktiivimalli ei ole, eikä kukaan ole sellaista väittänytkään. Juusi siksi sen tuleekin olla ainoastaan yksi osa paljon suurempaa työelämän uudistamisen kokonaisuutta, jossa ratkaistaan työllisyyden ongelmakohtia. Samaan aikaan onkin ehdottoman tärkeä kehittää työllistämisen tukitoimia sellaisiksi, ettei kukaan saa sanktioita palvelujen puutteellisuuden vuoksi. Tässä tilanteessa on harmillista, että vihervasemmisto (sis. AY-liike) on värittänyt aktiivimallista ainoastaan työttömiä nöyryyttävän ja kyykyttävän mallin – aivan kuin se teki aiemmin myös kolmen kuukauden haastatteluille. Kunnes paljastui, että nöyryytys ja kyykytys olivatkin vain mielikuvitusta.

Mikäli aktiivimallin vastustajat haluaisivat keskittyä olennaiseen ilman populismia, he nostaisivat keskusteluun varsinkin kannustinloukut, kohtaanto-ongelman, muuntokoulutuksen ja työllisyyspalvelujen kehittämiseen syrjäseuduilla. Maamme vakavimpia työllistymisen esteitä on, että meillä on paljon avoimia työpaikkoja, joihin ei ole tekijöitä työttömien ja työpaikkojen väärän sijainnin ja ihmisten koulutuksen puutteen takia. Suomessa on siis akuutti työvoimapula lukemattomien eri alojen osaajista, ja työn perässä muuttaminen on yksi keskeisistä ratkaisuista tähän ongelmaan. Työn tekemisestä ei saa myöskään koskaan rankaista, joten aktiivimallin kanssa samaan aikaan tulee viimein poistaa myös kannustinloukut. Loukkujen poistamisen positiivinen seuraus tulee olemaan kansantaloudelle monta kertaluokkaa suurempi kuin taannoin puolitiehen jääneellä kikyllä. Työelämän 2000-luvulle päivittämiseen kuuluu toki paljon muutakin, kuten yleisen joustavuuden lisääminen palkkauksessa ja irtisanomisessa sekä erityisesti paikallinen sopiminen.

Aktiivimalli on parasta mitä tässä tilanteessa voidaan tehdä työllisyyden ja työttömien eteen. Ilman tukevia toimenpiteitä ja valuvikojen pikaista korjaamista aktiivimalli tulee kuitenkin jäämään torsoksi.

Lopuksi täytyy muistuttaa keskimääräistä lyhyemmän poliittisen muistin omaavia, että parhaillaan aktiivimallia kaikkein äänekkäimmin kritisoivat SDP (sis. AY-liike), Vasemmistoliitto ja Vihreät olivat jokainen itse mukana edellisessä hallituksessa. Niistä jokainen olisi halutessaan ja osatessaan voinut esittää mielestään täydelliseksi hiotun oman mallinsa Suomen työttömyyden vähentämiseksi. Sellaisia ei kuitenkaan koskaan nähty. Oliko yllätys? Ei.

Sääksjärven moottoritien meluesteistä

Vaalien alla kerroin erääksi pääteemakseni, että haluan nopeuttaa meluesteiden rakentamista Sääksjärven moottoritielle. Meluesteiden eteen on tehty viime aikoina kovasti töitä useilla eri tahoilla, sillä kunnassa asiaan suhtaudutaan nyt sen ansaitsemalla vakavuudella. Ajattelin nyt kirjoittaa aiheesta pienen tilannekatsauksen, koska asia nousi joulukuun alussa esiin myös Sääksjärven Facebook-ryhmässä.

Heti alkuun täytyy muistuttaa, että meluesteiden rakentamista jonain tiettynä aikana kukaan ei ole voinut luvata, koska meluesteet eivät ole kunnan vaan ELY-keskuksen projekti. Selvyyden vuoksi totean lisäksi, että nyt suunnitteilla olevat ensimmäisen vaiheen meluesteet eivät ole tulossa minun kotini kohdalle, kuten eräät somehuutelijat taannoin virheellisesti väittivät. Nyt ensivaiheessa on nimittäin vireillä Uuden-Euroopan osuus, jonka alue näkyy oheisessa kaaviossa. Siellä meluesteet ovat tutkitusti tarpeellisimmat.

Pirkanmaan ELY-keskus 31.5.2013

”Sääksjärven Uudessa-Euroopassa pidettiin Vt 3 aiheuttamaa melua häiritsevämpänä kuin muilla jatkokyselyssä mukana olleilla asuinalueilla. Tämä selittynee sillä, että tähän tutkimukseen valituista neljästä asuinalueesta Sääksjärven Uusi-Eurooppa on ainoa alue, jolla ei ole meluntorjuntarakenteita.”
– Melun häiritsevyys Lempäälän kunnassa, Stina Pohtonen 2016

Meluesteitä on vaadittu Sääksjärvelle ainakin 20 vuoden ajan, mutta tähän saakka huonolla menestyksellä. 10 vuotta sitten, eli vuonna 2007, Tiehallinto piirsi alueelle kolme- ja kuusimetrisiä meluesteitä moottoritien ja asuinalueiden väliin. Sen jälkeen vuonna 2010 Liikennevirasto hyväksyi yleissuunnitelman, jossa moottoritien parantaminen välillä Sääksjärvi-Multisilta tapahtuisi rakentamalla meluesteet. Siitäkin on pian kahdeksan vuotta, eikä mitään ole vielä tapahtunut.

Vuonna 2013 tehdyn meluntorjunnan toimintasuunnitelmassa Sääksjärvi arvioitiin toiseksi kiireellisimmäksi meluntorjuntakohteeksi Pirkanmaan ELY-keskuksen alueella. Priorisointi tehtiin melun voimakkuuden ja altistuvien asukkaiden määrän mukaisesti. Suurin ongelma projektissa kuitenkin on, että saamieni tietojen mukaan ELY-keskuksella ei ole nykyisellään rahaa edes prioriteettilistan ykkösenä olevaan projektiin, saati listalla toisena oleviin Sääksjärven meluesteisiin. Uuden-Euroopan meluesteiden budjetti oli vuonna 2013 laskelmissa 4,25 miljoonaa euroa, joten nyt vuonna 2017 se olisi mahdollisesti noin 4,50 – 4,75 miljoonaa euroa. Ihan pikkurahalla sitä ei siis saada toteutetuksi, vaikka tuolla budjetilla meluesteiden metrihinta muodostuukin uskomattoman suureksi.

Pirkanmaan maakuntakaava 2040 muuttaa Ruskontien tulevaisuudessa Tampereen toiseksi kehätieksi, joten sen liikennemäärät tulevat kasvamaan merkittävästi nykyisestä. Hankkeen tarpeellisuudesta ei siis ole mitään epäilyksiä, sillä sallitut meluarvot ylittyvät jo nyt varsinkin Uuden-Euroopan alueella kirkkaasti. Mikkelin ammattikorkeakoulun ympäristöteknologian koulutusohjelmassa tehtiin vuonna 2016 opinnäytetyö ”Melun häiritsevyys Lempäälän kunnassa”, joka vahvisti meluongelman vakavuuden tällä alueella.

”Asuinalueiden kesken tehdyssä vertailussa Sääksjärven Uusi-Euroopassa koettiin eniten melua ja siitä aiheutuvia terveyshaittoja mainittiin olevan mm. rentoutumisen vaikeudet ja melusta aiheutuvat negatiiviset tuntemukset.”
– Melun häiritsevyys Lempäälän kunnassa, Stina Pohtonen 2016

Yhdyskuntalautakunta 12.12.2017

Moottoritien meluesteistä on Lempäälän kunnasta ollut ELY-keskukseen viime aikoina yhteydessä useita eri henkilöitä ja tahoja. Asiaa on pyrkinyt edistämään ainakin yhdyskuntajohtaja, kunnanjohtaja ja kunnanhallituksen puheenjohtaja, joista kaksi viimeksi mainittua kävi taannoin ELY-keskuksessa keskustelemassa ajankohtaisista hankkeista. Merkittävimmän yhteydenoton on nyt tehnyt yhdyskuntalautakunta, joka päätti 12.12.2017 kokouksessaan lähettää ELY-keskukseen kirjeen, jossa lautakunta tiedustelee moottoritien meluntorjunnasta nimenomaan Kuljun ja Sääksjärven välillä. Lempäälän-Vesilahden Sanomat kirjoitti aiheesta eilen. Toivottavasti ELY-keskus ottaa tämän lautakunnan yhteydenoton vakavasti ja toivottavasti vastaukset ovat kuntalaisten kannalta positiivisia.

”Melutasot ovat tehtyjen meluselvitysten ja myös melumittausten perusteella korkeat, ja alueen asukkaat ovat ilmaisseet huolensa jatkuvan ja pitkään kestävän melun aiheuttamista terveys- ja viihtyisyyshaitoista.”
– Yhdyskuntalautakunnan kirje ELY-keskukselle

Tässä vaiheessa on tärkeintä pitää asia mahdollisimman hyvin esillä, jotta ELY-keskus on varmasti tietoinen miten tärkeitä meluesteet ovat alueen asukkaille ja miten vakava melutilanne alueella on. Jonkinlaiset meluesteet Uuden-Euroopan kohdalle täytyy ehdottomasti rakentaa, siitä ei ole mitään epäselvyyksiä. Ainoastaan niiden rakentamisen ajankohta on yhä epäselvä, ja sitä tässä yritetään parhaillaan nopeuttaa monien tahojen toimesta.

Olen keskustellut asiasta myös kansanedustajien Harri Jaskari (kok), Arto Satonen (kok) ja Mikko Alatalo (kesk) kanssa, joten tukea projektille on toivottavasti jatkossa mahdollista saada myös eduskunnan suunnalta. Lisäksi Höytämön omakotiyhdistus keräsi viime kesänä sadoittain nimiä adressiin meluesteiden edistämisestä Höytämön osuudella. Vetoomuksessa toivotaan, että Liikennevirasto levittäisi suunnitelmansa meluesteistä kattamaan Uuden-Euroopan lisäksi myös etelään Höytämöön saakka. Jokainen alueen asukas tietää, että se olisi tarpeen.

Valtuustokautta on nyt kulunut puoli vuotta. Kuntalaisille moottoritien meluongelman ratkaiseminen ei välttämättä ole tänä aikana juuri näkynyt, mutta kulisseissa hankkeen toteutumisen eteen on tehty viime aikoina varmasti enemmän töitä kuin vuosikausiin. Kiitos siitä kuuluu varsinkin kunnanjohtajalle, kunnanhallituksen puheenjohtajalle, yhdyskuntajohtajalle ja yhdyskuntalautakunnalle. Toivottavasti työ tuottaa tulosta, vaikka takana onkin jo vuosikymmeniä painiskelemista saman asian kanssa. Varmaa kuitenkin on, että meluesteiden toteutuminen on päivä päivältä lähempänä.

Lempäälän uimahalli myötätuulessa – Ideaparkiin suunnitteilla kylpylä

Kun kuntavaalien alla tiedustelin Lempäälän kuntalaisilta mitä he toivoisivat kaikkein eniten, nousi ylivoimaiseksi ykköseksi uimahalli, uimahalli ja vielä kerran uimahalli. Sitä on toivottu ja siitä on unelmoitu jo kymmenien vuosien ajan. Kirjoitin uimahallista kesäkuussa, kun toivoin asian etenevän alkaneella valtuustokaudella edes selvittelyihin saakka. Asia kuitenkin eteni nopeammin kuin osasin odottaa, sillä nyt hanke on viimein ottamassa harppauksen eteenpäin.

Kirjoitin jo aiemmin Lempäälän olevan kunta, joka kuuntelee kuntalaisia tarkalla korvalla ja jossa asukkaat pääsevät aidosti vaikuttamaan asioihin monin tavoin. Kunnan uudessa  ja toivottavasti tänään valtuustossa hyväksyttävässä strategiassa asukkaiden osallistaminen on nostettu keskiöön. Kunta on viime kuukausina tehnyt kuntalaisille monia kyselyitä ja selvityksiä, ja tulevaisuudessa kuntalaiset pääsevät osallistumaan myös niin sanottuihin valiokuntiin yhdessä päättäjien kanssa. Lisäksi kuntalaiset voivat tehdä kuntalaisaloitteita.

Viimeksi mainitussa toivottiin taannoin Lempäälään uimahallia. Tämä 909 ihmisen allekirjoittama kuntalaisaloite kannatti, sillä kunnan päättäjät ottivat asiasta kopin ja lähtivät tosissaan selvittämään miten uimahallia voisi edistää. Tänään Lempäälän-Vesilahden Sanomat julkaisi uutisen, jonka mukaan kunta ja Ideapark kaavailevat hankkeen viemistä eteenpäin yhdessä. Tämän illan kunnanvaltuuston kokouksessa on määrä hyväksyä kunnanhallituksen esitys talousarvioksi, jossa on mukana myös kylpylähankkeelle osoitettava projektipäällikkö.

”Neuvotteluissa on edetty niin, että mahdollinen kylpylähankkeen toteutuminen vaatii lisäresurssia. Näin ollen Lempäälän kunnan vuoden 2018 talousarvioesitykseen sisältyy uusi projektipäällikön tehtävä. Kylpylähanketta suunnitellaan yhteistyössä Kiinteistö Oy Ideaparkin toimijoiden ja Lempäälän kunnan kanssa.”
Lempäälän kunta

Kokousta voi seurata suorana verkossa.

Totesin jo ennen vaaleja, että kunta ei tule itse rakentamaan uimahallia ainakaan tämän valtuustokauden aikana, mutta sen suunnitteleminen tulee aloittaa. Oman uimahallin hintalappu olisi arviolta 10 – 12 miljoonaa euroa, ja sellaisia rahoja kunnalla ei ole investoida. Ei ainakaan ilman veronkorotuksia. Lisäksi päälle tulisi noin miljoonan ylläpitokulut vuosittain. Niinpä ainoaksi vaihtoehdoksi jäi hakea mukaan yksityinen toimija. Monet muistavat, että Ideaparkiin ryhdyttiin aikoinaan rakentamaan uimahallia yhdessä kunnan ja Ideaparkin kanssa, mutta silloin projekti kuivui kokoon kesken kaiken. Ennen sitä maan alle ehdittiin kuitenkin louhia suuret luolastot. Nyt hanke on kuitenkin nytkähtänyt eteenpäin aivan uudelta pohjalta.

LVS 13.12.2017

”Nyt on menossa eteenpäin ratkaisu, joka on järkevä kaikkien osalta. Kylpylä on ehdottomasti sellainen elementti, mitä tarvitaan. Mitään tavanomaista Ideaparkiin ei rakenneta, vaan siinä pitää olla jotakin poikkeuksellista vetovoimaa, jokin juju mukana.”
– Ideaparkin kauppakeskusjohtaja Visa Vainiola LVS-lehdessä.

Ideaparkin kauppakeskusjohtaja Visa Vainiola kertoo Lempäälän-Vesilahden Sanomissa, että vireillä on parhaillaan kylpylä, jossa on mukana jotain erityistä. Lisäksi Vainiola kertoo lehdelle, että kylpylän lisäksi paikalle olisi suunnitteilla myös hotelli. Kauppakeskusjohtajan mukaan rakentamaan päästäisiin nyt käynnissä olevien projektien jälkeen, eli 2-3 vuoden päästä.

Toteutuessaan Ideaparkin kylpylä-uimahalli ja hotelli olisivat kunnalle massiivinen matkailun vetonaula. Ideaparkin kauppa- ja ravintolakeskittymä yhdistettynä kylpylään, hotelliin ja Zones by Särkänniemi -elämyspuistoon olisivat kokonaisuus, josta naapurikunnat voivat vain haaveilla. Sellainen toisi kuntaan merkittävästi lisää paitsi mainetta ja kovasti kaivattuja veroeuroja myös uusia työpaikkoja. Kerrannaisvaikutukset olisivat erittäin merkittävät.

Lisäksi kuntalaiset saisivat viimein jo vuosikymmeniä odottamansa uimahallin. Pelkästään turistien käyttöön kylpylä-uimahalli ei luonnollisestikaan voisi tulla, sillä Lempäälän kunnan osallistumisen edellytyksenä täytyy olla kylpylätoiminnan sijaan uimahallitoiminta kunnan asukkaille vauvasta vaariin. Esimerkiksi vauvauinnit, uimakoulut ja kuntouinnit tulee ottaa huomioon jo projektin suunnittelussa samoin kuin se, että kuntalaisilla täytyy olla varaa käyttää kylpylä-uimahallia. Sijainti Ideaparkissa on paras mahdollinen, sillä se sijaitsee tasapuolisesti lähes kunnan nauhataajaman keskellä. Valmistuessaan kylpylä-uimahalli tulee olla luonnollisesti saavutettavissa myös julkisella liikenteellä.

Nyt täytyy muistaa, että lehtitietojen ja kunnan julkaiseman tiedotteen mukaan projekti on vasta aivan alkutekijöissään. Projektin eteneminen aikatauluineen selvinnee joskus lähitulevaisuudessa, kuten myös hankkeeseen liittyvät muut seikat ja yksityiskohdat. Kuten kaikissa suurissa projekteissa, myös tässä matkan varrelle voi mahtua vielä monta mutkaa. Toivottavasti hanke etenee suoraviivaisesti maaliin, mutta ihan vielä tänään tuskin kannattaa vielä samppanjaa korkata. Pidetään peukut pystyssä sille, että uimahalli-kylpylä menisi tällä kertaa maaliin saakka.

Vaikka kyseessä on kuntalaisten suurimman haaveen toteutuminen, niin tästäkin projektista löytyy takuulla sosiaalisen median mielensäpahoittajien keskuudessa valtavasti negatiivisia seikkoja, vaikka nähdäkseni kyseessä on niin sanottu win-win -tilanne, jossa kaikki voittavat. Joku kuitenkin pahoittaa mielensä sijainnista ja toinen turisteista. Kolmas höyrysaunasta ja neljäs porealtaista. Viides ilmoittaa, että väärin sammutettu. Ehdottaisin nyt, että päättäisimme kerrankin ottaa yhdessä tähän positiivisen asenteen, jotta projekti saataisiin lopultakin maaliin ja kuntalaisille uimahalli. Onnistuisiko?

Tämän kirjoituksen tiedot perustuvat ainoastaan julkisesti saatavilla oleviin aineistoihin, kuten lehtitietoihin, joten kirjoituksessa ei paljasteta mitään salassa pidettävää tietoa. Kunta ja Ideapark tiedottavat hankkeesta lisää sitten, kun on tiedottamisen aika.

Birgitan polku ja Hirvi-Simunan hakkuut

Lempäälässä on viime päivinä noussut keskusteluun Paunun alueella tehdyt metsähakkuut, jotka sijoittuvat osittain Birgitan polun maisemiin Hirvi-Simunan luolan ympäristössä. Palkittu patikointipolku kattaa peräti 50 kilometriä upeita reittejä Lempäälän ympäristössä, ja se on tärkeä kohde sekä kuntalaisille että ulkopaikkakuntalaisille. Kunnalle Birgitan polku on erittäin merkittävä virkistys-, kuntoilu- ja matkailualue, josta täytyy pitää huolta nyt ja tulevaisuudessa.

Olen istunut Lempäälän kunnanvaltuustossa ja kunnanhallituksessa kesäkuusta 2017 alkaen, ja päätös kunnan omistamien metsien metsänhoitosuunnitelmasta on hyväksytty teknisessä lautakunnassa ja kunnanvaltuustossa keväällä 2016. Siksi en ole ollut tietoinen hakkuista koskevista päätöksistä saati ollut itse niitä tekemässä. Koska kyse on kuitenkin merkittävästä asiasta, nyt oli paikallaan selvittää hakkuiden taustoja hieman tarkemmin.

Kävin nyt itse paikan päällä Hirvi-Simunassa, jotta saisin tilanteesta parhaan mahdollisen kuvan. Hakkuualue alkaa tällä hetkellä etelässä Hirvitien päästä ja levenee noin sata metriä pohjoiseen hakkuuaukeiksi ympäröiden koko Hirvi-Simunan kalliomuodostelman, jonka ympärille oli jätetty pieni metsäkaistale. Hakkuualue on siis melko suuri, joten paikalla käytyäni ymmärrän alueen asukkaiden huolen ulkoilumaastojen tuhoutumisesta.

Itse en ole metsänhoitoalan ammattilainen, joten alla olevat tiedot perustuvat kunnan viranhaltijoilta saamiini tietoihin. Olen ollut eilen ja tänään yhteydessä useisiin asiasta vastaaviin henkilöihin. He toimivat virkavastuulla, joten minulla on painava syy luottaa tietojen todenperäisyyteen. Samalla ikävä kyllä selvisi, että hakkuualue tulee ilmeisesti vielä hieman laajenemaan nykyisestä.

Moni kuntalainen on nyt suivaantunut erityisesti siitä, että hakkuita on tehty nimenomaan upean Birgitan polun varrella ja siitä, että kevyiden harvennushakkuiden sijaan kaikki on pantu sileäksi. Syy siihen selvisi nyt. Birgitan polun varrella olevat kunnan metsät ovat nimittäin pääosin talousmetsiä, eivätkä siis esimerkiksi suojelumetsiä. Siksi niitä pitää – tai pitäisi – hoitaa asianmukaisesti. Viime vuosina ja vuosikymmeninä metsien hoitaminen on kuitenkin laiminlyöty, mikä on johtanut ikävään nykytilanteeseen. Ongelma voi siis olla suurempi kuin pelkästään Paunun alueella nyt konkretisoitunut tilanne.

Viranhaltijoilta saamieni tietojen mukaan nyt käynnissä olevissa hakkuissa on pohjimmiltaan kyse metsänhoitoyhdistyksen kanssa laaditun metsänhoitosuunnitelman toteuttamisesta. Kunnossapitotyönjohtajana äskettäin aloittaneen Isto Mäkisen mukaan kunnan suunnitelmaa ei ole jostain syystä noudatettu Hirvi-Simunan alueella vuosikymmeniin. Lopulta jäljellä oli enää kaksi vaihtoehtoa; Kaikki pois tai ei tehdä mitään. Kunnassa päätettiin toteuttaa ensimmäinen vaihtoehto, koska muussa tapauksessa kuusivaltaisessa metsässä pystyyn kuivuneet rungot olisivat muodostaneet kuntalaisille turvallisuusriskin. Turvallisuutta pyritään korostamaan varsinkin asutusten läheisyydessä.

Avohakkuiden seuraukset ovat ymmärrettävästi yleensä rajuja, ikäviä ja pitkäkestoisia. Jos metsää haluttaisiin hoitaa puistomaisesti, täytyisi alueella tehdä harvennusta muutaman vuoden välein. Sellaista metsänhoitoa ei kuitenkaan voitu Hirvi-Simunassa aloittaa, koska metsä oli ollut vuosikymmenien ajan hoitamatta. Tämä on johtanut Paunun alueella parhaillaan nähtävään ikävään lopputulokseen. Urakka on nyt jo täydessä käynnissä, joten sitä ei saada enää keskeytettyä saati tekemättömäksi. Ja vaikka jostain syystä urakka keskeytettäisiin, niin vahinko olisi jo ehtinyt tapahtua.

Hakkuiden toteuttajaksi niin sanottuna pystykauppana valittiin tarjouskilpailun 157 000 eurolla voittanut UPM. Kunta tavoittelee talousmetsillään monenlaisia arvoja, joita ovat muun muassa luontoarvot, virkistysarvot, suojeluarvot ja taloudelliset arvot. Viimeksi mainituista saatavilla tuloilla maksetaan paitsi kuntalaisille palveluja ja investointeja myös kunnan omistamien muiden metsien harvennushakkuita ja niin sanottuja valmennushakkuita tulevia uusia asuinalueita varten. Metsänhoidon aikaisemman puutteellisuuden vuoksi kunta joutui Paunun alueella valitsemaan radikaalin ratkaisun. Kuten edellä totesin, päätös asiasta on tehty jo kauan ennen nykyisen valtuuston toimikauden alkamista. Tarkkoja tietoja hakkuiden aloittamisesta ei ole enää saatavilla, sillä projektin käynnistänyt henkilö ei ole enää kunnan palveluksessa.

Birgitan polku on siis peräti 50 kilometriä pitkä patikointireitti, jonka varrelle syntyy nyt kunnan omistamille maille noin 300-400 metriä pitkä hakkuualue. Hakkuualue on siis vajaa prosentti koko reitistä. Kunta ei luonnollisestikaan omista kaikkia Birgitan polun maita, eikä kunta siten voi niiden hoitamisesta päättää. Siksi Birgitan polun yksityisillä mailla on nähty vuosien varrella moninkertaisesti tätä suurempia hakkuualueita. Esimerkiksi lähistöllä sijaitsevan Kirskaanniemen alueella vastaavaa ei käsittääkseni voi tapahtua, koska alueen metsät on suojeltu.

Vaikka Birgitan polulla ei ole talvikunnossapitoa, ovat maanomistajat sitoutuneet pitämään reitin esteettömänä ympäri vuoden. Sama koskee Paunun alueen hakkuualuetta. UPM on saamieni tietojen mukaan sitoutunut pitämään Birgitan polun reitin avoimena myös talviaikaan silloin kun koneet eivät ole töissä. Lehtivuoren kaavalla ei ole osuutta nyt menossa oleviin hakkuisiin, vaan kyse on ainoastaan metsänhoidosta. Monet paikalliset tietävät, että Paunun alueella esiintyy harvinaista hajuheinää. Tämä on otettu hakkuissa huomioon. Metsäkeskuksen asiantuntija on nimittäin käynyt paikan päällä merkitsemässä hajuheinän esiintymisalueen, joka on rajattu hakkuiden ulkopuolelle. Lisäksi nyt tulee varmistaa, että Birgitan polun osuus hakkuualueesta saadaan kevääksi hyvään kuntoon.

Mikä sitten meni pieleen?

Ensinnäkin metsänhoitosuunnitelman vuosikymmeniä kestänyt laiminlyönti on johtanut lopulta avohakkuisiin. Ajoissa suoritettuna harvennushakkuu olisi voinut olla riittävä toimenpide. Jatkossa suunnitelmia täytyy siis noudattaa aikaisempaa paremmin. Toiseksi kunnan viestintä ansaitsee tästä tapauksesta risuja, joita löytyy vaikkapa Hirvi-Simunan maastosta. Näin merkittävistä kuntalaisia koskevista asioista täytyy tiedottaa avoimesti ja näkyvästi, varsinkin kun se on nykyisin helpompaa kuin koskaan aiemmin. Kunta voi jakaa paikallislehdessä ja kunnan verkkosivuilla julkaistut tiedotteensa sosiaalisessa mediassa reaaliaikaisesti.

Kuntalaisten takapihalla – kirjaimellisesti – tapahtuvat hakkuut ovat niin merkittävä asia, että sellaisista täytyy ilmoittaa hyvissä ajoin ennen toimeen ryhtymistä, oli toimijana alihankkija tai ei. Vaikka hakkuista ei suoriteta virallisia kuulemisia, niin avoimessa toimintakulttuurissa julkiseen keskusteluun tulee antaa mahdollisuus ennen hakkuiden aloittamista. Ei vasta silloin, kun kaarnat ovat jo housuissa.

Varjobudjetista, perinnöistä ja alkoholista – talousmatematiikka pakolliseksi

Viime päivinä on puhuttu paljon varjobudjeteista, jotka valtaosa on onneksi ymmärtänyt populistisiksi äänten kalasteluiksi, eli osaksi parhaillaan alkavaa vaalikampanjaa. Demarien varjobudjetin teemana on tällä kertaa ”Kasvu kuuluu kaikille”, joka kiteyttää asian täydellisesti. Osa ihmisistä tekee työn, mutta tulokset kuuluvat kaikille. Teema voisi olla myös ”Kaikille kaikkea kivaa” tai ”Sulle, mulle, vaapulavissun”. Oppositiossa ei ole perinteisesti tarvinnut välittää realismista, ja tuttuun tapaan tälläkin kerralla vasemmiston maaginen rahaa sylkevä taikaseinä kuittaa kaikki kulut. Nyt tosin maagisena taikaseinänä toimii myös 50 vuotta sitten perustettu Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra, josta demarit haluaisivat tyhjentää 355 miljoonaa euroa varjobudjettiaan kattamaan. Vähän kuin rikkoisi lapsen säästöpossun.

Hallinnon digikuluista säästäminen ja väylähankkeisiin panostaminen ovat mielestäni demarien varjobudjetin kannatettavia ajatuksia. Ensin mainitusta saisi Viron mallilla säästettyä jopa enemmän kuin nyt esitetty 200 miljoonaa. Siihen varjobudjetin hyvät puolet sitten loppuvatkin. Poimin siitä nyt pari hyvää esimerkkiä. Varjobudjetin mukaan esimerkiksi 20 miljoonan lisäpanostuksella harmaan talouden torjuntaan saataisiin valtiolle huimat 200 miljoonan euron verotulot*. Mikäli tuollainen scifi-fantasia olisi todellisuudessa mahdollinen, olisi Suomi jo täysin velaton maa. Suomi on jo nyt varmasti yksi maailman tehokkaimpia maita harmaan talouden kitkemisessä, joten siitä ei rahasampoa tulla saamaan.

*) Vihreät lupaavat varjobudjetissaan 8 miljoonan lisäpanostuksilla harmaan talouden tutkintaan 130 miljoonan lisätulot. Scifi-fantasia näyttää siis olevan trendikästä oppositiossa.

Demarien varjobudjetissa halutaan lisäksi iskeä ”suurituloisten rahoihin” perintöveroa nostamalla. Todellisuus on kuitenkin jotain aivan muuta kuin mitä vasemmistossa taas kerran satuillaan. Perintöveron korotus iskisi nimittäin kaikkein eniten pieni- ja keskituloisiin perheisiin, koska heidän täytyy ottaa jo nykyisellään usein suuria pankkilainoja tai jopa myydä omaisuuttaan voidakseen vastaanottaa perintönä vaikkapa suvun kesämökin. Monilla ei ole varaa ottaa omien vanhempiensa perintöä lainkaan vastaan, ja se on traagista jos jokin. Suurituloisille perintöverot eivät välttämättä ole ongelma, joten perintöveron nostaminen veisi lapsen pesuveden mukana, sillä suurimpia kärsijöitä olisivat pieni- ja keskituloiset. Samalla täytyy muistaa, että perintöverotettavasta omaisuudesta on maksettu verot jo moneen kertaan omaisuuslajista riippumatta, joten kyseessä on jo nyt sosialismia irvokkaimmillaan. Tuhkatkin kuolinpesästä.

”Miten helposti asiansa aina kunnolla hoitanut opiskelija voi joutua ulosottouhan alle. Perintöverot erääntyivät maksettavaksi, vaikka perintöä ei ole vielä edes jaettu. Eräpäivää sai siirrettyä kerran.”
– Perinnön saanut opiskelija Ilta-Sanomissa

Perintöveron nostaminen liittyisi olennaisesti myös juuri nyt ajankohtaisiin yritysten sukupolvenvaihdoksiin, joissa perintövero tuottaa jo nykyisellään erittäin merkittäviä ongelmia. Siksi jopa kokonaisia yrityksiä – eli työpaikkoja – katoaa jo nyt, kun perheillä ei ole yksinkertaisesti varaa tehdä yrityksessään sukupolvenvaihdosta. Silloin yrityksessä on helpompaa joko myydä yritys tai panna pillit pussiin ja siirtää väki kortistoon. Laskun maksaa tuttu maaginen rahaa sylkevä taikaseinä, eli jäljelle jäävät veronmaksajat. Esimerkiksi perheyritys Harvia myytiin taannoin kasvottomalle sijoitusrahastolle juuri sukupolvenvaihdoksen valtavien verojen vuoksi.

Otetaan vielä varjobudjettiin liittyen katsaus käytännön talousmatematiikan lähihistoriaan. Vuonna 2013 Kataisen hallitus päätti keventää yritysverotusta huomattavasti, kun yhteisövero pudotettiin 20 prosenttiin. Demarit pöyristyivät, sillä heidän laskelmiensa perusteella yhteisöveron laskeminen tulisi maksamaan miljardeja ja taas miljardeja euroja. Esimerkiksi Sanna Marin (sdp) ja Antti Rinne (sdp) valittelivat medioissa vielä vuoden kuluttua, että päätös oli täysin väärä. Totuus oli kuitenkin aivan toinen, kuten olemme sittemmin saaneet huomata.

Lafferin käyrä ja alkoholipolitiikka

Vasemmiston käsikirjasta puuttuu tunnetusti talousmatematiikan osio, joten siinä ei ole myöskään verotuottoja kuvaavaa Lafferin käyrää, joka taas liittyy olennaisesti jokaiseen veropäätökseen. Ei siis ihme, että vasemmistossa pudottiin lähes penkiltä, kun yhteisöveron alentaminen nosti sittenkin verokertymää rajusti. Ensin verotuotto ymmärrettävästi laski hetkellisesti 0,8 miljardilla eurolla (2014), mutta jo seuraavana vuonna (2015) koko tuo pudotus kurottiin umpeen yhteisöverotuoton huimalla 15 prosentin kasvulla, vaikka veroprosentti oli aikaisempaa pienempi. Seuraavana vuonna (2016) yhteisöverojen tuotto paisui jälleen peräti 23 prosenttia edellisestä, mikä tarkoitti riihikuivana rahana peräti 1 066 miljoonaa euroa. Yli miljardi euroa lisää valtion kassaan! Tänä vuonna (2017) kasvua on ainakin tällä tietoa tulossa taas reippaasti lisää, joten yhteisöverosta viritettiin veroprosenttia laskemalla ihan oikea rahasampo. Ei siinä kuitenkaan vielä kaikki.

Merkittävästi kasvaneiden verotulojen lisäksi yhteisöveron alentaminen on tuonut runsaasti myös välillisiä vaikutuksia, joista tärkeimpiä ovat uudet investoinnit (mm. Äänekosken tehdas) ja suuri määrä työpaikkoja. Nämä molemmat tuovat valtion kassaan runsaasti lisää tuloveroja, arvonlisäveroja, valmisteveroja, perintöveroja ja muita veromuotoja. Tosielämän rahaa sylkevä taikaseinä on siis viimein löytynyt. Se on verotuksen keventäminen. Verotuksen keventämisen reaalivaikutuksissa ei tosin ole taloudesta edes hieman tietäville mitään uutta. Todellisessa rahasammossa ei edes tarvitse lähteä demarien varjobudjetin tapaan tyhjentämään Sitran tai Suomen Pankin taseita silmänlumeeksi.

PÄIVITYS 21.11.2017: Keskusteluissa on tullut kirjoituksen julkaisemisen jälkeen esiin, että eräät tahot ovat pyrkineet vähättelemään yhteisöveron laskun merkitystä sen tuottoon. Tämä oli luonnollisesti odotettavissa, koska oppositiossa asia aiheuttaa ymmärrettävästi ärtymystä. On esitetty, ettei kyseessä olisi ollut lainkaan kausaatio. Jokainen kausaation määritelmän tunteva voi kuitenkin helposti todeta, että kausaatiosta tai sen puuttumisesta ei voida sanoa mitään ilman tilanteen toistumista useaan kertaan. Yhtä lailla 5,5-prosenttisen alkoholin kauppaan tulemisen seurauksista tullaan pian antamaan monenlaisia jopa toisistaan täysin päinvastaisia lausuntoja, vaikka sekin muutos tapahtuu vain kerran. Kausaatiosta ei voida tehdä siten mitään päätelmiä myöskään alkoholiveron suhteeen, vaikka syy-seuraus on varmuudella todettavissa. Taannoin autoveroa päätettiin nostaa ja kauppa pysähtyi, mutta kun autoveron nostaminen peruttiin, kauppa alkoi taas käydä. Kausaatiota vai ei? Vaikuttiko veron muutos vai ei? Syy ja seuraus ovat yhteisöverossa mielestäni ilmiselviä, vaikka varsinkin vasemmalla sille yritetään keksiä aivan muita syitä. Luonnollisesti.

Otetaan loppuun vielä nopea katsaus edellä mainittuun Lafferin käyrän sekä alkoholiveron ja taannoisen valtionvarainministeri Jutta Urpilaisen (sdp) kombinaatioon. Maaliskuussa 2013 Urpilainen nimittäin julisti, ettei alkoholiveron korotus tule lisäämään merkittävästi alkoholin matkustajatuontia ulkomailta. Miten sitten kävikään? Lafferin käyrä iski jälleen! Vuonna 2012 alkoholin matkustajatuonti oli vielä 65 miljoonaa litraa, mutta vuonna 2016 Suomeen rahdattiin jo 81,5 miljoonaa litraa alkoholijuomia. Neljässä vuodessa alkoholijuomien matkustajatuonti paisui huimat 26 prosenttia! Onkohan neljännes Urpilaisen mielestä merkittävästi? Pelkän kasvun osuus tuosta määrästä oli siis 45.200 litraa JOKA PÄIVÄ. Nykyisin alkoholia tuodaan Suomeen matkustajien mukana päivässä 223.000 litraa, joka vastaa 675.000 kappaletta 0,33 litran tölkkiä – joka päivä ympäri vuoden. Suomesta katoaa viinarallissa Viroon ja Latviaan arviolta 300 miljoonaa euroa verotuloja vuodessa, ja peräti kolmannes Viron alkoholiveron tuotosta on peräisin suomalaisilta.

Viro on tosin viime aikoina ottanut mallia Suomesta, joten tilanne muuttuu nyt koko ajan. Urpilaisen puolesta täytyy siis todeta, että osataan sitä Virossakin. Siellä on nimittäin juuri nostettu alkoholiveroa, ja Suomen esimerkin mukaisesti siitä näyttää tulevan kallis farssi. Alkoholiveron korotuksen oli tarkoitus tuoda Viron valtion kassaan 25 miljoonan lisätulot, mutta eilen julkaistujen tietojen mukaan Viron valtion kassasta on katoamassa peräti 100 miljoonan euron verotulot. Tämä siksi, että virolaiset ryhtyivät hakemaan alkoholinsa selvästi halvemmasta Latviasta. Tietenkin. Sieltä ostetaan mistä halvimmalla saadaan. Suomen alkoholiverotulot katosivat ensin Viroon ja nyt Viron alkoholiverotulot katoavat puolestaan Latviaan. Suomen ongelmat jäivät Suomeen ja Viron ongelmat jäivät Viroon. Kuulostaa siis kovin tutulta näin Suomesta katsottuna, joskin nykyisin myös suomalaiset hakevat viinansa jo Latviasta saakka. Miten meni noin omasta mielestä?

Parhaillaan politiikassa puhutaan paljon myös Suomen alkoholilain uudistuksesta ja alkoholiveron mahdollisesta uudesta nostamisesta. Tällä kertaa alkoholiveron nostaminen voi kuitenkin olla ensikerran vuosikausiin perusteltua, kunhan 5,5 prosentin lonkerot ja A-oluet vain saadaan samalla kauppoihin. Kuluttajahinnat tulevat nimittäin laskemaan alkoholiveron nostamisesta huolimatta, ja samalla myös matkustajatuonti tulee vähenemään kuluttajahintojen laskiessa. Tuloksena olisi siis win-win, jos esitys menee läpi. Veikkaan, että alkoholiveron korotuksen myötä Vihreät kääntävät takkinsa pian taas oikein päin ja antavat ”yllättäen” viime tingassa tukensa 5,5 prosentin rajalle. Minusta nyt näyttää siltä, että prosenttirajan vastustaminen on Vihreille vain vaalitemppu, jonka ansiosta he saavat lopulta vielä yhden takinkäännön jälkeen paistatella parrasvaloissa holhouksen vastustajana ja yksilön itsemääräämisoikeuden puolustajana. Tuo olisi ihan hyvä strategia, kunhan Suomen alkoholipolitiikka saadaan sen myötä viimein päivitettyä 2000-luvulle. Suurimman mokan Vihreät tekevät, jos äänestävät alkoholilakia vastaan. Silloin he pettävät äänestäjiensä luottamuksen.