Unelmakodista ja iskelmän SM-kisoista tavaramerkkikiistat

Markkinointi & Mainonta kertoi tänään varsin mielenkiintoisesta yhteensattumasta, jossa kaksi eri lehtitaloa hakee täsmälleen samaa tavaramerkkiä lehdilleen. Kyseessä on ”Unelmakoti & Puutarha” -merkki, jota Sanoma Magazines Finland on hakenut tavaramerkiksi 12.3.2008 ja ruotsalainen LRF Media Aktiebolag parin kuukauden päästä 6.5.2008. Ruotsalaiset ovat hakeneet samalla myös merkkien ”MaalaisUNELMA” sekä ”Toivekoti & Puutarha” rekisteröintiä.

Iskelmän SM-kilpailu

Markkinointi & Mainonta uutisoi tänään lisäksi tapauksesta, jossa kiistellään Iskelmälaulun SM-kilpailun tavaramerkistä. Jutussa väitettiin tosin virheellisesti, että molemmat osapuolet olisivat hakeneet tavaramerkkiä. Todellisuudessa vain Viihdetoimisto Hakkivox Oy on 8.5.2008 hakenut rekisteröintiä tavaramerkille ”SM-Iskelmä Laulukilpailu VOX”. Näin ollen Extra Viihde Oy ei käsittääkseni omista tunnukseen oikeuksia, koska edes hakemusta ei ole vireillä eikä merkki ole käsittääkseni myöskään vakiintunut. Hakkivox on tehnyt asiasta tutkintapyynnön Vantaan poliisille, koska Extra Viihde järjestää 16. – 20.7.2008 Iskelmälaulun SM-kilpailut.

Keskisuomalainen-lehti uutisoi jo viime viikolla, että Hakkivox vetoaa tutkintapyynnössään aikaisempaan oikeuteensa vuonna 2006 rekisteröidyn aputoiminimen perusteella. Yhtiön omistaja Lexa Mikkola on tuolloin rekisteröinyt aputoiminimen ”PRO iskelmä-laulun avoimet SM-kilpailut”. Lisäksi Mikkolan Hakkivox on rekisteröinyt aputoiminimen ”SM-Iskelmä Laulukilpailu VOX” 5. toukokuuta 2008 ja hakenut tavaramerkkiä lähes samaan aikaan.

Asiasta tänään uutisoineen Markkinointi & Mainonta -lehden mukaan molemmat osapuolet olisivat hakeneet tavaramerkkiä Iskelmän SM-kilpailuille. Todellisuudessa osapuolista vain Hakkivoxilla on tällä hetkellä vireillä hakemus tavaramerkin rekisteröinnille. Mukana sopassa on kuitenkin myös Extra Viihteen ”konsernikumppani” Blue Magnum.

Asiaa mutkistaa kuitenkin huomattavasti riihimäkeläisen Blue Magnum -yhtiön 6. maaliskuuta jättämä hakemus tavaramerkin “Iskelmälaulun SM” rekisteröinnille, koska tämä hakemus on aikaisempi kuin Hakkivoxin hakemus. Hakkivoxin tulee siksi kyetä näyttämään joko oman tavaramerkkinsä aikaisempi vakiintuminen tai osoittaa Blue Magnumin hakeneen tavaramerkkiä tietoisena siitä, että merkki oli ollut jo aiemmin Hakkivoxin käytössä.

iPhonea odotellessa

Huomenna perjantaina kauppoihin saadaan Suomessakin Se Puhelin, eli Applen iPhone 3G. Laitteesta on julkaistu jo etukäteen huimasti artikkeleita mediassa, ja vanhempaa 2G-mallia testanneena tuo on kyllä pakollinen ostos. Ystävä- ja tuttavapiirissäni lähes kaikki aikovat hankkia uuden iPhonen ykkös- tai kakkospuhelimekseen sen muutamista puutteista huolimatta.

Suomessa vekotinta myydään kuitenkin vain Soneran liittymäpaketilla varustettuna, ja keskusteluissa onkin käynyt ilmi, että käyttäjät aikovat hankkia puhelimen ilman Soneran liittymää. Itse olin Soneran asiakas viimeksi joskus NMT-aikaan, mutta sittemmin muut operaattorit ovat välittäneet puheluni. Silti Sonera-vastaisuuden suuri määrä on mielenkiintoista, sillä kukaan tuttavistani ei halua hankkia puhelinta ko. yritykseltä, vaan pääasiassa Yhdysvaltojen tuontina tai jopa verkkokaupasta ulkomailta. Toisaalta Soneran hinnoittelu vaikuttaa lähinnä vittuilulta, eikä niinkään asiakaspalvelulta.

Nyt vain odotellaan, että joku tuttu tuo tuon ihmevekottimen minullekin. Yhdysvalloista.

Sofia Zida kahdeksanvuotiaana

Netin kätköistä löytyi loistava video Tenavatähti-kisasta vuodelta 1992. Siinä kahdeksanvuotias vaasalainen Sofia Stenman laulaa kappaleen Den glade vandraren. Neitokainen tunnetaan nykyisin paremminkin nimellä Sofia Zida.

Sori Sofia, mutta oli tää pakko julkaista…

Voisiko taiteilijan haudata elävältä?

Sain tänään lukea eräästä varsin pöyristyttävästä tapauksesta, jossa taiteilijaksi itseään nimittävä rikollinen nimeltä Guillermo Vargas Habacuc sitoi kadulta kaappaamansa kulkukoiran lyhyen naruun taidegallerian nurkkaan ja antoi sen hiljalleen nääntyä nälkään ”taidefriikkien” katsellessa vieressä tunteettomana.

Kuvamateriaalia sairaasta tempauksesta löytyy esimerkiksi tästä. Nyt tuo eläinrääkkääjä on vieläpä kutsuttu ”esiintymään” uudelleen. Nyt sinäkin voit yrittää estää rikoksen tapahtumisen uudelleen allekirjoittamalla tämän adressin.

Veikkaan, että ”taiteilija” on kotonaan käsi housuissa miettinyt galleriassa viruvaa viatonta koiraa ja saanut tilanteesta sairasta nautintoa. Mitä luultavimmin Guillermo Vargas Habacuc on koiran kuoleman jälkeen käynyt vielä raiskaamassa luontokappaleen, jotta saisi ”teoksestaan” mahdollisimman suuret kiksit. Tämä on ilmeisesti nyt sitä korkeakulttuuria? Silmä silmästä, hammas hampaasta -periaatteella kyseinen taiteilija tulisi haudata elävältä siten, että arkussa on webkamera, jonka lähetystä voi katsoa samassa taidegalleriassa punaviiniä hörppien.

Video

ja toinen

Taskuvarkaita itse teossa

Olemme suuntaamassa syksyllä lomareissulle Roomaan, ja tänään tuohon ikuiseen kaupunkiin liittyen sattui silmiini varsin ajankohtainen artikkeli. Läheisessä Milanossa on nimittäin saatu ikuistettua kuviin romanilasten tekemiä taskuvarkauksia. Pitänee ottaa jutusta vaari ja hankkia esimerkiksi vanha kunnon kaulakukkaro ennen reissua. Tsekkaa kuvat ja artikkeli Daily Mail -lehden verkkosivuilta!

Both youngsters are pickpockets and both are also almost certainly the offspring of Roma gipsies. Yesterday a police spokesman in Milan said:

”Pickpocketing by Roma gipsy children is a big problem across the city but especially so in and around the station. Groups of children arrive there every morning with their parents who then go off to beg, busk or steal themselves, while they leave the youngsters to pickpocket”.

Kuka vielä väittää, etteivät romanit tee töitä?