Olenko minä vihapuheen uhri? Tutkimuksen mukaan kyllä

Olen jo vuosia ilmaissut huoleni siitä miten sosiaalisen median myötä vihapuheeseen viittaamisesta on tullut uusi mantra ja eri mieltä olevien kommenteista triggeröityminen vaikuttaa olevan monille jo harrastus. Vihapuheeseen vetoamisen kynnys on romahtanut, vaikka kukaan ei näytä varmuudella tietävän mitä vihapuhe edes tarkoittaa saati mitkä kriteerit viestien tulee täyttää ollakseen vihapuhetta.

Olen viime aikoina havainnut, että juuri vihapuheeseen vetoamalla on ryhdytty vaatimaan nettikeskusteluihin tiukempaa valvontaa ja jopa ennakkosensuuria. Tämä siitä huolimatta, että vihapuheen määritelmä on edelleen retuperällä. Vihapuheeksi luetaan ymmärtääkseni nykyisin myös tavallisiin väittelyihin liittyvä joskus kiivaskin viestintä. Nyt minulla on siitä tutkitusti mustaa valkoisella.

Vihapuhe muuttui nimittäin omalta osaltani konkreettiseksi, kun useat henkilöt ottivat viikonloppuna yhteyttä ja kertoivat minun lukeutuvan Suomessa eniten vihapuhetta saaneisiin poliitikoihin. Sain osakseni osanottoja ja pahoitteluja sekä tiedusteluja miten pärjään saamieni vihaviestien kanssa. Ensin luulin, että kyse oli pilasta, kunnes näin oheisen kuvakaappauksen ja sain linkin valtioneuvoston tilaamaan ja Jyväskylän yliopiston ja Punos Researchin toteuttamaan tutkimukseen ”Viha vallassa: Vihapuheen vaikutukset yhteiskunnalliseen päätöksentekoon” (PDF).

Kuva: Viha vallassa: Vihapuheen vaikutukset yhteiskunnalliseen päätöksentekoon -tutkimus 2019

Ensinnäkin tutkimuksen listauksessa minut on merkitty virheellisesti perussuomalaiseksi, joten yksin se murentaa ripauksen tutkimuksen uskottavuutta. Jos kuitenkin unohdetaan virheellisesti merkitty puoluekanta, katson päässeeni tutkimuksen listalla melko kovaan seuraan kokoomuksen joukoissa. Tässä puolueemme edustus vihapuhe-tutkimuksessa:

Tere Sammallahti
Petteri Orpo
Juhana Vartiainen
Tuomas Tikkanen
Kai Mykkänen
Timo Heinonen
Alexander Stubb
Atte Kaleva
Sanni Grahn-Laasonen
Henna Virkkunen
Elina Lepomäki
Antti Hakkanen
Petri Sarvamaa
Arto Satonen
Jocka Träskbäck

Vaikka pääsinkin arvovaltaiseen seuraan, täytyy minun kuitenkin omalta osaltani kyseenalaistaa tutkimuksen tulokset. En nimittäin koe joutuneeni vihapuheen kohteeksi Twitterissä tai muuallakaan sosiaalisessa mediassa. Olen käyttänyt sosiaalisen median alustoja työkseni vuodesta 2005 lähtien ja eduskuntavaalien alla nousin hetkeksi koko maan poliitikkojen ykköseksi Apu-lehden ja Underhoodin somelistalla. Kaiken järjen mukaan minun pitäisi olla tietoinen, mikäli lukeutuisin eniten vihaviestejä saaneisiin suomalaisiin poliitikoihin. Tällaista en ole kuitenkaan huomannut, vaikka kriittisiä viestejä olen luonnollisesti saanut ehkä jopa sadoittain. Kriittiset viestit eivät kuitenkaan ole vihaviestejä.

Lukuisat mediat ovat viikonloppuna uutisoineet tutkimuksen tuloksista, ja lukuisat suomalaiset ovat kilvan äimistelleet vihapuheen yleisyyttä. En tietenkään voi puhua muiden listalla olevien puolesta, mutta omalta osaltani en koe kuuluvani listalle. Olen tietenkin saanut paljon kärjekästäkin palautetta, jonka tarkoitus on usein ollut tietoisesti provosoida. Joskus olen myös provosoitunut, vaikka ei olisi pitänyt. Silti en muista yhtään viestiä, jonka olisin kokenut vihapuheeksi tai josta olisin pahoittanut mieleni. Nyt olisi siis enemmän kuin paikallaan tarkistaa tutkimuksessa käytetyn vihapuheen määritelmä. Se on nimittäin koko keskustelun ydinkysymys.

”Tutkimuksessa vihapuheella tarkoitetaan halventavia, uhkaavia tai leimaavia ilmaisuja, jotka liittyvät puheen kohteen henkilökohtaisiin ominaisuuksiin tai joiden taustalla on suvaitsemattomuus.”

On tietenkin mahdollista, että minä en ole kokenut saamiani viestejä vihapuheeksi, koska en ole antanut viestien ja painostuksen vaikuttaa mielipiteisiini tai kirjoituksiini. Olen toki huomannut, että jotkut poliitikot ovat kuin tuuliviirejä, jotka myötäilevät kulloistakin tuulenvirettä, keskustelukumppania ja yhteydenottoa. Silloin myös kokemus vihapuheesta voi olla tavallista herkempi. Lisäksi herkkänahkaiset poliitikot voivat kokea asiat hieman toisin kuin muut.

Samalla täytyy kuitenkin todeta, että suomalaisissa poliitikoissa on runsaasti ihmisiä, jotka aivan tarkoitushakuisesti triggeröityvät hyvinkin pienistä vihjauksista ja tekevät niistä elämää suurempia ongelmia varsinkin Twitterissä. Usein tavoitteena on lähinnä saada aikaan mahdollisimman suuri show näkyvyyden vuoksi. Tämä toimintatapa yleistyy varsinkin vaalien alla. Twitter näyttelee kuitenkin Suomen mediakentässä häviävän pientä roolia, sillä se on kuin hiekkalaatikko koulun välitunnilla. Samat ihmiset kommentoivat viestejä päivästä toiseen, ja suuri yleisö eksyy paikalle vain mediakohujen kautta.

”Esimerkiksi vaatimukset tätä sukupuolineutraalia kielenkäyttöä kohtaan ampuvat monessa kohdin pahasti yli. Ihmiset ovat nykyään kauhean herkkiä loukkaantumaan kaikesta. Mistään asiasta ei uskalla enää edes leikkiä laskea.”
– Eppu Normaalin Pantse Syrjä

Kiivas ja nopeatempoinen keskustelu sosiaalisessa mediassa – ei siis välttämättä vihapuhe – on toki ongelma monille vanhemman koulukunnan poliitikoille. Edellisissä vaaleissa vetäytyi eläkkeelle moni yli 70-vuotias kansanedustaja, ja olen ymmärtänyt yhdeksi eläköitymisen merkittävistä syistä nykyisen totuttua nopeamman tiedonvälityksen sosiaalisessa mediassa ja perinteisissä medioissa.

Takavuosina kansanedustaja antoi kommentin tai pari viikossa, mutta nykyisin pitää olla valmiina reagoimaan kysymyksiin ja kritiikkiin jo minuuteissa. Yksi somepäivitys voi aiheuttaa hetkessä kymmeniä kommentteja ja kysymyksiä, joihin ei yksinkertaisesti ehdi vastata. Silloin voi olla helpompi jättää osallistumatta koko keskusteluun. Ei siis ihme, että tällainen hektisyys ei välttämättä kiinnosta vanhaa kaartia. Kun siihen päälle tulee vielä kritiikkiä kaikista somekanavista, niin keskusteluun osallistumisen kynnys voi nousta korkealle. Viestitulva ja kritiikki eivät kuitenkaan välttämättä tarkoita vihapuhetta, vaan edustavat sosiaalisen median kulttuuria. Niin hyvässä kuin pahassa.

Nykyiset vihapuheen vastaiset toimenpiteet ovat minusta riittäviä. Rikoslaissa on määritelty riittävällä tavalla esimerkiksi kunnianloukkausten ja laittoman uhkauksen tunnusmerkit. Sananvapaus tarkoittaa vapautta sanoa, ja jokainen vastaa sanomisistaan tarvittaessa myöhemmin tuomioistuimessa. Viimeistään tämä tutkimus osoitti, että vihapuhelakia saati ennakkosensuurin tai nettivalvonnan kiristämistä ei tarvita. Sen sijaan vihapuheen yleinen tuomitseminen asenteiden tasolla olisi tietenkin paikallaan. Siihen me jokainen voimme yhdessä vaikuttaa.

Mutta ennen sitä täytyy määritellä vihapuheen tunnusmerkit.

PÄIVITYS 9.10.2019

Nyt sain tiedon, jota ounastelinkin jo tuossa edellä, kun minut oli listattu vihapuheen suurimpien uhrien joukkoon. Valtioneuvoston tilaaman tutkimuksen mukaan someviestit ovat nimittäin vihapuhetta, kun niissä esiintyvät esimerkiksi nämä sanat:

Muija, akka, harppu, reppana, turvapaikkaturisti, hihhuli, luuseri, aivopieru, munaton, hinaaja, penikka, paviaani, tantta, misu, ituhippi, lerssi ja svedu.

Olen itsekin syyllistynyt vihapuheeseen, koska olen käyttänyt useita kertoja esimerkiksi nimitystä aivopieru. Tällainen tutkimus vesittää oikeaa ongelmaa, eli sitä, että monet ovat oikeasti järjestelmällisen someahdistelun kohteena. Lillukanvarsien ja ongelman tarkoitushakuisen paisuttelun sijaan tutkijoiden tulisi keskittyä olennaiseen. Tämä tutkimus ei ollut sitä.

Koulukiusaajien paapomisen täytyy loppua

Kirjoitin taannoin, että kiusaamisesta puhuminen on aina uhrin vähättelyä. Kyse on usein pahoinpitelyistä, varkauksista, salakatseluista, kunnianloukkauksista ja jopa seksuaalisesta ahdistelusta. Koululaisten väliset tapaukset niputetaan kuitenkin puheissa usein kiusaamiseksi, jolloin niihin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti. Nyt tarvitaan vahva ryhtiliike kiusaamisen kitkemiseksi, sillä nykyisillä keinoilla ja vanhempien tuella se ei ole onnistunut riittävästi.

Koulu on merkittävä osa jokaisen lapsen elämää. Kiusatuille se on kuitenkin painajainen, johon yhteiskunta pakottaa joka päivä. Sosiaalisen median myötä myös iltaisin ja viikonloppuisin. Ei siis ihme, että joidenkin kiusattujen lasten vanhemmat ovat ottaneet oikeuden omiin käsiinsä jopa vuosia jatkuneen kiusaamisen lopettamiseksi. Yhteiskunnan vastuulla on varmistaa turvallinen opiskeluympäristö, mutta siinä ei kuitenkaan ole aina onnistuttu. Mikä siis neuvoksi?

Kiusaajien paapomisen täytyy loppua, sillä lasten pitää ymmärtää tekojensa vakavuus. Tekoja tulee käsitellä todellisilla rikosnimikkeillä, vaikka lapset eivät ole vielä rikosoikeudellisesti vastuussa. Lisäksi niistä tulee ilmoittaa herkästi poliisille Lappeenrannan mallin mukaisesti. Hallitukselle juuri jätetyn aloitteen mukaan Suomessa pitäisi harkita Ruotsin mallin mukaista korvausten maksamista kiusatuille, sillä korvausvastuu herättää koulut kitkemään kiusaamista tehokkaammin. Eurot kun motivoivat usein parhaiten.

Opettajien valtuudet puuttua kiusaamiseen ja häiriökäyttäytymiseen fyysisesti täytyy palauttaa. Kiusaajan erottaminen määräajaksi tulisi jatkossa onnistua hitaan byrokratiaviidakon sijaan rehtorin päätöksellä. Jos kiusaaminen vielä jatkuu, tulee kiusaaja määrätä vaihtamaan koulua, sillä kiusatun ei pidä kärsiä enempää. Muutokset voivat olla hallinnollisesti raskaita, mutta ne eivät ole yhtä raskaita kuin elää arkea koulukiusattuna. Meidän aikuisten täytyy kyetä nykyistä parempaan, ja se onnistuu vain kantamalla vastuumme yhdessä.

Jocka Träskbäck
yrittäjä, valtuutettu (kok.)

Kirjoitus on julkaistu Tamperelainen-lehden kolumnina 18.9.2019.

Koulumaailma tarvitsee ryhtiliikkeen – oppivelvollisuuden pidennys on väärä lääke

Rinteen hallitusohjelmassa luvattiin panostaa vahvasti koulutukseen, mutta jo hallituksen ensimmäisen sadan päivän aikana paljastui, että lupaukset jäävät torsoksi. Hallituspuolueet keskustaa lukuun ottamatta lupasivat nostaa opintotukea, mutta jokainen niistä petti lupauksensa. Vihreiden lupaama koulutusmiljardi osoittautui sekin saman tien katteettomaksi opiskelijoiden äänten ostamiseksi. Parhaillaan korkeakoulut valmistautuvat jopa leikkauksiin, koska hallitusohjelmassa luvattuja rahoja ei ole sittenkään tulossa.

Rinteen rytmiryhmä avustaja-armeijoineen petti siis lupauksensa rahallisesta panostamisesta koulutukseen. Rahoituksen lisäksi erityisen paljon huomiota on saanut hallitusohjelmaan kirjattu oppivelvollisuusiän korottaminen 18 vuoteen. Toivon, että tämä kallis silmänlume jää yhtä torsoksi kuin hallituksen muut koulutuslupaukset, sillä kaksi pakollista lisävuotta koulunkäyntiä eivät paranna suomalaista kilpailukykyä saati osaamista eivätkä myöskään vähennä syrjäytymistä tai eriarvoisuutta. Todella kalliiksi yhteiskunnalle se kuitenkin tulee. Koulu-urien pakollisen pidentämisen sijaan hallituksen tulisi keskittyä perusasioihin, joissa on koulutuksen saralla paljon korjattavaa. Oppivelvollisuuden pidentäminen ei nimittäin auta, jos ja kun perusta on lahoamassa ja nuorten motiivi opiskella puuttuu.

”Jos koulu ei kiinnosta, pelkkä oppivelvollisuuden pidentäminen on huono lääke.”
Tampereen Kauppakamarin Peer Haataja 13.9.2019

Olen lähes päivittäin tekemisissä opettajien ja rehtorien kanssa ja vierailen jonkin verran kouluissa esimerkiksi puhumassa oppilaille yrittäjyydestä. Samalla tulee aina keskusteltua alan ammattilaisten kanssa myös koulutuksen tilanteesta ja suunnasta. Havaintojeni mukaan lähiopetuksen väheneminen toisen asteen koulutuksessa on johtanut vakaviin ongelmiin ammatin oppimisessa ja työnteon kulttuurin omaksumisessa. Arkipäivisin oppilaiden pitäisi olla koulussa eikä kauppakeskuksessa viettämässä etäpäivää. Miten nuoret voivat oppia käymään töissä joka arkipäivä kahdeksasta neljään, jos opiskelu tarkoittaa viikossa kahta-kolmea aktiivista koulupäivää ja muut päivät pyöritään kaupungilla?

Vastuuta omasta oppimisesta ei siis voida siirtää nuorelle, koska opettaminen on opettajien tehtävä. Tulokset ovat olleet karmivia, sillä tiedän yritysten kieltäytyneen ottamasta esimerkiksi lähihoitajaksi opiskelevia työharjoitteluun, koska opiskelijoiden romahtanut osaamistaso aiheuttaa vaaraa potilaille. Arviointivirhe toisen asteen lähiopetuksen karsimisessa täytyy kiireesti korjata ja lähiopetuksen määrää lisätä merkittävästi. Opiskelemaan itse hakeutuneilla on valmiiksi olemassa motiivi opiskella, joten heidän tarvitsemansa opetus täytyy saada kuntoon ennen kuin toisen asteen pakollisuudesta ryhdyttään edes puhumaan. Suomalainen koulutus menee nimittäin ojasta allikkoon, jos motivaatiota vailla olevia nuoria pakotetaan jo valmiiksi retuperällä olevalle toiselle asteelle vain hallitusohjelman kirjauksen vuoksi.

Toinen aste ei toki ole yksin. Samansuuntainen uuden koulukunnan virhe tehtiin nimittäin äskettäin esimerkiksi Lappeenrannan Pontuksen alakoulussa, jossa otettiin käyttöön ilmiöoppiminen ja itseohjautuvuus. Suomeksi sanottuna lapset jätettiin oman onnensa nojaan vastaamaan itse omasta oppimisestaan, mikä on omiaan lisäämään epätasa-arvoa ja eroja oppimisessa. Ei siis ihme, että useiden lasten vanhemmat ryhtyivät siirtämään lapsiaan toisiin kouluihin. Siis niihin oikeisiin kouluihin, joissa opettajat vielä opettavat. Oppiminen ei voi koskaan olla oppilaan omalla vastuulla. Ei alakoulussa eikä edes toisella asteella.

Esitin joulukuussa 2018, että taloustaitojen opettaminen pitäisi saada pakolliseksi kouluihin. Sittemmin olen saanut esitykselleni vahvaa tukea niin tutkimuksista kuin myös opettajilta ja oppilailta. Teimme alkuvuodesta 2019 myös kansalaisaloitteen uudesta talouden oppiaineesta kouluihin. Tällä hetkellä taloustaitojen opetus jää paikoin lähes mitätöntä pedagogisen harkintavallan vuoksi, joten taloustaitojen merkitystä kouluissa tulisi nostaa selvästi nykyisestä. Rinteen hallituksen ministereille ja avustajille voisi samalla järjestää taloustaidoista oman alkeiskurssinsa.

Ryhmäpuheenvuoroni valtuustossa 28.8.2019: ”Panostetaan matalan kynnyksen ennaltaehkäiseviin palveluihin”

Haluan ihan ensimmäisenä kiittää työryhmää ansiokkaasta selvitystyöstä ja sen tuloksista. Oli hyvä huomata, että tilastojen valossa Lempäälän nykytilanne näyttää pääosin melko valoisalta. Meillä resurssit käytetään nimittäin verrokkikuntiin nähden melko tehokkaasti.

Hyvinvoinnin palvelualueen tehokkuus ja yhteistoiminnan kehittäminen yhdessä sivistyksen palvelualueen kanssa on kunnan tärkeimpiä hankkeita seuraaviksi pariksi vuodeksi, joten sen toteutumista tulee seurata tarkasti myös poliittisella tasolla. Poliittinen ohjausryhmä tuleekin kokoontumaan aktiivisesti, kun työ toden teolla alkaa. Meidän päättäjien tulee tukea tätä muutosta kentällä toteuttavia tahoja yhtenä rintamana.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen ja erityisesti erikoissairaanhoidon kustannukset ovat nousseet kunnissa rajusti kautta linjan. Yleisellä tasolla meidän tulee jatkossa panostaa aikaisempaa voimakkaammin juuri nyt kyseessä oleviin matalan kynnyksen ennaltaehkäiseviin palveluihin, joihin ajoissa panostetut eurot säästävät helposti kymmenkertaisen summan euroja loppupäässä. Vanhuksen pääsy ajoissa terveyskeskukseen voi säästää pitkän ja kalliin hoitojakson sairaalassa. Taloudellisessa mielessä kyseessä on siis perusteltu investointi, mutta yhtä lailla kyse on myös panostuksesta kuntalaisten inhimilliseen hyvinvointiin.

Perhe- ja sosiaalipalvelujen puolella Lempäälässä malliesimerkkinä juuri tällaisesta toiminnasta ovat esimerkiksi perhetuvat, jotka toimivat paitsi kuntalaisten kohtaamispaikkoina myös vertaistuen antajina sekä lasten ja perheiden matalan kynnyksen sosiaalisina tukipalveluina. Nimenomaan tällaisia ennaltaehkäiseviä palveluja meidän tulee erityisesti tukea.

Suuret muutokset voivat luonnollisesti kohdata ajoittain myös muutosvastarintaa, mikä on toki ymmärrettävää, kun kyseessä on isoja asioita. Henkilöstön täytyy saada hankkeen läpiviemiseksi tukea ja turvaa, kun sitä tarvitaan. Muutosta ei kuitenkaan tehdä vain muutoksen vuoksi, vaan meillä on nyt tehdyn selvitystyön perusteella konkreettinen tiekartta tuleviin uudistuksiin. Toteutetaan se yhdessä ja tehdään Lempäälästä entistäkin parempi paikka meille kaikille.

Kokoomuksen vaalimainos vuodelta 1948 – sanoma yhä ajankohtainen

Kirjoitin eduskuntavaalien alla miten Kokoomuksen tulisi ottaa vahva askel oikeaan suuntaan. Sittemmin eduskuntavaalien myötä alkaneen oppositiotaipaleen myötä meidän on nyt entistäkin tärkeämpi terävöittää Kokoomuksen sanomaa, sillä seuraaviin vaaleihin ei mene pitkään. Suomalaiset tarvitsevat helppoheikkien sijaan aitoja vastuunkantajia, jotka uskaltavat sanoa ja tehdä. Tarkoitan tietenkin ryhtiliikettä.

Etsin maanantaina erästä arkistovideota ja törmäsin kansallisen audiovisuaalisen instituutin arkistossa sattumalta Kokoomuksen vanhoihin vaalimainoksiin. Niistä jäi erityisen hyvin mieleen vuonna 1948 julkaistu kymmenen minuutin Sunnuntaikävely-niminen vaalimainos, jossa isä ja pojanpoika keskustelevat maamme tilanteesta.

Jaoin videon Facebookissa (katso video tästä), jossa se lähti leviämään vauhdilla. Itselläni jäi erityisen hyvin mieleen mainoksen lausahdus, joka on yhä edelleen 71 vuotta myöhemmin ajankohtainen. Maailma ei siis lopulta ole muuttunut kovin paljon sitten 1940-luvun.

”Työ ja yritteliäisyys ovat arvoja, joita tulee jakaa jokaiselle sen mukaan, kun hän on omalla työllään ja toiminnallaan ollut niitä luomassa. Nykyään puhutaan niin paljon oikeuksista, mutta harva muistaa puhua velvollisuuksista.”

Eipä tuohon juuri lisättävää ole.  Otetaan silti vielä pari olennaista lausahdusta, jotka toimivat Kokoomuksen ohjenuorana jo yli seitsemän vuosikymmentä sitten. 2000-luvun Suomessa on jostain syystä unohdettu, että ihmisiä tulisi palkita joutenolon sijaan ahkeruudesta.

”Henkinen ja taloudellinen nousu ja hyvinvointi saavutetaan vain uutteralla ja yritteliäällä työllä. Mitä ihminen kylvää sitä hän myös niittää. Työnsä hedelmiä hän vain nauttii.”

Valtion elokuvatarkastamo kielsi tämän Suomi-Filmin tuottaman ja Holger Harrivirran ohjaaman vaalimainoksen kommunismin vastaisuuden vuoksi ja antoi sille leiman ”propagandafilmi”. Mainos kuitenkin hyväksyttiin myöhemmin, kun sen loppupuolelta oli elokuvatarkastamon vaatimuksesta poistettu ensin vallankumoukseen ja sen seurauksiin viittaava lausahdus. Mahtipontinen mainos alkaa tietenkin Jean Sibeliuksen Finlandialla. Isän roolissa nähdään Paavo Jännes, joka näytteli kymmenissä elokuvissa ja palkittiin kaksi vuotta myöhemmin Pro Finlandia -mitalilla.

Unelmahöttö saa jo riittää – hallituksen tulopohja karkaa tavoittamattomiin

Perättömäksi paljastuneiden vaalilupausten lisäksi myös Rinteen hallituksen sisäinen riitely ja talousosaaminen ovat olleet viime viikkoina kuuma puheenaihe. Heti ensitöikseen hallitus päätti paikata osaamisvajettaan 32 miljoonaa euroa maksavalla avustajakaartilla. Rahasta ei siis näytä olevan pulaa, kun kyse on jättipalkalla työllistettävistä puoluetovereista. Samaan aikaan esimerkiksi vappusatanen ja opintorahan korotus jäävät toteutumatta, mutta se tuskin tuli kenellekään yllätyksenä.

Hallitus on rakentanut taloushimmelinsä kahden prosentin talouskasvun ja 75 prosentin työllisyyden varaan. Nuo tavoitteet kulkevat käsi kädessä, sillä työtä ei synny, ellei talous kasva. Siitä huolimatta yhtään keinoa näiden tavoitteiden saavuttamiseksi ei ole hallituksen taholta esitetty. Tilanne on sama kuin että tavallinen kansalainen rakentaisi henkilökohtaisen taloutensa lottovoiton varaan, vaikka ei edes lottoaisi.

Lisäksi hallitus on ilmoittanut myyvänsä miljardeilla euroilla veronmaksajien omaisuutta, jotta niistä saatavilla kertaluonteisilla tuotoilla rahoilla voidaan maksaa budjetin juoksevia kuluja. Ainakin jokainen yrittäjä tietää, että omaisuuden myynti juoksevien kulujen kattamiseksi on kuin päästelisi pakkasella housuihinsa, mutta hallitus  nimittää sitä tulevaisuusinvestoinniksi. Tilanne on sama kuin että tavallinen kansalainen kutsuisi tulevaisuusinvestoinniksi vuokranmaksua, Netflixin kuukausimaksua ja kosteaa iltaa yökerhossa sekä myisi televisionsa ne maksaakseen. Tai että timpuri myisi vasaransa ostaakseen nauloja.

Valtionvarainministeri Lintilä kertoi viime viikolla, että talouden tilannekuva olisi muuttunut merkittävästi huonommaksi kevään hallitusneuvottelujen jälkeen. Väite ei pidä paikkaansa. Jokainen talouden tilannetta seurannut tiesi jo hyvissä ajoin ennen vaaleja mitä on tulossa. Talousluvut ovat kevään jälkeen toki tarkentuneet. Hallituksen talousmatematiikassa on parhaillaan vasemmistobussin kokoinen aukko, sillä kahden prosentin talouskasvu ja 75 prosentin työllisyys ovat lähes mahdottomia saavuttaa – varsinkin kun kummankaan eteen ei edes yritetä tehdä mitään konkreettista.

Nyt Osuuspankki ennustaa talouskasvuksi Rinteen budjetin edellyttämän kahden prosentin sijaan tälle vuodelle 1,2 prosenttia ja ensi vuodelle enää 0,5 prosenttia. Samaan aikaan työllisyysaste on jo laskenut 72,6 prosentista 72,4 prosenttiin, vaikka Rinteen budjetti edellyttäisi laskun sijaan merkittävää 2,6 prosentin kasvua. 75 prosentin työllisyyteen on nyt elokuussa matkaa jo 78 000 työpaikkaa, kun vielä keväällä se oli 72 000 uuden työpaikan päässä. Esimerkiksi aktiivimallin ainoan tehokkaan elementin purkaminen heikentää työllisyyttä entuudestaan, eli hallitus vaikeuttaa ihan itse omaa toimintaansa. Ilman nopeita työllisyyttä lisääviä toimenpiteitä maali loitontuu nopeammin kuin pelaaja juoksee.

Edellä mainitut luvut tarkoittavat, että Rinteen hallituksen budjetilta on jo nyt kadonnut pohja, sillä rahaa ei ole eikä sitä ole tulossa. Tähän mennessä petetyt vaalilupaukset eivät siis tule jäämään viimeisiksi. Eläkeläisten haaveet vappusatasesta jäävät toteutumatta kuten myös opintorahan korotus ja koulutukseen panostaminen puhumattakaan Vihreiden lupaamasta ”koulutuksen kunnianpalautuksesta”.

Rinteen hallituksen touhuilla on kieltämättä ollut viihdearvoa, mutta sillä ei tuoda rahaa valtion kirstuun. Nyt pitäisi laskeutua taas maan pinnalle ja kuunnella tarkalla korvalla mitä asioista paremmin perillä olevat asiantuntijat sanovat. Ennen vaaleja Antti Rinne moitti talouden asiantuntijoita siitä, että nämä kertoivat budjetin leikkaustarpeista. Rinne itse ilmoitti hallitusneuvottelujen yhteydessä, että talouden raamien ei pidä rajoittaa ihmisten luovuutta. Tällaiseen unelmahöttöön Suomella ja suomalaisilla ei ole yksinkertaisesti varaa. Budjettia parhaillaan laativassa hallituksessa pitäisi nyt nostaa käsi virheen merkiksi ja ryhtyä viimein elämään suu säkkiä myöden. Suomen peräsimeen tarvitaan nimittäin helppoheikkien sijaan suoraselkäisiä vastuunkantajia.

Tulevien sukupolvien ei pidä joutua vasemmistohallituksen leväperäisen taloussekoilun maksumiehiksi.

Veikkauksen monopoli purettava – hyödyt aktiivisesti unohdettu

Veikkauksen peleihin hävitään vuodessa 1,76 miljardia euroa (2018), eli noin 360 euroa jokaista suomalaista kohti vauvasta vaariin. Puolet siitä, eli lähes 900 miljoonaa euroa, tulee vain viideltä prosentilta ongelmapelaajia. Peliongelmainen häviää riihikuivaa rahaa keskimäärin lähes 2 000 euroa kuukaudessa ja 24 000 euroa vuodessa. Edes keskituloisella ei ole mitenkään varaa pelata tuollaisia summia. Peluuri-palvelusta apua hakevista peliongelmaisista 67 prosentilla onkin velkaa yli 10 000 euroa, sillä ongelmapelaaminen rahoitetaan usein pikavipeillä toisensa perään. Ongelmapelaajia on eniten nuorissa miehissä ja iäkkäissä naisissa. Rahapeliongelmista kärsii tällä hetkellä noin 124 000 suomalaista ja heidän määränsä on ollut viime vuosina selvässä kasvussa.

Peliongelmien ensisijainen syy, Lähde: Peluuri

Suomessa pelihaitat lukeutuvat maailman suurimpien joukkoon, vaikka meillä on pelihaittojen ehkäisemiseksi myönnetty monopoli. Kilpailu- ja kuluttajavirasto nosti elokuussa tämän seikan esiin arpajaislain uudistusta koskevassa lausunnossaan. Sattumalta meillä Suomessa on myös alkoholin haittojen ehkäisemiseksi myönnetty monopoli ja silti valtavasti alkoholiongelmia. Joku viisas voisi väittää, että monopolin synnyttämä kielletty hedelmä synnyttää ongelmia niin meillä kuin maailmalla.

”Suomessa raha-automaatit aiheuttavat peräti 78 prosenttia peliongelmista.”

Raha-automaatit aiheuttavat peräti 78 prosenttia peliongelmista, ja raha-automaattien osuus peliongelmista nousi vuodessa peräti neljä prosenttia. Kauppojen, kioskien ja huoltoasemien raha-automaatteja on tarkoituksella sijoitettu eniten alueille, joissa on eniten työttömyyttä sekä pienimmät tulo- ja koulutustasot. Veikkaus jakaa rahaa hyviin tarkoituksiin, mutta raha-automaateista tulevat varat ovat pääosin peräisin peliongelmaisten, pienituloisten, eläkeläisten ja työttömien ahdingosta, eli yhteiskunnan huono-osaisten selkänahasta. Heidän asemansa heikkenee entisestään peliongelmien myötä.

Kuulostaako eettisesti hyväksyttävältä?

Ei minustakaan. Jos olet kanssani samaa mieltä, käy allekirjoittamassa suomalaisten peliongelmien tehokkaaseen vähentämiseen tähtäävä kansalaisaloite raha-automaattien poistamiseksi kaupoista, kioskeista ja huoltoasemilta. Mummojen häviämät lääkerahat ja nuorten miesten häviämät pikavippirahat eivät muutu mirhamiksi, kun ne jaetaan pelikoneella tehdyn laillistetun takavarikoinnin jälkeen hyviin tarkoituksiin vaikkapa keskituloisten harrastustoimintaan. Kun rahat aiheuttavat vakavia ongelmia alkupäässä, ovat rahat loppupäässäkin kestämättömiä.

Kysymys: Entä jos Veikkauksen tuotot tulisivatkin kansainvälisiltä markkinoilta? Siinä on minusta ajankohtainen kysymys, johon palaan hetken kuluttua.

Järjestöt tarvitsevat avustuksensa jatkossakin

Monopoliin ja sen lopettamiseen liittyvässä julkisessa keskustelussa jostain syystä ohitettu kokonaan monopolin loppumisen positiiviset seuraukset. Hyviin tarkoituksiin jaetut avustukset eivät missään nimessä olisi loppumassa, vaan päinvastoin jopa kasvamassa. Mikäli Suomi ja Veikkaus pelaavat korttinsa oikein, voi Veikkauksesta kasvaa kansainvälisesti merkittävä ja tuottoisa peliyhtiö, jolla on entistäkin paremmat mahdollisuudet jakaa tuottoja yhteiseen hyvään. Minusta olisi eettisempää jakaa avustuksina maailmalta tulevaa rahaa kuin mummojen säästötileiltä vietyä tai pikavippirahaa.

Viime vuosina on ollut nähtävissä merkkejä, joiden perusteella myös Veikkaus itsekin valmistautuu jo tähän vääjäämättömään muutokseen. Siihen viittaavat esimerkiksi oman nettikasinon avaaminen sekä sopimukset useiden ulkomaisten peliyhtiöiden kanssa esimerkiksi Israelin ja Kyproksen suuntaan. Valmistautuminen tulevaan onkin oikea päätös, sillä Veikkaus tulee nyt virittää tilanteeseen, jossa se voi ottaa haltuun kansainväliset nettipelikentät.

Monopolin lopettaminen Veikkauksen etu?

Veikkauksen nykyinen rooli on mahdoton. Se on saanut Euroopan unionilta poikkeusluvan kansalliseen pelimonopoliin, koska sen tehtävä on ehkäistä peliongelmia. Samaan aikaan Veikkaus maksimoi tuottojaan markkinoimalla pelejään 44 miljoonalla eurolla vuodessa, jotta se saisi suomalaiset pelaamaan enemmän ja jotta pelaamisesta tulisi arkipäiväistä. Kaiken huippu oli mainos, jossa Terttu Obersekki -niminen terapeutti suositteli potilaalleen pelaamista. Perustehtävä pelihaittojen ehkäisystä on rajussa ristiriidassa pelimainonnan kanssa, sillä ne kumoavat toisensa.

Veikkauksen monopolilla ei ole ollut enää vuosiin perusteita, ja hälytyskellojen pitäisi viimeistään nyt soida Brysselissä saakka pelin viheltämiseksi poikki. Tekeillä oleva raha-automaattien tunnistautuminen tuskin riittää peliongelmien ehkäisemiseksi, sillä siinä kyse on nähdäkseni vain kosmeettisesta korjausliikkeestä.

Suomalainen peliosaaminen on kansainvälisesti erittäin korkeatasoista ja monien mielestä jopa maailman parasta, sillä Suomessa osataan tehdä poikkeuksellisen laadukkaita rahapelejä myös verkkoon. Monopolimme estää kuitenkin Veikkauksen laajentumisen ulkomaille, jossa sen pelit voisivat kilpailla kansainvälisillä markkinoilla lähes rajattoman käyttäjämassan rahavirroista.

Veikkaus olisi todennäköisesti maailmalla kovatasoinen tekijä, jolloin myös Suomeen ulkomailta suuntautuvat rahamäärät olisivat huomattavia ja niistä riittäisi jaettavaa jatkossakin. Monopolin lopettaminen ei siis välttämättä tarkoittaisi avustusten loppumista, vaan jopa päinvastaista.

Aftonbladet Ruotsin lisenssijärjestelmän seurauksista

Monopolin lopettamisen jälkeen suurimmat rahavirrat Suomeen tulisivat kuitenkin ulkomaisten peliyhtiöiden lisenssimaksuista ja veroista, jotka meiltä jäävät nyt kokonaan saamatta. Lisenssimalliin ei tarvitse hakea esimerkkiä kaukaa, sillä naapurissamme Ruotsissa siirryttiin äskettäin pelimonopolista lisenssijärjestelmään. Tähän mennessä tulokset ovat olleet Ruotsissa rohkaisevia. Lisenssimallin myötä peliyhtiöt maksavat nyt Ruotsiin 18 prosentin peliveron ja ovat paljon Suomea tiukemman sääntelyn ja valvonnan alaisena.

Monopolinsa menettäneen Svenska Spelin tuotto on puolessa vuodessa pienentynyt vain muutaman prosentin, mutta samaan aikaan lisenssiyhtiöiltä saadut tuotot ovat olleet kaksinkertaiset odotuksiin nähden, eli 180 miljoonaa euroa puolessa vuodessa. Monopolin purkaminen on ollut Ruotsissa positiivinen asia, sillä yhteiskunnalle kertyvä rahamäärä on selvässä kasvussa.

Ja mikä parasta, Ruotsin valtion budjettiin tulee nyt noin 360 miljoonaa euroa vuodessa ulkomaisilta peliyhtiöiltä, jotka eivät aiemmin maksaneet Ruotsiin mitään ja joita edes tiukka sääntely ei aiemmin koskenut. Lisenssimallin myötä tiukka sääntely ulottuu nyt myös ulkomaisiin yhtiöihin, ja esimerkiksi Bettson sai Ruotsissa äskettäin lähes kahden miljoonan euron sakot bonussääntöjen rikkomisesta. Koska Veikkaus on saanut sakot mainoksistaan? Niinpä.

Kansainvälinen lisenssijärjestelmä ehkäisisi suomalaisten peliongelmia tehokkaasti ja nimenomaan samalla kertaa sekä Veikkauksen että ulkomaisten yhtiöiden peleissä. Ruotsissa on avattu SpelPaus, jossa pelaaja voi katkaista pelaamisensa kaikissa lisenssillä toimivissa pelipalveluissa kerralla. Vastaavaa peliongelman monikansallista ”katkaisuhoitoa” ei saada Suomeen ilman lisenssijärjestelmää.

Tanskassa on otettu käyttöön peliongelmia tehokkaaasti ehkäisevä järjestelmä, jossa ulkomaiset peliyhtiöt sitoutuvat käyttämään yhteistä tietokantaa, joka estää muun muassa maksuhäiriörekisterissä olevan henkilön pelaamisen ja jonka estolistalle henkilö voi ilmoittaa itsensä. Kuten edellä totesin, Suomessa 67 prosentilla peliongelmaisia on yli 10 000 euroa velkaa. Monet heistä blokattaisiin, mikäli tällainen järjestelmä otettaisiin käyttöön Suomessa.

Lähde: World Atlas 2017

Toinen merkittävä seikka on urheilun sponsorointi, jossa Suomessa eletään edelleen kultaista 1970-lukua. Katse maailmalle osoittaa, että ulkomaiset peliyhtiöt ovat siellä erittäin merkittäviä sponsoreita, jotka mahdollistavat laadukkaan toiminnan paitsi kilpatasolla myös junioreille. Väitän, että nykyiset Veikkauksen huippu-urheiluun kohdistamat tuet ovat pelkkää nappikauppaa verrattuna siihen mitä ulkomaiset peliyhtiöt olisivat valmiita panostamaan. Nykyisen monopolin myötä suomalaiselta urheilulta jää siis saamatta valtavat sponsorirahat.

Lopuksi on todettava, että maailma muuttuu ja kehitystä ei voida kielloilla hidastaa. Australia on sitä yrittänyt jopa nettiblokkaamisella, mutta surkein tuloksin. Taikaviitta totesi lapsuudessani viisaasti, että on ”Turha taistella tutkainta vastaan”. Kun kehitystä ei voida estää, tulee siihen mukautua mahdollisimman hyvin. Veikkauksella on kaikki mahdollisuudet menestyä jatkossa kansainvälisillä areenoilla ja ansaita merkittäviä rahavirtoja jaettavaksi hyviin tarkoituksiin.

Raha-automaattien aiheuttamat akuutit ongelmat täytyy sen sijaan ratkaista heti, joten peliautomaatit tulee joko poistaa tai sijoittaa syrjään keskeisiltä arkipäivän asiointipaikoilta. Samalla Veikkauksen tulee harkita pelimainontansa lopettamista, jotta se näyttäisi edes yrittävän toimia perustehtävänsä mukaisesti. Huono-osaisten riippuvuutta hyväksikäyttämällä kerätty peliraha ei muutu Veikkauksen valkopesussa yhtään paremmaksi.

Jätevesiasetus tekee kesämökeistä laittomia – esimerkki surkeasta lainsäädännöstä

Haja-asutusalueita koskeva jätevesiasetus,  kansan suussa paskalaki, on malliesimerkki huonosta lainsäädännöstä. Yhteiskunnassa ei tulisi säätää lakeja ja asetuksia, joiden konkreettinen hyöty lähentelee nollaa ja joista koituu niiden hyödyttömyydestä huolimatta kansalaisille kestämättömiä kustannuksia. Eikä varsinkaan sellaisia, joista lainsäätävät voivat saada taloudellista etua itselleen. Tuhansien järvien maa Suomi on satojentuhansien mökkiläisten valtakunta, mutta nyt mökkiläisiä rokotetaan nyt aivan turhaan jopa 6 000 – 10 000 euron lisämaksuilla, kun kesämökeille vaaditaan massiivisia investointeja jätevesien puhdistamiseen. Näin suuret investoinnit ovat monille mökkiläisille ja varsinkin eläkeläisille mahdottomia kustantaa, eikä eläkeläisten 19 euroksi kuihtunut vappusatanen siinä juuri lämmitä.

Jätevesijärjestelmien uudistamisen perusajatus on toki ymmärrettävä, sillä sen ylevänä julkisuuteen lausuttuna tavoitteena on estää pesuvesien valuminen vesistöihin. Käytännössä tilanne on kuitenkin aivan toinen, sillä kesämökeiltä tuleva jäteveden määrä on häviävän pieni. Kesämökeillä asutaan keskimäärin 79 päivää vuodessa, eli alle viidennes koko vuodesta. En ole myöskään eläessäni nähnyt yhtään kesämökkiä, jossa edes pesuvedet saati vessan tuotokset valuisivat sellaisenaan veteen. Kertokaa ihmeessä, jos jostain sellainen muinaisjäänne löytyy. Todellinen syy jätevesijärjestelmien pakollisuudelle on kuitenkin jossain aivan muualla. Palataan siihen pian.

Lukemattomiin kesämökkeihin on vedetty jo vuosikymmeniä sitten vesijohto, mutta ei viemäriä. Puucee-mökkien kohdalla on helppo arvata miksi ei. Vanhoissa mökeissä on nimittäin ihmisten jätöksiä varten puuceet ja saunoissa kantovesi, joten jätevettä tulee ainoastaan astioiden pesusta ja osassa mökkejä vesijohtovedellä toimivasta suihkusta. Tällainen harmaa jätevesi imeytetään vanhoissa mökeissä lähes poikkeuksetta maahan, mutta nyt näidenkin kiinteistöjen pitäisi uuden jätevesiasetuksen myötä hankkia uusi ja kallis jätevesijärjestelmä.

Jätevesiasetuksen piirissä on ministeriön mukaan yhteensä noin 70 000 kesämökkiä ja 45 000 vakituisesti asuttua kiinteistöä. Vakituisesti asuttujen kiinteistöjen kohdalla voin jossain määrin ymmärtää nyt asetetut vaatimukset, mutta kesämökkien kohdalla ammutaan tykillä kärpästä. Kehitys suosii siirtymistä hiljalleen puucee-aikakaudesta vesivessoihin, ja mielestäni jätevesijärjestelmien uudistamista olisi perusteltua vaatia vasta tällaisen muutoksen yhteydessä. Muutenkin jätevesiasetusta tulisi päivittää siten, että sen piiriin kuuluakseen jätevesissä tulisi olla muutakin kuin pelkkiä tiski- ja suihkuvesiä. Silloin jätevesiyritysten bisnes ei kuitenkaan kasvaisi toivotusti.

Paskalaki on syksyllä 2019 taas ajankohtainen, koska lain vaatimat järjestelmät täytyy olla käytössä lokakuun lopussa kaikissa sellaisissa kiinteistöissä, jotka eivät kuulu viemäriverkkoon ja jotka sijaitsevat pohjavesialueella tai korkeintaan 100 metrin päässä rannasta. Uutta järjestelmää ei kuitenkaan tarvita, jos kiinteistössä on kantovesi tai asukas syntynyt ennen 9.3.1943, eli 76 vuotias tai vanhempi. Asetuksen piiriin kuuluu arviolta 115 000 kiinteistöä, eli lainsäätäjän toimesta on avautumassa valtava markkina valtavine rahavirtoineen. Kyllähän sellainen poliitikkoja kiinnostaa varsinkin, jos oma yritys myy nimenomaan näitä laitteistoja.

Eilen torstaina uutisoitiin, että valtaosa mökkiläisistä ei ole tehnyt vielä mitään täyttääkseen uuden lain vaatimuksia. En ihmettele miksi, sillä jätevesiasetus oli susi jo syntyessään. Epäreiluksi syystäkin koettua jätevesiasetusta ei ihan ymmärrettävästi haluta noudattaa. Lokakuun lopun jälkeen kunnat voivat antaa mökkiläiselle havaituista puutteista ensin huomautuksen ja sen jälkeen jopa uhkasakon. Toivon, että kunnat noudattavat tässä asiassa tervettä järkeä, joka Keskustan ministereiltä näyttää puuttuneen asetusta valmisteltaessa.

Mistä farssi sitten alkoi? Jätevesiasetuksen lonkerot ulottuvat vuoteen 2004, jolloin pääministeri Matti Vanhasen (kesk) hallitus pani asetuksen vireille ym­pä­ris­tö­mi­nis­te­ri Pau­la Leh­to­mä­en (kesk) ja ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokan (kesk) kanssa. Samaan aikaan Juha Sipilän (kesk) osin omistama Green Rock -yritys valmisti ”sattumalta” juuri näitä pakolliseksi määrättyjä jätevesipönttöjä. Sipilä oli yrityksen hallituksen jäsen vuosina 1998-2011 ja omisti yritystä Fortel Invest -yhtiönsä kautta. Ei liene kovin kaukaa haettua tulkita tapahtumia siten, että Sipilän puoluetoverit laativat asetuksen, joka voimaan astuessaan räjäyttäisi hänen yrityksensä liikevaihdon ja liikevoiton. Toisin kuitenkin kävi, sillä asetuksen voimaantulo siirtyi vuosikausilla ja Green Rock ehti ajautua sitä odotellessa konkurssiin.

Uskotko sinä sattumiin? Minä en. En ainakaan tässä tapauksessa, sillä asetus tarjosi kaikille alan yrityksille mahdollisuuden vähintään 700 miljoonan euron liikevaihtoon. Yleisradion MOT laski vuonna 2009, että asetuksen synnyttämän markkinan koko olisi ollut jopa kaksi miljardia euroa. Melkoinen potti riihikuivaa rahaa mökkiläisten selkänahasta.  Eduskunta hyväksyi jätevesiasetuksen sisältäneen uuden ympäristölain Ville Niinistön (vihr) toimiessa ympäristöministerinä vuosina 2011-2014. Myös Vihreät siis siunasi jätevesiasetuksen. Niinistön seuraaja Sanni Grahn-Laasonen (kok) esitti vuonna 2015 lievennyksiä jo kertaalleen hyväksyttyyn asetukseen, ja niitä tehtiinkin lopulta vuonna 2016. Samalla säädettiin pitkästä siirtymäajasta.

Katso MOT-ohjelman Paskalaki -jakso tästä.

Palataan Keskustan koplauksesta  vielä tähän päivään, sillä 31. lokakuuta päättyy jätevesiasetuksen siirtymäaika. Ennustan, että tuhansissa kesämökeissä tullaan siirtymään vesijohdosta takaisin kantoveteen, koska kanistereiden kanssa touhuamalla mökkiläinen säästää jopa 10 000 euron investoinnin. Vanhan vesijohdon katkaiseminen tontin nurkalle muuttaa kiinteistön statuksen kertaheitolla ja kesämökki jää asetuksen vaatimusten ulkopuolelle. Asetuksen alkuperäisenä tarkoituksena oli tuskin siirtää kehityksen kelloja vuosikymmeniä taaksepäin, mutta nyt niin on kuitenkin tapahtumassa. Siitä mökkiläiset saavat kiittää Keskustaa.

Opetusministeri Andersson rapauttamassa suomalaista osaamista

Opetusministeri Li Andersson esittää, että matematiikan painoarvoa tulisi vähentää korkeakoulujen todistusvalinnoissa. Näin kirjoittaa tänään Maaseudun tulevaisuus. Tällainen esitys on omiaan aiheuttamaan korvaamatonta tuhoa suomalaiselle osaamiselle ja suomalaisten taloustaidoille. Anderssonin argumentti siitä, että matematiikan painoarvon vähentämisessä olisi kyse tasa-arvosta ja opiskelijoille aiheutuvista paineista, on täysin tuulesta temmattu. Koulussa pitää olla oppimassa eikä huvittelemassa, vaikka vasemmisto haluaisikin tehdä kouluista opiskelijoiden lepokoteja.

Esitin viime vuonna, että koulujen taloustaitojen (ml. matematiikka) opetusta tulisi lisätä merkittävästi. Sittemmin teimme kansalaisaloitteen, jossa esitetään taloustietoa uudeksi oppiaineeksi kouluun. Tällä hetkellä koulut eivät anna nuorten oman talouden hallinnassa tarvitsemia perustaitoja. Mitä heikommat taloustaidot ja matematiikka suomalaisilla on, sitä enemmän ihmisiä on talousahdingossa, ulosotossa ja maksuhäiriörekisterissä.

Tällä hetkellä 500 000 suomalaista on ulosotossa ja 380 000 suomalaisella on merkintä maksuhäiriöstä. Kenellekään ei pitäisi olla epäselvää, että nimenomaan talousopetukseen (ml. matematiikkaan) täytyy panostaa jatkossa nykyistä enemmän. Sitä mieltä ovat niin opettajat (76%), oppilaat (90%) kuin myös valtaosa (56%) kaikista suomalaisista.

Vasemmiston perimmäinen etu ja tavoite on tunnetusti ollut kansalaisten kurjuuden maksimointi ja sen myötä potentiaalisten äänestäjiensä lisääminen. Taloustaitojen ja matematiikan osaaminen liittyvät kuitenkin olennaisesti jokaisen ihmisen kykyyn pitää huolta henkilökohtaisesta taloudestaan. Ministeri Li Andersson haluaa nyt vähentää matematiikan painoarvoa, ja jokainen voi mielessään pohtia esityksen perimmäistä tarkoitusta. Tasa-arvon lisääminen ja opiskelijoiden paineiden vähentäminen se ei ainakaan ole.

”Suomalaiset tarvitsevat lisää taloustaitojen ja matematiikan opetusta. Siitä ei päästä mihinkään satuilemalla tasa-arvosta ja opiskelijoiden paineista.”

Toinen merkittävä osa tätä kokonaisuutta on suomalainen osaaminen ja kilpailukyky, jotka ovat ainoat keinot pitää kaukainen Pohjolan perukoilla sijaitseva Suomi kansainvälisessä kehityksessä mukana. Ja tarkoitan tällä nimenomaan tutkimusta ja tuotekehitystä, eli pitkälti juuri matematiikkaa. Jos vasemmisto päästetään nyt rapauttamaan matematiikan painoarvoa ylioppilaistutkinnossa edes hitusen, voidaan suomalaiselle osaamiselle sanoa jatkossa hyvästit.

Anderssonin esityksen läpimeno nimittäin vähentäisi vääjäämättä opiskelijoiden intressejä keskittyä matematiikkaan. Lukemattomissa merkittävissä ammateissa matematiikalla on aivan elimellinen osansa, eli matematiikan osaaminen suojelee ihmishenkiä. Eräs ystäväni kiteytti asian hyvin: Haluaisitko itsellesi lääkärin, joka sai uskonnosta kympin, mutta matematiikasta nelosen? Toinen kysyi haluaisinko asua talossa, jonka rakennesuunnittelija sai ilmaisutaidosta kympin, mutta matematiikasta nelosen. Kärjistyksiä tietenkin, mutta ymmärrät kyllä pointin.

Suomalaiset tarvitsevat lisää taloustaitojen ja matematiikan opetusta. Siitä ei päästä mihinkään satuilemalla tasa-arvosta ja opiskelijoiden paineista. Olen ymmärtänyt, että jotkut nuoret valitsevat pitkän matematiikan päästäkseen helpommin korkeakouluun. Kun valinta osoittautuu liian haastavaksi, sekä opettajat että oppilaat turhautuvat. Silloin opiskelijan täytyy joko tehdä kovemmin töitä osaamisensa eteen tai iskeä hanskat tiskiin pitkän matematiikan osalta ja antaa tilaa osaavammille.

Koulun ei pidä olla mukava harrastus, vaan siellä täytyy tehdä kovasti töitä oppiakseen tulevaisuuden yhteiskunnassa tarvittavia taitoja. Jos se ei onnistu, ei riman laskeminen voi olla ratkaisu. Lähihoitajien koulutus on karu esimerkki riman laskemisen ikävistä seurauksista, kun yhä useamman osaaminen ei enää riitä edes harjoittelupaikkaan.

Nyt pitää toimia täsmälleen päinvastoin kuin opetusministeri Andersson esittää. Muussa tapauksessa ollaan todella vaarallisella tiellä kohti suomalaisen osaamisen rapauttamista. Andersson voisi Suomen kilpailukyvyn rapauttamisen sijaan keskittyä kaapimaan kokoon puolueensa lupaamat merkittävät korotukset opintorahaan, sillä tuo opiskelijoille annettu lupaus heitettiin romukoppaan välittömästi uuden hallituksen aloitettua. Härskiä.

Osanottoni suomalaisille opiskelijoille

Osanottoni suomalaisille opiskelijoille. Moni heistä äänesti Vihreitä, koska puolue lupasi vaaleissa hyvää ja kaunista. Etunenässä oli hurja lupaus opintorahan korottamisesta peräti kolmanneksella. Hallitusneuvottelujen jälkeen moni opiskelija riemuitsi tulevista rahavirroista, kun Vihreät päätyi hallitukseen lunastamaan opiskelijoille antamiaan lupauksia. Kuinkas sitten kävikään?

Ennen vaaleja Vihreät piti oppositiossa koulutuksen puolesta kovaa ääntä ja lupasi opintorahan korotuksen lisäksi myös niin sanotun koulutusmiljardin. Tämä siitä huolimatta, että Vihreät olivat itse vuonna 2013 mukana leikkaamassa koulutuksesta jäätävät 1,5 miljardia euroa. Tuolloin Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö nimitti maan historian suurinta koulutusleikkausta rakenteiden uudistamiseksi ja antoi niille puolueensa siunauksen.

Nyt, vuonna 2019, Vihreät lupasi vaalikampanjassaan nostaa merkittävästi opintorahaa. Luonnollisesti lupaus vaikutti opiskelijoiden äänestyskäyttäytymiseen, sillä kukapa ei haluaisi antaa ääntään rahavirtojen edessä. Eläkeläiset eivät ole ainoa ihmisryhmä, jotka valitsevat mielellään eniten rahaa lupaavan puolueen. Puhdasta huutokauppaa äänistä siis.

Nyt kävi kuitenkin niin, että siinä missä demarit pettivät eläkeläiset vappusatasellaan joutui myös Vihreät hallituksessa heti ensitöikseen pettämään opiskelijoille antamansa lupauksen, jonka se toki tiesi mahdottomaksi toteuttaa jo lupausta antaessaan. Luvattua opintorahan korotusta ei ole koskaan ollut tulossa, ja nyt ministeri Maria Ohisalo joutui myöntämään asian julkisesti. Opiskelijoiden äänet tuolla lupauksella saatiin kuitenkin ostettua. Vihreissä toivotaan nyt hartaasti, että seuraaviin vaaleihin mennessä opiskelijat eivät enää muistaisi mitä nyt tapahtui.

Tällainen oli Vihreiden koulutuslupaus.

#koulutuslupaus
#vaalivalhe

Itse kannatan erittäin vahvasti koulutukseen panostamista, mutta en voisi lähteä ostamaan ääniä jo valmiiksi katteettomiksi tiedetyillä lupauksilla. Siinä missä Antti Rinne tiesi, että vappusatanen on mahdoton toteuttaa, tiesi myös Pekka Haavisto, että opintorahan korotus kolmanneksella oli alunperinkin mahdoton toteuttaa. Pelkkä tahto ei nimittäin riitä, kun rahaa ei ole. Toivon hartaasti, että seuraavien vaalien alla ei enää lähdetä samanlaiseen huutokauppaan kuin vihervasemmisto nyt, sillä miljardit ovat pikkurahoja, kun eri ihmisryhmille luvataan enemmän kuin edellisellä kerralla. Äänestäjien kannattaa seuraavissa vaaleissa muistaa nyt petetyt lupaukset ja miettiä itsekin voivatko toinen toistaan hurjemmat lupaukset pitää paikkaansa. Usein jo maalaisjärki riittää paljastamaan vaalivalheen.

#ryhtiliike
#vaalit2021