Pääministeri Rinteen puppuautomaatti leikkasi kiinni

Päivän akuutein kysymys kuuluu: Onko pääministeri Antti Rinne esittänyt eduskunnalle tietoisesti perättömiä väittämiä? Keräsin tähän alle mielestäni olennaisimmat lausunnot neljältä eri taholta, eli Antti Rinteeltä, Sirpa Paaterolta, Postilta ja valtion omistajaohjauksen päälliköltä. Kolme lausumaa neljästä on keskenään yhteneviä, mutta yksi lausuma poikkeaa selvästi muista. Kaikissa on kyse samasta asiasta, eli hallituksen tietoisuudesta ja reaktioista Postin työehtosuunnitelmien osalta.

Sirpa Paatero eduskunnassa 26.9.2019:

”On omistajan edun mukaista, että yhtiö pyrkii löytämään toimintatapoja, jotka mahdollistavat Postin toiminnan myös jatkossa kilpailun kiristyessä ja jaettavan kirje- ja lehtipostin määrien laskiessa.”

Antti Rinne eduskunnassa 28.11.2019:

”Ministeri Paatero on todennut, että tämä ei omistajalle käy. Tuon keskustelun jälkeen Posti muutti tilannetta 28. päivänä elokuuta ja 700 ihmistä siirrettiin. Se oli vastoin omistajan selkeää tahtotilaa.”

Posti tiedotteessaan 29.11.2019:

”Omistajaohjausministeri esitti 3.9.2019 aikalisää Postin työehtosopimusten muuttamisessa, mutta tämän jälkeen omistajaohjaus ei ole vaatinut liikkeenluovutuksen perumista.”

Omistajaohjauksen päällikkö 29.11.2019

”Postin hallituksen puheenjohtaja ja toimiva johto ovat pitäneet omistajaohjausosaston ja ministerin mukaan lukien avustajat jatkuvasti informoituna matkan varrella.”

Paatero siis kertoi eduskunnalle 26.9.2019, että työehtosopimuksen muutos oli tehty valtio-omistajan hyväksymänä (ks. ”Omistajan edun mukaista”). Tämän vahvisti myöhemmin Posti omassa tiedotteessaan. Myös valtion omistajaohjauksen osastopäällikkö Kimmo Viertola vahvisti Postin hallituksen pitäneen Rinteen hallituksen jatkuvasti tietoisena tulevista muutoksista. Päivää aiemmin pääministeri Rinne kuitenkin väitti eduskunnalle aivan päinvastaista, sillä hänen mukaansa Posti oli toiminut väärin ja omistajan tahdon vastaisesti (”Vastoin omistajan selkeää tahtotilaa”). Nyt on siis esitetty neljän tahon toimesta kaksi toisistaan poikkeavaa tarinaa, joista vain toinen voi pitää paikkansa.

Kyse on sana sanaa vastaan -tilanteesta, jossa pääministerin kertomus ei sovi yhteen kolmen muun lausunnon kanssa. Kaiken lisäksi saman tarinan toisessa pääjuonessa Paatero ja Rinne antoivat eduskunnalle mitä ilmeisimmin perätöntä tietoa siitä koska he olivat tulleet tietoiseksi Postin suunnitelmista. Molemmat nimittäin väittivät eduskunnalle saaneensa tiedon asiasta vasta syyskuussa, mutta Postin hallituksen puheenjohtaja paljasti perjantaina Postin ilmoittaneen asiasta valtion omistajaohjaukselle jo kesäkuussa, eli useita kuukausia väitettyä aiemmin. Taas kaksi tarinaa, joista vain toinen voi pitää paikkansa. Vilkaistaan mitä Postin hallituksen puheenjohtaja asiasta lausui tiedotteessa.

Postin tiedote 29.11.2019

”Posti esitteli ministeri Paaterolle ensi kerran liikkeenluovutussuunnitelmia ja taustaperusteluita 7.6.2019. Ministerin avustajien kanssa asiaa käytiin läpi tarkasti 8.8.2019 ja itse ministeriä informoitiin myös 10.8.2019 ennen yhtiön hallituksen 11.-14.8.2019 kokousta, jossa päätökset tehtiin, ja tietyistä yksityiskohdista keskusteltiin puhelimitse kokouspäivien aikana. Lisäksi käytännön yksityiskohdat aikatauluineen ja julkistussuunitelmineen esiteltiin ministerille 21.8.2019. Posti tiedotti pakettilajittelun muutoksista 29.8.2019 ministerin avustajien kanssa sovitun mukaisesti.”

Postin tiedotteen uskottavuutta arvioitaessa tulee antaa painoarvoa sille, että myös muilta osin Postin tiedote on samansisältöinen kuin Paateron 26.9.2019 eduskunnalle antama lausuma, kuten myös omistajaohjauksen päällikön lausuma 29.11.2019. Näin ollen journalistina minulla on taipumus antaa enemmän luottamuspisteitä Postin lausumalle tarkkoine päivämäärineen ja sitä tukevine lausuntoineen. Toisin sanoen tällä hetkellä näyttää siltä, että Rinne ei ole puhunut eduskunnalle totta. Koko farssi päättyisi Rinteen osalta kertaheitolla, kun Posti julkistaisi muistion tai pöytäkirjan mainitsemistaan kesäkuun tai elokuun briifauksista. Se olisi Game Over.

Nyt on paikallaan huomata, että tässä asiassa ei ole kyse Postin henkilökunnan työehtosopimuksesta tai edes palkoista, sillä Postin tilalla voisi olla vaikkapa Veikkauksen hedelmäpelien määrä tai Alkon monopoliasema. Nyt on kyse pääministerin ja ministerin eduskunnalle antamien lausuntojen todenperäisyydestä. Tähän mennessä saatujen lausuntojen valossa näyttää siltä, että pääministeri on voinut puhua eduskunnalle muunneltua totuutta peräti kaksi kertaa samassa yhteydessä.

Edellisessä vastaavassa tilanteessa pääministeri Jäätteenmäelle tuli lähtö pääministerin tehtävästä paljon tätä pienemmästä totuuden muuntelemisesta. Tällä kertaa ratkaisijana ovat keskusta ja vihreät, joiden suoraselkäisyys mitataan lähipäivinä. Mikäli ne molemmat hyväksyvät pääministeri Rinteen satutunnit, romuttaa päätös koko hallituksen uskottavuuden ja luottamuksen. Siihen varsinkaan keskustalla ei luulisi olevan nykyisin varaa. Uskon, että viisikko tekee päätöksen Rinteen ja hallituksen kohtalosta sunnuntaina.

Kumpi siis nyt lähtee, Rinne vai koko hallitus?

Kolumni: Mielensäpahoittajien yhteiskunta

Tutkintapyyntöjä ja anteeksipyyntöjä ikivanhoista sketsihahmoista, Mannerheimin kuvan poistaminen seinältä ja lasten suosikkisarjan poistaminen Pikku Kakkosesta. Suomesta on tullut mielensäpahoittajien yhteiskunta. Suomirockin eturivin suosikkiartisti totesi taannoin osuvasti, että nykyisin kannattaisi pitää suu kiinni, jos oma mielipide poikkeaa yleisestä.

Teatterissa ja kirjallisuudessa absurdismilla tarkoitetaan mielettömyyden ja ahdistuksen tulkitsemista. Sellaista, mitä ei tosielämässä koeta. Taannoin muutama someaktiivi sai Yleisradion poistamaan suosikkisarjan Pikku Kakkosesta, koska siinä oli intiaanihahmo. Elämme aikakautta, jolloin mediatalot, julkkiset ja poliitikot ovat valmiita pyyhkimään jopa historiaamme taivaan tuuliin poliittisen korrektiuden nimissä.

Kollektiivinen sarjaloukkaantuminen estää nykyisin monia sanomasta mitä ajattelevat, koska pieni joukko mielestään etuoikeutettuja haluaa valita sallitut mielipiteet ja jopa yhteisen kulttuurihistoriamme. Mielensäpahoittajat kilpailevat siitä kuka tekee typerimmän tutkintapyynnön ja kuormittaa siten poliisin jo muutenkin vähäisiä resursseja. Suunta on monessakin mielessä huolestuttava.

Eräs someaktiivien edessä anteeksipyytelevä sketsimestari sai viime viikolla kollegaltaan tylyn vastineen tämän todettua, ettei vanhoissa sketseissä ole syytä anteeksipyyntöihin. Ne ovat aikansa tuotteita ja mennyt on mennyttä. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan vanhenee rikoksena viidessä vuodessa, joten historiasta on turha kaivella tutkintapyyntöjen aiheita. Tekijät eivät voi olla vastuussa videoista, joiden leviämiseen he eivät voi vaikuttaa.

Missä menee raja, jos tätä kehitystä ei vihelletä ajoissa poikki? Tutkinnassa ovat pian viihdeohjelmat Hyvistä herroista Hymyhuuliin, Veikkauksen vanhat pelimainokset, Musta Pekka -pelikortit, takavuosien koulukirjat sekä Pekka ja Pätkä -elokuvat. Sitten voidaan ryhtyä syyttämään ihmisiä, jotka ovat joskus nauraneet kotimaisille sketsisarjoille. Yksikään ihmisryhmä ei ole säästynyt vitsailulta, joten edessä olisi loputon loukkaantumisen kierre. Absurdismi siirtyisi teatterista ja kirjoista tosielämään.

Jocka Träskbäck
yrittäjä, valtuutettu (kok.)

Kirjoitus on julkaistu Tamperelainen-lehden kolumnina 27. marraskuuta 2019.

Veikkauksen monopoli aikansa elänyt

Pelimonopolin tarkoituksena on haittojen ehkäisy, mutta Veikkaus ei voi samaan aikaan ehkäistä peliongelmia ja markkinoida pelejä 45 miljoonalla eurolla vuodessa. Suomi lukeutuu maailman peliongelmaisimpiin kansoihin. Meillä on 124 000 ongelmapelaajaa, joista osa häviää jopa 2 000 euroa kuukaudessa. 78% kertoo ongelmiensa syyksi peliautomaatit, joita on tutkitusti sijoitettu erityisesti työttömien ja pienituloisten asuinalueille.

Monopolin purkamisella on positiivisia seurauksia. Ruotsissa valtio perii nettipeleistä 18 prosentin veron, joka meni aiemmin sivu suun. Lisenssimallissa valvonta on tiukkaa ja sakot miljoonia euroja. Siihen kuuluu tehokkaita keinoja ongelmapelaamisen ehkäisyyn, sillä esimerkiksi SpelPaus-palvelussa voi asettaa pysyvän eston kaikkiin peleihin kerralla. Tanskassa on käytössä peliyhtiöiden tietokanta, joka estää maksuhäiriöisten pelaamisen.

Ruotsissa urheilu, kulttuuri ja media saivat rahallisen jättipotin, kun lisenssijärjestelmä vapautti pelimainonnan ja sponsoroinnin. Suomessa rahat menevät sivu suun, vaikka täällä pelataan samoja ulkomaisia pelejä. Suomessa on maailman parasta peliosaamista, jota Veikkaus ei voi tarjota ulkomaille. Monopolin loppu avaisi maailmanmarkkinat, joista voisimme saada merkittäviä tulovirtoja.

Aamulehti 26.10.2019

Veikkausvarojen jakaminen poliitikkoja lähellä oleville järjestöille on kouluesimerkki rakenteellisesta korruptiosta, jossa ruokkivaa kättä ei purra. Nyt on paljastunut jopa miljoonien eurojen väärinkäytöksiä. Lisäksi Veikkaus maksaa miljoonia euroja provisioita ulkomaisille peliyhtiöille, joten häviörahat eivät ohjaudu ainoastaan kansanterveydelle.

Veikkauksen tuotosta merkittävä osa on peräisin peliongelmaisten ahdingosta, säästöistä ja pikavipeistä. Nuo rahat eivät muutu eettisesti hyväksyttäväksi kierrättämällä ne pelikoneiden kautta. Monopoli tulee lopettaa, pelikoneet siirtää valvottuihin tiloihin ja pelien tuotot ohjata kohteisiin valtion budjetin kautta.

Jocka Träskbäck
kunnanvaltuutettu (kok.)
Lempäälä

Kirjoitus julkaistiin mielipiteenä Aamulehdessä 26.10.2019. Lue myös aikaisempi laajempi kirjoitukseni samasta aiheesta otsikolla Veikkauksen monopoli purettava – hyödyt aktiivisesti unohdettu.

Olenko minä vihapuheen uhri? Tutkimuksen mukaan kyllä

Olen jo vuosia ilmaissut huoleni siitä miten sosiaalisen median myötä vihapuheeseen viittaamisesta on tullut uusi mantra ja eri mieltä olevien kommenteista triggeröityminen vaikuttaa olevan monille jo harrastus. Vihapuheeseen vetoamisen kynnys on romahtanut, vaikka kukaan ei näytä varmuudella tietävän mitä vihapuhe edes tarkoittaa saati mitkä kriteerit viestien tulee täyttää ollakseen vihapuhetta.

Olen viime aikoina havainnut, että juuri vihapuheeseen vetoamalla on ryhdytty vaatimaan nettikeskusteluihin tiukempaa valvontaa ja jopa ennakkosensuuria. Tämä siitä huolimatta, että vihapuheen määritelmä on edelleen retuperällä. Vihapuheeksi luetaan ymmärtääkseni nykyisin myös tavallisiin väittelyihin liittyvä joskus kiivaskin viestintä. Nyt minulla on siitä tutkitusti mustaa valkoisella.

Vihapuhe muuttui nimittäin omalta osaltani konkreettiseksi, kun useat henkilöt ottivat viikonloppuna yhteyttä ja kertoivat minun lukeutuvan Suomessa eniten vihapuhetta saaneisiin poliitikoihin. Sain osakseni osanottoja ja pahoitteluja sekä tiedusteluja miten pärjään saamieni vihaviestien kanssa. Ensin luulin, että kyse oli pilasta, kunnes näin oheisen kuvakaappauksen ja sain linkin valtioneuvoston tilaamaan ja Jyväskylän yliopiston ja Punos Researchin toteuttamaan tutkimukseen ”Viha vallassa: Vihapuheen vaikutukset yhteiskunnalliseen päätöksentekoon” (PDF).

Kuva: Viha vallassa: Vihapuheen vaikutukset yhteiskunnalliseen päätöksentekoon -tutkimus 2019

Ensinnäkin tutkimuksen listauksessa minut on merkitty virheellisesti perussuomalaiseksi, joten yksin se murentaa ripauksen tutkimuksen uskottavuutta. Jos kuitenkin unohdetaan virheellisesti merkitty puoluekanta, katson päässeeni tutkimuksen listalla melko kovaan seuraan kokoomuksen joukoissa. Tässä puolueemme edustus vihapuhe-tutkimuksessa:

Tere Sammallahti
Petteri Orpo
Juhana Vartiainen
Tuomas Tikkanen
Kai Mykkänen
Timo Heinonen
Alexander Stubb
Atte Kaleva
Sanni Grahn-Laasonen
Henna Virkkunen
Elina Lepomäki
Antti Hakkanen
Petri Sarvamaa
Arto Satonen
Jocka Träskbäck

Vaikka pääsinkin arvovaltaiseen seuraan, täytyy minun kuitenkin omalta osaltani kyseenalaistaa tutkimuksen tulokset. En nimittäin koe joutuneeni vihapuheen kohteeksi Twitterissä tai muuallakaan sosiaalisessa mediassa. Olen käyttänyt sosiaalisen median alustoja työkseni vuodesta 2005 lähtien ja eduskuntavaalien alla nousin hetkeksi koko maan poliitikkojen ykköseksi Apu-lehden ja Underhoodin somelistalla. Kaiken järjen mukaan minun pitäisi olla tietoinen, mikäli lukeutuisin eniten vihaviestejä saaneisiin suomalaisiin poliitikoihin. Tällaista en ole kuitenkaan huomannut, vaikka kriittisiä viestejä olen luonnollisesti saanut ehkä jopa sadoittain. Kriittiset viestit eivät kuitenkaan ole vihaviestejä.

Lukuisat mediat ovat viikonloppuna uutisoineet tutkimuksen tuloksista, ja lukuisat suomalaiset ovat kilvan äimistelleet vihapuheen yleisyyttä. En tietenkään voi puhua muiden listalla olevien puolesta, mutta omalta osaltani en koe kuuluvani listalle. Olen tietenkin saanut paljon kärjekästäkin palautetta, jonka tarkoitus on usein ollut tietoisesti provosoida. Joskus olen myös provosoitunut, vaikka ei olisi pitänyt. Silti en muista yhtään viestiä, jonka olisin kokenut vihapuheeksi tai josta olisin pahoittanut mieleni. Nyt olisi siis enemmän kuin paikallaan tarkistaa tutkimuksessa käytetyn vihapuheen määritelmä. Se on nimittäin koko keskustelun ydinkysymys.

”Tutkimuksessa vihapuheella tarkoitetaan halventavia, uhkaavia tai leimaavia ilmaisuja, jotka liittyvät puheen kohteen henkilökohtaisiin ominaisuuksiin tai joiden taustalla on suvaitsemattomuus.”

On tietenkin mahdollista, että minä en ole kokenut saamiani viestejä vihapuheeksi, koska en ole antanut viestien ja painostuksen vaikuttaa mielipiteisiini tai kirjoituksiini. Olen toki huomannut, että jotkut poliitikot ovat kuin tuuliviirejä, jotka myötäilevät kulloistakin tuulenvirettä, keskustelukumppania ja yhteydenottoa. Silloin myös kokemus vihapuheesta voi olla tavallista herkempi. Lisäksi herkkänahkaiset poliitikot voivat kokea asiat hieman toisin kuin muut.

Samalla täytyy kuitenkin todeta, että suomalaisissa poliitikoissa on runsaasti ihmisiä, jotka aivan tarkoitushakuisesti triggeröityvät hyvinkin pienistä vihjauksista ja tekevät niistä elämää suurempia ongelmia varsinkin Twitterissä. Usein tavoitteena on lähinnä saada aikaan mahdollisimman suuri show näkyvyyden vuoksi. Tämä toimintatapa yleistyy varsinkin vaalien alla. Twitter näyttelee kuitenkin Suomen mediakentässä häviävän pientä roolia, sillä se on kuin hiekkalaatikko koulun välitunnilla. Samat ihmiset kommentoivat viestejä päivästä toiseen, ja suuri yleisö eksyy paikalle vain mediakohujen kautta.

”Esimerkiksi vaatimukset tätä sukupuolineutraalia kielenkäyttöä kohtaan ampuvat monessa kohdin pahasti yli. Ihmiset ovat nykyään kauhean herkkiä loukkaantumaan kaikesta. Mistään asiasta ei uskalla enää edes leikkiä laskea.”
– Eppu Normaalin Pantse Syrjä

Kiivas ja nopeatempoinen keskustelu sosiaalisessa mediassa – ei siis välttämättä vihapuhe – on toki ongelma monille vanhemman koulukunnan poliitikoille. Edellisissä vaaleissa vetäytyi eläkkeelle moni yli 70-vuotias kansanedustaja, ja olen ymmärtänyt yhdeksi eläköitymisen merkittävistä syistä nykyisen totuttua nopeamman tiedonvälityksen sosiaalisessa mediassa ja perinteisissä medioissa.

Takavuosina kansanedustaja antoi kommentin tai pari viikossa, mutta nykyisin pitää olla valmiina reagoimaan kysymyksiin ja kritiikkiin jo minuuteissa. Yksi somepäivitys voi aiheuttaa hetkessä kymmeniä kommentteja ja kysymyksiä, joihin ei yksinkertaisesti ehdi vastata. Silloin voi olla helpompi jättää osallistumatta koko keskusteluun. Ei siis ihme, että tällainen hektisyys ei välttämättä kiinnosta vanhaa kaartia. Kun siihen päälle tulee vielä kritiikkiä kaikista somekanavista, niin keskusteluun osallistumisen kynnys voi nousta korkealle. Viestitulva ja kritiikki eivät kuitenkaan välttämättä tarkoita vihapuhetta, vaan edustavat sosiaalisen median kulttuuria. Niin hyvässä kuin pahassa.

Nykyiset vihapuheen vastaiset toimenpiteet ovat minusta riittäviä. Rikoslaissa on määritelty riittävällä tavalla esimerkiksi kunnianloukkausten ja laittoman uhkauksen tunnusmerkit. Sananvapaus tarkoittaa vapautta sanoa, ja jokainen vastaa sanomisistaan tarvittaessa myöhemmin tuomioistuimessa. Viimeistään tämä tutkimus osoitti, että vihapuhelakia saati ennakkosensuurin tai nettivalvonnan kiristämistä ei tarvita. Sen sijaan vihapuheen yleinen tuomitseminen asenteiden tasolla olisi tietenkin paikallaan. Siihen me jokainen voimme yhdessä vaikuttaa.

Mutta ennen sitä täytyy määritellä vihapuheen tunnusmerkit.

PÄIVITYS 9.10.2019

Nyt sain tiedon, jota ounastelinkin jo tuossa edellä, kun minut oli listattu vihapuheen suurimpien uhrien joukkoon. Valtioneuvoston tilaaman tutkimuksen mukaan someviestit ovat nimittäin vihapuhetta, kun niissä esiintyvät esimerkiksi nämä sanat:

Muija, akka, harppu, reppana, turvapaikkaturisti, hihhuli, luuseri, aivopieru, munaton, hinaaja, penikka, paviaani, tantta, misu, ituhippi, lerssi ja svedu.

Olen itsekin syyllistynyt vihapuheeseen, koska olen käyttänyt useita kertoja esimerkiksi nimitystä aivopieru. Tällainen tutkimus vesittää oikeaa ongelmaa, eli sitä, että monet ovat oikeasti järjestelmällisen someahdistelun kohteena. Lillukanvarsien ja ongelman tarkoitushakuisen paisuttelun sijaan tutkijoiden tulisi keskittyä olennaiseen. Tämä tutkimus ei ollut sitä.

Mediatalojen uutiskoneet sosiaalisen median aikakaudelle

Viestinnässä eletään parhaillaan historiamme hektisintä aikakautta, jonka myötä vakiintuneet tavat joudutaan heittämään roskakoriin muutaman vuoden välein. Kuopion tragedian myötä ryhdyin taas kerran pohtimaan perinteisten medioiden roolia tiedonvälityksessä sosiaalisen median aikakaudella. Siinä on nimittäin vielä paljon kehittämistä.

2000-luvun alkuvuosina internetin nousu yllätti jokaisen perinteisen mediatalon housut kintuissa, mutta sittemmin tilanne on tasaantunut. Tavallisten uutispäivien käytänteet ovat toimituksilla nykyisellään hyvin hallussa, mutta mediataloilla on vielä paljon kehitettävää suurissa ja nopeatempoisissa uutistapahtumissa.

Kuopion tragediassa sosiaalisen median merkitys jäi melko vähälle, mutta niin ei välttämättä tarvitsisi olla. Perinteinen toimittajan henkilökohtaisesti paikan päällä tekemä journalismi on ja tulee jatkossakin olemaan avaintekijä, mutta kansalaisten sosiaaliseen mediaan tuottamaa sisältöä tulee jatkossa nostaa keskiöön paljon nykyistä näkyvämmin.

Britannian yleisradioyhtiö BBC:n kriisiraportointia käsittelevä raportti Social Media at BBC News: The Re-Making of Crisis Reporting on mielenkiintoinen paketti, jossa aihetta käsitellään monelta kantilta. Tulevaisuudessa varsinkin hektisissä uutistapahtumissa toimitusten tehtävä on perinteisen journalismin lisäksi kuratoida, faktatarkistaa, taustoittaa ja varsinkin yhdistellä sosiaalisessa mediassa julkaistua materiaalia.

Kuva: Social Media at BBC News: The Re-Making of Crisis Reporting

BBC on tästä paras esimerkki myös siksi, että se on pisimmällä sosiaalisen median valjastamisessa tutkivan journalismin välineeksi. Jotkut ehkä muistavat vielä Sudanin Khartumissa kesäkuun alussa tapahtuneen massamurhan, jossa maan armeija, poliisivoimat ja puolisotilaalliset joukot iskivät kansalaisia vastaan. Tapahtumat tallentuivat sosiaalisessa mediassa satoihin kuviin ja videoihin, joista BBC:n toimitus kokosi myöhemmin hämmästyttävän tarkan tilannekuvan tapahtumien etenemisestä hetki hetkeltä. Se oli tulevaisuuden kansalaisjournalismia parhaimmillaan.

Suomalaiset mediatalot ovat toivottavasti jo kehittämässä somesisältöjä tehokkaasti hyödyntäviä toiminnallisuuksia, sillä merkittävä uutistapahtuma ei koskaan varoita tulostaan ennakkoon. Koneiston täytyy käynnistyä minuuteissa, ja kaikkien pitää tietää silloin oma tehtävänsä. Ellei tällainen hanke ole jo vireillä, tulee sellainen käynnistää ensi tilassa. Muussa tapauksessa kehitys ajaa perinteisten mediatalojen ohi kuten se teki 2000-luvun alkuvuosina internetin myötä. Mediatalojen tulee ottaa nykyistä aktiivisempi ote somesisältöjen hyödyntämisessä uutistoiminnassa.

Kirjoittaja on 26 vuotta journalistina, päätoimittajana ja kustantajana toiminut media-alan yrittäjä.

Kari Tapiota esittävä Matti Ristinen haastattelussa

Tapasin Kari Tapiota esittävän Matti Ristisen tulevan Olen suomalainen -elokuvan merkeissä. Aleksi Mäkelän ohjaamassa elokuvassa ei juuri kaunistella, vaan käsitellään iskelmätähti Kari Tapion elämää, rakkautta ja vakavaa alkoholismia raadollisen realistisesti. Lajityyppinsä parhaita kotimaisia tähän saakka. Elokuva saa ensi-iltansa 13.9.2019.

Mediatalojen tulevaisuus on datassa – oli toiminta kaupallista tai ei

Median murroksen ymmärtäminen on sukupolvikysymys, ja juuri siksi mediatalojen johtoportaissa on käynyt viime vuosina kova puhuri. Perinteisten mediatalojen johdossa internetin merkitys median kulutukseen huomattiin oikeassa mitassa vasta vuonna 2006, eli auttamattomasti liian myöhään. Siitä lähtien mediatalot toistivat vuosikausia osavuosikatsauksissaan kuinka ”Median murros yllätti” taas kerran. Murros ei olisi yllättänyt, jos mediatalojen johtavissa asemissa olisi ollut jo tuolloin nuorempaa väkeä. Internetiä ei pidetty esimerkiksi Suosikki-lehden haastajana vielä vuonna 2005, ja sittemmin lehti lopetettiin lukijoiden siirryttyä verkkoon. MTV3:n toimitusjohtajan paikalta lähtöpassit saanut Heikki Rotko ilmoitti vielä vuonna 2012, että ”Maikkari potkii Netflixiä munille”. Ei potkinut.

Median murroksessa ei ole eroa onko kyseinen mediayhtiö kaupallinen vai epäkaupallinen, eli onko kyseessä esimerkiksi Kaleva, Maikkari tai Yleisradio. Kalevan väistyvä varatoimitusjohtaja Juha Väyrynen toteaa Markkinointi & Mainonta -lehden tuoreessa artikkelissa, ettei hän usko dataliiketoiminnan vahvaan rooliin medioiden tulevaisuudessa. Hän on mielestäni oikeassa vain osittain, sillä merkittävää liiketoimintaa mediat eivät tule datan myynnillä tekemään.  Sen sijaan datan hyödyntäminen mediatalon omassa liiketoiminnassa tulee jatkossa olemaan avainasemassa.

Seuraan mielenkiinnolla media-alan kansainvälisiä trendejä, ja vuonna 2005 julkaisin Suomen ensimmäisen kaupallisen podcastin. Tuolloin kiersin lukuisia media-alan tapahtumia puhumassa podcastien tulevasta noususta. Myönnän, että arvioin niiden suosion kasvun hieman nopeammaksi kuin lopulta tapahtui. Ennustukseni kuitenkin toteutuivat jonkin verran jälkijunassa, sillä nykyisin podcastit ovat jo kiinteä osa varsinkin milleniaalien mediankäyttöä. Mainokset niistä tosin vielä puuttuvat, mutta niihin kerroin ratkaisun jo vuonna 2005. Aika näyttää osuinko arvioissani oikeaan.

Jokainen kymmenen vuoden päästä vielä olemassa oleva media tulee olemaan verkossa vahvasti datavetoinen, eikä datan merkitys ole riippuvainen median tai mediatalon koosta. Kaupallisissa medioissa data tulee ohjaamaan lukijoille tarjottavaa räätälöityä toimituksellista sisältöä ja nykyiseen tapaan kohdennettua mainontaa nykyistäkin tarkemmin. Sen sijaan epäkaupallisissa medioissa data tulee olemaan niin ikään tärkeässä osassa, mutta mainosten räätälöinnin sijaan sen avulla räätälöidään sisältöä.

Siinä missä Spotify tarjoaa datan avulla biisilistoja ja Netflix katselusuosituksia tulevat esimerkiksi edellä mainitut Yleisradio, Maikkari ja Kaleva tarjoamaan tulevaisuudessa arkistoistaan kullekin kävijällä juuri häntä yksilöllisesti kiinnostavaa sisältöä vuosien varrelta. Toimituksellinen sisältö on jo kertaalleen tuotettua, julkaistua, arkistoitua ja ennen kaikkea maksettua, joten sitä tulee jatkossa pyrkiä hyödyntämään mahdollisimman tehokkaasti kunkin kävijän eduksi. Suurinta tuhlausta on jättää laadukas materiaali pölyttymään palvelimelle. Samalla pitkään toimineet mediat saavat etumatkaa tuoreempiin mediataloihin, joille ei ole vielä kertynyt kattavaa arkistoa. Tämä edellyttää kuitenkin kävijöiden ja heidän mielenkiinnon kohteidensa kattavaa tunnistamista, mutta lopputuloksesta hyötyvät kaikki.

Data, data ja data. Mainitsinko jo datan?

Unelmahöttö saa jo riittää – hallituksen tulopohja karkaa tavoittamattomiin

Perättömäksi paljastuneiden vaalilupausten lisäksi myös Rinteen hallituksen sisäinen riitely ja talousosaaminen ovat olleet viime viikkoina kuuma puheenaihe. Heti ensitöikseen hallitus päätti paikata osaamisvajettaan 32 miljoonaa euroa maksavalla avustajakaartilla. Rahasta ei siis näytä olevan pulaa, kun kyse on jättipalkalla työllistettävistä puoluetovereista. Samaan aikaan esimerkiksi vappusatanen ja opintorahan korotus jäävät toteutumatta, mutta se tuskin tuli kenellekään yllätyksenä.

Hallitus on rakentanut taloushimmelinsä kahden prosentin talouskasvun ja 75 prosentin työllisyyden varaan. Nuo tavoitteet kulkevat käsi kädessä, sillä työtä ei synny, ellei talous kasva. Siitä huolimatta yhtään keinoa näiden tavoitteiden saavuttamiseksi ei ole hallituksen taholta esitetty. Tilanne on sama kuin että tavallinen kansalainen rakentaisi henkilökohtaisen taloutensa lottovoiton varaan, vaikka ei edes lottoaisi.

Lisäksi hallitus on ilmoittanut myyvänsä miljardeilla euroilla veronmaksajien omaisuutta, jotta niistä saatavilla kertaluonteisilla tuotoilla rahoilla voidaan maksaa budjetin juoksevia kuluja. Ainakin jokainen yrittäjä tietää, että omaisuuden myynti juoksevien kulujen kattamiseksi on kuin päästelisi pakkasella housuihinsa, mutta hallitus  nimittää sitä tulevaisuusinvestoinniksi. Tilanne on sama kuin että tavallinen kansalainen kutsuisi tulevaisuusinvestoinniksi vuokranmaksua, Netflixin kuukausimaksua ja kosteaa iltaa yökerhossa sekä myisi televisionsa ne maksaakseen. Tai että timpuri myisi vasaransa ostaakseen nauloja.

Valtionvarainministeri Lintilä kertoi viime viikolla, että talouden tilannekuva olisi muuttunut merkittävästi huonommaksi kevään hallitusneuvottelujen jälkeen. Väite ei pidä paikkaansa. Jokainen talouden tilannetta seurannut tiesi jo hyvissä ajoin ennen vaaleja mitä on tulossa. Talousluvut ovat kevään jälkeen toki tarkentuneet. Hallituksen talousmatematiikassa on parhaillaan vasemmistobussin kokoinen aukko, sillä kahden prosentin talouskasvu ja 75 prosentin työllisyys ovat lähes mahdottomia saavuttaa – varsinkin kun kummankaan eteen ei edes yritetä tehdä mitään konkreettista.

Nyt Osuuspankki ennustaa talouskasvuksi Rinteen budjetin edellyttämän kahden prosentin sijaan tälle vuodelle 1,2 prosenttia ja ensi vuodelle enää 0,5 prosenttia. Samaan aikaan työllisyysaste on jo laskenut 72,6 prosentista 72,4 prosenttiin, vaikka Rinteen budjetti edellyttäisi laskun sijaan merkittävää 2,6 prosentin kasvua. 75 prosentin työllisyyteen on nyt elokuussa matkaa jo 78 000 työpaikkaa, kun vielä keväällä se oli 72 000 uuden työpaikan päässä. Esimerkiksi aktiivimallin ainoan tehokkaan elementin purkaminen heikentää työllisyyttä entuudestaan, eli hallitus vaikeuttaa ihan itse omaa toimintaansa. Ilman nopeita työllisyyttä lisääviä toimenpiteitä maali loitontuu nopeammin kuin pelaaja juoksee.

Edellä mainitut luvut tarkoittavat, että Rinteen hallituksen budjetilta on jo nyt kadonnut pohja, sillä rahaa ei ole eikä sitä ole tulossa. Tähän mennessä petetyt vaalilupaukset eivät siis tule jäämään viimeisiksi. Eläkeläisten haaveet vappusatasesta jäävät toteutumatta kuten myös opintorahan korotus ja koulutukseen panostaminen puhumattakaan Vihreiden lupaamasta ”koulutuksen kunnianpalautuksesta”.

Rinteen hallituksen touhuilla on kieltämättä ollut viihdearvoa, mutta sillä ei tuoda rahaa valtion kirstuun. Nyt pitäisi laskeutua taas maan pinnalle ja kuunnella tarkalla korvalla mitä asioista paremmin perillä olevat asiantuntijat sanovat. Ennen vaaleja Antti Rinne moitti talouden asiantuntijoita siitä, että nämä kertoivat budjetin leikkaustarpeista. Rinne itse ilmoitti hallitusneuvottelujen yhteydessä, että talouden raamien ei pidä rajoittaa ihmisten luovuutta. Tällaiseen unelmahöttöön Suomella ja suomalaisilla ei ole yksinkertaisesti varaa. Budjettia parhaillaan laativassa hallituksessa pitäisi nyt nostaa käsi virheen merkiksi ja ryhtyä viimein elämään suu säkkiä myöden. Suomen peräsimeen tarvitaan nimittäin helppoheikkien sijaan suoraselkäisiä vastuunkantajia.

Tulevien sukupolvien ei pidä joutua vasemmistohallituksen leväperäisen taloussekoilun maksumiehiksi.

Veikkauksen monopoli purkamisella positiivisia vaikutuksia

Veikkauksen peleihin hävitään vuodessa 1,76 miljardia euroa (2018), eli noin 360 euroa jokaista suomalaista kohti vauvasta vaariin. Puolet siitä, eli lähes 900 miljoonaa euroa, tulee vain viideltä prosentilta ongelmapelaajia. Peliongelmainen häviää riihikuivaa rahaa keskimäärin lähes 2 000 euroa kuukaudessa ja 24 000 euroa vuodessa. Edes keskituloisella ei ole mitenkään varaa pelata tuollaisia summia. Peluuri-palvelusta apua hakevista peliongelmaisista 67 prosentilla onkin velkaa yli 10 000 euroa, sillä ongelmapelaaminen rahoitetaan usein pikavipeillä toisensa perään. Ongelmapelaajia on eniten nuorissa miehissä ja iäkkäissä naisissa. Rahapeliongelmista kärsii tällä hetkellä noin 124 000 suomalaista ja heidän määränsä on ollut viime vuosina selvässä kasvussa.

Peliongelmien ensisijainen syy, Lähde: Peluuri

Suomessa pelihaitat lukeutuvat maailman suurimpien joukkoon, vaikka meillä on pelihaittojen ehkäisemiseksi myönnetty monopoli. Kilpailu- ja kuluttajavirasto nosti elokuussa tämän seikan esiin arpajaislain uudistusta koskevassa lausunnossaan. Sattumalta meillä Suomessa on myös alkoholin haittojen ehkäisemiseksi myönnetty monopoli ja silti valtavasti alkoholiongelmia. Joku viisas voisi väittää, että monopolin synnyttämä kielletty hedelmä synnyttää ongelmia niin meillä kuin maailmalla.

”Suomessa raha-automaatit aiheuttavat peräti 78 prosenttia peliongelmista.”

Raha-automaatit aiheuttavat peräti 78 prosenttia peliongelmista, ja raha-automaattien osuus peliongelmista nousi vuodessa peräti neljä prosenttia. Kauppojen, kioskien ja huoltoasemien raha-automaatteja on tarkoituksella sijoitettu eniten alueille, joissa on eniten työttömyyttä sekä pienimmät tulo- ja koulutustasot. Veikkaus jakaa rahaa hyviin tarkoituksiin, mutta raha-automaateista tulevat varat ovat pääosin peräisin peliongelmaisten, pienituloisten, eläkeläisten ja työttömien ahdingosta, eli yhteiskunnan huono-osaisten selkänahasta. Heidän asemansa heikkenee entisestään peliongelmien myötä.

Kuulostaako eettisesti hyväksyttävältä?

Ei minustakaan. Jos olet kanssani samaa mieltä, käy allekirjoittamassa suomalaisten peliongelmien tehokkaaseen vähentämiseen tähtäävä kansalaisaloite raha-automaattien poistamiseksi kaupoista, kioskeista ja huoltoasemilta. Mummojen häviämät lääkerahat ja nuorten miesten häviämät pikavippirahat eivät muutu mirhamiksi, kun ne jaetaan pelikoneella tehdyn laillistetun takavarikoinnin jälkeen hyviin tarkoituksiin vaikkapa keskituloisten harrastustoimintaan. Kun rahat aiheuttavat vakavia ongelmia alkupäässä, ovat rahat loppupäässäkin kestämättömiä.

Kysymys: Entä jos Veikkauksen tuotot tulisivatkin kansainvälisiltä markkinoilta? Siinä on minusta ajankohtainen kysymys, johon palaan hetken kuluttua.

Järjestöt tarvitsevat avustuksensa jatkossakin

Monopoliin ja sen lopettamiseen liittyvässä julkisessa keskustelussa jostain syystä ohitettu kokonaan monopolin loppumisen positiiviset seuraukset. Hyviin tarkoituksiin jaetut avustukset eivät missään nimessä olisi loppumassa, vaan päinvastoin jopa kasvamassa. Mikäli Suomi ja Veikkaus pelaavat korttinsa oikein, voi Veikkauksesta kasvaa kansainvälisesti merkittävä ja tuottoisa peliyhtiö, jolla on entistäkin paremmat mahdollisuudet jakaa tuottoja yhteiseen hyvään. Minusta olisi eettisempää jakaa avustuksina maailmalta tulevaa rahaa kuin mummojen säästötileiltä vietyä tai pikavippirahaa.

Viime vuosina on ollut nähtävissä merkkejä, joiden perusteella myös Veikkaus itsekin valmistautuu jo tähän vääjäämättömään muutokseen. Siihen viittaavat esimerkiksi oman nettikasinon avaaminen sekä sopimukset useiden ulkomaisten peliyhtiöiden kanssa esimerkiksi Israelin ja Kyproksen suuntaan. Valmistautuminen tulevaan onkin oikea päätös, sillä Veikkaus tulee nyt virittää tilanteeseen, jossa se voi ottaa haltuun kansainväliset nettipelikentät.

Monopolin lopettaminen Veikkauksen etu?

Veikkauksen nykyinen rooli on mahdoton. Se on saanut Euroopan unionilta poikkeusluvan kansalliseen pelimonopoliin, koska sen tehtävä on ehkäistä peliongelmia. Samaan aikaan Veikkaus maksimoi tuottojaan markkinoimalla pelejään 44 miljoonalla eurolla vuodessa, jotta se saisi suomalaiset pelaamaan enemmän ja jotta pelaamisesta tulisi arkipäiväistä. Kaiken huippu oli mainos, jossa Terttu Obersekki -niminen terapeutti suositteli potilaalleen pelaamista. Perustehtävä pelihaittojen ehkäisystä on rajussa ristiriidassa pelimainonnan kanssa, sillä ne kumoavat toisensa.

Veikkauksen monopolilla ei ole ollut enää vuosiin perusteita, ja hälytyskellojen pitäisi viimeistään nyt soida Brysselissä saakka pelin viheltämiseksi poikki. Tekeillä oleva raha-automaattien tunnistautuminen tuskin riittää peliongelmien ehkäisemiseksi, sillä siinä kyse on nähdäkseni vain kosmeettisesta korjausliikkeestä.

Suomalainen peliosaaminen on kansainvälisesti erittäin korkeatasoista ja monien mielestä jopa maailman parasta, sillä Suomessa osataan tehdä poikkeuksellisen laadukkaita rahapelejä myös verkkoon. Monopolimme estää kuitenkin Veikkauksen laajentumisen ulkomaille, jossa sen pelit voisivat kilpailla kansainvälisillä markkinoilla lähes rajattoman käyttäjämassan rahavirroista.

Veikkaus olisi todennäköisesti maailmalla kovatasoinen tekijä, jolloin myös Suomeen ulkomailta suuntautuvat rahamäärät olisivat huomattavia ja niistä riittäisi jaettavaa jatkossakin. Monopolin lopettaminen ei siis välttämättä tarkoittaisi avustusten loppumista, vaan jopa päinvastaista.

Aftonbladet Ruotsin lisenssijärjestelmän seurauksista

Monopolin lopettamisen jälkeen suurimmat rahavirrat Suomeen tulisivat kuitenkin ulkomaisten peliyhtiöiden lisenssimaksuista ja veroista, jotka meiltä jäävät nyt kokonaan saamatta. Lisenssimalliin ei tarvitse hakea esimerkkiä kaukaa, sillä naapurissamme Ruotsissa siirryttiin äskettäin pelimonopolista lisenssijärjestelmään. Tähän mennessä tulokset ovat olleet Ruotsissa rohkaisevia. Lisenssimallin myötä peliyhtiöt maksavat nyt Ruotsiin 18 prosentin peliveron ja ovat paljon Suomea tiukemman sääntelyn ja valvonnan alaisena.

Monopolinsa menettäneen Svenska Spelin tuotto on puolessa vuodessa pienentynyt vain muutaman prosentin, mutta samaan aikaan lisenssiyhtiöiltä saadut tuotot ovat olleet kaksinkertaiset odotuksiin nähden, eli 180 miljoonaa euroa puolessa vuodessa. Monopolin purkaminen on ollut Ruotsissa positiivinen asia, sillä yhteiskunnalle kertyvä rahamäärä on selvässä kasvussa.

Ja mikä parasta, Ruotsin valtion budjettiin tulee nyt noin 360 miljoonaa euroa vuodessa ulkomaisilta peliyhtiöiltä, jotka eivät aiemmin maksaneet Ruotsiin mitään ja joita edes tiukka sääntely ei aiemmin koskenut. Lisenssimallin myötä tiukka sääntely ulottuu nyt myös ulkomaisiin yhtiöihin, ja esimerkiksi Bettson sai Ruotsissa äskettäin lähes kahden miljoonan euron sakot bonussääntöjen rikkomisesta. Koska Veikkaus on saanut sakot mainoksistaan? Niinpä.

Kansainvälinen lisenssijärjestelmä ehkäisisi suomalaisten peliongelmia tehokkaasti ja nimenomaan samalla kertaa sekä Veikkauksen että ulkomaisten yhtiöiden peleissä. Ruotsissa on avattu SpelPaus, jossa pelaaja voi katkaista pelaamisensa kaikissa lisenssillä toimivissa pelipalveluissa kerralla. Vastaavaa peliongelman monikansallista ”katkaisuhoitoa” ei saada Suomeen ilman lisenssijärjestelmää.

Tanskassa on otettu käyttöön peliongelmia tehokkaaasti ehkäisevä järjestelmä, jossa ulkomaiset peliyhtiöt sitoutuvat käyttämään yhteistä tietokantaa, joka estää muun muassa maksuhäiriörekisterissä olevan henkilön pelaamisen ja jonka estolistalle henkilö voi ilmoittaa itsensä. Kuten edellä totesin, Suomessa 67 prosentilla peliongelmaisia on yli 10 000 euroa velkaa. Monet heistä blokattaisiin, mikäli tällainen järjestelmä otettaisiin käyttöön Suomessa.

Lähde: World Atlas 2017

Toinen merkittävä seikka on urheilun sponsorointi, jossa Suomessa eletään edelleen kultaista 1970-lukua. Katse maailmalle osoittaa, että ulkomaiset peliyhtiöt ovat siellä erittäin merkittäviä sponsoreita, jotka mahdollistavat laadukkaan toiminnan paitsi kilpatasolla myös junioreille. Väitän, että nykyiset Veikkauksen huippu-urheiluun kohdistamat tuet ovat pelkkää nappikauppaa verrattuna siihen mitä ulkomaiset peliyhtiöt olisivat valmiita panostamaan. Nykyisen monopolin myötä suomalaiselta urheilulta jää siis saamatta valtavat sponsorirahat.

Lopuksi on todettava, että maailma muuttuu ja kehitystä ei voida kielloilla hidastaa. Australia on sitä yrittänyt jopa nettiblokkaamisella, mutta surkein tuloksin. Taikaviitta totesi lapsuudessani viisaasti, että on ”Turha taistella tutkainta vastaan”. Kun kehitystä ei voida estää, tulee siihen mukautua mahdollisimman hyvin. Veikkauksella on kaikki mahdollisuudet menestyä jatkossa kansainvälisillä areenoilla ja ansaita merkittäviä rahavirtoja jaettavaksi hyviin tarkoituksiin.

Raha-automaattien aiheuttamat akuutit ongelmat täytyy sen sijaan ratkaista heti, joten peliautomaatit tulee joko poistaa tai sijoittaa syrjään keskeisiltä arkipäivän asiointipaikoilta. Samalla Veikkauksen tulee harkita pelimainontansa lopettamista, jotta se näyttäisi edes yrittävän toimia perustehtävänsä mukaisesti. Huono-osaisten riippuvuutta hyväksikäyttämällä kerätty peliraha ei muutu Veikkauksen valkopesussa yhtään paremmaksi.

Alkoholilaki ja Helsingin Sanomien agenda

Olen kirjoittanut alkoholista ja alkoholilaista aktiivisesti syksystä 2017 lähtien, jolloin uuden alkoholilain käsittely toden teolla alkoi. Tuolloin kävi nopeasti selväksi, että aiemmin puolueettomana pidetty Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL oli valjastettu poliittiseksi käsikassaraksi ajamaan Alkon etuja lainsäädännössä. THL satuili alkoholilain seurauksista medioille, kansanedustajille ja lopulta myös eduskunnan valiokunnalle.

Vaikuttamisen keinot olivat siis aivan poikkeuksellisia suomalaisessa politiikassa. Medioista varsinkin Helsingin Sanomat ryhtyi ajamaan voimakkaasti Alkon monopolin etuja julkaisemalla lukuisia tarkoitushakuisia artikkeleita alkoholista ja alkoholilaista sekä niiden vaaroista. Hesarin agenda ei jäänyt muiltakaan huomaamatta, sillä esimerkiksi Tuomas Enbuske kiteytti tilanteen mainiosti kolumnissaan.

”Helsingin Sanomat on koko vuoden käynyt täysin avointa lobbausta Alkon puolesta. Kesäkuussa Hesari julkaisi 14 kielteistä juttua alkoholilain liberalisoinnista. Myönteisiä juttuja oli kolme ja niistäkin kaksi oli yleisönosastokirjoituksia.
– Tuomas Enbuske 7.7.2017

Toki monet muutkin mediat ryhtyivät lobbaamaan kansanedustaja Pekka Puskan (keskusta) johtamaa taannutusta, mutta Helsingin Sanomat peitteli toimituksensa valitseman poliittisen agendan kaikkein heikoimmin. Sama kävi toki aiemmin myös Guggenheimin uutisoinnissa, jossa Hesarin lobbaus huomattiin Inaria myöden. Alkoholilain osalta lehti tosin joutui tällä kertaa pettymään, koska sen harjoittama aktiivinen poliittinen lobbaus ei lopulta johtanutkaan toimituksen haluamaan lopputulokseen. Alkoholilaki hyväksyttiin ja Helsingin Sanomien artikkeleita uskovat pelkäsivät limuviinakaaoksen alkavan jo heti vuodenvaihteessa.

Kuinkas sitten kävikään?

Kuten jo syksyllä 2017 kirjoitin, alkoholilaki oli tärkeä askel oikeaan suuntaan. Se ei tuonut mukanaan kaaosta ja hysteriaa, vaan kevensi sääntelyä ja laajensi suomalaisten saatavilla olevaa mietojen alkoholituotteiden valikoimaa. Ravintolat saivat lopulta olla pidempään auki ja festareilta poistui koko joukko olutkarsinoita. Uuden alkoholilain myötä kansalainen saattoi ostaa marketista pari 5,5-prosenttista laadukasta olutta sen sijaan, että olisi joutunut raahaamaan kotiinsa sixpackin bulkkiolutta. Laatu ja valikoima paranivat, mutta kulutus ei noussut. Vai nousiko sittenkin?

Jo muutaman kuukauden jälkeen keväällä 2018 oli selvää, että THL:n arviot 4-6 prosentin ja pahimmillaan jopa 12,5 prosentin kulutuksen kasvusta olivat täyttä potaskaa. Ne paljastuivat tarkoitushakuiseksi politikoinniksi ja Alkon etujen ajamiseksi. Aiemmin puolueettomana pidetty tutkimuslaitos ajoi kansallisen alkoholimonopolin etuja ja menetti asemansa puolueettomana toimijana ainakin alkoholiasioissa. Jatkossa THL tulee pitää etujärjestöjen lokerossa, kun Suomessa ryhdytään käsittelemään viinien tuomista ruokakauppoihin.

Tähän saakka THL on vuosikymmeniä väittänyt, että saatavuus ja kulutus olisivat yhteydessä toisiinsa, mutta tuo väite osoittautui nyt perättömäksi. Minuunkin yhteydessä ollut THL:n tutkimusprofessori Pia Mäkelä kertoo nyt Yleisradiolle, että syy rajusti virheellisiin ennusteisiin olisi ollut hinnoittelun väärin arviointi. Jos perustelu pitäisi paikkaansa, miksi THL uhkaili ensin kansanedustajia 150 lisäkuolemalla ja lopulta peräti 500 lisäkuolemalla? Vastaus: Ei se pidäkään paikkaansa. THL nimittäin julkisti aiemmin perusteet, joilla se päätyi päättömiin ennusteisiinsa. Tuolloin laitos kertoi arvioineensa lakimuutosten vaikutuksia viiden eri tekijän kautta.

  1. Nelosoluen, vahvan siiderin ja niin sanottujen limuviinojen, ml. long drink -juomien, myyntipisteiden lukumäärä kasvaa 15-kertaiseksi.
  2. Näiden juomien hinta Suomessa alenee.
  3. Näitä juomia myydään myös sunnuntaisin.
  4. Näiden juomien osalta yksityiseen kauppaan liittyvä myynninedistäminen lisääntyy.
  5. Ulkomailta, erityisesti Virosta, ja Alkosta aiemmin ostettuja alkoholijuomia hankitaan päivittäistavarakaupasta (jakelukanavien välinen korvautuminen).

Näistä kaikki paitsi hinta toteutuivat, sillä 1. Myyntipaikkojen määrä kasvoi, 3. juomia myydään myös sunnuntaisin, 4. juomien myynninedistäminen on lisääntynyt ja 5. Virosta aiemmin tuotua Lonkeroa ostetaan nykyisin ruokakaupoista. Kun neljä tekijää viidestä toteutui, yrittää THL nyt syyttää kohtaa 2, joka ainoana ei toteutunut.

Lienee perusteltua olettaa, että 150 kuollutta muuttui 500 kuolleeksi juuri sillä hetkellä, kun tutkijoille paljastui, että alkoholilaki saattaisi sittenkin mennä läpi uhkailusta huolimatta. Silloin päätettiin ottaa kovemmat keinot käyttöön ja keksittiin uhkailla eduskuntaa peräti 500 lisäkuolemalla. Sittemmin THL on kiistänyt 500 kuolemalla uhkailemisen, mutta valiokunnassa istuva kansanedustaja Pekka Puska on vahvistanut tiedon eduskunnassa.

Tätä kirjoitettaessa eletään toukokuuta 2019, joten viinanhuuruiseksi kaaokseksi ennakkoon maalattu vuosi 2018 on nyt jo onnellisesti takana ja tilastot koko vuoden kulutuksesta alkavat nekin hiljalleen valmistua. Mutta mitä tekevät Helsingin Sanomat ja toimittaja Päivi Repo? No katsotaanpa.

Helsingin Sanomat

Yleisradio uutisoi Valviran julkaisemista tilastoista otsikolla ”Uusi alkoholilaki ei lisännytkään kulutusta”, mutta Helsingin Sanomat uutisoi samasta aiheesta otsikolla ”Alkoholin kulutus kääntyi kasvuun”. Samat tilastot, kaksi täysin päinvastaista väitettä. Kun katsot yllä olevaa Helsingin Sanomien artikkelia tarkkaan, voit huomata, että siinä ei mainita lainkaan PALJONKO alkoholin kulutus kasvoi. Ei mainita, vaikka artikkelin aiheena on nimenomaan juuri kulutuksen kasvu. Onko toimittaja voinut vahingossa unohtaa luvut, joihin koko artikkeli perustuu? Tuskinpa vaan.

Katsotaanpa vielä tuoreimpien tällä hetkellä saatavissa olevien tilastojen valossa kumpi edellä mainituista uutisista pitää paikkansa ja kumpi niistä on tarkoitushakuista politikointia ja toimituksen valitseman agendan ajamista.

Valvira, alkoholin kulutus 2018

Valvira on nimittäin nyt julkaissut koko vuoden 2018 tilastonsa, joihin molemmat artikkelit perustuvat. Tilasto sisältää ravintoloissa myydyn alkoholin ja suomalaisissa vähittäiskaupoissa myydyn alkoholin. Tilaston mukaan alkoholin kulutus ei ole kasvanut lainkaan litramäärissä mitattuna. Puhtaana alkoholina mitattuna kulutus nousi 0,1 prosenttia. Jos Helsingin Sanomat olisi maininnut artikkelissaan olennaiset luvut, joihin sen artikkeli nimenomaan perustuu, olisivat faktat vesittäneet koko artikkelin tarkoitusperän. Siksi alkoholin kulutuksen olennaiset luvut 0,0% ja 0,1% jätettiin artikkelista pois. Uskooko joku sen olleen vahinko?

Ei se ollut. Eikä se ollut edes yllätys.

Helsingin Sanomien perättömyyttä huokuvan artikkelin on nimittäin kirjoittanut alkoholin vastaisesta työstään vuonna 2003 palkittu toimittaja Päivi Repo. Journalismin ammattilaisen pitäisi aina kyetä kirjoittamaan aiheesta kuin aiheesta faktojen pohjalta, mutta se on luonnollisesti mahdotonta, kun taustalla on paitsi lehden toimituksen agenda myös toimittajan niin vahva oma ennakkoasenne, että hänet on nimenomaisesti palkittu siitä. Silloin kyse ei ole journalismista, vaan jostain aivan muusta.

Jos asia ei ollut jo valmiiksi tiedossa, niin viimeistään nyt lienee selvää, että Helsingin Sanomia pitää lukea vahvat medialukulasit silmillä, jotta lukija osaa erottaa lehden poliittisesti värittyneet artikkelit journalismista. Oli kyse sitten alkoholista tai Guggenheimista.