Perhe vararikkoon kännykkäpelillä – maksukatto tarvitaan nyt

Iltalehti uutisoi tänään kuinka kahdeksanvuotias suomalaispoika pelasi perheelleen kännykällä kahdessa viikossa 6.400 euron laskun, koska isoisän luottokorttitiedot olivat jääneet vahingossa puhelimeen lapsenlapsen muutaman euron nimipäivälahjan myötä. Nyt perhe joutuu mahdollisesti jopa muuttamaan, eikä laskua saada silti ehkä koskaan maksettua. Nyt peliyhtiön tulisi kantaa vastuunsa asiassa.

Tässä tapauksessa kyse oli suomalaisen Supercellin tuottamasta Clash Royale -pelistä, johon yksinhuoltajaperheen poika oli tietämättään ostanut lisäsisältöä jopa sadoilla euroilla päivittäin. Se oli onnistunut parilla pelinomaisella klikkauksella, koska isoisän korttitiedot olivat jo valmiiksi puhelimessa. Sama ongelma on lukemattomissa muissakin peleissä ja sovelluksissa, joiden kohderyhmää erityisesti lapset ovat. Supercell teki vuonna 2015 huikeat 845 miljoonaa euroa voittoa 2,1 miljardin euron liikevaihdolla. Kuinka suuri osa siitä mahtaa olla tällä tavalla lapsiperheiltä vietyä rahaa?

Tämä on lukemattomissa suomalaisperheissä akuutti ja erittäin vakava ongelma. Monet vanhemmat eivät ymmärrä lainkaan niitä taloudellisia riskejä, joita lasten pelaaminen kännykällä aiheuttaa. Parin euron pelejä ostetaan pelikaupoista isän tai äidin luottokortilla, mikä on tietenkin aivan normaalia. Mutta jos isä tai äiti ei varmistu siitä, että jokainen tuleva osto edellyttää kortinhaltijan vahvistuksen, voi lasku nousta nopeasti jopa tuhansiin euroihin. Satojen eurojen laskuilla tuskin pääsee enää edes lehtien palstoille.

Meidän perheessämme on nelivuotias poika, joka pelaa ajoittain kännykällä esimerkiksi Angry Birdsiä ja muutamaa muuta peliä. Lähes jokaisella pelikerralla tulee eteen tilanne, että peli kysyy maksullista lisäsisältöä varten sormenjälkeä tai salasanaa. Emme luonnollisestikaan anna kumpaakaan, mutta voin vain kuvitella mitä tapahtuisi, jos asetukset jäisivät joskus sellaisiksi, että salasanaa tai sormenjälkeä ei enää tarvittaisi tai poika saisi selville salasanan tai keksisi muun tavan kiertää vahvistus. Silloin seurauksena voisi olla edellä esitetyn kaltainen tuhansien eurojen lasku.

Lapsen ei voida edellyttää ymmärtävän, että hänen pelaamisestaan syntyy vanhemmille rahanmenoa, koska 1) kysymykset pelin sisäisistä ostoista ovat yleensä englanniksi ja 2) koska ostaminen on tietoisesti tehty niin helpoksi, että se onnistuu parilla klikkauksella ja 3) koska ostaminen on tehty peleissä kiinteäksi osaksi pelaamista. Ostaminen ei siis näytä graafisesti yhtään erilaiselta kuin pelaaminen itsessään. Usein vanhempien käyttämät salasanat on hyvin helppo arvata, koska vanhemmat eivät ymmärrä millaisiin seuraamuksiin salasanan syöttäminen kännykkäpelissä voi pahimmillaan johtaa. Esimerkiksi vanhemmat syntymäajan ”arvaaminen” ei ole kovin vaikea temppu edes lapselle.

Koska tällaiset vahinko-ostokset ovat peliyhtiöille todellinen rahasampo, yhtiöt tuskin tulevat itse tilannetta korjaamaan ilman asianmukaista ohjeistusta. Siksi operaattorit ja peliyhtiöt tulee mielestäni velvoittaa lainsäädännöllä korjaamaan tilanne. En ehtinyt tätä kirjoitusta varten vielä selvittää onko tällainen asia mahdollisesti jo vireillä, mutta lupaan selvittää asiaa, kunhan tästä kiireet hieman hellittävät.

Euroopan yhteisössä määriteltiin taannoin, että ulkomailla tapahtuvaan niin sanottuun roaming-datakäyttöön asetetaan raja, joka ilmoittaa rajan täyttymisestä kuluttajalle. Sen jälkeen kuluttaja joutuu erikseen vahvistamaan lisädatan ostamisen. Mobiilidataa käyttäviä aikuisia siis suojellaan odottamattomilta laskuilta, mutta kännykkäpelejä pelaavien lasten vanhempia ei.

Samanlainen kulukatto on nyt tarpeen määritellä lainsäädännöllä sekä Suomessa että koko EU-alueella pakolliseksi datasiirron lisäksi myös pelaamiselle. Esimerkiksi tekstiviesti kortinhaltijan kännykkään 60 euron kulurajan täytyttyä olisi aivan riittävä toimenpide, eikä se liene teknisesti lainkaan mahdoton. On täysin kestämätöntä, että lapsi voi aiheuttaa perheelle tuhansien eurojen laskun tietämättään ja siten tuhota koko perheen talouden. Nyt tarvitaan suoraselkäisyyttä myös Supercelliltä ja muilta peliyhtiöiltä.

Nyt peliyhtiöt, kansanedustajat ja mepit töihin. Toimikaa!

Yleisradio halutaan kaapata poliitikkojen käsikassaraksi

Suomessa on kritisoitu viime vuosina näkyvästi Itä-Euroopassa tapahtunutta kehitystä, jossa poliitikot ovat ottaneet päätösvaltansa alaisuuteen riippumattomia kansallisia mediataloja. Lainasin pari päivää sitten täällä Facebookissa Matti Apusen osuvaa lausetta ”Poliitikot valvovat Yleisradiota, joka valvoo poliitikoita”. Luulin sen olevan vitsi tai ainakin kärjistys, mutta pian selvisi, että olin väärässä.

Pari päivää myöhemmin uutisissa nimittäin kerrottiin, että hallitus haluaa ottaa Yleisradion poliitikkojen suoraan valvontaan. Median, erityisesti verovaroin rahoitetun Yleisradion, olemassaolon tärkein tehtävä on toimia neljäntenä valtiomahtina ja valvoa sekä poliitikoiden tekemisiä että yhteiskunnan toimintaa. Tästä tuskin on kenellään epäselvyyksiä. Sitä tehtävää Yleisradio on myös suorittanut ansiokkaasti. Tai suoritti, kunnes Yleisradion uutisten päätoimittaja Atte Jääskeläinen taipui äskettäin sensuroimaan pääministeri Sipilää koskevia uutisointia, koska pääministeri hyökkäsi Yleisradiota kohtaan sähköpostitulvalla. Sen luultiin olevan journalismin mahalasku, mutta tuoreiden tietojen valossa se olikin vasta alkua.

Mikäli Suomessa halutaan säilyttää edes rippeet riippumattomasta Yleisradiosta, niin yhtiö tulee pitää todella kaukana poliitikkojen suorasta vallasta. Muussa tapauksessa Yleisradion uskottavuus puolueettomana tiedonvälittäjänä romuttuu. Nyt se on saanut tuohon verrattuna vasta pieniä pintanaarmuja.

”Esityksen mukaan Ylen hallintoneuvoston aseman vahvistaminen parantaisi eduskunnan vaikutusmahdollisuuksia Ylen toiminnan linjauksiin. Hallintoneuvosto voisi myös pyytää tarpeellisiksi katsomiltaan asiantuntijoilta lausuntoja tai kuulla heitä suullisesti. Hallintoneuvoston jäsenistä päättää eduskunta. Yhtiön henkilöstöllä on hallintoneuvostossa kaksi edustajaa, joilla on kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus mutta ei äänioikeutta.”

Parantaisi eduskunnan vaikutusmahdollisuuksia?

Henkilökunnalla ei äänioikeutta?

Tähän saakka Yleisradion strategiasta on päättänyt yhtiön hallitus, mutta jatkossa päätösvalta halutaan siirtää poliitikoiden muodostamalle Yleisradion hallintoneuvostolle, jossa yhtiön omalla henkilökunnalla ei ole minkäänlaista valtaa. Toisin sanoen eduskunta voisi jatkossa sanella mitä yhtiössä tapahtuu. Jokainen osaa arvata mitä se käytännössä tarkoittaa, ja mitä sen myös halutaan tarkoittavan.

Hallintoneuvoston rooli on ollut nykyisellään aivan riittävä, eikä sitä tule laajentaa yhtään. Muussa tapauksessa olemme itse lähiaikoina samassa tilanteessa, josta olemme kritisoineet muita maita. Juhlapuheissa tietenkin kerrotaan, että muutoksessa olisi kyse ainoastaan Yleisradion strategisesta päätönsenteosta, jolla ei ole mitään tekemistä journalististen päätösten kanssa. Se on kuitenkin täyttä roskaa. Jokainen media-alalla työskentelevä tietää, että mediayhtiössä jokainen strateginen päätös on suoraan kytköksissä journalistisen sisällön tuottamiseen.

Vaikka Yleisradio on valtava yhtiö, niin se on silti vain yksi suuri kokonaisuus. Strategisissa päätöksissä ei ole kysymys kopiopaperin tilaamisesta, vaan viime kädessä aina journalistisista sisällöistä. Jos et usko, niin kysy miten Sipilä-uutisoinnin myötä kävi Yleisradion toimitusjohtaja Lauri Kivisen rahankeruulle sinfoniaorkesterin soittimia varten.

Veronmaksajilta miljoonatuet kaupalliselle medialle?

Hjallis Harkimon johtama liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä esittää parhaillaan kaupalliseen televisiotoimintaan kahdeksan miljoonan euron vuosittaista tukea. Esityksen mukaan uutis- ja ajankohtaistuotantoa tuettaisiin kolmena vuotena kahdeksalla miljoonalla eurolla vuodessa. Vaikka itse edustan useita kaupallisia medioita ja olen usein Hjalliksen kanssa samaa mieltä, niin nyt mennään pahasti metsään.

Kaupallinen media on kaupallista mediaa siksi, että sen tulee kantaa itse itsensä. Markkinataloudessa tämä on perussääntö. Muilla tavoilla toimiville järjestelmille on hieman toisenlainen nimitys, joka viittaa entiseen Neuvostoliittoon. Suomessa veronmaksajien tehtävä ei ole maksaa kaupallisille mediayhtiöille siitä, että ne tuottavat meille uutis- ja ajankohtaisohjelmia televisioon. Tai minnekään muualle. Jos kaupallinen televisiotoiminta ei jostain syystä kannata, niin silloin toiminnan täytyy joko muuttua tai täytyy laittaa lappu luukulle.

Olen itse työskennellyt kaupallisessa mediassa 24 vuoden ajan, josta 23 vuotta yrittäjänä. Pyöritän nykyisin useita verkkomedioita, joten tiedän paremmin kuin hyvin mitkä ovat alan haasteet 2000-luvun Suomessa. Talous on kuitenkin media-alalla aivan samanlaista kuin millä tahansa muullakin alalla. Tuloja täytyy olla enemmän kuin menoja, sillä muuten on pian lappu luukulla. Ei ole veronmaksajien ongelma, jos ulkomaille myyty mediatalo ei myy tarpeeksi mainoksia ylläpitääkseen uutis- ja ajankohtaistoimintaansa.

Monet kaupallisten medioiden edustajat ovat viime vuosina nousseet äänekkäästi barrikadeille, koska Yleisradiota rahoitetaan suoraan veronmaksajien pussista ja se aiheuttaa heidän mielestään kilpailun vääristymistä. Olen tästä osittain samaa mieltä, koska Yleisradio kilpailee päivittäin samoista lukijoista ja samanlaisilla sisällöillä kuin kaupalliset mediat. Täsmälleen samanlaista kilpailun vääristymää aiheuttaisi kuitenkin valtion budjetista yksityisille mediayhtiöille maksettava tuki, mutta sillä ikävällä seurauksella, että esimerkiksi MTV-kanavan osalta tukirahat katoaisivat ”ihan carunana” ulkomaille. Aiheesta lisää tässä Journalistin artikkelissa.

Yksittäiset Tekes-kehityshankkeet ja niiden saaman mediatuen vielä ymmärrän, mutta Harkimon työryhmän esitys muutenkin jo äärimmäisen tiukassa olevien verorahojen syytämisestä miljoonittain mediataloille menee yksinkertaisesti liian pitkälle. Jos kaupallista mediaa todella halutaan tukea, niin se tulee hoitaa neutraalisti ja tasapuolisesti esimerkiksi poistamalla tai alentamalla media-alan arvonlisäveroa. Silloin jotain jäisi viivan alle, eikä raha valuisi ulkomaille.

Mikäli Harkimon työryhmän esitys menee jostain syystä läpi, niin seuraavaksi voimme alkaa maksaa veronmaksajien piikkiin miljoonien tukia myös kaupallisille sanomalehdille, paikallisradioille ja videovuokraamoille.

Valeuutinen. Mikä se on?

Oliko Iltalehden uutinen laissa olevasta lakupiippujen 18 vuoden ikärajasta valeuutinen? Entä Helsingin Sanomien artikkeli, jonka mukaan Malmössä on kaikki hyvin? Tai Verkkouutisten artikkeli, jonka mukaan SDP ajaa yrittäjien asiaa? Tai Staran artikkeli, jonka mukaan pikkupoika menehtyi Joulupukin syliin? Tai Aamulehden artikkeli, jonka mukaan Blockfesteillä oli tapahtunut puukotus ja kymmeniä pahoinpitelyjä?

Kaikki tiedämme, että virheelliset ja valheelliset uutiset pitäisi jättää omaan arvoonsa. Mutta missä menee valeuutisen raja? Onko huolimattomuuden vuoksi tai väärien lähtötietojen perusteella tehty virheellinen uutinen valeuutinen? Vai kenties ainoastaan tietoisesti tehty valheellinen uutinen? Entä miten kolmas ulkomaalainen osapuoli kykenee erottamaan nuo kaksi toisistaan, koska virheellisiä uutisia julkaisevat ja levittävät joskus kaikki maailman mediat ja uutistoimistot YLE, CNN ja BBC mukaanlukien.

”Saksassa aloitetaan käytäntö, jossa Facebookin käyttäjä voi raportoida valeuutiseksi epäilemänsä raportin ulkopuoliselle faktantarkistajalle. Jos tarkastaja toteaa jutun valheelliseksi, se merkitään Facebookissa ”kiistanalaiseksi”. Facebookin käyttäjät saavat varoituksen, jos aikovat jakaa varoitusmerkillä merkityn jutun. Facebookin algoritmi ei myöskään nosta tällaisia juttuja esiin.”
HS 15.1.2017

Amerikkalainen mediakonserni Facebook aikoo siis ryhtyä saksalaisten viranomaisten määräyksestä sensuroimaan valeuutisia Saksan lähestyvien vaalien alla. Kuka viime kädessä ratkaisee mitä sensuroidaan ja mitä ei sensuroida? Kuka määrittelee minkä toimittajan ääni pääsee jakoon miljoonille ihmisille ja miksi juuri se?

Kenelle ollaan nyt antamassa avaimet ihmisten poliittisten mielipiteiden muokkaamiseen sosiaalisessa mediassa? Facebookilla ei nimittäin ole Julkisen sanan neuvostoa, joka käsittelisi asiat ja päättäisi oman näkemyksensä. Mainittu ulkopuolinen faktantarkistaja voi tarkoittaa aivan mitä tahansa niin kauan kuin henkilöllisyyttä ja mahdollisia poliittisia taustoja ei tiedetä.

Nyt on jo osoitettu, että Facebookissa leviävät uutiset muokkaavat ihmisten mielipiteitä vahvasti myös poliittisesti. Eikä vähiten Trumpin tapauksessa, sillä hänen väitetään nousseen presidentiksi sosiaalisessa mediassa levinneiden valeuutisten avulla, ja nyt hän itse haukkuu uutismedioita CNN mukaanlukien nimenomaan valeuutisten levittämisestä.

Pidän tietenkin hyvänä asiana, että valeuutisille pyritään tekemään jotain. Mutta mitä ja miten se hoidetaan aiheuttaa nyt mielestäni erittäin relevantteja ja vakavia kysymyksiä, joihin ainakaan minulla ei ole vastausta. Toivottavasti joku muu tietää. Facebookissa uutisten ja valeuutisten rajan määrittävä taho tulee olemaan 2000-luvun presidentintekijä.

Poliisi sensuroi mediaa?

Olen tähän saakka tietoisesti välttänyt MV-lehden (myöhemmin vain verkkosivusto) ja siihen liittyvien keskustelujen kommentointia, koska en halua nostaa tuota verkkosivustoa otsikoihin tai edes Facebook-keskusteluihin. En itse lue sitä, enkä suosittele muidenkaan lukevan. Eilen kuitenkin tapahtui jotain, minkä vuoksi katsoin aiheelliseksi kommentoida Suomen poliisin toimintaa verkkosivuston suhteen. Saamme nimittäin ehkä hyvinkin pian nähdä miten länsimaissa yleensä lähes pyhäksi katsottua sananvapautta punnitaan Suomen tuomioistuimissa.

Iltalehti ja MTV uutisoivat eilen virheellisesti, että poliisi vaatisi tuomioistuinta sulkemaan verkkosivuston. Näin ei kuitenkaan ollut, eikä niin olisi voinutkaan olla. Yksikään suomalainen viranomainen ei nimittäin saada Espanjasta käsin Ranskassa pyöritettävää net-päätteistä verkkosivustoa suljettua. Helsingin Sanomat korjasi nopeasti muiden medioiden virheet paljastamalla, että kyse ei ollutkaan verkkosivuston sulkemisesta, vaan verkkosivuston estämisestä Suomessa.

Poliisi hakee käräjäoikeudelta päätöstä velvoittaa Suomessa toimivilta yrityksiltä OVH Hosting, Net9 ja NP Networking keskeyttämään liikenne ip-osoitteesta, jonka kautta Ilja Janitskin ja hänen yrityksensä K1 Solutions julkaisee MV:ia ja Uber uutiset -sivustoa. Hakemus koskee pääsivustojen lisäksi myös MV:n keskustelupalstaa sekä blogiosastoa.
– Helsingin Sanomat 28.7.2016

Poliisi ei siis todellisuudessa vaadi verkkosivuston sulkemista, joten verkkosivusto on ja pysyy jatkossakin nykyisellä paikallaan. Ensinnäkin Suomen viranomaisilla tai tuomioistuimilla ei ole sananvaltaa net-päätteiseen verkkomedian olemassaoloon ja toiseksi mitään lainvoimaisia perusteita verkkosivuston estämiseksi ei ole vielä olemassa. Poliisi nimittäin vasta epäilee verkkosivustoa laittomuuksista. Kaikkein suurin ongelma sananvapauden kannalta paljastuukin juuri tuosta seikasta.

Poliisi on pyytänyt käräjäoikeutta käsittelemään asian kiireellisenä ja olemaan varaamatta Janitskinille tilaisuutta tulla kuulluksi. Perusteluina on se, että Janitskinin kuuleminen on vaikeasti järjestettävissä ja että Janitskin on kieltäytynyt poistamasta tekijänoikeuksia loukkaavaa materiaalia vaikka asianomistajat ovat sitä pyytäneet.
– Helsingin Sanomat 28.7.2016

Joka kerta, kun oikeudenkäynnissä mainitaan sanat ”käsittelemään asia kiireellisenä vastaajaa kuulematta”, pitäisi jokaisella ihmisellä nousta ihokarvat pystyyn. Varsinkin jos asia koskettaa sananvapautta edes välillisesti. Tämä siitä huolimatta, että verkkosivustolla olisikin julkaistu runsaasti valheellisia ja muilta medioilta varastettuja juttuja sekä avoimen rasistisia kirjoituksia ja uhkapelimainoksia, joiden julkaiseminen todennäköisesti vahvistetaan tulevaisuudessa laittomaksi tuomioistuimessa. Suomalaisessa oikeusjärjestelmässä kyse on pelkästä epäilystä siihen saakka kunnes oikeudenkäynti on takana ja tuomioistuimen päätös on lainvoimainen. Silloikin tuomioistuin voi määrätä estettäväksi ainoastaan laittomaksi vahvistetut yksittäiset sivut.

Tuomioistuin voi syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen, palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi.
– Laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä, 18 § (13.5.2011/463)

Lähdetään siitä, että tuomioistuin tulee jossain vaiheessa käsittelemään verkkosivuston sisältöä ja katsomaan sen sisältävän laitonta materiaalia. Mikäli verkkosivusto haluttaisiin estää kokonaan, tulisi tuomioistuimen tuossa käsittelyssä todeta, että kaikki verkkojulkaisun viestit ovat lain vastaisia. Sananvapaudesta säädetyn lain 18 §:n perusteella tuomioistuin voi poliisin pyynnöstä määrätä ”palvelimen keskeyttämään verkkoviestin jakelun, jos on ilmeistä, että viestin jakelu on säädetty rangaistavaksi”, mutta olennaista tässä on lain sanamuoto ”verkkoviestin”. Se nimittäin tarkoittaa vain yksittäistä viestiä. Tuomioistuimen tulee näin ollen pelkkien poliisin epäilyjen sijaan tutustua kaikkeen materiaaliin ja todeta, että ”on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi”. Jokainen estettävä sivu tulee siis lain mukaan arvioida ja listata yksittäin.

Mikäli sivustolla on siis myös laillista sisältöä, ei kyseisen lain nojalla voida keskeyttää koko verkkosivuston jakelua. Sen sijaan pitää estää vain laittomien yksittäisten viestien jakelu, mikä on käytännössä mahdoton prosessi laajalla verkkosivustolla. Joku voi mieltää tämän järjenvastaiseksi, mutta niin Suomen laki tällä hetkellä määrää. Jatkossa korkein oikeus ja viime kädessä Euroopan Yhteisön tuomioistuin voivat linjata lain tulkintaa uusiksi. Jos yksikin kokonainen verkkosivusto estetään nyt tai tulevaisuudessa pelkästään poliisin epäilyjen perusteella, on se yksinkertaisesti sensuuria. Jostain syystä silloin tulevat elävästi mieleen Pohjois-Korea, Kiina ja Turkki.

Ai miksikö? No, juttuvarkauksia, joista verkkomediaa nyt syytetään, on tapahtunut myös kotimaisissa iltapäivälehdissä, mutta poliisi ei ole vaatinut niiden koko verkkosivuja suljettavaksi. Kiihottamista kansanryhmää vastaan on tapahtunut jopa suomalaisen kansanedustajan toimesta, mutta poliisi ei silti ole vaatinut koko blogia suljettavaksi. Törkeitä kunnianloukkauksia tehdään verkossa ja somessa päivittäin satoja, mutta poliisi ei ole vaatinut esimerkiksi Facebookia ja Twitteriä suljettavaksi. Rahankeräysrikoksia tapahtuu vähintään viikoittain Facebookissa ja blogeissa, mutta poliisi ei ole vaatinut niitä suljettavaksi. Sosiaalinen media on laitonta uhkapelimainontaa pullollaan, mutta poliisi ei ole vaatinut niitä suljettavaksi.

Miten olisi mahdollista, että näistä samoista – vasta epäilyksen tasolla olevista – teoista onnistuttaisiin nyt estämään Espanjasta käsin ranskalaisella serverillä pyöritettävä suomenkielinen verkkosivusto? Jos näin kävisi pelkästään poliisin ilmoittamien epäilyjen perusteella, niin Suomessa avataan samalla portit loputtomalle sensuurille. Kuka tahansa poliisi voisi jatkossa keksiä mistä tahansa verkkosivustosta tai blogialustasta samanlaiset epäilyt kuin nyt käsittelyssä olevasta verkkosivustosta, ja tuomioistuin voisi estää verkkosivuston ilman lainvoimaista tuomiota rikoksista. Tällaista tilannetta ei voi yhdessäkään sivistysvaltiossa olla olemassa, sillä ensin täytyy vahvistaa rikoksen tapahtuminen ja vasta sitten määrätä teosta Suomen laissa määritelty rangaistus. Jokaisella verkkomedialla on päätoimittaja, joka on vastuussa verkkosivuston julkaisuista. Tässäkin tapauksessa tuo henkilö on tiedossa.

Poliisin tehtävä on suorittaa epäillyistä rikoksista esitutkinta parhaalla mahdollisella tavalla ja saattaa asia sen jälkeen syyttäjän arvioitavaksi. Vasta mahdollisessa oikeudenkäynnissä tuomioistuin määrittelee onko rikosta tapahtunut vai ei ja voidaanko joitain yksittäisiä sivuja estää vai ei. Tässäkin tapauksessa pitäisi nyt keskittyä varsinaisen ongelman korjaamiseen, eikä sen tilapäiseen paikkaamiseen helposti irtoavilla laastareilla. Poliisin tulisi keskittää jo valmiiksi heikot resurssinsa siihen, että verkkosivuston juttujen tekijät saadaan mahdollisimman nopeasti oikeuden eteen vastaamaan teoistaan.

Uskon tosin itse, että poliisin estovaatimuksen ainoa todellinen pointti on yrittää osoittaa kansalaisille, että poliisi edes näyttää yrittävän tehdä jotain kohutun verkkosivuston suhteen. Myös viranomaisilla täytyy nimittäin olla tiedossa, että sensuuri ei kuulu sivistyvaltioon ja että verkkosivustoa ei koskaan voida torpata kokonaan. Ei edes tuomioistuimen päätöksellä. Jos tämä verkkosivusto joskus estettäisiin, niin se ilmestyisi seuraavana päivänä takaisin hieman eri osoitteessa. Seurauksena olisi loputon ralli ja valtavat kustannukset yhteiskunnalle.

Summa summarum: Tämä nyt käsittelyssä oleva tapaus täytyy ottaa Suomessa erittäin vakavasti ja kaikki verkkosivuston mahdolliset rikkomukset ja rikokset tulee tutkia kunnolla ja sen jälkeen käsitellä tuomioistuimessa. Tämä kaikki tulee kuitenkin sivistysvaltiossa tehdä by-the-book, ja kirjassa ei ole mukana poliisin epäilyjen pohjalta tapahtuvaa sensuuria. Turkissa ehkä, mutta ei Suomessa. Jos käräjäoikeus käsittelee tämän asiakokonaisuuden vaikkapa huomenna tarpeeksi laajaasti ja antaa sen jälkeen esimerkiksi välituomion rikosten tapahtumisesta, niin verkkosivuston estäminen asettuu taas aivan uuteen valoon ja on nähdäkseni mahdollista.

Lue lisää: Rikokset voidaan piilottaa – tai ratkaista (EFFI)

PS: Jos joku kyseisen verkkosivuston toimituksesta lukee tämän kirjoituksen, niin pyydän kunnioittavasti, että ette mainitsisi tästä verkkomediassanne. Tässä kirjoituksessa ei nimittäin ole kyse verkkosivustosta, vaan yleisemmin internetin sensuurista Suomessa.

Photo credit: Photopin.com via photopin (license)

Laput pois silmiltä, poképelkurit!

Ihmisellä on luontainen taipumus vähätellä asioita, joita se ei ymmärrä. Tämä vanha totuus on noussut taas ajankohtaiseksi Pokemon Go -pelistä syntyneen ilmiön myötä. Moni aikuinen pitää Pokémon-villitystä typeränä, vaikka eivät ole sitä edes kokeilleet. Peli on tehnyt sen mitä maailmalla on yritetty turhaan viimeiset 30 vuotta. Se on saanut kymmenet miljoonat ihmiset pelikonsolien äärestä ja ulos liikkumaan. Samaan ei ole kyennyt yksikään digiajan keksintö.

Kirjoitin blogissani juuri ennen pelin Suomen julkaisua siitä miten peli tulee muuttamaan maailmaa nopeammin kuin mikään muu keksintö koskaan ennnen koko maailmanhistoriassa. Nyt kirjoituksesta on kulunut 10 päivää. Tuona aikana Suomi ja koko muu maailma on tosiaan muuttunut – ja mielestäni merkittävästi parempaan suuntaan. Maailmaan on nimittäin syntynyt täysin uusi pelikulttuuri, joka on saanut lapset, nuoret ja aikuiset ulos neljän seinän sisältä ja suuntaamaan kaduille ja puistoihin liikkumaan yhdessä ja erikseen. Valtaosa pelaajista on viime päivinä liikkunut ulkona enemmän kuin koko elämänsä aikana.

Facebook-kaverini ovat kertoneet muun muassa kuinka 14-vuotias poika ryhtyi ajamaan polkupyörällä kymmeniä kilometrejä päivittäin, kuinka kuusivuotias vei perheensä 10 kilometrin kävelylenkille, kuinka alakouluikäiset lapset vaativat vanhempiaan kävelylle useasti päivässä ja kuinka lapset ovat tutustuneet pelin myötä omaan asuinympäristöönsä paremmin kuin koskaan aiemmin. Tammerfesteillä näin eilen useita perheitä, jotka liikkuivat kaupungin keskustassa pelihahmoja etsien ja hauskaa näytti olevan.

Nämä ovat vain pieniä otteita siitä mitä yksi kännykkäsovellus on saanut aikaan parissa viikossa. Eilen kirjoitin Facebookissa tapauksesta, jossa arviolta kuusivuotias poika oli isänsä kanssa ulkona kävelyllä tihkusateesta huolimatta. Poika seurasi kännykästä tarkkaan minne heidän täytyy mennä ja isä käveli pojan vieressä jutustellen niitä näitä. Olisivatko he lähteneet kävelylle ilman tätä peliä?

Joku Pokemonia sydämensä pohjasta inhoava aikuinen voisi nyt kertoa mitä väärää on siinä, että vanhemmat ja lapset on saatu viimeinkin liikkumaan yhdessä ja että lapset tuntevat ylpeyttä voidessaan opastaa vanhempiaan pelimaailmassa kaupungin kaduilla. Voiko tosiaan olla jotain väärää siinä, että lapset on saatu ensimmäistä kertaa 30 vuoteen pois pelikonsolien äärestä ja ulos liikkumaan?

Kännykkä kädessä ei tee kävelylenkeistä ja perheen yhteisestä ajasta automaattisesti huonoa, koska elämme 2000-lukua ja mobiililaitteet kuuluvat nykyisin olennaisena osana meidän jokaisen elämään. Takavuosina oikeaksi ja hyödylliseksi liikunnaksi miellettiin lähinnä vain juoksu, pesäpallo ja murtomaahiihto. Liikunta ei tuolloin ollut kunnon liikuntaa, ellei hiki virrannut ja vitutuskäyrä noussut. Valtaosa Pokemonia kritisoivista näyttää elävän yhä tuolla henkisellä 1980-luvulla, jossa voidaan vielä määritellä mikä on oikeaa liikuntaa ja mikä väärää liikuntaa. Aivan kuin toisissa lajeissa tapahtuva liikkuminen olisi jotenkin toisarvoista kuin toisissa. Olen itse aina kuvitellut, että ihmiselle on lajista riippumatta hyväksi, että rasva palaa ja kunto nousee.

Pokemon Go -pelin huuma hiipuu kyllä aikanaan, mutta silloin on jo markkinoilla useita uusia lisätyn todellisuuden hittipelejä. Tällä ilmiöllä on näin ollen suurempi positiivinen vaikutus kansanterveyteen kuin yksikään nykyinen kriitikko osaa edes kuvitella. Suurempi kuin millään muulla digiajan keksinnöllä. Lähitulevaisuudessa joku asiantuntija saa toivottavasti laskettua keskiarvon siitä miten paljon Suomen veronmaksajat hyötyvät Pokemon-liikunnan myötä syntyvistä terveydenhuollon säästöistä.

Osa peliä kritisoivista perustelee näkemystään sillä, että joku pelaaja on ollut jäädä auton alle ja kuinka pelaajat eivät katso kaduilla eteensä. Huono käytös liikenteessä ei koskaan johdu pelistä, vaan aina yksilöstä. Takavuosina samanlainen äänekäs keskustelu käytiin myös korvalappustereoista, joiden kieltämistä vaadittiin liikenneturvallisuuden perusteella.

Sitten kriitikot avasivat silmänsä ja katsoivat peiliin.

Kuinka nopeasti maailma voi muuttua? Pokemon Go teki sen viikossa

Elämme vuonna 2016 ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa tilanteessa, jossa on syytä heittää romukoppaan kaikki mitä olemme tienneet kehityksestä ja sen nopeudesta. Mooren laki on toiminut tähän saakka kuin kello, mutta nyt sekin on jäämässä jälkeen ensimmäistä kertaa koskaan. Historia ei ole aiemminkaan ollut tae tulevasta, mutta nyt kaikki siihen liittyvät rajoittuneisuudet on syytä unohtaa, jos haluaa pysyä kärryillä siitä mitä maailmassa tapahtuu.

Maailma ei nimittäin ainoastaan voi muuttua, vaan konkreettisesti muuttuu nopeammin kuin kukaan on aiemmin osannut edes hurjimmissa päiväunissaan kuvitella. Edes tulevaisuudentutkijat eivät ole koskaan ennustaneet näin nopeaa muutosta tapahtuvaksi.

Tasan viikko sitten sitten 7.7.2016 koko maailmassa vain harvat ihmiset olivat kuulleet lisätystä todellisuudesta, sillä se oli teknologiahenkisten knoppisana, jolla pyrittiin lähinnä pätemään kampaviineripalavereissa. Tavalliset ihmiset eivät olleet koskaan kuulleet koko termiä tai eivät olleet sitä ainakaan ymmärtäneet. Tasan viikko sitten tapahtui kuitenkin jotain mullistavaa, kun Pokemon Go julkaistiin ja maailma muuttui viikossa enemmän kuin viimeksi kuluneessa vuodessa. Vain hetki ennen tämän tekstin kirjoittamista uutisoitiin, että Android-laitteissa (graafi) Pokemon Go on ohittanut päivittäisessä käyttäjämäärässä Twitterin, Snapchatin ja Google Mapsin.

YHDESSÄ VIIKOSSA!!!!

Lisätty todellisuus iskeytyi nyt tosielämään kertalaakista ja näyttävästi sekä nopeammin kuin mikään uusi teknologia, peli tai sovellus koskaan aiemmin. Yhtäkkiä miljoonat ihmiset kaikkialla maailmassa kulkevat lisätyn todellisuuden parissa mobiililaitteet käsissään pitkin katuja pelaamassa maailman suurinta peliä, josta juuri kukaan ei ollut viikko sitten kuullutkaan.

Yhdysvalloissa on raportoitu teinien odottamattomasta käytöksestä, kun he ovat yllättäen ja vastoin kaikkia odotuksia liikkuneet tuntikausien ajan ulkoilmassa kipeyttäen samalla tottumattomat jalkansa. Nuoria sohvaperunoita on yritetty saada jo vuosikymmenien ajan kaikin keinoin pois pelikonsolien ääreltä ja ulos harrastamaan. Nyt se onnistui muutamassa päivässä. Se on vain silmänräpäys historiassa, mutta tuossa ajassa teinit ympäri maailmaa saatiin kertaheitolla liikkumaan ulkona. Hittipelin kansanterveydellinen vaikutus on jo nyt todella merkittävä kaikkialla maailmassa.

Pokemon Go ja sen pelimaailma ovat päätyneet viikon sisään myös Suomessa jo kaksi kertaa television pääuutisiin, vaikka peliä ei ole vielä edes julkaistu Suomessa. Pelin vaikutukset näkyvät positiivisesti tosielämässä monin eri tavoin. Esimerkiksi Gigantti tiedotti tänään, että kännyköiden virtalähteet on viety käsistä Pokemon Go -pelaajien tarpeisiin. Niiden myynti on räjähtänyt VIIKOSSA peräti 700 prosentin kasvuun jo yksin Gigantissa, ja kun päälle tulevat vielä Verkkokauppa.comit ja muut vähittäismyyjät, niin pelimaailman mullistus näkyy konkreettisesti myös paikallisessa liiketoiminnassa. Eikä peliä tosiaan ole vielä edes julkaistu Suomessa.

Kuvitelkaa miten käy, kun peli julkaistaan maailmanlaajuisesti.

Nintendon markkina-arvo on tätä kirjoitettaessa kasvanut hittipelin ansiosta viikossa uskomattomat 12 miljardia dollaria, eikä osakekurssin nousulla ole rajaa. Pelkkä arvonnousu on yli kaksi kertaa enemmän kuin Microsoft maksoi taannoin Nokian matkapuhelimista. Nokian puhelinbisnestä rakennettiin 1980-luvulta saakka ja siihen panostettiin miljardeja euroja ja tuhansia vuosia miestyötunteja. Pokemonin tuotantokustannukset olivat tuosta todennäköisesti korkeintaan promillen luokkaa.

Vuonna 2005 erään sittemmin jo lopetetun nuorten aikakauslehden päätoimittaja totesi paneelikeskustelussa, ettei internet ole uhka painetulle lehdelle. Vuonna 2012 toimitusjohtaja Heikki Rotko julisti haastattelussa Maikkarin ”potkivan Netflixiä munille”. Yksikään isoista media-alan yhtiöistä ei 2000-luvun alussa ymmärtänyt internetin merkitystä media-alalle, ja niistä jokainen sai sittemmin toistella YT-neuvottelujen yhteydessä mantraa ”median murroksen yllättävyydestä”. Samalla pienet ja aikaansa seuraavat toimijat kaappaavat markkinoita hitailta jäteiltä. Terveen kehityksen ylenkatsomisella ei ole koskaan menestytty. Vastaavia esimerkkejä riittää nimittäin jokaiselta toimialalta.

Aikansa seuraaminen ja sen vaikutusten arviointi tulisi kuulua jokaisen toimitusjohtajan päätehtäviin, sillä ilman oikeanlaisia kiikareita yritys kuin yritys jämähtää paikoilleen edellä mainituin tuloksin. Jonkun täytyy ottaa vastuu kiikareista ja niiden käytöstä. Aikansa seuraaminen vaikeutuu koko ajan, kun muutosvauhti vain kasvaa päivä päivältä. Ehkä juuri siksi aivan liian moni johtaja kulkee nykyisin tietoisesti laput silmillään, koska eivät itse enää ymmärrä kehitystä eivätkä tiedä miten kehitys tulisi adaptoida omaan liiketoimintaan. Silloin on aika luovuttaa kapula nuoremmille.

Piti Pokemon Go -pelistä tai ei, niin sen valtaisa menestys on osoittanut, että teknologia ja kehityksen nopeus eivät tule enää koskaan olemaan entisellään. Kaikki tähänastiset oletukset uusien teknologioiden ja sovellusten läpimurron nopeudesta täytyy heittää roskakoriin, sillä viimeisen viikon aikana maailma on muuttunut pysyvästi. Parissa kuukaudessa se tulee muuttumaan vielä merkittävästi enemmän. Seuraava mullistus voi vallata maailman viikon sijaan jo parissa päivässä.

Pitäkää mielenne avoimina kehitykselle ja varokaa Pokemon-pelaajia liikenteessä.

Huonoa musiikkia vai huonoja kuulijoita?

Musiikki ja musiikkimaku on jokaisen ihmisen henkilökohtainen asia, ja omiin mieltymyksiin vaikuttaa mittaamattoman moni asia ihmisen koko elämässä. Siksi artisti ei koskaan saisi lähteä julkisesti kritisoimaan kansalaisten musiikkimakua, sillä vääjäämättä kritiikki osuu myös omiin faneihin. Lukemattomia hittejä takonut Chisu kritisoi kuitenkin tänään Ilta-Sanomissa nykyisiä listahittejä kovin sanoin.

Sävelletty musa on tällä hetkellä hakusessa. Tällä hetkellä biiseissä mennään aika lailla tuotanto edellä – nyt kikkaillaan enemmän erilaisilla soundeilla. Kuuntelin just pari päivää sitten Spotifyn top-50 -listan ja musta tuntui ehkä seitsemännen biisin aikana siltä, että jos joku laulaa vielä kännäämisestä ja bailaamisesta, niin mä kuolen. Tämä on tosi jännää aikaa, koska oman sukupolveni – ja niin voi jo sanoa – musantekijät alkavat olla aika hädässä. Että voiko tässä enää säveltää mitään, vai pitääkö vaan kikkailla samplejen kanssa?
– Chisu Ilta-Sanomissa 12.7.2016

Tällaisia avautumisia on kautta aikojen totuttu näkemään pääasiassa uransa ehtoopuolelle olevilta artisteilta, joiden tuorein levy on flopannut ja jotka eivät ole enää halunneet tai kyenneet seuraamaan koko ajan muuttuvia hittikaavoja. Keikkakalenteri ei ole ehkä enää täyttynyt kulta-aikojen tahtiin ja festarivetoja ei ole tullut odotetusti. Yleensä tätä kritiikkiä on kuultu lähinnä ikääntyneiltä iskelmätähdiltä. Viime päivinä vuorossa ovat kuitenkin olleet myös pitkän linjan hittiartistit Chisu ja Michael Monroe.

Molemmat artistit ovat tehneet ja tekevät edelleen hienoa musiikkia. Chisulla on alla pitkä ja upea hittiputki, jollaisesta valtaosa artisteista saa vain unelmoida. Nyt kun hittikaava on vaihteeksi hieman hakusessa, niin pitkän linjan artistin tulisi joko muuttua rohkeasti trendien mukana Jari Sillanpään ja Kaija Koon tavoin tai sitten pitää sama tuttu linja ja uskoa ihmisten vielä löytävän hänen materiaalinsa.

Nykyisin Spotifyn, YouTuben ja vastaavien ansiosta tarpeeksi hyvä musiikki nousee aina listoille, sillä radioiden musiikkipäälliköt eivät enää sanele yksin mitä suomalaiset kuuntelevat. Sen tietävät ne suomalaiset hittiartistit, joiden jättisuosio on noussut yksinomaan keikoilta ja verkosta kokonaan ilman radiosoittoa. Jos oma musiikki ei näy listoilla laajasta fanipohjasta huolimatta, niin ehkä vika on musiikissa.

Musiikki on taidelaji, jossa ei ole olemassa hyvää eikä huonoa. On vain musiikkia ja ihmisten subjektiivisia mielipiteitä musiikista – samoin kuin esimerkiksi kuvataiteessa. Joku pitää spermaa tehosekoittimessa hyvänä taiteena ja toinen taas ei. Von Hertzenin levytetyt bänditreenit ovat musiikkia siinä missä nykyiset jättihititkin.

Suuri yleisö äänestää vapaasti jaloillaan mitä on milloinkin listoilla, eli mikä on kulloinkin tilastollisesti hyvää musiikkia. Nykyisin soundikikkailu ja suorabiittinen EDM ovat listoilla Se Juttu, kuten Chisu aivan oikein kertoo. Tekeekö silti musiikista paskaa se, että kappale ei ole niin sanotusti ”sävelletty oikeasti”? Ei tee. Joskus vain käy niin, että artisti ei ole itse hetkeen löytänyt uusia hittejä, ja peilikuvan sijaan tilanteesta on helpompi syyttää yleisön musiikkimakua.

Ja sitähän Chisu tässä syyttää. Yleisöä.

Anteeksi, puhelinmyyjät.

Rauhallinen koti-iltani keskeytyi taannoin iltakahdeksalta puhelimen soidessa. Puhelu tuli tuntemattomasta numerosta, mutta vastasin siitä huolimatta. Ärtymys oli kuitenkin melkoinen, kun toisessa päässä ryhdyttiin latelemaan suoralta kädeltä erään aikakaudehden myyntijagonia. Löin soittajalle luurin korvaan, kuten kymmeniä kertoja aiemminkin.

Vaimoni ihmetteli käyttäytymistäni ja esitti relevantin toteamuksen: ”Soittaja yritti ansaita elantoaan tekemällä töitä iltaisin. Ehkä siellä oli joku yksinhuoltajaisä, joka tekee kahta työtä elättääkseen perheensä.” Tämä pysäytti minut toden teolla. Vuosia sitten valitsemani toimintatapa kadutti välittömästi, sillä huomasin miten moukkamaisesti olinkaan toiminut. Ja kaiken lisäksi oma toimintani oli vastaan kaikkea sitä mitä itse olen kovasti julistanut.

Suomessa jokainen työtä haluava saa aina työtä. Aina. Kysymys on ainoastaan siitä onko ihmisellä halua poistua omalta mukavuusalueeltaan vai jäädä yhteiskunnan elätiksi. Iltaisin ihmisille soittelevista puhelinmyyjistä moni lienee juuri niitä ihailemiani ihmisiä, jotka sossurahojen turvin kotona kattoon räkimisen sijasta ovat ottaneet itseään niskasta kiinni ja tekevät jotain konkreettista elantonsa eteen.

Ihminen voi kuitenkin muuttua. Tuolle kyseiselle puhelinmyyjälle yritin soittaa heti takaisin, mutta ahkeralla myyjällä oli kuitenkin jo seuraava soitto käynnissä. En olisi tilannut kyseistä lehteä, mutta olisin pahoitellut puhelun yllättävää katkeamista. Tuosta illasta on nyt jokunen viikko aikaa, ja sen jälkeen olen keskustellut jokaisen minulle soittaneen puhelinmyyjän kanssa lyhyesti muutaman sanan ja ilmoittanut kohteliaasti ”Ei kiitos.”

Puhelinmyyjältä ei tarvitse olla tilaamassa mitään toimiakseen sivistyneesti ja inhimillisesti. Siellä joku tekee vain työtään ansaitakseen elantoaan. Anteeksi, että olen toiminut moukkamaisesti. Olen jo muuttanut tapani.

Kolumni on julkaistu Tamperelainen-lehdessä 9.12.2015

Black Friday -tavaramerkkiin ei ole yksinoikeutta

Kirjoitin tästä aiheesta iltapäivällä ilman tietoa, että Taloussanomat olisi tekemässä siitä juttua vielä samana päivänä. Marcus Grönholmin MG Properties -yritys omistaa siis vuonna 2012 rekisteröidyn tavaramerkin ”Musta Perjantai, Black Friday” luokassa 35, joka kattaa vähittäismyynnin, mainonnan ja markkinoinnin. Eli juuri ne luokat, joissa tunnusta käytetään yleisesti kautta maailmaa. Nyt Grönholm valittaa Taloussanomissa, että monet suomalaiset kauppaketjut käyttävät hänen tavaramerkkiään ilman lupaa. Rallitähti paljastaa samalla lähettäneensä asiasta jopa kieltokirjeitä kauppaketjuille.

Taloussanomien juttu.

Tavaramerkki tuo haltijalleen yksinoikeuden käyttää ko. tunnusta tiettyjen tavaroiden tai palvelujen kaupallisena tunnuksena. Tavaramerkeissä on kuitenkin olemassa niin sanottu vapaana pitämisen tarve, jota käytettiin taannoin minun paljastettuani Staran artikkelissa, että eräs suomalainen yksityishenkilö oli rekisteröimässä hymiöt tavaramerkeikseen ja että PRH oli jo hyväksynyt nämä rekisteröinnit. Staran juttu muutti kuitenkin asian ja rekisteröintejä vastaan tehtiin ennätysmäärä väitteitä. Lopulta KHO vahvisti, että hymiöitä ei voi rekisteröidä. Samaa pykälää voidaan soveltaa myös tavaramerkkiin ”Musta Perjantai, Black Friday”, joka on nyt virallisesti Grönholmin yrityksen omistuksessa.

Staran hymiöjuttu.

Vaikka MG Properties on rekisteröinyt tavaramerkin Suomessa ja PRH on hyväksynyt rekisteröinnin, ei rekisteröinti välttämättä tuota mitään yksinoikeutta kenellekään. Asian todellinen laita punnitaan vasta, jos merkinhaltija haastaa jonkun tavaramerkin käyttäjistä käräjille ja jos haastettu nostaa vastakanteen merkin kumoamiseksi mainitsemastani syystä. Väitän, että MG Properties ei tule viemään yhtään tapausta oikeuteen. Jos vie, niin lupaan olla itse paikalla seuraamassa oikeudenkäyntiä, sillä siitä tulee erittäin mielenkiintoinen ja todennäköisesti melko nopea. Indikaatiota tuloksesta antaa ehkä se, että vuonna 2012 tavaramerkki meni rekisteriin, mutta vuonna 2013 ”Black Friday Finland” ei enää mennytkään.

Black Friday tavaramerkit
Black Friday tavaramerkit

Grönholm ei suinkaan ole keksinyt ”Musta Perjantai, Black Friday” -tunnusmerkkiä, sillä Black Friday -nimen keksivät 1960-luvulla yhdysvaltalaiset poliisit, jotka päivittelivät Kiitospäivän jälkeisen suositun shoppailupäivän valtavia ruuhkia. Yhdysvalloista termi on levinnyt koko maailmaan ja muodostunut erään teemapäivän vakiintuneeksi termiksi. Tilanne on sama kuin että saisin puolivahingossa rekisteröityä tavaramerkit Movember, Oktoberfest*, Aprillipäivä tai Isänpäivä. Rekisteriin ne voi toki saada, jos ja kun PRH:ssa käsittelijänä toimii joku vastavalmistunut harjoittelija. Yhtä nopeasti ne saa kuitenkin kumottua tuomioistuimessa.

Grönholmin vertaus Stockmannin Hullut Päivät -tavaramerkkiin on kuin vertaisi tunnusmerkkejä ”kännykkä” ja ”Nokia” toisiinsa. Tosin sillä twistillä, että ”kännykkä” oli alunperin Nokian rekisteröimä tavaramerkki kunnes muuttui tavaramerkistä yleissanaksi. Hullut Päivät on Stockmannin keksimä tavaramerkki, eikä maailmanlaajuisesti kymmeniä vuosia tunnettu teemapäivä. Lisäksi Grönholmin tavaramerkki on kokonaisuus ”Musta Perjantai, Black Friday” eikä siis yksin ”Musta Perjantai” tai ”Black Friday”. Suutari pysyköön lestissään.

Huomenna siis Musta Perjantai, Black Friday!

Shop til’ You Drop.

*) Oktoberfestin lisäsin kirjoitukseen syksyllä 2016, kun Hartwall ilmoitti muille panimoille omistavansa sen tavaramerkin. Tilanne on siinä samankaltainen kuin Grönholmin tapauksessa. Päivän Lehti kirjoitti aiheesta artikkelin ja haastatteli juttua varten myös minua. Lue artikkeli tästä.