Suomi on yhä digiaikakauden dinosaurus

Kirjoitin kaksi vuotta sitten Tamperelainen-lehden kolumnistina otsikolla ”Kun Suomi kehityksen kelkasta putosi” siitä miten monet suomalaiset päättäjät elävät yhä edelleen harhaa, jossa he kuvittelevat – ja juhlapuheissaan julistavat – maamme olevan jotenkin erityinen digiaikakauden toimija. Ikävä kyllä todellisuus ei aina vastaa juhlapuheita.

Meillä Suomessa esimerkiksi peliosaaminen on maailman huippuluokkaa. Suomessa on niiden lisäksi kehitetty monia tekniikoita ja verkkopalveluja, jotka olisivat olleet maailmanluokan hittejä, mutta kivikaudella oleva lainsäädäntömme varsinkin tekijänoikeuksien suhteen on torpannut valtavan määrän kansainvälisesti merkittäviä innovaatioita. Itse asiassa on tragikoomista edes juhlapuheissa peräänkuuluttaa ja ylistää suomalaisia innovaatioita niin kauan kuin meidän lainsäädäntömme torppaa niitä yksi toisensa jälkeen.

Monet erityisesti Yhdysvalloissa läpi lyöneet digipalvelut ovat toki sielläkin joko rikkoneet lakeja tai ainakin venyttäneet niiden rajoja, kunnes kasvaneen suosion myötä lakeja on ollut lopulta pakko muuttaa. Suomessa vastaava ei ole mahdollista, koska by-the-book on täällä kuin uskonto ja tuomioistuin ehtii torpata aidosti edistykselliset rajoja rikkovat innovaatiot ennen kuin ne saavat mahdollisuuden kansainvälistyä ja saada sitä kautta oikeutuksen.

Mainitussa kolumnissani nostin esiin case-esimerkkeinä varsinkin kirjojen vuokrauspalvelu BookaBookan sekä TVkaistan, joka oli toimivuudeltaan aivan ylivoimainen digiboksi netissä. Varsinkin jälkimmäisen tapauksen jälkimainingit lyövät edelleen.

Syy tähän kirjoitukseen on Elisa Viihteeseen liittyvä tuore tapaus. Suomen kivikaudella olevan lainsäädännön takia palvelun asiakkaat eivät saa vuonna 2017 vapaasti käyttää verkossa sijaitsevaa digiboksia, vaan sieltä pyyhitään yli kaksi vuotta vanhat tallenteet. Miten on mahdollista, että internet on edelleen tekijänoikeuksien iso paha susi eikä arkipäiväinen palvelualusta siinä missä telkkarin vieressä oleva harmaa muovilaatikko.

Arkadianmäki, nyt viimein järki käteen.

Eduskunnassa on onneksi muutamia nettiaikakauden ilmiöt tuntevia ja niiden päälle ymmärtäviä kansanedustajia. Toivon, että muun muassa Harri Jaskari, Sofia Vikman, Jaana Pelkonen ja Antero Vartia saisivat vakuutettua digireliikit siitä, että Suomi pitäisi viimein saada 2000-luvulle.

Hyvästi työpaikat – muutosvastarinta on turhaa

Totesin pari vuotta sitten, että Suomesta ja kaikista muista länsimaista tulee katoamaan digitalisaation ja robotisaation myötä 30 prosenttia kaikista työpaikoista, koska jokainen automatisoitavissa oleva työpaikka annetaan jatkossa koneille (mm. Tamperelainen-lehti 28.10.2015) Pari vuotta sitten tuo väite oli vielä melko radikaali, ja monet vanhemman polven ihmiset hymähtelivät sille selvästi ärtyneesti, sillä he pitivät sitä arroganttina provosointina. Reaktiot olivat täsmälleen samat 2000-luvun alussa, kun kerroin media-alan päättäjille internetin mullistavan koko alan.

Kirjoituksen juttukuvassa nähdään 1950-luvun auto, jonka kuvasin taannoin Kuuban Havannassa. Noiden autojen korjaajilla riittää työtä vielä pitkään, sillä yli 60 vuotta vanhoista autoista ei juuri teknologiaa tai tekoälyä löydy.

Viimeksi kuluneen parin vuoden aikana olen kuitenkin muuttanut mieltäni työpaikkoihin liittyvästä väitteestä, sillä arvioni näyttää osuneen selvästi harhaan. Kehitys on ollut selvästi nopeampaa kuin itse uskalsin odottaa. Katoavien työpaikkojen määrä tulee nimittäin olemaan edellä mainittujen syiden vuoksi tuo mainittu 30 prosenttia, mutta toinen kehitysaskel tulee viemään lisäksi toiset 20 prosenttia. Näkemykseni mukaan Suomesta katoaa pitkällä tähtäimellä puolet nykyisistä työpaikoista. Uusia toki tulee tilalle, mutta ne korvaavat vain murto-osa katoavista.

Jälkimmäiset 20 prosenttia Suomen työpaikoista vievä kehitysaskel on tekoäly. Kaksi vuotta sitten en itsekään osannut odottaa miten nopeasti alalla edettäisiin, sillä kehitysnopeus on vain kiihtynyt kiihtymistään. Teslan perustaja Elon Musk ystävineen ei ole turhaan maalaillut kauhukuvia siitä, että ihmisen ei pitäisi antaa koneiden muuttua meitä fiksummiksi ennen kuin osaamme varmasti hallita niitä. Koneiden oppiessa opettamaan itseään ihminen jää jalkoihin. Laitetaan kuitenkin tämä sinänsä relevantti spekulaatio vielä syrjään ja otetaan vilkaisu Suomen työmarkkinoihin tulevaisuudessa.

Suomessa on ollut jo pitkään vallalla kahtiajako, jossa olemme jakautuneet hyvin eri mieltä tulevaisuudesta oleviin ryhmiin. Vedän ryhmien rajan tarkoituksella ja hieman provosoiden 50 ikävuoteen sekä aikaansa seuraaviin ja seuraamattomiin ihmisiin. Poikkeukset tietenkin vahvistavat tämän.

Aivan samanlainen kahtiajako oli nähtävissä myös 2000-luvun alussa, kun internet alkoi tehdä tuloaan ryminällä. Vanhoissa mediataloissa reliikkijohtajat eivät kyenneet näkemään, että internet muuttaisi koko bisneksen. Vasta vuonna 2009 alkoi kuulua ensimmäisiä hätähuutoja siitä kuinka ”median murros yllätti”, ja sittemmin sama virsi jatkui vuodesta toiseen. Tämä tapahtui vain siksi, että johtajilla ei ollut kykyä nähdä ajoissa alan tulevaisuutta ja jo käynnissä ollutta kehitystä. Tilanne on nyt vuonna 2017 täsmälleen sama työmarkkinoiden kanssa. Tulossa on nyt vähintään yhtä suuri muutos kuin aikoinaan teollistumisen myötä, ellei jopa suurempi.

Ammattiyhdistysten päättäjät eivät kykene hahmottamaan mitä on tulossa, ja siksi ne eivät halua ajatella skenaarioita  siitä mitä kehitys tulee tekemään työmarkkinoille. Nyt käynnissä oleva kehitys on vanhan koulukunnan ja muutosvastarinnan ihmisille punainen vaate alalla kuin alalla. Tuo vaate on tullut ja tulee jatkossakin todella kalliiksi, sillä vain aikaansa seuraavat voivat hyötyä kehityksestä. Kahvipöytäkeskusteluissa kuulee usein todettavan, että esimerkiksi palvelutoimintoja ei voida ulkoistaa roboteille, ja että siksi asiakapalvelu tulee olemaan ihmisten hoidettavana hamaan tulevaisuuteen. Nyt seuraa juonipaljastus: Ei tule olemaan.

Tekoäly tulee sadan prosentin todennäköisyydellä syrjäyttämään asiakaspalvelun varsinkin kaikkein helpoimmissa tehtävissä, mutta ajan kanssa algoritmit tulevat haastamaan ihmisen myös vaikeammissa tehtävissä. Kun asiakaspalvelua hoitavalla koneella on saatavissa kaikki maailman vapaa data, niin ihmisellä on vaikea yrittää kilpailla sen kanssa. Hymy ei välttämättä riitä, kun asiakas haluaa vastauksia. Vielä vuonna 2017 saamme toki olla melko rauhallisin mielin, kunhan vain olemme hyvissä ajoin tietoisia siitä mikä meitä tulevaisuudessa odottaa. Todellinen show alkaa nimittäin sinä päivänä, kun tekoäly nousee samalle tasolle ihmisen kanssa, eli ihminen ja kone saavuttavat singulariteetin. Siihen ei välttämättä mene enää kovin pitkään.

Tuhannet suomalaiset käyttävät jo nyt päivittäin tekoälyä huomaamatta sitä ehkä itsekään. Tänäänkin tuhannet suomalaiset ja kymmenet miljoonat ihmiset ympäri maailmaa ovat keskustelleet esimerkiksi Applen Sirin tai Amazonin Echon kanssa ja kyselleet siltä vaikkapa säästä, kalenterimerkinnöistä, elokuvateatterin näytösajoista tai työmatkan ruuhkista. Siri ja Echo ovat juuri niitä aihioita, jotka kehittyvät jatkossa ihmisten henkilökohtaiseksi avustajaksi. Jo tänä päivänä tekoäly toimii myös tutkijoiden assistenttina (Iris AI) ja jatkossa se tulee tekemään tieteellistä tutkimusta itsenäisesti ilman ihmisen apua. Jo tänä päivänä tekoäly kirjoittaa kokonaisia uutisartikkeleita esimerkiksi Yleisradion uutisiin täysin ilman ihmistä. Tekoäly on tällä hetkellä lapsen tasolla, mutta se kehittyy aikuisen ihmisen tasolle nopeammin kuin lapsi kasvaa aikuiseksi.

Suomi tulee viimeistään 10 vuoden kuluttua tilanteeseen, jossa henkilökohtaiset tietokoneemme ottavat meidän puolestamme yhteyden asiakaspalvelun tietokoneisiin, ja ne yhdessä ratkaisevat arkipäivän ongelmiamme oli kyse sitten operaattorin asiakaspalvelusta, pizzatilauksesta tai robottiauton kutsumisesta kotiovelle paikasta toiseen liikkumista varten. Silloin monien suomalaisten työntekijöiden tehtävä on enää valvoa, että koneet suorittavat työnsä hyvin. Esimerkiksi kauppojen kassahenkilöstön voisi vaihtaa jo tänä vuonna koneisiin. Äskettäin esiteltiin nimittäin teknologia, jossa asiakas kävelee kauppaan, ottaa hyllyistä haluamansa ja kävelee ulos kaupasta. Maksu veloitetaan automaattisesti, eikä kassoja enää tarvita.

Mitkä alat tulevat sitten pitämään työpaikkansa vuosikymmeniä? Tähän kysymykseen olemme yrittäneet keksiä jo pitkään vastausta sitä kuitenkaan löytämättä. Ihminen haluaa jatkossakin olla tekemisissä toisten ihmisten kanssa, joten muille ihmisille käsillä tehtävät työt lienevät kaikkein pitkäikäisimpiä. Koneiden on lisäksi vaikea oppia tunteita ja small talkia, joten ainakin kahvilat, parturit, hierojat ja kosmetologit lienevät melko varmoja tulevaisuuden työpaikkoja. Samoin koulujen opettajat sekä koneiden kanssa työtä tekevä IT-ala, vaikka koodaus tullaan myös vääjäämättä automatisoimaan.

Kehitystä ei voi hidastaa eikä estää. Siksi en suosittele omalle jälkikasvulleni kouluttautumista katoaville aloille. Niitä ovat muun muassa kaikenlaiset liukuhihnatyöt, kuljettajat niin busseissa kuin takseissakin, asiakaspalvelu puhelimessa ja esimerkiksi kassahenkilökunta. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Vaikka tulevaisuus on koneiden, ja maailma muuttuu siihen suuntaan vääjäämättä, niin yhdessä päivässä muutos ei tule tapahtumaan. Jokaisen tulisi kuitenkin tiedostaa käynnissä oleva muutos ja sen suunta sekä varautua tulevaan. Yrittäjien ja yritysjohtajien tulee sen sijaan seurata kehitystä paljon tavallisia kansalaisia tarkemmin, ettei kehitys yllätä heitä ja heidän yrityksiään yhtä nolosti kuin internetin nousu yllätti media-alan. Älkää antako teknologian kehityksen yllättää housut kintuissa.

Lopuksi haluan todeta, että monien suomalaislehtien artikkelit itse ohjautuvista autoista vuoteen 2030 mennessä ovat satua. Täydellisen autonomisia itse ohjautuvia henkilöautoja on liikkunut Suomen kaduilla jo vuoden 2017 alusta saakka, mutta ominaisuus odottaa vielä käyttöönottoa. Uudet Teslat pitävät nimittäin jo tänä päivänä sisällään teknologian, jota monissa lehtijutuissa kuvataan virheellisesti ”2030-luvun teknologiaksi”. Tuon teknologian avulla Tesla osaa jo nyt ajaa itse itsensä yksinään koko matkan vaikkapa Helsingistä Ivaloon. Vuosi 2030 tuli siis jo 2017. Melkoinen aikakone.

Hyviä uutisia Brysselistä – verkkomediat alennetun arvonlisäveron piiriin

Nyt ollaan tärkeän asian ytimessä. Harkimon työryhmä oli äskettäin lahjoittamassa mediatuen varjolla veronmaksajien miljoonia Maikkarin ulkomaisiin taskuihin, mikä oli minusta käsittämätön esitys. Tuolloin esitin blogissani, että järkevämpi vaihtoehto olisi laskea media-alan arvonlisäveroa, jolloin mediataloja tuettaisiin reilusti ja tasapuolisesti toisin kuin Harkimon työryhmän esityksessä. Nykyinen tilanne on media-alan markkinoita vääristävä, koska verkkomediat eivät ole lainkaan alennetun arvonlisäveron piirissä, vaikka ne ovat nousseet ylivoimaisesti merkittävimmäksi mediaformaatiksi.

”Tämän lain mukaan sanoma- tai aikakauslehtenä on pidetty vähintään neljänä erillisenä numerona vuodessa ilmestyvää lehteä, jolla on vastuullinen päätoimittaja ja joka vastaa muotonsa ja rakenteensa puolesta yleistä käsitystä sanoma- ja aikakauslehdestä.”

Koska elämme nykyisin jo 2000-lukua, niin arvonlisäveron tuki ei tietenkään saisi koskea ainoastaan sanoma- ja aikakauslehtiä, vaan myös verkkomedioiden tulisi ehdottomasti olla tuen piirissä. Lehtitilausten arvonlisävero nostettiin vuonna 2011 nollasta yhdeksään prosenttiin, mikä oli erittäin hyvä ratkaisu. Verkkomediat nimittäin maksoivat jo tuolloin täyden 23 prosentin (nykyisin 24 prosenttia) arvonlisäveron. Kokoomuksen Sampsa Kataja esitti vuonna 2014, että myös digilehdet pitäisi saada alennetun arvonlisäveron piiriin. Sittemmin asia ehti kuitenkin jo hautautua, mutta kulisseissa on toki tapahtunut koko ajan. Taannoisen Strasbourgin reissumme isäntä MEP Petri Sarvamaa kumppaneineen tiedottaa nyt, että asiassa ollaan viimein menossa eteenpäin.

”Ei ole mitään perusteta periä samasta uutisesta korkeampaa arvonlisäveroa puhelimen ruudulla kuin paperille painettuna, toteavat kokoomusmepit Sirpa Pietikäinen, Petri Sarvamaa ja Henna Virkkunen.”

Sanoma- ja aikakauslehdet ovat olleet jo ikuisuuden sekä nollaveron että alennetun arvonlisäveron piirissä, mutta digimediat eivät. Tällainen tilanne on ongelmallinen maailmassa, jossa painetut sanomalehdet on käytännössä jo nyt korvattu verkkomedioilla. Saman toimitetun sisällön erilainen verokohtelu vain sisällön jakeluun käytettävän formaatin perusteella on kestämätöntä ja medioiden välistä kilpailua vääristävä tekijä. Nyt ongelmasta ollaan ilmeisesti viimein pääsemässä eroon, mikäli Sarvamaan ja kumppaneiden ajatukset digitaalisen median alvialesta edistyvät Euroopan parlamentin talous- ja raha-asiainvaliokunnassa.

”Toivottavasti jäsenmaat hyväksyvät muutoksen neuvostossa mahdollisimman ripeästi ja Suomikin ryhtyisi toimiin digilehtien ja e-kirjojen alv-kannan alentamiseksi samaan kymmenen prosentin alennettuun alv-kantaan, jota peritään painetuista kirjoista ja lehdistä. Tämä olisi tärkeää myös digitaalisen median kehittämisen kannalta”, korostaa Petri Sarvamaa.

Suomen kokoinen pieni markkina- ja kielialue tarvitsee vahvan ja puolueettoman mediakentän, ja sen osalta Suomessa on ollut viime aikoina monenlaisia haasteita. Mediataloilla on ollut ongelmia niin taloudellisella kuin journalistisella puolella. Talous on kärsinyt ja kärsii edelleen pitkittyneestä taantumasta johtuvasta mainosmyynnin heikentymisestä, eikä orastava kasvukausi näy vielä pitkään aikaan esimerkiksi television ja sanomalehtien mainosmyynnissä. Koko ajan kasvavan osansa mediakakusta vievät ulkomaiset jätit, kuten Google ja Facebook. Ensin mainitun miljoonista jää toki pieni osa suomalaisille mediataloille, jotka Googlen mainoksia verkkomedioissaan esittävät.

Suomalaisen journalismin tason romahtaminen johtuu nähdäkseni pääosin ylimitoitetuista säästöistä ja niistä johtuvista resurssien venyttämisestä. Vanhat mediatalot eivät aikoinaan kyenneet näkemään internetin nousua, mikä johti jatkuviin irtisanomisiin median murroksen yllätettyä mediatalot vuosi toisena jälkeen housut kintuissa. Monien lehtitoimitusten rakenteet ja toimintatavat ovat yhä 1980-luvulla ja henkilömitoitus 2000-luvulla, niin työmäärä per toimittaja on kasvanut merkittävästi. Kiireessä syntyy huonoa jälkeä oli kyse sitten Helsingin Sanomista, Iltalehdestä tai Ilta-Sanomista. Nämä mediatalot toki hyötyvät jo nyt sanoma- ja aikakauslehtien alennetusta arvonlisäverosta, mutta koko ajan kasvava osa niidenkin liikevaihdosta tulee verkkomedioista. Näin ollen verkkomedioiden saaminen alennetun arvonlisäveron piiriin piristäisi myös vanhojen mediatalojen taloutta ja voisi pitkässä juoksussa parantaa sekä alan työllisyyttä että sitä kautta myös journalismin tasoa.

Nyt Suomelle on aukeamassa mahdollisuus siirtyä medioiden verokohtelussa 2000-luvulle.  Meidän täytyy käyttää tämä mahdollisuus hyväksi.

Perhe vararikkoon kännykkäpelillä – maksukatto tarvitaan nyt

Iltalehti uutisoi tänään kuinka kahdeksanvuotias suomalaispoika pelasi perheelleen kännykällä kahdessa viikossa 6.400 euron laskun, koska isoisän luottokorttitiedot olivat jääneet vahingossa puhelimeen lapsenlapsen muutaman euron nimipäivälahjan myötä. Nyt perhe joutuu mahdollisesti jopa muuttamaan, eikä laskua saada silti ehkä koskaan maksettua. Nyt peliyhtiön tulisi kantaa vastuunsa asiassa.

Tässä tapauksessa kyse oli suomalaisen Supercellin tuottamasta Clash Royale -pelistä, johon yksinhuoltajaperheen poika oli tietämättään ostanut lisäsisältöä jopa sadoilla euroilla päivittäin. Se oli onnistunut parilla pelinomaisella klikkauksella, koska isoisän korttitiedot olivat jo valmiiksi puhelimessa. Sama ongelma on lukemattomissa muissakin peleissä ja sovelluksissa, joiden kohderyhmää erityisesti lapset ovat. Supercell teki vuonna 2015 huikeat 845 miljoonaa euroa voittoa 2,1 miljardin euron liikevaihdolla. Kuinka suuri osa siitä mahtaa olla tällä tavalla lapsiperheiltä vietyä rahaa?

Tämä on lukemattomissa suomalaisperheissä akuutti ja erittäin vakava ongelma. Monet vanhemmat eivät ymmärrä lainkaan niitä taloudellisia riskejä, joita lasten pelaaminen kännykällä aiheuttaa. Parin euron pelejä ostetaan pelikaupoista isän tai äidin luottokortilla, mikä on tietenkin aivan normaalia. Mutta jos isä tai äiti ei varmistu siitä, että jokainen tuleva osto edellyttää kortinhaltijan vahvistuksen, voi lasku nousta nopeasti jopa tuhansiin euroihin. Satojen eurojen laskuilla tuskin pääsee enää edes lehtien palstoille.

Meidän perheessämme on nelivuotias poika, joka pelaa ajoittain kännykällä esimerkiksi Angry Birdsiä ja muutamaa muuta peliä. Lähes jokaisella pelikerralla tulee eteen tilanne, että peli kysyy maksullista lisäsisältöä varten sormenjälkeä tai salasanaa. Emme luonnollisestikaan anna kumpaakaan, mutta voin vain kuvitella mitä tapahtuisi, jos asetukset jäisivät joskus sellaisiksi, että salasanaa tai sormenjälkeä ei enää tarvittaisi tai poika saisi selville salasanan tai keksisi muun tavan kiertää vahvistus. Silloin seurauksena voisi olla edellä esitetyn kaltainen tuhansien eurojen lasku.

Lapsen ei voida edellyttää ymmärtävän, että hänen pelaamisestaan syntyy vanhemmille rahanmenoa, koska 1) kysymykset pelin sisäisistä ostoista ovat yleensä englanniksi ja 2) koska ostaminen on tietoisesti tehty niin helpoksi, että se onnistuu parilla klikkauksella ja 3) koska ostaminen on tehty peleissä kiinteäksi osaksi pelaamista. Ostaminen ei siis näytä graafisesti yhtään erilaiselta kuin pelaaminen itsessään. Usein vanhempien käyttämät salasanat on hyvin helppo arvata, koska vanhemmat eivät ymmärrä millaisiin seuraamuksiin salasanan syöttäminen kännykkäpelissä voi pahimmillaan johtaa. Esimerkiksi vanhemmat syntymäajan ”arvaaminen” ei ole kovin vaikea temppu edes lapselle.

Koska tällaiset vahinko-ostokset ovat peliyhtiöille todellinen rahasampo, yhtiöt tuskin tulevat itse tilannetta korjaamaan ilman asianmukaista ohjeistusta. Siksi operaattorit ja peliyhtiöt tulee mielestäni velvoittaa lainsäädännöllä korjaamaan tilanne. En ehtinyt tätä kirjoitusta varten vielä selvittää onko tällainen asia mahdollisesti jo vireillä, mutta lupaan selvittää asiaa, kunhan tästä kiireet hieman hellittävät.

Euroopan yhteisössä määriteltiin taannoin, että ulkomailla tapahtuvaan niin sanottuun roaming-datakäyttöön asetetaan raja, joka ilmoittaa rajan täyttymisestä kuluttajalle. Sen jälkeen kuluttaja joutuu erikseen vahvistamaan lisädatan ostamisen. Mobiilidataa käyttäviä aikuisia siis suojellaan odottamattomilta laskuilta, mutta kännykkäpelejä pelaavien lasten vanhempia ei.

Samanlainen kulukatto on nyt tarpeen määritellä lainsäädännöllä sekä Suomessa että koko EU-alueella pakolliseksi datasiirron lisäksi myös pelaamiselle. Esimerkiksi tekstiviesti kortinhaltijan kännykkään 60 euron kulurajan täytyttyä olisi aivan riittävä toimenpide, eikä se liene teknisesti lainkaan mahdoton. On täysin kestämätöntä, että lapsi voi aiheuttaa perheelle tuhansien eurojen laskun tietämättään ja siten tuhota koko perheen talouden. Nyt tarvitaan suoraselkäisyyttä myös Supercelliltä ja muilta peliyhtiöiltä.

Nyt peliyhtiöt, kansanedustajat ja mepit töihin. Toimikaa!

Yleisradio halutaan kaapata poliitikkojen käsikassaraksi

Suomessa on kritisoitu viime vuosina näkyvästi Itä-Euroopassa tapahtunutta kehitystä, jossa poliitikot ovat ottaneet päätösvaltansa alaisuuteen riippumattomia kansallisia mediataloja. Lainasin pari päivää sitten täällä Facebookissa Matti Apusen osuvaa lausetta ”Poliitikot valvovat Yleisradiota, joka valvoo poliitikoita”. Luulin sen olevan vitsi tai ainakin kärjistys, mutta pian selvisi, että olin väärässä.

Pari päivää myöhemmin uutisissa nimittäin kerrottiin, että hallitus haluaa ottaa Yleisradion poliitikkojen suoraan valvontaan. Median, erityisesti verovaroin rahoitetun Yleisradion, olemassaolon tärkein tehtävä on toimia neljäntenä valtiomahtina ja valvoa sekä poliitikoiden tekemisiä että yhteiskunnan toimintaa. Tästä tuskin on kenellään epäselvyyksiä. Sitä tehtävää Yleisradio on myös suorittanut ansiokkaasti. Tai suoritti, kunnes Yleisradion uutisten päätoimittaja Atte Jääskeläinen taipui äskettäin sensuroimaan pääministeri Sipilää koskevia uutisointia, koska pääministeri hyökkäsi Yleisradiota kohtaan sähköpostitulvalla. Sen luultiin olevan journalismin mahalasku, mutta tuoreiden tietojen valossa se olikin vasta alkua.

Mikäli Suomessa halutaan säilyttää edes rippeet riippumattomasta Yleisradiosta, niin yhtiö tulee pitää todella kaukana poliitikkojen suorasta vallasta. Muussa tapauksessa Yleisradion uskottavuus puolueettomana tiedonvälittäjänä romuttuu. Nyt se on saanut tuohon verrattuna vasta pieniä pintanaarmuja.

”Esityksen mukaan Ylen hallintoneuvoston aseman vahvistaminen parantaisi eduskunnan vaikutusmahdollisuuksia Ylen toiminnan linjauksiin. Hallintoneuvosto voisi myös pyytää tarpeellisiksi katsomiltaan asiantuntijoilta lausuntoja tai kuulla heitä suullisesti. Hallintoneuvoston jäsenistä päättää eduskunta. Yhtiön henkilöstöllä on hallintoneuvostossa kaksi edustajaa, joilla on kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus mutta ei äänioikeutta.”

Parantaisi eduskunnan vaikutusmahdollisuuksia?

Henkilökunnalla ei äänioikeutta?

Tähän saakka Yleisradion strategiasta on päättänyt yhtiön hallitus, mutta jatkossa päätösvalta halutaan siirtää poliitikoiden muodostamalle Yleisradion hallintoneuvostolle, jossa yhtiön omalla henkilökunnalla ei ole minkäänlaista valtaa. Toisin sanoen eduskunta voisi jatkossa sanella mitä yhtiössä tapahtuu. Jokainen osaa arvata mitä se käytännössä tarkoittaa, ja mitä sen myös halutaan tarkoittavan.

Hallintoneuvoston rooli on ollut nykyisellään aivan riittävä, eikä sitä tule laajentaa yhtään. Muussa tapauksessa olemme itse lähiaikoina samassa tilanteessa, josta olemme kritisoineet muita maita. Juhlapuheissa tietenkin kerrotaan, että muutoksessa olisi kyse ainoastaan Yleisradion strategisesta päätönsenteosta, jolla ei ole mitään tekemistä journalististen päätösten kanssa. Se on kuitenkin täyttä roskaa. Jokainen media-alalla työskentelevä tietää, että mediayhtiössä jokainen strateginen päätös on suoraan kytköksissä journalistisen sisällön tuottamiseen.

Vaikka Yleisradio on valtava yhtiö, niin se on silti vain yksi suuri kokonaisuus. Strategisissa päätöksissä ei ole kysymys kopiopaperin tilaamisesta, vaan viime kädessä aina journalistisista sisällöistä. Jos et usko, niin kysy miten Sipilä-uutisoinnin myötä kävi Yleisradion toimitusjohtaja Lauri Kivisen rahankeruulle sinfoniaorkesterin soittimia varten.

Veronmaksajilta miljoonatuet kaupalliselle medialle?

Hjallis Harkimon johtama liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä esittää parhaillaan kaupalliseen televisiotoimintaan kahdeksan miljoonan euron vuosittaista tukea. Esityksen mukaan uutis- ja ajankohtaistuotantoa tuettaisiin kolmena vuotena kahdeksalla miljoonalla eurolla vuodessa. Vaikka itse edustan useita kaupallisia medioita ja olen usein Hjalliksen kanssa samaa mieltä, niin nyt mennään pahasti metsään.

Kaupallinen media on kaupallista mediaa siksi, että sen tulee kantaa itse itsensä. Markkinataloudessa tämä on perussääntö. Muilla tavoilla toimiville järjestelmille on hieman toisenlainen nimitys, joka viittaa entiseen Neuvostoliittoon. Suomessa veronmaksajien tehtävä ei ole maksaa kaupallisille mediayhtiöille siitä, että ne tuottavat meille uutis- ja ajankohtaisohjelmia televisioon. Tai minnekään muualle. Jos kaupallinen televisiotoiminta ei jostain syystä kannata, niin silloin toiminnan täytyy joko muuttua tai täytyy laittaa lappu luukulle.

Olen itse työskennellyt kaupallisessa mediassa 24 vuoden ajan, josta 23 vuotta yrittäjänä. Pyöritän nykyisin useita verkkomedioita, joten tiedän paremmin kuin hyvin mitkä ovat alan haasteet 2000-luvun Suomessa. Talous on kuitenkin media-alalla aivan samanlaista kuin millä tahansa muullakin alalla. Tuloja täytyy olla enemmän kuin menoja, sillä muuten on pian lappu luukulla. Ei ole veronmaksajien ongelma, jos ulkomaille myyty mediatalo ei myy tarpeeksi mainoksia ylläpitääkseen uutis- ja ajankohtaistoimintaansa.

Monet kaupallisten medioiden edustajat ovat viime vuosina nousseet äänekkäästi barrikadeille, koska Yleisradiota rahoitetaan suoraan veronmaksajien pussista ja se aiheuttaa heidän mielestään kilpailun vääristymistä. Olen tästä osittain samaa mieltä, koska Yleisradio kilpailee päivittäin samoista lukijoista ja samanlaisilla sisällöillä kuin kaupalliset mediat. Täsmälleen samanlaista kilpailun vääristymää aiheuttaisi kuitenkin valtion budjetista yksityisille mediayhtiöille maksettava tuki, mutta sillä ikävällä seurauksella, että esimerkiksi MTV-kanavan osalta tukirahat katoaisivat ”ihan carunana” ulkomaille. Aiheesta lisää tässä Journalistin artikkelissa.

Yksittäiset Tekes-kehityshankkeet ja niiden saaman mediatuen vielä ymmärrän, mutta Harkimon työryhmän esitys muutenkin jo äärimmäisen tiukassa olevien verorahojen syytämisestä miljoonittain mediataloille menee yksinkertaisesti liian pitkälle. Jos kaupallista mediaa todella halutaan tukea, niin se tulee hoitaa neutraalisti ja tasapuolisesti esimerkiksi poistamalla tai alentamalla media-alan arvonlisäveroa. Silloin jotain jäisi viivan alle, eikä raha valuisi ulkomaille.

Mikäli Harkimon työryhmän esitys menee jostain syystä läpi, niin seuraavaksi voimme alkaa maksaa veronmaksajien piikkiin miljoonien tukia myös kaupallisille sanomalehdille, paikallisradioille ja videovuokraamoille.

PÄIVITYS 1.6.2017: Nyt Sipilän hallitus on myöntänyt miljoona euroa tukea kaupallisen television uutistoiminnalle. Samaan aikaan MTV ohjaa vuosittain miljoonia euroja rahaa ruotsalaiselle emoyhtiölleen Bonnierille.

PÄIVITYS 5.6.2017: Päivän Lehti paljasti tänään, että Harkimon työryhmän mukainen television miljoonatuki ollaan myöntämässä kanavalle, jollaista ei Suomen televisiossa enää ole olemassa. Näin ollen nykyisillä spekseillä tukea ei voida myöntää Maikkarille eikä millekään muullekaan kanavalle. Tuki on nimittäin osoitettu yleisen edun kanavalle, eikä Suomessa ole enää yhtään yleisen edun kanavan ehdot täyttävää televisiokanavaa. Jos tämä on tosiaan Arkadianmäen osaamisen taso vuonna 2017, niin loppukaudesta on turha odottaa menestystä.

 

Valeuutinen. Mikä se on?

Oliko Iltalehden uutinen laissa olevasta lakupiippujen 18 vuoden ikärajasta valeuutinen? Entä Helsingin Sanomien artikkeli, jonka mukaan Malmössä on kaikki hyvin? Tai Verkkouutisten artikkeli, jonka mukaan SDP ajaa yrittäjien asiaa? Tai Staran artikkeli, jonka mukaan pikkupoika menehtyi Joulupukin syliin? Tai Aamulehden artikkeli, jonka mukaan Blockfesteillä oli tapahtunut puukotus ja kymmeniä pahoinpitelyjä?

Kaikki tiedämme, että virheelliset ja valheelliset uutiset pitäisi jättää omaan arvoonsa. Mutta missä menee valeuutisen raja? Onko huolimattomuuden vuoksi tai väärien lähtötietojen perusteella tehty virheellinen uutinen valeuutinen? Vai kenties ainoastaan tietoisesti tehty valheellinen uutinen? Entä miten kolmas ulkomaalainen osapuoli kykenee erottamaan nuo kaksi toisistaan, koska virheellisiä uutisia julkaisevat ja levittävät joskus kaikki maailman mediat ja uutistoimistot YLE, CNN ja BBC mukaanlukien.

”Saksassa aloitetaan käytäntö, jossa Facebookin käyttäjä voi raportoida valeuutiseksi epäilemänsä raportin ulkopuoliselle faktantarkistajalle. Jos tarkastaja toteaa jutun valheelliseksi, se merkitään Facebookissa ”kiistanalaiseksi”. Facebookin käyttäjät saavat varoituksen, jos aikovat jakaa varoitusmerkillä merkityn jutun. Facebookin algoritmi ei myöskään nosta tällaisia juttuja esiin.”
HS 15.1.2017

Amerikkalainen mediakonserni Facebook aikoo siis ryhtyä saksalaisten viranomaisten määräyksestä sensuroimaan valeuutisia Saksan lähestyvien vaalien alla. Kuka viime kädessä ratkaisee mitä sensuroidaan ja mitä ei sensuroida? Kuka määrittelee minkä toimittajan ääni pääsee jakoon miljoonille ihmisille ja miksi juuri se?

Kenelle ollaan nyt antamassa avaimet ihmisten poliittisten mielipiteiden muokkaamiseen sosiaalisessa mediassa? Facebookilla ei nimittäin ole Julkisen sanan neuvostoa, joka käsittelisi asiat ja päättäisi oman näkemyksensä. Mainittu ulkopuolinen faktantarkistaja voi tarkoittaa aivan mitä tahansa niin kauan kuin henkilöllisyyttä ja mahdollisia poliittisia taustoja ei tiedetä.

Nyt on jo osoitettu, että Facebookissa leviävät uutiset muokkaavat ihmisten mielipiteitä vahvasti myös poliittisesti. Eikä vähiten Trumpin tapauksessa, sillä hänen väitetään nousseen presidentiksi sosiaalisessa mediassa levinneiden valeuutisten avulla, ja nyt hän itse haukkuu uutismedioita CNN mukaanlukien nimenomaan valeuutisten levittämisestä.

Pidän tietenkin hyvänä asiana, että valeuutisille pyritään tekemään jotain. Mutta mitä ja miten se hoidetaan aiheuttaa nyt mielestäni erittäin relevantteja ja vakavia kysymyksiä, joihin ainakaan minulla ei ole vastausta. Toivottavasti joku muu tietää. Facebookissa uutisten ja valeuutisten rajan määrittävä taho tulee olemaan 2000-luvun presidentintekijä.

Poliisi sensuroi mediaa?

Olen tähän saakka tietoisesti välttänyt MV-lehden (myöhemmin vain verkkosivusto) ja siihen liittyvien keskustelujen kommentointia, koska en halua nostaa tuota verkkosivustoa otsikoihin tai edes Facebook-keskusteluihin. En itse lue sitä, enkä suosittele muidenkaan lukevan. Eilen kuitenkin tapahtui jotain, minkä vuoksi katsoin aiheelliseksi kommentoida Suomen poliisin toimintaa verkkosivuston suhteen. Saamme nimittäin ehkä hyvinkin pian nähdä miten länsimaissa yleensä lähes pyhäksi katsottua sananvapautta punnitaan Suomen tuomioistuimissa.

Iltalehti ja MTV uutisoivat eilen virheellisesti, että poliisi vaatisi tuomioistuinta sulkemaan verkkosivuston. Näin ei kuitenkaan ollut, eikä niin olisi voinutkaan olla. Yksikään suomalainen viranomainen ei nimittäin saada Espanjasta käsin Ranskassa pyöritettävää net-päätteistä verkkosivustoa suljettua. Helsingin Sanomat korjasi nopeasti muiden medioiden virheet paljastamalla, että kyse ei ollutkaan verkkosivuston sulkemisesta, vaan verkkosivuston estämisestä Suomessa.

Poliisi hakee käräjäoikeudelta päätöstä velvoittaa Suomessa toimivilta yrityksiltä OVH Hosting, Net9 ja NP Networking keskeyttämään liikenne ip-osoitteesta, jonka kautta Ilja Janitskin ja hänen yrityksensä K1 Solutions julkaisee MV:ia ja Uber uutiset -sivustoa. Hakemus koskee pääsivustojen lisäksi myös MV:n keskustelupalstaa sekä blogiosastoa.
– Helsingin Sanomat 28.7.2016

Poliisi ei siis todellisuudessa vaadi verkkosivuston sulkemista, joten verkkosivusto on ja pysyy jatkossakin nykyisellä paikallaan. Ensinnäkin Suomen viranomaisilla tai tuomioistuimilla ei ole sananvaltaa net-päätteiseen verkkomedian olemassaoloon ja toiseksi mitään lainvoimaisia perusteita verkkosivuston estämiseksi ei ole vielä olemassa. Poliisi nimittäin vasta epäilee verkkosivustoa laittomuuksista. Kaikkein suurin ongelma sananvapauden kannalta paljastuukin juuri tuosta seikasta.

Poliisi on pyytänyt käräjäoikeutta käsittelemään asian kiireellisenä ja olemaan varaamatta Janitskinille tilaisuutta tulla kuulluksi. Perusteluina on se, että Janitskinin kuuleminen on vaikeasti järjestettävissä ja että Janitskin on kieltäytynyt poistamasta tekijänoikeuksia loukkaavaa materiaalia vaikka asianomistajat ovat sitä pyytäneet.
– Helsingin Sanomat 28.7.2016

Joka kerta, kun oikeudenkäynnissä mainitaan sanat ”käsittelemään asia kiireellisenä vastaajaa kuulematta”, pitäisi jokaisella ihmisellä nousta ihokarvat pystyyn. Varsinkin jos asia koskettaa sananvapautta edes välillisesti. Tämä siitä huolimatta, että verkkosivustolla olisikin julkaistu runsaasti valheellisia ja muilta medioilta varastettuja juttuja sekä avoimen rasistisia kirjoituksia ja uhkapelimainoksia, joiden julkaiseminen todennäköisesti vahvistetaan tulevaisuudessa laittomaksi tuomioistuimessa. Suomalaisessa oikeusjärjestelmässä kyse on pelkästä epäilystä siihen saakka kunnes oikeudenkäynti on takana ja tuomioistuimen päätös on lainvoimainen. Silloikin tuomioistuin voi määrätä estettäväksi ainoastaan laittomaksi vahvistetut yksittäiset sivut.

Tuomioistuin voi syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen, palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi.
– Laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä, 18 § (13.5.2011/463)

Lähdetään siitä, että tuomioistuin tulee jossain vaiheessa käsittelemään verkkosivuston sisältöä ja katsomaan sen sisältävän laitonta materiaalia. Mikäli verkkosivusto haluttaisiin estää kokonaan, tulisi tuomioistuimen tuossa käsittelyssä todeta, että kaikki verkkojulkaisun viestit ovat lain vastaisia. Sananvapaudesta säädetyn lain 18 §:n perusteella tuomioistuin voi poliisin pyynnöstä määrätä ”palvelimen keskeyttämään verkkoviestin jakelun, jos on ilmeistä, että viestin jakelu on säädetty rangaistavaksi”, mutta olennaista tässä on lain sanamuoto ”verkkoviestin”. Se nimittäin tarkoittaa vain yksittäistä viestiä. Tuomioistuimen tulee näin ollen pelkkien poliisin epäilyjen sijaan tutustua kaikkeen materiaaliin ja todeta, että ”on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi”. Jokainen estettävä sivu tulee siis lain mukaan arvioida ja listata yksittäin.

Mikäli sivustolla on siis myös laillista sisältöä, ei kyseisen lain nojalla voida keskeyttää koko verkkosivuston jakelua. Sen sijaan pitää estää vain laittomien yksittäisten viestien jakelu, mikä on käytännössä mahdoton prosessi laajalla verkkosivustolla. Joku voi mieltää tämän järjenvastaiseksi, mutta niin Suomen laki tällä hetkellä määrää. Jatkossa korkein oikeus ja viime kädessä Euroopan Yhteisön tuomioistuin voivat linjata lain tulkintaa uusiksi. Jos yksikin kokonainen verkkosivusto estetään nyt tai tulevaisuudessa pelkästään poliisin epäilyjen perusteella, on se yksinkertaisesti sensuuria. Jostain syystä silloin tulevat elävästi mieleen Pohjois-Korea, Kiina ja Turkki.

Ai miksikö? No, juttuvarkauksia, joista verkkomediaa nyt syytetään, on tapahtunut myös kotimaisissa iltapäivälehdissä, mutta poliisi ei ole vaatinut niiden koko verkkosivuja suljettavaksi. Kiihottamista kansanryhmää vastaan on tapahtunut jopa suomalaisen kansanedustajan toimesta, mutta poliisi ei silti ole vaatinut koko blogia suljettavaksi. Törkeitä kunnianloukkauksia tehdään verkossa ja somessa päivittäin satoja, mutta poliisi ei ole vaatinut esimerkiksi Facebookia ja Twitteriä suljettavaksi. Rahankeräysrikoksia tapahtuu vähintään viikoittain Facebookissa ja blogeissa, mutta poliisi ei ole vaatinut niitä suljettavaksi. Sosiaalinen media on laitonta uhkapelimainontaa pullollaan, mutta poliisi ei ole vaatinut niitä suljettavaksi.

Miten olisi mahdollista, että näistä samoista – vasta epäilyksen tasolla olevista – teoista onnistuttaisiin nyt estämään Espanjasta käsin ranskalaisella serverillä pyöritettävä suomenkielinen verkkosivusto? Jos näin kävisi pelkästään poliisin ilmoittamien epäilyjen perusteella, niin Suomessa avataan samalla portit loputtomalle sensuurille. Kuka tahansa poliisi voisi jatkossa keksiä mistä tahansa verkkosivustosta tai blogialustasta samanlaiset epäilyt kuin nyt käsittelyssä olevasta verkkosivustosta, ja tuomioistuin voisi estää verkkosivuston ilman lainvoimaista tuomiota rikoksista. Tällaista tilannetta ei voi yhdessäkään sivistysvaltiossa olla olemassa, sillä ensin täytyy vahvistaa rikoksen tapahtuminen ja vasta sitten määrätä teosta Suomen laissa määritelty rangaistus. Jokaisella verkkomedialla on päätoimittaja, joka on vastuussa verkkosivuston julkaisuista. Tässäkin tapauksessa tuo henkilö on tiedossa.

Poliisin tehtävä on suorittaa epäillyistä rikoksista esitutkinta parhaalla mahdollisella tavalla ja saattaa asia sen jälkeen syyttäjän arvioitavaksi. Vasta mahdollisessa oikeudenkäynnissä tuomioistuin määrittelee onko rikosta tapahtunut vai ei ja voidaanko joitain yksittäisiä sivuja estää vai ei. Tässäkin tapauksessa pitäisi nyt keskittyä varsinaisen ongelman korjaamiseen, eikä sen tilapäiseen paikkaamiseen helposti irtoavilla laastareilla. Poliisin tulisi keskittää jo valmiiksi heikot resurssinsa siihen, että verkkosivuston juttujen tekijät saadaan mahdollisimman nopeasti oikeuden eteen vastaamaan teoistaan.

Uskon tosin itse, että poliisin estovaatimuksen ainoa todellinen pointti on yrittää osoittaa kansalaisille, että poliisi edes näyttää yrittävän tehdä jotain kohutun verkkosivuston suhteen. Myös viranomaisilla täytyy nimittäin olla tiedossa, että sensuuri ei kuulu sivistyvaltioon ja että verkkosivustoa ei koskaan voida torpata kokonaan. Ei edes tuomioistuimen päätöksellä. Jos tämä verkkosivusto joskus estettäisiin, niin se ilmestyisi seuraavana päivänä takaisin hieman eri osoitteessa. Seurauksena olisi loputon ralli ja valtavat kustannukset yhteiskunnalle.

Summa summarum: Tämä nyt käsittelyssä oleva tapaus täytyy ottaa Suomessa erittäin vakavasti ja kaikki verkkosivuston mahdolliset rikkomukset ja rikokset tulee tutkia kunnolla ja sen jälkeen käsitellä tuomioistuimessa. Tämä kaikki tulee kuitenkin sivistysvaltiossa tehdä by-the-book, ja kirjassa ei ole mukana poliisin epäilyjen pohjalta tapahtuvaa sensuuria. Turkissa ehkä, mutta ei Suomessa. Jos käräjäoikeus käsittelee tämän asiakokonaisuuden vaikkapa huomenna tarpeeksi laajaasti ja antaa sen jälkeen esimerkiksi välituomion rikosten tapahtumisesta, niin verkkosivuston estäminen asettuu taas aivan uuteen valoon ja on nähdäkseni mahdollista.

Lue lisää: Rikokset voidaan piilottaa – tai ratkaista (EFFI)

PS: Jos joku kyseisen verkkosivuston toimituksesta lukee tämän kirjoituksen, niin pyydän kunnioittavasti, että ette mainitsisi tästä verkkomediassanne. Tässä kirjoituksessa ei nimittäin ole kyse verkkosivustosta, vaan yleisemmin internetin sensuurista Suomessa.

Photo credit: Photopin.com via photopin (license)

Laput pois silmiltä, poképelkurit!

Ihmisellä on luontainen taipumus vähätellä asioita, joita se ei ymmärrä. Tämä vanha totuus on noussut taas ajankohtaiseksi Pokemon Go -pelistä syntyneen ilmiön myötä. Moni aikuinen pitää Pokémon-villitystä typeränä, vaikka eivät ole sitä edes kokeilleet. Peli on tehnyt sen mitä maailmalla on yritetty turhaan viimeiset 30 vuotta. Se on saanut kymmenet miljoonat ihmiset pelikonsolien äärestä ja ulos liikkumaan. Samaan ei ole kyennyt yksikään digiajan keksintö.

Kirjoitin blogissani juuri ennen pelin Suomen julkaisua siitä miten peli tulee muuttamaan maailmaa nopeammin kuin mikään muu keksintö koskaan ennnen koko maailmanhistoriassa. Nyt kirjoituksesta on kulunut 10 päivää. Tuona aikana Suomi ja koko muu maailma on tosiaan muuttunut – ja mielestäni merkittävästi parempaan suuntaan. Maailmaan on nimittäin syntynyt täysin uusi pelikulttuuri, joka on saanut lapset, nuoret ja aikuiset ulos neljän seinän sisältä ja suuntaamaan kaduille ja puistoihin liikkumaan yhdessä ja erikseen. Valtaosa pelaajista on viime päivinä liikkunut ulkona enemmän kuin koko elämänsä aikana.

Facebook-kaverini ovat kertoneet muun muassa kuinka 14-vuotias poika ryhtyi ajamaan polkupyörällä kymmeniä kilometrejä päivittäin, kuinka kuusivuotias vei perheensä 10 kilometrin kävelylenkille, kuinka alakouluikäiset lapset vaativat vanhempiaan kävelylle useasti päivässä ja kuinka lapset ovat tutustuneet pelin myötä omaan asuinympäristöönsä paremmin kuin koskaan aiemmin. Tammerfesteillä näin eilen useita perheitä, jotka liikkuivat kaupungin keskustassa pelihahmoja etsien ja hauskaa näytti olevan.

Nämä ovat vain pieniä otteita siitä mitä yksi kännykkäsovellus on saanut aikaan parissa viikossa. Eilen kirjoitin Facebookissa tapauksesta, jossa arviolta kuusivuotias poika oli isänsä kanssa ulkona kävelyllä tihkusateesta huolimatta. Poika seurasi kännykästä tarkkaan minne heidän täytyy mennä ja isä käveli pojan vieressä jutustellen niitä näitä. Olisivatko he lähteneet kävelylle ilman tätä peliä?

Joku Pokemonia sydämensä pohjasta inhoava aikuinen voisi nyt kertoa mitä väärää on siinä, että vanhemmat ja lapset on saatu viimeinkin liikkumaan yhdessä ja että lapset tuntevat ylpeyttä voidessaan opastaa vanhempiaan pelimaailmassa kaupungin kaduilla. Voiko tosiaan olla jotain väärää siinä, että lapset on saatu ensimmäistä kertaa 30 vuoteen pois pelikonsolien äärestä ja ulos liikkumaan?

Kännykkä kädessä ei tee kävelylenkeistä ja perheen yhteisestä ajasta automaattisesti huonoa, koska elämme 2000-lukua ja mobiililaitteet kuuluvat nykyisin olennaisena osana meidän jokaisen elämään. Takavuosina oikeaksi ja hyödylliseksi liikunnaksi miellettiin lähinnä vain juoksu, pesäpallo ja murtomaahiihto. Liikunta ei tuolloin ollut kunnon liikuntaa, ellei hiki virrannut ja vitutuskäyrä noussut. Valtaosa Pokemonia kritisoivista näyttää elävän yhä tuolla henkisellä 1980-luvulla, jossa voidaan vielä määritellä mikä on oikeaa liikuntaa ja mikä väärää liikuntaa. Aivan kuin toisissa lajeissa tapahtuva liikkuminen olisi jotenkin toisarvoista kuin toisissa. Olen itse aina kuvitellut, että ihmiselle on lajista riippumatta hyväksi, että rasva palaa ja kunto nousee.

Pokemon Go -pelin huuma hiipuu kyllä aikanaan, mutta silloin on jo markkinoilla useita uusia lisätyn todellisuuden hittipelejä. Tällä ilmiöllä on näin ollen suurempi positiivinen vaikutus kansanterveyteen kuin yksikään nykyinen kriitikko osaa edes kuvitella. Suurempi kuin millään muulla digiajan keksinnöllä. Lähitulevaisuudessa joku asiantuntija saa toivottavasti laskettua keskiarvon siitä miten paljon Suomen veronmaksajat hyötyvät Pokemon-liikunnan myötä syntyvistä terveydenhuollon säästöistä.

Osa peliä kritisoivista perustelee näkemystään sillä, että joku pelaaja on ollut jäädä auton alle ja kuinka pelaajat eivät katso kaduilla eteensä. Huono käytös liikenteessä ei koskaan johdu pelistä, vaan aina yksilöstä. Takavuosina samanlainen äänekäs keskustelu käytiin myös korvalappustereoista, joiden kieltämistä vaadittiin liikenneturvallisuuden perusteella.

Sitten kriitikot avasivat silmänsä ja katsoivat peiliin.

Kuinka nopeasti maailma voi muuttua? Pokemon Go teki sen viikossa

Elämme vuonna 2016 ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa tilanteessa, jossa on syytä heittää romukoppaan kaikki mitä olemme tienneet kehityksestä ja sen nopeudesta. Mooren laki on toiminut tähän saakka kuin kello, mutta nyt sekin on jäämässä jälkeen ensimmäistä kertaa koskaan. Historia ei ole aiemminkaan ollut tae tulevasta, mutta nyt kaikki siihen liittyvät rajoittuneisuudet on syytä unohtaa, jos haluaa pysyä kärryillä siitä mitä maailmassa tapahtuu.

Maailma ei nimittäin ainoastaan voi muuttua, vaan konkreettisesti muuttuu nopeammin kuin kukaan on aiemmin osannut edes hurjimmissa päiväunissaan kuvitella. Edes tulevaisuudentutkijat eivät ole koskaan ennustaneet näin nopeaa muutosta tapahtuvaksi.

Tasan viikko sitten sitten 7.7.2016 koko maailmassa vain harvat ihmiset olivat kuulleet lisätystä todellisuudesta, sillä se oli teknologiahenkisten knoppisana, jolla pyrittiin lähinnä pätemään kampaviineripalavereissa. Tavalliset ihmiset eivät olleet koskaan kuulleet koko termiä tai eivät olleet sitä ainakaan ymmärtäneet. Tasan viikko sitten tapahtui kuitenkin jotain mullistavaa, kun Pokemon Go julkaistiin ja maailma muuttui viikossa enemmän kuin viimeksi kuluneessa vuodessa. Vain hetki ennen tämän tekstin kirjoittamista uutisoitiin, että Android-laitteissa (graafi) Pokemon Go on ohittanut päivittäisessä käyttäjämäärässä Twitterin, Snapchatin ja Google Mapsin.

YHDESSÄ VIIKOSSA!!!!

Lisätty todellisuus iskeytyi nyt tosielämään kertalaakista ja näyttävästi sekä nopeammin kuin mikään uusi teknologia, peli tai sovellus koskaan aiemmin. Yhtäkkiä miljoonat ihmiset kaikkialla maailmassa kulkevat lisätyn todellisuuden parissa mobiililaitteet käsissään pitkin katuja pelaamassa maailman suurinta peliä, josta juuri kukaan ei ollut viikko sitten kuullutkaan.

Yhdysvalloissa on raportoitu teinien odottamattomasta käytöksestä, kun he ovat yllättäen ja vastoin kaikkia odotuksia liikkuneet tuntikausien ajan ulkoilmassa kipeyttäen samalla tottumattomat jalkansa. Nuoria sohvaperunoita on yritetty saada jo vuosikymmenien ajan kaikin keinoin pois pelikonsolien ääreltä ja ulos harrastamaan. Nyt se onnistui muutamassa päivässä. Se on vain silmänräpäys historiassa, mutta tuossa ajassa teinit ympäri maailmaa saatiin kertaheitolla liikkumaan ulkona. Hittipelin kansanterveydellinen vaikutus on jo nyt todella merkittävä kaikkialla maailmassa.

Pokemon Go ja sen pelimaailma ovat päätyneet viikon sisään myös Suomessa jo kaksi kertaa television pääuutisiin, vaikka peliä ei ole vielä edes julkaistu Suomessa. Pelin vaikutukset näkyvät positiivisesti tosielämässä monin eri tavoin. Esimerkiksi Gigantti tiedotti tänään, että kännyköiden virtalähteet on viety käsistä Pokemon Go -pelaajien tarpeisiin. Niiden myynti on räjähtänyt VIIKOSSA peräti 700 prosentin kasvuun jo yksin Gigantissa, ja kun päälle tulevat vielä Verkkokauppa.comit ja muut vähittäismyyjät, niin pelimaailman mullistus näkyy konkreettisesti myös paikallisessa liiketoiminnassa. Eikä peliä tosiaan ole vielä edes julkaistu Suomessa.

Kuvitelkaa miten käy, kun peli julkaistaan maailmanlaajuisesti.

Nintendon markkina-arvo on tätä kirjoitettaessa kasvanut hittipelin ansiosta viikossa uskomattomat 12 miljardia dollaria, eikä osakekurssin nousulla ole rajaa. Pelkkä arvonnousu on yli kaksi kertaa enemmän kuin Microsoft maksoi taannoin Nokian matkapuhelimista. Nokian puhelinbisnestä rakennettiin 1980-luvulta saakka ja siihen panostettiin miljardeja euroja ja tuhansia vuosia miestyötunteja. Pokemonin tuotantokustannukset olivat tuosta todennäköisesti korkeintaan promillen luokkaa.

Vuonna 2005 erään sittemmin jo lopetetun nuorten aikakauslehden päätoimittaja totesi paneelikeskustelussa, ettei internet ole uhka painetulle lehdelle. Vuonna 2012 toimitusjohtaja Heikki Rotko julisti haastattelussa Maikkarin ”potkivan Netflixiä munille”. Yksikään isoista media-alan yhtiöistä ei 2000-luvun alussa ymmärtänyt internetin merkitystä media-alalle, ja niistä jokainen sai sittemmin toistella YT-neuvottelujen yhteydessä mantraa ”median murroksen yllättävyydestä”. Samalla pienet ja aikaansa seuraavat toimijat kaappaavat markkinoita hitailta jäteiltä. Terveen kehityksen ylenkatsomisella ei ole koskaan menestytty. Vastaavia esimerkkejä riittää nimittäin jokaiselta toimialalta.

Aikansa seuraaminen ja sen vaikutusten arviointi tulisi kuulua jokaisen toimitusjohtajan päätehtäviin, sillä ilman oikeanlaisia kiikareita yritys kuin yritys jämähtää paikoilleen edellä mainituin tuloksin. Jonkun täytyy ottaa vastuu kiikareista ja niiden käytöstä. Aikansa seuraaminen vaikeutuu koko ajan, kun muutosvauhti vain kasvaa päivä päivältä. Ehkä juuri siksi aivan liian moni johtaja kulkee nykyisin tietoisesti laput silmillään, koska eivät itse enää ymmärrä kehitystä eivätkä tiedä miten kehitys tulisi adaptoida omaan liiketoimintaan. Silloin on aika luovuttaa kapula nuoremmille.

Piti Pokemon Go -pelistä tai ei, niin sen valtaisa menestys on osoittanut, että teknologia ja kehityksen nopeus eivät tule enää koskaan olemaan entisellään. Kaikki tähänastiset oletukset uusien teknologioiden ja sovellusten läpimurron nopeudesta täytyy heittää roskakoriin, sillä viimeisen viikon aikana maailma on muuttunut pysyvästi. Parissa kuukaudessa se tulee muuttumaan vielä merkittävästi enemmän. Seuraava mullistus voi vallata maailman viikon sijaan jo parissa päivässä.

Pitäkää mielenne avoimina kehitykselle ja varokaa Pokemon-pelaajia liikenteessä.