YEL-esitys vakava isku yrittäjyydelle

Yrittäjät ovat Suomen selkäranka, jota ilman ei olisi hyvinvointia. Marinin hallituskaudella yrittäjävastaisuus on saanut huolestuttavasti jalansijaa, mikä näkyy parhaillaan esityksenä YEL-uudistuksesta. Toteutuessaan se nostaisi yrittäjien eläkemaksuja jopa sadoilla euroilla kuukaudessa, mikä olisi kestämätöntä. Monet varsinkin pienyrittäjät joutuisivat silloin lopettamaan yritystoimintansa, joten seuraukset kansantaloudelle olisivat vakavia.

Hallituksen mukaan ”esityksen tavoitteena on, että yrittäjän työtulo vastaisi nykyistä paremmin yrittäjän työpanoksen arvoa”. Suomessa on 180 000 yksinyrittäjää, joista puolet tienaa Suomen Yrittäjien taannoisen selvityksen mukaan alle 2 000 euroa kuukaudessa ja neljännes alle 1 000 euroa kuukaudessa. Eläkemaksujen sitominen työpanokseen tai ammattinimikkeen mediaanipalkkaan on usein mahdotonta. Yrittäjyys on elämäntapa, jossa ei tunteja lasketa, joten työpanos on usein suurempi kuin yrityksen maksukyky. Yrittäjien kyselyssä peräti 53,8 prosenttia yksinyrittäjistä ilmoitti työtulonsa olevan pienempi kuin oman työpanoksensa arvo. Yrittäjät eivät voi maksaa eläkemaksuja palkasta, jota ei ole olemassa.

Kuva: Suomen Yrittäjien YEL-kysely 2022
Kuva: Suomen Yrittäjien YEL-kysely 2022

Uudet työpaikat syntyvät pääasiassa pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, joten yrittäjyyden kannustimien heikentäminen ja yrittäjäksi ryhtymisen kynnyksen nostaminen olisi yhteiskunnan kantokyvyn kannalta kestämätöntä. Peräti 71,7 prosenttia yrittäjistä pitää jo nykyisiä eläkemaksuja kohtuuttomana suhteessa sillä saataviin eläke-etuuksiin, ja vain 8,4 prosenttia yrittäjistä uskoo saavansa aikanaan maksuja vastaavaa eläkettä. Maksajat eivät siis luota järjestelmään. Yrittäjien eläkejärjestelmä kaipaa varmasti remonttia, mutta nyt esitetty malli ei siihen sovellu. Ei varsinkaan nykyisessä tilanteessa, jossa yrittäjien talous on jo valmiiksi kantokyvyn äärirajoilla. Yhteiskunnan selkäranka ansaitsee lisää kannustimia, ei lisää hiekkaa rattaisiin.

Jocka Träskbäck
yrittäjä, valtuutettu (kok.)
eduskuntavaaliehdokas

Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 3.8.2022.