Etla: Puolet uusista työpaikoista hallituksen ansiota – lisää rakennemuutoksia tarvitaan

Sipilän hallituksen aikana Suomeen on tullut yli 110 000 uutta työpaikkaa, ja hallituksen itselleen asettama työllisyystavoite 72 prosenttia on saavutettu. Tavoite saavutettiin siitä huolimatta, että oppositiossa tavoite tyrmättiin suoralta kädeltä mahdottomana. Tuolloin esimerkiksi SDP:n Antti Rinteellä oli käytettävissään samat tiedot kansainvälisestä talouskehityksestä kuin hallituksellakin, joten Rinteen avaus osoitti, ettei työllisyys olisi noussut demarien toimenpiteillä. Samalla SDP tuli vahvistaneeksi, että ilman hallituksen toimenpiteitä työllisyys ei olisi noussut yhtä paljon. Onneksi Sipilän hallitus on sentään käynyt talousmatematiikan kursseilla.

”Tuota tuubaa vihervasemmisto on tuutannut somen täydeltä.”

Hallituksen syyttäminen työllisyyden heikosta hoitamisesta oli ennakkoon yksi SDP:n tärkeimmistä vaaliaseista eduskuntavaaleissa. Demarit yllätettiin kuitenkin housut kintuissa raporttien paljastaesssa, että hallitus tulee sittenkin saavuttamaan opposition mahdottomana pitämän tavoitteen ja menossa sen ylikin. Tilastot aiheuttivat paniikin, kun populistien piti ryhtyä kiireessä keksimään seliselityksiä, joilla hallituksen saavutus yritettäisiin vesittää ja joilla vaaliaseesta pelastettaisiin mitä pelastettavissa oli. Seliselityksiä on sittemmin nähty jos jonkinlaisia, ja jokaisen niistä tilastot ja tutkimukset ovat ampuneet alas yksi toisensa jälkeen. Tuorein tyylikäs torpedointi nähtiin tänään.

Työllisyysaste eri maissa, Kuva: Etla

Alkuvaiheessa opposition suosituin seliselitys oli väittää, etteivät uudet työpaikat olleetkaan oikeita työpaikkoja. Sitten tilastoista ja tilastoista kuitenkin selvisi, että valtaosa uusista työpaikoista oli sittenkin pysyviä ja täysiaikaisia, joten perättömäksi paljastunut argumentti piti vaihtaa toiseen. Tilalle keksittiin selitys, jonka mukaan työllisyys olisi kasvanut ainoastaan kansainvälisen talouskehityksen ansiosta. Tuota tuubaa vihervasemmisto on tuutannut somen täydeltä viime viikot. Satuilua on tuettu samaan aikaan verkossa, jossa valitut kolumnistit ovat tukeneet satuilua. Antti Rinne lienee taputtanut kolumnisteja isällisesti selkään SAK:n järjestämässä saunaillassa.

Työllisyyden muutokseen vaikuttavat tekijät, Kuva: Etla

Päivänselvää on, että työllisyysasteen nousu on ollut historiallisen nopeaa. Työllisyysasteen nousu alkoi heti sen jälkeen, kun SDP passitettiin hallituksesta vilttiketjuun vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Työllisyyskasvu on sittemmin ollut niin nopeaa, että sitä tutkimaan pantiin joukko Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen kokeneita tutkijoita. Tänään heidän raporttinsa julkaistiin, ja se oli myrkkyä populisteille. Raportti nimittäin vetää maton edellä mainittujen perättömien argumenttien alta. Tilastoilla ja tutkimuksilla on usein taipumus vesittää hyvin alkanut vasemmistopopulismi, ja niin kävi nytkin.

”Puolet työllisyyden kasvusta on hallituksen ansiota”

Arvostetut talouselämän tutkijat Vesa Vihriälä, Mika Maliranta, Ville Kaitila, Antti Kauhanen, Tero Kuusi ja Markku Lehmus vahvistavat kattavassa raportissaan (ISSN 2323-2447, 2323-2455), että puolet työllisyyden kasvusta on ollut hallituksen politiikan ansiota. Erityisesti kilpailukykysopimus kiky ja työn tarjontaa lisänneet uudistukset (mm. kauppojen aukiolon vapauttaminen) ovat tukeneet työllisyyden kasvua merkittävästi. Etlan tutkijaryhmän mukaan 110 000 uudesta työpaikasta on hallituksen ansiota 45 000 – 65 000 työpaikkaa. Yksittäisistä toimenpiteistä kiky on tuonut tähän mennessä 15 000 – 20 000 työpaikkaa ja viidessä vuodessa se tuo jopa 42 000 työpaikkaa. Muut rakenneuudistukset ovat tuoneet noin 40 000 työpaikkaa.

Ammattityövoiman puute, Kuva: Etla

Demareille tulee raportissa sivuosumana myös kunniaa. Jos nimittäin edellisen hallituksen (Kyllä, se jossa SDP oli mukana) eläkeuudistus lasketaan mukaan, niin politiikan osuus kasvaa selvästi yli puoleen uusista työpaikoista. Etla vahvistaa, että tulevaisuudessa jopa 75 prosentin työllisyys on mahdollinen, mutta se edellyttäisi vielä nykyistäkin suurempia rakennemuutoksia. Niistä on kuitenkin nykytilanteessa aivan turha haaveilla, koska SDP/SAK ei halua kehittää työelämää. Saamme siis nauttia vielä tovin hallituksen jo tekemien muutosten sadosta, mutta lisää rakennemuutoksia ei ole tulossa ainakaan ennen seuraavia eduskuntavaaleja.

”Arvioimme Suomen pystyvän noin 2 prosentin vuotuiseen kasvuun realistisena pitämämme tuottavuuskehityksen turvin seuraavien viiden vuoden aikana. Tämä edellyttää kuitenkin työllisyysasteen nousua verrokkimaiden tasolle vuoteen 2023 mennessä.”
– Etlan tutkimus 12.11.2018

SDP ja sen työmarkkinasiipi SAK vastustavat kaikin keinoin työllisyyden parantumista, koska työttömyys on molempien etu ja tavoite. Molempien kannatus kumpuaa kurjuudesta ja köyhyydestä. Tämä nähtiin viimeksi irtisanomislakia koskevassa kiistassa, joka oli molemmille olennainen osa kokonaisuutta samoin kuin esimerkiksi sijoitustilin arvovaltavastustaminen. Pienituloisen palkansaajan nouseminen keskiluokkaan työtä tekemällä, säästämällä tai perimällä on vasemmistossa punainen vaate, sillä kukaan ei tietenkään pidä katoavista äänestäjistä.

Mikäli SDP päätyisi ensi keväänä suurimmaksi puolueeksi, heittäisi Suomi saman tien pyyhkeen kehään työllisyyden ja talouskasvun osalta (Lue tästä miksi). Tästä asiasta saatiin muutama päivä sitten ilmeisen tahattomasti mainio esimerkki, kun demarit päästivät Antti Rinteen televisioon kommentoimaan Suomen työllisyyttä. Aiemmin 72 prosentin työllisyyttä mahdottomana pitänyt Rinne kertoi nimittäin asettavansa työllisyystavoitteen 85 prosenttiin. Yllättävää tuossa oli lähinnä se, ettei Rinne luvannut Suomeen neuvostotyylisesti 110 prosentin työllisyyttä. Todellisuudessa kuusivuotias poikani osaisi kasvattaa työllisyysastetta paremmin kuin Antti Rinne.

Odotan parhaillaan mielenkiinnolla minkä höpöhöpö-argumentin populistiosasto keksii seuraavaksi. Ehkä työllisyystilannetta yritetään vesittää esimerkiksi vetoamalla planeettojen liikkeisiin, kahvinporoihin tai eduskunnan saunan kiukaan kivien määrällä. Jotain ratkiriemukasta on varmasti tulossa.

No niin, leikki sikseen… Varmaa nimittäin on, että sosiaalisen median vasemmistoasiantuntijat väittävät jo tänään tietävänsä asiat paremmin kuin Etlan tutkijaryhmä. Väitteiden tueksi linkataan verkon kätköistä esimerkiksi Matti Meikäläisen ja Kaapinperäpojan koottuja parodioita. Nokkelimmat ehkä linkittävät Kansan Uutisten kolumnistina toimivan toimistosihteerin kirjoituksen ja joku toinen linkittää Vasemmistoliiton YT-neuvotteluissa kenkää saaneen sihteerin asiantuntijalausunnon. Mikäli joku on eri mieltä raportin tuloksista ja niihin johtaneista analyyseistä, niin kannattaa selvittää asia soittamalla suoraan pääkallopaikalle. Etlan sivuilta löytyvät nimittäin tutkimuksen laatineiden asiantuntijoiden yhteystiedot. Epäilijät voivat ottaa rohkeasti puhelimen käteen ja soittaa asiantuntijalle.

Demarien hätäkokous lienee kutsuttu jo täksi illaksi SAK:n toimitiloihin Hakaniemeen. Mukana on todennäköisesti myös joukko kolumnisteja suunnittelemassa demarien vaalikampanjan seuraavaa populismiaaltoa. Enkä nyt puhu Toukosta.

Ammattiliittojen itkupotkuraivarit – öykkäröinnin lyhyt oppimäärä

Suomessa eletään parhaillaan historiallisia hetkiä, kun SAK on käskyttänyt jo toisen kerran lyhyen ajan sisään joukkionsa barrikadeille marionettinsa SDP:n vaalikampanjaa tekemään. Hakaniemen vasalli Antti Rinne tekee täsmälleen kuten hänen isäntänsä käskee, ja soppa on  silloin valmis.

Jokainen asioita seuraava tietää, että kyse ei ole todellisuudessa irtisanomislaista aivan kuten kevään lakkoilussa ei ollut todellisuudessa kyse aktiivimallista. Molemmissa lakkoiluissa kyse oli ja on vain ja ainoastaan kahdesta asiasta: 1. Demarien vaalikampanjasta ja 2. Ammattiliittojen kipuilusta jäsenmäärän ja arvovallan syöksykierteessä. Lue jälkimmäisestä pidempi kirjoitukseni tästä.

On päivänselvää, että irtisanomislaki täytyy ajaa läpi. Siitä ei ole mitään epäselvyyksiä. Laki tulee madaltamaan työllistämisen kynnystä ja synnyttämään siten merkittävän määrän uusia työpaikkoja. Laki siis parantaa työllisyyttä. Olen kirjoittanut aiheesta jo aiemmin, joten en turhaan toista itseäni. Lue aiheesta pidempi kirjoitus tästä. Irtisanomislakia on turha tässä yhteydessä pidemmälti käsitellä, koska se ei liity mitenkään nyt meneillään olevaan lakkoiluun ja yhteiskunnan kehityksen mukanaan tuomaan ammattiliittojen kipuiluun.

SDP ei halua kiistan päättyvän sovintoon

Irtisanomislaki valittiin nyt tekosyyksi samasta syystä kuin aktiivimalli keväällä. Niiden molempien tilalla olisi voinut olla vaikkapa hulevesilaki tai eläinsuojelulaki. Aivan mikä tahansa. Tämä seikka vahvistui viimeistään, kun pääministeri Juha Sipilä esitti lakkokenraali Antti Rinteelle suorassa A-Studio -ohjelmassa sovintoa ja irtisanomislain vetämistä pois. Rinne ei ottanut asiaa kuuleviin korviinsa eikä edes vastannut, joten Sipilä toisti sovintoesityksen vielä kaksi uutta kertaa. Rinne väisti ne kaikki. Viimeistään tämä vahvisti vedenpitävästi, että SDP ei missään nimessä halua, että sen vaalikampanjana toimivat lakot peruttaisiin.

Juha Sipilän hallitus taas on puolestaan antanut jo lukemattomia kertoja ammattiliitoille äärimmäisen nolosti veto-oikeuden hallituksen päätöksiin, joten nyt on täysin perusteltua puhua siitä kuka maata todellisuudessa johtaa, eduskunta ja sen valitsema hallitus vai sittenkin joku random joukkio ulkoparlamentaarisia yhdistyksiä Hakaniemestä? Ensin mainitun demokratian peruspilarin on meille valinnut Suomen kansa demokraattisilla vaaleilla ja toinen taas on… No tiedätte kyllä.

Myös irtisanomislain tapauksessa hallitus meni nopeasti polvilleen ja laski esityksen koskevien yritysten työntekijämäärän kahdestakymmenestä kymmeneen. Se oli nolo hetki suomalaiselle demokratialle ja hallituksen uskottavuudelle. Hallituksen pitäisi nyt kasvattaa munat ja tehdä viimein päätöksiä itsenäisesti Suomen kansan sille antamalla mandaatilla ilman asiaan täysin kuulumattoman yksittäisen vaalikampanjan vaikutusta. Kenellekään ulkopuoliselle ei tule antaa veto-oikeutta tällaisissa asioissa.

Maailma muuttuu ja nykyisenkaltaiset ammattiliitot ovat vääjäämättä kuolemassa pois, joten kolmikannan jäätyä syystäkin historiaan tulee ammattiliittoja jatkossa enää kuulla korkeintaan lausuntojen antajina.

Esimerkiksi SAK väittää juhlapuheissaan edelleen olevansa yli miljoonan suomalaisen järjestö, mutta totuus on täysin toinen. Taannoin nimittäin paljastui, että syöksykierteessä olevan SAK:n jäsenmäärä on enää hädin tuskin 600 000 suomalaista. Jäsenpako vain nopeutuu jatkossa, kun ammattiliitot paljastavat viimein oikeat tarkoitusperänsä. Työttömyys ja kurjuus ovat niiden etu ja tavoite, jonka varjolla nuo veroparasiitit keräävät miljardeja kaikkein köyhimmiltä suomalaisilta esimerkiksi asumistukina ylisuurien riistovuokrien kautta. Köyhiltä tuhkatkin pesästä ammattiliiton holviin. Kirjoitin aiheesta taannoin. Lisäksi suuri osa suomalaista maksaa joka kuukausi siivun palkastaan Hakaniemen pohjattomaan kassaan.

Ammattiliittojen rajattoman härskiyden osoitti viimeistään viime viikon äänestys eduskunnassa. Perustuslain myötä Suomessa ylintä päätösvaltaa käyttävä eduskunta päätti, että hallitus voi jatkaa irtisanomislain valmistelua. Siis valmistelua, jonka perusteella joskus hamassa tulevaisuudessa esitettävän lain eduskunta voi halutessaan myös hylätä. Viimeistään eduskunnan päätöksen jälkeen ammattiliittojen olisi pitänyt kaivautua ökypalkkaisine johtajineen takaisin kiviensä alle ja antaa demokratian tehdä tehtävänsä. Sen sijaan AY-joukkio päätti uhmata Suomen kansaa ja sen valitsemaa eduskuntaa jatkamalla lakkoiluaan. Vastaavaa ei taida olla tapahtunut koskaan aiemmin, joten ammattiliittojen hätä arvostuksensa tulevaisuudesta on nyt todella suuri.

Tällä hetkellä lakot on siis osoitettu suoraan suomalaista kansanvaltaa, eduskuntaa ja perustuslakia vastaan. Ammattiliitot lakkoilevat siis jokaista suomalaista vastaan. Samat ammattiliitot elävät pitkälti valtion rahoittamana, koska nuo veroparasiitit jättävät tilittämättä vuosittain noin 200 miljoonaa euroa valtion kassaan. Puuttuvan summan joutuvat maksamaan muut veronmaksajat. Sinä ja minä. Nyt käsillä oleva tilanne antaa myös asiantuntijoiden mukaan syyn kysyä perustellusti, että miksi valtio rahoittaa järjestöjä, jotka toimivat suoraan kansanvaltaa vastaan. Enää ei ole olemassa mitään syytä miksi työmarkkinajärjestöjen verovapautta ei pitäisi poistaa. Siksi se on myös yksi vaaliteemoistani.

Tähän kokonaiskuvaan sopii mainiosti, että alkavan viikon kaksipäiväisen lakkoilun uhreiksi ammattiliitot ovat valinneet juuri lapset ja vanhukset, eli kaikkein heikoimmat. Juuri ne, joiden etua nämä samat liitot ja niiden poliittinen käsikassara SDP väittävät juhlapuheissaan suojelevan. Todelliset tarkoitusperät kuitenkin paljastuivat, kun kriisi arvovallan murentumisesta alkoi.

Ammattiliitto ei liity ansiosidonnaiseen mitenkään

Päivä päivältä yhä useampi suomalainen ymmärtää, että ammattiliitto ei liity mitenkään ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan ja että ammattiliitto ei maksa pennin jeniä ansiosidonnaisista työttömyyskorvauksista. Suomalaisten sumutus tästä aiheesta on jatkunut jo vuosikymmeniä, mutta onneksi koko ajan useampi ymmärtää, että ammattiliitot vievät merkittävän osan kuukausipalkasta ilman, että ne liittyvät mitenkään työttömyysturvaan saati olisivat ansiosidonnaisen edellytys.

Laki edellyttää, että kenenkään ei tarvitse kuulua liittoon saadakseen ansiosidonnaista työttömyysturvaa. Siihen riittää pelkän työttömyyskassan jäsenyys, ja kassat ovat aina liitoista erillisiä organisaatioita. Esimerkiksi niin sanottu Loimaan kassa, eli YTK, laski juuri tällä viikolla hintojaan, koska sen suosio on räjähdysmäisessä kasvussa. YTK tarjoaa työttömyysturvaa ilman liittojen kuukausipalkasta viemää merkittävää osuutta. Yksi vaaliteemoistani on saada jokainen suomalainen palkansaaja automaattisesti ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiriin. Lue lisää siitä ja muista vaaliteemoistani tästä.

Valhe, propaganda ja muunneltu totuus

Parhaillaan verkossa liikkuu rajattomasti vihervasemmiston räikeän valheellista propagandaa, jolla pyritään perusteettomasti oikeuttamaan lasten jättäminen ilman ruokaa kahdeksi päiväksi. Esimerkiksi tämä somepäivitys tarjoaa malliesimerkki siitä miten valheellinen vasemmistopropaganda saa ihmiset uskomaan mitä tahansa soopaa, jota AY-liikkeen propagandaosasto heille tuubeistaan syöttää. Kuvitelkaapa, että monet suomalaiset tekevät tällaisen roskan perusteella ensi keväänä äänestyspäätöksensä.

Väite: ”Hallitus söi sanansa olla heikentämättä työttömien asemaa, kun kiky-sopimus sovittiin.”

Väärin. Hallitus ei ole kiky-sopimusta neuvoteltaessa luvannut missään vaiheessa olla heikentämättä työttömien tai työllisten asemaa. Se on yksinomaan ammattiliittojen valhe, jonka perättömyyden Helsingin Sanomat äskettäin osoitti hankkimalla tutkittavakseen kyseisissä kiky-kokouksissa tehdyt muistiot. Mikäli tuollainen lupaus olisi tehty, olisi siitä kiistatta olemassa sanatarkasti materiaalia mustaa valkoisella vähintään kokouksen muistiinpanoissa. Väite on siis yksinkertaisesta perätön, eli valhe.

Väite: ”Hallituksen toimet ovat yksipuolisesti heikentäneet pienituloisten asemaa Suomessa.”

Väärin. Tuloerot ovat nykyisen hallituksen aikana pienentyneet, joten pienituloiset saavat nyt enemmän rahaa suurituloisiin nähden kuin demareiden istuessa viimeksi hallituksessa. Mielikuva köyhien rokottamisesta on vain vihervasemmiston perätön väite, joka on osoitettu tilastollisesti vääräksi jo lukemattomia kertoja. Suomalaisten ja kansainvälisten tilastojen mukaan Suomi edustaa tuloerojen pienuudessa kirkkainta kärkeä Euroopassa ja koko maailmassa. Myös ostovoimakorjatussa mediaanitulossa Suomen gini-kerroin on aivan Euroopan kärkitasoa. Lisäksi tilastokeskuksen mukaan köyhyys- ja syrjäytymisriskissä elävien osuus on laskenut merkittävästi sen jälkeen, kun nykyinen hallitus aloitti, eli kun demarit putosivat hallituksesta. Faktoilla on usein taipumus pilata hyvin alkanut propaganda.

Väite: ”Nyt kun pienipalkkaiset keittäjät ja siivoojat ovat lakossa työehtojensa takia”

Väärin. Lakossa ovat JULKISEN sektorin keittäjät ja siivoojat, joita YKSITYISEN sektorin yrityksiä koskeva irtisanomislaki ei koske mitenkään. Nyt lakkoilevat eivät ole lakimuutoksen piirissä, joten keittäjät ja siivoojat eivät ole lakossa työehtojensa takia, vaan he jättävät lapset ilman ruokaa aivan muista syistä. Todellinen syy lakkoiluun tulikin todettua jo edellä. Veikkaan, että valtaosa lakkoilevista ei ymmärrä, että lakkokenraalit ovat määränneet heidät lakkoon demarien vaalikampanjan ja ammattiliittojen vaikutusvallan pönkittämisyrityksen vuoksi. Loput eivät uskalla mennä työpaikoilleen, vaikka liitto ei voi pakottaa ketään lakkoilemaan. Ei jäseniään eikä ketään muutakaan.

Tämän kaiken seurauksena alkavalla viikolla lapset eivät saa kahtena päivänä ruokaa kouluissa ja päiväkodeissa. Monille lapsille koulun ja päiväkodin ruoka on päivän ainoa lämmin ateria. Maanantaisin ruoan menekki kasvaa jopa 20 % normaalista, kun lapset tulevat viikonlopun jälkeen nälkäisinä kouluun ja päiväkotiin. Demarien vaalikampanjan ansiosta näiden lasten nälkä jatkuu kaksi ylimääräistä päivää, ja ruokaa on luvassa yhteiskunnan toimesta vasta keskiviikkona. Mahtavat lakkoilijat ja heidän lakkokenraalinsa olla tyytyväisiä saavutukseensa. Yhtä tyytyväisiä saavutukseensa lienevät ne demaripäättäjät, jotka ovat kieltäneet ravintoloita ja kauppiaita tarjoamasta nälkäisille lapsille ruokaa. Nälkä on ollut maailman kriisipesäkkeissä perinteisesti politiikan välikappale. En olisi uskonut, että 2000-luvulla sitä käytetään myös Suomessa.

Pienen ihmisen puolella? Kunpa olisivatkin.

Vaaliteemat politiikassa

Ajan politiikassa asioita, joihin olen perehtynyt ja joista olen kirjoittanut jo vuosien ajan esimerkiksi blogissani sekä myös kolumneissa ja sanomalehdissä. Tällä sivulla kerron hieman teemoistani. Omasta henkilö- ja työhistoriastani voit lukea tästä linkistä tiivistetyn koosteen.

Teemani politiikassa

  1. Yrittäjien asemaa parannettava.
  2. Lapsiperheet päätöksenteon keskiöön.
  3. Ympäristö ja ilmastonmuutos otettava vakavasti.
  4. Työelämä uudistettava 2000-luvulle.
  5. Ryhtiliike eduskuntaan ja yhteiskuntaan.
Jocka Träskbäck ja Petteri Orpo Turun puoluekokouksessa 2018.

1. YRITTÄJIEN ASEMAA PARANNETTAVA

Yrittäminen on saatava kannustavaksi ja houkuttelevaksi vaihtoehdoksi palkkatyölle. Yrittämisen verotusta on kevennettävä nykyisestä. Yritystuet on otettava kriittiseen tarkasteluun ja tehottomat yritystuet on lopetettava. Säästyvillä varoilla tulee laskea palkan sivukuluja, jolloin yritysten kynnys palkkaamiseen laskee ja työllisyys paranee. Viron veromallia tulee alkavalla hallituskaudella kokeilla rajatulla alueella.

Lue lisää: Veronmaksajilta miljoonatuet kaupalliselle medialle?

Yrittäjien sosiaaliturva tulee saada tavallisten palkansaajien tasolle. Perhe-etuusjärjestelmää tulee uudistaa sellaiseksi, että se mahdollistaa yrittäjille lapsen hoitamisen nykyistä selvästi pidemmällä ajalla. Äitiyslomasta (perhevapaasta) yritykselle syntyvät kustannukset tulee korvata yritykselle verovaroista täysimääräisesti, koska naisten tasa-arvo työmarkkinoilla parantuu silloin merkittävästi. Nykymallissa yhdestä raskaudesta tulee yrittäjälle jopa 17.500 euron lisäkulut (Lähde: Yrittäjänaiset).

Lue lisää: Suomalaiset talkoot

Työllistämisen kynnystä on laskettava kaiken kokoisissa yrityksissä helpottamalla irtisanomista, eli joustavoittamalla työmarkkinoita. Henkilökunta on yrityksen tärkein voimavara, eikä yksikään yrittäjä palkkaa ketään irtisanottavaksi. Ketään ei voida myöskään jatkossakaan irtisanoa ns. pärstäkertoimen perusteella. Irtisanomislaki tulee saattaa voimaan ja kokeilujakson jälkeen laajentaa koskemaan kaikkia yrityksiä. Mallia hyvin toimiviin työmarkkinoihin ja irtisanomiseen tulee hakea Tanskasta.

Yrittäjyyden houkuttelevuutta uravalintana ja valmiuksia yrittäjyyteen täytyy parantaa verotuksen lisäksi ottamalla yrittäjyyskasvatus vahvasti mukaan koulujen opetussuunnitelmaan. Sen voisi yhdistää kohdassa 2. esittämääni talousmatematiikan ja oman talouden merkittävään lisäämiseen opetussuunnitelmassa.

Lue lisää: Irtisanomissuoja saatava 2000-luvulle

Digitaaliset innovaatiot täytyy mahdollistaa. Moni kuvittelee, että Suomi olisi etulinjassa digitalisaatiossa ja innovaatioissa. Ikävä kyllä se pitää paikkansa vain juhlapuheissa. Suomessa on keksitty monia mullistavia innovaatioita, jotka lainsäädäntömme on kuitenkin nopeasti kaatanut. Esimerkiksi verkossa toimiva digiboksi TVkaista ja kirjojen vuokrauspalvelu Booka Booka olivat vuosikymmenen edellä aikaansa. Molemmat kaatuivat Suomen kivikautiseen lainsäädäntöön. Vuosia myöhemmin aivan vastaavat palvelut lanseerattiin yhdysvalloissa ja niistä tuli kansainvälisiä miljardibisneksiä. Suomen pitäisi nyt katsoa peiliin ja toteuttaa päättäjien juhlapuheissa vilahteleva Suomi. Vain siten Suomesta voi vielä joskus saada alkunsa maailmaa mullistava verkkopalvelu.

Lue lisää: Maailma digitalisoituu – ja Suomi perässä
Lue lisää: Kun Suomi kehityksen kelkasta putosi
Lue lisää: Suomi on digikauden innovaatioiden dinosaurus

2. LAPSIPERHEET PÄÄTÖKSENTEON KESKIÖÖN

Lasten ja perheiden täytyy pärjätä yhteiskunnassa. Päiväkodit ja koulut sekä niiden ryhmäkoot, koulukyydit sekä lasten ja nuorten harrastustoiminta ja terveyspalvelut vaikuttavat pitkälti siihen millaisia aikuisia meillä tulevaisuudessa on. Näihin käytetyt resurssit ovat sijoitus Suomen ja suomalaisten tulevaisuuteen.

Ryhmäkoot täytyy pitää maltillisina varhaiskasvatuksessa ja kouluissa, jotta jokainen lapsi saisi tarvitsemansa eväät elämään ja siinä tarvitsemansa avun. Lapset tarvitsevat opettajaksi aikuisen ihmisen, sillä ihmistä ei voi ulkoistaa nykyteknologialle tai omatoimiselle opiskelulle. Olen tehnyt Lempäälän kunnanhallituksessa konkreettista työtä esikoulujen ryhmäkokojen pienentämiseksi. Lisäksi varhaiskasvatuksessa tulee olla käytössä oma perheohjaaja Lempäälän nykyisen mallin mukaisesti.

Lahjakkaita lapsia pitää tukea jo alakoulussa. Tasa-arvoinen koulutus on olennainen osa hyvinvointiyhteiskuntaa, sillä jokaiselle lapselle tulee tarjota samat mahdollisuudet menestyä. Oppimisvaikeuksista kärsivien tavoin myös ikäluokkaansa edellä olevat tarvitsevat erityishuomiota, koska ilman sitä lahjakkaat pitkästyvät hitaampien vauhdissa. Tasapäistämisen sijaan jokaisen lapsen tulee kokea jatkuvaa uuden oppimista tasostaan riippumatta. Suomella ei ole varaa menettää yhtään sukupolvellista menestyjiä, jotka ovat pienelle maalle elintärkeitä. Lisäksi kokeista tulee antaa hymiöiden sijaan oikeita numeroita ja pallopeleissä pitää laskea maaleja sekä julistaa voittanut joukkue. Pettymysten välttely lapsuudessa kostautuu teini-ikäisenä tai viimeistään aikuisena, kun tosielämä iskee päin kasvoja.

Mielenterveysongelmaisten on saatava apua viipymättä ja ilman nykyistä byrokraattista paperisotaa, joka on monille ongelmista kärsiville jopa avun saamisen este. Hoidon tarpeen arviointiin pitää jatkossa päästä koko maassa korkeintaan viikossa. Osallisuuden mahdollisuuksia on lisättävä. Jokaisella suomalaisella täytyy olla mahdollisuus tuntea olevansa aktiivinen osa yhteiskuntaa ilman, että se olisi kiinni ihmisen sosiaalisesta asemasta tai rahasta.

Matalan kynnyksen ennaltaehkäiseviä sosiaalipalveluja lisättävä. Helposti lähestyttävien sosiaalipalvelujen avulla ehkäistään paitsi syrjäytymistä ja tulevia mielenterveysongelmia myös inhimillisiä tragedioita ja sote-kustannusten nousua. Lempäälässä jo pitkään menestyksekkäästi käytössä ollut perhetupamalli on hyvä esimerkki siitä, että sosiaalipalvelu voi olla myös kerhomainen viihtymistila, jossa vanhemmat ja lapset saavat ammattiapua leikin lomassa ilman rasittavaa byrokratiaa.

Perhekeskusmalli käyttöön Pirkanmaalla. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE) myötä tulee ottaa käyttöön malli, jossa perheet saavat laajat palvelut yhdestä paikasta. Perhekeskuksissa sijaitsevat esimerkiksi neuvolan ja perhetyön palvelut, ja apua on lisäksi saatavissa esimerkiksi vanhemmuuteen ja parisuhteeseen. Saman hankkeen yhteydessä tulee edistää lapsiystävällistä toimintakulttuuria ja lapsivaikutusten arviointia.

Pojat ovat poikia ja tytöt tyttöjä. Sukupuolten välistä tasa-arvoa täytyy lisätä, mutta aikuisten keksintö lasten sukupuolineutraaliudesta tulee jättää omaan arvoonsa. Sukupuolten stereotypioita ei voida häivyttää poistamalla lapsilta heidän sukupuolensa. Tyttöjen tulee saada vapaasti leikkiä autoilla ja poikien nukeilla, mutta heidän sukupuoliaan ei pidä yrittää häivyttää. Stereotypioita häivytetään asennekasvatuksella eikä biologiaa vääristämällä. Tasa-arvon edistäminen voidaan aloittaa tekemällä myös isänpäivästä liputuspäivä äitienpäivän tavoin.

Taloustaidot lisättävä opetussuunnitelmaan. Talouden perusteet ovat äärimmäisen tärkeitä jokaiselle ihmiselle. Riittämättömät taloustaidot ovat ajaneet kymmenettuhannet suomalaiset vakaviin ongelmiin esimerkiksi pikavippien ja luottokorttien kanssa. Oman talouden perusteet tulee lisätä opetussuunnitelmaan, koska koulun pitää antaa jokaiselle lapselle riittävät eväät elämänhallintaan. Talousasioiden ymmärtäminen on yksi tärkeimmistä taidoista.  Koulujen opettajat antoivat kyselytutkimuksessa vahvan tuen esitykselleni taloustaitojen lisäämisestä kouluissa. Alkuvuodesta 2019 tein lisäksi Elias Rautakorven kanssa kansalaisaloitteen taloustiedon lisäämisestä uudeksi oppiaineeksi. Aloitetta kannatti julkisesti mm. Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn.

Lue lisää: Kun tasa-arvolla ajettiin päin seinää
Lue lisää: Kansalaisaloite: Taloustieto uudeksi oppiaineeksi
Lue lisää: Esitykselleni vahva tuki opettajilta

Olivier Guillard

3. YMPÄRISTÖ JA ILMASTONMUUTOS

Ilmastonmuutos on otettava vakavasti, mutta ilmastohysteriaa tulee välttää. Suomessa on maailman puhtain ilma, ja olemme laskeneet viime vuosina CO2-päästöjä eniten koko Euroopassa. Me olemme siis hoitaneet omat asiamme hyvin, eivätkä Suomen pienuuden vuoksi toimenpiteemme maailmaa pelasta – saati tuhoa. Omien toimenpiteiden lisäksi Suomen tulee ottaa edelläkävijänä maailman ilmastoasioiden johtajuus ja näyttää muulle maailmalle miten ilmastoasioita voidaan tehokkaaasti ratkaista. Suomalainen teollisuus on puhtaimpia maailmassa, ja tuota osaamistamme meidän tulee viedä maailmalle, jotta teollisuudesta saadaan puhtaampaa. Näin Suomi voi tehokkaimmin vaikuttaa koko planeetan tulevaisuuteen ja siinä samalla suomalainen cleantech-osaaminen tuottaa maahan mittavia vientituloja.

Ydinvoiman käyttöä tulee edistää. Ydinvoima on maailman ilmastoystävällisin energiamuoto, koska sen hiilidioksidipäästöt ovat pyöreä nolla. Arvostettu IPCC-ilmastoraportti vahvisti, että ydinvoiman vastustaminen on yksinkertaisesti ilmastohaitallista toimintaa. Suomen tulee ottaa opiksi Saksan katastrofaalisesta ydinvoimapäätöksestä. Meidän tulee jatkossa panostaa ilmastoystävällisen ydinvoiman lisärakentamiseen. Samaan aikaan ilmastohaitallisen kivihiilen ja muiden fossiilisten energialähteiden käyttöä tulee pyrkiä vähentämään lisäämällä sen verotusta. Suomen CO2-päästöistä 35% tulee energiantuotannosta, joten ilmastotoimien painopiste tulee pitää siellä.

Lentämistä tulee pyrkiä vähentämään. Kaikki suomalaisten tekemät arjen valinnat jäävät merkityksessään täysin marginaaliin, kun mukaan tulee lentomatkustaminen. Nelihenkisen perheen Thaimaan loma tuottaa jopa 15.000 kilon hiilidioksipäästöt, joka vastaa 160 000 kilometrin autolla ajoa. Perhelomia merkittävästi enemmän lennetään kuitenkin työmatkoja, ja niiden vähentäminen on merkittävä tavoite. Esimerkiksi videoneuvottelut kykenevät vähentämään merkittävästi tarvetta matkustaa kokoustamaan lentämällä. Lisäksi kotimaan matkailua tulee pyrkiä suosimaan. Lentovero ei kuitenkaan ole oikea ratkaisu, koska se asettaisi suomalaiset epätasa-arvoiseen asemaan verrattuna muiden maiden kansalaisiin ja vähentäisi Suomeen muualta suuntautuvaa matkailua.

Laivat saatava ilmastosopimusten piiriin. Maailman 15 suurinta rahtilaivaa tuottaa enemmän typpioksidi- ja rikkipäästöjä kuin KAIKKI maailman autot yhteensä. Maailman merillä seilaa joka päivä tuhansia rahtilaivoja, joita 80 prosenttia käyttää ns. bunkkeriöljyä, joka sisältää 3 500 kertaa enemmän rikkiä kuin autojen dieselpolttoaine. Laivoista muodostuu 13 % maailman rikkioksidipäästöistä, 15 % typpioksidipäästöistä ja 2 % hiilidioksidipäästöistä, mutta laivaliikenne ei ole silti mukana Pariisin ilmastosopimuksessa.

Puhdas vesi on julistettava ihmisoikeudeksi. YK julisti puhtaan veden ihmisoikeudeksi jo vuonna 2010, mutta EU ja Suomi eivät ole sitä vieläkään tehneet. Maapallon vedestä vain 2,5 prosenttia on makeaa vettä ja siitäkin nestemäisenä vain vajaa prosentti. Suomen järvissä ja maaperässä on siis varastoituna mittaamattoman arvokas luonnonvara, jota meidän täytyy suojella kaikin keinoin sekä yhtiöittämiseltä ja myymiseltä että myös vapaakauppasopimusten (mm. TTIP ja CETA) investointisuojalta. Investointisuoja tulee ottaa huomioon myös kaivoslain pikaisessa uudistamisessa.

Lue lisää: Ihmiskunnan suurin puhallus käynnissä

Kaivoslaki on uudistettava pikaisesti. Nykyinen laki lahjoittaa kansallisomaisuutemme kenen tahansa ulkomaisen riistettäväksi ilman mitään käytännön velvoitteita yksityistä omistusta tai luontoa ja luontoarvoja kohtaan. Suomen täytyy ottaa nopeasti käyttöön kaivosvero, jolla Suomi ottaa merkittävän osuuden maaperästään kaivetuista miljardeista. Nykyisin Suomeen jää vain 2,4 prosenttia malmien arvosta (Finnwatch). Valtauksille täytyy asettaa pinta-alaan perustuva vuosimaksu. Kaivosyhtiöiltä täytyy kerätä merkittävä rahasto ympäristötuhojen täysimääräiseen korjaamiseen. Lisäksi yksityisen maanomistuksen kohtelu täytyy uudistaa suomalaista omistusta puolustamaan. Kaivoshankkeiden lupakäsittelyjen vaatimuksia tiukennettava merkittävästi ja luvituksessa on huomioitava myös matkailunäkökulma.

Liikenteen päästöjä on pienennettävä autoveron alentamisella. Korkean autoverotuksen vuoksi Suomessa on yksi Euroopan vanhimpia ja saastuttavampia autokantoja. Näin ollen tehokkain liikenteen päästöjen alentaja on autoveron poisto, joka vaikuttaa suoraan myös liikenneturvallisuuteen. Sähköautojen ja muiden vähäpäästöisten autojen hankintaa tulee tukea verohelpotuksin ja autoedun puolittamisella. Olen esittänyt jo vuonna 2017, että sähköautojen autoedun verotusarvon puolittaminen on tehokkain keino lisätä sähköautojen määrää.

Lue lisää: Autoedun päivittämisellä kohti tulevaisuutta

Jocka Träskbäck

4. TYÖELÄMÄ UUDISTETTAVA 2000-LUVULLE

Työn tekemisen oltava aina kannattavaa. Nykyinen veromalli ei kannusta ottamaan lisätöitä vastaan, koska lähes saman rahan saa ilmankin. Lisätuloista leijonanosa katoaa veroihin. Tällaiset kannustinloukut täytyy poistaa, sillä töiden tekemisen tulee olla kaikissa elämäntilanteissa taloudellisesti kannattavaa. Peräti puolet akateemisista ammattilaisista ei ole kiinnostunut vastuullisemmista työtehtävistä, koska niistä käteen jäävä raha ei vastaa työmäärän ja vastuun kasvua. Työn verotusta täytyy siis keventää ja samalla siirtyä haittojen ja kulutuksen verottamiseen.

Lue lisää: Suomen työelämän suurin ongelma on muutosvastarinta
Lue lisää: Aktiivimalli keskellä massahysteriaa – mutut ja jossittelut faktoina

Ansiosidonnainen työttömyyskorvaus pitää laajentaa koskemaan yhdenvertaisesti kaikkia palkansaajia. On räikeää eriarvoisuutta, että ihmisille maksetaan veronmaksajien taskuista eri suuruisia korvauksia jäsenyyksien perusteella. Organisaatiot saavat halutessaan itse maksaa omista rahoistaan mitä haluavat, mutta ansiosidonnainen maksetaan lähes kokonaisuudessaan (95,5%) verotuloista. Siksi maksujen suuruus ei voi riippua kassojen jäsenyyksistä. Ammattiliitot eivät maksa ansiosidonnaisesta euroakaan, joten niiden jäsenyys ei liity ansiosidonnaiseen mitenkään.

Lue lisää: Ansiosidonnainen yhdenvertaisuuden esteenä – ammattiliittojen sumutuksen loputtava
Lue lisää: Unelmaduuniin vai oikeasti töihin?

Työmarkkinajärjestöjen verovapaus on poistettava. Perusteettoman muinaisjäänteen poistaminen tuo valtion kassaan verotuloja vuodessa noin 200 miljoonaa euroa. Sama summa kerätään nyt veronmaksajien taskuista, eli nykytilanteessa jokainen veronmaksaja tukee veroparasiittia halusi sitä tai ei. Ammattiliitot eivät ole tuloverolain 22 §:n 1 momentin edellyttämällä tavalla yleishyödyllisiä yhteisöjä. Siksi tuloverolain 31 §:n 1 momentin 6 kohta niiden verovapaudesta tulee poistaa. Veronmaksajien ei pidä maksaa lakko- ja vaalitukia ammattiliitoille.

Lue lisää: Tuhkatkin pesästä – näin härskisti asumistukimiljoonat koplataan
Lue lisää: AY-liike kipuilee arvovaltansa romahdettua

Naisten asemaa työelämässä parannettava korvaamalla äitiysloman kulut työnantajalle. Naiset ovat työelämässä eriarvoisessa asemassa niin pitkään, kun äitiys on yrityksille merkittävä taloudellinen rasite. Sukupuolen perusteella tehtävä rekrytointi ei ole laillista, mutta se on arkipäivää. Yrittäjänaiset laskivat taannoin, että työntekijän raskaus maksaa yritykselle perhevapaina jopa 14.000 euroa. Se on pienelle yritykselle ylitsepääsemätön summa. Haluan, että tämä epäkohta korjataan. Nykyinen hallitus otti käyttöön 2.500 euron korvauksen, mutta se ei riitä parantamaan naisten tasa-arvoa työelämässä. Äitiysloman ja perhevapaan kustannukset tulee korvata kokonaan. Nykyisin yritykset siirtävät kulut hintoihin, eli varsinkin naisvaltaisten alojen kuluttajat maksavat ne.

Poliittiset lakot on kiellettävä. Suomessa poliittiset päätökset tekee vaaleilla valittu eduskunta ja sen valitsema hallitus. Ammattiyhdistyksiä ei ole valittu eduskuntaan, joten niillä ei ole minkäänlaista roolia päätöksenteossa. Kun kolmikanta ei toimi, on päätösvalta yksin eduskunnalla. Vaikuttaminen poliittisilla lakoilla ei kuulu länsimaiseen keinovalikoimaan ja se tulee säätää laittomaksi. Poliittiset lakot voidaan mahdollistaa Ruotsin mallin mukaan korkeintaan sopimuksettomassa tilassa työsopimuksen saamisen välineeksi. Lakkoja ei voi käyttää hallituksen kiristämiseen. Ammattiyhdistykset tulee määrätä korvausvelvolliseksi lakkojen ulkopuolisille aiheuttamista haitoista.

Lue lisää: Hallituksen panttivankidraama jatkuu – lunnaat maksettiin silti
Lue lisää: Kansantalous ammattiyhdistysten panttivankina

Työllisyyskokeilua pitää jatkaa myöhemmin mahdollisesti toteutuvaan maakuntauudistukseen saakka. Hyviä tuloksia saavuttanutta kokeilua ollaan ajamassa alas kestämättömin perustein, ja samalla suuri joukko työkykyisiä työttömiä on vaarassa jäädä vaille tukea. Kokeilua tulee jatkaa ja jopa laajentaa uusiin kaupunkeihin, jotta syrjäytymisvaarassa olevat työttömät saadaan taas mukaan yhteiskuntaan ja aktiiviseen elämään. Ilman apua he eivät siinä onnistu.

Lue lisää: Työllisyyskokeilun jatkuttava – nuoret ja pitkäaikaistyöttömät tarvitsevat apua työllistymisessä

Yrityksille ammattitaitoista työvoimaa. Suomessa on parhaillaan samanaikaisesti valtavasti työttömiä ja erittäin vakava työvoimapula. Pirkanmaan yrityksistä peräti 41 % kertoo, että työvoiman saatavuus rajoittaa niiden toimintaa. Kysyntä ei siis kohtaa tarjontaa. Tämä kohtaanto-ongelma täytyy ratkaista kolmella tavalla. Ensinnäkin muuntokoulutus auttaa aikuisia opettelemaan uuden ammatin ja sen myötä työllistymään. Toiseksi työttömiä täytyy rohkaista muuttamaan työn perässä ja/tai kulkemaan pidemmän työmatkan. Kolmanneksi ulkomaisen työvoiman tarveharkinnasta täytyy luopua, jos ja kun haluamme Suomen menestyvän jatkossakin kansainvälisillä markkinoilla. Ellei asiaa korjata, tilanne tulee pahentumaan vuosi vuodelta, koska digitalisaatio, robotisaatio ja tekoäly tulevat viemään 30 vuodessa jokaisen työpaikan minkä voivat. Se sisältää merkittävän määrän myös asiakaspalvelun työpaikkoja. Asiaan täytyy herätä ennen kuin se on myöhäistä.

Lue lisää: Hyvästi työpaikat – muutosvastarinta on turhaa
Lue lisää: Työvoiman tarveharkinta – monikulttuurisuutta vai pelkkää sanahelinää?

Poliisi-tv:n promokuva vuodelta 2002.

5. RYHTILIIKE EDUSKUNTAAN JA YHTEISKUNTAAN

Eduskunnassa tehtävä ryhtiliike. Kuluvalla hallituskaudella tahallinen valehtelu ja monenkirjava vehkeily ovat huolestuttavasti lisääntyneet suomalaisessa politiikassa. Tekaistuilla asunnoilla veronmaksajilta jättisummien huijaaminen, jatkuva tahallinen väärinymmärtäminen ja suoranainen valehtelu täytyy karsia. Debattia pitää käydä, mutta sen tulee perustua faktoihin toisin kuin nykyisin. Valheella ei pitäisi olla minkäänlaista sijaa politiikassa saati eduskunnassa ja tutkimuslaitoksissa. Lisäksi tehtävien päätösten vaikutukset tulisi selvittää edes maalaisjärki-tasolla ennen kuin niitä päästetään julkisuuteen tiedotustilaisuuksissa. Esimerkiksi Lafferin käyrä tuntuu olevan täysin tuntematon käsite veropäätöksiä tehtäessä.

Lue lisää: Valehtelusta tullut politiikan väline
Lue lisää: Poliisihallitus valehtelee alkoholilain siivellä
Lue lisää: Populisti ostaa ääniä lasten tulevaisuudella
Lue lisää: SDP ajaa Suomea selvitystilaan – jakovarassa piilee jakovaara
Lue lisää: Anne Berner kaahasi päin seinää – unohti käsijarrun

Suomessa laittomasti oleskelevat turvapaikanhakijat on otettava kiinni ja poistettava maasta. Suomen tulee auttaa vain aidoiksi pakolaisiksi (UNHCR) määriteltyjä kiintiöpakolaisia. Samalla rajan yli tulleisiin turvapaikanhakijoihin tulee ottaa kriittinen kanta ja ryhtyä noudattamaan Dublinin sopimista heidän palauttamisestaan edelliseen EU-maahan. Laittomasti maassa oleville ei tule tarjota mitään kiireellistä laajempia sosiaali- ja terveyspalveluita.

Lue lisää: Ryhtiliike maahanmuuttoon – laittomasti maassa olevat ulos ja työperäisiä sisään
Lue lisää: Terroristi valehteli meille nimensä ja ikänsä – kenelle tuli yllätyksenä?

Viinit ruokakauppoihin ja Alkon monopoli lopetettava. Alkoholilaki on osoittanut, että alkoholin saatavuuden merkittävä lisääntyminen ei enää 2000-luvulla lisää kulutusta. Suomen on siten aika siirtyä eurooppalaiseen kulttuuriin ja lakkauttaa alkoholin monopoli perusteettomana. Alko voi jatkaa yhtenä alan toimijana muiden joukossa. Pienpanimojen 500 000 litran tuotantorajoitus poistettava tai vähintään muutettava koskemaan vain Suomeen myytäviä tuotteita. Lisäksi alkoholimainonnan rajoitukset on poistettava tai niitä on vähintään kevennettävä siten, että rajoitukset eivät enää haittaa suomalaisten alkoholituotteiden vientiä maailmalle.

Lue lisää: THL pyyhkii vaikka nelosolut on jo housuissa
Lue lisää: Suuren alkoholihuijauksen anatomia – kristallipallo osui oikeaan
Lue lisää: Mielipiteeni Aamulehdessä: ”Viinit kuuluvat ruokakauppaan”
Lue lisää: Alkoholiprosentin nosto lisää merkittävästi kansanterveyttä
Lue lisää: Onko Suomella tosiaan varaa tähän?

Ravintola-alan ALV 14 prosenttiin. Alkoholin kulutus on laskussa uuden alkoholiveron myötä, mutta valtaosa alkoholista kulutetaan yhä kodeissa. Kulutusta tulee pyrkiä siirtämään ravintoloihin, koska siten luodaan kysyntää ja työpaikkoja. Korkea alkoholivero lisää matkustajatuontia, josta ei makseta veroja Suomeen. Veron laskeminen loisi verotulojen kasvun lisäksi kysyntää sekä ravintola-alalle että maatalouteen ja panimoalalle. Ruoan ALV-lasku siirtyi taannoin hintoihin 80-prosenttisesti, joten juomien osalta vaikutuksen voidaan odottaa olevan samansuuntainen. Luonnonvarakeskus Luken selvityksen mukaan ALV:n lasku nostaisi kotimaisten tuotteiden ja palveluiden kulutusta 172 miljoonalla eurolla vuodessa.

Seksuaalirikosten rangaistusasteikkoa kiristettävä. Tuomioistuinten nykyisin langettamat tuomiot väkivalta- ja seksuaalirikoksista määrätään poikkeuksetta aivan asteikon alapäästä. Lisäksi monet tuomioistuimet käyttävät paljousalennusta, jossa tuomio on sitä lyhyempi mitä monipuolisempaa väkivaltaa on käytetty. Koska tuomarit eivät osaa käyttää rangaistusasteikkoa sellaisena kuin se on säädetty, tulee rikoslain rangaistusasteikkoa kiristää erityisesti alapäästä. Lisäksi esitin jo aiemmin, että täysi-ikäisen seksi alle 13-vuotiaan kanssa tulee aina määritellä automaattisesti raiskaukseksi ilman lieventäviä seikkoja.

Lue lisää: Oikeusjärjestelmän törkeä mahalasku

Törkeästä rattijuopumuksesta auto takavarikoitava. Suomessa kuolee vuosittain noin 30 ihmistä rattijuopon uhrina, joten ongelma on äärimmäisen vakava. Kuolemaan johtaneista tapauksista lähes jokaisessa tekijä on vahvassa yli 1,5 promillen humalassa. Olen jo aiemmin esittänyt, että törkeään rattijuopumukseen syyllistyneen rattijuopon auto tulee takavarikoida ensikertalaiselta tilapäisesti valtiolle ja toisella kerralla kokonaan. Auto on rikoslain 10 luvussa määritelty tekoväline, joka tulee uusien rikosten ehkäisemiseksi menettää valtiolle auton omistussuhteista välittämättä.

Lue lisää: Tappajat kaasuttelevat teillämme

Perintövero on poistettava. Perintövero lisää epätasa-arvoa ja sen tuotto on veron aiheuttamiin seurauksiin nähden pieni. Monet kuvittelevat virheellisesti, että perintöveron poistaminen suosisi erityisesti rikkaita. Näin ei todellisuudessa ole. Perintöveron poistaminen auttaisi kaikkein eniten pienituloisia lapsiperheitä. Rikkailla on kyllä varaa maksaa perintöverot perinnöksi saamastaan kesämökistä tai talosta, mutta pienituloiselle se on usein silkka mahdottomuus. Niinpä vanhemmilta perinnöksi saatu lapsuuden koti tai kesämökki joudutaan nykytilanteessa hyvin usein myymään pois, että perinnöstä aiheutuneet verot saadaan maksettua. Perintövero erääntyy usein maksettavaksi jo ennen kuin perintö on jaettu ja kiinteistö myyty, jolloin se voi johtaa ulosottoon.

Lue lisää: Varjobudjetista, perinnöistä ja alkoholista

Pirkanmaan liikenneinvestoinnit kasvuun. Pirkanmaa tuottaa 8 prosenttia koko Suomen bruttokansantuotteesta, mutta maakunta on saanut 2000-luvulla vain 2 prosenttia liikenneinvestoinneista. Suomen liikenteellinen keskipiste pitää nostaa investointien kärkikohteeksi tulevalla hallituskaudella. Pirkanmaan maakuntakaava 2040 sisältää muun muassa Tampereen Kehä II -tien Kangasalta Hervannan, Vuoreksen ja Sääksjärven kautta Tampere-Pirkkalan lentokentälle. Lisäksi se sisältää moottoritien oikaisun Lempäälän Kuljusta Pirkkalaan ja rautatieyhteyden lentokentälle. Näihin hankkeisiin tarvitsemme rahoituksen nopeasti. Pirkanmaa tarvitsee kansanedustajia, jotka ajavat liikennehankkeita eteenpäin merkittävästi nykyistä voimakkaammin.

Lue lisää: Pirkanmaalle uusi liikenteen solmukohta
Lue lisää: Sääksjärven moottoritien meluesteistä

Tunnin juna ja lähijunat. Pirkanmaa tarvitsee pääradalle kolmannen ja neljännen raiteen sekä niiden myötä tunnin junan Helsinkiin ja Tampere-Pirkkalan lentokentältä Helsinki-Vantaalle. Tämä HHT-kasvukäytävän olennainen hanke tuovat Tampereen ja Helsingin toistensa työssäkäyntialueiksi ja tekee Tampere-Pirkkalasta Suomen kakkoskentän. Lisäraiteet mahdollistavat lähijunat Tampereelta Lempäälään ja Toijalaan. Nokian lähijunan hanketta täytyy myös viedä eteenpäin.

Lue lisää: Lähijunat saatava raiteilleen
Lue lisää: Tunnin juna Helsinkiin etenee

Aktiivimalli toimii sittenkin – vasemmisto-oppositio kaivautuu kiven alle piiloon

JULKAISTU 19.3.2018: Oppositiosta huuteleva vihervasemmisto ja varsinkin demarien isäntä AY-liike otti taannoin historiallisen voimakkaasti kantaa hallituksen kehittämään aktiivimalliin, jonka oli ja on edelleen tarkoitus aktivoida työttömiä kortistosta töihin. Opposition pölhöpopulismia vauhditettiin lopulta SAK:n ja SDP:n masinoimalla laittomalla lakolla, josta koitui yhteiskunnalle arviolta 100 miljoonan euron lasku ja mittaamattomasti ongelmia aivan tavallisten tolkun ihmisten arkeen. Kirjoitin jo joulukuussa, että aktiivimallin vastustus perustui faktojen sijaan pelkkään jossitteluun, mutuiluun ja somessa lietsottuun massahysteriaan. Kirjoitus aiheutti kovasti keskustelua puoleen ja toiseen.

Nyt on saatu ensimmäisiä konkreettisia tuloksia aktiivimallista ja sen toimivuudesta, ja aktiivimalli näyttäisi toimivan juuri kuin sen pitikin. Samalla AY-liikkeen ja sen marionettien esittämä kritiikki aktiivimallista työttömien nöyryyttäjänä asettuu oikeaan kontekstiin, eli vahvistuu pääosin satuiluksi. Ennen tämän kirjoituksen lukemista suosittelen lukemaan mitä kirjoitin samasta aiheesta joulukuussa.

Haluan edelleen korostaa, että nykyinen aktiivimalli ei ole täydellinen. Siinä on monia vakavia valuvikoja, joita itsekin jo joulukuussa osoitin. Niiden korjaamiseen alkaa olla jo kova kiire, JOS aktiivimallin perusteella aiotaan tosiaan langettaa ensimmäisiä sanktioita alkuperäisen suunnitelman mukaisesti jo huhtikuussa. En tosin itse usko, että niin tulee käymään. Miksikö? Koska ketään ei voida rankaista ilman omaa syytään. Esimerkiksi työn perässä muuttamatta jättäminen on ihmisen oma päätös, mutta töiden tai työelämäpalvelujen puuttumisen vuoksi ei sen sijaan voida määrätä saktioita kenellekään. Olkoonkin, että saktion myötäkin tuesta maksetaan vielä yli 95 prosenttia. Sillä elää syrjäseuduilla leveämmin kuin täydellä tuella suuressa kaupungissa. Hallituksella on siis vielä hetki aikaa korjata aktiivimallin valuvikoja, mutta mikäli siinä ei onnistuta, ei saktioita voida panna täytäntöön.

Mutta.

Valuvioistaan huolimatta aktiivimalli on edelleen parasta mitä suomalaisten työllisyydelle on tapahtunut vuosikymmeniin. Mukaan lukien ne vuodet, jotka nykyinen oppositio oli itse mukana hallituksessa ja osoitti täydellisen kyvyttömyytensä tehdä työllisyyden hyväksi mitään konkreettista. Meidän täytyy saada aktivoitua työttömät tavalla tai toisella, sillä parhaassa työiässä ja -kunnossa olevat täytyy saada töihin tai vähintään työelämäpalvelujen pariin. Täyttä tukea ei siksi voida jakaa vastikkeettomasti. Yleisradio julkaisi tänään artikkelin Anu Koivistosta, ja hän on täydellinen kiteytymä aktiivimallista joka suhteessa. Hänessä kiteytyy se miksi aktiivimalli kehitettiin ja miten aktiivimalli käytännössä toimii.

”Oli uhkana, että päivärahat tippuu, sitten vähäisetkin tulot olisi tippunut vielä enemmän. Ihmeellisesti alkoi kiinnostaa mollin sivut ja työn hakeminen. En yllättynyt, että sain heti töitä. Olen aina saanut, kun olen hakenut.”
Anu Koivisto YLE Uutisissa 19.3.2018

Olen jo vuosien ajan todennut lukemattomia kertoja ja lukemattomissa yhteyksissä, että jokainen työkykyinen saa halutessaan töitä. Aina. Yhdellekään työttömälle ei tule maksaa työttömyyskorvausta unelmaduuninsa odottamisesta, sillä diplomi-insinöörikin osaa siivota ja tutkijakin osaa käyttää kassakonetta (Tamperelainen-lehden kolumnini 1.4.2015). Yhteiskunnan maksaman ansiosidonnaisen taannoinen lyhentäminen oli täsmälleen oikea päätös, sillä ansiosidonnainen jos joku aiheuttaa työstä vieraantumista ja siten myös pitkittynyttä työttömyyttä. Kotona makaamisen sijaan työkykyisten ihmisten tulisi olla töissä tai kouluttautumassa uusiin töihin.

”Varmaan laiskasuoni veti. Kotona oloon tottui varmaan siksi, että se on niin mukavaa. Ei saanut itsestään irti. Ei ollut sellaista, joka olisi potkinut persauksille, että nyt liikkeelle.”
Anu Koivisto YLE Uutisissa 19.3.2018

Oppositiosta huudettiin taannoin kovaan ääneen, että aktiivimalli ei voi toimia ainakaan Kainuussa, koska syrjäkylillä ei ole työtä eikä työllistymistä edistäviä palveluja. Huuto barrikadeilla loppui kuitenkin lyhyeen, kun Kainuun TE-toimiston johtaja Tiina Veijola ilmoitti, että molempia on riittämiin. Taas yksi opposition argumentti osoittautui perättömäksi satuiluksi. Veijolan lausunnon jälkeen kukaan enää hiiskunut Kainuusta. Mikä Kainuu? Missä? Yleisradion artikkelissa haastateltu Koivisto asuu Kainuun sijaan Pohjois-Savon Suonenjoella, ja hän sai sieltä käden käänteessä itselleen kaksi työpaikkaa. Olen käynyt Suonenjoella ja se ei näytä miltään metropolialueelta.

”Ainakin Uudenmaan, Lapin ja Pohjois-Savon TE-toimistoissa on kuitenkin jo nyt tuntuma, että pätkätöitä ja osa-aikaisuuksia otetaan vastaan entistä paremmin.”
– YLE Uutiset 19.3.2018

Koivisto on vain yksi aktiivimallin myötä töitä saanut entinen työtön. Heitä tulee jatkossa olemaan Suomessa merkittävä määrä, joten opposion olisi nyt korkea aika ryhtyä miettimään koottuja meriselityksiä aktiivimallin rajulle vastustukselle. Todennäköisesti asia pyritään painamaan villaisella vedoten esimerkiksi siihen, että tarkoitus oli kritisoida vain aktiivimallin valuvikoja. Pahimmat ylilyönnit ja julkiset lausunnot yritetään siis aktiivisesti unohtaa. Kootuilla selityksillä ei kuitenkaan voida perustella jättimäistä laitonta lakkoa mielenosoituksineen ja siitä yhteiskunnalle aiheutuneita sadan miljoonan euron vahinkoja sekä satojentuhansien ihmisten arkipäivän vaikeuttamista. Tehty mikä tehty. Nyt tulisi kantaa vastuu.

Tämä kaikki on toki nähty ennenkin. Tasan vuosi ennen aktiivimallia hallitus päätti haastatella työttömät kolmen kuukauden välein. Oppositio sai siitä välittömästi hepulin ja populismin palossaan huusi hallituksen suunnitelmaa työttömien nöyryyttämiseksi ja kyykyttämiseksi. Ketään ei pitäisi pakottaa ulos kotoaan. Ei edes miettimään omaa työllistymistä. Skandaali! Katastrofi! Muutaman kuukauden päästä työttömät kehuivat uutta järjestelmää hyväksi ja lopulta kaikki halukkaan eivät edes päässeet haastatteluihin. Oppositiossa kaivauduttiin nopeasti kivien alle piiloon, kun työttömien väitetty nöyryytys ja kyykytys paljastuivatkin taas kerran pölhöpopulistiseksi satuiluksi. Historia näyttää toistavan itseään.

”Mikäli aktiivimallin vastustajat haluaisivat keskittyä olennaiseen ilman populismia, he nostaisivat keskusteluun varsinkin kannustinloukut, kohtaanto-ongelman, muuntokoulutuksen ja työllisyyspalvelujen kehittämiseen syrjäseuduilla.”
Blogini 27.12.2017

Aktiivimalli on vain yksi osa työelämän uudistamisen suurta kokonaisuutta, jossa ratkaistaan työllisyyden ongelmakohtia. Samalla tulee kehittää myös muita työllisyyspalveluja laajasti kaikilla rintamilla. Esimerkiksi TE-toimistojen henkilöstön lisäämisen ohella erittäin merkittäviä ongelmia ovat sekä kannustinloukku että digiaikana koko ajan tärkeämmiksi muuttuva muuntokoulutus. Niitä ei saa tietenkään unohtaa, vaikka aktiivimallista tullaankin saamaan vielä todella hyviä tuloksia.

Samaan työllisyyden ja työttömyyden asiakokonaisuuteen liittyy lisäksi olennaisesti ansiosidonnaisen työttömyysturvan laajentaminen koskemaan kaikkia, eli niin sanottu ansioturvareformi. Hanke täytyy viedä pikavauhdilla maaliin. Koska ansiosidonnaisen kulut maksetaan kaikkien suomalaisten veronmaksajien yhteisestä pussista, niin kaikkien palkansaajien tulee olla vastaavasti myös saamapuolella joutuessaan työttömäksi. Nykyinen ansiosidonnaisen järjestelmä on tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden irvikuva, sillä kaikki maksavat, mutta vain kassojen jäsenet saavat. AY-liike on perinteisesti peräänkuuluttanut solidaarisuutta, mutta se ei halua sitä palkansaajille. Tällainen epäoikeudenmukainen järjestelmä ei kuulu Suomeen. Ansiosidonnaisen tulee kuulua kaikille siitä maksaville.