Iltalehti uutisoi tänään varsin raflaavalla otsikolla ”Nuoret pojat tekivät ryöstökierrosta Kurikassa” tapauksesta, jossa poikajoukko oli tehnyt muutamia yöllisiä murtoja. Kyse ei ollut kuitenkaan aprillipilasta, vaikka otsikolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Siitä huolimatta myös jutun leipätekstissä todetaan, että ”Pojat olivat ensin ryöstäneet Kurikan Saumatiellä Siwasta olutta ja tupakkaa.”
Totuus selviää, kun jutun ingressissä todetaan, että ”Kolme poikaa murtautui yhden yön aikana ainakin kauppaan, autokorjaamoon ja kuorma-autoon.” Niinpä. Murtautui vai ryösti? Olen useita kertoja aiemminkin ihmetellyt kuinka lehtiin päästetään töihin toimittajia, jotka eivät osaa erottaa edes ryöstöä murrosta. Rikosoikeudellisessa mielessä ne eroavat toisistaan kuin yö ja päivä, mutta se ei näytä Iltalehteä häiritsevän. Ehkä rikosasioista kirjoittaville toimittajille kannattaisi kertoa ensin jonkinlaiset perusteet ko. asioista.
Olen vuosien varrella pyrkinyt nostamaan esiin myös kotimaisissa valtamedioissa ikävän yleistä kulttuuria juttuvarkauksista. Itse jouduin taannoin puimaan Iltalehden juttuvarkautta Julkisen sanan neuvostossa saakka, vaikka lopputulos oli selvä alusta saakka. Lehti on kuitenkin jatkanut samalla linjalla. Nyt sain tietooni, että myös Helsingin Sanomat on kaikessa suuruudessaan päättänyt jättää lähteen mainitsematta urheiluaiheisessa jutussaan.
Kyse on Pääkallo-verkkojulkaisun artikkelista, jossa kerrottiin Tampereella salibandyottelussa sattuneesta viuhahduksesta kokonaisen kuvagallerian kanssa. Juttu uutisoitiin myös Helsingin Sanomissa. Hesari mainitsi lähteen asianmukaisesti verkkoversiossaan, mutta seuraavan päivän paperilehdessä lähdemaininta oli jätetty muotoon ”tapauksesta kertoi salibandyuutissaitti”. Hesari on ilmeisesti tullut siihen tulokseen, että netissä mainittu lähde kattaa myös paperilehden. Nyt toimituksessa olisi oivallinen paikka pelisääntöjen kertaukselle, sillä kyse ei voi olla ainakaan vahingosta.