Nelosen Pop-ikoni juttuvarkaissa

Olen lukuisia kertoja aiemminkin kirjoittanut esimerkiksi Ilta-Sanomien ja Iltalehden juttuvarkauksista. Ilta-Sanomat hoiti viimeisimmän keissinsä kutakuinkin ammattimaisesti, mistä toimituspäällikölle kiitos. Iltalehti piti puolestaan selättää aina Julkisen sanan neuvostossa saakka, kun toimituksen johto ei ollut oikein tehtäviensä tasalla.

Nyt Nelosen Pop-ikoni -ohjelman verkkosivusto on puolestaan syyllistynyt copy-paste-journalismiin varastaen Stara.fi -sivustoltani kerralla kolme viihdeuutista sellaisenaan. Nyt olisi taas asiaa JSN:n pakeille, mikäli luvattomasti ja tekijänoikeuksien vastaisesti julkaistut ja artikkelimme eivät nopeati häviä Nelosen sivustolta. Pitänee pirautella sinne heti aamutuimaan.

PÄIVITYS 7.2.2007: Luvattomasti lainatut uutiset poistettiin heti, kun tieto tavoitti oikeat ihmiset ja asiaa pahoiteltiin asiaankuuluvasti sekä Nelosen että kyseisen ohjelman tuotantoyhtiön puolesta. Nelonen hoiti homman siis asianmukaisesti, joten asia loppuun käsitelty.

Tässä linkit kyseisiin juttuihin: (poistettu ilmoituksen jälkeen!)
Varastetut jutut
Stara.fi juttu 1
Stara.fi juttu 2
Stara.fi juttu 3

Tässä vielä screenshotit kaikista kolmesta jutusta:
Viihdeuutinen 1
Viihdeuutinen 2
Viihdeuutinen 3

6 vastausta artikkeliin “Nelosen Pop-ikoni juttuvarkaissa”

  1. Ja taas mennään. Tähän blogiin pitäisi perustaa varmaan ihan oma kategoria näille tapauksille.
    Tämähän on ensimmäinen kerta, kun jutut on kopioitu täysin. Iltalehti ja Ilta-sanomat sentään osasivat vähän muokata tekstiä. Pop-ikoni vain otsikoita.

  2. Hyvä idea tuo oma kategoria… Iltalehti oli tosiaan ”muokannut” juttua lisäämällä jutun loppuun oman kappaleensa ja jutun keskelle pari sanaa. Aika erikoista touhua noilta maamme suurilta mediataloilta tällainen. Pienet saitit eivät ole kopioineet (tietääkseni) enää pitkään aikaan, mutta isot…

  3. Ehkä kannattaisi jatkossa tehdä vaikka mieluummin joku sopimus juttujen lainaamisesta, kuin vaatia niitä pois… Näkyvyys lehtien webbsivuilla ei toivottavasti olisi mitenkään paha asia?

  4. Doh: Olen aivan samoilla linjoilla. Ongelma on siinä, että suuret mediatalot (en tarkoita tällä Nelosta) eivät halua mainita lainanneensa juttuja ”pienemmistä” julkaisuista, vaan siellä syyllistytään mieluummin vilunkiin. Esimerkiksi taannoinen Conan O´Brianin Suomeen tulon julkistaminen oli meille viikkoja suunniteltu skuuppijuttu, eli ensimmäisenä Starassa, ja seuraavana päivänä sama juttu oli mm. Ilta-Sanomissa ja Iltalehdessä Starasta napattuna, mutta uusin sanoin kirjoitettuna. Ilman lähdettä tietenkin. Sitaattisääntöjen mukaan osan jutusta voi toki lainata jopa sellaisenaan, kunhan lähteen mainitsee selvästi. Sekin tuntuu olevan kuitenkin ylivoimaista mm. iltapäivälehdille. Aivan toinen ongelmansa on mm. Iltalehden taannoinen asenne siitä, että verkkolehti ei ole heille lainkaan journalistinen media, vaan ikään kuin juttujen läpikulkupaikka, josta saa ottaa mitä haluaa. Tämä asia piti taannoin ratkaista Julkisen sanan neuvostossa saakka.

  5. Kirjoita kyseisille medioille suolainen lasku jutun toimittamisesta. Sivuston käyttöehtoihin hinta luvattomasta lainaamisesta (esim. x euro/merkki), ja laskun liitteeksi kuvaruutukaappaukset ja kyseinen hinnasto.

  6. Kari T: Ilman muuta. Jokaisesta jutusta on lähtenyt lasku, eli aiemmin myös Ilta-Sanomille ja Iltalehdelle. Ja laskut on aina myös maksettu. Nelosen dirika X soitti tosiaan tänään ja sanoi odottavansa asianmukaista laskua, ja pian he sellaisen toki saavatkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *