Suomalaisille on syötetty jo vuosikymmenten ajan pajunköyttä, jota liian moni yhä uskoo. Jos nimittäin kysyt sadalta vastaantulijalta kuka maksaa työttömälle ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen, veikkaan korkeintaan viiden tietävän oikean vastauksen. Loput väittävät maksajaksi ammattiliittoa. Sosiaaliturvan yleisimmät harhaluulot nimittäin ovat, että kerätyt eläkemaksut ohjautuisivat kasvamaan korkoa ja että ansiosidonnaiset kustannettaisiin ammattiyhdistysten jäsenmaksuista.
Kumpikaan ei pidä paikkaansa.
Ansiosidonnaisista 94,5 prosenttia maksetaan valtion kassasta, eli käytännössä maksajina ovat sinä, minä, palomies, sairaanhoitaja, päiväkodin täti, parturi-kampaaja ja lähikauppias. Siis me ihan tavalliset veronmaksajat. Loput 5,5 prosenttia korvauksesta maksaa työttömyyskassa. Ammattiliitot eivät maksa ansiosidonnaisista euroakaan. Siitä huolimatta liitot pyrkivät edelleen uskottelemaan, että niiden jäsenyys olisi muka ansiosidonnaisen edellytys. Tämä harhaluulo on ollut jo vuosikymmenten ajan ammattiliittojen jäsenhankinnan tärkein kulmakivi. Todellisuudessa ansiosidonnaisen saaminen edellyttää jäsenyyttä vain työttömyyskassassa, joka on aina liitosta erillinen organisaatio. Esimerkiksi Loimaan kassa YTK on kaikille avoin ja liitoista riippumaton työttömyyskassa, ja juuri siksi sen suosio kasvaa nopeasti. Yrittäjille vastaava on SYT-kassa. Ansiosidonnaisen saa siis ilman ammattiliittoa ja ammattiliiton palkasta veloittamaa siivua.
Kirjoitukseni Pohjalainen-lehdessä 8.8.2018
Suomen Yrittäjät rohkaisi taannoin työnantajia maksamaan työsuhde-etuna työntekijöiden työttömyyskassan jäsenmaksut, jos ne maksetaan kaikille avoimeen kassaan. Yritysten pitäisi juuri esitetyllä tavalla edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta työelämässä. Syrjintänä esitystä ei voida missään nimessä pitää, sillä yritykset saavat vapaasti tarjota työsuhde-etuna vaikkapa tietyn kuntosalin tai keilakerhon jäsenyyden ilman että työntekijä voi vaatia yritystä maksamaan itse haluamansa uintiseuran tai joogakerhon jäsenyyden. Sama etu tulee tietenkin tarjota jokaiselle työntekijälle, jotka saavat kukin itse päättää ottavatko edun vastaan. Liitot ja kassat ovat toisistaan irrallisia, joten esitys ei mitenkään estäisi työntekijöiden järjestäytymisvapautta. Ammattiliittojen väki on ymmärrettävästi virkansa puolesta täysin toista mieltä, koska heidän työnsä on ylläpitää harhaluuloa, jossa ansiosidonnainen maksetaan nimenomaan liittojen rahoista.
”Ansiosidonnaista työttömyyskorvausta saavat nykyisin ainoastaan työttömyyskassojen jäsenet. Kaikki maksavat, mutta vain osa saa. Reiluako?”
Tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta täytyy edistää työelämässä monin eri tavoin. Se lienee kaikille selvää. Siksi toinen juuri nyt pohtimisen arvoinen asia on ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen laajentaminen kaikille palkansaajille. Tällä hetkellä käytössä oleva malli asettaa nimittäin palkansaajat keskenään merkittävästi eriarvoiseen asemaan, koska ansiosidonnaista työttömyyskorvausta saavat nykyisin ainoastaan työttömyyskassojen jäsenet. Kaikki maksavat, mutta vain osa saa. Reiluako? Ei tietenkään. Nykytilanne on valovuosien päässä yhdenvertaisesta ja tasa-arvoisesta. AY-liike ja sen käsikassara vasemmisto vastustavat kiivaasti työmarkkinoiden tasa-arvon kehittämistä, sillä tämänkaltainen yhdenvertaisuus voisi viedä ammattiliitoilta maksavia jäseniä, jotka huomaavat yhtäkkiä maksaneensa liitolle kuukausittain merkittävän osan palkastaan aivan muusta syystä kuin mitä heille on alunperin uskoteltu.
Seuraavalla hallituskaudella meidän täytyy toteuttaa sosiaaliturvan suurremontti, jonka osana täytyy käsitellä myös ansiosidonnaisen laajentaminen koskemaan kaikkia palkansaajia. Nopeasti kasvava joukko varsinkin nuoria ja pätkätöitä tekeviä jää nykyisin kokonaan vaille ansiosidonnaisen turvaa, koska he eivät kuulu työttömyyskassoihin. Nykymallissa he siis maksavat muiden ansiosidonnaiset vailla mahdollisuutta saada sellaista itse. Ei kuulosta yhdenvertaiselta ja reilulta. Ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen tulen kansanedustajana tekemään aktiivisesti töitä tämän epäkohdan poistamiseksi sekä työmarkkinoiden yhdenvertaisuuden parantamiseksi myös ansiosidonnaisten osalta. Jokainen saa tietenkin halutessaan kuulua ammattiliittoon, mutta valinta pitäisi tehdä oikeista syistä. Ei harhaanjohdettuna.
Tämä mielipidekirjoitus on julkaistu Pohjalainen ja Turun Sanomat -lehdissä ja niiden verkkosivuilla.
Eduskuntavaalit järjestetään jo ensi kevään, joten vaalikampanjat ovat jo täydessä käynnissä. Demarien Antti Rinne paljasti taannoin 8-10 miljardin euron järjenvastaiset vaalilupauksensa. Yksi Rinteen mahdottomista lupauksista oli eläkkeiden nostaminen. Samaan junaan hyppäsi nopeasti myös kristillisdemokraattien Sari Tanus, joka näki Rinteen avauksessa äänisaaliin mahdollisuuden. Suomessa on seuraavissa vaaleissa 2,1 miljoonaa yli 65-vuotiasta äänioikeutettua. Vähempikin saa poliitikon kumartamaan vanhuksille ja näyttämään takapuolta lapsille ja lapsiperheille.
Nämä populistit yrittävät nyt ostaa tulevissa vaaleissa eläkeläisten ääniä lasten ja nuorten tulevaisuuden kustannuksella. Lyhytnäköistä ja surullista. En saanut vastausta, kun kysyin Tanusilta äskettäin somessa onko linjaus hänen omansa vai kenties kristillisdemokraattien uusi linjaus. SDP sen sijaan äänesti juuri äskettäin lasten asemaa parantavaa varhaiskasvatuslakia vastaan, joten siellä lapset ja lapsiperheet ovat todistetusti vain lypsylehmiä.
Olen itse jo aiemmin ilmoittanut olevani valmis kokoomuksen ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa, jos puolue minut siihen valitsee. Pääteemoihini lukeutuvat erityisesti yrittäjyys ja lapsiperheet, koska Suomen tulevaisuus on kiinni niistä molemmista. Molemmat ryhmät myös tarvitsevat Arkadianmäelle lisää puolestapuhujia, jotka osaavat ja erityisesti uskaltavat sanoa mitä ajattelevat.
Olen nyt seurannut järkytyksellä miten nykyiset populistit tekevät vaalilupauksia tulevien sukupolvien piikkiin. Sukupolvien, jotka eivät kykene vielä edes puolustautumaan, vaikka poliitikoilla on jo kädet kyynärpäitä myöden heidän taskuissaan. Lapsilta on helppo viedä tuhkatkin pesästä, koska heillä ei ole äänioikeutta. Rinne tunnetaan miehenä, jota lasten ja lapsiperheiden asiat kiinnostavat vain juhlapuheissa. Tulevaisuus ei tosin näytä muutenkaan häntä kiinnostavan.
Entä haluaisinko minä korotuksen eläkkeeseeni, jos olisin jo eläkeläinen? Tietenkin haluaisin. Jokainen eläkeläinen haluaisi. Tilanne kuitenkin muuttuu täysin, kun korotuksen hintana on nykyisten lasten ja nuorten tulevat eläkkeet. Vaatisinko itselleni korotusta, jos ja kun sen vuoksi omat lapseni jäisivät aikanaan ilman? En tietenkään. Uskon, että myös valtaosa suomalaisista eläkeläisistä on tarpeeksi fiksuja, etteivät he usko populistisia syöttejä, joita Antti Rinne, Sari Tanus ja varmasti vielä monet muutkin heille syöttävät. Toivottavasti eläkeläiset näkevät sumutuksen läpi.
Eläkekeskustelussa viitataan usein niin sanottuun taitettuun indeksiin. Se otettiin aikoinaan käyttöön, jotta eläkejärjestelmämme kestäisi tulevat koko ajan kasvavat rasitteet. Taitetusta indeksistä luopuminen jättäisi koko eläkejärjestelmämme tuuliajolle, jonka seuraukset olisivat tuleville sukupolville karmaisevat. Eduskunta on jo kertaalleen marraskuussa 2017 hylännyt Kimmo Kiljusen (sdp) järjenvastaisen aloitteen taitetusta indeksistä luopumiseksi. Onneksi järki voitti tuolloin myös demarien omassa eduskuntaryhmässä, joka kääntyi aloitetta vastaan. Sama kävi myös demarivetoisessa valiokunnassa.
Nyt Sari Tanus (KD) on kuitenkin vuorostaan haistanut eläkeläisten irtoäänet ja kaivanut aloitteen naftaliinista. Toivottavasti historia toistaa itseään ja esitys taitetusta indeksistä luopumiseksi kaatuu jo toistamiseen omaan mahdottomuuteensa.
Maagiseen rahaa sylkevään taikaseinään uskova Antti Rinne on keksinyt rahoittaa demarien varjobudjetin tyhjentämällä satoja miljoonia euroja Suomen itsenäisyyden juhlavuoden rahasto Sitrasta. Suunnitelma oli kuin housuihin kuseminen pakkasella. Tiedät kyllä mitä tarkoitan. SDP:n esittämää Sitran ja valtion eläkerahastojen lypsämistä voisi verrata varkauteen, sillä vuosikymmenten varrella lastemme tulevaisuutta varten kerätyt varat halutaan panna sileäksi demarien vaalikampanjan vuoksi.
Jokainen taloutta edes hieman seuraava tietää, että suurten ikäluokkien myötä meillä tulee jo nykyisellään olemaan erittäin suuria haasteita maksaa tulevaisuudessa eläkkeitä nykyisille lapsille ja nuorille. Onko mitään lyhytnäköisempää kuin lisätä kuluja silloin, kun rahat ovat jo muutenkin loppumassa?
Minulla on kaksi lasta, ja toivottavasti kahden-kolmen vuosikymmenen päästä useita lapsenlapsia. Suoraselkäisenä suomalaisena en voisi katsoa itseäni peilistä, jos yrittäisin ostaa eläkeläisten ääniä lyhytnäköisellä ja populistisella lupauksella eläkkeiden nostamisesta.
Ikävä kyllä Suomesta löytyy vielä myös poliitikoita, joiden vaalikampanjan vaakakupissa lasten ja nuorten tulevaisuus ei paina mitään. Useimmilla eläkeläisillä on omia lapsia ja lapsenlapsia. Uskon ja toivon, että he ymmärtävät miten pidetään huolta tulevaisuuden sukupolvista. Toivottavasti he eivät lankea halpamaiseen sumutukseen, sillä lapset ja nuoret ovat puolustuskyvyttömiä tällaisia populisteja vastaan.
JULKAISTU 30.5.2018: Suomeen saatiin viime vuoden lopulla uusi nykyaikaisempi alkoholilaki todella pitkän ja monimutkaisen vääntämisen jälkeen. Olen jo useasti kirjoittanut uudistuksen vastustajien kyseenalaisista taustoista ja siitä miten fiktio muuttui tuossa leirissä faktoiksi (Lue lisää tästä). Kuvittelin tuollaisen pelleilyn olevan jo ohi uusien kulutustilastojen myötä. Olin kuitenkin väärässä.
Alkoholilaki on nyt ollut voimassa viisi kuukautta, ja sen vastustajien maalaamat uhkakuvat ovat yksi toisensa jälkeen osoittautuneet perättömiksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL väitti, että uusi alkoholilaki johtaisi puhtaan alkoholin kuuden (6) prosentin kulutuksen kasvuun ja noin 150 lisäkuolemaan vuodessa. Sitäkin ennustetta THL piti alimitoitettuna.
THL esitys 15.9.2017
Kristillisdemokraattien kansanedustaja Sari Tanus vertasi lopulta alkoholilakia terrori-iskuun, jossa kuolee 150 ihmistä. Alkon hallituksen jäsen ja kansanedustaja Pekka Puska pani kuitenkin vielä paremmaksi. Puska nimittäin väitti eduskunnalle, että alkoholilaki aiheuttaisi jopa 500 lisäkuolemaa vuodessa ja kertoi tämän tiedon olevan peräisin THL:n esityksestä valiokunnalle. THL on siis esittänyt tämän luvun eduskunnassa, vaikka se nyt väittää julkisuudessa aivan toista. Alkon monopolin puolustamisessa faktat ovat selvästi olleet vain tiellä.
Miten sitten todellisuudessa kävi?
Suomalaiset osoittivat olevansa vastuullisia alkoholin käyttäjiä, sillä alkoholin kokonaiskulutus on maaliskuun lopun Valviran tilaston mukaan noussut vain prosentin. Helmikuussa kulutus sen sijaan laski 5,8 prosenttia, mikä oli THL-tutkijoille toteutunut painajainen. Teiniparvet eivät siis heti lähteneetkään puistoihin piikittämään itseensä lonkeroa, eivätkä laitapuolen kulkijat kuolleet penkkien alle nautittuaan muutaman pullon Prismasta ostettua pintahiivaista 5,5-prosenttista American Pale Alea. Kaikki fiktiiviset uhkakuvat osoittautuivat Alkon monopolia puolustavaksi propagandaksi.
Verkkouutiset
Olisin kuvitellut, että rysän päältä kiinni jäätyään THL olisi pysynyt tästä farssista hiljaa ja nuollut rauhassa haavojaan esitettyään eduskunnalle perättömiä väitteitä alkoholilain seurauksista.
Nyt THL on kuitenkin nostanut itsensäjälleen nolosti otsikoihin väittämällä, ettei se ole koskaan uhkaillut eduskuntaa 150 lisäkuolemalla. Jälleen kerran THL valehtelee, eli poliitikkokielellä antaa muunneltua totuutta. Jos ollaan tarkkoja, niin THL väitti raportissaan uuden alkoholilain aiheuttavan 150 lisäkuolemaa vuodessa, mutta laitoksen tutkimusprofessori Pia Mäkelä väitti minulle Twitter-keskustelussamme 14. joulukuuta 2017 määrän olevan aliarvioitu ( kuvakaappaus alla). Valiokunnalle THL väitti tulevien lisäkuolemien määräksi jopa 500 vuodessa, kuten Pekka Puska alla vahvistaa.
Kuvakaappaus Twitter-keskustelusta.
THL:n eduskunnalle esittämä 6 prosentin kulutuskasvu oli siis laitoksen oman tutkimusprofessorin mukaan konservatiivinen. Nyt maaliskuun tilanteessa ollaan yhden prosentin kasvussa ja helmikuussa oltiin 5,8 prosentin laskussa. Laitoksen ennuste meni siis rajusti metsään, mutta ei sen ollut tarkoituskaan osua oikeaan. Sen oli ainoastaan tarkoitus pelotella kansanedustajat äänestämään alkoholilain uudistamista vastaan ja siten turvata Alkon monopoli ja Alkon hallintoneuvoston kokouspalkkiot.
Toukokuu oli Suomen mittaushistorian helteisin, ja se tulee varmuudella vaikuttamaan alkoholin kulutukseen. Varsinkin, kun verrokkina toimivat edellisvuoden synkkä ja sateinen kevät ja kesä. Kerron jo nyt, että THL ja sen käsikassarat eduskunnassa tulevat riemastumaan toukokuun kulutustilastoista. Jokainen täysjärkinen osaa kuitenkin yhdistää säätilan ja kulutuksen toisiinsa. Aivan sama tilastopiikki tullaan näkemään myös jäätelön myynnissä, mutta niiden kausaatiota helteiden kanssa THL ei tietenkään myönnä. Ehkä helteet olivatkin uuden alkoholilain syytä?
Häviäjiä tässä farsissa ovat perätöntä tietoa jakanut THL sekä monet perätöntä tietoa jakaneet kansanedustajat, kuten Pekka Puska, Toimi Kankaanniemi, Sari Tanus ja Päivi Räsänen. Häviäjä on tietenkin myös Alko, jonka myyntiin alkoholilaki tekee kymmenien miljoonien eurojen loven. Häviäjiin kuuluvat tietenkin myös Touko Aalto ja hänen johtamansa Vihreät, jotka vastustivat kiivaasti alkoholilakia, eli yksilönvapauksien parantamista.
Voittajia tässä sen sijaan ovat Suomen kansalaiset, joiden ei enää tarvitse ajaa Alkoon saadakseen laadukkaan saunaoluen tai lonkeron. Voittajia ovat myös kyläkaupat, jotka saivat muutoksesta kovasti kaivattua lisämyyntiä.
Harmillisinta koko farssissa on, että THL asemoi itsensä puolueettomasta tutkimustahosta Alkon edunvalvojaksi. Sellaisena THL tulee pitää myös, kun seuraavaksi ryhdytään toteuttamaan Alkon monopoliaseman lopettamista ja viinien tulemista ruokakauppoihin (Lue lisää tästä). THL ja Alko ovat molemmat sosiaali- ja terveysminiseriön osia, ja niiden tehtäväksi on säädetty toimia alkoholin kulutuksesta aiheutuvien terveyshaittojen vähentämiseksi. Alko rahoittaa suoraan THL:n tutkimuksia, joten THL tulee pitää Alkon edunvalvojana, koska alkoholiin liittyvissä kysymyksissä sieltä ei ole puolueetonta tietoa tulossa jatkossakaan.
Olen Kokoomuksen ehdokkaana eduskuntavaaleissa 2019. Varsinainen vaalipäivä on 14. huhtikuuta 2019, ja ennakkoäänestys järjestetään 3. – 9. huhtikuuta. Olen ehdokkaana, koska perheenisänä ja yrittäjänä haluan tehdä Suomesta paremman paikan erityisesti lapsille ja lapsiperheille sekä yrittäjille ja yrityksille. On kunnia olla mukana tekemässä yhdessä parempaa Suomea.
Olen yrittäjä perheiden puolesta.
Tällä verkkosivustolla voit tutustua monipuolisesti vaaliteemoihini ja minuun. Lempäälän kunnanvaltuustossa ja kunnanhallituksessa sekä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuustossa olen päässyt vaikuttamaan konkreettisesti maakunnan kehitykseen ja tulevaisuuteen, mutta vielä suuremmissa saappaissa voin vaikuttaa positiivisesti merkittävästi suurempiin asioihin.
Olen ollut päätoiminen yrittäjä 24 vuotta, toimittaja 25 vuotta ja perheenisä kuusi vuotta. Eduskunnassa tarvitaan tällä hetkellä kipeästi lapsiperheiden vanhempia sekä pitkän, monipuolisen ja aidon yrittäjäuran tehneitä päättäjiä. Uskon vakaasti, että me voimme yhdessä tehdä paremman, turvallisemman ja puhtaamman Suomen tuleville sukupolville. Haluan tehdä työtä paremman, turvallisemman ja puhtaamman Suomen eteen.
Suomalainen politiikka on muodostunut viime vuosina ikävällä tavalla pinnalliseksi ja fiktiopohjaukseksi huuteluksi asiajohtamisen sijaan. Nyt eduskunnassa on aika tehdä suoraselkäinen #ryhtiliike paremman päätöksenteon puolesta. Suomi tarvitsee nyt tekijöitä, ei selittelijöitä.
Kiitos luottamuksestanne.
Jocka Träskbäck
Yrittäjä, isä ja ihminen
PS: Viime aikoina erityisen paljon huomiota ovat saaneet muun muassa seuraavat alueellisesti ja valtakunnallisesti merkittävät asiat:
Suomi otti vuodenvaihteessa merkittävän askeleen eurooppalaisempaan suuntaan, kun ruokakaupoissa myytävien alkoholijuomien vahvuus nousi 5,5 prosenttiin. Riippumattomasta tutkimuslaitoksesta poliittiseksi käsikassaraksi muuttunut Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL sekä Alkon monopolia puolustaneet kansanedustajat maalasivat meille synkkää kuvaa päätöksen traagisista seurauksista. Suomi ajautuisi kaaokseen ja rappioon, jos A-olutta ja lokeroa myytäisiin muualla kuin Alkossa. Toisin kävi.
Jokainen tolkun ihminen tiesi ennakkoon, että A-oluen ja lonkeron tulo ruokakauppoihin ei toisi mukanaan ryntäystä juomahyllyille saati nostaisi merkittävästi alkoholin kulutusta. Äskettäin saimmekin jo ensimmäisiä lukuja tammikuun myynneistä, ja niiden perusteella A-olutta myytiin vain viisi prosenttia kaikista oluista. Viisi prosenttia! Samalla alkoholittoman oluen myynti nousi peräti 18 prosenttia. Ei kuulosta ihan samalta kauhukuvalta kuin meille ennen tuota historiallista päätöstä maalailtiin.
Näin THL valehteli suomalaisille Iltalehdessä 11.1.2018
Tarkempia myyntilukuja saadaan varmasti lähiviikkoina, mutta ei tämä nyt ihan maailmanlopun menolta vaikuta. Ei vaikka A-oluen myynti tuplaantuisi ennakkotiedoista. Missään nimessä alkoholin kulutus ei tule nousemaan 5-6 prosenttia, kuten THL ja Alkon hallintoneuvostossa istuvat kansanedustajat meille satuilivat puolustaessaan kiivaasti Alkon monopoliasemaa.
Perusteettomaksi osoittautunut pelottelu täytyy nyt viimein jättää taakse, ja suomalaisessa alkoholipolitiikassa tulee ottaa avoimesti katse kohti sivistynyttä eurooppalaista juomakulttuuria. A-oluen tulo ruokakauppoihin oli vasta ensimmäinen askel oikeaan suuntaan, sillä seuraavaksi viinit täytyy saada ruokakauppojen hyllyille. Euroopassa viinit ovat nimittäin elintarvikkeita, eivät päihteitä. Ja elintarvikkeiden paikka on ruokakaupoissa.
Suomalaiset ovat merkittävästi fiksumpia kuin mitä THL ja muut alkoholilain vastustajat meille uskottelivat. A-oluen ja lonkeron tulo kauppoihin ei johtanut katastrofiin, vaan ennen kaikkea parempaan valikoimaan ja terveeseen hintakilpailuun. Viinien monopolista vapauttamisella tulee olemaan samanlaiset seuraukset. Nyt nähtyjen tapahtumien myötä suomalaiset osaavat jatkossa suhtautua heille syötettävään alkoholipoliittiseen pajunköyteen sen ansaitsemalla varauksella.
”Kantani on, puolueista riippumatta, että viinit täytyy saada maitokauppaan ja Suomi kohti Eurooppaa.”
– Jocka Träskbäck YLE Uutisissa 11.2.2015
Olen jo vuosien ajan kampanjoinut julkisesti viinien ruokakauppoihin saamisen puolesta, sillä minun Suomessani viiniä tulee saada ostaa ruokaostosten yhteydessä. Lukuisissa suomalaisissa kauppakeskuksissa ruokaosaston ja viinihyllyn on jo pitkään erottanut pelkkä Alkon väliseinä. Nyt väliseinän poistaminen on ajankohtaista, ja samalla viinit tulee saada kaikkien muidenkin ruokakauppojen hyllyille. Holhous saa viimein riittää.
JULKAISTU 16.2.2018 Viime viikkoina sosiaalisessa mediassa on kritisoitu kovaan ääneen Suomen historian suurimpiin kuuluvaa taloudellista puhallusta, eli Fortumin sähköverkkojen myyntiä Carunalle. Monissa keskusteluissa on väitetty, että kauppa olisi ollut Kokoomuksen Jyrki Kataisen käsialaa. Totuus on kuitenkin hieman toisenlainen, joskaan ei välttämättä ainakaan kaikkien puolueiden mielestä yhtä raflaava.
Iltalehti 3.2.2016
Todellisuudessa Carunan kaupan nimittäin valmistelivat vuonna 2013 valtion omistajaohjauksesta vastanneet ministerit Pekka Haavisto (vih) ja Heidi Hautala (vih). Samaan aikaan pääministeri Katainen (kok), valtionvarainministeri Vapaavuori (kok) ja muu hallitus (sdp, rkp, vas, kd) ovat todennäköisesti olleet tietoisia suunnitelmista. Olen ollut viime päivinä hieman yllättynyt miten voimakkaasti vihreät yrittävät kiistää päivänselvät tosiseikat puolueen osuudesta Carunan katastrofiin. Sitä on nimitettu muun muassa ”Haavisto-kortiksi” ja ”populistiseksi potaskaksi”. Nämä nimitykset eivät faktojen valossa kestä kriittistä tarkastelua. Keskustelu jatkukoon, mutta toivottavasti faktapohjalla.
Selvittelin jo aikoinaan ihan mielenkiinnosta Caruna-kaupan taustoja mielestäni melko tarkasti useista julkisista lähteistä. Tuolloin selvisi, että katastrofaalisin virhe asiassa tehtiin hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan kokouksessa 11. joulukuuta 2013. Silloin päätettiin muuttaa Fortumin sähköverkkojen strategista intressiä niin, että muutos mahdollisti sähköverkon myynnin myös ulkomaiselle yhtiölle, eli myös tulevalle Carunalle. Ennen kokousta intressin muuttamisesta kysyttiin mielipiteitä eri ministeriöiltä, kuten esimerkiksi työ- ja elinkeinoministeriöltä. Tuolloin työministerinä toimi Lauri Ihalainen (sdp) ja elinkeinoministerinä Jan Vapaavuori (kok).
Fortumin strateginen intressi oli tuohon saakka ollut ”Sähkön tuotannon ja jakelun toimivuuden eli energiansaannin häiriöttömyyden varmistaminen myös poikkeusolosuhteissa”, joka kuitenkin muutettiin talouspoliittisen ministerivaliokunnan kokouksessa muotoon ”Sähkön tuotannon häiriöttömyyden varmistaminen myös poikkeusolosuhteissa”. Intressistä pudotettiin siis kokonaan pois alleviivaamani osuus jakelun toimivuudesta. Kokouksessa tätä muutosta perusteltiin strategisen intressin modernisoinnilla. Sähkön jakelun poistamista strategisesta intressistä ei kuitenkaan olisi pitänyt koskaan tehdä, sillä sähkön jakelu on yhteiskunnan ydintoimintoja, jotka täytyisi ehdottomasti pitää kaikissa tilanteissa yksinomaan omissa käsissä. Luonnollisia monopoleja ei tulisi missään tilanteessa luovuttaa yksityisille yhtiöille.
Suomen sähköverkkojen kannalta kohtalokkaassa kokouksessa olivat paikalla Jyrki Katainen (kok), Päivi Räsänen (kd), Paavo Arhinmäki (vas), Lauri Ihalainen (sdp), Carl Haglund (rkp) sekä kaupan valmistelusta vastannut Pekka Haavisto (vih).
Fortum alkoi valmistella sähköverkon myyntiä yhtiön sisällä jo tammikuussa 2013, eli lähes vuosi ennen tuota kohtalokasta kokousta. Tuolloin valtion omistajaohjauksesta ja siten myös Fortumista vastaavana ministerinä toimi Heidi Hautala (vih). Fortum on pörssiyhtiö, joten päätös sen omistamien sähköverkkojen myynnistä tehtiin Suomen hallituksen sijaan Fortumin sisällä. Omistajaohjauksesta vastaavan ministeri Hautalan tehtävä on valvoa valtion omistamien yhtiöiden toimintaa, joten Caruna-tapaus kuului kiistatta juuri omistajaohjaukselle, eli Hautalalle. Hän sai tiedon sähköverkon myynnin suunnitelmista varmuudella viimeistään 12.6.2013, eli puoli vuotta ennen strategisen intressin muuttamista ja kohtalokasta kauppaa. Todennäköisesti Hautala tiesi kuitenkin asiasta jo heti tammikuussa 2013, kun kauppaa ryhdyttiin Fortumissa valmistelemaan.
”Sähkönjakeluverkko ei ole sellainen infrastruktuurin osa, johon valtion olisi kannattanut lähteä sijoittamaan.”
– Pekka Haavisto Helsingin Sanomille 12.12.2013
Saamieni vielä vahvistamattomien tietojen mukaan Hautala ei kuitenkaan ollut sähköverkkojen myymiselle myötämielinen toisin kuin yhtiön toimiva johto. Sähköverkkojen myynti oli näin ollen vaarassa jäädä toteutumatta. Lokakuussa 2013 tilanne korjautui, kun Hautala joutui yllättäen eroamaan ja hänen tilalleen valittiin Pekka Haavisto sopivasti kaksi kuukautta ennen strategisen intressin muuttamista ja sähköverkkojen myyntiä. Hautalasta poiketen Haavisto ei vastustanut Fortumin sähköverkkojen myymistä Carunalle, vaan ryhtyi heti valmistelemaan kauppaa.
Vuoden 2011 harvinaisen tuhoisa talvimyrsky oli osoittanut miten haavoittuva Suomen ilmajohtoihin perustuva sähköverkko oli. Tiedossa siis oli, että tulossa olisi mittavat investoinnit maakaapelointiin. Ei siis ollut varsinainen yllätys, että Fortum halusi eroon sähkön huonosti kannattavasta jakelusta ja sen myötä tulevista investoinneista. Omistajaohjauksesta vastaavina ministereinä Hautalalla ja Haavistolla olisi molemmilla ollut kuitenkin mahdollisuus estää sähköverkkojen myynti Carunalle. Hautala olisi tosin voinut joutua jopa vaihtamaan Fortumin toimivan johdon estääkseen kaupan. Fortumin johdon onneksi Hautala ”joutui sattumalta” siirtymään sivuun ja hänet korvannut Haavisto kääri hihat kaupan toteuttamiseksi ja vei sen pikavauhtia maaliin. Likapyykin aika ei kuitenkaan tullut vielä pitkään aikaan.
Kaupan traagiset seuraukset valkenivat vasta vuonna 2016, kun Carunan härskeistä hinnankorotuksista nousi ensimmäinen kohu. Vasta tuolloin – yli kaksi vuotta kaupan jälkeen – Haavisto ryhtyi yllättäen syyttämään tapahtumista koko hallitusta ja selittelemään omaa päätöstään muun muassa Carunan lupauksilla maksaa verot Suomeen sekä saamillaan väärillä arvioilla sähkön hintakehityksestä. Paperille kirjaamattomat lupaukset ja odotukset hintakehityksestä olivat kuitenkin huonoja selityksiä, koska niillä ei ollut mitään tekemistä yhteiskunnan ydintoiminnan ja valtiollisen luonnollisen monopolin myymisessä ulkopuolisen käsiin. Kauppa olisi ollut järjenvastainen ilman mitään hintakehitystäkin. Siinä eivät selitykset auta.
Kokonaisvastuu katastrofista kuuluu siis hallituksen talouspoliittiselle ministerivaliokunnalle, vihreille, kokoomukselle, demareille ja RKP:lle. Kaikkien niiden ministerit puolustivat sähköverkkojen myyntiä, sillä kauppaa vastaan olivat ministereistä ainoastaan vasemmistoliiton Merja Kyllönen ja Paavo Arhinmäki. Vihreiden Haaviston lisäksi kokoomuksen Katainen ja Vapaavuori vakuuttivat molemmat julkisuudessa, etteivät hinnat lähde nousemaan. Se oli tökerö virhe, ja jokainen silloinen ministeri on luonnollisesti vastuussa omista lausunnoistaan.
Mutta… käänsi tätä pakettia miten päin tahansa, niin vihreiden ministereillä on ollut sähköverkkojen myynnissä ilmiselvä päärooli ja siten myös päävastuu, sillä Hautalalla ja Haavistolla oli Carunan kaupassa molemmilla sormensa pelissä ranteita myöden. Tätä tosiseikkaa eivät vaihtoehtoiset totuudet tai myöhemmin keksityt meriselitykset muuta. Jos siis haetaan yhtä päävastuullista, niin hän oli kaupan ministerinä valmistellut Pekka Haavisto. Piste.
Olen itse hallitun yksityistämisen puolella, mutta mitään suomalaisille elintärkeää infraa ei koskaan saa myydä ulkopuolisen käsiin. Ei varsinkaan luonnollisia monopoleja. Carunan tapaus ei ikävä kyllä ole ainoa laatuaan, sillä siihen verrattavissa oleva toinen esimerkki on Digita. Viime vuonna Anne Berner (kes) väläytti lisäksi Suomen tieverkon yhtiöittämistä, mikä olisi mahdollistanut teiden yksityistämisen ja lopulta niiden myynnin ulkomaisille sijoittajille. Onneksi suunnitelma kaatui ainakin toistaiseksi. Se ei saa toteutua samassa muodossa myöhemminkään, oli vallankahvassa mikä puolue tahansa. Lisäksi hallituksen talouspoliittiselle ministeriryhmälle ei saa tulevaisuudessa antaa oikeuksia muuttaa yhteiskunnalle elintärkeiden strategisten intressien määrittelyjä, sillä ne tulee käsitellä parlamentaarisessa ryhmässä. Ei siis yhdenkään hallituksen sisällä.
Carunan ja Digitan tapaukset osoittivat, että valtion omistajaohjauksesta vastaavan ministerin tehtävä on äärimmäisen vastuullinen paikka. Siihen tulisi valita ainoastaan ihmisiä, joilla on pitkä ja monipuolinen kokemus yritystoiminnasta sekä myös vankka tietämys taloudesta. Muussa tapauksessa seuraukset voivat olla karmeita kuin Carunassa. Toivottavasti omistajaohjauksen peräsimeen saadaan jatkossa paremmin yritysmaailmaa tuntevia tekijöitä. Nykyisin tehtävää hoitava ministeri Lintilä voisi hänkin edes yrittää komentaa ruotuun Postia, jonka toiminnan laatu on viime vuosina romahtanut luokattomaksi. Ydintoimintojen hoitaminen on romahtanut, mutta samaan aikaan Posti on pyrkinyt laajentamaan toimintaansa ruohonleikkuuseen, ruokahuoltoon ja huonekalujen kasaamiseen. Hiiret siis hyppivät Postin pöydillä, kun kissa on poissa. Hampaaton omistajaohjaus on sama kuin omistajaohjausta ei olisi lainkaan. Siksi kyseessä on yksi hallituksen merkittävimmistä salkuista.
JULKAISTU 20.9.2017 Eduskunnassa ja mediassa käydään parhaillaan poikkeuksellisen kiivasta sananvaihtoa siitä tuleeko Suomen alkoholilainsäädäntö päivittää vastaamaan eurooppalaista kulttuuria vai jatketaanko kansakunnan holhousta vastaisuudessakin lähes kieltolain tyyliin. Tämän kirjoituksen otsikko on tarkoituksella yliampuva, mutta se pitää paikkansa paremmin kuin monet alkoholikauhistelijoiden eduskunnassa tällä viikolla pitämät palopuheet uuden alkoholilain vaaroista. Monet palopuheista ovat pelkkää satuilua, jonka tarkoitus on ainoastaan puolustaa Alkon monopolia. Olen pettynyt, että myös tähän saakka puolueettomana pidetty Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on valjastettu osaksi Alkon propagandakoneistoa.
Tällä viikolla eduskunnassa kuultiin uuden alkoholilain vaaroista sellaista satuilua, että Tove Janssonkin olisi ollut kateellinen vaikkapa Pekka Puskan ja Päivä Räsäsen mielikuvituksen vilkkaudesta. Kaupoissa myytävän alkoholin rajan nostaminen 5,5 prosenttiin ei välttämättä lisää kansanterveyttä, mutta ei se sitä ainakaan heikennä. Ei vaikka alkoholikauhistelijoiden tuulesta temmatuissa tarinoissa suomalaiset kuolevat saman tien viinaan ja katuojat täyttyvät sammuneista, kun kaupoissa myytävän alkoholin prosenttirajaa nostetaan alle prosenttiyksikön. Mahtaa seurata todellinen kaaos näin massiivisen muutoksen myötä.
Jokainen asiaa seuraava tietää, että uuden alkoholilain vastustamisessa ei todellisuudessa ole alkuunkaan kyse kansanterveydestä, vaan ainoastaan Alkosta ja rahasta. Eli Alkon rahasta. Eli Alkon monopoliaseman suojelemisesta. Ikävä kyllä myös tähän saakka puolueettomana pidetty Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on valjastettu poliittiseksi käsikassaraksi puolustamaan Alkon monopolia faktoista viis veisaten. Tämä on tulevaisuuden kannalta todella harmillista, koska jatkossa THL:n alkoholipolitiikkaan liittyvät lausunnot tulee käsitellä puolueettoman tutkimustiedon sijaan etujärjestön materiaalina.
Sulle, mulle, vaapulavissun
Alkon hallintoneuvoston muodostavat 12 kansanedustajaa, jotka saavat tehtävästään kokouspalkkioita. Toimikaudella 2016 – 2019 Alko Oy:n hallintoneuvoston jäseniä ovat Vesa-Matti Saarakkala (perus), Anna-Maja Henriksson (rkp), Antti Kaikkonen (kesk), Pekka Puska (kesk), Ulla Parviainen (kesk), Sari Sarkomaa (kok), Pauli Kiuru (kok), Susanna Huovinen (sd), Tuula Haatainen (sd), Aino-Kaisa Pekonen (vas) ja Päivi Räsänen (krist) ja Osmo Kokko (perus).
Yksi prosenttirajan noston kiivaimmista vastustajista on kansanedustaja Pekka Puska, joka on perustuslain mukaan mahdollisesti esteellinen osallistumaan häntä henkilökohtaisesti koskevan alkoholiasian valmisteluun ja päätöksentekoon. (Lue päivitys lopusta) Alkoholiprosentin nostamista vastustavan ns. Puskan ryhmän kerännyt Pekka Puska on nimittäin Alkon hallintoneuvoston jäsen, joten Alko maksaa hänelle muhkeita kokouspalkkiota jokaisesta kokouksesta.
Pekka Puska korvasi taannoin Alkon hallintoneuvostossa Tuomo Puumalan, jolle Alko maksoi viime vuonna peräti 4.200 euroa kokouspalkkioita. Puska tienaa siis monopolin suojelemisesta tuhansien eurojen palkkiot vuodessa, joten ei ole ihme, että suusta pääsee julkisuuteen kaikenlaista tauhkaa. Alkon hallintoneuvostossa istuvat Puskan lisäksi alkoholirajan nostoa – yllätys yllätys – niin ikään kiivaasti vastustavat Päivi Räsänen, Tuula Haatainen ja Pauli Kiuru.
Alko Oy, Palkitsemistiedot 2016
Sitten siihen varsinaiseen motiiviin. Vähittäiskaupan alkoholirajan nostaminen 5,5 prosenttiin voisi viedä Alkon myynnistä jopa satoja miljoonia euroja, josta pelkkä lonkeron päätyminen kauppoihin voisi tehdä Alkon kassaan peräti 100 miljoonan euron loven ja A-olut mukaan lukien jopa 120-130 miljoonan euron loven. Tuo raha siirtyisi pääosin vähittäiskaupalle, eli esimerkiksi pienille lopettamisuhan alla kamppaileville kyläkaupoille. Alkoholikeskustelun motiivi on siis raha. Alkon raha.
Näin ollen yhteys Alkon hallintoneuvoston jäsenten päätöksentekoon eduskunnassa on enemmän kuin ilmiselvä. Päivi Räsänen tienasi viime vuonna Alkon palkkioita 3.500 euroa, Tuula Haatainen 3.500 euroa ja Pauli Kiuru 4.200 euroa. Muiden hallintoneuvoston jäsenten tienestit näet yllä olevasta tilastosta. Koska hallintoneuvoston kansanedustajat saavat Alkolta rahapalkkioita, on heillä kiistatta henkilökohtainen lehmä ojassa. Siksi on paikallaan vilkaista mitä perustuslaissa säädetään esteellisyydestä.
”Suomen perustuslaki 32 §
Kansanedustaja on esteellinen osallistumaan valmisteluun ja päätöksentekoon asiassa, joka koskee häntä henkilökohtaisesti. Hän saa kuitenkin osallistua asiasta täysistunnossa käytävään keskusteluun.”
Valtaosa alkoholirajan nostamista vastustavista kansanedustajista muisti eduskunnan palopuheissaan viitata Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen puolueettomaan tutkimustietoon, joka tarkoittaa terminologisesti samaa kuin viittaisi Kummelin käsikirjoitukseen. Edellä mainittu Alkon hallintoneuvoston jäsen ja kansanedustaja Pekka Puska sattui nimittäin toimimaan vuosina 2013-2014 Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtajana, ja luonnollisesti hänen yhteytensä taloon ovat yhä tiiviit. Puska tunnetaan valtakunnan aktiivisimpana alkoholin vastustajana, joka on vaatinut keskiolutta jo ikuisuuden vain monopolin hyllyille. Tässä valossa THL-lausumat alkoholista tuskin tulevat yllätyksenä.
THL-pääjohtaja Alkon hallituksessa
Puskan kaksoisrooli jää kuitenkin kertaheitolla varjoon, kun tarkastellaan herraa nimeltä Juhani Eskola. Hän on nimittäin samaan aikaan sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja että Alkon hallituksen jäsen. Eturistiriita Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusten ja Alkon aseman puolustamisen välillä on siis enemmän kuin ilmeinen. Siihen ei tarvita edes rautalankaa. Tältä pohjalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimukset voidaan heittää suoralta kädeltä romukoppaan. THL onkin jäänyt jo useita kertoja nolosti kiinnitutkimustulostensa tahallisesta väärintulkinnasta, joten tutkimustuloksilla lienee faktojen kanssa melko vähän kosketuspintaa. Propagandan välineeksi ne sen sijaan soveltuvat täydellisesti, varsinkin silloin kun kuulija ei vielä tiedä tutkimusten toteuttajan suorista yhteyksistä Alkon johtoon.
”On järkyttävää, että meillä on kaikenlaisia tutkimuslaitoksia ja tutkijoita tekemässä maksettua, päämäärähakuista tutkimusta, jonka tehtävänä on todistaa viinan kauhistus.”
– Professori Timo Airaksinen Verkkouutisissa
Eduskunnassa alkoholilain uudistusta, eli myös prosenttirajan nostamista, käsittelee ensin sosiaali- ja terveysvaliokunta, joka muodostuu harvinaisen vahvasti – yllätys yllätys – nimenomaan Alkon hallintoneuvoston jäsenistä. Tilanne on siis sama kuin että peruskoulun opettajat valmistelisivat oman kyläkoulunsa lakkauttamista. Tulos ja palopuheet ovat luonnollisesti sen mukaisia, kuten eduskunnassa juuri nähtiin. Aivan oma lukunsa on Vihreiden massatakinkääntö, sillä esimerkiksi puheenjohtaja Touko Aalto hehkutti vielä vaalikoneissa kannattavansa vahvojen oluiden ja jopa viinien tuloa kauppoihin. Niin se takki vaan kääntyi täydellisesti ja äänestäjät saavat nyt jotain aivan muuta kuin mitä vaaliuurnilla tilasivat. Vaalilupaus oli tehty rikottavaksi?
Alkoholiprosentin korotuksen vastustamisella yritetään nyt siis pelastaa kansanterveyden sijaan ainoastaan Alkon satojen miljoonien eurojen tulovirrat, joten nyt olisi paikallaan vilkaista yhtiön taloustietoja. Alko Oy on lähes neuvostoaikaiseen tyyliin äärimmäisen tehoton yritys, jonka voitto oli vuonna 2016 vaivaiset 38,5 miljoonaa euroa 1 162 miljoonan euron liikevaihdolla ja 93,5 miljoonan litran vuosimyynnillä. Alkon valtiolle tuoma veropotti on siis pelkkiä murusia ottaen huomioon, että yhtiöllä on Suomessa monopoli yli 4,7 prosentin alkoholijuomissa. Lisäksi suomalaisille viinaa yksinoikeudella myyvän yhtiön toimitusjohtajalle maksetaan palkkaa yli 400.000 euroa vuodessa. Alkon tulot ovat valtavat, mutta niin ovat myös tehottoman organisaation kulutkin, joten ilman monopolia Alko Oy olisi ollut konkurssissa jo vuosikymmeniä sitten. Alkon monopolin purkaminen tullee tapetille viimeistään vuonna 2019, kun seuraava nykyistä edistyksellisempi eduskunta aloittaa toimintansa.
Pori Jazz
Mitä tapahtui Pori Jazzeilla?
Alkoholilain käsittely on osoittanut, että Suomen eduskunta on tosiaan kansakunta pienoiskoossa. Kansanedustajat jakautuvat nimittäin vahvasti kahteen leiriin. Toiset ovat edelleen kieltolain 1960-luvulla eläviä sulkeutuneisuuden aikakauden ihmisiä, jotka pelkäävät antaa kansalaisille vastuuta omista teoistaan. Kansalaisiin ei luoteta, ja silloin tärkeintä on hallita heitä holhoamalla, säännöillä ja määräyksillä. Ja niitä meillä tunnetusti riittää. Toinen puoli on taas eurooppalaistuvia ja tässä ajassa eläviä kansanedustajia, jotka luottavat kansalaisiin ja kansalaisten omaan arviointikykyyn siinä määrin, että eivät pelkää maan pysähtyvän, jos lonkerot tulevat myyntiin supermarkettiin.
Kumpi ryhmä on sitten oikeassa, pysähtyneisyyden väki vai edistykselliset? Käytäntö on osoittanut, että pysähtyneisyyden aikakauden kansanedustajat ovat pahasti väärässä. Harva nimittäin tietää, että Pori Jazz nousi vedenjakajaksi näiden kahden eri leirin välillä. Miksikö? No, Pori Jazzin festarialueelle sai vielä muutama vuosi sitten kantaa mukanaan omat juomat, eli myös pulloittain alkoholijuomia prosenttirajaan katsomatta. Jokainen festarikävijä sai tuoda mukanaan vaikkapa pari viinipulloa ja nauttia niitä vapaasti musiikkia kuunnellen ja ystävien ja sukulaisten kanssa iloisesti seurustellen. Olen käynyt Pori Jazzeilla vuodesta 1994 saakka, mutta en muista nähneeni siellä tuolloin yhtään vahvasti päihtynyttä saati sammunutta festarivierasta.
Mutta sitten iski salama kuin kirkkaalta taivaalta. Pysähtyneisyyden aikakauden väki huomasi nimittäin Pori Jazzin viinarallin ja päätti panna sille stopin välittömästi. Luottamus kansalaisten käyttäytymiseen ei sovi suomalaiseen yleisötapahtumaan, joten se täytyy vaihtaa holhoukseen. Heti! Niin kävikin, mutta millaisin seurauksin? Päivi Räsänen, Pekka Puska, Touko Aalto ja muut alkoholirajan nostamista kiivaasti vastustavat kansanedustajat tuskin edes ymmärtävät, että Pori Jazzin päihtymysongelmat alkoivat juuri sinä samana päivänä, kun festarivieraiden omien alkoholijuomien tuonti festarialueelle kiellettiin. Porin poliisi on vahvistanut tämän faktan useita kertoja, mutta viranomaisten rautalanka ei taida riittää mainituille kansanedustajille.
Pori Jazz oli vuosittaisella 50.000 ihmisen otannalla ja vuosikymmenien aikajaksolla täydellinen tosielämän ihmiskoe siitä miten oikeasti käy, kun ihmiset saavat itse kantaa vastuun alkoholin juomisesta. Hyvin siinä kävi, kunnes holhous toi mukanaan päihdeongelmat.
Verotulot ja työllisyys
Jokainen alkoholiprosentin nostamista vastustava kansanedustaja vastustaa samalla Viron viinarallin hillitsemistä. Suomesta Viroon valuu nykyisin noin 300 miljoonaa euroa verotuottoja vuodessa, mikä on noin kolmannes Viron alkoholiveron tuotoista. Rahat lähtevät maasta, mutta ongelmat jäävät tietenkin Suomeen suomalaisten maksettavaksi. Korkea alkoholivero tulee siis Suomelle ja suomalaisille todella kalliiksi. Talousmatematiikan opettaminen tulisi säätää kansanedustajille pakolliseksi, kun edes Lafferin käyrä ei ole heille vieläkään tuttu.
Osa kansanedustajista väittää Viron alkoholiveron noston vaikuttavan asiaan merkittävästi, vaikka Suomi itse nostaisi samaan aikaan alkoholiveroa. Jos alkoholin hinta tulisi nousemaan liikaa Virossa, eivät suomalaiset palaisi kuitenkaan Alkon asiakkaiksi, vaan suuntaisivat virolaisten tavoin Latviaan. Jo nyt Latvian rajalla on alkoholin supermarketteja, joiden asiakkaista merkittävä osa on suomalaisia. Niin kauan kuin Virosta ja Latviasta saa alkoholia puoli-ilmaiseksi, suomalaiset hakevat niistä täysiä lasteja oluita ja viinejä alkoholijuomia – ja niiden päälle väkeviä ihan varmuuden vuoksi. Alkon monopolin puolesta kampanjoiva Helsingin Sanomat teki taannoin asiaan liittyen ”puolueettoman” vertailun vertaamalla Viron nelosoluen ja Suomen kolmosoluen hintaa toisiinsa.
”Vuoteen 2020 mennessä miedon alkoholin verotuksen on määrä kiristyä asteittain niin paljon, että lopulta oluen hinta voi nousta puolella. Sekä Viron valtiovarainministeriön että Veronmaksajain keskusliiton laskelmien mukaan nykyään 12 euroa maksavan A-olutlaatikon hinta nousee 18 euroon. Suomessa vastaavan kokoinen pakkaus keskiolutta maksaa noin 25 euroa.”
– Helsingin Sanomat otsikolla ”Halvan oluen aika Virossa on pian ohi”, 6.6.2017
Jokainen voi päätellä oliko Helsingin Sanomien vertailu tarkoitushakuinen. Yhtä hyvin lehti olisi voinut kirjoittaa artikkelin, jossa se vertaa toisiinsa Audin hintaa Saksassa ja Kian hintaa Suomessa.
Suomessa on viime vuosina lähtenyt kasvamaan erittäin vireää pienpanimotoimintaa, joka on lisännyt olutharrastajien määrää merkittävästi. Toisin kuin osa kansanedustajista yhä kuvittelee, eivät olutharrastajat vedä sikalärvejä kotonaan, hakkaa vaimojaan ja aja kännissä autolla. Sen sijaan harrastajat maistelevat oluita ilman päihtymistarkoitusta, ja he haluaisivat tehdä sitä myös kotonaan. Merkittävä osa pienpanimoiden oluista on kuitenkin selvästi vahvempia kuin 4,7 prosenttia, joten niitä ei saa nykyisen kivikautisen alkoholilain mukaan kaupassa myydä.
Näsäviisas voisi tähän todeta, että kyllä Alkosta voi hakea vahvoja oluita. Mutta kun ei voi. Miksikö? No, vaikka Alkolla on hyvä ja kattava valikoima, niin sen hyllyille ei yksinkertaisesti mahdu yhtä suurta olutvalikoimaa kuin tavalliseen supermarkettiin. Toinen – ja se merkittävämpi – seikka on etäisyys. Esimerkiksi Tampereella lähimpään Alkoon on matkaa helposti yli 30 kilometriä suuntaansa puhumattakaan aidoista syrjäkylistä. Sata kilometriä lähimpään Alkoon ei ole Suomessa mikään harvinaisuus.
Hakisitko sinä mieluummin saunalonkerot koko kesäksi puoli-ilmaiseksi Virosta vai tunnin ajomatkan päästä lähimmästä Alkosta? Varsinkin kun vaihtoehtona olisi ostaa ne lähikaupasta ja pitää siten yllä syrjäkylien liiketoimintaa, työllisyyttä ja yhteisöllisyyttä. Lähikauppa kun on monessa kunnassa kuntalaisten tapaamispaikka ja alkoholin myynti on vähittäiskaupalle taloudellisesti äärimmäisen tärkeä tuote. Pienten kauppojen liikevaihdosta peräti 15-20 prosenttia tulee jo nyt alkoholista. Jo pelkästään Lonkeron myötä Alkosta vähittäiskaupalle siirtyy jopa 100 miljoonan euron liikevaihto. Alkoholilain marginaalisella muutoksella 4,5 prosentista 5,5 prosenttiin on siis erittäin suuri merkitys moneen eri asiaan. Kansanterveyteen tosin ei.
Haluatko sinä Suomeen holhousta vai luottamusta? Nyt kannattaa katsoa tarkkaan mitä mieltä sinun kansanedustajasi asiasta on, ja seuraavissa eduskuntavaaleissa vaihtaa tarvittaessa ehdokas parempaan.
PÄIVITYS: Vielä sananen esteellisyydestä.
Kirjoituksen jälkeen ajatus Alkon hallintoneuvoston jäsenten mahdollisesta esteellisyydestä alkoi vaivata minua toden teolla, joten ryhdyin selvittämään asiaa tarkemmin. Perustuslain mukaan kansanedustaja on esteellinen, jos asia koskee häntä henkilökohtaisesti tai hän saa taloudellista etua. On fakta, että Alkon hallintoneuvostossa olevat kansanedustajat saavat vuosittain Alkolta tuhansien eurojen palkkiot. Taloudellinen yhteys kansanedustajien omaan talouteen on siis täysin kiistaton. Yhtä lailla on selvää, että valtaosa hallintoneuvoston kansanedustajista puolustaa parhaillaan Alkon monopoliasemaa.
Mutta.
Kansanedustajien esteellisyyden tulkinnassa on tehty mielenkiintoisia rajanvetoja. Alkoholiprosenttia koskevassa päätöksessä on pohjimmiltaan kyse Alkon monopoliasemasta, jonka ei nykyisen tulkinnan mukaan katsota tuovan hallintoneuvoston jäsenille henkilökohtaista etua niin paljon, että esteellisyyden raja ylittyisi. Ei vaikka Alko maksaa heille tuhansia euroja vuodessa.
Lisäksi asiakokonaisuudessa tulee huomioida, että monet hallintoneuvoston jäsenet istuvat samalla myös alkoholilakia valmistelevassa sosiaali- ja terveyslautakunnassa. Esimerkiksi lautakunnan puheenjohtaja Tuula Haatainen on hallintoneuvoston jäsenen, eli hän saa Alkolta vuosittain tuhansien eurojen palkkiot. Kansanedustajien kolmoisroolit 1. Alkon monopolin puolustajana, 2. alkoholilain valmistelijana ja 3. alkoholilain hyväksyjänä herättävät monia kysymyksiä kansanedustajan motiiveista ja puolueettomuudesta.
Alkoholilaista äänestetään tällä tietoa 15. joulukuuta.
Yhdysvalloissa yhä useammissa kaupungeissa on otettu käyttöön niin sanotut haalarikamerat, jotka ovat vähentäneet merkittävästi kansalaisiin kohdistuneita poliisirikoksia. Suomessa haalarikameroita on testattu Helsingin poliisilaitoksella jo parin vuoden ajan hyvällä menestyksellä, ja tulevaisuudessa ne tulevat todennäköisesti käyttöön koko maassa. Se olisi odotettu askel kaikkien osapuolten oikeuksien turvaamiseksi. Poliisihallituksen asettama työryhmä esittääkin nyt, että haalarikamerat voitaisiin saada valtakunnalliseen käyttöön jo vuonna 2018.
Haalarikameroiden perusajatus on tallentaa kaikki tilanteet ja siten parantaa sekä poliisien että kansalaisten oikeusturvaa mahdollisissa riitatilanteissa. Videotallenne säilyy sovitun mukaisesti jopa 96 tuntia kuvaushetkestä, eli ennen katoamista se voidaan ottaa talteen mahdollista oikeudenkäyntiä varten. Tällaisissa tapauksissa todisteena olisi viimein muutakin kuin pelkästään sana sanaa vastaan, jolloin tuomioistuin tai valtakunnansyyttäjänviraston poliisirikosten käsittely-yksikkö voi itse vapaasti päättää minkä painoarvon se kullekin lausumalle tai haalarivideolle antaa. Tällaista järjestelmää sanotaan oikeusvaltioksi.
Matkaan on nyt kuitenkin tullut todella odottamaton mutka, sillä Suomen Poliisijärjestöjen liitto vaatii yllättäen poliiseille oikeutta poistaa haalarikameransa tallenteita silloin, kun poliisi itse on syyllistynyt rikokseen ja haalarikamera on tallentanut siitä todisteet. Vaatimusta perustellaan itsekriminointisuojalla, joka on toki merkittävä kansainväliseen lakiin perustuva ihmisoikeus, mutta jolla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä poliisien haalarikameroiden kanssa.
”Suomen Poliisijärjestöjen liitto (SPJL) edellyttää, että haalarikameroiden käytössä varmistetaan poliisin itsekriminointisuoja. Se tarkoittaa kansainvälisten ihmisoikeuksien takaamaa oikeutta olla todistamatta itseään vastaan. SPJL:n järjestöpäällikkö Mika Nygård muistuttaa, että inhimillisiä virheitä sattuu kaikille. Käytännössä kysymys on siitä, että poliisit haluavat oikeuden poistaa haalarikameraan tallentuneen videokuvan ja äänen, jos niille on tallentunut poliisin itsensä tekemä virkavirhe.”
– Aamulehti 25.5.2017.
Mitä ihmettä minä juuri luin? Järjestöpäällikkö totesi, että ”Inhimillisiä virheitä sattuu kaikille.” Voivatko muutkin viranomaiset jatkossa perustella virkavirheitään inhimillisellä virheellä, joita sattuu kaikille?
Tunnen itsekriminointisuojaa koskevaa judiikkaa jossain määrin, eikä tämä nyt esitetty vaatimus mene sen piiriin. Ai miksikö ei? Koska aktiivinen videokamera on kiinteä ja pakollinen osa poliisin virka-asua, eikä virka-asuun sisältyvän laitteen automaattisesti tallentama materiaali ole poliisin itsensä kuvaamaa. Toisin sanoen poliisi ei omalla toiminnallaan edesauta syyllisyytensä selvittämistä, eli itsekriminointisuojan edellytykset eivät täyty. Olennaista tässä on määritelmä ”omalla toiminnallaan”. Koska poliisi ei itse kuvaa mitään, ei itsekriminointisuoja voi olla peruste vaatimukselle todisteiden tuhoamisesta.
Mikäli Suomen Poliisijärjestöjen liiton vaatimus jostain syystä menisi läpi, niin samalla myös esimerkiksi rekkakuskien ajopiirturit kuuluisivat itsekriminointisuojan piiriin. Rekkakuskeille tulisi saada tuhota ajopiirturiensa tiedot, jos niille on tallentunut todisteita vaikkapa liian pitkistä työpäivistä.
Aamulehdessä Suomen Poliisijärjestöjen liitto perustelee vaatimustaan myös sillä, että poliisin partiokaveri todistaisi tapahtumista paremmin kuin poliisissa kiinni oleva videokamera. On järjenvastaista, että poliiseja edustavan järjestön mukaan haalarikameran tallenne on käypä todiste silloin, kun poliisia vastaan rikotaan, mutta antaisi yhtäkkiä väärän kuvan tapahtumista silloin, kun poliisi itse syyllistyisi rikokseen. Tällaista näkemystä ei voi selittää millään argumenteilla.
Olen istunut neljän vuoden aikana satoja ja taas satoja tunteja lukemattomien eri poliisipartioiden kyydissä ympäri Suomea tehdessämme Poliisi-tv -ohjelman Poliisin matkassa -raportteja. Näillä reissuilla näimme lähes kaikki mahdolliset tilanteet, joita poliisin työssä tulee eteen. Silloin kun tilanne eskaloituu esimerkiksi ravintolan edustalla tai yksityisasunnon pimeässä pihassa, niin partiokaveri kykenee tekemään havaintoja toisen partiokaverin tekemisistä vain päällisin puolin. Siksi haalarikamera on kaikkien oikeusturvan välttämätön edellytys, mutta vain silloin, kun sen materiaalia ei pääse kukaan asianomainen peukaloimaan.
Eduskunta puukottaisi oikeusvaltiota jalkaan, jos se menisi suostumaan Suomen Poliisijärjestöjen liiton vaatimukseen haalarikameroiden tallentamien todistajien poistamisesta, koska pienikin sensuurin mahdollisuus sotii näiden kameroiden perustarkoitusta vastaan. Kaikki poliisin toimet tulee kuvata, ja mitään materiaalia ei tule voida poistaa päätetyn määräajan (24h/96h) sisällä. Poliisille ei voida myöntää oikeutta peitellä rikoksiaan, jos sellaisia tapahtuu.
