Terveisiä Lempäälän kunnanvaltuuston strategisen yleiskaavan seminaarista! Sanayhdistelmä kuulostaa melkoiselta jargonilta, mutta tiivistettynä siinä suunnitellaan Lempäälän kunnan kaavoituksen tulevaisuuden suuria linjoja. Kirjoitin jo aiemmin miten maakuntakaava 2040 tulee vaikuttamaan Lempäälään ja Sääksjärveen, ja parhaillaan valtuusto linjaa miten maakuntakaavan puitteissa tullaan kehittämään kunnan omaa kaavoitusta.
Lempäälän strategista yleiskaavaa on käsitelty jo useita kertoja kunnanvaltuustossa, ja tänään valtuusto kokoontui taas kerran tämän erittäin tärkeän ja kauaskantoisen asian äärelle. En tässä kirjoituksessa kommentoi juuri tämän illan tuloksia, vaan ennemminkin edellisen yleisölle avoimen tilaisuuden mittavaa antia. Siellä oli nimittäin paikalla runsaasti kuntalaisia kertomassa päättäjille omia näkemyksiään ja toiveitaan siitä miten Lempäälää voisi kaavoituksella parhaiten kehittää. Saimme kuntalaisilta paljon hyviä ajatuksia ja ideoita, kuten kaikki mukana olleet varmasti muistavat. Kiitos siitä jokaiselle yhdessä ja erikseen.
Olen nyt ilokseni saanut huomata, että monet kuntalaisten tuolloin esittämistä ideoista ja ajatuksista on sittemmin otettu ihan aidosti ja konkreettisesti huomioon, sillä monia ehdotuksia on viety eteenpäin ja jalostettu edelleen. Vielä on tietenkin turhan aikaista sanoa, mutta melko suurella todennäköisyydellä jotkut noista ideoista päätyvät aikanaan myös strategisen yleiskaavan lopulliseen versioon.
Kirjoitin taannoin siitä miten Lempäälässä jokainen kuntalainen voi konkreettisesti vaikuttaa oman kuntansa tulevaisuuteen. Valtuustokausi 2017 – 2021 tullaan toivottavasti muistamaan kautena, jolloin lempääläiset nostettiin keskiöön ja he pääsivät itse vaikuttamaan – ja tietenkin myös kokivat vaikuttavansa. Vaikuttamiseen tarjottavien tilaisuuksien määrä on Lempäälässä poikkeuksellisen suuri verrattuna koko maahan. Mukana oleminen onnistuu esimerkiksi käymällä kuntalaisille järjestettävissä avoimissa tilaisuuksissa tai vastaamalla moniin verkossa järjestettäviin kyselyihin.
Äskettäin kuntalaisten kanssa käytävää dialogia varten perustettiin uusia valiokuntia, jotka ovat yltiövirallisesta nimestä huolimatta aivan muuta kuin virallista pönötystä. Tarkoituksena on, että valtuutetut ja viranhaltijat kuuntelevat kuntalaisten näkemyksiä matalan kynnyksen keskustelutilaisuuksissa. Paikalle voi saapua ihan vaan kuuntelemaan muiden ajatuksia tai kertomaan omansa. Näin halutaan ottaa kuntalaiset aktiivisesti mukaan vaikuttamiseen jo asioiden valmisteluvaiheessa. Valiokunnista tulevaisuusvaliokunta luotsaa kunnan tulevaa kehitystä ja lähipalveluvaliokunta vastaa sote-asioista ja on yhteys maakuntaan. Yhteisövaliokunnan tontille kuuluvat sen sijaan muun muassa tapahtumat ja yhdistykset.
Lempäälässä jokainen on päättäjä, ja me kunnanvaltuustossa ja kunnanhallituksessa haluamme rohkaista ottamaan jatkossa jopa nykyistä aktiivisemmin osaa kunnan kehittämiseen. Mukaan voi tulla myös vain kuuntelemaan mihin suuntaan omaa kuntaa ollaan kehittämässä. Tänään saimme taas kerran iloksemme huomata, että sinäkin voit vaikuttaa siihen millainen on tulevaisuuden Lempäälä, kunhan olet oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kannattaa seurata kunnan tiedotusta ja somekanavia, niin tiedät koska on taas loistava tilaisuus kertoa miten juuri sinä haluaisit kehittää kuntaa. Minne haluaisit asuntoja? Yritysalueita? Puistoja? Kauppoja? Kerää ideat talteen ja kerro ne päättäjille vaikkapa tulevaisuusvaliokunnassa.
Suomi otti vuodenvaihteessa merkittävän askeleen eurooppalaisempaan suuntaan, kun ruokakaupoissa myytävien alkoholijuomien vahvuus nousi 5,5 prosenttiin. Riippumattomasta tutkimuslaitoksesta poliittiseksi käsikassaraksi muuttunut Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL sekä Alkon monopolia puolustaneet kansanedustajat maalasivat meille synkkää kuvaa päätöksen traagisista seurauksista. Suomi ajautuisi kaaokseen ja rappioon, jos A-olutta ja lokeroa myytäisiin muualla kuin Alkossa. Toisin kävi.
Jokainen tolkun ihminen tiesi ennakkoon, että A-oluen ja lonkeron tulo ruokakauppoihin ei toisi mukanaan ryntäystä juomahyllyille saati nostaisi merkittävästi alkoholin kulutusta. Äskettäin saimmekin jo ensimmäisiä lukuja tammikuun myynneistä, ja niiden perusteella A-olutta myytiin vain viisi prosenttia kaikista oluista. Viisi prosenttia! Samalla alkoholittoman oluen myynti nousi peräti 18 prosenttia. Ei kuulosta ihan samalta kauhukuvalta kuin meille ennen tuota historiallista päätöstä maalailtiin.
Tarkempia myyntilukuja saadaan varmasti lähiviikkoina, mutta ei tämä nyt ihan maailmanlopun menolta vaikuta. Ei vaikka A-oluen myynti tuplaantuisi ennakkotiedoista. Missään nimessä alkoholin kulutus ei tule nousemaan 5-6 prosenttia, kuten THL ja Alkon hallintoneuvostossa istuvat kansanedustajat meille satuilivat puolustaessaan kiivaasti Alkon monopoliasemaa.
Perusteettomaksi osoittautunut pelottelu täytyy nyt viimein jättää taakse, ja suomalaisessa alkoholipolitiikassa tulee ottaa avoimesti katse kohti sivistynyttä eurooppalaista juomakulttuuria. A-oluen tulo ruokakauppoihin oli vasta ensimmäinen askel oikeaan suuntaan, sillä seuraavaksi viinit täytyy saada ruokakauppojen hyllyille. Euroopassa viinit ovat nimittäin elintarvikkeita, eivät päihteitä. Ja elintarvikkeiden paikka on ruokakaupoissa.
Suomalaiset ovat merkittävästi fiksumpia kuin mitä THL ja muut alkoholilain vastustajat meille uskottelivat. A-oluen ja lonkeron tulo kauppoihin ei johtanut katastrofiin, vaan ennen kaikkea parempaan valikoimaan ja terveeseen hintakilpailuun. Viinien monopolista vapauttamisella tulee olemaan samanlaiset seuraukset. Nyt nähtyjen tapahtumien myötä suomalaiset osaavat jatkossa suhtautua heille syötettävään alkoholipoliittiseen pajunköyteen sen ansaitsemalla varauksella.
”Kantani on, puolueista riippumatta, että viinit täytyy saada maitokauppaan ja Suomi kohti Eurooppaa.”
– Jocka Träskbäck YLE Uutisissa 11.2.2015
Olen jo vuosien ajan kampanjoinut julkisesti viinien ruokakauppoihin saamisen puolesta, sillä minun Suomessani viiniä tulee saada ostaa ruokaostosten yhteydessä. Lukuisissa suomalaisissa kauppakeskuksissa ruokaosaston ja viinihyllyn on jo pitkään erottanut pelkkä Alkon väliseinä. Nyt väliseinän poistaminen on ajankohtaista, ja samalla viinit tulee saada kaikkien muidenkin ruokakauppojen hyllyille. Holhous saa viimein riittää.
JULKAISTU 16.2.2018 Viime viikkoina sosiaalisessa mediassa on kritisoitu kovaan ääneen Suomen historian suurimpiin kuuluvaa taloudellista puhallusta, eli Fortumin sähköverkkojen myyntiä Carunalle. Monissa keskusteluissa on väitetty, että kauppa olisi ollut Kokoomuksen Jyrki Kataisen käsialaa. Totuus on kuitenkin hieman toisenlainen, joskaan ei välttämättä ainakaan kaikkien puolueiden mielestä yhtä raflaava.
Todellisuudessa Carunan kaupan nimittäin valmistelivat vuonna 2013 valtion omistajaohjauksesta vastanneet ministerit Pekka Haavisto (vih) ja Heidi Hautala (vih). Samaan aikaan pääministeri Katainen (kok), valtionvarainministeri Vapaavuori (kok) ja muu hallitus (sdp, rkp, vas, kd) ovat todennäköisesti olleet tietoisia suunnitelmista. Olen ollut viime päivinä hieman yllättynyt miten voimakkaasti vihreät yrittävät kiistää päivänselvät tosiseikat puolueen osuudesta Carunan katastrofiin. Sitä on nimitettu muun muassa ”Haavisto-kortiksi” ja ”populistiseksi potaskaksi”. Nämä nimitykset eivät faktojen valossa kestä kriittistä tarkastelua. Keskustelu jatkukoon, mutta toivottavasti faktapohjalla.
Selvittelin jo aikoinaan ihan mielenkiinnosta Caruna-kaupan taustoja mielestäni melko tarkasti useista julkisista lähteistä. Tuolloin selvisi, että katastrofaalisin virhe asiassa tehtiin hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan kokouksessa 11. joulukuuta 2013. Silloin päätettiin muuttaa Fortumin sähköverkkojen strategista intressiä niin, että muutos mahdollisti sähköverkon myynnin myös ulkomaiselle yhtiölle, eli myös tulevalle Carunalle. Ennen kokousta intressin muuttamisesta kysyttiin mielipiteitä eri ministeriöiltä, kuten esimerkiksi työ- ja elinkeinoministeriöltä. Tuolloin työministerinä toimi Lauri Ihalainen (sdp) ja elinkeinoministerinä Jan Vapaavuori (kok).
Fortumin strateginen intressi oli tuohon saakka ollut ”Sähkön tuotannon ja jakelun toimivuuden eli energiansaannin häiriöttömyyden varmistaminen myös poikkeusolosuhteissa”, joka kuitenkin muutettiin talouspoliittisen ministerivaliokunnan kokouksessa muotoon ”Sähkön tuotannon häiriöttömyyden varmistaminen myös poikkeusolosuhteissa”. Intressistä pudotettiin siis kokonaan pois alleviivaamani osuus jakelun toimivuudesta. Kokouksessa tätä muutosta perusteltiin strategisen intressin modernisoinnilla. Sähkön jakelun poistamista strategisesta intressistä ei kuitenkaan olisi pitänyt koskaan tehdä, sillä sähkön jakelu on yhteiskunnan ydintoimintoja, jotka täytyisi ehdottomasti pitää kaikissa tilanteissa yksinomaan omissa käsissä. Luonnollisia monopoleja ei tulisi missään tilanteessa luovuttaa yksityisille yhtiöille.
Suomen sähköverkkojen kannalta kohtalokkaassa kokouksessa olivat paikalla Jyrki Katainen (kok), Päivi Räsänen (kd), Paavo Arhinmäki (vas), Lauri Ihalainen (sdp), Carl Haglund (rkp) sekä kaupan valmistelusta vastannut Pekka Haavisto (vih).
Fortum alkoi valmistella sähköverkon myyntiä yhtiön sisällä jo tammikuussa 2013, eli lähes vuosi ennen tuota kohtalokasta kokousta. Tuolloin valtion omistajaohjauksesta ja siten myös Fortumista vastaavana ministerinä toimi Heidi Hautala (vih). Fortum on pörssiyhtiö, joten päätös sen omistamien sähköverkkojen myynnistä tehtiin Suomen hallituksen sijaan Fortumin sisällä. Omistajaohjauksesta vastaavan ministeri Hautalan tehtävä on valvoa valtion omistamien yhtiöiden toimintaa, joten Caruna-tapaus kuului kiistatta juuri omistajaohjaukselle, eli Hautalalle. Hän sai tiedon sähköverkon myynnin suunnitelmista varmuudella viimeistään 12.6.2013, eli puoli vuotta ennen strategisen intressin muuttamista ja kohtalokasta kauppaa. Todennäköisesti Hautala tiesi kuitenkin asiasta jo heti tammikuussa 2013, kun kauppaa ryhdyttiin Fortumissa valmistelemaan.
”Sähkönjakeluverkko ei ole sellainen infrastruktuurin osa, johon valtion olisi kannattanut lähteä sijoittamaan.”
– Pekka Haavisto Helsingin Sanomille 12.12.2013
Saamieni vielä vahvistamattomien tietojen mukaan Hautala ei kuitenkaan ollut sähköverkkojen myymiselle myötämielinen toisin kuin yhtiön toimiva johto. Sähköverkkojen myynti oli näin ollen vaarassa jäädä toteutumatta. Lokakuussa 2013 tilanne korjautui, kun Hautala joutui yllättäen eroamaan ja hänen tilalleen valittiin Pekka Haavisto sopivasti kaksi kuukautta ennen strategisen intressin muuttamista ja sähköverkkojen myyntiä. Hautalasta poiketen Haavisto ei vastustanut Fortumin sähköverkkojen myymistä Carunalle, vaan ryhtyi heti valmistelemaan kauppaa.
Vuoden 2011 harvinaisen tuhoisa talvimyrsky oli osoittanut miten haavoittuva Suomen ilmajohtoihin perustuva sähköverkko oli. Tiedossa siis oli, että tulossa olisi mittavat investoinnit maakaapelointiin. Ei siis ollut varsinainen yllätys, että Fortum halusi eroon sähkön huonosti kannattavasta jakelusta ja sen myötä tulevista investoinneista. Omistajaohjauksesta vastaavina ministereinä Hautalalla ja Haavistolla olisi molemmilla ollut kuitenkin mahdollisuus estää sähköverkkojen myynti Carunalle. Hautala olisi tosin voinut joutua jopa vaihtamaan Fortumin toimivan johdon estääkseen kaupan. Fortumin johdon onneksi Hautala ”joutui sattumalta” siirtymään sivuun ja hänet korvannut Haavisto kääri hihat kaupan toteuttamiseksi ja vei sen pikavauhtia maaliin. Likapyykin aika ei kuitenkaan tullut vielä pitkään aikaan.
Kaupan traagiset seuraukset valkenivat vasta vuonna 2016, kun Carunan härskeistä hinnankorotuksista nousi ensimmäinen kohu. Vasta tuolloin – yli kaksi vuotta kaupan jälkeen – Haavisto ryhtyi yllättäen syyttämään tapahtumista koko hallitusta ja selittelemään omaa päätöstään muun muassa Carunan lupauksilla maksaa verot Suomeen sekä saamillaan väärillä arvioilla sähkön hintakehityksestä. Paperille kirjaamattomat lupaukset ja odotukset hintakehityksestä olivat kuitenkin huonoja selityksiä, koska niillä ei ollut mitään tekemistä yhteiskunnan ydintoiminnan ja valtiollisen luonnollisen monopolin myymisessä ulkopuolisen käsiin. Kauppa olisi ollut järjenvastainen ilman mitään hintakehitystäkin. Siinä eivät selitykset auta.
Kokonaisvastuu katastrofista kuuluu siis hallituksen talouspoliittiselle ministerivaliokunnalle, vihreille, kokoomukselle, demareille ja RKP:lle. Kaikkien niiden ministerit puolustivat sähköverkkojen myyntiä, sillä kauppaa vastaan olivat ministereistä ainoastaan vasemmistoliiton Merja Kyllönen ja Paavo Arhinmäki. Vihreiden Haaviston lisäksi kokoomuksen Katainen ja Vapaavuori vakuuttivat molemmat julkisuudessa, etteivät hinnat lähde nousemaan. Se oli tökerö virhe, ja jokainen silloinen ministeri on luonnollisesti vastuussa omista lausunnoistaan.
Mutta… käänsi tätä pakettia miten päin tahansa, niin vihreiden ministereillä on ollut sähköverkkojen myynnissä ilmiselvä päärooli ja siten myös päävastuu, sillä Hautalalla ja Haavistolla oli Carunan kaupassa molemmilla sormensa pelissä ranteita myöden. Tätä tosiseikkaa eivät vaihtoehtoiset totuudet tai myöhemmin keksityt meriselitykset muuta. Jos siis haetaan yhtä päävastuullista, niin hän oli kaupan ministerinä valmistellut Pekka Haavisto. Piste.
Olen itse hallitun yksityistämisen puolella, mutta mitään suomalaisille elintärkeää infraa ei koskaan saa myydä ulkopuolisen käsiin. Ei varsinkaan luonnollisia monopoleja. Carunan tapaus ei ikävä kyllä ole ainoa laatuaan, sillä siihen verrattavissa oleva toinen esimerkki on Digita. Viime vuonna Anne Berner (kes) väläytti lisäksi Suomen tieverkon yhtiöittämistä, mikä olisi mahdollistanut teiden yksityistämisen ja lopulta niiden myynnin ulkomaisille sijoittajille. Onneksi suunnitelma kaatui ainakin toistaiseksi. Se ei saa toteutua samassa muodossa myöhemminkään, oli vallankahvassa mikä puolue tahansa. Lisäksi hallituksen talouspoliittiselle ministeriryhmälle ei saa tulevaisuudessa antaa oikeuksia muuttaa yhteiskunnalle elintärkeiden strategisten intressien määrittelyjä, sillä ne tulee käsitellä parlamentaarisessa ryhmässä. Ei siis yhdenkään hallituksen sisällä.
Carunan ja Digitan tapaukset osoittivat, että valtion omistajaohjauksesta vastaavan ministerin tehtävä on äärimmäisen vastuullinen paikka. Siihen tulisi valita ainoastaan ihmisiä, joilla on pitkä ja monipuolinen kokemus yritystoiminnasta sekä myös vankka tietämys taloudesta. Muussa tapauksessa seuraukset voivat olla karmeita kuin Carunassa. Toivottavasti omistajaohjauksen peräsimeen saadaan jatkossa paremmin yritysmaailmaa tuntevia tekijöitä. Nykyisin tehtävää hoitava ministeri Lintilä voisi hänkin edes yrittää komentaa ruotuun Postia, jonka toiminnan laatu on viime vuosina romahtanut luokattomaksi. Ydintoimintojen hoitaminen on romahtanut, mutta samaan aikaan Posti on pyrkinyt laajentamaan toimintaansa ruohonleikkuuseen, ruokahuoltoon ja huonekalujen kasaamiseen. Hiiret siis hyppivät Postin pöydillä, kun kissa on poissa. Hampaaton omistajaohjaus on sama kuin omistajaohjausta ei olisi lainkaan. Siksi kyseessä on yksi hallituksen merkittävimmistä salkuista.
Vanhan sanonnan mukaan yksi ihminen riittää muuttamaan maailmaa, kun hän on oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Maailmasta en tiedä, mutta valtakunnan poliitiikan osalta tuo pitää kyllä paikkansa. Helmikuun alussa tuli nimittäin kuluneeksi kolme vuotta siitä, kun pääsin itse vaikuttamaan Suomen politiikkaan odottamattomalla tavalla. Sain silloisten eduskuntavaalien alla Keskustan laivaristeilyltä uutisvinkin, että puolue haluaa keskioluen pois ruokakaupoista ja siirtää sen vain Alkon yksinoikeudeksi. En aluksi uskonut korviani, mutta pian sain linkin puolueen asiakirjoihin, jotka vahvistivat asian.
”Haluamme rajoittaa päivittäistavarakauppojen, kioskien ja huoltamoiden vähittäismyynnissä myytävien alkoholijuomien enimmäisalkoholirajaa 3,7 prosenttiin. Näin turvattaisiin Alkon monopoliasema, kun entistä suurempi osuus myytävästä alkoholista kulkisi monopolin kautta.”
– Keskustan keskiolutlinjaus 2015
Olen itse jo vuosien ajan ehdottanut viinien myynnin laajentamista ruokakauppoihin, koska ne ovat elintarvikkeita eivätkä päihteitä, joten Keskustan kaavailut päinvastaisesta kehityksestä vaikuttivat minusta pähkähulluilta. Siksi päätin tehdä seuraavaksi aamuksi asiasta artikkelin päätoimittamaani Stara-verkkolehteen. Minulla ei ollut tuolloin vielä mitään aavistusta minkälaisiin seurauksiin artikkeli johtaisi. Artikkeli julkaistiin Starassa aamulla kello 08.30 otsikolla ”Keskusta haluaa keskioluen pois kaupoista ja kioskeista”. Maailman meno jatkui sen jälkeen aivan kuin aiemminkin, vaikka huomasin toki artikkelin saavan ihan mukavasti lukijoita.
Sitten yhtäkkiä aamupäivällä kesken kokouksen puhelin alkoi soida keskeytyksettä ja kaverit lähettivät linkkejä lukemattomiin medioihin, jotka uutisoivat Staran paljastuksesta. Jokainen valtakunnallinen päämedia uutisoi asiasta, ja valtaosa niistä jätti lisäksi alkuperäisen lähteen mainitsematta. Siksi jouduin toisenlaiseen soittorumbaan vaatiessani medioiden lähdemainintoja kuntoon. Jopa Yleisradion kello viiden televisiouutiset jätti kertomatta lähteen. Palataan kuitenkin vielä tuohon aamupäivään.
Pian sain tiedon, että Uusi Suomi oli saanut langan päähän Keskustan puoluesihteeri Laanisen, joka vahvisti lehdelle Staran skuupin pitävän kuin pitävänkin paikkansa. Sen toki tiesin itse jo aiemmin, koska tapanani on tarkistaa artikkeleiden faktat. Yksi maan suurimmista puolueista aikoi siis tosiaan siirtää keskioluen pois ruokakaupoista vain Alkon yksinoikeudeksi. Tuolloin ei vielä tiedetty, että kyseessä oli kaiken lisäksi seuraava pääministeripuolue, ja yleensä kunkin hallituksen suurimman puolueen suunnitelmilla on tapana toteutua.
”Kohu syntyi, kun viihdelehti Stara uutisoi maanantaiaamuna, että keskustan vaalitavoitteisiin lukeutuu kaupoissa myytävän keskioluen laimentaminen. Puolueen johtaja Juha Sipilä korjasi tänään eduskunnassa, että tällaista ehdotusta ei otettu mukaan keskustan vaaliohjelmaan, vaan kyseessä on puoluehallituksen hyväksymä taustalinjaus.”
– YLE Uutiset 10.2.2015
Sosiaalisessa mediassa paljastus sai nopeasti valtaisan huomion ja oman hashtagin #keppanagate. Paljastus oli Suomen pääuutinen useiden päivien ajan, ja sitä käsiteltiin jokaisessa uutislähetyksessä ja ajankohtaisohjelmissa Yleisradiossa, Nelosella ja Maikkarilla. Lopulta myös Fingerpori-sarjakuva ja monet lehtien pilapiirtäjät käsittelivät aihetta.
Keppanagate oli kevään 2015 suurin poliittinen uutispommi.
Viikon sana on Kepun keppana. Jos joku loisi laimennetun keppanamerkin Kepu, menestys olisi taattu. #keskiolutgate#keppana#kepu
Kohun myötä myös tuleva pääministeri ja Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä yritti turhaan rauhoitella tilannetta blogissaan, mutta turhaan. Asiat etenivät nopeasti siihen pisteeseen, että paljastuksesta keskusteltiin jo eduskunnan täysistunnossa, jossa siitä nousi melkoinen show. Keskustan kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila syytti Staran paljastuksesta Panimoliittoa, Kokoomusta ja jopa Ben Zyskowiczia. Anttila väitti paljastuksen olleen ”Kokoomuksen likaisten temppujen osaston suunnittelema miina”.
Tällainen perättömyyksien huutelu loppui vasta sitten, kun minä julkaisin Anttilalle vastineen, jossa paljastin skuupin tulleen Keskustan omalta risteilyltä ja puolueen omista riveistä. Alkoholikysymys on tunnetusti jakanut Keskustan leireihin, joten kaikki eivät luonnollisestikaan olleet tyytyväisiä puolueen suunnitelmaan siirtää keskiolut Alkoon. Laivaristeilyllä asiasta pikkujurrissa kovaan ääneen mesoaminen puoluetovereille oli siis täysin ymmärrettävää. Tällä kertaa ympärillä sattui onneksi olemaan tarkkakorvaisia sivullisia.
”Salaliittoteorioiden kehittäminen ja levittäminen on puolueelle näemmä helpompaa kuin ymmärtää paljastuksen lähteneen omasta leiristä. Keskustan rivit rakoilevat, ja linjaukseen tyytymätön henkilö avasi laivalla suunsa väärässä paikassa väärään aikaan, kertoo Träskbäck Ylelle jutun lähteestä.”
– YLE Uutiset 11.2.2015
Suomalaiset luonnollisesti järkyttyivät siitä mitä tuolloin vielä vankasta kannatuksesta nauttinut Keskusta oli tekemässä suomalaisten rakastamalle keskioluelle. Muut puolueet ottivat paljastuksesta luonnollisesti kaiken irti, sillä yhtä järjettömiä poliittisia linjauksia ei oltu kuultu vuosikausiin. Aluksi Juha Sipilä pyrki vähättelemään suunnitelmaa toteamalla sen olevan ainoastaan puoluehallituksen taustalinjaus.
”Keskiolut pysyy kaupassa – alkoholihaittoihin silti puututtava. Alkoholihaittojen vähentäminen on tavoite, josta Keskusta ei tingi ennen vaaleja tai vaalien jälkeen. Sen sijaan Keskusta ei kannata kolmosoluen siirtämistä Alkoon. Tälle keinolle on laitettu ruksit päälle.”
– Juha Sipilä tiedotteessaan 10.2.2015
Rohkenen väittää, että ilman tuota paljastusta A-olut ja lonkero eivät olisi tällä hetkellä ruokakauppojen hyllyillä. Keskusta olisi nimittäin tulevana pääministeripuolueena pannut hankkeensa vähintään vireille, jos puolue ei olisi joutunut Staran paljastuksen myötä luopumaan koko suunnitelmasta. Puoluehallituksen hyväksymän esityksen teksti oli niin yksiselitteistä ja suoraa, että myös hallitusohjelmaan hanke olisi varmuudella ollut ainakin tyrkyllä, sanottiin Keskustan riveissä asiasta nykyisin mitä tahansa. Jos Keskusta olisi ryhtynyt ajamaan suunnitelmansa mukaisesti keskiolutta Alkon yksinoikeudeksi, niin täysin päinvastaista keskustelua A-oluen ja lonkeron sallimisesta ruokakaupoissa ei olisi tällä hallituskaudella edes aloitettu.
Loppuvuoden 2017 keskustelu uudesta alkoholilaista ja erityisesti ruokakaupoissa myytävien juomien prosenttirajasta osoitti miten vahvasti Keskustassa yhä edelleen vastustetaan alkoholikulttuurin viemistä eurooppalaiseen suuntaan ja kauemmas kansalaisten holhouksesta. Onneksi puolueen risteilyllä oli oikea henkilö oikeassa paikassa ja onneksi hän ilmoitti asiasta minulle.
Yksikin henkilö voi vaikuttaa valtakunnan politiikkaan.
Päivälleen vuosi sitten oli minulle merkittävä päivä, koska silloin Lempäälän-Vesilahden Sanomat -julkisti ehdokkuuteni kuntavaaleissa. Olin siihen saakka keskustellut politiikasta aktiivisesti somessa ja sen ulkopuolella, mutta varsinaiseksi päättäjäksi lähteminen ei aina ollut päällimmäisenä mielessä fokuksen ollessa lähinnä yritystoiminnassa ja perhe-elämässä. Halusin kuitenkin pelkän somekommentoinnin sijaan iskeä käteni oikeasti santaan ja ryhtyä konkreettisesti toteuttamaan näkemyksiäni siitä mihin suuntaan Lempäälän kuntaa ja Tampereen talousaluetta tulisi mielestäni viedä. Puhujia nimittäin riittää, mutta tekijöitä ei.
Vaaleissa koettiin jymy-yllätys, kun suhteellisen vaalitavan ykkössija koko kunnassa osoitti, että vaaliteemani koskettivat monia kuntalaisia, ja että päättäjien joukkoon haluttiin lisää lapsiperheen isän yrittäjähenkistä näkemystä. Lämmin kiitos jokaiselle minua äänestäneelle. Sittemmin on tapahtunut todella paljon, ja samalla Lempäälästä on tehty pian vuoden ajan parempaa paikkaa yhdessä ja hartiavoimin. Olen pyrkinyt parhaani mukaan pitämään vaalilupaukseni ja tehnyt kovasti töitä niiden toteutumisen eteen. Olen huomannut, että politiikassa mikään ei tapahdu nopeasti. Isot laivat kääntyvät hitaasti, mutta lopulta niiden suunnan täytyy olla oikea. Ettei totuus unohtuisi, tässä kuntavaalien teemani ja lupaukseni vielä kertauksena.
Vaaliteemani kuntavaaleissa 2017:
1. Lapsille ja nuorille paras mahdollinen kasvuympäristö.
2. Elinvoimaisempi kunta, joka houkuttelee yrityksiä ja ihmisiä.
3. Sääksjärvestä palvelukeskittymä Tampereen kylkeen.
4. Kunnan talous kuntoon ja velkaantumiselle piste.
Vaalilupaukseni kuntavaaleissa 2017:
1. Sääksjärvestä Pirkanmaan liikennehubi
2. Sääksjärven moottoritielle meluesteet
3. Lähijunat Lempäälästä Tampereelle
4. Kunnan sijaintia hyödynnettävä paremmin
Kuntavaaleissa odotin kyllä pääseväni läpi valtuustoon, mutta yllättäen siihen tarvittava äänimäärä ylittyi jo pelkillä ennakkoäänillä. Lopulta sijoitus koko kunnan ykkösenä oli ensikertalaiselle todella odottamaton ja valtavan suuri kunnia, joka veti miehen hiljaiseksi. Muhkean äänimäärän myötä tuli paljon vastuuta, jota olen pyrkinyt luottamustehtävissäni kantamaan parhaan kykyni mukaan. Lempäälän kunnanvaltuuston lisäksi tulivat paikat Lempäälän kunnanhallituksessa ja hyvinvointilautakunnassa (kunnanhallituksen edustajana), Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuustossa ja Lempäälän elinkeinopoliittisessa yhteistyöryhmässä.
Toivottavasti kuntalaiset ovat olleet tähän saakka tekemääni työhön tyytyväisiä – ketä tahansa äänestivätkin. Meillä on Lempäälässä tällä kaudella koossa loistava kunnanvaltuusto ja kunnanhallitus sekä tietysti Kokoomuksen valtuustoryhmä. Olen ilokseni huomannut, että kaikissa kunnan päättävissä elimissä on ilmassa puoluerajat ylittävä ”Lempäälä-puolueen” henki, jossa varsinaisen puoluepolitiikan sijaan tehdään hyvää nimenomaan kunta ja kuntalaiset edellä. Tämän kollektiivisen yhteen hiileen puhaltamisen konkreettiset tulokset ovat osin jo näkyneet kuntalaisille, ja tiedän niiden näkyvän jatkossa vieläkin paremmin. Lempäälässä on vireillä monenlaisia upeita hankkeita kuntalaisten hyväksi, joten nyt vaan lisää puita uuniin.
Valtuustossa ja kunnanhallituksessa olen päässyt vaikuttamaan konkreettisesti Lempäälän kunnan kehitykseen ja tulevaisuuteen, mutta tämä ei tietenkään jää tähän. Ihmisiä ohjaa nimittäin luontainen tarve kehittyä, joten haluan jatkossa kantaa korteni kekoon vielä merkittävästi laajemmilla foorumeilla. Haluan tehdä töitä sen eteen, että lapseni saavat paremman Lempäälän lisäksi myös paremman Pirkanmaan ja paremman Suomen. Lempäälä tarvitsee asiansa ajajan maakuntaan ja Pirkanmaa Arkadiamäelle.
Suomi tarvitsee tekijöitä, ei selittelijöitä. Suomi tarvitsee päättäjiksi myös nykyistä enemmän kokeneita yrittäjiä. Siksi olen nyt ilmoittanut Kokoomukselle olevani käytettävissä ehdokkaana sekä maakuntavaaleissa että eduskuntavaaleissa. Ehdokkaat valitaan virallisesti vasta myöhemmin, mutta työ paremman Pirkanmaan ja Suomen eteen jo alkanut.
Lähijunien kehittämisestä on tehty Pirkanmaalla selvityksiä ja suunnitelmia jo vuosikymmenten ajan. Maakuntakaavassa ja liikennejärjestelmäsuunnitelmassa on merkittävä lähijunapainotus, ja politiikot yli puoluerajojen puhuvat lähijunista. Myös valtio suunnittelee poistavansa VR:n yksinoikeuden tuottaa lähijunaliikennettä.
Samalla kun Pirkanmaan liikennejärjestelmäsuunnitelmaa ryhdytään päivittämään, on aika lopettaa valtion toimien odottelu ja siirtyä sanoista tekoihin. Maakuntaan tulee tehdä oma yksityiskohtainen toteutussuunnitelma lähijunaliikenteen tuottamisesta. Maakunnan ja kuntien tulee sitoutua laadittavaan suunnitelmaan ja sen budjettiin. Asiantuntevasti laadittu toteutussuunnitelma aikatauluineen, uusine seisakkeineen ja budjettisitoumuksineen toimisivat viestinä valtion suuntaa Pirkanmaan tahdosta edistää lähijunia nyt tosissaan.
On kunnissa paljon jo tapahtunutkin, sillä monessa kunnassa asemien seutuja kehitetään. Niille kaavoitetaan ja toteutetaan uutta asumista, kauppaa ja liityntäpysäköintiä. Myös jalankulku- ja pyöräilyolosuhteita on alettu parantaa. Esimerkiksi Lempäälässä on tehty hyvää työtä asemanseutujen kehittämisessä niin kuntakeskuksessa kuin Sääksjärvellä. Vain lähijuna vielä puuttuu.
Nyt kun lähijunaliikenteen vapauttaminen on lähellä, uskomme, että maakunnan yhteinen tahto ja pitkälle viedyt suunnitelmat vauhdittaisivat valtion raidepainotuksia entisestään. Pirkanmaan kuntien täytyy näyttää valtiolle yhdessä, että meillä ollaan valmiina. Nyt tarvitaan kipeästi kaivatut lisäraiteet Jyväskylän, Seinäjoen ja erityisesti etelän suuntaan sekä oikeus tuottaa lähijunaliikenne itse. Sen jälkeen alkaa tapahtua vauhdilla. Potentiaalia Tampereen kaupunkiseudulla riittää, ja naapurimaakunnat ovat taatusti mukana.
Juhana Suoniemi
kaupunginvaltuutettu (vihr)
Tampere
Suomalaisten työmarkkinoiden perustavinta laatua oleva ongelma ei löydy aktiivimalleista, kiky-himmeleistä, kohtaanto-ongelmista, kannustinloukuista tai muista uustermeistä. Suurin ongelma löytyy nimittäin liian korkeaksi asetetusta kynnyksestä palkata ja irtisanoa työntekijöitä. Maailma on muuttunut viime aikoina melkoisesti, ja 2000-luvulla yritykset tarvitsevat työmarkkinoilta vain työsuoritteita. Varsinkin pienten yritysten on siksi turvallisempaa hankkia tarvitsemiinsa työtehtäviin tekijöitä alihankintana kuin ottaa isoja riskejä ja palkata tehtävään omia työntekijöitä. Alihankintana ja laskutuspalvelun kautta yritys maksaa ainoastaan tehdystä työstä ja siirtää työsuhteisiin liittyvät riskit muille.
Nykyisin kynnys palkata ja irtisanoa omia työntekijöitä on erittäin korkealla, joten eräs merkittävimmistä riskeistä on palkata työsuhteeseen väärä ihminen. Kuka tahansa osaa nimittäin näytellä koeajan hyvää työntekijää, mutta sen loputtua voikin alkaa saikuttelu ja esimerkiksi muun työyhteisön piinaaminen. Olen itsekin nähnyt sellaista vuosien varrella. Väärän ihmisen palkkaaminen voi ajaa pienen yrityksen jopa konkurssiin, jos palkan ja sivukulujen vastineeksi saatava työpanos jää mitättömäksi ja jos työntekijästä ei päästä eroon. Nämä tapaukset ovat tietenkin harvinaisia, mutta silti todellisia. Palkkaamisen ja irtisanomisen kynnyksen madaltaminen muuttaisi tilanteen ja toisi yrityksille rohkeutta palkata työntekijöitä nykyistä kevyemmin perustein.
”Yksilöperusteinen irtisanominen pitäisi olla mahdollista, koska pienessä yrityksessä tilanteet vaihtelevat. Jos työntekijä ei ole kyseiseen työhön sopiva, niin irtisanomisen pitäisi olla silloin mahdollista. Silloin yritykset uskaltaisivat työllistää. Ja irtisanotulla pitäisi olla mahdollisuus päästä taas helposti työttömyyskorvauksen piiriin uudestaan.”
– Carita Orlando Taloussanomissa 11.1.2018
Alihankintaa saataisiin muutettua ihmisten aidon palkkaamisen suuntaan, jos palkkaamista ja irtisanomista helpotettaisiin ja siten työmarkkinoista tehtäisiin nykyistä joustavampia. Vanhat AY-poterot ja muutosvastarinta ovat kuitenkin kehityksen esteenä, vaikka samaan kokonaisuuteen kuuluu olennaisena osana irtisanotun työntekijän pääsy työttömyyskorvausten pariin aikaisempaa helpommin. Joustoa siis tarvittaisiin nyt joka suuntaan.
Yli 20 vuotta ravintoloissa työskennelleenä tiedän, että henkilöstövälityksen kautta toimiminen ja pätkätyöt sopivat varsinkin monille nuorille aikuisille työuransa alkuvaiheessa, mutta työmarkkinoiden kokonaisuuden kannalta tulisi asettaa etusijalle ihmisten palkkaamisen varsinaiseen työsuhteeseen. Jos tällainen tavoite halutaan saavuttaa, tulee varsinkin pienten yritysten kynnystä palkata ensimmäiset työntekijänsä madaltaa merkittävästi nykyisestä. Siihen eivät kuitenkaan lillukanvarret ja termikikkailut auta, sillä työmarkkinoiden 2000-luvulle päivittämiseen tarvitaan aivan uudenlaista joustoa ja paikallista sopimista. Sellaisesta on ollut viime aikoina paljon puhetta, mutta konkretiaa ei ole juuri nähty.
Kaikkia työelämän muutoksia kategorisesti vastustava ammattiyhdistysliike on tunnetusti katoava jäänne teollisen vallankumouksen ajoilta, jolloin maataloustyöt vähenivät ja teollisuustyöt yleistyivät. 1940-luvun toimintatavat ovat kuitenkin jo jääneet kauas siitä mitä työelämä on nykyisin. 2000-luvun ammattilaiset osaavat ilman AY-liikettäkin pitää huolta itsestään, neuvotella omat palkkansa ja tietävät oman arvonsa. AY-liikkeen tulisi juuri siksi nostaa nyt profiiliaan nousemalla poteroistaan ja ottamalla katse tulevaisuuteen. AY-jarrumiesten tulisi seurata kehitystä, sillä Suomi voi kehittyä vain yhteen hiileen puhallettaessa. Kehityksen kelkassa pysymisen myötä AY-liike voisi myös nostaa omaa profiiliaan ja siten pitää jäsenistään kiinni nykyistä paremmin.
Työelämä tarvitsee joustoja ja paikallista sopimista nyt ja heti, ei vasta vuosikymmenen kuluttua. Miksikö? Koska vuosikymmenen ja kahden kuluttua robotisaatio, digitalisaatio ja tekoäly ovat jo vieneet maastamme erittäin suuren määrän työpaikkoja, ja sille kehitykselle me emme voi tehdä mitään. Emme, vaikka AY-liike tuntuu niin kuvittelevan työntäessään pään hiekkaan strutsipuolustuksena. Menossa on nimittäin teolliseen vallankumoukseen verrattavissa oleva mullistus, joka paitsi vie kymmeniä prosentteja työpaikoista myös tuo kokonaan uusia työpaikkoja. Syntyvien työpaikkojen tekijät eivät kuitenkaan ole samoja jotka ovat nyt jäämässä työttömäksi. Tämän alati paisuvan kohtaanto-ongelman vuoksi työelämän mullistus on monta kertaluokkaa suurempi kuin moni ymmärtää. Käsittelin tuota aihetta ensikerran vuonna 2015 Tamperelainen-lehden kolumnissani. Tuo on kuitenkin tulevaisuutta, mutta työllistämisen ja irtisanomisen helpottaminen on tätä päivää.
Olen kirjoittanut viime aikoina jonkin verran suomalaisesta tasa-arvosta ja sen noloista ylilyönneistä, mutta sama aihepiiri koskettaa myös erityisesti suomalaista työelämää. Raskauden negatiivinen vaikutus naisten työllistämiseen on nimittäin aihe, josta kukaan ei uskalla puhua ääneen, mutta jonka kaikki tietävät. Yhden työntekijän raskaudesta koituu työnantajalle arviolta 10.000 euron suorat kulut, ja kaikkine vaikutuksineen todellinen kulu on vähintään puolitoistakertainen. Monille pienille yrityksille se on mahdoton yhtälö, joten kun ne viimein uskaltavat palkata, niin mies on turvallisempi vaihtoehto. Hallitus päätti taannoin helpottaa tätä ongelmaa 2.500 euron kertakorvauksella, mutta tasa-arvon saamiseksi tulisi koko kustannus maksaa yhteisestä kassasta. Työelämän tasa-arvo ei nimittäin toteudu ennen kuin naisten ja miesten palkkaaminen saadaan samalle viivalle. Nämä ongelmat eivät korjaannu, jos ne lakaistaan maton alle.
Kirjoitus on julkaistu Aamulehden mielipideosastolla.
Tunnustan. Kuullessani Demarien ja Lauri Lylyn kuntavaalien äänisaaliista Tampereella tuli mieleeni ensimmäisenä miten AY-jyrä voisi toimia vahvasti 2000-luvulla elävän, dynaamisen ja nopeasti kehittyvän kaupungin pormestarina. Uusi valtuustokausi alkaa vasta kesäkuussa, joten vielä nyt Lylyä ei ole nähty pormestarina, sillä nimitys tehdään vasta ensimmäisessä valtuuston kokouksessa. Silti Lyly on jo nyt onnistunut osoittamaan, että hänen työhistoriastaan johtuneet ennakkoluulot olivat vahvasti liioiteltuja. Nyt onkin hyvä syy onnitella sekä Lylyä että Tamperetta ja kaikkia tamperelaisia, sillä siellä on tehty viime päivinä poliittista historiaa.
Ennen vaaleja kahvipöytäkeskusteluissa erityisesti Lylyn neuvottelijan taitoja pidettiin isona plussana. Nyt Lyly on osoittanut olevansa ainakin neuvottelijana niin suvereeni, että hän onnistui taikomaan Tampereen kuntapolitiikasta opposition pois. Zimzalabim! Tamperelainen-lehdessä toimittaja Petteri Mäkinen kiteytti asian pyytämällä niitä lukijoita nostamaan kätensä, jotka uskoivat ennakkoon, että Tampereella sorvataan kaikkien ryhmien allekirjoittama poliittinen linjapaperi. Sen jälkeen Mäkinen pyysi ystävällisesti valehtelijoita laskemaan kätensä. Siinä oli tähän mennessä paras kiteytys jymy-yllätyksestä, joka Tampereella onnistuttiin nyt saavuttamaan.
Viime vuosikymmenten aikana Tampereella on onnistuttu tekemään paljon suuria päätöksiä, mutta yleensä vasta pitkäkestoisen ja värikkään poliittisen sirkustemppuilun jälkeen. Surullisenkuuluisia tuoreita esimerkkejä tästä ovat rantatunneli ja ratikka unohtamatta Särkänniemeä ja Tampere-taloa. Näistä ratikkapäätöksen väännöistä valtuustossa tehtiin jopa lyhytelokuva, jolle jo sadat tuhannet ihmiset ovat nauraneet verkossa. Tuollaiset tapaukset ovat jatkossa ehkä historiaa, sillä Tampereella keskitytään nyt todennäköisesti kehittämään kaupunkia yhdessä ja yhteen hiileen puhaltamalla yli puoluerajojen. Tampereen kokoisen kaupungin oppositioton valtuusto on tilanne, joka mahdollistaa nopean ja tehokkaan päätöksenteon kohti yhdessä sovittua maalia. Tuollaisesta tilanteesta jokainen kunta ja kaupunki voi olla avoimesti kateellinen.
Olen seurannut tamperelaista kuntapolitiikkaa melko läheltä jo lähes 20 vuoden ajan, mutta jatkossa tulen seuraamaan vieläkin suuremmalla mielenkiinnolla miten odottamaton neuvottelutulos näkyy käytännössä Tampereen päätöksenteossa. Jos ja kun kaikki puolueet toimivat saman pormestariohjelman mukaisesti, niin voisiko siitä muuta kuin hyvää seuratakaan? Potentiaalinen ongelma tosin voi konkretisoitua, jos rahat jostain syystä loppuvat ja jonkin ryhmän päätavoitteista joudutaan tinkimään. Silloin syntyy varmasti näyttävä show, jonka siivellä haetaan ehkä jopa irtopisteitä seuraaviin kuntavaaleihin. Toivottavasti neljä vuotta menee kuitenkin Tampereella ilman dramatiikkaa ja yhtä hienosti kuin neuvottelut näyttävät tähän mennessä menneen. Siten saadaan aikaan myös tuloksia.
Olin itse Lempäälän kuntavaaleissa vertauslukujen ykkönen, joten olen jatkossa päättämässä asioista Lempäälän valtuustossa. Täällä paikallisessa kuntapolitiikassa on puhallettu jo pitkään pääasiassa yhteen hiileen, mikä on tietenkin hyvä kuntalaisten kannalta. Lempäälän valtuustosta meni nyt uusiksi yli puolet, ja tällainen sukupolvenvaihdos tuo varmasti mukanaan raikkaita uusia ajatuksia ja näkemyksiä päätöksentekoon. Toivottavasti myös rohkeutta.
Tamperetta pidetään usein mörkönä sitä ympäröivissä naapurikunnissa, mutta minun mielestäni Tampereen kasvu ja menestyminen eivät ole missään nimessä lempääläisiltä pois, vaan päinvastoin. Suomea täytyy ajatella yhtenä kokonaisuutena, jossa Tampereen sen ympäryskuntien intressit ovat usein samansuuntaiset. Lempäälä ei siten kilpaile Tampereen kanssa, vaan ennemminkin Pirkanmaa kilpailee pääkaupunkiseudun kanssa. Kun Tampereen jo valmiiksi ylivertainen vetovoima kasvaa nyt mahdollisesti entisestään, niin Lempäälä saa ison naapurin menestyksestä kyllä oman osansa. Lempäälän sijainti Tampereen eteläpuolella Helsinki-Hämeenlinna-Tampere -alueen paalupaikalla, eli Suomen kasvukäytävässä, on täydellinen kunnan tulevaisuutta ajatellen. Kun tuohon kokonaisuuteen lisätään päälle Lempäälän omat kehitystoimet kuntamme vetovoiman ja elinvoiman lisäämiseksi, niin meillä on varmasti edessämme upeat neljä vuotta.
Toivotan oppositiottomalle Tampereelle onnea ja menestystä. Ja tietenkin meille itsellemme siinä samalla.