Maahanmuuttajien sosiaaliturva erotetaan kantasuomalaisista

Hyviä uutisia maahanmuutosta! Porvarihallitus on päättänyt eriyttää maahanmuuttajien sosiaaliturvan suomalaisten sosiaaliturvasta. Mikäli esitys hyväksytään eduskunnassa, leikataan maahanmuuttajien työttömyysturvasta jatkossa 10 prosenttia.

Yleistukea maksettaisiin kotoutumistukena maahan muuttaneille työttömille työnhakijoille, jotka eivät täytä vaatimusta työskentelystä tai kolmen vuoden asumisesta Suomessa. Päätös on odotettu, erittäin hyvin perusteltu ja ennen kaikkea Suomen perustuslain mukainen.

Olen jo yli vuosikymmenen ajan todennut, ettei Suomen pidä olla koko maailman sosiaalitoimisto, joka naiivisti ja sinisilmäisesti maksaa tänne tulijoiden elämisen vastikkeetta. Ahkeralla suomalaisilla veronmaksajilla ei yksinkertaisesti ole varaa maksaa turvapaikkaturistien eläimistä yhteiskunnassamme.

Oikeuksien ja velvollisuuksien pitäisi aina kulkea käsi kädessä, ja nyt porvarihallitus ottaa tärkeitä askeleita tämän tärkeän perusperiaatteen palauttamiseksi. Samalla täytyy todeta että maassa laittomasti olevien palautuksia tehostetaan jatkossa kun Euroopan unioni perustaa palautuskeskuksia unionin ulkopuolelle.

Ryhtiliike on siis tapahtumassa.