Maakuntavaalit – Jocka Träskbäck, Kokoomus Pirkanmaa

Suomi ja Pirkanmaa ovat parhaillaan historiallisten muutosten edessä, kun maakuntavaalit ja eduskuntavaalit lähestyvät kovaa vauhtia. Ensin mainitut vaalit järjestetään tällä tietoa jo lokakuussa 2018, vaikka kiire siinä kyllä tulee. Olen ilmoittanut Kokoomukselle olevani käytettävissä puolueen ehdokkaaksi sekä maakuntavaaleissa että eduskuntavaaleissa.

Lempäälän-Vesilahden sanomat 14.2.2017

Voit lukea mielipiteitäni linkkien takaa avautuvista kirjoituksistani. Kuluneen vuoden aikana erityisen paljon huomiota ovat saaneet muun muassa seuraavat sekä alueellisesti että valtakunnallisesti merkittävät asiat:

Lempäälän kunnanvaltuustossa ja kunnanhallituksessa olen tähän saakka päässyt vaikuttamaan konkreettisesti kunnan kehitykseen ja tulevaisuuteen, mutta tämä ei tietenkään jää tähän. Haluan jatkossa kantaa korteni kekoon merkittävästi laajemmilla foorumeilla ja tehdä töitä sen eteen, että lapseni saavat paremman Lempäälän lisäksi paremman Pirkanmaan ja Suomen.

Suomi tarvitsee tekijöitä, ei selittelijöitä. Suomi tarvitsee päättäjiksi myös nykyistä enemmän kokeneita yrittäjiä. Maakuntavaalien ja eduskuntavaalien ehdokkaat valitaan virallisesti vasta lähiaikoina, mutta työ paremman Pirkanmaan ja Suomen eteen jo alkanut.

Kiitos luottamuksestanne.

Jocka Träskbäck
Yrittäjä, isä ja ihminen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *