Nyt on hyviä uutisia! Eduskunta on tänään hyväksynyt alkoholilain muutokset, jotka vähentävät turhaa holhousta ja selkeyttävät jo olemassa olevaa lainsäädäntöä.
Alkoholin etämyynti ulkomaisista verkkokaupoista kotiovelle Suomeen on ollut laillista, edullista ja järkevää jo yli 30 vuoden ajan, ja viimein tänään oikeustila kirjattiin myös Suomen kansalliseen lakiin. Enää asiasta ei siis voi olla mitään epäselvyyksiä.
Ulkomailta on koko ajan voinut tilata juomia kotiovelle saakka, ja kotiinkuljetus on tämän lakimuutoksen myötä jatkossa mahdollista myös kotimaisille toimijoille. Tosin vain samoille juomille, joita jo nyt myydään Suomen vähittäiskaupoissa. Alko saa jatkossa toimittaa myös väkevämpiä juomia.
Lisäksi monopoliasemaansa jatkuvasti menettävä Alko saa jatkossa olla auki myös sunnuntaisin. Suomi etenee siis pienin askelin kohti holhouksen vähentämistä.
Väite alkoholin saatavuuden ja kulutuksen yhteydestä osoitettiin perättömäksi jo vuonna 2018, kun lonkeron ja nelosoluen myyntipisteiden määrä 15-kertaistui. Ennen sitä, silloin ja siitä saakka alkoholin kulutus on laskenut johdonmukaisesti. Suomalaiset ovat fiksuja kuluttajia eivätkä tarvitse valtion holhousta. Seuraavaksi viinit täytyy saada ruokakauppoihin.

