Lähteen mainitsemisesta – IS rokkaa jälleen!

Aika-ajoin saamme Staraan mainioita skuuppeja, kuten tänäänkin ansiokkaan lukijavinkin kautta. Aiheena oli XL5-poikabändin paluu, joten kilautin heti bändin tuottajalle sekä jäsenelle vahvistusta ja kommentteja varten. Elo kertoi kuulleensa projektista, mutta totesi samalla, ettei itse ole enää mukana. Tuottaja Kristian Maukonen puolestaan kertoi aiheesta jo hieman laajemmin, ja skuuppijuttu oli valmis.

Suomen suurimpana viihdealan verkkolehtenä muut Suomen mediat seuraavat tiiviisti Staran juttuja, ja taas kerran sain jännätä eri medioiden kikkailuja lähteen mainitsemisen suhteen. En tiedä onko taannoisella Julkisen sanan neuvoston päätöksellä osuutta asiaan, mutta homma on tällä kertaa mennyt (tähän saakka) varsin hienosti.

Aiheesta ovat kirjoittaneet Staran juttuun pohjautuen tänään muiden muassa Maikkarin netti, Findance.com, Elisa.net ja Helsingin Sanomat. Kaikki ovat muistaneet mainita lähteen asianmukaisesti, joten hatunnosto niille. Nyt onkin hyvä odotella huomisia iltapäivälehtiä, jotka ovat molemmat tunnetusti hanakoita ryhtymään juttuvarkaisiin. Jännitys tiivistyy… Veikkauksia huomisten iltapäivälehtien asianmukaisista lähdemaininnoista vastaanotetaan kommenteissa!

Viihdelehti Stara.fi: Poikabändi XL5 tekee paluun
Helsingin Sanomat: Poikabändi XL5 tekee paluun
MTV3.fi: Poikabändi XL5 tekee paluun
Findance.com: Tyttöjä 90-luvulla hurmannut XL5 on taas kehissä
Elisa.net: Myös XL 5 tekee comebackin
Ilta-Sanomat: Poikabändi XL5 palaa lavoille!
Plaza.fi: Poikabändi XL5 tekee comebackin
Iltalehti.fi: XL5 palaa lavoille!

PÄIVITYS klo 22.55: Kuten jo etukäteen veikkasin,Ilta-Sanomat päätti pitkän pähkäilyn jälkeen jatkaa sääntöjä halveksivaa linjaansa kertomalla uutisessaan ”Asiasta uutisoi ensimmäsienä Elisa.net” (katso kuva). Siis mitä ihmettä?! Elisa.net kertoo artikkelissaan täysin selvästi, että lähde on nimenomaan Stara. Pitää olla aika retarded, mikäli ymmärtää asian toisin. Siellä ei siis vieläkään pidetä yllä minkäänlaista kunnioitusta Journalistin ohjeita kohtaan. Soitin toimitukseen ja siellä joku toimittajaksi päässyt levyseppähitsaaja lupasi korjata asian ja varmistaa, että lähde on oikein mainittuna myös lehdessä, jos juttu sinne päätyy. Täysin uskomatonta touhua, joka on jatkunut samanlaisena jo vuosien ajan.

PÄIVITYS klo 23.10: Ilta-Sanomat on puheluni jälkeen korjannut lähteen vihdoin oikeaksi (katso kuva). Mielestäni on hieman arveluttavaa, että muiden pitää mainita usein lähteeksi Ilta-Sanomat, mutta IS puolestaan ottaa itselleen säännöllisesti erivapauden olla mainitsematta lähteitään. Stara ei ole missään nimessä ainoa taho, joka sattuu yleensä ”unohtumaan”. Kuten tästäkin blogista voi huomata, molempien iltapäivälehtien juttuvarkaudet ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Ja joka kerta syy on tietenkin ”sen harjoittelijan”. Niinpä niin.

PÄIVITYS klo 10.40: Iltalehti yllätti positiivisesti mainitsemalla lähteen selvästi jo jutun alussa. Hatunnosto sinnekin. Toivottavasti Iltalehti on viimeinkin ottanut Journalistin ohjeet tosissaan. Kumpaankaan paperilehteen juttu ei (vielä) päätynyt.

3 vastausta artikkeliin “Lähteen mainitsemisesta – IS rokkaa jälleen!”

  1. Jotenkin tuo Ilta-Sanomien amatöörimäinen touhu ei enää yllätä lainkaan. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, on sama odotettavissa toiselta vastaavanlaiselta julkaisulta. Odotellaan…

  2. Hitsi. Olisin lyönyt asiasta vetoa. Siis ja että näin kävisi. Kannattaisko nuo selvittää ihan lakimiehen kanssa? maksumieheksi et itse asiassa joudu.

    Seurailin itsekin pari viikkoa näitä sensaatiolehtien lainauksia. Niitä löytyy vaikka kuinka paljon vastaavia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *