Korjataanko yrittäjien YEL-kriisi?

Korjataanko yrittäjien YEL-kriisi? Pakkohan se on korjata. Hallituskausi lähenee loppuaan, mutta sosiaalistihallituksen YEL-pommi on yhä purkamatta. Varoituksistamme huolimatta hihat käärittiin puolitoista vuotta myöhässä, koska eduskunnassa ei ole riittävästi kokeneita yrittäjiä, jotta asian vakavuus olisi ymmärretty.

Teimme taannoin kansalaisaloitteen siitä, että eläkemaksujen perusteena pitää voida käyttää todellisia tuloja. Aloitteemme keräsi kahdessa päivässä tarvittavat 50 000 allekirjoitusta, minkä jälkeen hallitus ilmoitti, että korjaussarja sisältää esittämämme mallin. Esitys oli kuitenkin jotain aivan muuta.

Hallituksen esityksessä mallimme olikin vesitetty, sillä perusteena haluttiin käyttää viimeksi vahvistuneen verotuksen jopa kaksi vuotta vanhoja lukuja. Se ei korjaisi ongelmaa vaan synnyttäisi uusia ja entistä monimutkaisemman järjestelmän. Myös esitetty minimimaksu kaataisi pieniä yrittäjiä, joilla voi olla kuukausia ilman myyntituloja. Tuollaista mallia ei pidä hyväksyä. Kaikesta näkyy, ettei valmistelussa ole ymmärretty yrittäjien arkea.

Parhaillaan hallitus korjaa esitystään lausuntojen pohjalta. Toivon todella, että esittämämme malli todellisista tuloista on mukana viimeisessä versiossa. Kaikkia tyydyttävää ratkaisua on mahdoton saada, mutta kompromissin täytyy olla yrittäjyyden esteitä poistava ja yrittäjyyteen kannustava. YEL on monille yrittäjille kohtalonkysymys.
Jos eduskunnassa olisi riittävästi kokeneita yrittäjiä, ei sosialistihallituksen rakentamaa sotkua olisi alunperinkään päässyt syntymään tai porvarihallitus olisi korjannut virheen heti kauden alussa.

Pitkän linjan yrittäjänä tilanne turhauttaa, koska kyse on yrittäjyyden tulevaisuudesta. Jos YEL-kriisiä ei saada nyt korjattua, päätyy joukko tulevaisuuden rakentajia kortistoon ja siihen Suomella ei ole varaa. Lopuksi täytyy todeta, että ilman kokoomusta korjaussarja ei olisi edes työn alla. Korjaus täytyy saada aikaan kiireesti, vaikka juna meni jo kolme vuotta sitten.

Keskustan taloustaidot ruosteessa

No nyt tuli eteen mielenkiintoinen video keskustalta. Ilmeisesti keskustan eduskuntaryhmään saakka ei ole vielä kantautunut tietoa siitä, että porvarihallitus on purkanut keskustan kätilöimän YEL-pommin, jolla kepusosialistit ajoivat tuhannet yrittäjät lopettamaan toimintansa ja monet konkurssiin ja työttömäksi. Tämä keskustan tuella rakennettu yrittäjyyspommi on suurin isku suomalaiselle yrittäjyydelle sitten demarien Koiviston konklaavin.

Pidän YEL-kriisiä hämmentävänä myös siksi, että kerroimme jo kuukausia ennen kohtalokkaan päätöksen tekemistä mitä siitä seuraa. Eivät ottaneet varoituksia kuuleviin korviinsa, vaan runnoivat uudistuksen läpi väkisin asiantuntijoiden varoituksista huolimatta ja vielä ilakoivat kuinka saivat pelastettua yrittäjien eläkejärjestelmän. No keskustavasemmisto pelasti ehkä eläkejärjestelmän, mutta samalla se heitti yrittäjät syvälle katuojaan.

On totta, että porvarihallitus viivytteli YEL-pommin purkamisen kanssa kaksi vuotta liian pitkään ja että uudistus tulee voimaan vuosi liian myöhään, mutta uudistuksen sisältö ratkaisee erittäin onnistuneesti järjestelmän pahimmat valuviat. Voidaan vain kuvitella millainen hiekkamyrsky yrittäjyyden rattaisiin syntyy, jos kepuvasemmisto vielä joskus pääsee vallankahvaan. Siitä Neuvostoliittokin olisi varmasti kateellinen.

Puheeni Yrittäjän päivän juhlassa 5.9.2025

Minulla oli ilo ja kunnia lausua Tampereen kaupungin tervehdys Pirkanmaan Yrittäjien järjestämässä Yrittäjän päivän juhlassa, jossa oli paikalla noin 300 yrittäjänä ja jossa palkittiin monia ansioituneita yrittäjiä.

Hyvät naiset ja herrat. Arvoisat yrittäjäkollegat.

Minulla on Tampereen kaupungin puolesta ilo ja kunnia toivottaa teidät lämpimästi tervetulleeksi tänne museokeskus Vapriikkiin Yrittäjän päivän juhlaan. Me yrittäjät olemme yhteiskunnan selkäranka, jota ilman ei olisi julkista sektoria ja sen palveluita. Tämä tosiseikka tuntuu nykyisin yhä useammin unohtuvan varsinkin julkisessa keskustelussa. Parhaillaan meitä yrittäjiä koettelevat monet haasteet, jotka lisäävät yrittäjyyden paikallisen tuen merkitystä oli kyseessä sitten pieni kunta tai suuri kaupunki.

Tampere on Suomen kasvukeskus, jonka vetovoima tunnetaan kautta maan. Elävät Kaupunkikeskustat -selvityksessä Tampere valittiin viime vuonna jo toistamiseen Suomen elinvoimaisimmaksi. Tämä ei tietenkään ole kokonaan kaupungin omaa ansiota, sillä elinvoimaa synnyttävät ennen kaikkea yritykset luomalla tapahtumia, työpaikkoja ja palveluita. Tampereen kehitys on ollut viime vuosina erittäin nopeaa, ja merkittävät investoinnit jatkuvat myös tulevaisuudessa. Onkin kuvaavaa, että 80 prosenttia kaupungin kasvusta on syntynyt ratikkareitin varrelle.

Tampereen tuoreessa pormestariohjelmassa olemme panostaneet erityisen paljon yrityksiin ja yrittäjyyteen. Tavoitteenamme on panostaa aiempaa aktiivisemmin yritysvaikutusten arviointiin sekä lisätä yrittäjyys- ja työelämälähtöisyyttä toisen asteen koulutuksessa, jotta se voisi vastata paremmin työnantajien käytännön tarpeisiin. Kannustamme nuoria ja korkeakoulutettuja yrittäjäuralle sekä tuemme yrittäjyyttä sujuvoittamalla kaavoitusta ja toteuttamalla yhden luukun periaatetta yrityspalveluissa. Tampereella erityisen kiinnostava uusi hanke on Takon kiinteistön tulevaisuus, jossa on vahvasti mukana tavoite yritystoiminnasta oli kyse sitten ravintola-, elämys- tai kulttuuritoiminnoista. Henkilöratapihan päälle on tulevaisuudessa muodostumassa kokonaan uusi kaupunginosa palveluineen.

Pitkän linjan yrittäjänä ja Tampereen kaupungin päättäjänä pidän keskeisenä, etteivät nämä pormestariohjelman kirjaukset jää ainoastaan juhlapuheisiin, sillä kaupungin tulee lunastaa asukkaiden ja yrittäjien luottamus konkreettisilla teoilla. Tähän liittyen myös yrittäjien esittämä huoli kaupungin turvallisuustilanteesta on nyt otettu vakavasti.

Hyvät ystävät,

Kuten julkisen sektorin kaikkialla, myös Tampereella kaupungin pitää toimia ennen kaikkea yritystoiminnan mahdollistajana ja kumppanina, joka kilpailuttaa ja hankkii palveluita yksityiseltä sektorilta. Silloin ekosysteemi toimii, työpaikkoja syntyy ja elinvoima kasvaa. Kummelia lainatakseni. ”Raha tykkää, että sitä käytetään”.
Yrittäjät ovat ihmisryhmä, joka painaa usein pitkää päivää ja vain harvoin ehtii verkostoitua gaalailloissa ja nostaa maljaa yhdessä. Tänään on kuitenkin sellainen päivä. Tänään on meidän yrittäjien yhteinen päivä. Hyvät ystävät, pyydän kaikkia nyt nostamaan maljan yrittäjyydelle.

Lämpimästi tervetuloa Yrittäjän päivän juhlaan. Kiitos.

Luottoluokitus laskee – on ryhtiliikkeen aika!

Luottoluokittaja Fitch laski Suomen luottoluokitusta AA+ -luokasta AA-luokkaan. Tämä tulee nostamaan valtionvelan kustannuksia ja voi johtaa luokituksen laskuun myös jatkossa, ellei kierrettä saada katkaistua. Tilanne on siis hälyttävä. Luottoluokituksen laskun syyt eivät yllättäneet. Samat ongelmat ovat paisuneet jo vuosikymmeniä, koska välttämättömiä rakenteellisia muutoksia ei ole uskallettu tehdä äänestäjien suuttumisen pelossa. Nyt on viimeinen hetki tehdä massiivinen ryhtiliike. Luottoluokittaja Fitchin lista tuntuu nimittäin kovin tutulta:

• Riittämätön julkisen talouden sopeutus
• Korkea ja kasvava valtionvelka
• Pitkäaikaiset ja suuret budjettialijäämät
• Heikko talouskasvu

Nyt täytyy karsia rajusti julkista sektoria ja sen byrokratiaa, panna ammattiliitot verolle, leikata Yleisradion budjettia, karsia tehottomia yritystukia, vähentää kehitysapua, leikata tulonsiirtoja, lakkauttaa tehottomia virastoja, aloittaa hyvinvointialueiden ja niiden tietojärjestelmien yhdistäminen, lopettaa asumistuet hyvin toimeen tulevilta sekä toteuttaa esittämäni laaja yrittäjyysreformi YEL-korjauksineen. Tuossa vain muutama esimerkki. Talous täytyy saada tasapainoon Marinin kaudella alkaneen ”Rahaa on” -syöksykierteen jäljiltä. Vaihtoehtoja ei ole.

Porvarihallitus on ainoa kokoonpano, joka voisi edes teoriassa saada korjattua tilanteen ilman IMF:n salkkumiesten väliintuloa. Kuluneiden kahden vuoden käsien heiluttelusta on aika siirtyä viimein vaikuttaviin toimiin ja saada Suomen syöksykierre taittumaan. Tehdä siis RYHTILIIKE isoilla kirjaimilla.

Suomi tarvitsee yrittäjyysreformin

Yrittäjyys on yhteiskunnan selkäranka, sillä yksityinen sektori maksaa julkisen sektorin palkat ja palvelut. Yrittäjyys on nyt kuitenkin kriisissä, sillä kymmenet tuhannet yrittäjät ovat vuoden sisällä lopettaneet toimintansa tai ajautuneet jopa konkurssiin. Keskeisiä syitä ovat tuhoisaksi jo ennakkoon tiedetty YEL-uudistus sekä arvonlisäveron nosto ja EU:n päättämä alarajahuojennuksen poisto. Suomella ei ole varaa toistaa 1990-luvun laman virhettä ja menettää kokonaista yrittäjäsukupolvea. Nyt tarvitaan kansallinen ryhtiliike, jotta meille syntyy myös tulevaisuudessa uusia työpaikkoja, innovaatioita ja menestystarinoita sekä niiden myötä verotuloja.

Esitän, että Suomessa käynnistetään laaja yrittäjyysreformi, jonka valmistelussa kuullaan viimein myös pienyrittäjiä. Yrittäjyysreformin tavoitteena on tehdä yrittäjyydestä ja työllistämisestä taas kannattavaa ja houkuttelevaa. Porvarihallitus on jo ottanut oikeansuuntaisia askelia, mutta yksittäiset uudistukset eivät enää riitä korjaamaan syvenevää kriisiä. Tilastot osoittavat, että nyt tarvitaan laaja rakennemuutos, ja se tarvitaan nopeasti. Suomen julkista taloutta ei nimittäin saada tasapainoon verottamalla enemmän, vaan vahvistamalla yksityisen sektorin elinvoimaa.

Yrittäjyysreformiin tulee sisällyttää jo käynnissä oleva YEL-korjaussarja, jota täytyy kiirehtiä. Eläkemaksujen tulee perustua todellisiin lukuihin, ei mielikuvitukseen. Pöydällä tulee olla myös rahastointi, valinnanvapauden lisääminen, 401K-eläkesäästäminen sekä eri eläkejärjestelmien yhdistäminen. Yrittäjän sosiaaliturvaa on päivitettävä vastaamaan muiden kansalaisten tasoa, sillä nykymalli kohtelee yrittäjiä kuin toisen luokan kansalaisia. Keskeisiä teemoja ovat myös alarajahuojennuksen poiston kompensointi, positiivisesta luottorekisteristä toiminimiyrittäjille aiheutuvien ongelmien korjaaminen sekä ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen kannustaminen. Olennaista on, että reformi tuottaa aidosti yrittäjyyteen kannustavan rakennemuutoksen.

Jokainen pienikin yrittäjä tekee arvokasta työtä olemalla aktiivinen osa yhteiskuntaa. Osa heistä tulee juuri ja juuri toimeen omillaan, mutta selviävät kuitenkin ilman yhteiskunnan tukia. Jokainen kansainvälisesti menestyvä yritys on lähtenyt pienestä, ja tulevia menestystarinoita meillä ei ole varaa hukata. On kestämätöntä, että suomalaiset yrittäjät joutuvat taistelemaan markkinoiden sijaan järjestelmän kanssa, vaikka sen tulisi tukea niiden kasvua ja menestystä. Juhlapuheiden ja kampaviinereiden aika on nyt ohi, sillä Suomi tarvitsee yrittäjyysreformin, joka on yrittäjyyden kunnianpalautus. Uudistus ei ole vain yrittäjien etu, vaan se on myös kansantalouden ja siten jokaisen suomalaisen etu. Nyt on aika kääriä hihat.

Jocka Träskbäck
kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja (kok.)
yrittäjä, aluevaltuutettu

Kirjoitus on julkaistu Tamperelainen-lehdessä 19.7.2025

Suomalainen yrittäjäkenttä romuttuu – YEL-kriisin korjausta kiirehdittävä

Surullisia uutisia. Suomalainen yrittäjäkenttä romuttuu päivä päivältä ja nyt käsillä on ennustamamme katastrofi. Kuten olen jo vuosia varoittanut, Marinin hallituksen YEL-pommi ajaa monet yrittäjät ahdinkoon, kun rahat eivät riitä perusteettomien maksujen hoitamiseen. Nykyisen hallituksen olisi pitänyt ottaa kriisi välittömästi korjattavakseen, mutta asiassa viivyteltiin ensin puolitoista pitkää vuotta ja vauhti on edelleen luokattoman hidasta kriisin vakaviin seurauksiin nähden.

Tänään Tekniikka & Talous uutisoi, että suomalaisten yritysten konkurssiluvut ovat synkimmät 25 vuoteen, eikä toukokuu katkaissut alkanutta syöksykierrettä. Tilastojen mukaan varsinkin pienten yritysten rahat ovat loppu, ja syytä siihen ei tarvitse kovin kaukaa hakea. On selvää, että hälytyskellojen pitäisi viimeistään nyt soida myös porvarihallituksessa, vaikka olemme toki soittaneet niitä jo kolmen vuoden ajan.

On selvää, että Suomen yleisesti heikko taloustilanne, ALV-korotukset ja EU-päätöksellä toteutunut alarajahuojennuksen poistaminen heikentävät yrittäjien taloutta, mutta YEL-pommi on ollut monilla kamelin selän katkaissut ratkaiseva yksittäinen tekijä. Arvonlisäveron korotus on usein vielä hoidettavissa, mutta kun eläkeyhtiö tempaisee lottokoneesta perättömiä ulosottokelpoisia laskuja, on edessä usein yrityksen alasajo tavalla tai toisella. Osa pienyrittäjistä on onnistunut panemaan yrityksensä ns. talviteloille, mutta osa on ajautunut konkurssiin. Me kaikki tiedämme miten Suomessa suhtaudutaan konkurssiin tehneisiin ihmisiin, joten moni heistä ei ole enää tekemässä paluuta yrittäjäksi.

YEL-kriisin korjausliikkeen hoitaminen osoittaa miten heikosti eduskunnassa ymmärretään yrittäjyyttä ja yrittäjien arkea. Tässä alla linkki tuoreeseen Neuvottelija-podcastin jaksoon, jossa käsittelemme YEL-kriisin tämänhetkistä tilannetta ja korjaustarpeita sekä niiden aikataulua. Jakso kannattaa katsoa, jos haluat tietää missä YEL-kriisissä nyt mennään ja mitkä ovat mahdolliset seuraavat toimenpiteet.

YEL-kriisin tilannekatsaus Samuli Sairialan podcastissa

YEL-kriisi kurittaa yhä edelleen suomalaisia yrittäjiä, mutta nyt valoa voi olla näkyvissä tunnelin päässä. Ministeri Sanni Grahn-Laasonen nimitti äskettäin selvitysmiehen kartoittamaan ratkaisuja vakavan ongelman korjaamiseksi ja tiedän, että myös alan piirissä kehitetään parhaillaan ratkaisuja ongelmaan. Niistä myöhemmin lisää, kun esitykset julkistetaan. Nyt kävin kuitenkin Samuli Sairialan podcastin vieraana keskustelemassa YEL-kriisin tämän hetken tilanteesta.

Kuuntelija-podcastin vieraana – aiheina mm. YEL, yrittäjyys, perintövero ja talous

Kävin Roni Arvosen vieraana Kuuntelija-podcastissa, jossa keskustelimme laajasti erityisesti yrittäjyyteen ja talouteen liittyvistä asioista. Käynnissä oleva YEL-kriisi joutui tietenkin perkaukseen kuten myös ALV-nostaminen ja yrittäjyys yleensä. Painavaa asiaa tuli myös taloudesta, Koiviston konklaavista ja monesta muusta merkittävästä asiasta.

Kuuntelija-podcastin voi katsoa YouTubesta tai kuunnella Spotifystä. Voit katsoa jakson myös tästä alta upotuksena. Kannattaa samalla käydä tilaamassa Kuuntelija-podcast, jotta saat tiedon tulevista jaksoista.

YEL-kriisin korjausliike etenee viimeinkin

Onnea yrittäjät! Orpon hallitus on viimein aloittanut YEL-kriisin korjausliikkeen ja ryhtyy hallitusohjelmansa mukaisesti selvittämään tilanteen korjaamiseksi tarvittavia toimenpiteitä. Olen työstänyt tätä asiaa vuosien ajan kulisseissa, vaalikentillä, seminaareissa, ministerien tapaamisissa, lukuisten lehtien sivuilla, paneelikeskusteluissa ja SuomiAreenalla. Nyt viimein alkaa tapahtua.

Tuntuu tietenkin hienolta, kun asia viimeinkin edistyy, mutta korjausliike olisi pitänyt aloittaa jo puolitoista vuotta sitten. Kuitenkin parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Politiikassa asioilla on joskus tapana edistyä hitaasti.

Nyt meidän tulee varmistaa, että YEL-kriisiin ratkaisuja selvittävä työryhmä saa aikaan jotain konkreettista eikä lakaise yrittäjien huolta maton alle höttöisellä jargonilla ja katteettomilla puheilla alivakuuttamisesta. Koska kyse ei ole alivakuuttamisesta, vaan täysin päättömistä tuulesta temmatuista eläkemaksuista. Tältä osin julkista valtaa on luovutettu eläkeyhtiöiden virkailijoille, jotka eivät ymmärrä edes palkan ja liikevaihdon eroa.

Eduskunnassa on edelleen aivan liian vähän aitoja yrittäjiä, jotta YEL olisi otettu riittävän nopeasti korjattavaksi ja samasta syystä nyt tulee varmistaa, että alkava selvitystyö tuottaa oikeasti konkreettisia tuloksia ja Marinin hallituksen rakentama YEL-pommi saadaan viimein purettua. Kenenkään ei pidä joutua maksamaan perusteettomia tuulesta temmattuja eläkemaksuja.

Alla listattuna muutamia omia ulostulojani vuosien varrelta. Niihin kannattaa tutustua, jos aihe ei vielä ole kovin tuttu ja jos nykyinen malli vaikuttaa sinusta ihan toimivalta. Nyt täytyy kääriä hihat ja saada aikaan ratkaisuja.

Turun Sanomat 3.8.2022

Aamulehti 30.8.2023

YouTube Puopolo 11.9.2023

YouTube Neuvottelija 1.2.2024

YouTube Tuumaustunti 4.8.2024

Twitter/X 21.7.2024

Twitter/X 10.7.2024

Facebook

Blogi 16.8.2024

LinkedIn

Tiktok 21.7.2024