Järjestörälssi vedättää Washington Monumentilla

Mikä ihmeen Washingon Monument? No juuri se, jota Yleisradio ja monet järjestöt ovat perinteisesti käyttäneet kiristääkseen rahaa valtiolta ja usein ovat siinä myös onnistuneet. Mutta eivät ehkä enää.

Kyseessä on ilmiö, jossa valtion rahallisen tuen vähentyessä uhataan leikata ensin kaikkein näkyvimmistä ja suosituimmista palveluista, vaikka taloudellisesti siihen ei olisikaan perusteita, ja moninkertaisesti suurempia säästöjä voisi saada palveluita heikentämättä. Kyse on siis eräänlaisesta kirityksen muodosta.

Tuoreimman tyylipuhtaan koulukirjaesimerkin tarjoaa nyt Sydänliitto, joka uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun, koska sen STEA-rahoitusta ollaan leikkaamassa.

Sydäniskurien paikannuspalvelun kustannus on 50 000 euroa vuodessa, eli järjestön mukaan nyt on liipasimella ihmishenkiä pelastava palvelu sen sijaan, että järjestössä säästettäisiin yhden henkilön palkkakulut sivukuluineen, tai että palveluun käytettäisiin 1,9 prosenttia järjestön vuoden toimintatuotoista.

Ai niin, Sydänliiton tilinpäätöksen mukaan sen kokonaistuotot olivat viime vuonna 7,2 miljoonaa euroa, varsinaisen toiminnan tuotot olivat 2,6 miljoonaa euroa, sijoitustuotot olivat 1,2 miljoonaa euroa, tilikausi jäi plussalle 733 000 euroa ja osakesalkun arvo oli yli 20 miljoonaa euroa. Nyt liitolla ei ole varaa 50 000 euron sydäniskurien sijaintipalveluun. No, nämä ovat kai niitä arvovalintoja.