Työnteosta täytyy tehdä taas kannattavaa

Suomalaiset yritykset kärsivät parhaillaan vakavasta työvoimapulasta, vaikka samaan aikaan satoja tuhansia työkykyisiä on työttömänä. Työn vastaanottamisen pitäisi olla aina kannattavaa, mutta nyt näin ei ole. Työstä käteen jäävä ansiotulo verrattuna tukirahoilla elämiseen on usein liian pieni verrattuna menetettyyn vapaa-aikaan.

Tällaiset kannustinloukut ovat uhka nykyisen hyvinvointivaltion tulevaisuudelle. Sosiaaliturvan tulisi olla kuin työelämään palauttava trampoliini, ei kuten pehmeä löhösohva. Ongelma on poliitikoiden rakentama, joten heidän tulee se myös korjata. Työelämä tarvitsee kiireesti korjaussarjan, koska nykymenoon suomalaisella yhteiskunnalla ei ole yksinkertaisesti enää varaa.

Kannustinloukkujen kuvitellaan usein olevan vain työttömien ongelma. Todellisuudessa näin ei kuitenkaan ole, sillä korkeakoulutettujen Akavan taannoisen kyselyn mukaan 34 prosenttia sen jäsenistä jättää lisätyöt ottamatta. Syynä on erityisesti tuloverotuksen progressio, joka vähentää lisätöistä käteen jäävää palkkaa.

Lempäälän-Vesilahden Sanomat 18.1.2023

Koulutusta tulisi mielestäni arvioida yhteiskunnan investointina, jonka sijoitetun pääoman tuottoa tuloveron progressio nyt pienentää. Samalla hukataan arvokkaita resursseja ja osaamista. Progressio on osasyy myös siihen, että tuhannet verovaroin koulutetut suomalaiset huippuosaajat ovat jo muuttaneet ulkomaille.

Työstä täytyy tehdä taas taloudellisesti houkuttelevaa. Siksi tuloverotusta tulee keventää ja progressiota loiventaa merkittävästi. Työkykyisten sosiaaliturvan vastikkeellisuutta tulee lisätä sekä ansiosidonnaista lyhentää ja porrastaa. Samalla erityisesti pieniä ja pk-yrityksiä tulee kannustaa työllistämiseen. Opintotuen tuloraja tulee poistaa, jotta yhä useampi opiskelija omaksuisi työnteon kulttuurin ja voisi vaikuttaa omaan elintasoonsa nykyistä paremmin.

Työnteko vähentää tehokkaasti syrjäytymistä, koska se saa ihmisen tuntemaan itsensä aktiiviseksi osaksi yhteiskuntaa ja työyhteisö tuo ympärille sosiaalisen verkoston. Työ on parasta sosiaaliturvaa ja se mahdollistaa myös yhteiskunnan hyvinvoinnin.

Jocka Träskbäck
kunnanvaltuutettu (kok.)
yrittäjä

Kirjoitus on julkaistu Lempäälän-Vesilahden Sanomissa 15.1.2023.