Lempäälän lähiluonto kehittyy – Birgitan polulle tehdään uusi rengasreitti

Lempäälässä luonto on lähellä ja kunnan ylpeys, 50 kilometrin Birgitan polku, on parhaillaan mittavan perusparannuksen kohteena. Kirjoitin taannoin miten kunta on investoimassa peräti 200 000 euroa Birgitan polun kehittämiseen. Viime syksynä käynnistyneessä hankkeessa tehdään muun muassa uusia reittejä ja nuotiopaikkoja sekä kunnostetaan jo olemassa olevia reittejä ja laavuja. Tarkoitus on tehdä myös esteettömiä reittejä, jotta kaikki kuntalaiset pääsisivät nauttimaan Lempäälän upeasta lähiluonnosta.

Esittelyssä Kirskaanniemi

Birgitan polku, Kirskaanniemi, marraskuussa 2020 kunnostettua reittiä.
Birgitan polku, Kirskaanniemi, marraskuussa 2020 kunnostettua reittiä.

Sääksjärven liepeillä sijaitsevan Kirskaanniemen reittiä kunnostettiin viime syksynä koko marraskuun ajan, ja tulokset olivat hienoja. Kirskaanniemeen on nyt entistäkin helpompi kulkea vaikkapa koko perheen voimin. Nyt samalla alueelle ollaan ollaan tekemässä kokonaan uutta rengasreittiä, jonka nimeksi tulee Koipitaipaleen kierros. Nimi viittaa 45 hehtaarin suuruiseen uuteen luonnonsuojelualueeseen, jonka perustimme valtuustokauden alkupuolella Koipitaipaleen ja Höytämöjärven maisemiin. Katso tämän linkin takaa terveiset reitiltä.

Esittelyssä Ammejärvi

Tähän mennessä uusi rengasreitti on merkitty tutuilla keltaisilla lappusilla, jota toivomme kuntalaisten lähtevän rohkeasti kulkemaan. Reitillä ei ole vielä kovin näkyvää polkua, mutta kuntalaisten suosiollisella avustuksella sellainen on tarkoitus tallata reitille tämän kesän aikana. Loppukesästä tai viimeistään syksyllä reitin varrelle toteutetaan myös uusia nuotiopaikkoja kuntalaisten retkeilypäiviä piristämään. Birgitan polkua kehitetään siis parhaillaan vauhdikkaasti kuntalaisten iloksi, jotta lempääläisillä olisi vielä vuosikymmenten päästä upeaa lähiluontoa.

Rakennetaan yhdessä huomisen Lempäälää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *